Tässä - SE - ilmoitus . . . HERÄTYKSESTÄ . . . !

Jumalan_henkäys

21.8.2015 12:17

Kaikkivaltiaan Jumalan käskystä ja ohjauksessa, kirjoitan tähän Herran tahdon, jota olen sitoutunut toteuttamaan . . . nimityksestä, 12.06.2015 lähtien.

Jumala on valinnut paikaksi tämän keskustelun, koska aloitusviesti osuu Herran tahdon ytimeen, muistuttamalla jokaisen uudestisyntyneen perustehtävästä . . . Jumalan sanan julistamisesta, aina ja kaikkialla!

UNOHDAMMEKO TEHTÄVÄMME?
--------------------------------------------------------------
Jumala on ilmoittanut, heinäkuu 2015, seuraavasti:

ILMOITAN MESSIAAN TULOSTA !

UUDESTISYNTYNEIDEN ON ALOITETTAVA LÄHETYSKÄSKYN LOPPUUNVIEMISEN TOTEUTUS KAIKILLA MAHDOLLISILLA TIEDOTUSKEINOILLA . . . NIIN, ETTÄ JOKAISELLA IHMISELLÄ, JOKA YMMÄRTÄÄ ÄLYNSÄ PUOLESTA JUMALAN SANAA, ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ PARANNUS JA SAADA SYNTINSÄ ANTEEKSI !

KAIKKI KEINOT SALLITTU . . . MYÖS RAAMATULLISTEN IHMEIDEN, JOITA JEESUS TEKI, TEKEMINEN ON SALLITTUA JA MAHDOLLISTA . . . JUMALAN NIMISSÄ !

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen." Joh. 3:16-18
----------------------------------------------------------------
Jumala on puhunut ja minä kuuntelen!

Jumala on valinnut ilmoituspäiväksi perjantai 21.08.2015.

Uudestisyntyneiden sisäinen "Pyhä Henki" on jo aktivoinut valittunsa ja ohjannut tänne keskustelemaan, sekä toteuttamaan omaa tehtäväänsä.

Kaikkien UUDESTISYNTYNEIDEN puolesta olen pahoillani siitä, että vain harvat VALITUT, jotka ovat Jumalan tahtoa, Herran mielen mukaisesti toteuttaneet, pääsevät kohta katsomaan Jeesus Kristusta . . . kasvoista kasvoihin.
Me muut jäämme toteuttamaan Jumalan tahtoa, eli valmistelemaan . . . JEESUS KRISTUKSEN TOISTA TULEMISTA.

TÄNÄÄN ON . . . JEESUS KRISTUKSEN . . . SYNTYMÄPÄIVÄ . . . JOTEN KOKO PERJANTAI 21.08 on pyhitetty . . . Jeesus Nasaretilaiselle.

Omasta puolestani onnittelen . . . laulun sanoin:
"Try to teach my children
To recognise excuse before it acts
From love and conviction to pray
Take good care of what the priests say
After death
it's so much fun'
Little sheep
don't let your feet stray

Happiness is easy

Jesus came to Galilee
sailing on the sea
Jesus came to save our souls
and be a friend to me
Joy be written on the earth
And the sky above
Jesus star that shines so bright
Gather us in love,
Gather us in love"

Talk Talk - Happiness Is Easy
"Happiness Is Easy" as written by Mark David Hollis and Timothy Alan Friese-greene....

Lisää myöhemmin, tänään ...

29

1526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus Kristus - ELÄÄ - JA - TOIMII . . . Uudestisyntyneiden KAUTTA . . . !
      ........................................................................................................................... . . .

      Jumalan_henkäys

      19.5.2016 23:41

      Rakkaat uskon siskot ja veljet !

      Jumala SANOO . . .

      . . . HERÄTYS ALKAA SUOMESSA . . . Jumalan TUNNUSTEOLLA . . . !

      SIIS ---> IHMEPARANTUMINEN . . . ilman mahtipontisia TILAISUUKSIA . . . :)

      HENKILÖ ja TAPAHTUMIS PAIKKA on ollut jo - jonkin aikaa - tiedossa, lisäksi Jumala MÄÄRÄÄ AJANKOHDAN, joka on TÄYSIN SOPIVA . . .

      . . . HERÄTYKSEN ALOITUSHETKEKSI . . . !

      . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

      Jumala on - syksyllä 2014 - ANTANUT TIEDOT - TULEVASTA ensimmäisestä ihmeteostansa ---> IHMEPARANTUMINEN - pyörätuolipotilas, jolla ALS -sairaus

      . . . . . . . .

      Evankeliumi Johanneksen mukaan,

      Joh. 6: 28-30 ---> Se on Jumalan teko - SE - tunnusteolla TODISTAMINEN

      Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"

      Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".

      He sanoivat hänelle: "Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?

      . . . . . . . .

      SE - IHMEPARANTUMINEN - tulee olemaan TODISTUKSENA KAIKILLE . . . :)

      Jeesus Kristus - ELÄÄ - JA - TOIMII . . . Uudestisyntyneiden KAUTTA . . . !

      ********************************************************************

      ******** JUMALAN ainoa poika, JEESUS KRISTUS=JUMALA ********

      ********************************************************************

      Evankeliumi Johanneksen mukaan, Joh. 1:1, 14, 18 ---> Sana tuli ihmiseksi

      Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

      Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

      ********************************************************************

      Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

      Mikä on ilmoitettu . . . se on Jumalan nimissä ilmoitettu !

      "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." Matt. 5:17

      Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

      Siunausta ja Herran rauhaa !

      • TODELLINEN - SUURI - ja - KESTÄVÄ . . . HERÄTYS . . . !

        MERKKINÄ - ja - TODISTEENA --- siitä, että HERÄTYS on PUHTAASTI - Jumalan OHJAUKSESSA - ja - MÄÄRÄYSVALLASSA --- on sen . . . RAAMATULLISUUS . . . !!!

        KUN siis --- julistetaan EVANKELIUMIA --- niin, että samanaikaisesti Pyhän Hengen VOIMASSA --- tehdään RAAMATULLISIA ihmetekoja ja tunnusmerkkejä --- niin silloin TODISTETAAN SAMALLA . . . Jumalan SANAA --- Jeesusta ja Raamattua . . . :)


      • HERÄTYS - siis - Hengellinen PUHDISTUS ja PARANNUKSEN TEKO, Kristittyjen keskuudessa, sekä evankeliumin ILOSANOMAN JULISTUS KAIKILLE !

        Room. 1 : 18-32 ---> Jumala vapauttaa - TOTUUDEN - pimeydeltä
        ---------------------------------------------------------------------------

        Jumala SANOO . . .

        . . . ALUKSI PUHDISTUS TOTEUTUU --- Profetiat PALSTALLA . . .

        . . . sitten --- Suomen Papistossa ja koko Suomen Siionissa . . .

        . . . ja LOPULTA --- HERÄTYS --- koko Suomen kansalle . . . !
        . . . ............................................................................................ . . .


      • KiinnostaaTietää

        No, joko pyörätuolipotilas on parantunut?


      • ""No, joko pyörätuolipotilas on parantunut?""
        -----------------------------------------------------

        NO, JOKO HERÄTYS ON ALKANUT ??? --- NO, EI ole HERÄTYS vielä ALKANUT !!!

        Jumala SANOO . . . HERÄTYS ALKAA SUOMESSA . . . Jumalan TUNNUSTEOLLA . . . !

        . . .

        HERÄTYS ALKAA KUN . . .

        Johannes Kastaja Toinen . . . aloittaa JULKISEN toimintansa Suomessa . . . ;)
        Jumalan_henkäys = Jeesus_valitsi_tekstin . . . Johannes Kastaja Toinen . . . !

        HERÄTYS TULEE - sitten kun Jumala HALUAA ja valmistelut TEHTY.
        SAMALLA VALMISTELLAAN - Jeesus Kristuksen Toista Tulemista . . . ;)


    • Rakkaat USKON siskot ja veljet !

      . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

      TÄLLÄ - PROFETIAT PALSTALLA - JÄRJESTETÄÄN . . .

      . . . JUMALAN . . .

      . . . APOSTOLIEN JA EVANKELISTOJEN . . . KOULUTUS . . . !

      . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

      SEURAAVA VIESTI - POISTETUSTA KESKUSTELUSTA . . . !

      . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

      Jeesus_valitsi_tekstin

      15.2.2016 17:14

      Jumala on ilmoittanut - HEINÄKUU 2015 - seuraavasti . . .

      KESKUSTELIN HERRAN KANSSA . . .

      KYSYIN: Jumalani, Herrani . . . Miten HALUAT järjestää TUON KOULUTUKSEN ?

      PERUSTAMMEKO SULJETUN KESKUSTELUPALSTAN, JONNE PÄÄSEVÄT SALASANALLA, vain pelkästään KOULUTETTAVAT ?

      . . .

      Jumala SANOI . . .

      MINÄ OLEN . . . Kaikkivaltias Jumala . . .

      . . . TOIMINTANI EI OLE KOSKAAN OLLUT SALAISTA . . .

      . . . KOULUTUS JÄRJESTETÄÄN JULKISELLA KESKUSTELUPALSTALLA . . . !

      ------------------------------------------------------------------------

      Jumalan tahto toteutuu . . . EI IHMISEN. Joten minulla ei ole mitään valtaa siihen, mitä tällä palstalla tapahtuu . . . en minä määrää yhtään mitään missään . . . TYYDYN AINA HERRAN TAHTOON, aina nöyrästi palvellen Herraani !

      ------------------------------------------------------------------------

      JUMALA MÄÄRÄÄ - MISSÄ - MITÄ - MITEN - ja - MILLOIN . . . TAPAHTUU !

      JOTEN myöskään RAAMATTU . . . EI MÄÄRÄÄ . . . ;)

      Jumalan tahto toteutuu . . . EI IHMISEN . . . !

      SAAT KYLLÄ TIETÄÄ HETI KUN . . . JUMALA SANOO MITEN EDETÄÄN.

      ********************************************************************

      ******** JUMALAN ainoa poika, JEESUS KRISTUS=JUMALA ********

      ********************************************************************

      Evankeliumi Johanneksen mukaan, Joh. 1:1, 14, 18 ---> Sana tuli ihmiseksi

      Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.

      Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

      ********************************************************************

      Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

      Mikä on ilmoitettu . . . se on Jumalan nimissä ilmoitettu !

      "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." Matt. 5:17

      Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

      Siunausta ja Herran rauhaa !

      • Hei --- SE --- koulutus ON . . . PARHAILLAAN KÄYNNISSÄ . . . ;)

        PALSTAN viimeaikaisten tapahtumien mukaisesti tutustumme Riivattuihin, SyyttäjäHenkiin ja muihin pahuuden henkiolentoihin ---> SAATANAAN . . . :(
        .................................................................................................................................... . . .

        Rakkaat uskon siskot ja veljet !

        Jumala SANOO . . .

        . . . Jumalan Lapset - TEKEVÄT - Jumalan Tahdon --- JOTEN . . .

        . . . OLEN KERTONUT - Pyhän Hengen KAUTTA - KIRJAAN liittyvästä tehtävästä . . .

        . . . KIRJA --- Taistelu henkivaltoja vastaan - TAPIO NOUSIAINEN . . . !

        . . . KOULUTUS ON . . . PARHAILLAAN KÄYNNISSÄ . . . ;)

        . . .

        OMA KESKUSTELU - Taistelu henkivaltoja vastaan - KIRJAAN liittyen AVATAAN lähipäivinä, jolloin - SIIS - KÄSITELLÄÄN ASIAA . . .

        ""KIRJASTA LISÄÄ - myöhemmin siis OMA KESKUSTELU - koska kirjaan liittyy myös TEHTÄVÄ, jota tehdään - samalla - kun luetaan ja LOPUKSI kun luettu niin myös YHTEINEN TEHTÄVÄ PALSTAAN LIITTYEN.""
        . . . . . . . .

        Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

        Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • Rakkaat Jumalan Lapset !

        ODOTAN YHÄ --- Jumalan KÄSKYÄ --- TUON KESKUSTELUN AVAAMISEKSI !!!
        --------------------------------------------------------------------------------
        ""KIRJASTA LISÄÄ - myöhemmin siis OMA KESKUSTELU - koska kirjaan liittyy myös TEHTÄVÄ, jota tehdään - samalla - kun luetaan ja LOPUKSI kun luettu niin myös YHTEINEN TEHTÄVÄ PALSTAAN LIITTYEN.""
        --------------------------------------------------------------------------------
        OMA KESKUSTELU - Taistelu henkivaltoja vastaan - KIRJAAN liittyen AVATAAN lähipäivinä, jolloin - SIIS - KÄSITELLÄÄN ASIAA . . .
        . . . . . . . .

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • TAPIO NOUSIAINEN määritteli vuonna 1957 . . . SUUREN HERÄTYKSEN . . . !!!

        USKON JA RUKOUKSEN VOIMALLA - G. C. Bevington
        Suomentanut TAPIO NOUSIAINEN, vuonna 1957

        SUOMENTAJAN ALKUSANAT
        . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

        Suokoon Jumala, että . . .

        . . . opetus uskonrukouksella parantamisesta vihdoinkin saisi vallata Suomen Siionin ja siten valmistaa maaperän todelliselle, suurelle ja kestävälle herätykselle, joka on aina sitonut evankeliumin julistukseen Jumalan Pyhän Hengen voimassa tehdyt ihmeteot ja tunnusmerkit !

        - Tapio Nousiainen, Suomentajan alkusanat, vuonna 1957


    • Tehdäänkö - SE - itse . . . se PARANNUS . . . ?

      OTSIKKO on - Jumalan TEKEMÄ KYSYMYS - jonka on tarkoitus HERÄTELLÄ jokaista PARANNUKSEEN - siis - ALOITTAJA --- Jumalan_henkäys --- on ihmisenä myös SAMAN VAATIMUKSEN ALAISENA . . .

      . . . Jokaisen ihmisen . . . TULEE AINA PYRKIÄ PAREMPAAN . . . :)
      .......................................................................................................... . . .

      KESKUSTELU ---> Tehdäänkö - SE - itse . . . se PARANNUS . . . ?

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14306510/tehdaanko---se---itse-------se-parannus-------#
      .......................................................................................................... . . .

      Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

      Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

      Siunausta ja Herran rauhaa !

    • poier0982

      Tällaista herätystä olet hankkimassa???

      • KIRJA - Yksi ainoa elämä . . .

        . . . ON Jumalan KIRJOITTAMA - niin kuin - RAAMATTUKIN - !

        . . . KIRKASTAA - Raamatun tärkeimpiä kohtia - PELASTUMISEN AVAINKOHDAT - !!

        . . . SELITTÄÄ - ihmisen olemuksen - RUUMIS - SIELU - HENKI - !!!

        . . .

        . . . KERTOO . . . Elämän tarkoituksen . . . :)

        -------------------------------------------------------------------------
        KIRJASTA LISÄÄ ---> Kaikkivaltiaan Jumalan . . . KYSYMYS . . . ?

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14190538/kaikkivaltiaan-jumalan-------kysymys-------
        -------------------------------------------------------------------------

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • Elian - HENKI - tulee ---> Johannes Kastajan KAUTTA - (ON TULLUT NYT)
        ................................................................................................. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . !

        Jeesus_valitsi_tekstin

        13.3.2016 17:39

        Rakkaat USKON siskot ja veljet !

        Jumala SANOO . . .

        . . . JOS jollakin on KORVAT KUULLA . . . hän KUULKOON . . . !

        . . .

        . . . LAPSENI . . . Katsokaa seuraava VIDEO . . .

        . . . KÄSITTELEE TÄRKEITÄ ASIOITA mm.

        ----------------------------------------------

        - Kymmenen neitsyttä ---> Viisaat ja tyhmät

        - Pyhän Hengen OHJAUS - myös UNET on - joskus - OHJAUSTA

        - Elian - HENKI - tulee ---> Johannes Kastajan KAUTTA - (ON TULLUT NYT)

        - Voima ja Voitelu ---> ARMOLAHJAT - HERÄTYSTÄ VARTEN

        - Herääminen ---> Jumalan TAHDON toteuttamiseen

        - LOPUN AJAN HERÄTYS ---> TULEE - MEIDÄN - KAUTTAMME . . . !

        -----------------------------------------------------------------------------

        Markku ja Teija Veilo ---> Kymmenen neitsyttä

        https://www.youtube.com/watch?v=TOBozhJ5Ln0

        -----------------------------------------------------------------------------

        Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta. - Sananlaskut 9:10

        *****************************************************

        ******** UNOHDAMMEKO TEHTÄVÄMME? ********

        *****************************************************

        MESSIAS on tulossa, ISÄ tulee lihaksi . . . Jeesus Kristuksen toinen tuleminen on lähellä, mutta sitä ennen on . . .

        . . . SUORITETTAVA LOPPUUN . . .

        . . . LÄHETYSKÄSKY ---> VIIMEISTEN PÄIVIEN . . . HERÄTYS . . . !

        NIIN ON JUMALA SANONUT . . . SE ON HERRAN TAHTO . . . !

        *****************************************************

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • UNOHDAMMEKO TEHTÄVÄMME?
        ----------------------------------------

        TÄMÄN KESKUSTELUN - ALOITUKSESSA - kirjoitetaan . . .

        "Jumala on valinnut paikaksi tämän keskustelun, koska aloitusviesti osuu Herran tahdon ytimeen, muistuttamalla jokaisen uudestisyntyneen perustehtävästä . . . Jumalan sanan julistamisesta, aina ja kaikkialla!"

        TÄSSÄ - SE - "...aloitusviesti osuu Herran tahdon ytimeen..." - VIESTI . . .
        ----------------------------------------------------------------------------------------

        Unohdammeko tehtävämme?

        helluntailainen

        12.8.2015 10:13

        Uudestisyntyneiden kristittyjen liiallinen aikain ja merkkien tarkkailu ja niiden valossa "päivämäärien ja aikataulujen" tarkkaileminen ei ole tehtävä, johon Jeesus meidät asetti. Meille on annettu lähetyskäsky ja tehtävä julistaa evankeliumi joka ikiseen maapallon kolkkaan, jokaikiselle etniselle kieliryhmälle.
        valtakunnan uudelleen?"

        Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.

        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka." Apt: 1: 7-8.

        Maan päällä on vielä tuhansia etnisiä kansanryhmiä ja alueita ( yli 6000), joissa ei ole julistettu koskaan Jeesuksen pelastavaa sanomaa.

        Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu (tämän aikakauden loppu). Matt. 24:14

        Tuollaiset höpötykset jostain syyskuun tai lokakuun sinä ja tänä päivänä ovat täysin sielunvihollisen juoni saada kristinusko ajatuksemme toisarvoiseen ja uskomme naurunalaiseksi maailman silmissä.

        Keskitytään jo olennaiseen lähetyskäskyn suorittamiseen loppuun asti. En usko ja tuudittaudu siihen että se on jätettävä juutalaisten kontalle tuhatvuotisessa valtakunnassa niin kuin joskus opetetaan.


    • Rakkaat uskon siskot ja veljet !

      En ole Elia. Mutta Minulla on Jumalan ja Elian voitelu eli kaksoisvoitelu.

      Jumala SANOO . . .

      . . . olen Johannes Kastaja Toinen.

      . . . tehtäväni on todistaa Jumalan olemassa olo ja Raamatun tapahtumia tosiksi.

      .

      NIIN ON JUMALA SANONUT . . . SE ON HERRAN TAHTO . . . !

      .

      Elia tulee vasta myöhemmin ja samaan aikaan myös toinen suuri Profeetta.

      Löytyy kyllä - Raamatusta - nuo ASIAT.

      ********************************************************************

      Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

      Mikä on ilmoitettu . . . se on Jumalan nimissä ilmoitettu !

      "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." Matt. 5:17

      Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

      Siunausta ja Herran rauhaa !

      • Rakkaat uskon siskot ja veljet !

        . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

        Olen Jumalan Profeetta - Johannes Kastaja Toinen . . . :)

        Valmistelen . . . Jeesus Kristuksen Toista Tulemista . . . !

        . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

        Kaikkivaltias Jumala - nimitti minut Profeetaksi . . . 12.06.2015 lähtien.

        Jumala ohjasi NIMITYKSENSÄ yhteydessä katsomaan yhteenvetoa Herran antamista Profetioista, jotka koskevat minua.

        SEURAAVANA PÄÄKOHDAT . . .

        . . . Jumalan ALLEKIRJOITTAMASTA tekstistä . . .

        . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

        Suomen tuleva profeetta

        Muinaiset Kirjoitukset lupaavat, että universumin Luoja on lähettävä yliluonnollisilla kyvyillä varustetun profeettansa ennen ahdistuksen aikaa maahan. Monet uudestisyntyneet Messiaan seuraajat ovat nähneetkin näkyjä ja saanet sanomia hengessä siitä, että Suomeen on nouseva väkevä profeetta aikana, kun Suomi elää ahdistuksen päiviä Suomi neidon ollessa polvilleen painettuna vihollisen alle. Tämä profeetta tulee kulkemaan tulevan herätyksen aurana ja jakaa väkevää voiteluansa niille lukuisille muille ihmisille, jotka noina ahdistuksen päivinä kuulevat kutsun ja nousevat peltomiehiksi palvelemaan.

        ------

        Ennustuksia profeetasta

        Yksi erittäin hyvin tunnetuista Suomea koskettavista ennustuksista ajassamme on niin sanottu Tukholman profetia vuodelta 1984, joka kertoo tulevasta ahdistuksen ajasta Suomessa jolloin talous romahtaa ja Venäjä valtaa Pohjois- ja Itä-Suomen. Tässä profetiassa yksi osa kertoo tuosta Suomessa nousevasta profeetasta.

        ”Suomen kansasta nousee minulle profeetta, sanoo Jumala. Hän profetoi lyhyen hetken, mutta hänen profeetan-merkkinsä on niin suuri, että se sokaisee jokaisen vastaanväittäjän.

        Tämä profetia ei ole tarkka, sillä siihen tulee vielä jatko, laajempi ja selvempi profetia tulevaisuudessa, mutta se lasketaan sille miehelle, jonka minä olen valinnut seisomaan profetian kanssa Suomessa ahdistuksen aikana. Tämä profetia tulee kertomaan Suomen kansalle ne ahdistuksen ajat, jotka ovat tulossa. Nämä alkavat kesällä, sillä sinulle palvelijani Tukholmassa näytetään vihreitä puita.

        Sinä kerrot sen sanan, että Suomessa nousee profeetta, joka julistaa minun sanani, ja morsian ottaa vastaan sen sanan kuuleviin korviinsa. Iloitse minun sanastani ja seiso sen kanssa. Minä Herra, tiedän teidän kärsimyksenne ja ahdistuksenne määrän, mutta yhtään ylimääräistä kyyneltä ei morsiamen tarvitse itkeä. Suomen kansan rukoukset, niitten vanhurskaitten rukoukset, jotka Suomen maassa asuvat, ovat muistossa minun edessäni.”

        Toinen ennustustus tästä tulevasta profeetasta tulee Rik Hanskilta vuodelta 1996.

        ”Haluan kertoa tässä, että se tuleva Suomen profeetta on vielä tuntematon/piilossa ja yllätys monille. Tämä profeetta tulee merkkien ja ihmeitten kera ja on todella väkevästi Jumalan käytössä, mutta on myös maksanut kalliin hinnan, jota kukaan ei osaa edes arvatakaan tai ymmärrä. Tällä profeetalla on Elian ja Elisan voitelu/kaksoisvoitelu.

        Jumala ei anna sitä vielä tiedoksi, kuka se on, mutta kun hän tulee, sen tietää kaikki uskovat. He näkevät ja varsinkin ne jotka odottavat herätystä. Joukossa on myös pessimistejä ja epäuskoisia, jotka eivät odota tällaista profeettaa tai henkilöä. Jotkut kyllä luulevat, että se on se ja se, mutta tämä henkilö on vielä piilossa.”

        Ja TV7:stäkin tuttu Tauno Rantala on myös saanut vuonna 2003 ilmoituksen universumin Luojalta tästä tulevasta profeetasta.

        ”Yhden henkilön tulen nostamaan tässä maassa aivan kuin auran kärjeksi. Toiset tulevat hänen jäljessään ja kanssaan. Hän on kovat koulut käynyt läpi. Hänet olen koetellut. Hän ei ota mitään kunniaa itselleen. Minä itse olen hänet valinnut. Älkää mielessänne nostako häntä sen erikoisempaan asemaan kuin ketä muuta tahansa, mitä Minä käytän. Mutta hän on Minun valitsemani siihen tehtävään. Hän itsekin sen tietää, että tämä on Minun valintani.”

        Näistä ennustuksista koskien tulevaa profeetta voidaan tehdä seuraavanlainen yhteenveto:

        ◾Tien aukaisija ja edelläkävijä.

        ◾Inhimillisesti katsottuna tavallinen Matti Meikäläinen.

        ◾Käynyt läpi kovat vaiheet elämässään.

        ◾Toimii vain lyhyen ajan.

        ◾Ilmestyy vaikeana aikana.

        ◾Julistaa parannuksen tekoa ja paljastaa synnit.

        ◾Tekee ihmeitä ja merkkejä.

        ◾Tulee toimimaan vedenjakana, toiset pitävät vääränä profeettajana ja toiset todellisena profeettana.

        ----------------------------

        Suomen tuleva profeetta

        https://ennustuksia.com/2014/12/19/suomen-tuleva-profeetta/

        ********************************************************************

        Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään." Matt. 5:17

        Siunausta ja Herran rauhaa !


    • hämilläänoleva

      Ennen nimitystäsi Johannes kastaja toiseksi olit nimeltäsi ? Jos kerran olet Jumalan lähettämä olisin valmis tapaamaan sinut henkilökohtaisesti vaikka kahvin äärellä :) Milloin voimme tavata ja missäpäin Johannes Kastaja toimii aurana fyysisesti? :) ELI MILLOIN VOIMME TAVATA ?

      • Rakkaat Jumalan Lapset !

        ""ELI MILLOIN VOIMME TAVATA ?""
        ------------------------------------------

        Sitten - KUN - Jumala PÄÄSTÄÄ minut - POIS - VANKILASTANI . . . ;)
        ................................................................................................................. . . .

        Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

        Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • hämilläänoleva

        Minä voin kyllä tulla tervehtimään sinua sinne "vankilaan" :) Tietysti jos tämä vankila on "olotila" ei se minua haittaa :) Kertoisitko ystävällisesti nimesi?:)


      • Rakkaat Jumalan Lapset !

        Jumalan ASETTAMAT - ASIAT - eivät muutu . . .

        Sitten - KUN - Jumala PÄÄSTÄÄ minut - POIS - VANKILASTANI . . . ;)
        ................................................................................................................. . . .

        NIMI ON OLLUT KOKOAJAN NÄKYVISSÄ . . .

        Julkinen profiili: Jumalan_henkäys (SUORA LINKKI - KUN sinisellä korostettuna)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14306906/eksyttaja-palstalla---#comment-84839647

        . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

        Ilmoitettu ensimmäisen kerran . . .

        Jumalan_henkäys 22.8.2015 16:08

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13743181/unohdammeko-tehtavamme#comment-80427124
        . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

        Siunausta ja Herran rauhaa !


      • Jeesus_valitsi_tekstin
        10.10.2021 10:10

        Johannes Kastaja Toinen --- on VAPAUTETTU . . .

        . . .

        Johannes_Kastaja_Toinen
        02.02.2020 20:20

        Rakkaat Jumalan Lapset !

        . . . Odottaminen vaatii kärsivällisyyttä ja luottamusta . . .

        . . .

        31.01.2020 --- VAPAUTUSPROSESSIN VIIMEINEN JAKSO ALKOI . . . ;)

        Olen - VIIDEN ONNETTOMUUDEN - vammauttama --- Jumalan TAHDOSTA.

        VAPAUTUS TAPAHTUU --- HITAASTI --- vuoden 2020 AIKANA . . . )

        Tarkempi sairaskertomus myöhemmin !


    • Hallelu-ja

      tekstiviesti Savosta kertoi, että Airut lehti kirjoitti 2010. Herätys on seurakunta sana ja herääminen tajuihin palaamista, henkiin palaamista ja viittaa niihin, joilla on elämä Kristuksessa, mutta, jos jotain on menee vikaan se edellyttää parannuksen tekemistä ja uudistumista. Noin se on, Niin Pietari sanoi heille:
      "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan Huom! Jeesus ei käskenyt saarnata kasteenarmoa eikä herätystä, vaan:

      ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee L O P P U !

      • Rakkaat Jumalan Lapset !

        Jumala - ITSE - on muotoillut --- HERÄTYS - käsitteen --- seuraavasti . . .

        . . . Profeettansa --- TAPIO NOUSIAINEN --- Kautta . . .

        . . .

        "Monien erehdysten ja kiivailujen jälkeen minulle on kirkastunut kalliiksi Jeesuksen lammaslauman yhteys. Tarvitsemme Suomeen suuren herätyksen taivaasta. Herätyksen, joka yhdistää hajallaan olevat Jumalan lapset. Sellaisen, jonka vaikutuksesta ihmiset herkeävät kyselemästä, mikä suunta on oikea. He käsittävät, että vain Jeesus Kristus on oikea."
        – Tapio Nousiainen

        "Sanon teille erään kauhistuttavan totuuden: Uskovien yhteyden puute on suurin syy siihen, ettei ole suurta herätystä. Suomalaisia hukkuu ja syy on uskovissa."
        – Tapio Nousiainen

        Tapio Nousiainen oli elämänsä aikana yksi Suomen monipuolisimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista. Hän kulki ahdasmielisen kristillisyyden alueilta laajoille niityille, taistelemaan Kristuksen ruumiin yhteyden puolesta. "Alas bunkkerimentaliteetti ja toistemme haavoittaminen - Kristus kuoli kaikkien leirien ulkopuolella, ja sinne, luoksensa, Hän kutsuu aikamme uskovia"; tässä yksi Tapio Nousiaisen käyttämä haastehuuto. Kuultiinpa tällainenkin jatkosana: "Kristityt ihmisten keskelle – vaikka kirkot pitäisi räjäyttää!"

        Tapio Nousiainen (1914–1981) on Suomen kristityille tuttu runoteostensa ohella ennen kaikkea kirjasestaan Yksi ainoa elämä, joka on – hieman ilkeää termiä käyttääkseni – ”pelotteluevankelioinnin” ehkä tunnetuin kotimainen edustaja. Kyseisen kirjan lukeneet voivat helposti kuvitella sen tekijän tiukkailmeiseksi, elämään ilottomasti ja mustavalkoisesti suhtautuvaksi tuomion saarnaajaksi.

        ----------------------------------------------------------------------------------------
        Tapio Nousiainen oli - Jumalan Profeetta - kirjailija, jonka tehtävänä oli valmistella HERÄTYS kirjallisuudella . . .

        . . . JEESUS KRISTUKSEN TOISTA TULEMISTA.

        Hän TÄYTTI - Jumalan TAHDON - kirjoittamalla SUOMEN KANSALLE sen kirjallisen perinnön, jonka meidän . . . UUDESTISYNTYNYT SUKUPOLVEMME TARVITSEE TEHTÄVÄMME SUORITTAMISEKSI LOPPUUN.
        ---------------------------------------------------------------

        Tapio Nousiainen ---> Esittely ja tuotanto

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14202360/kristus-ristilla

        ---------------------------------------------------------------

        Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

        Siunausta ja Herran rauhaa !


    • Jobinpostia

      Room.10:18. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin. Kirjoitetaan maanpiirin.

    • Satutuokion_sokaisemat

      Herrajjumala mitä naiveja idiootteja työ ootta.

      Oletteko miettineet koskaan, mitähän varten ruouksiinne ei vastata?

      • asdfasdfgasdfgsdfg

        Eiköhän tässä tapauksessa pitäisi pikemminkin miettiä sitä onko mielenterveystyöhön satsattu liian vähän.


    • Rakkaat Jumalan Lapset !

      LOPUN AJAN HERÄTYS . . .

      ALKUSEURAKUNTA kuten Raamatussa . . . aloittaa JULKISEN TOIMINTANSA . . .

      Johannes Kastaja Toinen . . . aloittaa JULKISEN TOIMINTANSA . . . ;)

      . . . SIIS . . .

      . . . Johannes Kastaja TOINEN - ja - Suomen Uudestisyntyneet APOSTOLIT . . . ;)
      . . . ............................................................................................................................... . . .
      .
      . . .
      . . . . .
      . . . . . . .
      . . . . . . . . LOPUN AJAN ---- suuri --- HERÄTYS . . .
      . . . . . . .
      . . . . .
      . . .
      .

      . . . . . . . .
      Niilo Yli-Vainion näky v.1956 Alajärvellä (Mauno Saaren kirjasta Saarnaaja,
      s. 266-267)

      » . . . Nämä tapahtumat selvisivät minulle tavallaan jo vuonna 1956 Alajärvellä, kun seurakunnan rukoushuonetta rakennettiin.

      Olin sairas jo, 36-vuotiaana. Tuli ilmoitus, "pääni näky", ei ilmestys eikä uni, vaan näky, yöllä!

      Näin suunnilleen hehtaarin kokoisen viljavainion. Seisoin sen reunassa. Minulla oli halu ruveta sitä leikkaamaan, mutta vainio oli vihreä. Kuva katosi niin kuin filmi katoaa.

      Sitten ilmestyi sama vainio taas. Nyt se näytti kypsältä, mutta kun katsoin sitä, siinä oli ohdakkeita ja juolaa. Taaskin minulla oli tunne, että pitäisi ruveta leikkaamaan.

      Mutta tämäkin kuva katosi.

      Sitten tuli kolmas kerta. Pelto oli muuttunut kullankeltaiseksi. Sellaiseksi kuin pellon pitää leikkuuaikana olla.

      Taas kuva katosi ja tuli sitten neljännen kerran. Tuuli nousi, idästä, toi synkkiä pilviä, isoja lonkoja, ne laskeutuivat alaspäin. Minulle tuli tunne, että tulossa on hirmumyrsky.

      Juuri silloin lähtivät vanhanaikaiset vankkurit liikkeelle. Tuli miehiä, jotka nostivat hirmuisella kiireellä lyhteitä vankkureille, leikattua viljaa, pilvien alla, tuulessa, mustien pilvien alla. Siihen päättyi näky.

      Olin hereillä ja tajusin sellaisen päivän tulevan, jona Jumalan viljaa kootaan kiireesti, myrskyn alta, aivan samanlaisin vanhanaikaisin keinoin kuin aikaisemmin, kuin alkuseurakunnan aikana.

      Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ajattelin, että herätys alkaa myöhään, niin että pelto on ja vilja on jo kasvanut ja ollut, leikkuuta on mietitty. Ja kun herätys alkaa, se alkaa nopeasti, ihmein, merkein ja tunnusteoin.

      Sen vuoksi se etenee niin, että kuuroille ei tarvitse huutaa. Ei tarvitse temppuilla eikä keksiä konsteja, ei tarvitse kuin antaa mennä, vanhanaikaisilla vankkureilla, ei tarvitse kuin vain julistaa evankeliumia Jeesuksesta . . . »
      . . . . . . . .

      SIIS . . .

      Viimeisten Päivien Herätys - ja - sitten - SE - tapahtuu . . .
      . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

      LOPUN AJAN TAPAHTUMAT --- AHDISTUKSEN AIKA - ja -Jumalan VIHAN AIKA
      -------------------------------------------------------------------------------------------------------

      Jumala SANOO . . . TULEVISTA TAPAHTUMISTA . . .

      . . . AIKAJÄRJESTYKSESSÄ ASIAT ETENEVÄT SEURAAVASTI . . .

      ---

      AHDISTUKSEN AIKA . . .

      ***** ENSIMMÄINEN TODISTAMINEN *****

      Aluksi todistetaan - UUDEN TESTAMENTIN mukaisesti - JUMALAN OLEMASSA OLO ja RAAMATUN TAPAHTUMIA TODEKSI.

      ME Suomen UUDESTISYNTYNEET - TODISTAMME . . . TEKEMÄLLÄ niitä samoja TEKOJA, joita - Jeesus ja opetuslapset sekä APOSTOLIT - TEKIVÄT . . . !

      NE - JOTKA USKOVAT - tuon todistuksen ---> VIISAITA = UUDESTISYNTYNEITÄ !

      ---

      MESSIAS TULEE - Jeesus Kristuksen Toinen Tuleminen . . . :)

      YLÖSOTTO TAPAHTUU ---> TOINEN otetaan . . . TOINEN jätetään.

      VIISAAT lähtevät . . . TYHMÄT jäävät - seuraamaan TOISTA TODISTUSTA.

      ---

      Jumalan VIHAN AIKA . . .

      ***** TOINEN TODISTAMINEN *****

      KAKSI SÄKKIPUKUISTA todistavat - VANHAN TESTAMENTIN mukaisesti - JUMALAN SANAA, kuten myös ILMESTYSKIRJA asian kertoo.

      Elia ja Mooses - TODISTAVAT . . . TEKEMÄLLÄ niitä samoja TEKOJA, joita - HE aikaisemmin Raamatun mukaan - TEKIVÄT . . . !

      . . . . . . . .

      Aamen --- Kyllä . . . ASIA ON JUURI NOIN . . . :)

      TULOSSA ON VAIN YKSI --- Seurakunnan YLÖSOTTO --- SIIS . . .

      . . . Jeesus Kristuksen Toisen Tulemisen YHTEYDESSÄ . . . !
      . . . ........................................................................................... . . .
      . . .
      .
      .
      SEURAKUNNAN YLÖSOTTO --- ON SUURI - JULKINEN - TAPAHTUMA, jota myös JULISTETAAN --- SUUREEN ÄÄNEEN ENNAKOLTA --- koska siis SAMASSA YHTEYDESSÄ . . . Jumalan Lapset --- ODOTTAVAT . . . MESSIASTA . . . !

      VALMISTELEMME - siis - Herran SAAPUMISTA - ja - Seurakunnan YLÖSOTTOA . . . !
      .............................................................................................................................................. . . .
      ...........
      ......
      ...
      .
      Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.

      Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
      Siunausta ja Herran rauhaa !

    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      347
      8709
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2561
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2338
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe