Ettekö kestä kuulla totuutta itsestänne?
Mitä naiset täällä raivoaa
27
365
Vastaukset
- m-i-e-s
Totuudessa pitää olla yksilökohtaista faktatietoa jolle löytyy kiistattomat todisteet, vaikka jotkut tai joidenkin toiminta voisi osua muihin, ei se automaattisesti tarkoita, että kaikki tekisi / toimisi niin.
Mitä raivoamiseen tulee, ihmisellä on oikeus puolustaa itseään ja kunniaansa valheellisilta syytöksiltä ja herjauksilta.
Kiistaton todiste ei ole jonkun kuva lehdessä ja toisen kirjoittama artikkeli. - ikjuy
Miksi suomalaiset naiset ovat niin pirun rumia?
Jouduin VR:n suosiollisella avustuksella viettämään aikaani Pasilan asemalla.
Tuli tarkkailtua ohikulkevia naisia ja on pakko sanoa että n. 99,81%
niistä oli aivan tolkuttoman rumia. Persjalkaisia, hevosnaamaisia, läskitiinuja,
linttaan astujia (kävelevät kuin jätkät haarat levällään) ja sitruunan nielleen
näköisiä korppikotkia parveili joka puolella.
Pukeutuminenkin oli täysin tasapaksua "Suoraan navetasta"-tyylistä.
Tyylikkäät ja hyvännäköiset naiset olivat tosi harvassa.
On se rumaa tämä suomalainen maatiaisrotu.- m-i-e-s
Tarkastithan jokaisen henkilöllisyystodistuksen/passin erikseen? Siellä kutakuinkin olla se 300k vaaleaihoista ulkomaalaista/ulkomaalaistaustaista. (Tuo vertauksesi sopii niin hyvin Venäjälle, Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Puola, Liettua jne. =P)
(Tyylikkäät ja hyvännäköiset käyttää yksityisiä kulkuneuvoja, tai saattavat olla töissä siihen aikaan, kun jumitat täydellisesti toimivassa Italialaisvalmisteisessa vaunussasi) - 17plus12
m-i-e-s kirjoitti:
Tarkastithan jokaisen henkilöllisyystodistuksen/passin erikseen? Siellä kutakuinkin olla se 300k vaaleaihoista ulkomaalaista/ulkomaalaistaustaista. (Tuo vertauksesi sopii niin hyvin Venäjälle, Valko-Venäjälle, Ukrainaan, Puola, Liettua jne. =P)
(Tyylikkäät ja hyvännäköiset käyttää yksityisiä kulkuneuvoja, tai saattavat olla töissä siihen aikaan, kun jumitat täydellisesti toimivassa Italialaisvalmisteisessa vaunussasi)Valkoritari se täällä taas nuoleskelee.
- NiinMetsäVastaa
17plus12 kirjoitti:
Valkoritari se täällä taas nuoleskelee.
Koskapa ei näe naisia vihollisinaan, sitä varmaan irl pussaillaan vastavuoroisesti sinne sun tänne.
- Ex----------PUA
NiinMetsäVastaa kirjoitti:
Koskapa ei näe naisia vihollisinaan, sitä varmaan irl pussaillaan vastavuoroisesti sinne sun tänne.
Paskapuhetta, ja shaming languagea.
Vihjaat että olemalla kiltti ja kunnollinen mies, saa naista, mutta valtaosa palstalaisista on kyllä nähneet totuuden siitä väitteestä.
Heti jos mies on kiltti ja kunnollinen, nainen torjuu tämän ja peruu oman lupauksensa sanomalla että mies ei ollutkaan kiltti ja kunnollinen kun odotti palkintoa mikä hänelle luvattiin.
Joten, palkinto etukäteen, nyt on naisten vuoro. ;) - Ex----------PUA
Tämä oli aivan mahtava kirjoitus. :)
Piristi oikein päivää! - m-i-e-s
17plus12 kirjoitti:
Valkoritari se täällä taas nuoleskelee.
Häikäiseekö minun kiiltävän hopeinen haarniskani, jossa on ruusupensaisiin koristeltu yksisarvinen ja pegasus? Katkeranako kuolaat vaaleanpunaiselle hellokitty viitalleni? =P
Mitä nuoleskelua on osoittaa viisi eri valtiota, mistä löytyy kuvailuksen kaltaisia henkilöitä? Ei se ole nuoleskelua, mikäli Helsinki on suhteellisen merkittävä kaupunki ja se alkaa olemaan hyvin kansainvälinen. Helsingissä esimerkiksi löytyy Euroopan unionin virasto, tosin sitä aikaisemminkin on muuttovirtaa ollut Suomeen, teidän lohduksi voin paljastaa, että yksi Saksalainen perhe on muuttamassa takaisin Saksaan, mutta näitä muualta Euroopasta tulleita ihmisiä Helsingissä on (ja paljon).
Kaikki Suomea puhuvat, Suomessa asuvat, ei välttämättä ole Suomalaisia.
Saattaahan se toki olla, että kun risteilyaluksella lähdetään, niin Ahvenanmaalla puhutaan Kreikkaa/Italiaa ja sitä pidemmällä ihan jotain muuta. =P (Viitoitusjärjestelmässäkin on paljon suvaitsevaisia viittoja ja poijuja. - m-i-e-s
NiinMetsäVastaa kirjoitti:
Koskapa ei näe naisia vihollisinaan, sitä varmaan irl pussaillaan vastavuoroisesti sinne sun tänne.
Totta, en näe naisia vihollisena.
Vihollinen on vihamies tai vastustaja, joka on vihan, kaunan tai vihamielisyyden kohteena. Yksittäisiä ihmisiä voi vihata, omata kaunaa tai käyttäytyä heitä kohtaan vihamielisesti. Mutta naisia, miten naisia voisi pitää vihollisena, pitäisi vaikka kuvitella Sundsvallin kunta ja siellä asuva Fredrika. (Heti rupee kyllä vihaamaan, kun kuvittelee hänellä olevan vain kumisaappaat ja paituli, siinäkin on muumipeikko ja niiskuneiti, kyllä nyt rupes olemaan kaikki naiset vihollisia. Mutta joo, naisia on vaikea vihata, kun he tekevät mulle niin paljon kaikkea hyvää. =P) Hei, tunnistin itseni, mutta olen ylpeä omasta rumuudestani, se on jotain mitä rahalla ei saa. :)
Taino elintasovatsa.....hmphs.
- NiinMetsäVastaa
Kun katsoo sinkut etusivua, kahdestakymmenestä aloituksesta n. 15 on jollain tavalla naisvihamielisiä. Vihapuhe ei edes ole sallittua.
- mies.mies-
Vain koska naiset ei anna niille miehille mahdollisuutta tutustua.
- NiinMetsäVastaa
mies.mies- kirjoitti:
Vain koska naiset ei anna niille miehille mahdollisuutta tutustua.
Ei varmasti, jos lähestyvät samaan tapaan, kuin palstalla, se on itsesuojelua.
En puolustele, mutta haluaisin kysyä mitkä kaikki aloitukset ovat vihapuhetta?... ;P
Meinaan vaan, että epäilisin sinun logiikallasi aika monen palstan olevan täynnä miesvihamielisyyttä ja miesvihamielisiä ketjun aloituksia.....voin olla väärässäkin, mutta epäilen....
Joku voisi käydä vaikka siellä vauva palstalla vilkaisemassa, kun muistaakseni joku mainitsi, että siellä olisi paljon miesten haukkumista ja että täällä jossain parisuhde palstalla yms. on miesvihamielistä kirjoitusta ja ketjun aloituksia......en tiedä pitääkö paikkaansa, enkä jaksa tutkia..... ;P
Yliampumisia pitäisi välttää puolin ja toisin, mutta totuuksista puhuminen ja rehellinen puhe on ihan suotavaa......mitä se ketään hyödyttää, jos puhutaan asioiden vierestä ikuisuus menemättä itse asiaan totuuden mukaisesti ja rehellisesti puhuen.......parempi raaka ja rehellinen totuus, kuin illuusio ja suloiset valheet.... ;P
Ja kyllä sitä haukkumista, häpäisemistä ja solvaamista esiintyy molempiin suuntiin ja molempien sukupuolinen toimesta....välillä se suuntautuu omaa sukupuolta kohtaan ja välillä toista..........tällläkin palstalla se on riippunut ihan valtasuhteista mitä kohtaan vihaa, häpäisyä, kritisoimista ja ohjeistusta on esiintynyt......eli ainakin minulla on sellainen mutu tuntuma, ettei kumpikaan sukupuoli ole loppujen lopuksi parempi toistaan tässäkään asiassa......- Ex----------PUA
Nimimerkkisi kertoo oikean vastauksen.
Tännään viimeksi kurppa ammuttiin alas, kun selvisi että ainoa mitä se tekee on raivoaminen minulle.
Jos ettet pysty muuta antamaan palstalle, menkää pois.
Totuutta te ette kestä, ja olette ihan liian elukoita keskustelemaan asiasta sivistyneesti. - että.silleen
mies.mies- kirjoitti:
Vain koska naiset ei anna niille miehille mahdollisuutta tutustua.
Niinpä niin. Kyllä minuakin nolottaa ja kaduttaa kun torjuin taas yhden fiksun miehen tutustumis yrityksen viikonloppuna. Mies poloinen oli kovin kiinostunut minusta vielä pienen kontaktinkin jälkeen... silmät ainakin paloivat mun suuntaani.
Arkuuttani sitt pakenin paikalta ja hänen tilaisuutensa meni siinä...toivottavasti. NiinMetsäVastaa kirjoitti:
Ei varmasti, jos lähestyvät samaan tapaan, kuin palstalla, se on itsesuojelua.
Ei varmasti miehet lähesty naisia kuten palstalla eikä täällä palstalla ole kukaan toisia edes iskenyt. Naista kun lähestyy ja ehtii moi sanomaan niin tulee jo pakit.
- VitunFemmariLuuseri
No siinä kirjoittaa taas yksi feministiuhriutuja. Ota ittees niskasta kiinni ja pistä elämäs kuntoon äläkä passivoidu syyttämällä kaikesta muita.
- NiinMetsäVastaa
NuuskaMuikkune kirjoitti:
En puolustele, mutta haluaisin kysyä mitkä kaikki aloitukset ovat vihapuhetta?... ;P
Meinaan vaan, että epäilisin sinun logiikallasi aika monen palstan olevan täynnä miesvihamielisyyttä ja miesvihamielisiä ketjun aloituksia.....voin olla väärässäkin, mutta epäilen....
Joku voisi käydä vaikka siellä vauva palstalla vilkaisemassa, kun muistaakseni joku mainitsi, että siellä olisi paljon miesten haukkumista ja että täällä jossain parisuhde palstalla yms. on miesvihamielistä kirjoitusta ja ketjun aloituksia......en tiedä pitääkö paikkaansa, enkä jaksa tutkia..... ;P
Yliampumisia pitäisi välttää puolin ja toisin, mutta totuuksista puhuminen ja rehellinen puhe on ihan suotavaa......mitä se ketään hyödyttää, jos puhutaan asioiden vierestä ikuisuus menemättä itse asiaan totuuden mukaisesti ja rehellisesti puhuen.......parempi raaka ja rehellinen totuus, kuin illuusio ja suloiset valheet.... ;P
Ja kyllä sitä haukkumista, häpäisemistä ja solvaamista esiintyy molempiin suuntiin ja molempien sukupuolinen toimesta....välillä se suuntautuu omaa sukupuolta kohtaan ja välillä toista..........tällläkin palstalla se on riippunut ihan valtasuhteista mitä kohtaan vihaa, häpäisyä, kritisoimista ja ohjeistusta on esiintynyt......eli ainakin minulla on sellainen mutu tuntuma, ettei kumpikaan sukupuoli ole loppujen lopuksi parempi toistaan tässäkään asiassa......En ole missään lukenut, että naiset samoin huorittelisivat ja lutkittelisivat miehiä, vihaisivat pelkän sukupuolen vuoksi. Se ei ole totuuden puhumista, vaan vihapuhetta. Ottakaa asioista selvää itsekin.
NiinMetsäVastaa kirjoitti:
En ole missään lukenut, että naiset samoin huorittelisivat ja lutkittelisivat miehiä, vihaisivat pelkän sukupuolen vuoksi. Se ei ole totuuden puhumista, vaan vihapuhetta. Ottakaa asioista selvää itsekin.
"Kun katsoo sinkut etusivua, kahdestakymmenestä aloituksesta n. 15 on jollain tavalla naisvihamielisiä."
"En ole missään lukenut, että naiset samoin huorittelisivat ja lutkittelisivat miehiä"
Puhuit etusivun ketjualoituksista.....eli jokaisessa esiintyy nuo sanat?....
Sanoin myös..."Yliampumisia pitäisi välttää puolin ja toisin,"
Ja on täällä lutkiteltu, huoriteltu, homoteltu, häpäisty, luuseroitu...jne...jne.. myös miehiä....taitaa olla ihan joka päivä esiintyvää normi käytöstä....
Jotenkin tuntuu, ettet lukenut edes viestiäni ja haluat tapella, kinata, riidellä ja järmätä vaan....mulla ei ainakaan juuri nyt ole siihen voimia...Ex----------PUA kirjoitti:
Nimimerkkisi kertoo oikean vastauksen.
Tännään viimeksi kurppa ammuttiin alas, kun selvisi että ainoa mitä se tekee on raivoaminen minulle.
Jos ettet pysty muuta antamaan palstalle, menkää pois.
Totuutta te ette kestä, ja olette ihan liian elukoita keskustelemaan asiasta sivistyneesti.En jätä palstaa koskaan! Taistelen totuutta vastaan viimeiseen hengenvetoon saakka!! Kurpparaivon aikakausi, se on vasta alkanut!!!
- Ex----------PUA
RaivoavaKurppa kirjoitti:
En jätä palstaa koskaan! Taistelen totuutta vastaan viimeiseen hengenvetoon saakka!! Kurpparaivon aikakausi, se on vasta alkanut!!!
Onko kiva hakata päätänsä seinään, vanha huora? :D
- Ex----------PUA
Totuus sattuu, osuu ja uppoaa, sukkana sisään.
Mutta senhän palstan naiset ovatkin jo todistaneet. :) - Tylsäkurppa
Aika vähän täällä on enää sellaisia ketjuja, joissa oikeasti keskustellaan mistään. Lähinnä pyrkimys on saada heti tai mahdollisimman pian käännettyä puheet naisten haukkumiseksi. Provoaminen siinä on tarkoituksena, ei keskustelu. Itse en tunnista itseäni enkä elämäntyyliäni oikein mistään näistä "kaikki naiset sitäjatätä" -mantrasta ja sen takia en täällä enää erityisemmin viihdy. Kaikki solvaukset on jo luettu ja nyt ne lähinnä kyllästyttää. Useimpien kirjoitukset hypin yli enkä viitsi edes avata ketjuja kuin ehkä yhden tai kaksi. Palsta on tylsä.
Harmi vaan, että tuo asenne on tarttunut muhun irl, ja nykyään en oikein jaksa edes jutella miehille. Nekin on tylsiä.SItten pitäisi tehdä sellaisia ketjuja jotka itseä kiinnostaa tai mistä haluaisi puhua.....ja monesti ketjujen sisälläkin alkaa keskustelu ihan jostain muista asioista ja niiden sisälle muodostuu keskustelu pareja ja/tai ryhmiä, jotka keskustelevat mistä sattuu....;P
Kestän toki, jos vaan joku tietäisi sen totuuden. Muukin siis kuin minä itse. ;D
- Sad-But-true
Kurpparaivo on sairaus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454