Luonne ja eron hyväksyminen

Vanhempani kuolleet, lapset lähteneet maailmalle, ollut sairautta, osa ystävistä jäänyt, uusia tullut, kaikki mennyt ilman isompia kriisejä, olen yleensä ollut ns. vahva selviytyjä, mutta eroa en pysty sulattamaan vieläkään, tai ehkä on väärin sanoa näinkään, vaan sitä, että läheisimmäksi luulemani ihminen valehteli, petti, huijasi, ja haukkui lopuksi. Pahinta oli se valehtelu. Jaa, luonneko sitten huono mulla, kun en sulata asiaa? Ehkä. Toisaalta uskon, että erota voi paremminkin ja myös selvitä helpommin.

Syvällä kirjoitti:

Vanhempani kuolleet, lapset lähteneet maailmalle, ollut sairautta, osa ystävistä jäänyt, uusia tullut, kaikki mennyt ilman isompia kriisejä, olen yleensä ollut ns. vahva selviytyjä, mutta eroa en pysty sulattamaan vieläkään, tai ehkä on väärin sanoa näinkään, vaan sitä, että läheisimmäksi luulemani ihminen valehteli, petti, huijasi, ja haukkui lopuksi. Pahinta oli se valehtelu. Jaa, luonneko sitten huono mulla, kun en sulata asiaa? Ehkä. Toisaalta uskon, että erota voi paremminkin ja myös selvitä helpommin.

Lue lisää

Olen aivan sama mieltä. Mulla juuri samanlaiset luetut asiat, mutta ero ottaa vielä 15 v päästäkin lujille.
Jos olisi joku ystävä/ vertaistukeaa. Onko mahd jättää yhteystiedot. Olen yli 50 nainen

Syvällä kirjoitti:

Vanhempani kuolleet, lapset lähteneet maailmalle, ollut sairautta, osa ystävistä jäänyt, uusia tullut, kaikki mennyt ilman isompia kriisejä, olen yleensä ollut ns. vahva selviytyjä, mutta eroa en pysty sulattamaan vieläkään, tai ehkä on väärin sanoa näinkään, vaan sitä, että läheisimmäksi luulemani ihminen valehteli, petti, huijasi, ja haukkui lopuksi. Pahinta oli se valehtelu. Jaa, luonneko sitten huono mulla, kun en sulata asiaa? Ehkä. Toisaalta uskon, että erota voi paremminkin ja myös selvitä helpommin.

Lue lisää

Kyllä tuossa edellä osuttiin oikeaan, asenne ratkaisee. Juuri sillä hetkellä, kun vain päätät vaihtaa vaihdetta, eli asennettasi sinulle myönteisempään, alkaa mennä paremmin.

Itse olen jättäjä, mutta eroprosessi oli todella raskas. Toinen vehtaisi, ilkeili, oli kaikin voimin vastahankaan. Mietin päivät ja yöt miten selviäisin, mitä sanoisin, mitä tekisin, ja yritin hillitä itseäni, olla kärsivällinen, joustaa, taipua. Eron jälkeen oli voipunut olo, vaikkakin erittäin vapautunut. Tämän jälkeen aloin tuskailla miksi ex oli sellainen kuin oli. Vatvoin ja veivasin exää ja hänen tekemisiään, tekemättä jättämisiään, sanojaan, kaikkea kurjaa. Kunnes sitten eräänä päivänä päätin, että nyt riittää. En aio uhrata loppu elämääni exän miettimiseen. Se oli mitä oli, nyt on nyt, ajattelin. Kun pääkoppani meinasi alkaa jauhaa exästä kaikkea kielteisestä, aloin tietoisesti siirtää ajatuksiani myönteisiin ajatuksiin hänestä. Vaikka piti aina tehdä aikamatka melko pitkälle menneeseen, niin lopulta tehosi, se kannatti. Menneisyys on ollut ja mennyt, sitä ei voi muuksi muuttaa, eikä oma elämä parane mihinkään, ellei luovu omista negatiivista ajatuksistaan.

Syvällä kirjoitti:

Vanhempani kuolleet, lapset lähteneet maailmalle, ollut sairautta, osa ystävistä jäänyt, uusia tullut, kaikki mennyt ilman isompia kriisejä, olen yleensä ollut ns. vahva selviytyjä, mutta eroa en pysty sulattamaan vieläkään, tai ehkä on väärin sanoa näinkään, vaan sitä, että läheisimmäksi luulemani ihminen valehteli, petti, huijasi, ja haukkui lopuksi. Pahinta oli se valehtelu. Jaa, luonneko sitten huono mulla, kun en sulata asiaa? Ehkä. Toisaalta uskon, että erota voi paremminkin ja myös selvitä helpommin.

Lue lisää

Voi että kun samanlaiset ajatukset ,kyllä erota voi fiksumminkin. En minäkään hyväksy valehtelua. Sitä vertaistukea kaipaisi ja kasvatukseen liittyviä asioita , ne ei ole helppoja. Ei ole ketään keltä neuvoa/ apu kysyy. Toista vuotta eikä mitään selvyyttä saa.

Syvällä kirjoitti:

Vanhempani kuolleet, lapset lähteneet maailmalle, ollut sairautta, osa ystävistä jäänyt, uusia tullut, kaikki mennyt ilman isompia kriisejä, olen yleensä ollut ns. vahva selviytyjä, mutta eroa en pysty sulattamaan vieläkään, tai ehkä on väärin sanoa näinkään, vaan sitä, että läheisimmäksi luulemani ihminen valehteli, petti, huijasi, ja haukkui lopuksi. Pahinta oli se valehtelu. Jaa, luonneko sitten huono mulla, kun en sulata asiaa? Ehkä. Toisaalta uskon, että erota voi paremminkin ja myös selvitä helpommin.

Lue lisää

No mutta eikö tuossakin voisi ajatella niin että itse ei tehnyt mitään väärää, jos kerta toinen "petti, huijasi, valehteli". Jos itsellä on puhdas mieli eikö ole hyvä että pääsi eroon moisesta! Jatkaa elämää eteenpäin ja ehkä vastaan tulee joku joka ei sitä tee.

Kyllä sitä jää pohtimaan syitä eroon ja myös siihen, miksei toinen voinut aikeistaan kertoa - mitä on tehnyt tai ollut tekemättä, kun ei toiselle riittänyt, mikä minussa oli, kun toinen ei eroaikeitaan uskaltanut paljastaa ennenkuin uusi oli valmiina. Vaikka ei itse pettänyt ja valehdellut, ei kai sitä niin naivi ole, että luulisi olevansa mikään enkeli. Paljon asioita olen tehnyt siten, että jälkeenpäin ajatellen ne olisi voinut tehdä toisin ja paremmin. Toista olisi voinut arvostaa enemmän, lähteä spontaanimmin mukaan asioihin, toisaalta pitää jämäkämmin puoliaan arvostaen myös itseään enemmän.

Pohjamudissa kirjoitti:

Voi että kun samanlaiset ajatukset ,kyllä erota voi fiksumminkin. En minäkään hyväksy valehtelua. Sitä vertaistukea kaipaisi ja kasvatukseen liittyviä asioita , ne ei ole helppoja. Ei ole ketään keltä neuvoa/ apu kysyy. Toista vuotta eikä mitään selvyyttä saa.

Lue lisää

"Voi että kun samanlaiset ajatukset ,kyllä erota voi fiksumminkin"

Tuo osui silmääni, pakko kommentoida.

Eli erota ei voi yhtään sen fiksummin kuin on erottu. Tämä on tosi. Mennyt on mennyttä, sitä ei voi muuksi muuttaa. Eikä etenkään sitä mitä toinen tekee ja jättää tekemättä. Moni arvostelee läkähdyksiin asti exäänsä, ja miten tämän olisi pitänyt tehdä ja toimia, mitä sanoa, ja millä hetkellä. Se on ihan turhaa. Vain omaan käytökseen ja itseensä voi vaikuttaa.

oppppi kirjoitti:

Olen aivan sama mieltä. Mulla juuri samanlaiset luetut asiat, mutta ero ottaa vielä 15 v päästäkin lujille.
Jos olisi joku ystävä/ vertaistukeaa. Onko mahd jättää yhteystiedot. Olen yli 50 nainen

Lue lisää

Vielä 15 v päästäkin lujille! Tuo ei kuulosta terveeltä. Miksi olet jäänyt rypemään niin pitkäksi aikaa? Jos katsot itseäsi peilistä, voitko sanoa silmiisi katsoen että kyse ei ole jonkinasteista itsesäälistä? Osin halutaankin jäädä loppuelämäksi katkeroituneeksi ja kiinni sellaiseen, menneeseen, mikä on turhaa. Oletko koskaan kuullut sanontaa "muistele eilistä, unelmoi huomisesta, elä tänään".
Aina kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu! On vain katsojasta kiinni että sen avoimen oven osaa nähdä. Säälittävää ja surullista jäädä kiinni menneeseen. Suurin rakkauden muoto on antaa toisen mennä jos se on mennäkseen - kukaan ei ketään omista eikä voi väkisin pitää. Se olisi kaikkien hyvä muistaa!

Juuri noin.

Jokaisen ero on tosiaan erilainen. Niin myös kaikkien jätetyksi tulleiden. Kaikki eivät ajaudu traumaattiseen kriisiin, vaikka tulevat petetyksi ja jätetyksi. Siinä missä joku tässä tilanteessa ns. viiltää ranteet auki, ainakin vertauskuvannollisesti, toinen selvittää asian päässään ja suuntautuu kohti tulevaa, joku lähtee kalaan tapahtunutta työstämään. Lopuksi on aina kysymys ihmisestä itsestään, ja OMISTA valinnoista.

Niin, ja lisään tuohon asenteeseen suhteellisuudentajun. On kerrassaan surullista, jos ihminen jää vuosiksi tuhlaamaan elämäänsä mennyttä murehtien.

Kyllä itse menetin tulevaisuuden - enkä ole ainoa, jolla niin on käynyt. Tässä kohtaa väitän edelleen, että ikä on yksi tekijä. Jos olisin vaikka nelikymppinen oma itseni, ero olisi ollut monessa mielessä samanlainen suruineen ja vihoineen, mutta tulevaisuutta olisi ollut jäljellä. Nyt kuusikymppisenä mahdollisuus löytää kumppania on toki edelleen, mutta kyllä se on itselläkin jo rima korkealla. Yksin mennään nyt loppuun asti. Asennetta on kyllä vaatinut ihan arjesta selviäminen.

sasasasu kirjoitti:

Jokaisen ero on tosiaan erilainen. Niin myös kaikkien jätetyksi tulleiden. Kaikki eivät ajaudu traumaattiseen kriisiin, vaikka tulevat petetyksi ja jätetyksi. Siinä missä joku tässä tilanteessa ns. viiltää ranteet auki, ainakin vertauskuvannollisesti, toinen selvittää asian päässään ja suuntautuu kohti tulevaa, joku lähtee kalaan tapahtunutta työstämään. Lopuksi on aina kysymys ihmisestä itsestään, ja OMISTA valinnoista.

Lue lisää

"Kaikki eivät ajaudu traumaattiseen kriisiin, vaikka tulisivat petetyiksi ja jätetyiksi."

Tällä palstalla voi esittää mielipiteitä, mutta ne eivät kuitenkaan muuta tosiasioita miksikään. Traumaattinen kriisi tarkoittaa äkillistä, odottamatonta tapahtumaa, joka ylittää hetkellisesti voimavarat. Ero on kriisi sekä jätetyille että jättäjille ja trauman siitä tekee jätetylle ja petetylle äkillisyys. Nämä tiedot löytyvät mistä tahansa kirjalllisuudesta, joka käsittelee eroa, eivät ole minun keksintöäni, vaan alun perin psykoterapeutin eroryhmässä kertomia.

Se, miten ihminen selviää kriiseistä ja traumaattisesta kriisistä riippuu siitä kriisistä ja myös hänen temperamentistaan ja menneisyydestään. Kriiseistä (myös traumaattisesta kriisistä) selviämiseen menee keskimäärin kaksi vuotta, mutta kehitys on yksilöllistä. Juuri tästähän aloittaja kehitteli keskustelua, mitkä syyt voivat olla syynä, jos menee kauan tai vähän aikaa. Tuskinpa siitä mitään yhtä syytä saadaan aikaiseksi, koska syyt ovat myös yksilöllisiä niin kuin erotkin.

Jokainen voi pohtia itsekseen, mitkä syyt ovat, sillä ainoa asia, johon eron jälkeen voi vaikuttaa, on oma elämä, ajatukset ja asenteet. Mennyt on mennyttä, mutta voimme muuttaa itseämme suhteessa tapahtuneeseen. Henk.koht. olen sitä mieltä, että kannattaa kaikin voimin kohdistaa voimansa tähän hetkeen ja tulevaan, kunhan kriisi on käsitelty. Joustavalla asenteella varustettu selviää paremmin kuin se, jolla on taipumus ajatella, että asioiden pitää mennä niin kuin minä haluan, koska ne harvoin menevät kuten suunnittelee. Joustavaa asennetta voi myös opetella käyttämällä järkeään, älykkyyttään.

Syvällä kirjoitti:

Kyllä itse menetin tulevaisuuden - enkä ole ainoa, jolla niin on käynyt. Tässä kohtaa väitän edelleen, että ikä on yksi tekijä. Jos olisin vaikka nelikymppinen oma itseni, ero olisi ollut monessa mielessä samanlainen suruineen ja vihoineen, mutta tulevaisuutta olisi ollut jäljellä. Nyt kuusikymppisenä mahdollisuus löytää kumppania on toki edelleen, mutta kyllä se on itselläkin jo rima korkealla. Yksin mennään nyt loppuun asti. Asennetta on kyllä vaatinut ihan arjesta selviäminen.

Lue lisää

Höpö höpö, kyllä niitä iäkkäämpiä ihmisiä (miehiä) löytyy kyllä vielä tuossakin iässä! Ikä on vain numeroita! Kunhan avoimin silmin ja mielin kulkee. Jos valmiiksi on jo asenne "olen vanha ja hyödytön" ei varmasti kukaan lähesty.

Yli kuusikymppiset miehet alkavat olla jo hyvin kärttyisiä ja mieskykynsä menettäneitä. Kädestä pitämiseen heistä on jos se riittää viriilille naiselle. Innokkaampi nainen aiheuttaa miehelle suuria ongelmia.
Ei siis hyvää parisuhdeainesta!
(Kommentti edelliseen)

Syvällä kirjoitti:

Kyllä itse menetin tulevaisuuden - enkä ole ainoa, jolla niin on käynyt. Tässä kohtaa väitän edelleen, että ikä on yksi tekijä. Jos olisin vaikka nelikymppinen oma itseni, ero olisi ollut monessa mielessä samanlainen suruineen ja vihoineen, mutta tulevaisuutta olisi ollut jäljellä. Nyt kuusikymppisenä mahdollisuus löytää kumppania on toki edelleen, mutta kyllä se on itselläkin jo rima korkealla. Yksin mennään nyt loppuun asti. Asennetta on kyllä vaatinut ihan arjesta selviäminen.

Lue lisää

Ota syvällä vastuu itsestäsi. Jos olisit kuollut, olisit menettänyt tulevaisuuden. Nyt kirjoitat siellä, olet elossa. Ei ole exäsi vika, ellet arvosta itseäsi ja elämääsi.

Syvällä kirjoitti:

Kyllä itse menetin tulevaisuuden - enkä ole ainoa, jolla niin on käynyt. Tässä kohtaa väitän edelleen, että ikä on yksi tekijä. Jos olisin vaikka nelikymppinen oma itseni, ero olisi ollut monessa mielessä samanlainen suruineen ja vihoineen, mutta tulevaisuutta olisi ollut jäljellä. Nyt kuusikymppisenä mahdollisuus löytää kumppania on toki edelleen, mutta kyllä se on itselläkin jo rima korkealla. Yksin mennään nyt loppuun asti. Asennetta on kyllä vaatinut ihan arjesta selviäminen.

Lue lisää

"kuusikymppisenä mahdollisuus löytää kumppania on toki edelleen, mutta kyllä se on itselläkin jo rima korkealla"

Kerrohan millaisen miehen haluaisit? Miksi rima on korkealla, nyt? Eikö se vielä ollut 20v sitten? Miksi? Miten valitsit ex-puolisosi?

Ihan tiedoksi, että itselläni oli 50-vuotiaana huomattavasti helpompaa löytää mies kuin 20 v.

Syvällä kirjoitti:

Kyllä itse menetin tulevaisuuden - enkä ole ainoa, jolla niin on käynyt. Tässä kohtaa väitän edelleen, että ikä on yksi tekijä. Jos olisin vaikka nelikymppinen oma itseni, ero olisi ollut monessa mielessä samanlainen suruineen ja vihoineen, mutta tulevaisuutta olisi ollut jäljellä. Nyt kuusikymppisenä mahdollisuus löytää kumppania on toki edelleen, mutta kyllä se on itselläkin jo rima korkealla. Yksin mennään nyt loppuun asti. Asennetta on kyllä vaatinut ihan arjesta selviäminen.

Lue lisää

Menetin tulevaisuuden? Minä näen tuossa hyvin vääristyneen asenteen. Ei kai sun tulevaisuutesi ollut kiinni ukossa joka otti ja lähti? Entäs jos olisit menettänyt puolison sairauden, onnettomuuden tai kuoleman vuoksi? Miten silloin ajattelisit asiasta? On ihan terveen itsekästä ajatella omaa elämää monilta eri kantilta. Ja tosiaan, olen lähipiirissä nähnyt useitakin "varttuneempia" ihmisiä jotka ovat vasta löytäneet sen elämänsä rakkauden! Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Eikä varsinkaan edes ajatella niin!

"Menetin tulevaisuuden? Minä näen tuossa hyvin vääristyneen asenteen."

Niinpä. Ihmisen koko elämä on vääristynyt, jos oma tulevaisuus meni exän mukana.

sasasasu kirjoitti:

Jokaisen ero on tosiaan erilainen. Niin myös kaikkien jätetyksi tulleiden. Kaikki eivät ajaudu traumaattiseen kriisiin, vaikka tulevat petetyksi ja jätetyksi. Siinä missä joku tässä tilanteessa ns. viiltää ranteet auki, ainakin vertauskuvannollisesti, toinen selvittää asian päässään ja suuntautuu kohti tulevaa, joku lähtee kalaan tapahtunutta työstämään. Lopuksi on aina kysymys ihmisestä itsestään, ja OMISTA valinnoista.

Lue lisää

Älä unohda olosuhteita, joissa petetty elää / joihin petetty jätetään. Olen lukenut js tiedän hirvittäviä tarinoita pettämisestä. Pettäjät kykenevät hirvityäviin tekoihin. Jopa murhaamaan.

Olepa realisti ja ajattele, missä kunnossa nykyään siirrytään vanhainkotiin. Mutta kaipa tuo oli positiivisen asenteen omaavan ihmisen optimistinen näkemys.

Ystäväni äiti rakastui vanhuusiässä dementiakodissa. Myös mies oli dementikko. Muuttivat lopulta samaan huoneeseen. Kaikki on mahdollista,

Syvällä kirjoitti:

Olepa realisti ja ajattele, missä kunnossa nykyään siirrytään vanhainkotiin. Mutta kaipa tuo oli positiivisen asenteen omaavan ihmisen optimistinen näkemys.

"positiivisen asenteen omaavan ihmisen optimistinen näkemys"

Olipa hullusti sanottu. Luuletko että positiivinen asenne ja optimistinen näkemys tipahtaa taivaasta joillekin ihmisille, ihan noin vain? Haha. Kerron, näin ei ole. Vain ihminen itse voi vaikuttaa asenteeseensa, näkemyksiinsä. Työstää ajatuksiaan, olla joustava ja etsiä uusia näkökulmia. Näin on syytä tehdä, etenkin silloin, kun itsellä on jokin asia pielessä ja se vaivaa. Yleensä tässä vaiheessa vain monet lähtevät syyttämään toisia ihmisiä, yhteiskuntaa tai täysikuuta.

En ymmärrä mitä hyötyä on valehdella itselleen ja ajatella yltiöoptimistisesti? Joskus tuntuu, että nimenomaan taivaasta tipahtaa se tietynlainen höyrypäisyys, niin tukevasti joillakin on jalat ilmassa. Eikö realismi riitä? Todennäköisyys, että elämän rakkaus löytyy dementiakodissa (paljon sellaisissa paikoissa vierailleena jonkinmoinen näkemys niistäkin on) taitaa olla pienempi kuin mahdollisuus voittaa pääpotti lotossa. Toki silti lottoan, mutta en sen varaan elämääni rakenna. Eihän se, ettei näe sopivan kumppanin löytymistä realistisena, tarkoita sitä, että pitäisi itseään huonona. Sopivan löytyminen voi silti olla vaikeaa - oikea lottopotti, jos niin käy.

Optimistisesti ei ole sama kuin yltiöoptimistisesti. Puhumattakaan höyrypäisyydestä. Rakkaus vanhuusiällä on täysin realistista. Ja paljon todennäköisempi kuin pääpotti lotossa. Tässä kohdassa juuri tuleekin se asenne mukaan. JOS ajattelee negatiivisesti "en enää ikinä löydä uutta suhdetta", sen löytäminen on melko mahdotonta. JOS taas ajattelee positiivisesti "löydän uuden suhteen" tai vaikka vähän vähemmänkin positiivisesti "löydän uuden suhteen, jos niin on tarkoitettu", niin hyvin suurella todennäköisyydellä löytääkin. Tuskin kuitenkaan dementiakodista, vaan hoitokodista, tai eläkekerhoista.

Dementiaa jos pukkaa, niin voi olla varma, ettei enää edes haaveile parisuhteesta eikä oikein mistään muustakaan. Ikävä sairaus, sekin. Siksi kannattaisi elää ja iloita tänään, kun ei vielä ole dementoitunut.

siljaX kirjoitti:

Optimistisesti ei ole sama kuin yltiöoptimistisesti. Puhumattakaan höyrypäisyydestä. Rakkaus vanhuusiällä on täysin realistista. Ja paljon todennäköisempi kuin pääpotti lotossa. Tässä kohdassa juuri tuleekin se asenne mukaan. JOS ajattelee negatiivisesti "en enää ikinä löydä uutta suhdetta", sen löytäminen on melko mahdotonta. JOS taas ajattelee positiivisesti "löydän uuden suhteen" tai vaikka vähän vähemmänkin positiivisesti "löydän uuden suhteen, jos niin on tarkoitettu", niin hyvin suurella todennäköisyydellä löytääkin. Tuskin kuitenkaan dementiakodista, vaan hoitokodista, tai eläkekerhoista.

Dementiaa jos pukkaa, niin voi olla varma, ettei enää edes haaveile parisuhteesta eikä oikein mistään muustakaan. Ikävä sairaus, sekin. Siksi kannattaisi elää ja iloita tänään, kun ei vielä ole dementoitunut.

Lue lisää

Hoh hoh. Jospa sinä Silja nukkuisit. Positiivisuusjuttusi on pelkkää saarnaa ja pakottamista. Väännät asiaa väkisin täysin koko ydinajatuksen vastaisesti. Anoppini mutehti kolmea vuotta aikaisemmin kuollutta elinikäistä kumppaniaan. Lohdutin häntä sanoen, jospa edessä olisi kuitenkin jotain onnellista odottamassa. Muistan hänen haavoittuneen lohduttoman katseensa yhä - sen toki minkä itsekin ymmärsin tulevaisuudekseen.

Sinunlaisilta väkisinvääntäjiltä pitäisi viedä kirjoitusoikeudet täydellisen ymmärtämättömyyden vuoksi. Saat enemmän vahinkoa aikaan kuin hyvää.

Jos jätetty ei voi hyväksyä eroa, hän pilaa vain oman elämänsä. Tämä on ihan faktaa.

Ei kriisejä tarvitse vältellä tai pelätä. Niitä tulee kaikille, mutta niistä selviää. Jos antaa kielteisten ajatustensa jankuttaa vuodesta toiseen, siitä ei hyvä tule.

Kaikille tekee hyvää hyväksyä tosiasiat. Kuten vaikka tuo avioero.

siljaX kirjoitti:

Kaikille tekee hyvää hyväksyä tosiasiat. Kuten vaikka tuo avioero.

Helpommin sanottu kuin tehty! Eikö petetyn oikeus ole olla pettynyt ja surullinen? Ihan niin pitkään kuin haluaa.
Nyt tuntuu taas nämä erojen puolustajat päässeen jaloilleen. Omien tekosensa puolustajat. Naurettavaa jankkaamista!

Nyt tarvitsen tarkennusta, mitä tarkoitetaan hyväksymisellä. Onko se sitä, että a. niin tapahtui ja se oli hyvä vai b. niin tapahtui, koska niin oli tarkoitettu, vai että c. tapahtui mitä tapahtui, ei voi enää mitään, oli paska juttu, mutta maailma ei ole reilu. Vai jotain aivan muuta?

Itsellä on ajatukset enemmän tuon c-ajatuksen mukaiset.

Sivustakatsoneena kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty! Eikö petetyn oikeus ole olla pettynyt ja surullinen? Ihan niin pitkään kuin haluaa.
Nyt tuntuu taas nämä erojen puolustajat päässeen jaloilleen. Omien tekosensa puolustajat. Naurettavaa jankkaamista!

Lue lisää

"Eikö petetyn oikeus ole olla pettynyt ja surullinen? "

Tottakai jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. Muttei kenelläkään ole oikeutta syyttää muita omista tunteistaan. Tuosta jälkimmäisestä ne ongelmat alkavat; sehän on esim. tässäkin ketjussa nähty.

Syvällä kirjoitti:

Nyt tarvitsen tarkennusta, mitä tarkoitetaan hyväksymisellä. Onko se sitä, että a. niin tapahtui ja se oli hyvä vai b. niin tapahtui, koska niin oli tarkoitettu, vai että c. tapahtui mitä tapahtui, ei voi enää mitään, oli paska juttu, mutta maailma ei ole reilu. Vai jotain aivan muuta?

Itsellä on ajatukset enemmän tuon c-ajatuksen mukaiset.

Lue lisää

Välikommenttina - nuo kaikki kohdat a-c on hyväksymistä. Mikäli siis oikeasti on sisäistänyt hyväksymisen. Mikäli yhä aina ja uudelleen palaa siihen miten kamalasti ex teki tms. ei oikeasti vielä ole hyväksynyt asiaa, ja päässyt sen yli. Vielä täydentäisin niin, että myös jättäjillä, kuten minulla, on avioerossa paljon hyväksyttävää, siedettävää ja säädettävää. Ei ole helppoa ei. Mutta naisen on tehtävä mikä naisen on tehtävä (tai miehen).

Sivustakatsoneena kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty! Eikö petetyn oikeus ole olla pettynyt ja surullinen? Ihan niin pitkään kuin haluaa.
Nyt tuntuu taas nämä erojen puolustajat päässeen jaloilleen. Omien tekosensa puolustajat. Naurettavaa jankkaamista!

Lue lisää

Jaa-a. Mutta kuka haluaa olla mahdollisimman pitkään pettynyt ja surullinen....?

woman-64 kirjoitti:

"Eikö petetyn oikeus ole olla pettynyt ja surullinen? "

Tottakai jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa. Muttei kenelläkään ole oikeutta syyttää muita omista tunteistaan. Tuosta jälkimmäisestä ne ongelmat alkavat; sehän on esim. tässäkin ketjussa nähty.

Lue lisää

Minua mietityttää myös tuo hokema, ettei toisia saa syyttää omista tunteistaan. Kääntöpuolena voisi ajatella, että voin tehdä mitä vaan ja käyttäytyä miten vaan toista kohtaan. Ei se kuitenkaan niin ole. Teoistaan on aina vastuussa. Myös siitä, mitä sanoo. Ajatukset ja tunteet putkahtelevat, ei niistä voi olla samalla tavalla vastuussa itsellekään, mitä enemmän yritän olla ajattelematta jotakin asiaa, sitä sinnikkäämmin se sieltä pukkaa. Ainoa keino hallita niitä on olla hallitsemaatta ja takertumatta niihin. Toisen tunteisiin voi vaikuttaa käytöksellään ja todella törkeällä käytöksellä voi todennäköisesti vaikuttaa useimpien meistä tunteisiin. Saako siitä silloin syyttää? Kyllä henkisestä kivusta voidaan jopa oikeudessa tuomita korvauksiin.

Epäterveeseen narsismiin liittyy juuri olennaisesti tuo, että syytellään toisia omista tunteista, ja niiden aiheuttamasta mielipahasta. Tämä on fakta. Terveessä narsismissa otetaan vastuu omista tunteista, ja kyetään erottamaan omat ja muiden tunteet. Epäterveessä narsismissa puolestaan syyllistytään muiden tunteista (eli tunnetartunta), samoin kuin ollaan kyvyttömiä antamaan anteeksi.

"Kääntöpuolena voisi ajatella, että voin tehdä mitä vaan ja käyttäytyä miten vaan toista kohtaan"

Siis että mitä? Eihän tuo ole mikään asian kääntöpuoli. En oikein käsitä miten ajattelet ihmisten välisen vuorovaikutuksen toimivan. Jokainen ihminen valitsee täysin itse sen miten käyttäytyy, ja toisia ihmisiä kohtelee. Et sinä voi valita miten joku käyttäytyy sinua kohtaan. Ainoastaan siihen pysyt vaikuttamaan miten itse käyttäydyt toisia kohtaan. Sekä tietysti sen mitä teet, miten toimit, jos koet tulleesi loukatuksi. Täytyy olla kyky tuntea omat rajat, ja "vartioida" niitä sekä suojautua hyväksikäytöltä. Jos kumppani sanoo mielestäsi ikävästi, tai tekee ikävästi, niin sinun velvollisuus on kertoa oma näkemyksesi asiasta, syyttämättä siitä kumppania. Vaikeissa asioissa on erittäin tärkeää kertoa minä -muodossa. Pieleen menee, jos aloittaa lauseet "sinä sitä ja tätä" "miksi sinä aina...".

Niin, lisäys: jos koet parisuhteessa jatkuvasti "rajaloukkauksia", eli puoliso tekee mielestäsi usein väärin sinua kohtaan jollain tavalla, laiminlyö sinua ja suhdetta yms. niin oman itsesi vuoksi sinun on tarvittaessa vaikka erottava. Epäterveeseen lempeyteen kuuluu myötäily, itsensä kaltoin kohtelu ja hyväksikäytön salliminen.

Sivustakatsoneena kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty! Eikö petetyn oikeus ole olla pettynyt ja surullinen? Ihan niin pitkään kuin haluaa.
Nyt tuntuu taas nämä erojen puolustajat päässeen jaloilleen. Omien tekosensa puolustajat. Naurettavaa jankkaamista!

Lue lisää

Ihan niin pitkään kuin haluaa.... Jos sitä jää vuosikausiksi märehtimään niin ei ole kyllä mielestäni tervettä! Ja nimenomaan sille märehtijälle! Elämä kun jatkuu vain eteenpäin. Moniko tieten tahtoen tuhoaa oman hyvän tulevaisuuden sillä että jauhaa menneitä ja olleita asioita vaikka tulevaisuus olisi täysin avoin - kunhan se ressukka märehtijä vain tajuaisi sen!

Syvällä kirjoitti:

Minua mietityttää myös tuo hokema, ettei toisia saa syyttää omista tunteistaan. Kääntöpuolena voisi ajatella, että voin tehdä mitä vaan ja käyttäytyä miten vaan toista kohtaan. Ei se kuitenkaan niin ole. Teoistaan on aina vastuussa. Myös siitä, mitä sanoo. Ajatukset ja tunteet putkahtelevat, ei niistä voi olla samalla tavalla vastuussa itsellekään, mitä enemmän yritän olla ajattelematta jotakin asiaa, sitä sinnikkäämmin se sieltä pukkaa. Ainoa keino hallita niitä on olla hallitsemaatta ja takertumatta niihin. Toisen tunteisiin voi vaikuttaa käytöksellään ja todella törkeällä käytöksellä voi todennäköisesti vaikuttaa useimpien meistä tunteisiin. Saako siitä silloin syyttää? Kyllä henkisestä kivusta voidaan jopa oikeudessa tuomita korvauksiin.

Lue lisää

"Toisen tunteisiin voi vaikuttaa käytöksellään ja todella törkeällä käytöksellä voi todennäköisesti vaikuttaa useimpien meistä tunteisiin. Saako siitä silloin syyttää? "

Ei saa. Syyttämisellä kun ei ole koskaan saatu mitään hyvää aikaiseksi, vaan aivan päinvastoin. Jos puoliso kohtelee sinua törkeästi, niin ainoa oikea tapa reagoida asiaan on ottaa ero. Ei siis jäädä suhteeseen voivottelemaan miten kamala puoliso on ja alistua hänen "uhriksi". Jos niin tekee, tekee väärin itseään kohtaan, ja se jos mikä on paha.

Ihmiset näyttävät tuhlaavan elämäänsä haitallisissa parisuhteissa, ja vieläpä eronkin jälkeen. Pitäisi virkistää mieltään siitä mikä parisuhde oikeastaan on. Lyhyesti kuvaillen suhteen tulisi olla sellainen, jossa molemmilla on hyvä olla. Jossa kumpainenkin saa olla juuri sellainen kuin on. Jossa on rakkautta. Rakkautta voi osoittaa monella tavalla kuten esim. 1. kohteliaisuudet (you look wonderful tonight)
2. huomio (antaa aikaa, kuuntelee, on kiinnostunut)
3. lahjat (isot tai pienet)
4. läheisyys
5. palvelukset

Tärkeää olisi tietää mikä on itselle ja kumppanille ominaisin tapa osoittaa rakkautta.

Mikäli suhteessa on koskaan ollut rakkautta - jonkinmoista edes, ihminen ymmärtää eron merkityksen heti, jos kumppani ei halua liittoa jatkaa. Riippuvuussuhteista on hankala päästä eroon. Riippuvuus kun on itsessä ei kumppanissa, eikä suhteessa.

Toivottavasti hjgd ei tee lapsia, on nimittäin sen verran karua tekstiä. Jokainen saa tehdä mitä haluaa ja jokaisella on vain yksin vastuu omista tunteista teki toinen mitä tahansa... Minkälainen ihminen voi ajatella noin?
Jos kuitenkin teet lapsia, niin muista ettet saa ikinä syyttää heitä tekemisistään. Käsittelet vain omat tunteesi asian suhteen, niin kyllä se katsos siitä.

Relaa nyt vähän.

Minulla on kolme aikuista lasta, yksi opiskelee vielä, kaksi ovat jo valmistuneet ammatteihinsa. Yhdellä heistä on kolme loppututkintoa. Lasten kanssa on yhä edelleen erittäin läheiset ja hyvät välit. Mikä ei tarkoita sitä, että sekaannun päivittäin heidän arkielämäänsä. Esimerkiksi kysellen talven pakkasilla onko villakalsarit jalassa. Mutta lähes viikottain lapset poikkeavat kylässä eri kokoonpanoilla, silloin syödään ja vaihdetaan ajatuksia. Keskustelu on aina äänekästä naurunremahdukseen (niitä riittää). Myös lasten kumppanit ja ystävät vuodelta 1 j 2 käyvät. Silloin meteli on taattu. Nautin suunnattomasti näistä keskustelusessioista, ja etenkin vaikeista asioista eri näkökulmista. Monet vanhemmat eivät sitä ikinä saa kuulla mitä mieltä heidän nuorisonsa ihan oikeasti on, mitä heidän elämässään tapahtuu "pintaa syvemmällä". Syitä siihen on varmaan monia, mutta ainakin yksi suuri syy, ettei vanhemmille avauduta on syyttäminen. Ts. jos vanhempi syyttää milloin mistäkin, ja myös lapsen "vääristä" ajatuksista, ei vuorovaikutus kertakaikkiaan onnistu. Se on täysin mahdotonta. Tämä sama kuvio, syyttämiskierre jatkuu hyvin todennäköisesti myös aikuisiällä.

Kasvatusperiaatteeni tulee aika hyvin esille tässä Maaritin laulussa Lainaa vain:

"Sä maailmaani katsot kummallista niin.
Ihmeitäsi etsien sä törmäät valheisiin.
Ja kaikki nuo valheet on juoni aikuisten.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen.

Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnat.
En tahdo tietäs kaventaa, kun nään sun kasvavan.
Sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Toiveesi kannat maailmaan, ne murtuu kun törmäät ihmisiin.
Nuo muistoissaan kulkee ja tekee ahtaaksi maan.
Ei lapsuuttaan voi elää uudestaan

Mä muistan, kun synnyit, tulit ja huusit niin.
Huudat vielä uudestaan öihin pimeisiin.
Mä toivon, että pärjäät yli yön huomiseen.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain."

Lapsi oppii jo hyvin varhain mitä periaatteessa mitä ei saa tehdä. Itse olen korostanut turvallisuutta ja terveyttä, myöhemmin myös lakia. Loppuviimein kasvatusprojekti on kuitenkin valmis lapsen täytettyä 18v. Käytännössä jo paljon aiemmin. Teini-ikäisiä ei kovin paljon enää voi kasvattaa, ainoastaan ohjata tarvittaessa. Tietysti jos tai kun lapset vielä asuivat luonani heillä oli muutama sama sääntö kuin siihenkin asti.

Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei voi valita lastensa ajatuksia (tunteista puhumattakaan). Vanhemmat eivät voi myöskään tietää sitä mitä lapset puuhaavat itsekseen tai keskenään, tai jonkun muun seurassa. Tämä sama pätee täysin parisuhteessa! Jos lapsi käyttäytyy sopimattomasti, se sanotaan hänelle asiallisesti ja pyydetään tahdikkaasti lasta muuttamaan käytöstään sopivampaan suuntaan.

Mikäli lapsen sijaan puoliso tuntuu käyttäytyvän sopimattomasti, niin hänelle kerrotaan miten itse sen kokee, miten ikävältä se tuntuu. Yhdessä voidaan pohtia miten jatkossa tehdään. Jos asiassa on ristiriitoja puolisoiden kesken tai ellei itse pääse tapahtuneen yli, kannattaa ottaa ero vakavasti harkintaan. Mutta missään tapauksessa ei kannata nostaa mölyä ja syytellä puolisoa. Kun itseä ottaa pattiin, puretaan aggressiot asioihin, ei toisiin ihmisiin.

Tekstisi kuulostaa minun korvaani kylmältä ja tunteettomalta. Käytännössä kehotat esim. kaksoiselämästä narahtaneen puolisoa miettimään vain haluaako jatkaa liitossa vai ei, eikä kusettaneen puolison syyttely pitäisi tulla mieleenkään ja sitä kautta hänen on turha edes tuntea syyllisyydentuntoa, koska näin nyt vain kävi.

Jokainen on vastuussa itsestään, mutta onhan se nyt älytöntä väittää, ettei toista voisi tietoisesta kusetuksesta syyttää. Siihen ei pidä jäädä makaamaan, mutta mielestäni on täysin luonnotonta pitäytyä täysin syyttämisestä.

vastakkaista kirjoitti:

Tekstisi kuulostaa minun korvaani kylmältä ja tunteettomalta. Käytännössä kehotat esim. kaksoiselämästä narahtaneen puolisoa miettimään vain haluaako jatkaa liitossa vai ei, eikä kusettaneen puolison syyttely pitäisi tulla mieleenkään ja sitä kautta hänen on turha edes tuntea syyllisyydentuntoa, koska näin nyt vain kävi.

Jokainen on vastuussa itsestään, mutta onhan se nyt älytöntä väittää, ettei toista voisi tietoisesta kusetuksesta syyttää. Siihen ei pidä jäädä makaamaan, mutta mielestäni on täysin luonnotonta pitäytyä täysin syyttämisestä.

Lue lisää

Toki syyttää saa, toki ihminen on vastuussa teoistaan. Jos on juteltu ja toinen luvannut vaikka maksaa laskut, eikä sitä tee, ja tulee vaikkapa seuraamuksia, ei kyse ole mistään "musta tuntuu pahalta"-tilanteesta. Varmaan sekoontuu siitä tämä "syyttämättömyys" ,että tunteistaan ei voi toista syyttää. Tuo "minusta tuntuu pahalta" -lässytys on taas juuri päinvastainen sille, kun sanotaan, etteivät kaikki ymmärrä vihjeitä, vaan pitää sanoa suoraan ja selkeästi. Ne jotka vihjeet ymmärtää, lukee kyllä syytteen "musta tuntuu" -naamioinnin takaakin, mitäpä muuta se on kuin omanlaistaan syyttelyä.

hjgd kirjoitti:

Relaa nyt vähän.

Minulla on kolme aikuista lasta, yksi opiskelee vielä, kaksi ovat jo valmistuneet ammatteihinsa. Yhdellä heistä on kolme loppututkintoa. Lasten kanssa on yhä edelleen erittäin läheiset ja hyvät välit. Mikä ei tarkoita sitä, että sekaannun päivittäin heidän arkielämäänsä. Esimerkiksi kysellen talven pakkasilla onko villakalsarit jalassa. Mutta lähes viikottain lapset poikkeavat kylässä eri kokoonpanoilla, silloin syödään ja vaihdetaan ajatuksia. Keskustelu on aina äänekästä naurunremahdukseen (niitä riittää). Myös lasten kumppanit ja ystävät vuodelta 1 j 2 käyvät. Silloin meteli on taattu. Nautin suunnattomasti näistä keskustelusessioista, ja etenkin vaikeista asioista eri näkökulmista. Monet vanhemmat eivät sitä ikinä saa kuulla mitä mieltä heidän nuorisonsa ihan oikeasti on, mitä heidän elämässään tapahtuu "pintaa syvemmällä". Syitä siihen on varmaan monia, mutta ainakin yksi suuri syy, ettei vanhemmille avauduta on syyttäminen. Ts. jos vanhempi syyttää milloin mistäkin, ja myös lapsen "vääristä" ajatuksista, ei vuorovaikutus kertakaikkiaan onnistu. Se on täysin mahdotonta. Tämä sama kuvio, syyttämiskierre jatkuu hyvin todennäköisesti myös aikuisiällä.

Kasvatusperiaatteeni tulee aika hyvin esille tässä Maaritin laulussa Lainaa vain:

"Sä maailmaani katsot kummallista niin.
Ihmeitäsi etsien sä törmäät valheisiin.
Ja kaikki nuo valheet on juoni aikuisten.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetkisen.

Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnat.
En tahdo tietäs kaventaa, kun nään sun kasvavan.
Sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Toiveesi kannat maailmaan, ne murtuu kun törmäät ihmisiin.
Nuo muistoissaan kulkee ja tekee ahtaaksi maan.
Ei lapsuuttaan voi elää uudestaan

Mä muistan, kun synnyit, tulit ja huusit niin.
Huudat vielä uudestaan öihin pimeisiin.
Mä toivon, että pärjäät yli yön huomiseen.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain.

Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain."

Lapsi oppii jo hyvin varhain mitä periaatteessa mitä ei saa tehdä. Itse olen korostanut turvallisuutta ja terveyttä, myöhemmin myös lakia. Loppuviimein kasvatusprojekti on kuitenkin valmis lapsen täytettyä 18v. Käytännössä jo paljon aiemmin. Teini-ikäisiä ei kovin paljon enää voi kasvattaa, ainoastaan ohjata tarvittaessa. Tietysti jos tai kun lapset vielä asuivat luonani heillä oli muutama sama sääntö kuin siihenkin asti.

Aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei voi valita lastensa ajatuksia (tunteista puhumattakaan). Vanhemmat eivät voi myöskään tietää sitä mitä lapset puuhaavat itsekseen tai keskenään, tai jonkun muun seurassa. Tämä sama pätee täysin parisuhteessa! Jos lapsi käyttäytyy sopimattomasti, se sanotaan hänelle asiallisesti ja pyydetään tahdikkaasti lasta muuttamaan käytöstään sopivampaan suuntaan.

Mikäli lapsen sijaan puoliso tuntuu käyttäytyvän sopimattomasti, niin hänelle kerrotaan miten itse sen kokee, miten ikävältä se tuntuu. Yhdessä voidaan pohtia miten jatkossa tehdään. Jos asiassa on ristiriitoja puolisoiden kesken tai ellei itse pääse tapahtuneen yli, kannattaa ottaa ero vakavasti harkintaan. Mutta missään tapauksessa ei kannata nostaa mölyä ja syytellä puolisoa. Kun itseä ottaa pattiin, puretaan aggressiot asioihin, ei toisiin ihmisiin.

Lue lisää

Kirjoittaja on näköjään lukenut yhden parisuhdeoppaan ja opastaa täällä sitten muita häntä itseään paaaaljon huonompia ihmisiä :D
Parisuhdeoppaita lukemalla ei kuitenkaan opita neuvomaan muita ihan oikeissa ja vaikeissa elämäntilanteissa, mutta ehkä siitä oma erinomaisuuden tunne lisääntyy. Ihan vakavissaanko esimerkiksi uskot, ettei kukaan muu täällä ole tutustunut minäviestintään ja siihen, millaista on hyvä parisuhdeviestintä?

Todellisissa tilanteissa avioliiton kriisiydyttyä harvempi kykenee olemaan se parisuhdemallikansalainen niin kuin sinä itse ajattelet olevasi. Ja mikä tärkeintä, se on täysin normaalia, että suututaan ja syytetään toista silloin kun aihetta on! En puhu nyt tiskivuoroista, vaan nekin riidat kätkevät taakseen isompia asioita, luottamuksen, joka rikkoontuu, jos toinen ei ole sanansa mittainen.

Olet ymmärtänyt nuo parisuhdeoppaiden neuvot mielestäni osittain väärin. Tunteiden käsitteleminen, vihan, suuttumuksen ja loukkaantumisen tunteiden ilmaiseminen ja käsittely ovat aivan yhtä tärkeitä kuin rakkauden, kunnioituksenkin ilmaisu parisuhteessa. Ei syyttely ole mitenkään kiellettyä, vaan normaali osa riitelyä. Näytä minulle ihminen, joka ei milloinkaan syytä puolisoaan mistään, niin minä näytän sinulle palturinpuhujan.

Parisuhde, joissa hankalat tunteet käsitellään, riidellään, syytetään ja sovitaan on suhde jossa on paljon luottamusta ja rakkautta. Epäaito suhde sisältää erilaisia ehdottomia ja mustavalkoisia käyttäytymissääntöjä, joita viesteissäsi esität noudatettaviksi tai jos se ei onnistu, eroamaan. Toimimattomaan ihmissuhdeosaamiseen kuuluu myös neuvominen ja se, että tiedetään paremmin toisen tunteet kuin tämä itse.

Täällä kirjoittajat elävät useimmat erokriisiä, joillakin tuo syyttämisen prosessi kestää kauemmin, mutta hyvin harvoin siihen jäädään kiinni loppuelämäksi.

imimerrki kirjoitti:

Kirjoittaja on näköjään lukenut yhden parisuhdeoppaan ja opastaa täällä sitten muita häntä itseään paaaaljon huonompia ihmisiä :D
Parisuhdeoppaita lukemalla ei kuitenkaan opita neuvomaan muita ihan oikeissa ja vaikeissa elämäntilanteissa, mutta ehkä siitä oma erinomaisuuden tunne lisääntyy. Ihan vakavissaanko esimerkiksi uskot, ettei kukaan muu täällä ole tutustunut minäviestintään ja siihen, millaista on hyvä parisuhdeviestintä?

Todellisissa tilanteissa avioliiton kriisiydyttyä harvempi kykenee olemaan se parisuhdemallikansalainen niin kuin sinä itse ajattelet olevasi. Ja mikä tärkeintä, se on täysin normaalia, että suututaan ja syytetään toista silloin kun aihetta on! En puhu nyt tiskivuoroista, vaan nekin riidat kätkevät taakseen isompia asioita, luottamuksen, joka rikkoontuu, jos toinen ei ole sanansa mittainen.

Olet ymmärtänyt nuo parisuhdeoppaiden neuvot mielestäni osittain väärin. Tunteiden käsitteleminen, vihan, suuttumuksen ja loukkaantumisen tunteiden ilmaiseminen ja käsittely ovat aivan yhtä tärkeitä kuin rakkauden, kunnioituksenkin ilmaisu parisuhteessa. Ei syyttely ole mitenkään kiellettyä, vaan normaali osa riitelyä. Näytä minulle ihminen, joka ei milloinkaan syytä puolisoaan mistään, niin minä näytän sinulle palturinpuhujan.

Parisuhde, joissa hankalat tunteet käsitellään, riidellään, syytetään ja sovitaan on suhde jossa on paljon luottamusta ja rakkautta. Epäaito suhde sisältää erilaisia ehdottomia ja mustavalkoisia käyttäytymissääntöjä, joita viesteissäsi esität noudatettaviksi tai jos se ei onnistu, eroamaan. Toimimattomaan ihmissuhdeosaamiseen kuuluu myös neuvominen ja se, että tiedetään paremmin toisen tunteet kuin tämä itse.

Täällä kirjoittajat elävät useimmat erokriisiä, joillakin tuo syyttämisen prosessi kestää kauemmin, mutta hyvin harvoin siihen jäädään kiinni loppuelämäksi.

Lue lisää

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos siitä!

imimerrki kirjoitti:

Kirjoittaja on näköjään lukenut yhden parisuhdeoppaan ja opastaa täällä sitten muita häntä itseään paaaaljon huonompia ihmisiä :D
Parisuhdeoppaita lukemalla ei kuitenkaan opita neuvomaan muita ihan oikeissa ja vaikeissa elämäntilanteissa, mutta ehkä siitä oma erinomaisuuden tunne lisääntyy. Ihan vakavissaanko esimerkiksi uskot, ettei kukaan muu täällä ole tutustunut minäviestintään ja siihen, millaista on hyvä parisuhdeviestintä?

Todellisissa tilanteissa avioliiton kriisiydyttyä harvempi kykenee olemaan se parisuhdemallikansalainen niin kuin sinä itse ajattelet olevasi. Ja mikä tärkeintä, se on täysin normaalia, että suututaan ja syytetään toista silloin kun aihetta on! En puhu nyt tiskivuoroista, vaan nekin riidat kätkevät taakseen isompia asioita, luottamuksen, joka rikkoontuu, jos toinen ei ole sanansa mittainen.

Olet ymmärtänyt nuo parisuhdeoppaiden neuvot mielestäni osittain väärin. Tunteiden käsitteleminen, vihan, suuttumuksen ja loukkaantumisen tunteiden ilmaiseminen ja käsittely ovat aivan yhtä tärkeitä kuin rakkauden, kunnioituksenkin ilmaisu parisuhteessa. Ei syyttely ole mitenkään kiellettyä, vaan normaali osa riitelyä. Näytä minulle ihminen, joka ei milloinkaan syytä puolisoaan mistään, niin minä näytän sinulle palturinpuhujan.

Parisuhde, joissa hankalat tunteet käsitellään, riidellään, syytetään ja sovitaan on suhde jossa on paljon luottamusta ja rakkautta. Epäaito suhde sisältää erilaisia ehdottomia ja mustavalkoisia käyttäytymissääntöjä, joita viesteissäsi esität noudatettaviksi tai jos se ei onnistu, eroamaan. Toimimattomaan ihmissuhdeosaamiseen kuuluu myös neuvominen ja se, että tiedetään paremmin toisen tunteet kuin tämä itse.

Täällä kirjoittajat elävät useimmat erokriisiä, joillakin tuo syyttämisen prosessi kestää kauemmin, mutta hyvin harvoin siihen jäädään kiinni loppuelämäksi.

Lue lisää

"Toimimattomaan ihmissuhdeosaamiseen kuuluu myös neuvominen ja se, että tiedetään paremmin toisen tunteet kuin tämä itse."

Asia selvä. Vain sinä saat neuvoa, osaat sen oikein, ja tiedät tunteeni ja parisuhteenikin paremmin kuin minä itse. Lapsiakaan en osaa kasvattaa, ja ihmissuhteeni ovat muutenkin epäaitoja. Jepjep. Ja minä kun luulin, että tämä on keskustelupalsta, ei mikään arvostelupalsta. Olin väärässä.

hjgd kirjoitti:

"Toimimattomaan ihmissuhdeosaamiseen kuuluu myös neuvominen ja se, että tiedetään paremmin toisen tunteet kuin tämä itse."

Asia selvä. Vain sinä saat neuvoa, osaat sen oikein, ja tiedät tunteeni ja parisuhteenikin paremmin kuin minä itse. Lapsiakaan en osaa kasvattaa, ja ihmissuhteeni ovat muutenkin epäaitoja. Jepjep. Ja minä kun luulin, että tämä on keskustelupalsta, ei mikään arvostelupalsta. Olin väärässä.

Lue lisää

Lisään: Arvostelu ja arvauspalsta.

hjgd kirjoitti:

"Toimimattomaan ihmissuhdeosaamiseen kuuluu myös neuvominen ja se, että tiedetään paremmin toisen tunteet kuin tämä itse."

Asia selvä. Vain sinä saat neuvoa, osaat sen oikein, ja tiedät tunteeni ja parisuhteenikin paremmin kuin minä itse. Lapsiakaan en osaa kasvattaa, ja ihmissuhteeni ovat muutenkin epäaitoja. Jepjep. Ja minä kun luulin, että tämä on keskustelupalsta, ei mikään arvostelupalsta. Olin väärässä.

Lue lisää

En tiedä mitään ihmissuhteistasi enkä pyrkinyt niitä kuvaamaan, vaan kuvasin neuvoja, joita täällä annoit muille ja vertasin niitä tietoihin, joita minulla on paripsykoterapiaan liittyen.

Erokriisiin kuuluvat vihan tunteet, joita täällä moni käsittelee. Esimerkiksi suuttumuksen ja vihan tunne (syyttämisen kaltainen avoin aggressio) on monille naisille vaikeaa, jolloin helposti käy niin, että kielletään ne tunteet itseltä ja muilta vaikkapa oikeanlaiseen käytöstapaan vedoten. Moni eroa läpikäyvä kohtaa tämän ilmiön, siksi vastasin viestiisi.

imimerrki kirjoitti:

En tiedä mitään ihmissuhteistasi enkä pyrkinyt niitä kuvaamaan, vaan kuvasin neuvoja, joita täällä annoit muille ja vertasin niitä tietoihin, joita minulla on paripsykoterapiaan liittyen.

Erokriisiin kuuluvat vihan tunteet, joita täällä moni käsittelee. Esimerkiksi suuttumuksen ja vihan tunne (syyttämisen kaltainen avoin aggressio) on monille naisille vaikeaa, jolloin helposti käy niin, että kielletään ne tunteet itseltä ja muilta vaikkapa oikeanlaiseen käytöstapaan vedoten. Moni eroa läpikäyvä kohtaa tämän ilmiön, siksi vastasin viestiisi.

Lue lisää

Lisäys/tarkennus: naisen vihan vaikeus liittyy siihen, että naisen rooliin ei kuulu edelleenkään näköjään vihaisuus ihan normaalina tunteena muiden joukossa. Itkeä varmaan saisi ja surra, mutta ei syyttää ja raivota. Tässä ketjussa esimerkiksi esitetään eroavan naisen ideaali, jossa tulisi olla oikeanlainen "asenne", tulisi suunnata pystypäin kohti uutta ja jättää vanha, ehkä kymmeniäkin vuosia vanha elämä taakse noin vain eikä missään nimessä olla vihainen exälleen tai syyttää häntä mistään.

Voihan sitä elämässä olla monenlaisia ideaaleja ja ihanteita, mutta epäilen että tosielämässä ne ideaalit tarkoittavat, että käsittelyä vaativat tunteet jäävät käsittelemättä ja ilmaisematta ja otetaan esille vain ne sankarilliset tunteet, jotka kehtaa esitellä ja joita suositellaan toisillekin (kun ne itselle ovat vaikeita). Toivottavasti jokaisella eroavalla on edes yksi ystävä, jolle voi ilmaista ne pahimmilta tuntuvat tunteet eikä tarvitse jäädä näiden palstojen varaan tunteiden purkamisessa.

imimerrki kirjoitti:

En tiedä mitään ihmissuhteistasi enkä pyrkinyt niitä kuvaamaan, vaan kuvasin neuvoja, joita täällä annoit muille ja vertasin niitä tietoihin, joita minulla on paripsykoterapiaan liittyen.

Erokriisiin kuuluvat vihan tunteet, joita täällä moni käsittelee. Esimerkiksi suuttumuksen ja vihan tunne (syyttämisen kaltainen avoin aggressio) on monille naisille vaikeaa, jolloin helposti käy niin, että kielletään ne tunteet itseltä ja muilta vaikkapa oikeanlaiseen käytöstapaan vedoten. Moni eroa läpikäyvä kohtaa tämän ilmiön, siksi vastasin viestiisi.

Lue lisää

Suuttumuksen ja vihan tunteet voi näyttää, tietysti vain jos katsoo sen tarpeelliseksi. Parisuhteita kun on kaikenlaisia. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi katsoo.

Sen sijaan kumppanin syyttäminen, mistä tahansa, saa yleensä aikaan pelkästään puolustusreaktion, johon myös vastataan syyttämällä, ja toinen puolustautuu syyttämällä jne. Tämä kierre voi jatkua loputtomiin. Se voi jatkua omassa mielessä vielä pitkään eron jälkeenkin. Jopa loppuelämän. Etenkin karkeammat tapaukset jatkuvat. Aika ankeaa, etenkin kun nuo "syyttäjät" ovat erotessaan viidenkympin korvilla. Kunpa myös syyttely jäisikin vain "syyttäjän" mieleen, mutta kun siitä kärsivät kaikki - yleensä lapset, tai aikuiset lapset.

imimerrki kirjoitti:

Lisäys/tarkennus: naisen vihan vaikeus liittyy siihen, että naisen rooliin ei kuulu edelleenkään näköjään vihaisuus ihan normaalina tunteena muiden joukossa. Itkeä varmaan saisi ja surra, mutta ei syyttää ja raivota. Tässä ketjussa esimerkiksi esitetään eroavan naisen ideaali, jossa tulisi olla oikeanlainen "asenne", tulisi suunnata pystypäin kohti uutta ja jättää vanha, ehkä kymmeniäkin vuosia vanha elämä taakse noin vain eikä missään nimessä olla vihainen exälleen tai syyttää häntä mistään.

Voihan sitä elämässä olla monenlaisia ideaaleja ja ihanteita, mutta epäilen että tosielämässä ne ideaalit tarkoittavat, että käsittelyä vaativat tunteet jäävät käsittelemättä ja ilmaisematta ja otetaan esille vain ne sankarilliset tunteet, jotka kehtaa esitellä ja joita suositellaan toisillekin (kun ne itselle ovat vaikeita). Toivottavasti jokaisella eroavalla on edes yksi ystävä, jolle voi ilmaista ne pahimmilta tuntuvat tunteet eikä tarvitse jäädä näiden palstojen varaan tunteiden purkamisessa.

Lue lisää

"naisen rooliin ei kuulu edelleenkään näköjään vihaisuus ihan normaalina tunteena muiden joukossa."

Tuossa ei ole kysymys naisen roolista, vaan ihmisen persoonallisuudesta. Aivan samoin miehen. Itse en voisi arvostaa miestä, joka suuttuessaan purkaa vihansa minuun tai lapsiin huutamalla, raivoamalla tai syyttämällä muita. Minusta se on yksinkertaisesti ala-arvoista. Enkä osaa kuvitella, että mies arvostaisi naisessaan juuri sitä, että tämä raivoaa, syyttää miestä ja huutaa suuttuessaan.

popoopoom kirjoitti:

Suuttumuksen ja vihan tunteet voi näyttää, tietysti vain jos katsoo sen tarpeelliseksi. Parisuhteita kun on kaikenlaisia. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi katsoo.

Sen sijaan kumppanin syyttäminen, mistä tahansa, saa yleensä aikaan pelkästään puolustusreaktion, johon myös vastataan syyttämällä, ja toinen puolustautuu syyttämällä jne. Tämä kierre voi jatkua loputtomiin. Se voi jatkua omassa mielessä vielä pitkään eron jälkeenkin. Jopa loppuelämän. Etenkin karkeammat tapaukset jatkuvat. Aika ankeaa, etenkin kun nuo "syyttäjät" ovat erotessaan viidenkympin korvilla. Kunpa myös syyttely jäisikin vain "syyttäjän" mieleen, mutta kun siitä kärsivät kaikki - yleensä lapset, tai aikuiset lapset.

Lue lisää

Täällä keskustelussa on se ongelma, että yksi tarkoittaa asialla x asiaa a kun taas toinen tarkoittaa asialla x B:tä. Väärinkäsityksiä sattuu helposti.

Itse kirjoitin viestissäni erokriisiin kuuluvasta puolison syyttämisestä, en vuosikausia jatkuvasta vihaisuuden ja katkeruuden märehtimisestä. Se on haitallista, siitä kai harva on eri mieltä. Syyttäminen ei ole hyvää kommunikaatiota, mutta se on hyvin inhimillistä varsinkin, jos on kokenut jotakin järkyttävää. Se kuuluu kriisin vaiheisiin.

Lisäys
Toki tunnen moniakin pareja, jotka mesoavat toisilleen aikansa, sitten rauhoittuvat. Mutta heistäkin kaikki välttävät, etenkin nykyisin, syyttämistä, koska se kuten sanoin jo, johtaa pelkään toistensa syyttelyyn. Syyttely puolestaan on oiva tapa osoittaa, ettei arvosta toista.

imimerrki kirjoitti:

Täällä keskustelussa on se ongelma, että yksi tarkoittaa asialla x asiaa a kun taas toinen tarkoittaa asialla x B:tä. Väärinkäsityksiä sattuu helposti.

Itse kirjoitin viestissäni erokriisiin kuuluvasta puolison syyttämisestä, en vuosikausia jatkuvasta vihaisuuden ja katkeruuden märehtimisestä. Se on haitallista, siitä kai harva on eri mieltä. Syyttäminen ei ole hyvää kommunikaatiota, mutta se on hyvin inhimillistä varsinkin, jos on kokenut jotakin järkyttävää. Se kuuluu kriisin vaiheisiin.

Lue lisää

"Väärinkäsityksiä sattuu helposti. "

Totta turiset. On myös koko joukko niitä, jotka eivät edes kykene ymmärtämään mitä toinen sanoo, koska ovat omasta mielestään niin "oikeassa".

Tuosta syyttämisestä.

Usein ihmiset kokevat saamansa palautteen syyttämisenä, vaikkei sitä itse asiassa ole. Palautetta puolestaan on toisilla kovin vaikea ottaa vastaan. Esim. jos toinen myöhästyy treffeiltä yhä uudestaan, ja hänelle sanoo "taas olet myöhässä, tiedät varmaan", niin myöhästyjä saattaa sanoa, että aina syytät samasta asiasta. Ja muistuttaa siitä yhdestä kerrasta, jolloin toinen on ollut myöhässä. Räikeimmät tapaukset menee toisinpäin: myöhästyjä aina myöhästyy, toinen odottelee ja nielee. Sitten kun toinen kerran myöhästyy enemmän kuin normaalisti myöhästelevä, niin myöhästelijä kokee sen todella karvaana pettymyksenä, vihastuu suorastaan, ja antaa ikävästi palautetta. Lopulta syyttää toista kaikesta mikä nyt sattuu mieleen juolahtamaan.

Monet myös antavat väärää palautetta tai syyttävät sellaisesta asiasta mitä ei ole oikeasti tapahtunut.

Eron jälkeen on hyvä pitää faktat erillään omasta näkemyksestä, mielikuvituksesta ja tunteista. Tässä auttaa suunnattomasti tuo aiemmin mainitsemani suhteellisuudentaju ja ystävien erilaiset näkemykset.

vastakkaista kirjoitti:

Tekstisi kuulostaa minun korvaani kylmältä ja tunteettomalta. Käytännössä kehotat esim. kaksoiselämästä narahtaneen puolisoa miettimään vain haluaako jatkaa liitossa vai ei, eikä kusettaneen puolison syyttely pitäisi tulla mieleenkään ja sitä kautta hänen on turha edes tuntea syyllisyydentuntoa, koska näin nyt vain kävi.

Jokainen on vastuussa itsestään, mutta onhan se nyt älytöntä väittää, ettei toista voisi tietoisesta kusetuksesta syyttää. Siihen ei pidä jäädä makaamaan, mutta mielestäni on täysin luonnotonta pitäytyä täysin syyttämisestä.

Lue lisää

Tekstisi kuulostaa minun korvaani kylmältä ja tunteettomalta. Käytännössä kehotat esim. kaksoiselämästä narahtaneen puolisoa miettimään vain haluaako jatkaa liitossa vai ei, eikä kusettaneen puolison syyttely pitäisi tulla mieleenkään ja sitä kautta hänen on turha edes tuntea syyllisyydentuntoa, koska näin nyt vain kävi.

Ihminen tuntee kaksoiselämästään syyllisyyttä, tai sitten ei. Syyttelemällä asiasta saadaan vain vastareaktio toisessa aikaan. Hän syyttää sinua lähes varmasti jostain. Ja sinä syytät häntä lisää. Hän sinua. Sinä häntä. Näin se vaan kuule menee. Ei mikään asia syyttämällä parane. Hukkaan menevällä energialla olisi selvittänyt jo ajat sitten kannattaako yhteiseloa puolison kanssa jatkaa.

"sosiaalinen ympäristö"

Aivan näin. Voin hyvin kuvitella, että esim. maaseudulla on aivan tietynlaiset, vai pitäisikö sanoa yhdenlaiset piirit, joissa pyöritään. Siellä avioero "kauhistuttaa" aivan varmasti enemmän kuin pääkaupunkiseudulla.

"Ihmisen persoonallisuus (ja sen häiriöt), itsetunto (ja sen häiriöt)"

Myös ihminen itse suhtautuu avioeroonsa todella negatiivisesti vain siksi, jos hänellä on negatiivinen kuva itsestään eikä itsetuntoa ollenkaan tai vain nimeksi.

rocknroll mamalla mielestäni todella hyvä viesti. Sosiaalisesti liikkuvaa elämää eläneelle eroavalle on tarjolla enemmän tukea tunteiden käsittelyyn eri toimintojen ja ihmissuhteiden kautta.

Jeesh. Suhteellisuudentajua ei koskaan voi korostaa liikaa.

Jos et saa olla hänen kanssa niin sitten et kenenkään kanssa....
Hei älä nyt hyvä mies jää tuollaiseen ajattelumalliin ja odottamaan että josko vielä...
Täysin turhaa. Voi olla että vaimosi on tyytyväinen ja onnellinen, ajatukset jo täysin toisaalla. Ja varmasti on omat syynsä teidän eroon, ette kai muuten olisi eronneet? Ja moniko eronneista palaa yhteen, aika harva luultavasti. Itse tiedän vain yhden parin, jotka sitten kuitenkin erosivat vuosien kuluttua toistamiseen! Lopullisesti.

miten voin olla ne mutaman päivän joka viikko erossa lapsisa

Pikkasen huolestuttavaa. Kokoa itsesi, yritä seisoa omilla jaloilla, älä hae turvaa lapsista. Lapset ovat tosiaan lainassa, kuten tuossa jo kirjoiteltiinkin.