Soini on lopussa.

jäävipersu8899

17

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vatsamakkara

      Jori-poika kirjoittaa pistävästi, liekkö viherfillarikommunisti. Mutta totta ainakin toinen puoli.

    • VanhaPersujenTapa

      Totta se on. Läskillä on paukut loppu ja mitään järkevää aikaansaannosta ei enää tule. Kaikki on petetty ja valehdeltu, jäljellä on vain muiden syyttely.

    • OiMaammeSoini

      Soini kirjoittaa väsynyttä tajunnanvirtaa. Aika ei riitä muuhun.

      Hän voisi tietenkin todeta, että anteeksi vain lukijani, mutta työkiireiden vuoksi minun on pakko pitää taukoa bloggaamisesta... Mutta siitä saattaisi syntyä sellainen vaikutelma, että hän hylkää kannattajansa ja juttelee jatkossa vain "herrakerhon" kanssa.

      Eihän se Soinin kirjoitusten taso kovin korkea ollut aiemminkaan. Populistista suunsoittoa. "Rento ja reilu maisterisjätkä" -imagon ylläpitämistä.

    • A-Celle

      Soinin mieli on jo muualla. Hän tajuaa, että huippu on ohitettu ja kaikki mitä hän tulee saavuttamaan on saavutettu ja jäljellä on enää irtautuminen tavalla joka olisi mahdollisimman vähän nolo tai häpeällinen. Soini on tajunnut, että puolue jää rasistien ja jopa uusnatsien käsiin kun hän lähtee (ellei se hajoa), mutta mikä muu vaihtoehto Soinilla olisi? Tulevaisuudenkuva uppoavan ja liitoksissan natisevan laivan kapteenina ei innosta.

      Eikä se terveyskään taida ihan kunnossa olla. Kunto ei ainakaan. Huono fyysinen kunto, paheneva ylipaino ja tarkkaan ohjelmoitu rankka ulkoministerin päiväohjelman eivät ole hyvä yhdistelmä. Soinia uhkaa fyysinen ja henkinen loppuunpalaminen. Sekä Stubb että Tuomioja hoitivat ulkoministeriyttä sellaisessa fyysisessä kunnossa, että pystyivät juoksemaan maratonin. Tuomioja jopa paremmalla ajalla kuin Stubb. Soini hengästyy jo vääntäytyessään Ministeri-Audin takapenkiltä ja käveltyään valtioneuvoston portaat ylös.

      • "Rasvatkaa karmit, Soini on tulossa!"


    • PutkonenOK

      Sunnuntaina 13.06.2016 Radiokanava Harju& Pöntinen klo 13.00

      TYÖMIEHEN TUUMAUSTUNTI, kuunnelkaa ja luottakaa siihen , että parannuksia on tulossa lisää köyhien elämän parantamiseksi.

      23 on jo tehty, mm yleveron poisto.

      • Milläs tapaa yleveron poisto parantaa köyhän asemaa? Päinvastoin, sit kukaan ei ole enää puolueettomasti kritisoimassa puolueita ja kansan kusettaminen jatkuu, kun kukaan ei huomaa.


    • Ilta-Soini-Sanomat

      Ilta Soini Sanomat jaksavat sentään puolustaa loppuun asti omaa poikaansa. Tällä kertaa Ulla on käskyttänyt Arjan asialle?! Puoluetukimiljoonista heruvat mainosrahasiivut kiiltelevät kyseisen lehden pomojen silmissä? -Ja kuvaan kuuluu myös, että Soinia kritisoivat kommentit karsitaan em. lehdessä kovalla kädellä minimiin.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001196619.html

    • kukamitähäh-

      Soinia ei Moskovassa pyöritelty!

      Eipä tuolle enää tarvinnu vauhtia enää antaa. Sellainen hyrrä on Soinilla pyörimässä, että iso ratas lyö jo tyhjää päivittäin. Ja vasta seuraavana päivänä avustajien tukemana Timppa tajuaa, mitä hänelle on sanottu.

      • Aamulla ihmetellään, ku on perse kipeä.


      • Ilmankin_saa

        Ei kuitenkaan myytynä miehenä


    • 7.2

      Huono fyysinen kunto heijastuu myös huonona henkisenä suorituskykynä. Ei jaksa paneutua asioihin eikä saa ryhdyttyä mihinkään ja vietyä asioita läpi. On kaikessa vain joo-miehenä. Puhumisetkin ovat menneet saman toistamiseksi.

      • 23-ps-valhetta

        Ylevero ei ole poistunut mihinkään, vaikka persut sitä tälläkin palstalla jatkuvasti jankuttavat. Persut valehtelevat aina.


    • puhuva-pää

      Johtaako Soini enää puoluetta vai onko hän jossakin vaiheessa muuttunut puhuvaksi pääksi? Hän itse on yhä siinä luulossa, että hän johtaa ja hänen annetaan elää luulossaan. Siis vähän samaan tapaan kuin Kekkonen viimeisinä vallassaolovuosinaan. Kuka tai ketkä todellisuudessa johtavat perussuomalaisia? Mitkä heidän tavoitteensa ovat?

    • Hallaahonäänestäjä45

      ONGELMA ON SE ETTÄ EMME VOI TEHDÄ MITÄÄN
      - Soinin edustajat ovat politiikkaan tulleita taviksia ja ne eivät pysty tekemään kapinaa



      (Kekkosen ongelmat johtuvat Kremlistä eli eri syystä kuin Soinilla eli Kreml pakotti Kekkosen kaatumaan saappaat jalassa, niille oli sama miten Suomen kävi kunhan maata johti tuttu mies)

      KIRJOITTAJA JOKA KIRJOITTAA BLOGISSA ON OIKEAN SUUNTAINEN arviossaan paitsi

      - Soinin puheet eivät ole gallup-pohjaisia
      - kirjoittaja ei liene lukenut Peruspomo kirjaa joka on aivan yhtä kauhea
      - Soinin ongelmat ovat näkyneet jo kauemmin

      SOINI EI OSAA KIRJOITTAA YHTÄÄN

      Soini on torien mies ja NYT HÄN EI ENÄÄ PÄRJÄÄ TORILLA
      siellä voi puhua KONTROLLOIMATTA TAVIKSILLE MITÄ SATTUU

      Peli on tältä osin nyt pelattu ITSE MIETIN PITÄISIKÖ KIRJOITAA mutta kun Soinin akateemisetkaan eivät toimi JNiinistö Sampo Terho (Soini ei tule toimeen Halla-ahon kanssa joten Halla-ahon on turha tehdä mitään)

      TORIHOMMAT OVAT LOPPU NYT

      torilla erinomaisesti kansalainen pistää torilla jauhot suuhun kokoomuspolitiikolle, joka yrittää puolustella kempele-Sipilän, Stubbin ja Soinin maahan päästämiä maturaiskaajia http://mvlehti.net/2016/06/08/video-elina-lepomaki-ja-irakilaisen-raiskaama-nainen/

      Eli: hallituksen maahan päästämä matu raiskaa ja tuomitaan (yhdentekevää) ja pakenee uusiin maihin puuhastelemaan

    • 9-2

      Erittäin rasittavaa, että monet nuivat ovat Soinin vankina ja antavat hänelle tekohengitystä, kun pitäisi livetä tai ottaa LETKUT IRTI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5940
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3369
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2581
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2145
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2095
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1649
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe