Seurustelimme melkein pari vuotta. Sovimme yhteen kaikin puolin erinomaisesti. Mies oli kaiken kaikkiaan unelmapakkaus ja olin rakastunut häneen. Jollain tapaa mies kuitenkaan ei päästänyt minua täysin omaan ja lastensa elämään tai sydämeensä. Pieni varauksellisuus säilyi - kyllä sen nainen vaistoaa. Hän ei ollut valmis sitoutumaan minuun kokonaan ottaen huomioon välimatkamme, oman eronsa, lapsensa yms. Olin se "kätevä järjestely".
Aloin kipuilla asian kanssa ja puhuin hänelle asiasta. Sitten hän lähti kaveriporukalla risteilylle. Sain tietää hänen pettäneen minua. Pistin suhteen poikki selittelemättä asiaa sen enempää. Viikon-parin kuluttua hän palasi anomaan ja vannomaan, että hän vasta minut menetettyään oli tajunnut, mitä hänelle merkitsin. Lopulta huomionosoitusten tulvassa annoin periksi. Saatoin kuvitella ymmärtäväni hänen humalahölmöilynsä motiivit ja sen, että hän sanoi nyt vasta tajunneensa oikeasti rakastavansa minua. Päätin jättää pettämisen puhumatta ja nauttia siitä, että vihdoin rakkauden tunteet olivat molemminpuolisia. Olin onnellinen, en välittänyt muusta.
Rakkauden myötä miehestäni paljastui myös mustasukkainen puoli. Hän alkoi kehittää mustasukkaisia keskusteluja liittyen menneisyyteeni - kenen kanssa olin ollut ennen häntä ja mitä olin tehnyt. Hän puhui välillä minulle hyvin loukkaavasti. Riitelimme, mutta annoin anteeksi. Hän oli mustasukkainen liikkuessamme yhdessä kodin ulkopuolella. Hyvin usein hän kuvitteli minun tutkailevan muita miehiä, jos kasvoni sattuivat olemaan suuntaan, jossa oli joku toinen mies. Riitelimme, mutta annoin anteeksi. Ensimmäiseen puoleen vuoteen mahtui paljon repivää mustasukkaisuutta mutta sen korvaavaksi vastapainoksi myös runsaasti aitoa läheisyyttä, lämpöä, arjen rakkauden osoituksia. Osittain koin mustasukkaisuuden myös rakkauden osoitukseksi. Olin onnellinen.
Mieheni mustasukkaisuus väheni ajan myötä. Arki oli lämmintä, läheistä, olin onnellinen uuden perheeni jäsenenä. Jokainen yhteinen matkamme tai ulkona käyntimme päättyi kuitenkin edelleen jonkinlaiseen aiheettomaan mustasukkaisuusdraamaan. Ne alkoivat satuttaa minua joka kerta enemmän. Aloin kerryttää sisälleni kaunaa. Ihminen, joka oli itse pettänyt ja valehdellut, syytti minua alati syyttä suotta.
Lopulta asia räjähti ulos ja kerroin tietäväni pettämisestä. Hän ei suostunut tapahtuneesta puhumaan vaan vaikeni kategorisesti. Ymmärrän, että hän häpesi tekoaan. Hän oli tietoisesti lähtenyt hölmöilemään, koska tunsi haluavansa erota, mutta halusi minun tekevän eropäätöksen hänen puolestaan. Nyt hän oli pettämisestään vilpittömästi pahoillaan ja häpeissään. Minä puhuin ja kirjoitin hänelle asiasta paljonkin, mutta hän ei suostunut puhumaan. Pyysi vain anteeksi ja sanoi toivovansa, että voimme rakentaa luottamuksen uudestaan.
Tein työtä luottaakseni ja järjen tasolla tiesin miehen olevan minulle uskollinen...mutta silti pieni epävarmuus jäyti mieltä aina. Pieni mörkö vilahti mielessä aina miehen tekstiviestitellessä. Mietin usein, oliko mies siellä, missä kertoi olevansa. Voiko ihmiseen luottaa, jos hänen toimintamallinsa on vaikeassa tilanteessa avoimen keskustelun sijasta lähteä hölmöilemään siinä toivossa, että toinen sitten tekee vaikean osuuden ja päättää suhteen? Eikö moinen toimintamalli kerro jotain ihmisestä? Rakkaudenosoitusten tasoittuessa ajan myötä aloin pelätä ja epäillä miehen sitoutumista ja tunteita. Pettämisepisodi nousi esiin uudelleen ja uudelleen. Riitelimme ja sovimme.
Lopulta elämässäni tuli vastaan raskaita asioita. Jouduin miettimään elämisen tarkoitusta, elämän lyhyyttä, omia elämänarvojani uusiksi. Minusta nousi esiin ehkä ylikorostetustikin uusi puoli. Elämä on nyt. Minun pitää tehdä siitä itseni ja arvojeni näköinen. Minun ei pidä antaa kenenkään kohdella minua kaltoin. Tämä on johtanut siihen, että pienikin mustasukkaisuuden tai epäluottamuksen osoitus mieheltäni minun suuntaani aiheuttaa nykyään kohtuuttoman kiukun ja vihan. Miten pettäjä saattaa piinata minua?
Lopputulos tästä kaikesta on, että yhteinen tulevaisuutemme vaikuttaa hyvin epävarmalta. En usko, että saamme asioita selvitettyä. Kaltoinkohtelun laarini on täysi enkä tällä hetkellä siedä yhtään pahaa mieltä. Käsittelen vasta nyt – 2 vuotta tapahtuneen jälkeen – petetyksi tulemisen tuskaa. Mies ei sitä ymmärrä. Hän kieltäytyy pariterapiasta.
Kirjoittaessani tätä mietin, että olen pettänyt kovin paljon itsekin itseäni. Ei pettämistä voi lakaista maton alle. Se räjähtää esiin, mahdollisesti hyvinkin tuhoisasti. Osa minusta toivoo yhä, että voisimme tilanteen korjata, mutta pettämisestä yli pääseminen taitaa olla lähestulkoon mahdotonta. Se vaatisi molemminpuolista tahtoa ja työtä. Minä valitettavasti koen, että joutuisin tekemään sitä työtä yksin.
Rehellisiä ja avoimiakin parisuhteita on...onhan?
Ja aikuisia miehiä, jotka eivät selvitä ongelmiaan vieraassa sylissä?
Aloin kipuilla asian kanssa ja puhuin hänelle asiasta. Sitten hän lähti kaveriporukalla risteilylle. Sain tietää hänen pettäneen minua. Pistin suhteen poikki selittelemättä asiaa sen enempää. Viikon-parin kuluttua hän palasi anomaan ja vannomaan, että hän vasta minut menetettyään oli tajunnut, mitä hänelle merkitsin. Lopulta huomionosoitusten tulvassa annoin periksi. Saatoin kuvitella ymmärtäväni hänen humalahölmöilynsä motiivit ja sen, että hän sanoi nyt vasta tajunneensa oikeasti rakastavansa minua. Päätin jättää pettämisen puhumatta ja nauttia siitä, että vihdoin rakkauden tunteet olivat molemminpuolisia. Olin onnellinen, en välittänyt muusta.
Rakkauden myötä miehestäni paljastui myös mustasukkainen puoli. Hän alkoi kehittää mustasukkaisia keskusteluja liittyen menneisyyteeni - kenen kanssa olin ollut ennen häntä ja mitä olin tehnyt. Hän puhui välillä minulle hyvin loukkaavasti. Riitelimme, mutta annoin anteeksi. Hän oli mustasukkainen liikkuessamme yhdessä kodin ulkopuolella. Hyvin usein hän kuvitteli minun tutkailevan muita miehiä, jos kasvoni sattuivat olemaan suuntaan, jossa oli joku toinen mies. Riitelimme, mutta annoin anteeksi. Ensimmäiseen puoleen vuoteen mahtui paljon repivää mustasukkaisuutta mutta sen korvaavaksi vastapainoksi myös runsaasti aitoa läheisyyttä, lämpöä, arjen rakkauden osoituksia. Osittain koin mustasukkaisuuden myös rakkauden osoitukseksi. Olin onnellinen.
Mieheni mustasukkaisuus väheni ajan myötä. Arki oli lämmintä, läheistä, olin onnellinen uuden perheeni jäsenenä. Jokainen yhteinen matkamme tai ulkona käyntimme päättyi kuitenkin edelleen jonkinlaiseen aiheettomaan mustasukkaisuusdraamaan. Ne alkoivat satuttaa minua joka kerta enemmän. Aloin kerryttää sisälleni kaunaa. Ihminen, joka oli itse pettänyt ja valehdellut, syytti minua alati syyttä suotta.
Lopulta asia räjähti ulos ja kerroin tietäväni pettämisestä. Hän ei suostunut tapahtuneesta puhumaan vaan vaikeni kategorisesti. Ymmärrän, että hän häpesi tekoaan. Hän oli tietoisesti lähtenyt hölmöilemään, koska tunsi haluavansa erota, mutta halusi minun tekevän eropäätöksen hänen puolestaan. Nyt hän oli pettämisestään vilpittömästi pahoillaan ja häpeissään. Minä puhuin ja kirjoitin hänelle asiasta paljonkin, mutta hän ei suostunut puhumaan. Pyysi vain anteeksi ja sanoi toivovansa, että voimme rakentaa luottamuksen uudestaan.
Tein työtä luottaakseni ja järjen tasolla tiesin miehen olevan minulle uskollinen...mutta silti pieni epävarmuus jäyti mieltä aina. Pieni mörkö vilahti mielessä aina miehen tekstiviestitellessä. Mietin usein, oliko mies siellä, missä kertoi olevansa. Voiko ihmiseen luottaa, jos hänen toimintamallinsa on vaikeassa tilanteessa avoimen keskustelun sijasta lähteä hölmöilemään siinä toivossa, että toinen sitten tekee vaikean osuuden ja päättää suhteen? Eikö moinen toimintamalli kerro jotain ihmisestä? Rakkaudenosoitusten tasoittuessa ajan myötä aloin pelätä ja epäillä miehen sitoutumista ja tunteita. Pettämisepisodi nousi esiin uudelleen ja uudelleen. Riitelimme ja sovimme.
Lopulta elämässäni tuli vastaan raskaita asioita. Jouduin miettimään elämisen tarkoitusta, elämän lyhyyttä, omia elämänarvojani uusiksi. Minusta nousi esiin ehkä ylikorostetustikin uusi puoli. Elämä on nyt. Minun pitää tehdä siitä itseni ja arvojeni näköinen. Minun ei pidä antaa kenenkään kohdella minua kaltoin. Tämä on johtanut siihen, että pienikin mustasukkaisuuden tai epäluottamuksen osoitus mieheltäni minun suuntaani aiheuttaa nykyään kohtuuttoman kiukun ja vihan. Miten pettäjä saattaa piinata minua?
Lopputulos tästä kaikesta on, että yhteinen tulevaisuutemme vaikuttaa hyvin epävarmalta. En usko, että saamme asioita selvitettyä. Kaltoinkohtelun laarini on täysi enkä tällä hetkellä siedä yhtään pahaa mieltä. Käsittelen vasta nyt – 2 vuotta tapahtuneen jälkeen – petetyksi tulemisen tuskaa. Mies ei sitä ymmärrä. Hän kieltäytyy pariterapiasta.
Kirjoittaessani tätä mietin, että olen pettänyt kovin paljon itsekin itseäni. Ei pettämistä voi lakaista maton alle. Se räjähtää esiin, mahdollisesti hyvinkin tuhoisasti. Osa minusta toivoo yhä, että voisimme tilanteen korjata, mutta pettämisestä yli pääseminen taitaa olla lähestulkoon mahdotonta. Se vaatisi molemminpuolista tahtoa ja työtä. Minä valitettavasti koen, että joutuisin tekemään sitä työtä yksin.
Rehellisiä ja avoimiakin parisuhteita on...onhan?
Ja aikuisia miehiä, jotka eivät selvitä ongelmiaan vieraassa sylissä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei.Tuntuu kyllä valitettavasti siltä että elätte parisuhteessa jossa mies ei henkisesti vedä samaa tasoa kuin sinä.Voiko miehesi menneisyydestä löytyä ikäviä asioita joilla hän purkaa vihaa sinuun,olemalla mustasukkainen ja dominoiva?Kenties pelko menettää sinut/tulla jätetyksi/epävarmuus? Miksi pettämisepisodista on niin vaikea puhua vaikka kerroit tietäväsi asiasta?Onko kenties kaapissa useampi luuranko?Koska en tunne teitä henkilökohtaisesti niin on vaikea veikata mistä miehesi käyttäytyminen johtuu.Miksi mies petti?Syitä voi olla satoja etkä ehkä koskaan saa tietää miksi.Kysymykseen: aikuisista miehistä jotka eivät selvitä ongelmiaan vieraassa sylissä voin vastata näin että sellaisia löytyy useita,mutta valitettavasti suurin osa heistä elää pitkään jatkuneessa parisuhteessa,ja pettäjärentut taas lyhyissä suhteissa(jotka on aika mennyt mönkään mukamas partnerin takia) koska pettäjässä itsessään on harvoin vikaa omasta mielestä.Mieti kahdesti tulevaa,elät vain kerran.
Teillä ei ole lapsia ettekä naimisissa, miksi ihmeessä olet hänen kanssaan?! Miehesi on selvästikkin epävarma, sekä helvetin itsekäs. Ex mieheni oli myös, mustasukkainen vanhoista jutuista ja todella mustasukkainen, tutki salaa puhelintani jne. Keksin hyvän keinon millä tarkistaa onko puhelintani tutkittu esim suihkussa käynnin aikana, elimme kaukosuhteessa joten näimme myös harvoin. Tuollaisen miehen kanssa alkaa muuttamaan omaa käytöstäänkin, varoo sanomksiaan ja tekemisiään, jää pois reissuilta kavereiden kanssa ja yrittää välttää konflikteja. Valitettavasti ongelmia tulee tuollaisen kanssa vaikka ei tekisu yhtään mitään. Ymmärrätkö, että pettäminen on pienin ongelma siinä millainen mies hän on? Käytös pahenee, usko minua. Kohta olet ihan yksin ja rikki, kun on hän on vienyt itsetuntosi. Kaikkoa suhteesta ennen kuin menetät oman itsesi, niin minäkin kaikkosin ja huokaisin helpoituksesta. Perheen perustamis haaveet ym jäi, olihan hän hellä ja komeakin, mutta se ei riitä, kun varoitusmerkkejä on ilmassa. Herää nainen!