"Ajamisen iloa" on tunnettu BMW:n motto ja filosofia. Bemari onkin ollut ajettavuudeltaan aina premium-luokan parhaimmistoa. Bemari on suorastaan mittapuu keskiluokan premium-autojen luokassa eli 3-sarjansa kanssa. Audi ei ole etuvetoon perustuvalla A4 malliaan ikinä päässyt ajodynamiikaltaan ja ajo-ominaisuuksiensa osalta lähellekään takavetoista Bemaria. Luokan mukavuus- ja kestävyyskuningas eli Mercedes-Benz C-sarja on sekin suuntautunut yhä sporttisempaan ajettavuuteen, johon takaveto antaa hyvät mahdollisuudet ja lähtökohdat.
Kovenevaa kilpailua on tiedossa Saksan ulkopuolelta, kun Jaguar on tuonut markkinoille erinomaisen XE mallin, joka on useissa vertailuissa päihittänyt Bemarin 3-sarjan varsinkin ajo-ominaisuuksissa ja ajettavuudessa. Italiasta on saapumassa myöskin kova haastaja, kun Alfa Romeon ensimmäinen takavetoinen sedan 25 vuoteen saapuu markkinoille 2016 kesällä. Ennakkoarviot ja esituotantomallien koeajot ovat olleet todella lupaavia.
Bemari onkin vaarassa jäädä kilpailijoiden jalkoihin eikä nykyinen Bemarin suunnittelun ja malliston identiteettikriisi ainakaan paranna asiaa, kun "ajamisen iloa" ei pidä enää kaikkien mallien osalta paikkaansa. Bemari on ollut niin kauan luokkansa mittapuu, referenssi ja voittaja, että BMW-organisaatio on unohtanut mitä voittaminen vaatii ja miten voittajaksi tullaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
BMWn kannattaisi kyllä suuntautua muuhunkin kuin tähän teini-kriteeriin nro. 1 eli ajettavuuteen, saattaisi jopa joku aikuinenkin ostaa BMWn silloin.
Esim luotettavuudessa ja vähävikaisuudessa olisi paljon parantamisen varaa (vertaa japsit)
Ei leasingkuskeja ja työsuhdeautoilijoita haittaa. Japskit ja koreankippanat eivät tarjoa ajamisen iloa vanhaa Trabantia enempää. Ajo-ominaisuudet aivan kuraa, kuin puurokauhalla ohjaisi vanhaa venettä. Väitä vain muuta niin se on todiste, että ei sinulla ainakaan saksalaisista premiumeista ole lähiaikoina mitään kokemusta.
Ilmeisesti kuitenkin haaveilet bemarista silloin kun 18v tulee täyteen, tuliko itku nyt kun saa pelätä pääseekö perille vai ei?
BMW-fanilta tuli aika tyhjentävä vastaus, BMWn kannattaa ostaa vain silloin kun on joku muu maksamassa korjaukset ja tiellejäämiset. Niitä nimittäin tulee.
Ei tule
Takavedotkin voi kohta jo jäädä historiaan tilankäytön takia kun uusien autoilija sukupolvien kiinnostus on lähinnä enään auton viihdejärjestelmissä mistä nyt alkanut kovin kamppailu keskenään ja perinteiset ominaisuudet jo uudelle monelle ostajalle yhdentekeviä.
Miksi "uudet autoilijasukupolvet" ovat sitten hulluna Teslaan ja varsinkin tulevaan Model 3 (takavetoinen sähköauto) ja Ford Mustangissakin Euroopassa suurin osa ostajista 40v ja alle? Jaguarin takavetoinen XE laskenut huomattavasti uusien Jaguarien ostajien keski-ikää. Alfa Romeo tuo takavetoisen sedanin markkinoille etuvetoisten sijaan, mitä tämä kertoo? Opel lanseeraamassa takavetoista coupea 2018 Eurooppaan. Renaultin Twingon lisäksi takavetomallistoa laajentaa 2017 Alpine coupet ja roadsterit, joka on hienoa kun Renault on ollut yksi vahvimmista pelkästään etuvetoisten autojen valmistajista Euroopassa. Kannattaa oottaa asioista selvää ennenkuin laukoo luulosairaan lurituksia.
No sinnä on perseviiniä
Niin ja eikös uusi E220d Mersu ollut Autobildin testissä parempi käsiteltävä kuin Bmw 520d? Etuvetoinen Audi A6 jäi takavetokaksikosta selvästi jälkeen niin ajodynamiikan sekö ajotuntuman kuin kokonaispisteidenkin valossa.
Iso osa A4 myynnistä on quatroja, nelivetoja.
Johan vitsin murjaisit? Milloin tämä pikkupoikien peniksenjatke on ollut edes hyvä? Moottori vaihteisto ja perävikaisia paskoja kaikki. Bemarit paaliin VOLVOLLA maaliin!!!