Olemme eronneet mieheni kanssa neljä kuukautta sitten. Silti ikävöin häntä suuresti ja rakastan häntä. Olimme yhdessä 20 vuotta ja eron myötä tuntuu kuin osa minusta olisi kuollut. Tänään kävin entisessä kodissani ja ensimmäisen kerran neljään kuukauteen minulla oli hyvä olla. Ei ahdistanut mikään ja mieli oli niin levollinen.
Kunnes ex-mieheni tuli kotiin ja hänet nähtyäni kaikki paha olo ja mieli purkautui itkuna. Kerroin miehelleni kuinka paljon häntä kaipaan ja rakastan. Ja kerroin toiveistani tulla takaisin kotiin ja halusta yrittää vielä. Mutta tämä on täysin mahdotonta mieheni puolelta. Hän ei rakasta minua enää. Olo on ihan hirvittävä. Minun kai ei auta muu kuin päästää irti miehestäni ja yhteisestä entisestä elämästä ja koettaa jatkaa elämää eteenpäin. En vain tiedä miten. Jokainen päivä on yhtä tuskaa, jokainen aamu on hirvittävä tajutessa että tämä kaikki onkin totista totta eikä pahaa unta.
Kunnes ex-mieheni tuli kotiin ja hänet nähtyäni kaikki paha olo ja mieli purkautui itkuna. Kerroin miehelleni kuinka paljon häntä kaipaan ja rakastan. Ja kerroin toiveistani tulla takaisin kotiin ja halusta yrittää vielä. Mutta tämä on täysin mahdotonta mieheni puolelta. Hän ei rakasta minua enää. Olo on ihan hirvittävä. Minun kai ei auta muu kuin päästää irti miehestäni ja yhteisestä entisestä elämästä ja koettaa jatkaa elämää eteenpäin. En vain tiedä miten. Jokainen päivä on yhtä tuskaa, jokainen aamu on hirvittävä tajutessa että tämä kaikki onkin totista totta eikä pahaa unta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olen samassa tilanteessa, tosin lyhyempi liitto. Ero tuli ihan puskista.
Rauhottava lääke, lenkkeily ja mielialalääke on käytössä. Pakko niihin oli turvautua vaikka en olisi halunnut. Mies pyörii mielessä yhä mutta ei enää niin hirvittävä suru. Tsemppiä sulle! Yritä edes käydä kävelyllä, sekin auttaa.
Kerro ,miksi lähdit,miten rakkaus hetkessä loppuu??? Eipä silti meillä rakkaus loppui kuukaudessa .
En ymmärrä, että rakkaus loppuu äkisti. Oikea rakkaus kestää tullakseen ja kypsyäkseen monta vuotta. Ei monen vuoden yhdessäolon loppuminen voi tulla puun takaa. Siitä täytyy olla paljon merkkejä. Sivuutettu vain olankohautuksella. Ihminen joka lähtee liitosta, on suunnitellut sitä jo pidemmän aikaa. Kun sitten tulee viimeinen niitti, hän lähtee. Jos on toimiva, rakastava, asioista puhua voinut suhde, ei siitä liitosta niin vain lähdetä. Monella on peiliin katsomisen paikka.
i
Minä olin se joka joutui jättämään yhteisen oman kodin siitäkin huolimatta että mieheni halusi erota. En olisi kyennyt selviytymään taloudellisesti isossa talossa. Enkä muutenkaan.
Lapseni jäivät myös entiseen kotiin ihan lasten parhaaksi kavereiden ja koulun takia.
On niin suuri kaipuu heitä kaikkia kolmea.
En halua puida syitä eroomme julkisesti mutta joskus ihminen voi olla hukassa itsensä kanssa ja pieni tauko voi selkiinnyttää ajatuksia ja omaa minuutta. Harmillista, että tässä ajassa toinen ehtii ajautua toisenlaiseen suuntaan ja huomata ettei haluakaan enää samoja asioita kuin toinen...
Harvoin rakkaus äkisti loppuukaan. Ellei toinen sitten sano jotain ihan päin mäntyä, tai tapahdu jotain sellaista, mitä ei voi hyväksyä.
Yleensä rakkaus vain hiipuu hiljalleen, muttei sitä välttämättä edes itse huomaa. Sitten kun huomaa, se on aika paha paikka "eihän tässä näin pitänyt käydä". Voisin jopa sanoa, että täysin verrattavissa jätetyksi tulemiseen.
Olen joutunut tekemään samanlaisen valinnan ja jättämään lapseni petturille samoista syistä. Sen lisäksi muutin kauas. Joka äitienpäivä sydämeen sattuu ja olen täysin lohduton. Ikävä ei taida helpottaa koskaan, vaikka lapsi on jo nuori aikuinen. En saa kokea mitään sellaista mitä lapsensa elämässä mukana olevat. Ehkä lapsiinsa kiintyneet naiset eivät toivu äitiytensä menetyksestä koskaan. Sillä onhan sitä niitäkin, jotka eivät kykene tuntemaan lastansa kohtaan mitään. Monet naiset suunnittelevat eronsa niin, että voivat pitää lapsensa. Tiedän miltä sinusta tuntuu! Kumpa voisin auttaa, ja kumpa tietäisin miten itseäni auttaa, mutta äitiys ei koskaan lopu, eikä ikävä. Toivottavasti et joudu muuttamaan lastesi läheltä pois. Se on kuitenki hyvin tärkeää myös heille.
"Lapseni jäivät myös entiseen kotiin ihan lasten parhaaksi kavereiden ja koulun takia"
Toivottavasti olet oikeasti tuota mieltä... että tuo järjestely eronne jälkeen oli lasten parhaaksi. Parhaaksi kyllä, jos lasten isä oli ollut lasten elämässä mukana ennen eroa, ja kantanut heistä vastuuta, huolehtinut. Ellei; jos lapset vain jäivät isänsä luo, koska hänellä oli varaa ja mahdollisuus pitää entinen yhteinen koti, niin järjestely oli aivan persiistä, eikä ainakaan lasten parhaaksi.
Veikkaan, että ainakin lapset ovat oikeasti sitä mieltä, vaikka äitinsä ei olisikaan.
Jätetyksi tuleminen on kammottavaa, mutta sitä tapahtuu puolelle pariskunnista jossain vaiheessa elämää. Itseäni auttaisi tuossa tilanteessa totaalinen irtoaminen kaikesta tutusta ja ottaisin töistä mahdollisimman pitkän vapaan, jolla suuntaisin ulkomaille opettelemaan itseni kanssa olemista - vieraissa kuvioissa se onnistuu todennäköisimmin.
Surullista, että olet joutunut kohtaamaan asian, joka kuuluu pääsääntöisesti meidän miesten maailmaan.
" Minun kai ei auta muu kuin päästää irti miehestäni ja yhteisestä entisestä elämästä ja koettaa jatkaa elämää eteenpäin."
Näinhän se menee.
Pääset irti hyväksymällä ero, ottamalla itseäsi ns. niskasta kiinni ja muuttamalla ajatteluasi, olemalla kriittisempi. Kannataisi pohtia suhdettasi tunteeseen nimeltä "rakkaus". Mitä se on? Koska ex-mies ei enää rakasta sinua, rakkaus exääsi kohtaan on yksipuolista, ja haitallista sinulle.
Aika usein "jätetty" eron jälkeen tuntee itsensä uhriksi, häpeää, ja luulee tämän johtuvan rakkaudesta jättäjää kohtaan. Vaikka oikeastaan tunteekin vain terävän piikin omassa itsetunnossaan. Kun rakastat itseäsi, hyväksyt itsesi, niin pääset erosta yli parhaiten.
Totta, vain yksipuolinen rakkaus sattuu.
Tosin itsekin rakastan tavallaan ex-exää yhä, mutta tasapainoisesti. Järki ja tahto sanoo, ettei yhteiselo ole enää mahdollista, that's it. Ystäviä on oltu vuosikaudet.
Minä en ole ystävä ex.n kanssa, ja itse jätin hänet. Hän piti salaista ystävää vuosia ja en tiennyt sitä, ihmettelin vaan miksi oli niin ilkeä minua kohtaan.
Minusta selän takana seurustelu on sellaista törkeyttä, ettei sitä noin vaan anneta anteeksi.
Jos ei voi kertoa toiselle mikä mättää parisuhteessa, on parasta erota eikä pettää, tavallaan koko perhettä.
Miksi leikkiä "onnellista"jos ei sitä ole.
Noo` 5 - 6 vuotta siinä menee sitte helpottaa,
mutta ei se ikinä muutu merkityksettömäksi.
Puhun kokemuksesta pitkähkön avioliiton 32v jälkeen.
Tuo on yksilöllistä kuinka kauan menee. Kysymys on pitkälti myös siitä kuinka rohkeasti uskaltaa surra tunteensa pois. Eli kohdata sen maailman romahtamisen ja silloin joistakin voi näyttää, että tuo pääsi helpolla kun nyt jo kuukausien jälkeen menee niin hyvin. Toki asia on aina olemassa historiassa ja sittenhän on niitä, jotka eivät koskaan sure suruaan kunnolla pois vaan täyttävät päivänsä esimerkiksi erilaisella tekemiselle ja lukuisilla ihmisillä.
Kyllä 5-6v on ihan realistinen noin pitkän liiton jäljiltä, jos on se jätetty. Toisen ihmisen mukaan lähteneillä jättäjillä ei ole tietenkään vaikeuksia. Muuta saattavat väittää, mutta eivät todellakaan tiedä mitä murskaa ja tuhoa heidän erotapansa aiheuttaa petetyssä
Älä viitsi lässyttää asioista, joita et kaikista tiedä. Tunnetko montakin suhteensa jättänyttä? Ja he ovat sinulle asioista avoimesti keskustelleet ja kaikki on ennen suhteen päättymistä ja suhteen päättymisen jälkeen ollut pelkkää auvoa, ruusuilla tanssimista? Omat muutama uskottu ystäväni kyllä tietävät mitä helvettiä olen käynyt läpi useita vuosia. Minulla ei ole tarve vähätellä jätettyjen tunteita, miksi sinulla on tarve vähätellä kaikkien jättäjien tunteita? Ero on aina raskas päätös, mutta se voi oikeasti olla helpottava päätös. Ja toisaalta itse voisin kysyä, että miksi se jätetty ei halunnut ratkoa meidän ongelmia, jos kerran oikeasti halusi yhdessä jatkaa. Niinpä niin. Mutta oikeasti en tarvitse siihen vastausta, mitä se minua hyödyttäisi.
Ihan sanoin sen takia, et höyryät täällä koko ajan. Hyökkäät kaikkien surevien ja masentuneiden päälle ärsyyntyneenä, vaadit piristymään, anteeksiantamaan ja muuttumaan luonteeltaan. Ehkä ukkosi oli hullu ja sinä vielä enemmän. Pettureita kritisoin, ja jos sen teit ja syytät siitä ulkoasi, niin vaikeudet johtuu täysi itsestäsi.
Just joo. Käskien sitä käsketään toista surra pois surut, jotka itse tälle aiheutti. Kieroontuneita ovat ajatukset niin kuin ajattelijansakin.
Toisten syyttäminen omista tunteista on NIIN tyypillistä epätervettä narsismia.
"Terve narsismi
A. vastuu omista tunteista, myös kielteisistä
Epäterve narsismi
A. muiden syyttäminen omista tunteista"
Samoin kuin kyvyttömyys anteeksiantoon liittyy epäterveeseen narsismiin.
"Terve narsismi
D. kyky anteeksiantoon
Epäterve narsismi
D. kyvyttömyys anteeksiantoon
Narsisti ei pysty antamaan anteeksi kohtaamiaan vääryyksiä, vaan jää kiinni vihaan."
Entä sitten valehtelu, pettäminen, petos - nekö ovat henkisesti terveen ihmisen käytöstä? Reagointi taas on sairasta? Mistä harhaoppikirjasta nuo aakkosesimerkit on tempaistu? Missä B ja C?
Viha on terve reaktio, kun on kokenut vääryyttä. Se antaa voimia taistella omien oikeuksien puolesta. Se voi kestää vuosia, ja yleensä erossa kestääkin, ainakin Fisherin kirjan perusteella. Anteeksi voi antaa toiselle, jos tämä tajuaa tehneensä väärin, katuu ja pyytää anteeksi. Anteeksi voi antaa myös yleisesti, ajattelemalla, että jotkut teot ovat pahoja, koska emme ole ihmisinä täydellisiä, teemme pahasti ja satutamme toisiamme. Tämä eroaa ensimmäisestä anteeksi antamisesta siinä, että tässä tapauksessa kannattaa ottaa väärintekijään etäisyyttä, koska tämä ei tekojensa vaikutusta ymmärrä. Anteeksi antamisella on silloin itsekäs tarkoitus saada itselleen rauha.
Sanos muuta. Musta saadaan vaikuttamaan valkoiselta, jos niin tahdotaan. Tuollainwn pettäjä ei koskaan kadu, ei häpeä tai välitä. Se vaan tappaa ihmisen, sen seksuaalisuuden, sen käsityksen elämästä. Se on hiuksen hieno ohut ero ihmisluonteissa. Ne jotka eivät ole sitä koskaan kohdanneet henkilökohtaisesti, eivät voi ymmärtää.
14 vuotta ja ero tuli. Muutan pois yksin asumaan. Ja pelottaa suoraan sanoen hemmetisti se yksinäisyys kun ei olekaan puoliso ja lapset siinä vieressä jne. Miten selviän illoista jne? Olen aivan hajalla, välillä tuntuu ettei saa happea. Lenkkeilyt tulevat lisääntymään varmasti siellä yksin ollessa. Miten olette muut selvinneet? Itse olen nyt hyväksynyt että ero tulee ja aloittanut surutyön. Ensimmäinen askel sekin.
Hei SurullinenElämä
Kuvailet pitkän liittonne päättymisen kipua kuin sinusta olisi revitty osa pois ja niin toki onkin. Olette kymmenien vuosien aikana saumautuneet yhteen ja irti revitty osa on avohaava. Sinun haavasi umpeutumista hidastaa ja repii uudestaan auki toivo, että voisittekin vielä palata yhteen. Nyt vaikuttaa, että olet lopullisesti ymmärtänyt, että tämän toivon varassa ei voi elää. Puhut irti päästämisen kyvystä.
Luopuminen ja menettäminen sattuu aina. Usein parhainta tukea saa saman kokeneilta.
Halutessasi voit kysyä, järjestääkö asuinseurakuntasi tai srk:n perheasiain neuvottelukeskus eroryhmää.
Moni on kokenut eroryhmän antaneen voimia irti päästämiseen ja oman elämän uudelleenrakentumiseen. Toisten tuki voi olla korvaamatonta. Myös keskusteluapua voit kysellä seurakunnaltasi, joko diakoniatyöstä tai perheneuvonnasta.
Voimia uuteen vaiheeseen
Merja, diakoni
Merja, etkö lukenut aloitusta kunnolla? Saumautuminen on liian runsas kuvaus aloittajan avioliitosta.
Onpa täällä sievistelty tarina verrattuna mitä vauva-palstalla kerrot. Lienet siis se nainen, joka petti miestään, ajautui uuteen suhteeseen kunnes tämä uusi mies halusikin erota, jolloin silmäsi aukenivat ja halusitkin takaisin vanhaan suhteeseesi. Mutta mies olikin ehtinyt löytää uuden kumppanin eikä halua enää sinua takaisin, eikö se näin mennyt? ;)
Tein liikaa töitä ja siksi vaimoni lähti toisen matkaan, mutta monasti naiset tulevat katumapäälle ja palaavat kotiin. Mikä mahtaa olla se pronsentuaalinen osuus lähteneistä ja palanneista naisista, moni sanoo että 75 prosenttia palaa kun huomaa että ex-mies oli parempi vaihtoehto kuin uusi. Olen vähentänyt työntekoa ja satsannut uusiin vaatteisiin sekä alkanut käymään salilla, kaikki sanovat että se parantaa mahdollisuutta että vaimo vielä palaa kotiin.
Erosimme. Kuukausi myöhemmin päätimme yrittää uudelleen. Asumme ensin eri osoitteissa. Elämä on ihanaa. Suosittelen.
Rukoile. Jumalalle on kaikki mahdollista. Hän voi eheyttää avioliiton.