Aattelin kirjottaa tänne koska oon itse eronnut juuri ja haluaisin tietää miten muut on käsitelleet asiaa ja päässet yli. Ite tulin jätetyks kuukausi sitten kun tyttöystävä ilmoitti ettei rakasta mua enää. Oltiin yhdessä oltu melkein kolmevuotta ja en olis ikinä uskonut että erotaan. Olin kuustoistavuotiaasta asti sen kanssa yhdessä. Meillä oli yhteinen käämppä ja kaikkea. Hän kärsi pitkään masennuksesta ja ahdistuksista ja olin pyytettömästi aina siinä vierellä kuuntelin kaiken olin tukena ja yritin tehdä kaikkeni sen eteen rakastin ja rakastan sitä edelleen suunnattomasti. Tein selväksi että haluaisin yrittää vielä ja parantaa asioita mutta hän ei halunnut ja koki ettei halua enää yrittää. Kaikista pahinta asiassa on se että itse kärsin ihan saatanasti jatkuvasti ja hän näyttää jaksavan hyvin totesi toki että on yksinäistä mutta aikoo etsiä uuden poikakaverin mahdollisimman nopeasti. Itse en edes pysty ajattelemaan vielä toisia naisia ja olo on paska enkä oikein tiedä miten jaksaa tai selvitä. Ehkä teillä muilla on samankaltaisia kokemuksia ja osaisitte neuvoa miten jatkaa eteenpäin. Tiedän että muutkin on eronneet mutta itselle tää on vielä helvetin vaikeeta vaikka asian oonkin hyväksynyt ja tiedän ettei hän minua enää takaisin ottaisi.
Ensimmäinen ero
Spekt
183080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tervetuloa aikuisten maailmaan. :-(
Toisen tunteet (tai niiden puuttuminen) sinua kohtaan ei ole pelkästään sinun käsissä ja sellaisia asioita joihin et pysty itse vaikuttamaan, ei kannata myöskään alkaa liikaa murehtimaan. Tyttö on oman ratkaisunsa tehnyt ja se päätös pitää vain hyväksyä ja sitä pitää kunnioittaa. Suhteeseen tarvitaan aina kaksi ja sinä teit ilmeisesti oman osuutesi niin hyvin kuin pystyit mutta aina sekään ei vain riitä.
Luonnollisesti jätetylle se surutyö on aina pidempi ja vaikeampi polku kuljettavaksi joten ei kannata väkisin alkaa mitään laastari-suhdetta etsimään. Se ottaa oman aikansa että pääset tytöstä yli mutta kyllä se aika sieltä koittaa.
Kaiken avain on minusta hyväksyä se ettet voi hallita muiden tunteita.
Jos juna lähtee etuajassa ja sinä myöhästyt siitä vaikka olit aikataulun mukaan oikeaan aikaan asemalla niin turha siinäkään on epätoivoon ajautua koska se on jo menneisyyttä ja sille ei enää minkään mahda. Hetken aikaa vituttaa mutta kyllä sieltä ennemmin tai myöhemmin tulee se seuraava jonka kyytiin hyppää taas iloisella mielellä.
Eikä se muuten sen helpommaksi muutu oli kyseessä eka kerta tai kymmenes. :-D
Kyllä siis olen sen hyväksynyt että en ketään voi pakottaa olemaan yhdessä ja että hänelle on parempi näin. Se vaan tässä on että itse välittää silti toisesta ja tuntuu erittäin pahalta.
Kun ero tulee niin että toinen jättää, niin kannattaa muistaa että se toinen on ehtinyt työstää eroajatusta jo luultavasti pitkään. Tyttis on jo itkenyt asian takia, on jo käynyt ne haastavat fiilikset läpi aiemmin, ennen kuin erosta lopullisesti uskalsi päättää. Siksi vaikuttaa nyt siltä, että ero on hänelle helppo. Hän on vain pidemmällä eroprosessissa. Sinäkin olet jossain vaiheessa, kun ehdit ajatukseen tottua.
Mieti mitä oot suhteesta oppinut. Ja mitkä on niitä asioita, jotka eivät tehneet sua suhteessa onnelliseksi. Ala hiljalleen haaveilla elämästä, jossa niitä haasteita ei ole. Ensin yksin, myöhemmin yhdessä jonkun kanssa. Luota siihen, että Kaikki, myös sinä, pääsevät yli tuollaisesta nuoruuden suhteesta.
Ei siitä alkuun tunnu, että pääsisikään millään. Tunteet käy vuoristorataa, ja se kipu on hirveää. Pitää vaan edetä hetki kerrallaan, yrittää pitää itsensä pinnalla, jotenkin. Muihin ihmisiin tukeutumalla, kirjoittamalla nettiin, juoksemalla, syömällä... Jossain vaiheessa huomaa, että ne tuskattomat hetket on jo pidempiä. Ja joskus voi käydä niin, että huomaa nauravansa jollekin, ja se nauru pulppuaa jostain sydämen juurista asti, ja tajuat ettet ole tehnyt sellaista aikoihin. Pikku hiljaa, pienistä merkeistä voisi huomata alkavansa kääntymään taas kohti valoa ja elämää. Ja jonain päivänä tajuat olevasi taas tukevalla maalla, ja tajuat selvinneesi.
Se mitä teillä on ollut, sitä ei mikään ota pois. Teillä oli suhde ja rakkaus. Tyttöystäväsi teki tuon eron surutyön jo aiemmin, ja on sinun onnesi, jos hän osaa pysyä kannassaan. Voit keskittyä käymään tuon helvetin läpi kerralla. Pahinta on jojoilu, jossa kumpikaan ei tiedä enää mitä kukakin haluaa...
Yksi kaunis päivä olet valmis taas elämän uusiin seikkailuihin ja tämä nyt kokemasi on enää muisto muistojen joukossa. Mutta se ei vähennä sitä, että ero on yksi ihmiselämän rankimpia kokemuksia.
Itse suhtauduin nuorempana eroon, jätetyksi tulemiseen vain yhdellä, joskin toimivalla tavalla: ensin totean "shit happens", sitten itkeä tirauttelen ja/tai olen hyvin vakava vähintään viikon putkeen ihan missä tahansa. Vetäydyn omiin oloihin murjottamaan, en vastaa puhelimeen. Viikon päästä alkaa olla helpompaa. Todella! Sitten vielä oppii miettimään, ettei yksipuolista suhdetta kuitenkaan haluaisi itsekään jatkaa. Jos toinen ei halua, niin eipä tiedä mitä menettää... mutta ainoa oikea vaihtoehto on tuolloin erota.
Niin en tiedä sitä vaan unohtais viimiset kolmevuotta jos vois vaan. En tiedä tekeekö sekin asiasta vaikeeta kun vuoden ehti sen kanssa asua yhdessä ja tottua että siinä on aina joku ja kun oli yhteiset lemmikit.
Eikö tuo asenne, että hän aikoo etsiä uuden poikaystävän mahdollisimman nopeasti, kerro hänestä jotain epämiellyttävää? Vaikka aikoisi tehdä niin niin eihän sitä olisi tarvinnut kertoa sulle. Ehkä kuitenkin ihan hyvä että suhteenne päättyi.
Vaikutat hyvältä mieheltä. Löydät vielä naisen joka arvostaa sinua. Tsemppiä!
Hän söi suhteen ajan paljon vahvoja masennuslääkkeitä ja kärsi masennuksesta. En tiedä tekevätkö ne lääkket hänelle sen että ero on ollut hänelle niin helppo. Varmaan koska masennuksesta kärsii niin halua siihen jonkun uuden miehen nopeasti.
Pahinta mitä nyt voit tehdä on, että jäät vinkumaan naisesi perään, keskustella ja puida asioita tai mikä pahinta kiukutella.
Jos yhtään haluat "antaa takaisin", niin hoida kaikki neutraalisti, asiat asioina ja ystävällisesti ihan kuin naisesi olisi ilmoittanut juuri menevänsä käymään R-kioskilla. Et myöskään rupea hyväksi kamumieheksi.
Usko pois, että tuollainen "unohtaminen" ja neutraaliksi muuttuminen syö naista paljon pahemmin kuin mikään muu. Vanha sanonta on, että rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys, pitää paikkansa tässäkin.
Niin väleissä kyllä haluaisin pysyä mutta onhan se vaikeeta jos hän vaikka löytää uuden miehen että pystynkö katsomaan asiaa kaverina. Hänestä kumminkin tuli tärkeä oikeesti semmonen henkilö jolle pystyy puhumaan asioista paremmin kuin monille kavereista.
Täti neuvoo, tee näin:
Pidä pitkä paussi ex-tyttöystäväsi tapaamisessa. Keskity elämään. Vaikka mielesi tekisi ottaa yhteyttä, ja kertoa asioista, älä ota. Jos tyttö/nainen ottaa yhteyksiä, vastaa viesteihin asiallisesti, mutta neutraalisti. Tarvittaessa voit sanoa, ettet halua vähään aikaan nähdä. Tai sitten keksit jonkun uskottavan tekosyyn.
Kun toimit näin jokusen aikaa, huomaat, että olet päässyt eronne yli. Menneisyys ei enää kaivele, olet valmis aloittamaan ystävyyden puhtaalta pöydältä, tai ainakin jotain siihen suuntaan. Tai sitten huomaat, ettei teillä oikeastaan ollutkaan mitään sen enempää yhteistä, etkä enää yhtään kaipaakaan häntä. Kumminpäin tahansa, molempi parempi, eikö?
Itse erosin samalla "kaavalla" mm. ensimmäisestä poikaystävästä - tai oikeastaan miesystävästä. Itse olin 20v, mies 26v. Olimme jo silloin kovin läheisiä, ja puhuimme tärkeitä ja erikoisiakin asioita. Vaikka sydäntäni särki, päätin erota hänestä. Hän ymmärsi vinkistäni, etten halua nähdä toviin. Yhteisten ystävien kautta saimme tietää mitä kuuluu. Näin meni pari vuotta. Tämän jälkeen olemme tapailleet säännöllisen epäsäännöllisesti muutamia kertoja vuodessa ja pitäneet yhteyksiä muutoinkin. Pidämme siis vieläkin. Olemme tunteneet jo 28 v.
Erosin muutama vuosi sitten yli 20 v kestäneestä ex-liitostani. Ei tullut edes mieleen pitää exän kanssa yhteyksiä, vaan aivan päinvastoin. Jotkut suhteet vain ovat niin finito, ettei niitä halua jatkaa.
"Hänestä kumminkin tuli tärkeä oikeesti semmonen henkilö jolle pystyy puhumaan asioista paremmin kuin monille kavereista. "
Koska kirjoitat/ajattelet näin, miksi sinun pitäisi unohtaa koko tyttö/nainen, kuten monet tuossa neuvovat? Ei ole mikään häpeä, että pitää jotakuta tärkeänä, vaikkei parisuhteesta mitään tullutkaan.
Muutenkin olo ollut erittäin paska vaikka asiasta on jo kuukausi ja vähän sellanen olo että ihan sama mitä itselle käy. En siis ole mitenkään itsetuhoinen vaan se että elämässä ei enää tunnu olevan mitään iloa vaikka aika paljon kavereitten kanssa vietän ja teen asioita mitkä on tärkeitä itselle. Olen puhunut porukoille ja muille oloista mutta ei sekään oikein tunnu auttavan.
Ensinnäkin masennuksellehan ei voi mitään ja sellaista ei toivoisi kenellekkään, mutta muuten akkojen takia ei kannata murehtia ne eivät ole sen arvoisia. Sinä kärsit tässä nyt 3 vuoden virheestä. Joten tästä lähtien pysy akkoista mahdollisimman kaukana niin elämäsi tulee olemaan paljon helpompaa.
Olet siis ilmeisesti monien miesten mies joka ei naisten kanssa ole. Eli siis homo.
Olen ihan aito mies enkä mikään transu. Ja tosimiehet eivät sekaannu naisiin.
Taidat kuitenkin olla homo.
Ole nyt hyvä mies onnellinen, että pääsit ajoissa eroon tuollaisesta.
No tästä asiasta on jonkin aikaa ja tullut vedettyä huumeita ja alkoholia ja nautittu mielialalääkkeitä ja elämä on kyllä ollut yhtä paskaa mutta mennään näin kun menee...