onko uskottava tai ei:
Ensitreffit miehen kanssa viime viikolla.Kävellään aurinkoiseen Kaisaniemen puistoon, koska halusin mieluummin istua nurmikolla kuin kahvilassa. On taas niitä päiviä, kun ympärilläni tuntuu leijuvan jonkinlainen feromonipilvi ja vaikka selvästi olen miehen kanssa tuntuu muutaman metrin välein seuraan väkisin tunkevan kaiken karvaisia miehiä, joiden tarkoitus ei jää epäselväksi. Seuralaiseni vaivaantuu, eikä se ole ihme. Tuntuu, että on lähes mahdotonta koittaa tutustua, kun koko ajan joku muu änkää keskustelun sekaan.
Nurmikolle päästyämme saadaan viimeinenkin toiveikas häädettyä.
Koitan aina järjestää ensitreffit rakoon, jossa ne voivat loppua luonnollisesti – eli minulla on joku meno jonne lähteä. Näihin olin kuitenkin varannut hyvin aikaa ja olin siitä tyytyväinen. Hän halusi saattaa minut ja se oli mukavaa.
Poistuessamme perääni huusi veistoksellisen upea intiaani poika ilman paitaa, mustat pitkät hiukset liehuen. Hänellä ei ollut kenkiä ja vain ohuet caprit jalassaan. Rinnassa oli tatuoitu pitkä portugalin kielinen teksti, muitakin tatuointeja oli – lähinnä kielillä, joita en ymmärtänyt tai edes tunnistanut. Hän pyysi odottamaan. Leveä hymy ja ihmisestä jotenkin hehkuva lämpö sai minut jäämään kuuntelemaan, mitä hänellä oli sanottavanaan. Hän oli ystävällinen. Vaikutti älykkäältä ja huomio myös treffiseurani, tiedusteli suhdettamme – olin rehellinen: ensi treffit.
”In that case….” hän halusi jutella hetken. Hän oli lämmin ja nauravainen. Treffiseuranikin tuntui viihtyvän ja ehkä vähän pitävän miehestä. Oli kuitenkin pakko lähteä jatkamaan matkaa.
Hän pyysi anteeksi treffi seuraltani ja sitten kysyi sen perinteisen ”How can I see you again?” vastasin rutiinilla, että ’jos niin on tarkoitettu’. Hän nauroi aivan uskomattoman upeasti. Ääni helisi ja sai lähellä olevat ihmiset hymyilemään. Hän hymyili minulle lämpimästi, toisti sanomani, katsoi syvälle silmiini merkitsevästi. Heilautti kättään ja juoksi ystäviensä perään.
Jotenkin kaduin heti, koska hän oli ensimmäinen joka tuntui ymmärtävän hienovaraisen torjuntani juuri sellaisena kuin se oli.
Ensitreffit miehen kanssa viime viikolla.Kävellään aurinkoiseen Kaisaniemen puistoon, koska halusin mieluummin istua nurmikolla kuin kahvilassa. On taas niitä päiviä, kun ympärilläni tuntuu leijuvan jonkinlainen feromonipilvi ja vaikka selvästi olen miehen kanssa tuntuu muutaman metrin välein seuraan väkisin tunkevan kaiken karvaisia miehiä, joiden tarkoitus ei jää epäselväksi. Seuralaiseni vaivaantuu, eikä se ole ihme. Tuntuu, että on lähes mahdotonta koittaa tutustua, kun koko ajan joku muu änkää keskustelun sekaan.
Nurmikolle päästyämme saadaan viimeinenkin toiveikas häädettyä.
Koitan aina järjestää ensitreffit rakoon, jossa ne voivat loppua luonnollisesti – eli minulla on joku meno jonne lähteä. Näihin olin kuitenkin varannut hyvin aikaa ja olin siitä tyytyväinen. Hän halusi saattaa minut ja se oli mukavaa.
Poistuessamme perääni huusi veistoksellisen upea intiaani poika ilman paitaa, mustat pitkät hiukset liehuen. Hänellä ei ollut kenkiä ja vain ohuet caprit jalassaan. Rinnassa oli tatuoitu pitkä portugalin kielinen teksti, muitakin tatuointeja oli – lähinnä kielillä, joita en ymmärtänyt tai edes tunnistanut. Hän pyysi odottamaan. Leveä hymy ja ihmisestä jotenkin hehkuva lämpö sai minut jäämään kuuntelemaan, mitä hänellä oli sanottavanaan. Hän oli ystävällinen. Vaikutti älykkäältä ja huomio myös treffiseurani, tiedusteli suhdettamme – olin rehellinen: ensi treffit.
”In that case….” hän halusi jutella hetken. Hän oli lämmin ja nauravainen. Treffiseuranikin tuntui viihtyvän ja ehkä vähän pitävän miehestä. Oli kuitenkin pakko lähteä jatkamaan matkaa.
Hän pyysi anteeksi treffi seuraltani ja sitten kysyi sen perinteisen ”How can I see you again?” vastasin rutiinilla, että ’jos niin on tarkoitettu’. Hän nauroi aivan uskomattoman upeasti. Ääni helisi ja sai lähellä olevat ihmiset hymyilemään. Hän hymyili minulle lämpimästi, toisti sanomani, katsoi syvälle silmiini merkitsevästi. Heilautti kättään ja juoksi ystäviensä perään.
Jotenkin kaduin heti, koska hän oli ensimmäinen joka tuntui ymmärtävän hienovaraisen torjuntani juuri sellaisena kuin se oli.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.