Olen 17-vuotias lukiolainen ja käynyt salilla nyt noin puoli vuotta. Olen käynyt 2-3 kertaa viikossa, mutta mulla ei ole ollut mitään varsinaista saliohjelmaa.
Tämä on tehnyt sen, etten ole oikeastaan...kehittynyt juuri ollenkaan. :(
Teen enemmän fiiliksen mukaan, mutta pyrin joka kerta tekemään sen verran monipuolisesti, että kaikki kehon osat saavat treeniä. Käytännössä salikäyntini kestää reilun tunnin, josta puoli tuntia olen juoksumatolla (rakastan juosta matolla!) ja lopun aikaa teen salitreeniä.
Pyrin tekemään jokaista liikettä 3 sarjaa. Toistoja teen tavallisesti n. 6-10, joskus max. 12.
Koska kehitystä ei juurikaan tapahdu, jotain on oltava pielessä. Mielestäni ravitsemuspuoli on ok, joten käännän syyttävän katseeni tähän epämääräiseen salitreeniini.
Olisi ihanaa saada joltakulta apua jonkinlaisen ohjelman tekemiseksi. On aika turhauttavaa tämä tilanne. Personal trainereihin tai muihin ammattilaisiin ei ole todellakaan varaa näin kotona asuvana opiskelijana. :/
Jos on kysyttävää, niin saa toki kysyä.
Saliohjelmaa pohtimassa
3
163
Vastaukset 3
Mikä sulla on treenin tavoitteena? Eli mitä se kaipaamasi kehitys on?
- Salikissa20
Pakkotoiston foorumilta voisit saada paljon hyödyllistä tietoa saliohjelman kokoamisesta. Ohjelman perustana kannattaa käyttää useisiin lihasryhmiin vaikuttavia moninivelliikkeitä, kuten kyykkyä, maastavetoa, pystypunnerrusta, penkkipunnerrusta ja kulmasoutua eri variaatioina. Näiden perusliikkeiden ympärille voi sitten kasailla erilaisia pienempiä lihasryhmiä aktivoivia liikkeitä vähön oman mielen mukaan.
- Senappi
Hmm, ainakin käsiin olisi kiva saada lihasta, ovat niin ohuet. Yleinen kiinteys, vähän persettä. Noi olis kovat jutut. :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861373
- 721204
- 791071
- 95889
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois266869- 30800
- 49767
- 78708
- 55703
- 44632