Sinkkunaisten itsetunnot.

lll35

Tutustuin viime syksynä monta vuotta sinkkuna olleeseen naiseen.
Tavattiin muutaman kerran ja juttu luisti tosi hyvin. Eräänä päivänä sit nainen päivitti tilannettamme ja sanoi että hänellä on vain kaverilliset fiilikset meistä. Itse olen saanut useat rukkaset ennenkin ja suhtauduin asiaan rennosti ja totesin että on samallaiset fiilikset ja muita juttuja.
Tämäpä asia tuli naiselle täytenä yllätyksenä ja varmaan ekaa kertaa että ei ehkä kelpaakkaan.
Srn jäkeen nainen on monet kerrat ollut yhdeydedsä ja palannut asiaan. On kertonut itkeneensä, juoneen jne. Lähettänyt alaston kuviakin.
Muutaman kerran ollaan sen jälkeen tavattukkin mutta en ole antanut hommien edetä lähempiin tunnelmiin vaikka hän on ehdottanut mitä.
Eikä hänen mieltään ole muuttanut se että nykyään olen suhteessa toisen kanssa.
Ei voi sanoa muuta kuin että juna meni jo.

45

796

6Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atännä

      Kohottiko sun itsetuntoasi, vai miksi kerrot?

      • Onko aloittajan kertoma asia sinulle joku henkilökohtainen ongelma? Vai miksi osui ja upposi?

    • Sinkkunaisen itsetunto ≠ Sinkkunaisten itsetunnot

      • Miksi olet sinkkupalstalla vaikka väität seurustelevasi? Onko sinulla ja parisuhteessasi jotain ongelmia?

      • super-atm kirjoitti:

        Miksi olet sinkkupalstalla vaikka väität seurustelevasi? Onko sinulla ja parisuhteessasi jotain ongelmia?

        Siinäpä vasta dilemma.

      • Marrrnie kirjoitti:

        Siinäpä vasta dilemma.

        Ainakin sinulle, kun et edes pysty vastaamaan. Olet idiootti feministi, jonka ainoana tavoitteena on vittuilla ilman naista jääneille miehille. Mene parisuhdepalstalle julistamaan typerää jargoniasi.

        Ihanaa, kun aina jaksat mulle jutella. Kuuntelen Oasiksen Acquiescee ja mietin sua.

      • Marrrnie kirjoitti:

        Ihanaa, kun aina jaksat mulle jutella. Kuuntelen Oasiksen Acquiescee ja mietin sua.

        Mieti sinä vaan feminististä vallankumoustasi. Voit muiden aivottomien femakkojen kanssa elää omassa mielikuvitusmaailmassanne ja heittää realismin roskakoriin.

      • super-atm kirjoitti:

        Mieti sinä vaan feminististä vallankumoustasi. Voit muiden aivottomien femakkojen kanssa elää omassa mielikuvitusmaailmassanne ja heittää realismin roskakoriin.

        Mitäs vallankumousta meinasit? Mä ajattelin olla vaan täällä kotona ja korkeintaan kumota yhen kaljan.

      • Marrrnie kirjoitti:

        Mitäs vallankumousta meinasit? Mä ajattelin olla vaan täällä kotona ja korkeintaan kumota yhen kaljan.

        Sitä vallankumousta jossa idiootit femakot saavat entistä enemmän etuoikeuksia. Sitähän te typerällä lässytyksellänne ja uhriutumisella yritätte. Ei tule onnistumaan.

      • super-atm kirjoitti:

        Sitä vallankumousta jossa idiootit femakot saavat entistä enemmän etuoikeuksia. Sitähän te typerällä lässytyksellänne ja uhriutumisella yritätte. Ei tule onnistumaan.

        Nyt taitaa olla jo sun nukkumaanmenoaika, kun tuollaisia ihme unia näet.

      • Marrrnie kirjoitti:

        Nyt taitaa olla jo sun nukkumaanmenoaika, kun tuollaisia ihme unia näet.

        Älä lässytä. Itse olet feministisyytesi paljastanut.

      • super-atm kirjoitti:

        Älä lässytä. Itse olet feministisyytesi paljastanut.

        Ja feministejäkö ei voi olla erilaisia?

      • super-atm
        Marrrnie kirjoitti:

        Ja feministejäkö ei voi olla erilaisia?

        Tietysti voi olla. Sekä tyhmiä että todella tyhmiä.

    • lll35

      Mulla ei ole itsetuntoa koskaan ollukkaan.
      Kyseessä on vaan perus sinkku nainen joka on tottunut saamaan kaiken ja jolle kelpaa vain sellainen jota ei voi saada.
      Hän on pelannut tämän suunnan miehillä ja kavereillani sen verran että kaipaa maan pinnalle palautuksen.

      • atännä

        Hieno rangaistus sitten, kun ei saanut sua.

    • sddffjbugv

      Todennäköisesti kyseessä on ollut nainen joka on jostain naistenlehdestä ottanut vinkkiä että ei sais olla liian helppo jne.
      Itse olen pistänyt merkille miten huonosti naiset kestää paikkeja ja sillä eivät uskalla lähestyä potenttiaalisia kumppaehdokkaita. Myös huonon itsetunnon takia ei tavismiehille anneta mahdollisuutta edes tutustua kun luullaan vaikka miksi ja luullaan että pelkkä pillu on mielessä.
      Sen sijaan he turvautuvat jonkun kaverin tai lähipiirin varattuun mieheen sillä mielin että mies ei rakastu. Sit itsellä herääkin ne tunteet ja jäädään toiseksi naiseksi

    • En osaa sanoa naisten itsetunnoista.

      Mutta se on naisista ilmeisen viehättävää, että miehelle on aivan sama saako rukkaset vai ei. Se lienee tila, jossa mies viestii riittävää itsetuntoa.

    • Kaikki ei nyt täsmää.. teille taisi tulla joku väärinkäsitys, tai sitten nainen on tuuliviiri joka ei tiedä mitä haluaa.. tai sitten olet vähän sekoitellut tarinasi pakkaa ja haluat jostain syystä nyt sitten esiintyä jutun sankarina.

      • JossainMuualla

        Kuule, tuollainen on ihan normisettiä.

        Ei voi naista vähempää kiinnostaa kun siinä pyörii ympärillä ja koittaa tosissan.

        Mutta annas kun löytääkin toisen, niin jopas alkaa naista kiinnostaa.

        Vaan juna män justiinsa.

      • JossainMuualla kirjoitti:

        Kuule, tuollainen on ihan normisettiä.

        Ei voi naista vähempää kiinnostaa kun siinä pyörii ympärillä ja koittaa tosissan.

        Mutta annas kun löytääkin toisen, niin jopas alkaa naista kiinnostaa.

        Vaan juna män justiinsa.

        No, sen kai siitä sitten saa, kun naisille aina toitotetaan, että miehen pitää saada jahdata ja ettei nainen saa olla liian innokas ja "ripustautuva".. kostautuu lopulta puolin ja toisin.

      • PikkuLikka kirjoitti:

        No, sen kai siitä sitten saa, kun naisille aina toitotetaan, että miehen pitää saada jahdata ja ettei nainen saa olla liian innokas ja "ripustautuva".. kostautuu lopulta puolin ja toisin.

        Likatko sitä toisilleen toitottaa? Onhan niitä miehiä, jotka tykkäävät jahdata, mutta se siinä on, että ne kyllä jahtaa monesti monia.. ja jahtaaminen ei lopu edes suhteessa ollessa.. ;P

        Likathan toitottaa juuri kääntäen kertomaasi asiaa miehille monesti.. eli näinkin päin.. "kun miehille aina toitotetaan, ettei mies saa olla liian innokas ja "ripustautuva"..".. ;P

      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        Tuo oli hauska.. jahtaaminen tosiaan varmaankin on joillekin elämäntapa ja koko homman perimmäinen tarkoitus.

        En tiedä, joku suttura varmaan luki joskus pöntöllä Cosmopolitanista tai Iltalehdestä, että miehen pitää antaa jahdata naista ja siitä sitten lähti tuommoinen huhu kiertämään.

        Minusta on kyllä ihan kiva jos mies on innokas. On ärsyttävää yrittää arvailla mitä se nyt meinaa, vai eikö meinaa.. mutta miehen täytyisi sitten tietenkin olla sellainen mistä itsekin pidän. Kaikessa on aina joku pirullinen koukku.

        Mullakin on hieman sellainen kutina, että Joku KanaLauma on nää jutut jostain tuollaisesta opetellut ja sitten ne levittävät niitä Totuuksiaan joka paikassa.. ;P

        "Minusta on kyllä ihan kiva jos nainen on innokas. On ärsyttävää yrittää arvailla mitä se nyt meinaa, vai eikö meinaa.. mutta naisen täytyisi sitten tietenkin olla sellainen mistä itsekin pidän."

        Näin On NärhenMunat...Ja ne Kuuluisat Näppylät.. ;P

        Mutta toki kaikki ei näin ajattele.. Varsinkaan kun niitä Totuuksia Manipuloidaan ihmisten päähän joka puolelta.. KaveriPiiristä lähtien.. ;P

        Ja sitten jokaisella on vielä se oma Persoona/Luonne, joka vaikuttaa myös.. ;P

    • 6453

      Ei kuulosta kovin vakaalta tapaukselta..

    • kokenutmies--

      Yks päivi oli samanlainen kun kerroin että haluan sen kanssa seurustella niin se sanoi että ollaan kavereita vaan. Aloin seurustelee toisen naisen kanssa niin päivi halusi heti alkaa olee minun kanssa. Soitteli jopa veljelle ja kyseli miten mulla menee sen toisen naisen kanssa ja halusi seksiäkin. Yritin varmaan 3 vuotta saada päiviä mutta silloin sitä ei kiinnostanut.

    • Mistä noista naisten paskatesteistä tietää, eiväthän he koskaan osaa sanoa mitään suoraan.

    • Ikis__M

      Hehee, selvästikin nainen yritti olla ovela, heittämällä sinut kaverisektorille yritti ottaa niskalenkkiä ja saada sinut kerjäämään mutta kun ei onnistunutkaan tajusi että onkin tekemisissä itsevarman ytmin kanssa joka ei itke hameiden perään.

    • JosEiKiinnostaMenkööt

      Täysin tuttua mulle. En jaksa pätkääkään kiinnostua jos nainen kuvittelee olevansa joku teiniluontoinen vaikeasti tavoiteltava. Itselleni on useampi nainen suuttunut kun on ensin sanottu et "hei ollaan vaan kavereita ei sen enempää" ja sitten kun olenkin alkanut tapailemaan toista naista on pariinkin kertaan ollut helvetti irti. Tällaiseen tuuliviiriin lyön heti kokonaan välit poikki sitten. Myös nettideiteillä huomannut saman ilmiön. Jos naista ei kiinnosta tavata vaan kirjoittelee viikko kausia ummet lammet ja on jatkuvasti onlinessa myös muiden kanssa ja kun myöhemmin kerrot että sori nyt en jatka enempää kun minusta kiinnostunut nainen kierroksessa niin taas saanu sellaiset haukut ja paskan haistatukset että oikein hirvittäny niitä viestejä lukea. Kai naisille on pakkien antaminen niin geeni järjestelmään kirjoitettu että jos ne saa omalle kohdalleen niin sitten nuppi sekoaa täysin. Ja silti naiset jaksaa nauraa ja nauttia vain miehille antamistaan pakeista. Lievästi kaksinaismoralistista touhua.

      • hmhhmh

        Kyllä on sullakin naismaku, ei voi muuta sanoa. Mut niin se kai on että lika barn leka bäst...

    • Oikeastaansäälittävää

      Ehkei koko itsetuntoa hänellä ollutkaa. Epävarma nainen. Ei uskalla ottaa riskiä tutustua, rakastua...Kun sitten ilmaisit, että joku toinen on kiinnostunut, kurssiarvosi nousi monta kerrointa. Surullista, oikeastaan kummankin kannalta. Pelata ei siis kannata ja nolot reaktiot jälkeenpäin.

    • Eräkettu

      Testas vesiä...

      Tuli torpedo suoraan perseeseen.

    • Tää ei kyllä liity sukupuoleen.

      Miehetkin pelaa ihme pelejä. Ei kaikki, mutta jotkut.

      Tässä tapauksessa vaikea sanoa oliko kyseessä peli vai mielenmuutos. Joskus jonkun asian merkityksen tajuaa, kun sen menettää.

      • 5999955

        Vasta 17 vastaus oli, "niin mutta ku miehetkin" vähän skarpimpaa toimintaa nyt naiset.

      • 5999955 kirjoitti:

        Vasta 17 vastaus oli, "niin mutta ku miehetkin" vähän skarpimpaa toimintaa nyt naiset.

        Tässä tapauksessa sukupuoli ei liity tohon käytökseen mitenkään. ;)

      • Ex---PUA
        5999955 kirjoitti:

        Vasta 17 vastaus oli, "niin mutta ku miehetkin" vähän skarpimpaa toimintaa nyt naiset.

        Nainen 28v on luottonainen näissä naisten yleisimmät vastaukset ja klisheet-osaston jutuissa.

        Esim. Ikäkriisin siirto tapahtuu kaikkia klisheitä tarkasti noudattaen. :D

      • Ex---PUA kirjoitti:

        Nainen 28v on luottonainen näissä naisten yleisimmät vastaukset ja klisheet-osaston jutuissa.

        Esim. Ikäkriisin siirto tapahtuu kaikkia klisheitä tarkasti noudattaen. :D

        Sinuna en edelleenkään puhuisi kenenkään muun ikäkriiseistä yyyyyhtään mitään. ^^

        Mitä tulee naisiin liittyviin yleistyksiin niin isäni ei ollut lasimestari, mutta sovinisti kasvatti pienen feministin.

    • Sehän se ihmissuhteissa justiinsa on, kun ei pitäisi ottaa ja pitää ketään itsestäänselvyytenä. Olla ylimielinen ja ajatella, että kyllähän mä nyt voin tehä mitä mä haluan ja kyllä se tossa roikkuu kaikesta huolimatta.

      Voihan olla, että joku roikkuukin, mutta en suosittele kyllä kelleen semmosta asennetta. Reilu peli tai ei peliä ollenkaan. Kaikista paras silleen. :)

      • palstailija

        Precis! Jonkinlaista pelailua suhteiden muodostus näyttää valitettavan usein olevan. Kilpailua siitä kumpi ehtii ensin lyömään jarruja päälle. Jättää on helpompi kuin tulla jätetyksi. Miehen kannattaa toimia kuten ap. , eli olla kylmän viileä. Uusia naisia löytyy. Ripustautuminen ja halu edetä nopeasti on iso turn off.

      • palstailija kirjoitti:

        Se on joskus semmosta valtapeliä, kuka kyykyttää ketäkin. Minusta ihan turhaa, jos kerran aikoo oikeasti toisesta kumppania ja rakastaa niin myötä kuin vastamäissäkin. Vaikkei nyt naimisiin menisi, mutta tarkoitan että olla ilossa ja surssa kaikessa mukana ja tukena. Jakaa kaiken.

        En muutenkaan henkilökohtaisesti ymmärrä mitään kilpailua pariskuntien keskinäisissä väleissä. Jotakin harmitonta joo, kumpi juoksee kovempaa tms. Mutta kumpi on parempi tai kumpi pääsee jotenkin toiselle pätemään. Minusta turhaa ja älytöntä.

        Eiköhän se ole parasta koittaa olla vaan samanarvoiset ja kunnioittaa tosiaan semmoisina kun kumpikin on, ilman kilpailua ja pelleilyä. :)

        Kyllä tietynlainen kylmänviileys ja harkinta on järkevää molemmille sukupuolille. Ei siinä ainakaan mitään häviä, jos ei suostu pelinappulaksi ja leikkikaluksi. :)

      • sönkkö kirjoitti:

        Hyviä Sönkkömäisiä Kommentteja Taas.. ;P

        Mut sepä siinä on, kun ihmiset on erillaisia persoonaltaan/luonteeltaan.. Toiset toimii ehkä automaattisesti näissäkin asioissa eri tavalla.. Ja toimiikin.. ;P

        Toki kokemukset ja ympäristö vaikuttaa moneen asiaan.. Mutta pelaaminen on kuitenkin Persiistä.. Pelailijat pelailkoot pelejänsä keskenään.. ;P

      • palstailija
        sönkkö kirjoitti:

        Se on joskus semmosta valtapeliä, kuka kyykyttää ketäkin. Minusta ihan turhaa, jos kerran aikoo oikeasti toisesta kumppania ja rakastaa niin myötä kuin vastamäissäkin. Vaikkei nyt naimisiin menisi, mutta tarkoitan että olla ilossa ja surssa kaikessa mukana ja tukena. Jakaa kaiken.

        En muutenkaan henkilökohtaisesti ymmärrä mitään kilpailua pariskuntien keskinäisissä väleissä. Jotakin harmitonta joo, kumpi juoksee kovempaa tms. Mutta kumpi on parempi tai kumpi pääsee jotenkin toiselle pätemään. Minusta turhaa ja älytöntä.

        Eiköhän se ole parasta koittaa olla vaan samanarvoiset ja kunnioittaa tosiaan semmoisina kun kumpikin on, ilman kilpailua ja pelleilyä. :)

        Kyllä tietynlainen kylmänviileys ja harkinta on järkevää molemmille sukupuolille. Ei siinä ainakaan mitään häviä, jos ei suostu pelinappulaksi ja leikkikaluksi. :)

        Totta, kyykyttäminen ja tasoajattelu ei kuulu tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Kyykyttäjä vaan usein etsii helposti kyykytettävää.

        Kummankaan ei pitäisi tuntea itseään toista alempi tasoiseksi. Jollei kelpaa omana itsenään, niin ei tule onnistumaan. Soutaminen ja huopaaminen on aina huono merkki. Kiinnostus ei ole riittävää.

    • flowersreally

      "Muutaman kerran ollaan sen jälkeen tavattukkin"

      Miksi ihmeessä?

    • Ex----PUA

      Reaktioni tähän: http://gokickerzone.kicker.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2015/10/trump-debate-thumbs-up.jpg

      Mahti homma teit miehen työn ämmää kohtaan, jonka laitoit maistamaan omaa lääkettään - like a boss! :D

      Olen parille muijalle päässyt tekemään hieman samat.

      Toiselle sanoin suoraan, että taisi pöydät kääntyä ja toista vain panin - paljaalla. Sukkana sisään! :D

      Käsittämätöntä kuinka tässä osa naisista on tuon naisen puolella. Ihan kuin sinun kuuluisi olla uhri.

    • Katsokaapeiliinbööö

      Onpahan outo juttu, kun itse olen ihmetellyt kun kaikki miehet tuntuvat käyttäytyvän juuri noin kuin tässä kuvailtiin jonkun naisen käytöstä. Tuntuu olevan miltei kansansairaus suomalaisilla miehillä, haluavat vasta kun ei voi enää saada. Ensin ollaan niin ylpeitä mutta vingutaan perään jos naisella uusi.
      Jos olisin kiinnostunut miehestä, joka alkaisi suhteeseen toisen kanssa ei tulisi pieneen mieleenkään vikitellä millään lailla, tahi olla yhteydessä. Kuoletan kiinnostuksen jos ei toista kiinnosta. No onneksi miehet on muutenkin niin kieroutuneita pelaajia ettei juuri kiiinnostusta herätä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      411
      9021
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      189
      3560
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2013
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      81
      1246
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1095
    6. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1090
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1051
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1045
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1013
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      950
    Aihe