Pitäisikö erota?

ruohomatto

Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 12 vuotta. Lapsia 2.
Mieheni oli ensimmäinen "oikea" suhteeni. Olin vasta 18 kun menimme naimisiin.
Alusta asti mieheni oli sairaalloisen mustasukkainen. Hän kielsi minulta ystävät ja typeryyksissäni annoin hänen niin tehdä. Hän sai tietenkin tehdä mitä halusi ja jos jokun asia minua vaivasi, en voinut ottaa asiaa puheeksi ilman raivareita. Ja jossain vaiheessa kaikki mikä oli vialla, oli omaa syytäni. Tätä jatkui useita vuosia, kunnes mieheni teki jotain mitä en voinut enää hyväksyä. Avioeropaperit oli jo valmiina, mutta hän sai puhuttua minut jatkamaan suhdetta.
Ensimmäisten n.7 avioliittovuoden ajan minua on alistettu henkisesti. En ole voinut olla oma itseni. Sitten tosiaan jotain tapahtui ja mieheni haki itselleen apua. Muutama käynti terveydenhoitajalla sai hänet kuulema käsittämään että mustasukkaisuus tosiaan oli iso ongelma ja hän sanoi että enää minun ei tarvitse pelätä sitä.

Mutta voiko sairaalloisesta mustasukkaisuudesta yhtäkkiä "parantua"?

Jokatapauksessa. Jatkoimme avioliittoa, mutta kokoajan minulla on tunne että kaikki ei ole ok. Mies puhuu minulle kauniisti ja ystävilleen myös, siis minusta, mutta ei tee yhtään mitään kotona. Eikä hän tee mitään näyttääkseen tunteensa. Puhuu vaan.

Edelleenkään en voi lähteä vaikka ystäväni (yhden ja ainoan) kanssa ulos, ilman ihmettelyä miksi haluaisin tosiaan lähteä johonkin ilman häntä. Hän haluaisi viettää vain ja ainoastaan kaikki vapaa illat kanssani. Ja tällä hetkelläkin hän lähti viikon lomalle kavereidensa kanssa. Ja vaikka minua ärsyttää että hän lähti, en voinut sanoa mitään. Hymyilin ja toivotin hauskaa lomaa. Ja jos sanon asiasta kun hän palaa, luulen saavani osakseni taas vihaa "No miksi et heti sanonut?" "Turhaa asiasta enää murehtia" jne

Onko minusta tullut vain liian pelokas puhuakseni minua haittaavista asioista?

Olen huomannut että olen muuttanut todella paljon käytöstäni ja itseäni jotta olisin mieheni toiveiden täyttymys. Jotkin asiatminussa ärsyttävät miestäni äärettömästi ja pyrin siihen että niitä luonteenpiirteitäni en päästä enää esille. Huomaan että pitemmän päälle se hajottaa.

Onko kenelläkään oikeus päättää siitä millainen olen?

Ja valehtelu. Vihaan valehtelua. Mutta toisaalta teen sitä itse kun jätän itselleni tärkeitä asioita kertomatta, mutta kun valehdellaan rahan käytöstä, se ei ole ok. Ja päihteiden käytöstä, vielä pahempi. Mieheni on koukussa lääkkeisiin. Tiedän sen varmasti, mutta kun kysyin asiasta hän vain suuttui ja huusi että ei varmasti ole. Ja asia jäi siihen.

Pitkä ja sekava kirjoitus.
Mutta onko "ok" ottaa ero meinneisyyden tapahtumien takia?
Ja toki nuiden nykyistenkin. Mistä löydän voimaa pitää pääni, enkä joudu taas tilanteeseen missä huomaan että minua on manipuloitu eikä ulospääsyä taaskaan ole?

11

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loullistapuhumattomuutta

      Kyllä puhuminen ilman lasten korvia olisi psikallaan. Neuvoksi vaan,että meillä ei puhuttu vaikka piti puhua suhteesta meni kuukausi lähti . Hän ei ole onnellinen,me ei olla onnellisia.

    • Miksikatselettuota

      Tuo on aika kaukana hyvästä suhteesta. Jos jatkat niin käy niin että kysyt tuota samaa asiaa vielä 20 v päästä täällä. Ellei miehesi ole sitä ennen takavarikoinut kännykkääsi ja vahdi jokaista tekoasi. Hyvässä suhteessa voi olla juuri täysin oma itsensä, niin hyvine kuin huonoine puolineen ilman pelkoa toisesta, tämä molemmin puolisesti!

    • doitforyou

      Itse olin ihan vastaavassa suhteessa, paitsi sukupuoli on eri. Vaimoni manipuloi minua milloin uhkaamalla lapsilla ja ties millä. En saanut olla oma itseni. Liittoa oli takana aikalailla samanverran. Elämä oli rankkaa ja se meni päivästä kerrallaan selviämiseen. Kunnes vaihdoin työpaikkaa ja sain siellä aikaa miettiä. Sain vertaistukea ja uskoa uuteen elämään. Erosin ja päivääkään en ole katunut. Vihdoin voin hengittää ja olla ihmisien kanssa ja elää. Exä on edelleen elämässä mukana, kun on yhteiset lapset. Vielä tässäkin koittaa manipuloida, mutta kannattaa ottaa selvää oikeuksistaan jo etukäteen. Tässä se vertaistuki on aika hyvä. :)

      Voimia ja luottoa siihen hyppyyn. Se ei ole niin kauhea miltä kuullostaa ja tuntuu. :)

      • James1983

        Hienoa että kerroit! Meitä miehiä on kanssasi samassa veneessä,tai veneessä mistä onneksi itse hyppäsit pois.Itellä tosi dominoiva puoliso(nainen)jonka kanssa lapsi ja 8v yhteistä polkua.Tuntuu monesti että koska hänellä ei ole mitään sisältöä elämässä niin yrittää pilata minun elämäni kaikilla ihme säännöillä ja tossuttamisella.Hän on periaatteessa ajanut minun yli joka asiassa ja ainoa mikä minussa kiinnostaa on näköjään pankkikorttini :) onneks huomasin senkin ajoissa ja nostan rahat automaatista ja jemmaan suurimman osan tuloistani patjan sisään :)


    • myöslapsillehaitaksi

      Aloittelijan mies tuntuisi olevan
      narsisti. Ota hyvä nainen selvää siitä manipuloivasta luonteesta, ja pakene....

    • Lähde_nyt_jo_menee

      Aiotko tuhlata oman elämäsi miellyttävällä kusipäistä miestäsi? Mieti sitä, kun miehesi yrittää manipuloida sinua jäämään.

    • Äläkatsotuollaista

      Tuo on hiton kaukana "oikeasta" suhteesta. Ei oikea ja hyvä parisuhde ole tuollaista että rajoitetaan ja hallitaan toisen menemisiä ja tekemisiä! Voidaan katsoa yhdessä rinnan rinnan tulevaisuuteen yhteisin haavein ja unelmin, mutta ei rajoittaen toisen menemisiä ja tulemisia, saati ystäviä! Hiton huono suhde tuo! Ihan oikeasti!

    • eikenellekäänminnekään

      Ei puhuminen välttämättä mitään auta, usko pois. Ja itse kilttinä oloa kokeilleena ja toista mukailleena ja säyseästi yrittänyt olla niin voin sanoa, että siitä ei hyvää seuraa. Se paha olo poksahtaa joskus ja sitten ei enää niin kivaa olekaan. Se on sitä lopun alkua ja kovaa riitelyä tai täysin puhumattomuutta. Mutta siinä punnitaan ne tuttavat ja läheiset, jotka tukea edes jonkin verran antavat, ovat edes läsnä. Iso kiitos keskusteluista (joissa en mitään kyllä ole pahemmin puhunut) eräälle eron käyneelle miehelle.

    • ruohomatto

      Kiitos teille vastauksista. Saan tästä voimia tulevaan.
      Uskoa siihen että en olekaan itse se, joka on kaiken pahan alku.

    • helppoahelpoksihelpoin

      Tee lastensuojeluulmoitus tai möläytä viranomaisiin pilleriongelmasta niin ne tekee kyllä! jos mies vetää pillereitä eli on päihdeongelmainen,joudutte luultavasti eroamaan tai menetät lapset.päihteet ei kuulu lapsiperheisiin.pääset siten eroon miehestä.

    • KerroViranomaisiin

      Möläytä viranomaisii miehes pilleriongelmasta. Helposti pääset sitten eroon kun on pakko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1925
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      51
      1853
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1383
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe