No niin, keski-ikäinen pariskunta roikkuu eron partaalla, nyt olisivat hyvät neuvot paikallaan. Ei voi olla totta että tähän kaatuu liitto jossa kuitenkin kumpikin välittää. Lapsia on alakoululaisia, kaikki on suht ok, muttei kuitenkaan. Viimeisen vuoden aikana parisuhde on haihtunut, tai oikeastaan muuttunut näkymättömäksi. Vaikea selittää, koska muutos tapahtui melkein huomaamatta.
Joten miten te joilla on ero ollut tapetilla, olette selvittäneet tilanteenne?
Joten miten te joilla on ero ollut tapetilla, olette selvittäneet tilanteenne?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pystyttekö keskenänne keskustelemaan asiasta? Vai onko se ikäänkuin vältelty puheenaihe? Kannattaa myös miettiä, miten keskustelun aloittaa, koska ei ole tarkoitus jyrätä toista alleen, joten sellaiset alut, kuin sinä sitä ja tätä ovat tuhoontuomittuja. Minusta tuntuu alkuiset aloitukset ovat parempia.
Eipä ole kunnollista keskusteluyhteyttä. Joskus olen yrittänyt jutella, saan vain "jaa, niin, vai niin" vastauksia, kunnes en jaksa yksinäni olla äänessä. Olen sitten ollut hiljaa parisuhdeasioista ja antanut olla.
Pitkässä parisuhteessa tulee välillä kausia, jolloin kumpaakin tympäisee ja sitten taas aikoja, jolloin tympäisee vain jompaa kumpaa. Tärkeintä on, että ymmärtää tämän ja tietää sekä luottaa siihen, että molemmat kuitenkin haluavat olla parisuhteessa ja sietävät huonoja jaksoja.
Meille ei ole sopinut väkisin yrittäminen vaan huonot ajat ja vastamäet ovat usein toppuuntuneet aikanaan mutta kuitenkin niin, että puheyhteys on säilynyt ja myös toisen huomioiminen. Vaikka kuinka tympäisisi, pitäisi pystyä olemaan toiselle ystävällinen ja huomioiva. Ei niin, että ajattelee "kun et sinä niin en minäkään..."
Meillä on tosi pitkä parisuhde takana ja olemme - 6-kymppisiä. Parisuhteen haasteet ovat enemmänkin tuolla seksiosastolla. Miestä nolottaa kun ei aina kykene ja minä taas olen elämäni hehkussa. Tämäkin pitää vain sietää ja viimeksi eilen juteltiin muutama sana asiasta; mies ei tykkää asioiden vatvomisesta vaan totesin, että on ihan ok, vaikkei aina menekään suunitelmien mukaisesti koska kivaahan se on jokatapauksessa se sekstailu.
Olet ihan oikeassa että huonoja jaksoja on vaan siedettävä. Nyt vaan se huono jakso on yli vuoden, alkaa tuntua että mitä järkeä jatkaa. Kevät oli yhtä riitelyä tyhjänpäiväisistä asioista. Nyt on hieman helpottanut lähinnä se että pysyn poissa kun mies on kotona ja mies on poissa kun minä olen kotona. Seksielämää ei ole, eli en juokse vieraissa enkä jaksa uskoa miehestänikään sellaista.
Turhautuminen, sitä riittää. Tietäisi miten sitä lähteä purkamaan
Voi kestää vuosikausia tai vuosikymmeniä tai sitten voitte erota.