"Lähetyksen tähtihetkiä, havaintoja ja siinä esitettyjä väittämiä:
- Rollo Tomassin mukaan naisten biologinen kello tikittää ikävuosina 21-23v, eli kaikkein hedelmällisimpänä aikana, eikä suinkaan 29-31 ikävuosina, jolloin modernilla naisella alkaa normaalisti iskeä paniikiin (ikäkriisin ja sulavan seksuaalisen markkina-arvon) ensioireet. Miesten paras MA (seksuaalinen markkina-arvo)-aika on puolestaan ikävuodet 36-38v, eli miehen huippu on tällöin ikävuodessa 37, jolloin jos kaikki on sujunut hyvin, on raha, status ja ulkonäkö kaikkein optimaalisimmillaan. Tahtoo sanoa, että tällöin on miesten markkinat, mutta juuri tällöin häntä yrittää metsästää kaikkein eniten "juoksunsa juosseet", eli 29-31 vuotiaat naiset [allekirjoittanut lisäisi jo omakohtaisen kokemuksen kautta tähän sen, että miehen MA:n ollessa huipussaan, voi hän tapailla "äitejä ja näiden tyttäriä"].
Kotimaiset havainnot vahvistavat tätä, katsohan tätä naisten naimis- - ei piikkiä, vaan - vuorta joka ilmenee juuri noina ikävuosina - uusi nousu 48-50 aikana johtuu naisten keinottelusta eläkevakuutuksen kanssa:"
"- Naisilla on ylimitoitettu ego - eli käsitys omasta MA:staan - jutun juontaja kertoo, miten oli pistänyt asiasta jopa exänsä järjestykseen, sillä tämä kuvitteli vielä yli 40 vuotiaana omaavansa saman MA:n kuin joskus 20 vuotiaana. Se kouluttaminen oli päättynyt naisen itkuun. Muuten jaksosta ilmenee, että naiset eivät edes pidä itseään mitenkään hypergamisina, vaan he uskovat että heitä korkeamman tasoon mies oikeasti on heidän vertaisensa! [Tähän feminismi ja "naisten voimaannuttaminen" epäilemättä on meidät johtanut]"
- Kun nainen sanoo: "Vihaan naistenmiehiä", se tarkoittaa: "Vihaan miehiä joilla on muitakin vaihtoehtoja kuin minä"
Tuossa vasta osa sisällöstä.
Linkki: http://fundamentti.blogspot.fi/2016/05/vieraana-rollo-tomassi-aiheena-naisten.html
Palstatotuuksista radiossa (sis linkin)!
15
226
Vastaukset 15
- TutkittuaTietoa
Naiset ovat itseään kohtaan huomattavan paljon itsekriittisempiä kuin miehet. Miehillä tätä ominaisuutta ei ole. Mikä on suotavaa, koska eivät muutoin pääsisi jatkamaan sukuaan. Mutta samasta syystä miehet kuvittelevat usein olevansa parempia, haluttavampia ja kyvykkäämpiä, kuin mitä todellisuudessa ovat.
PS. Mitäs Kutri Helunalle kuuluu?- 12121212
Naisten silmissä 80% miehistä on keskivertoa rumempia ja alle 1% todella komeita.
Voi olla että miehet ovat hieman ylioptimistisia arvioidessaan omaa tasoaan, mutta naisen käsitys miesten tasoista on täysin vinksahtanut.
KTM voi kuvitella olevansa KTM .
KTN taas tietää olevansa KTN ja yrittää miestä joka on hänen silmissään KTM - eli todellisuudessa YTM. - TutkittuaTietoa
12121212 kirjoitti:
Naisten silmissä 80% miehistä on keskivertoa rumempia ja alle 1% todella komeita.
Voi olla että miehet ovat hieman ylioptimistisia arvioidessaan omaa tasoaan, mutta naisen käsitys miesten tasoista on täysin vinksahtanut.
KTM voi kuvitella olevansa KTM .
KTN taas tietää olevansa KTN ja yrittää miestä joka on hänen silmissään KTM - eli todellisuudessa YTM."naisen käsitys miesten tasoista on täysin vinksahtanut."
Eli tunnistat ja tunnustat sen, että jokaisella on oma makunsa? No ei varmasti ole tutkittua tietoa....eikä ainakaan yleistettävissä millään tasolla... ;P
- ATK-
Etenkin Suomessa ja palstalla toi on niin totta. Ja ne muutkin kohdat joita tohon ei oltu laitettu. Pitää varmaan kuunnella.
- Tyypillisiänarsisteja
Varmaan aika iso osa palstanaisten jatkuvasta raivosta johtuu tuosta, ettei niillä ole mitään itsekritiikkiä ja eivät edes tajua olevansa hypergamisia. MAT on omiaan palauttamaan maan pinnalle silloin.
- TutkittuaTietoa
Ei täällä kukaan raivoa, jokaisella on oikeus puolustaa itseään perättömiä syytteitä vastaan. Myös naisilla. Sekö on mielestäsi raivoamista?
- HutkittuaTietoa
TutkittuaTietoa kirjoitti:
Ei täällä kukaan raivoa, jokaisella on oikeus puolustaa itseään perättömiä syytteitä vastaan. Myös naisilla. Sekö on mielestäsi raivoamista?
Älä ole noin vihainen. :)
Sen sijaan kerro sitten, että minkä tasoisen miehen olet mielestäsi ansainnut? - Ex----------PUA
TutkittuaTietoa kirjoitti:
Ei täällä kukaan raivoa, jokaisella on oikeus puolustaa itseään perättömiä syytteitä vastaan. Myös naisilla. Sekö on mielestäsi raivoamista?
Osu ja uppos! :D
Hauska myös huomata, että miten liukenit oitis kun sinulle esitettiin jatkokysymys.
Valottava jatkokysymys. ;)
- Fakta_
Nainen on hedelmällisimmillään 25 - 30 -vuotiaana.
- DaveMustaine
Vihaisen neitsytsedän blogi muille vihaisille neitsytsedille.
- helgamies
Tarkastellaan tilannetta, jossa miehellä on vapaus tehdä naisten kanssa mitä haluaa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001173267.html
”Eläkkeelle” 22–25-vuotiaana
Väitteiden mukaan ”nautintoyksikköön” kuuluvat naiset lopettavat palveluksensa 22–25 vuotiaina, jolloin heidät useimmiten naitetaan vaimoa vailla oleville eliitin jäsenille.- Ex----------PUA
:D Ei ole mahdollista, tuohan on täsmälleen kuten Suomessa!
Tosin, nainen myy täällä itsensä avioon, ja jos eliitti ei suostu, on edessä tyytymis- ja huoltosuhde, 100% ylläpidolla ja uskollisuudella. Nainen pohjimmiltaan vihaa sitä, sillä pettävä alfa on hänen käsityksensä unelmapartnerista. - että.silleen
Ex----------PUA kirjoitti:
:D Ei ole mahdollista, tuohan on täsmälleen kuten Suomessa!
Tosin, nainen myy täällä itsensä avioon, ja jos eliitti ei suostu, on edessä tyytymis- ja huoltosuhde, 100% ylläpidolla ja uskollisuudella. Nainen pohjimmiltaan vihaa sitä, sillä pettävä alfa on hänen käsityksensä unelmapartnerista.Älä viitsi sotkea asioita...tai sitt sä vaan ett ymmärrä. Monet meistä etsii itselleen aviomiestä, elämänkumppania loppuelämäkseen...niin minäkin.
Minunkin tuttavapiiriini kuuluu muutama KTM, useimmat ihan OK kavereina, ja muutama käytökseltään täys`m*lkk* yksilö.
Ja nekin mulkvistitkin ovat suosittuja tiettyjen naisten keskuudessa... eivät perusta kohtelusta jota aika ajoin saavat osakseen. Itsepä ovat naiset valintansa tehneet.
Kyllä mä viihdyn aika monenkin n.s KTM:n kanssa kaverina ja miksen viihtyisi. Pidän vaan varani etten kiinnostu heistä liikaa... tapan heitä vain ystäväpiirissä ja jos kohdataan sattumalta; mulla on aina kiire ja muuta menoa.
Syy käytökseeni on ett minä tunnen heidän taktiikkansa, en minä halua olla joku numero siellä muiden numeroiden joukossa, hetken aikaa.
Nämä miehet vaihtavat aina uuteen ja uuteen valloitettavaan ja kun valloitus on tehty... löytyy aina uus valloitettava.
Joskus on minuunkin mennyt piru ja olen pyörittänyt niin pitkään kun olen pystynyt paria näistä äijistä. Kun huomaavat ettei jutusta irtoa heille muuta kuin vaivaa, häviävät, puhf... kuin ilmaan. Parissa-kolmessa viikossa totuuden hoksasivat, kaveruus katkolla... jonkin aikaa... kunnes sain anteeksi...ymmärsivät mun kantani.
En minä tahallani itseäni ala loukkaamaan... liian kiinnostava mies (muiden naisten silmissä) on mulle vaistomaisesti nou nou!
Minä väistän taka-alalle jo silloin, varmuuden vuoksi, en halua olla mikään este.
- Aboriginaali
Katsokaa MOT ohjelma maanantaina 8.5.klo 20.00 VV1
Asiakkaat mukaan lastensuojelun palveluiden suunnitteluun.
Lue ja kommentoi.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/05/06/turvakodin-johtaja-asiakkaat-mukaan-lastensuojelun-palveluiden-suunnitteluun
---------------------------------------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2242265
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521332Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861167- 811006
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 76875
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77757Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.360741- 40731