Olin ns.kakkonen yli vuoden ajan. Suhteen alussa sain käsityksen että mies asuu vaimon kanssa lähinnä käytännön asioiden ja lasten takia ja kun ei nyt kummempaa "sutinaa" ole kummallakaan ollut. Hölmönä uskoin mutta pikkuhiljaa alkoi totuus valkenemaan.. yritin suhteen katkaista useaan otteeseen mutta aina mies sai ruinattua takaisin todistelemalla rakkauttaan ja vakuuttelemalla että kyse on vaan lapsista ettei voi lähteä, muuten kyseessä täysin "kämppissuhde", jopa vaimo olisi minusta tietoinen, joskaan ei nimeltä. Jollain tapaa tähän uskoinkin koska mies oli luonani todella paljon, vähintään joka toinen viikonloppu ja usein jopa viikon kerrallaan jos oli töistä lomaa/sairaslomalla. Ajattelin ettei kukaan vaimo niin hölmö ole että kuvittelee miehen olevan "kavereiden" luona tuollaisia aikoja, varsinkin kun tyypillä ei juurikaan kavereita edes ole..
Mies myös oli tekemisissä omien kavereideni sekä sukulaisten kanssa ja tapasin miehen lapsetkin muutamaan otteeseen.
No, tulipa tilanne että vaimo oli facebookissa päätynyt sivulleni ja joistain päivityksistä ymmärtänyt mitä on meneillään ja kotona nousi armoton meteli. Ilmeisesti kaikki tuli siis kuitenkin yllätyksenä. Ihmettelin asiaa miehelle etteikö peli sittenkään ollut selvä, suoraa myöntävää vastausta en koskaan saanut kuten en vastauksia muutenkaan. Vaimo uhkaili erolla (kuten oli tehnyt jo aiemminkin) ja mies oli "kotiarestissa" eikä uskaltanut luokseni tulla, ohimennen tavattiin kyllä pikaisesti. Tein päätöksen että mulle riittää, en ala vierestä katsomaan suhteen korjailua vaan alan elää omaa elämääni. Mies jatkoi (ja jatkaa) silti edelleen vannomista että minä olen se ainut jota rakastaa ja että jatketaan kyllä kunhan tilanne rauhoittuu. Siinäpä kokeilee sitten, mä en oo enää vedätettävissä.. kivuliasta ja tuskaista eron tekeminen on silti ollut koska tunteita on ehtinyt tulla jo paljon.. vaikka näin jälkiviisaana ajatellen, olis pitänyt tajuta jo PALJON aiemmin hypätä pois kelkasta kun tiedän että näitä sivusuhteita on miehellä ollut lähes koko avioliiton ajan.
Ja ihmettelen suuresti miten on saanut aina itsensä puhuttua "kuiville" tai jäämättä kiinni. Verbaalisesti hyvin lahjakas kyllä..
Siinä se, en hae hyväksyntää tällä enkä muutakaan, ehkä enemmänkin omien ajatusten jäsentelyä varten tän kirjotin. Mä opin läksyni enkä enää koskaan oo miesten suhteen yhtä sinisilmäinen, toivoisin ettei yksikään vaimokaan olisi..
Mies myös oli tekemisissä omien kavereideni sekä sukulaisten kanssa ja tapasin miehen lapsetkin muutamaan otteeseen.
No, tulipa tilanne että vaimo oli facebookissa päätynyt sivulleni ja joistain päivityksistä ymmärtänyt mitä on meneillään ja kotona nousi armoton meteli. Ilmeisesti kaikki tuli siis kuitenkin yllätyksenä. Ihmettelin asiaa miehelle etteikö peli sittenkään ollut selvä, suoraa myöntävää vastausta en koskaan saanut kuten en vastauksia muutenkaan. Vaimo uhkaili erolla (kuten oli tehnyt jo aiemminkin) ja mies oli "kotiarestissa" eikä uskaltanut luokseni tulla, ohimennen tavattiin kyllä pikaisesti. Tein päätöksen että mulle riittää, en ala vierestä katsomaan suhteen korjailua vaan alan elää omaa elämääni. Mies jatkoi (ja jatkaa) silti edelleen vannomista että minä olen se ainut jota rakastaa ja että jatketaan kyllä kunhan tilanne rauhoittuu. Siinäpä kokeilee sitten, mä en oo enää vedätettävissä.. kivuliasta ja tuskaista eron tekeminen on silti ollut koska tunteita on ehtinyt tulla jo paljon.. vaikka näin jälkiviisaana ajatellen, olis pitänyt tajuta jo PALJON aiemmin hypätä pois kelkasta kun tiedän että näitä sivusuhteita on miehellä ollut lähes koko avioliiton ajan.
Ja ihmettelen suuresti miten on saanut aina itsensä puhuttua "kuiville" tai jäämättä kiinni. Verbaalisesti hyvin lahjakas kyllä..
Siinä se, en hae hyväksyntää tällä enkä muutakaan, ehkä enemmänkin omien ajatusten jäsentelyä varten tän kirjotin. Mä opin läksyni enkä enää koskaan oo miesten suhteen yhtä sinisilmäinen, toivoisin ettei yksikään vaimokaan olisi..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.