Mysteerikipuja vatsassa kuukausi putkeen

Hei!

Minulla alkoi n. kuukausi takaperin vatsakivut. Olen 25-vuotias mies, perusterve eikä aikaisemmin ole ollut mitään kuumetta tms. kummempia sairauksia.

Olen käynyt lääkärillä jo usean viikon ja kymmenien verikokeiden lisäksi on tehty ultrat, tähystys suun kautta ohutsuoleen saakka ja nyt on vain odottelua sitten koepalojen tuloksista jotka napattiin vatsasta.

Päivystyksessä joutuu ravaamaan vähän väliä kun kipu välillä yltyy vaikka syön päivittäin 40-80mg Somac:ia, 2-4 Litalginia, 2-3g paracetamolia ja otan tarpeen mukaan vielä n. 15ml Gavisconia lisäksi.

Kivut ovat lähinnä navan yläpuolella ja rintalastan alla, ylävatsassa siis, keskellä. Kun lääkkeitä ei ole tarpeeksi syönyt tai on syönyt jotain tällä hetkellä vatsalle sopimatonta niin kivut kovenevat ja säteilevät koko vatsan alueelle ja ehkä jopa hieman selkään asti - eivät merkittävästi selkään asti kuitenkaan - ja vatsa tuntuu kramppaavan kivusta.
Vaiva alkoi aivan puskista, ei mitään muuta tietoista laukaisijaa kuin stressi ole tiedossa joka olisi mahdollinen.
Stressasin pari kuukautta aika kovasti ja nytkin hieman stressiä on vaikka koitan sitä välttää.

Aikaisemmin oli kerran vastaavanlainen "kohtaus" mutta se kesti vain pari päivää päättyen siihen kun sain sairaalan päivystyksestä reseptin somacille ja litalginille ja söin viikon verran niitä. Siitä on nyt n. 6-7kk.

Olen nyt koittanut syödä puuroa, marjoja, pehmeätä leipää (ranskanleipä), banaania, jogurttia, marjakeittomehuja (lisäaineettomia), mutta silti välillä tuntuu ettei noillakaan ole välttämättä vaikutusta kun oireet iskevät kovaa.

Useimmiten kivut yltyvät iltaa tai varsinkin yötä ja aamuyötä kohden. Päivällä liikkuessa ei tunnu niin kovia kipuja vaikkakin kovia.

Päivystyksessä käydessä (kun tilanne niin pahaksi äityy) annetaan yleensä vain kipulääkettä enemmän ja passitetaan takaisin kotiin ja ymmärrän sen kun odotellaan vielä edellä mainittujen koepalojen tuloksia. Alkaa vain psyykkinen jaksaminen olemaan heikoilla ja fyysinenkin hieman. Paljoa ei tunnu voivan syövän tai tulee vetisiä röyhtäyksiä joissa ruokaa mukana kun liikaa syö.
Ulosteessa ei verta, sappikivet 90% varmuudella suljettu pois ja tähystyksessä ei näkynyt ainakaan mitään näennäisesti ihmeellistä vatsalaukussa, pari pientä aftaa ohutsuolessa jotka eivät kuulema selitä oireita.

Nyt tuloksia odotellessa haluaisin täältä yleisesti kysellä, että onko muilla ollut vastaavanlaista piinaa, olisiko ruokavalio ehdotuksia, mitä voin lääkäriltä vaatia että homma etenisi ripeämmin tms ja jos jollakin kokemuksia vastaavanlaisista oireista niin mitä selvisi?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Unohdin mainita vielä, että ei ole ripulointia ja uloste tuntuu muutenkin tulevan normaalisti. Ei oksentelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Finaalissakipujenkanssa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu