Te ihmiset, jotka olette joskus löytäneet sen "elämänne rakkauden", "ihmisen joka on tehty teitä varten", "sen oikean", "puuttuvan palan" ja olette tämän ihmisen menettänyt.
Kuinka kauan teiltä on mennyt päästä sen tuskan yli?
Kuinka kauan teiltä on mennyt päästä sen tuskan yli?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noin puolesta tunnista sataanviiteenkymmeneen vuoteen.
Se väli on jollain lailla tällainen ollut mulla.
Varsinainen tuska meni ohi 4-6 kuukaudessa. Neljä kuukautta hänen muuttamisestaan pois, puoli vuotta hänen lauseestaan "tämä ei enää toimi".
Sen jälkeen? Koko ajan paremmin, vuoden jälkeen on päiviä, jolloin en edes ajattele häntä. Ja asiat olisivat vieläkin helpommin, jos en edes näkisi häntä. Olen siis päässyt hänestä yli. Vuoden jälkeen.
Jotenkin noinkin oletan, että terve ihminen näistä selviää. Jos muita haavoja aukeaa, voi mennä pidempään, mutta silloin paikataan sitten jo muitakin haavoja. Ja miksei paikattaisi, jos vaihtoehtoja ajatellaan?
Itse löysin kahdesti toisen, jonka kanssa rakastimme toisiamme. Edellisellä kerralla tunteeni kului vuosien varrella pois, mihin en pidä rakkauteni kohdetta aivan viattomana, joskaan en häntä syyllistä. Sen perusteella mitä voin päätellä hänen toimistaan, häneltä meni 2,5-3 vuotta päästäkseen tapahtuneen yli.
Eräässä toisessa tapauksessa eräältä toiselta henkilöltä - ei vielä tässä tapauksessa itseltäni - näyttää menneen 1,5-2,5 vuotta, ennen kuin tuska oli helpottanut ja uusi elämä alkoi kiteytyä. Hän oli tullut jätetyksi. Oletan, että pahin tuska meni noissa 1. ja 2. tapauksessa ohi 1/2-1 vuodessa. Kuitenkaan kysymys ei ollut kummassakaan tapauksessa "elämän rakkaudesta", vaan jostakin arkisemmasta, mutta kuitenkin sellaisesta, jonka olisi halunnut kaikin tavoin pitää.
Toisen rakkauteni menetin, tulin "salaman kirkkaalta taivaalta" lyömänä petetyksi, jätetyksi, tosin takaisin otetuksi mutta sitten sietämättömän raa'asti henkisesti kohdelluksi.
Minusta tuntuu, että pahin tuskani menee ohi ehkä 1-1,5 vuodessa siitä, kun alkoi minua milloin raadella, milloin nävertää, milloin rusentaa. Toiset 1-1,5 vuotta saattaa mennä, ennenkuin en ehkä enää liian usein muista, mitä tapahtui. Koskaan en usko unohtavani, mitä tapahtui.
Kysyt "elämän rakkauden" menetyksestä. Itselläni ei ole sellaista ollut, joskin sitä tuntui aluksi olevan 1. pitkäaikainen rakkauteni.
Sen sijaan eräs tuntemani henkilö koki "elämänsä rakkauden", mutta menetti sen tuoreeltaan, osin omasta syystään. Vuosi ei riittänyt hänen toipumiseensa, vaan hän kyseli ja kyseli itseltään tapaan "...entä jos se sittenkin olisi onnistunut...".
Lisäksi hänelle kuulemma nousivat mieleen hänen aikaisemmat "elämänsä rakkaudet", joilla häntä siis tavallaan oli siunattu ellei sitten kirottu. Hän näytti tuntevan, että kaikki oli aina tullut menetetyksi, osin hänen omasta syystään. Elämänilo oli kuulemma kadonnut ja jopa elämänhalu.
Minusta tuntuu, että osansa toipumiseen tai toipumisen pitkittymiseen on sillä, millaisen haavan ja miksi menetys aiheuttaa. Sen verran psykologisoin, että mietin, kuinka, kuten viimeisessä kuvaamassani tapauksessa, menetys aukaisee aikaisempien menetysten haavat.
En usko, että mitään toipumisreseptiä olisi. Jotkut kertovat, miten he vain eräänä aamuna, päivänä tai iltana huomasivat, että pahin on ohi. Sen sijaan ehkä ne, jotka eivät toivu, eivät korista selviämistarinoita. En sentään tarkoita hautausmaalle päätyneitä mutta niitä, jotka kipuilevat ehkä pitkänkin loppuelämänsä.
Ehkä jotakin johtolankaa toipumisen kestosta saa terapioiden kestosta. Itse en oikein usko pikaratkaisuihin, vaikka niin toivonkin esimerkiksi Thaimaassa omaisiaan menettäneiden selviävän muutamalla terapiakerralla tai korkeintaan muutamalla terapiakuukaudella. Sen sijaan täysimittaisemmat terapiat saattavat kestää 2, 3 tai 5 vuotta hyvinkin monta kertaa viikossa. Tosin kysymys on paljosta muustakin kuin elämän rakkauden menetyksestä toipumisesta. Valitettavasti kuitenkin näyttää, että vuosia vaaditaan, moneenkin hyvään asiaan.