Onko kenelläkään vinkkejä, miten puoliso saadaan ottamaan vastuuta kodin hankkinnoista/töistä?
Jostain syystä puolisoni pakenee aina, kun tarvitaan päätöksentekoa pihatöiden, talon katon puhdistuksessa, remonttejen ym. ulkoistamisessa tai tekemisessä. Sama koskee kodin isompia hankintoja. Päätöstä hän ei tee millään, asiat roikkuvat ja lopulta suivaannun jahkaamiseen ja päätän asiat itse.
Sen jälkeen häneltä taas asiantuntijuutta löytyy. Olisi pitänyt tehdä niin ja näin, ja hän olisi tuon työn halvemmallakin saanut. Olen väsynyt hänen saamattomuuteen ja jälkiviisauteen. Puolison kustannusarviot on aina hatusta revittyjä, kuitenkaan hän ei vaivaudu tarjouksia pyytämään eikä asioita selvittämään. Mistä moinen käytös johtuu?
Jostain syystä puolisoni pakenee aina, kun tarvitaan päätöksentekoa pihatöiden, talon katon puhdistuksessa, remonttejen ym. ulkoistamisessa tai tekemisessä. Sama koskee kodin isompia hankintoja. Päätöstä hän ei tee millään, asiat roikkuvat ja lopulta suivaannun jahkaamiseen ja päätän asiat itse.
Sen jälkeen häneltä taas asiantuntijuutta löytyy. Olisi pitänyt tehdä niin ja näin, ja hän olisi tuon työn halvemmallakin saanut. Olen väsynyt hänen saamattomuuteen ja jälkiviisauteen. Puolison kustannusarviot on aina hatusta revittyjä, kuitenkaan hän ei vaivaudu tarjouksia pyytämään eikä asioita selvittämään. Mistä moinen käytös johtuu?
Vastaukset 7
Vanhimmat
No tuohan on vain itsekästä pelkuruutta, sekä aikaansaamattomuutta.
Tee seuraavalla kerralla näin: Sano että tässä asiassa toivon puolisolta että hän pyytää X määrän tarjouksia, esittää asiassa oman perustellun näkemyksensä yms. tiettyyn aikaan mennessä. Ja että jos hän ei halua osallistua päätöksentekoon tällä tavalla, niin siitä tapauksessa hänellä ei ole jälkikäteen mitään oikeutta kommentoida.
Jos ei osallistu, ja silti kommentoi, niin muistuta jämerästi, että olette sopineet ettei hän kommentoi, koska ei kantanut vastuuta päätöksenteossa. Sano että hänen tulee pyytää anteeksi, koska siitäkin huolimatta jälkikäteen asiasta mainitsi.
Jos homma jatkuu pitkään ja toistuvasti, vaikka olet tehnyt selväksi oman fiiliksesi, niin ehdota pariterapiaa.
En itsekään osallistu kaikkiin päätöksiin, eikä osallistu miehenikään. Mutta ei meillä kyllä sitten aleta jälkikäteen nipotamaan, vaan kunnioitetaan sitä toisen tekemään työtä ja päätöstä.
no voi voi. Suunnitelmallisuutta vaan kehiin.
Seuraavalla kerralla kun koti kaipaa remppamiestä.
Sanot, pyydätkö 3 tarjousta ensi viikon perjantaihin mennessä haluamiltasi tekijöiltä, niin minä pyydän 3 muulta.
Sitten kun on se ensi viikon perjantai, esität omat 3 tarjoustasi, jos puolisollasi ei ole yhtään paperia, niin päätätte niistä jolta tarjous on.
Tämä käytäntö kehiin kaikissa niissä missä nyt yhteistä päättämistä tarvitaan.
Sitä otat 3 tarjousta, hän kolme määräaikaan mennessä. Se siitä ja pulinat pois.
Neuvojaksi ryhtyminen edellyttäisi kysyjän ja hänen puolisonsa perusteellista tuntemista ja sittenkin pitäisi olla varovainen.
Voin kertoa vain omasta kokemuksestani.
Vaimoni on aina pitänyt
itsestään selvänä, että minä hoidan ns. miesten työt. Joskus olen kuullut huomautuksen "ei oo miestä talossa" ja vaimoni on yksinkertaisesti jättänyt asian rempalleen. Kerran, kun hän poltti roskia 2-pesäkattilassa ja lämpörele laukaisi polttimon sammutuksen, hän kutsui sähkömiehen joka kuittasi releen siinä olevaa, ainoaa painonappia painamalla.
Mielestäni ei tarpeelliset talorempat olen joskus tehnyt uuvutustaistelun jälkeen.
Tarpeellisiksi katsomani oman harkintani mukaan.
Kaikissa hankinnoissa olen aina pihi joten minua ei ole tarvinnut vahtia eikä kannustaa.
Sisustamisesta en ole kiinnostunut tippaakaan. Pitkähkön, progressiivisesti voimistuvan painostuksen jälkeen olen suostunut mukaan alan liikkeeseen mutta en ole ollut mitään mieltä mistään vaan, vaimoni tehdessä ehdotuksensa (=valintansa) olen yrittänyt olla kiinnostuneen näköinen ja jees mies.
Omia henkilökohtaisia tarpeitaan lukuun ottamatta hän haluaa minun päätökseni kaikkiin yhteisiin, ja osaan hänen omiinkin asioihinsa. On saanut päätökset.
Useimmiten kyse on vain rituaalista. Parin kymmenen vuoden aikana vaimoni on tehnyt vuosittain yhden tai muutaman tyttöjen matkan. Ensimmäiset olivat kylläkin lastemme kanssa tehtyjä minun ollessa työesteellinen.
Hupaisa rituaali on asian aloitus. Kuule! Mitä mieltä sie oot jos mie menisin ens elokuussa H:n kanssa viikoks Berliinii? Kysyessään tietää taatusti vastaukseni mutta onhan tuo tapahygieniaa. Jos minulla sattuisi olemaan tekeillä jotain josta ei ole ollut puhetta. Tähän mennessä ei ole ollut.
Joskus on täytynyt kannustaa. Oltuaan syöpäleikkaukseni jälkeen 3kk kotihoitsuna hoitaen avannepussin aukon pohjan valmistelut ja vaihdot niin saatuani aukon umpeen en ollut matkailukunnossa joten en voinut lähteä tavanomaiselle Saksan joulumarkkinamatkalle niinpä patistin häntä lähtemään. 3kk hapatissa minun paskapussini vuoksi niin oli korka aika lähteä toiseen ympäristöön virkistäytymään.
Sorry! Poikkesin aloituksen aiheesta mutta mielestäni tämä omalla tavallaan kuvaa aloitusta sivuavaa pelin henkeä. Aina tarttee tehdä päätös vaikka ei tarvitsisikaan!
Hei "jälkiviisas"
Aloitat kirjoituksesi kysymällä, miten saada puoliso ottamaan vastuuta.
Lähtökohtaisesti vastuuta ei voi kenenkään puolesta tietenkään kukaan ottaakaan. On jokaisen oma tehtävä kantaa vastuunsa.
Kuitenkin ymmärrän kirjoittavasi siitä, että koet epätasapainoa arjen pyörityksessä. Mieleeni tulee kysyä, kokeeko puolisosi nämä luettelemasi asiat 'omikseen'? Oletteko yhdessä suunnitelleet remontteja ja pihatöitä, vai onko käynyt niin, että ne ovat alunpitäenkin vain sinun suunnitelmiasi, joihin puoliso ei edes ole sitoutunut tai kiinnostunut niistä?
Uskon, että vastuu ihmisessä syntyy silloin, kun kokee sitoutuvansa kyseessä olevaan päämäärään. Jos miehesikin tahtoo, että pihallanne on mansikkamaa, tämä tahto synnyttää vastuun; hankitaan taimet, kastellaan jne. Jos taas hänen mielestään kesä on kivempi viettää riippumatossa loikoillen ja ostaa mansikat torilta, on ilmeistä, ettei hän kovinkaan monta askelta mansikkapeltoa kohden tahdo ottaa. Jos ei koe projektia omakseen, alkaa helposti vältellä sitä. Miten voisitte muuttaa vuorovaikutustanne niin, että kodin hoito voisi aidosti olla molempien yhteinen intressi ja päämäärä?
Mikä siis neuvoksi, jos puolisoiden tahdot ovat kovin eri suuntaiset? Millaista muuten teidän suhteessanne yhteen hiileen puhaltaminen toimii? Millä lailla olette läheisiä? Puhutteko toisillenne muistakin syvemmistä tunteista ja odotuksista kuin vain konkreettisista remonttiajatuksista ym? Voisiko olla, että henkisen läheisyyden kasvaessa myös ajatus kumppanina yhdessä remppaamisesta voisi lisääntyä? Mitä lujempi liitto on, sitä enemmän uskoisin olevan varaa tehdä asioita myös toisen toiveesta, vaikkei se ihan oma ykköstoive olisikaan. Jos kumpikin kokee, että toinen kuuntelee toiveitani ja on valmis vuorollaan joustamaan ja tulemaan vastaan, se lisää yhteyden ja yhteenkuulumisen tunnetta.
Mitä tästä kaikesta ajattelet?
Merja, diakoni
Kiitos vastauksesta. Talon hankinta on ollut yhteinen päätös. Omistajalle tulee silloin talon huolto ja pihatyöt, olipa niitä suunnitellut tai ei. Ei kai kukaan voi olla niin naivi, että kuvittelee asuvansa omakotitalossa, ja huolto hoituu itsekseen?
Kyse ei ole mansikkamaasta tai kukkapenkistä, jotka jokainen saa tehdä mieleisekseen. Talossa pitää puhdistaa räystäskourut, harjata katto, öljytä patiot ja terassit, vaihtaa suodattimet ja huoltaa ilmastointiyksikkö jne...
Vuorovaikutuksestako on kyse, jos ei mihinkään tehtävään tartu?
Hei vielä, jatkan kysymykseesi.
Kerrot, että olette hankkineet talon yhteisellä päätöksellä. Olet aivan oikeassa, että yhteisellä päätöksellä on seuraukset, hankinnasta täytyy huolehtia.
Miksi kumppanisi sitten välttelee omaa osuuttaan? Miten hän itse näkee tilanteenne ja suhteenne? Onko hän sittenkin tullut siihen johtopäätökseen, että haluaisikin asua kerrostalossa tms? Vai onko vain lykkäilijätyyppi, joka 'ehtii huomennakin'. Onko kyse nyt näistä teknisistä työsuorituksista vai muustakin etääntymisestä?
Uskon, että kuitenkin vuorovaikutustaidot ovat tässäkin asiassa avainasemassa. Miten puhutte tästä yhteisestä vastuustanne ja muista asioista. Kuunteletteko kumpikin toinen toisianne? Niin konkreettisissa asioissa kuin tunneasioissakin? Oletteko puhuneet, onko ok-talo yhä teille sopiva asuinmuoto?
Minkälaiset roolit teille on suhteenne aikana muodostunut? Oletko sinä ottanut ikään kuin vanhemmuuteen kuuluvan roolin ja puolisosi puolestaan vetäytynyt lapsen osaan? Jos, miten roolit voidaan purkaa ja alkaa työskennellä kahtena tasaveroisena, ei-hierarkkisena aikuisena yhteen suuntaan?
Miltä sinusta tuntuisi ajatus käydä päivittämässä suhteenne tilaa ja kommunikaatiota perheterapeutin luona? Miten suhteenne voisi paremmin? Mikä olisi ensimmäinen askel kohti hyvää muutosta? Mitä itse voit tehdä sen eteen?
Kanssasi kyselee Merja, diakoni
Kirkko on pahin ihmisten päänsotkija. Miksi veroilla rahoitettu höpöhöpöporukka puuttuu joka asiaan? Minkään muun varjolla maailmassa ei ole aiheutettu tuhoa, kärsimystä ja kuolemaa kun uskonnon. Jopa jatkosotaalin motivoitiin uskonnollisin tavoittein. Tänäpäivänäkin syyttämiä ihmisiä surmataan uskonnon nimissä terroristihyökkäyksissä.
Hävetkää jos kykenette!