Kenet palstalaisista ottaisit lemmikiksesi?

Ex----------PUA

Perjantaisena, kepeämpänä ketjuna ajattelin luoda seuraavan visailun.

Kenet palstalaisista ottaisit lemmikiksesi, tai/ja minkälaisena lemmikkinä hänet näkisit?

IkisM olisi kollikissa. Sitä epäilyttävät ja löyhämoraaliset naiset yrittäisivät saada tekemään läheisempää tuttavuutta heidän "mirriensä" kanssa, mutta IkisM hyppää silloin sylistä pois ja lähtee taakseen vilkuillen kujia pitkin etsimään sitä turmeltumatonta kissanpentuaan, jonka kanssa voi kokea onnen.

Marrnie olisi lemmikkinäni minipossu. Sellainen hymyilevä, jota kuljettaisin samettisessa hihnassa ja pienessä pannassa. Musta täplä sivussa. Hirveän leikkisä ja piehtaroisi pahnoilla ja pientareilla.

Ratikka olisi puudeli, ihan kuten hänen pikkuveljensä Outsider1. Rähisisivät naisomistajiensa helmoissa. Toisella on päässä vaalensininen rusetti ja toisella vaalenpunainen (toinen näet äänestää kokoomusta ja toinen vihreitä - syy miksi rusetti ei ole vihreä tässä tapauksessa kyllä selviää kun malttaa ajatella).

DarkFear olisi bald eagle, joka liihottelisi EUROOPPALAISEN ja suvaitsevaisen kotkan tavoin, kaulassaan nimilista joka tunnetaan myös nimeltä "tappolista". Siellä se odottelisi tilaisuuttaan ja iskisi 500 kirveeniskun voimalla sen tultua. Ruokanaan finatabletit.

Sönkkö olisi äitikarhu. Tarkalleen ottaen naaraspuolinen harmaakarhu. Lepppoisa kuin mikäkin.

Meidän voitaisi nähdäkin kulkemassa kesäisellä niityllä, minä sönkön selässä, Darkkis lentelisi taivaissa, Ikis ja Marrnie istuskelisivat myös Sönkön selässä. Puudelit tulisivat peräkanaa perässä, sillä heistä ei ole sopivaa olla naisen selässä - he eivät ole koskaan olleet, eivätkä tulisi koskaan olemaankaan.

66

789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex----------PUA

      Se mainittakoon, etten nyt välttämättä jokaista ottaisi edellä mainituista lemmikikseni, mutta eihän tämä yksin sitä edellyttänytkään,

    • Ex----------PUA

      Erkki-täti olisi ajokoira.
      Multinikkaava/traivoa kurppa: Sperm whale.

    • Ikis__M

      Hehee, tämä oli hyvä veliseni. Itseasiassa meillä näyttää ajatukset kulkevan samaa latua kun jo tuolla toisessa ketjussa mainintasi...

      "2. Valkoritari pidetään aktiivisena päänsilityksilä, jolloin kyseiinen puudeli räyskyttää helmoissa myös jatkossa"

      ..toi mieleen hauskan näyn päivällä kun näin yhden naisen kahden räksyttävän pikkukoiran kanssa, että ne pikkuotukset jaksoivatkin räkyttää ja hyppelehtiä. Nyt sitten vielä tämä:

      "Ratikka olisi puudeli, ihan kuten hänen pikkuveljensä Outsider1. Rähisisivät naisomistajiensa helmoissa. "

      Nehän tosiaan olivat ratikka ja Outsider, olisi pitänyt käydä naiselta kysymässä nimet niin varmaan olisi osunut :D

      • Ex----------PUA

        :D Onko näin?

        No, niinhän se sanonta menee että great minds think alike. ;)

    • Ex----------PUA

      Atännä naaraspuolinen gorilla.
      Tarralenkkari viemärirotta

      • atännä

        Tuo on muuten aika osuva. Paitsi että mulla on ulkoneva takapuoli, niin mulla on myös hurjat käsivoimat :) Pikkugorilla ehkä kuitenkin, kun painoa on "vain" sen ~60 kg.

    • Voooi, olipa söpö juttu, ainakin useimmilta osin. :D

      Kaikille pekonin ystäville: minipossujen liha ei taatusti ole hyvää. ;)

      Mä ottaisin suojatikseni puolisokean siilin nimeltä Nuuskis, joka lipittäis lautaselta piimää sillee ;P. (Tiedän, siileille ei kannata oikeesti antaa maitotuotteita.)

      Ja koska oon koiraihminen, niin yrittäisin hellällä hoivaamisella parantaa myös traumatisoituneen, käytöshäiriöisen jackrusselin nimeltä super-atm. Aina voi yrittää, vaikka onnistumisen todennäköisyys olisikin 0,0000001!

      Lisäks mulla ois tunteiden mukaan väriä vaihtava gekko, Ex----PUA, joka kylläkin ois aina mustana (=pahastunut) mun juttujen takia. :(

      Lisäks mulla ois Erkki-niminen älykäs papukaija aina olkapäällä. Erkki ei lajitovereistaan poiketen toistele sanoja muiden perässä, vaan laittaa ihmiset ajattelemaan.

      • Ex----------PUA

        Oho!

        Sain nimittäin eräässä "mikä eläin olisit"-testissä vastauksesi että olisin gekko. :D

        Ja hyvä että kerroit tuon pekonijutun, näet minipossuna olisit myöskin pienin sorkin kipittävä pekoninsiemen. :3

      • Ex----------PUA kirjoitti:

        Oho!

        Sain nimittäin eräässä "mikä eläin olisit"-testissä vastauksesi että olisin gekko. :D

        Ja hyvä että kerroit tuon pekonijutun, näet minipossuna olisit myöskin pienin sorkin kipittävä pekoninsiemen. :3

        Hauska sattuma. :D Tai ehkä se ei olekaan sattuma, vaan maailma todellakin on sitä mieltä, että olet gekko?

        Mulla on tänään selkeästi röhönauru-perjantai (heh heh), koska toi pekoninsiemenkin nauratti kyyneleet silmistä. :''D

      • päivännaurut

        Piti hirnua ihan ääneen ;,D

      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        No millee se lipittelis?.. ;P

        Ja mikäs Vihje tuo PuoliSokea oli?.. ;D

        https://www.youtube.com/watch?v=wta4OkZjYHs

        Ei se ollu vihje, se vaan tuli tuosta ;P-ilmeestä mieleen. :D

        Mun mielestäni sä voisit olla aika hyvä siili, koska koen tietynlaista hengenheimolaisuutta kanssasi ja itse ajattelen itseäni siilinä (ja välillä myös koalana :D).

      • päivännaurut kirjoitti:

        Piti hirnua ihan ääneen ;,D

        Ilo oli minun puolellani. :D

      • Marrrnie kirjoitti:

        Ei se ollu vihje, se vaan tuli tuosta ;P-ilmeestä mieleen. :D

        Mun mielestäni sä voisit olla aika hyvä siili, koska koen tietynlaista hengenheimolaisuutta kanssasi ja itse ajattelen itseäni siilinä (ja välillä myös koalana :D).

        ;P.. Ollaan sitten Lumottuja SiiliKoaloita.. Vaihdellen UlkoKuorta, kuin Sadussa.. ;P

      • Marrrnie kirjoitti:

        Ei se ollu vihje, se vaan tuli tuosta ;P-ilmeestä mieleen. :D

        Mun mielestäni sä voisit olla aika hyvä siili, koska koen tietynlaista hengenheimolaisuutta kanssasi ja itse ajattelen itseäni siilinä (ja välillä myös koalana :D).

        Heh, hauska yhteensattuma. Olen myöskin ajatellut itseäni koalana, lähes poikkeuksetta jos on eteen tullut kysymys, mikä eläin olet. :)

        Nyt on mulla sitten blakkarissa karhu ja vompatti.

    • En ottais ketään naista koska lemmikkiä pitää kohdella hyvin eikä naiset ole tottuneet siihen että joku kohtelee hyvin.

    • 4plus8

      ExPUA olisi aivan ilmiselvästi papukaija joka osaa puhua :D

    • vetenerian

      Hauska ketju! :D

    • hkhkuh

      kiitos kerrankin erilaisesta aloituksesta.

    • PikkuLikka olisi hyvä kampela, kun se on niin lättänä.

      • On kyllä liikuttavaa, kun sinä se jaksat aina niin kauniisti ajatella minua. :3

        Kampelasta ei ole lemmikiksi, mutta sopii käsittääkseni ainaskin muotonsa puolesta hyvin lautaselle.. Lahnojen kanssa on ilmeisesti sama juttu.

      • Ikis__M
        PikkuLikka kirjoitti:

        On kyllä liikuttavaa, kun sinä se jaksat aina niin kauniisti ajatella minua. :3

        Kampelasta ei ole lemmikiksi, mutta sopii käsittääkseni ainaskin muotonsa puolesta hyvin lautaselle.. Lahnojen kanssa on ilmeisesti sama juttu.

        taidat olla vähän tuommoinen:

        https://www.youtube.com/watch?v=Gltp0iSA-60

        Aika hauskoja pätkiä on nuo.

      • Ikis__M kirjoitti:

        taidat olla vähän tuommoinen:

        https://www.youtube.com/watch?v=Gltp0iSA-60

        Aika hauskoja pätkiä on nuo.

        Joo, minä aina haluan repiä kylpyammeen lattiasta ja hakata naamaa peiliin kun joku pimu änkeää kylään. :)

      • Ikis__M
        PikkuLikka kirjoitti:

        Joo, minä aina haluan repiä kylpyammeen lattiasta ja hakata naamaa peiliin kun joku pimu änkeää kylään. :)

        Jaa niinkös se sitten menikin :D toisaalta ymmärrän tuskan kun vastaava jos joku kaveri änkeää yökylään. Tuossa vielä kissivideo, vähän tuntuu nyt tuolta:

        https://www.youtube.com/watch?v=IQ6jZwLTN24

        Toisinaan on hauskaa tekeytyä tahallisesti hiukan yksinkertaisemmaksi kuin on, vaikka useinkaan se ei ole mahdollista.. :D

        Jos on noin väsy, pitää mennä nukkumaan.. Mä ainaskin meen. Öitä. :)

    • erkki-täti

      Olipas pitkästä aikaa oikeasti hauska aloitus! Oikein hyvin onnistuit kutkuttamaan huumorihermoa, oi pullerox! Nauroin ääneen :D

      Minua oli ehdotettu ajokoiraksi ja papukaijaksi...

      Hmm..käännän homman hieman päälaelleen ja vastaankin siihen mikä eläin olisin.

      Olisin pienen pieni satiainen. Ärsyttävä ja tavoittamaton, piinallinen otus ja ei-toivottu lemmikki. Siirtyisin ketterästi hyppäämällä jännäringissä uhrista toiseen. Posliinitkaan eivät minua ja matkojani estäisi, vaikka toisin luullaan. Kyllä karvaa ihmiskehosta aina löytyy (pois lukien alopecia-ihmiset).

      Siinä tarzanina karvoissa heiluen ja välillä verta imien tartuttaisin uhrien vereen virusta, joka saisi heidät janoamaan uudenlaista näkemystä elämästä ja luonnosta.

      • siinä.tavoittamaton.oli

        entäs sitten kun kohtaat poika satiaisen ja yhdessä juoksette satiais shamppoota karkuun niin sitten on kaksi piinaavaa satiaista mutta rakastuneita

      • siinä.tavoittamaton.oli kirjoitti:

        entäs sitten kun kohtaat poika satiaisen ja yhdessä juoksette satiais shamppoota karkuun niin sitten on kaksi piinaavaa satiaista mutta rakastuneita

        ne pikkueläimet jotka pesii satiaisen sukuelimissä saisi pitää kynsin hampain kiinni kun ne kaksi juoksisi

      • erkki-täti

        Saattaa olla, heh.

        Mutta onneksi elämä on lyhyt satiaisellakin, ja paljon tehtävää! Töräyttäisin tuubistani kyllä riittävästi jälkikasvua, ettei rapsustusleikki ihan heti loppuisi.

        Luonto on ovela opportunisti, ja niin olisin minäkin.

    • helmiä.sioille

      Ai pitäisikö joku ottaa elätettäväksi ja paapottavaksi?

      Kiitos, mutta ei kiitos... :D

      • Reetta.Sokea

        Minkälainen olisit itse lemmikkinä?

      • helmiä.sioille

        Katti.

        Jos kissojen kans on vähänkin ollut tekemisissä, tajuaa minkälainen lemmikki olisin... :)

      • erkki-täti

        Kisssat ovat kivoja!

        Kissat usein tykkäävät seurastani. Nyt on hieman kummallinen tilanne, kun eräs kaveri on minulle jotenkin myrtsi (mustasukkainen?), koska hänen kissansa tykkää kuulemma enemmän minusta kuin hänestä...Itse en osaa tykkäämisen määrää arvioida, mutta kissa kyllä selkeästi tuo ilmi mieltymystään. Lisäksi se kissa on esittänyt nyt jo pari kertaa jotain ihme temppuja minulle...sellaisia esiintymisiä.

        Ja kun luulin, että omistaja on opettanut, niin kuulemma ei ole ja sitten meni omistajan naama taas mutrulle. Olen kuulemma omimassa hänen kattiaan :D vaikka minulla ei juuri nyt ole pienintäkään aikomusta ottaa uutta kissaa.

        Voisiko joku kissaekspertti valaista, mistä on kyse jos tavallinen pidättyväinen kotikissa alkaa käyttäytymään kuin opetettu sirkuskissa ja seurailee muun kuin omistajan perässä kuin koira?

      • VäkisinMakaavaMäyräkoira
        erkki-täti kirjoitti:

        Ystävän pikkuinen koira yritti lähestyä minua hyvin innokkaasti, sinnikkäästi ja itsevarmasti (niinku silleen), kun olin ollut poikkikseni kanssa, ja hänen tuoksunsa oli vielä minussa. Loukkaantui sitten ihan tosissaan.

        Kai kissoillakin on hyvä hajuaisti, ehkä sinussa tuoksui kissanminttu? :)

      • helmiä.sioille
        erkki-täti kirjoitti:

        Kisssat ovat kivoja!

        Kissat usein tykkäävät seurastani. Nyt on hieman kummallinen tilanne, kun eräs kaveri on minulle jotenkin myrtsi (mustasukkainen?), koska hänen kissansa tykkää kuulemma enemmän minusta kuin hänestä...Itse en osaa tykkäämisen määrää arvioida, mutta kissa kyllä selkeästi tuo ilmi mieltymystään. Lisäksi se kissa on esittänyt nyt jo pari kertaa jotain ihme temppuja minulle...sellaisia esiintymisiä.

        Ja kun luulin, että omistaja on opettanut, niin kuulemma ei ole ja sitten meni omistajan naama taas mutrulle. Olen kuulemma omimassa hänen kattiaan :D vaikka minulla ei juuri nyt ole pienintäkään aikomusta ottaa uutta kissaa.

        Voisiko joku kissaekspertti valaista, mistä on kyse jos tavallinen pidättyväinen kotikissa alkaa käyttäytymään kuin opetettu sirkuskissa ja seurailee muun kuin omistajan perässä kuin koira?

        Kissat aistii hyväksikäytettävät tai kaltaisensa aika hyvin. Niin tai näin, kumpienkin kanssa menee lopulta hyvin. Toiset toimii juuri niin kuin heidän haluaa toimivan ja toiset saadaan toimimaan juuri niin kuin halutaan heidän toimivan. Ja aina se, että muut on meille eikä me muille... :) Mutta ollaan silti aina kaikesta huolimatta niin sööttejä ja rakastattevia narsismistamme huolimatta... :D

    • Tyttöystäväni kutsuu minua "sulopupuksi".

      • Oo.. söpöä. :)

      • erkki-täti

        Olet siis jollain tavalla söpö ja siten toisaalta pupu (ja pupujen maine tiedetään).

        Tuo kuva on kyllä ihan todella söpö, tuollainen auringossa oleillut pellavapäinen pikkupoika...Kuvasta voi melkein haistaa miten ihanalta tuoksuu aurinko ja kesäänsä elävä lapsi.

      • Voi miten söpöä! :3

      • Eräkettu

        Se varmaan luulee että sie oot puppelipoika.

    • PalstanRuminMies

      Mä oon niin ruma etten kelpaa edes palsta lemmikiksi:(

    • Eräkettu

      Sönkkö, Marrnie, nainen28v.. Sähköpanta kaulaan ja eräketun lemmikiksi.

      Pittää totella jokasta käskyä. :D

      • Olisin usrkea lemmikki ja huono tottelemaan. Purisin leikiten sellaisen sähköpannan poikki ja karkaisin. :)

      • sönkkö kirjoitti:

        Olisin usrkea lemmikki ja huono tottelemaan. Purisin leikiten sellaisen sähköpannan poikki ja karkaisin. :)

        Pöh surkea...ei osaa niin ei osaa. :D

      • Eräkettu
        sönkkö kirjoitti:

        Olisin usrkea lemmikki ja huono tottelemaan. Purisin leikiten sellaisen sähköpannan poikki ja karkaisin. :)

        Piettäsin sua nakuna niin et viittis kylmyyteen karata. :D

      • Eräkettu kirjoitti:

        Piettäsin sua nakuna niin et viittis kylmyyteen karata. :D

        Äkkiäkö minä yhden suden tai hirven kaataisin ja sen nahkasta vaatteen tekisin. :)

        Se on kuule perkeles sisu mikä pittää lämpösenä kylmälläkkii. :D

      • Eräkettu
        sönkkö kirjoitti:

        Äkkiäkö minä yhden suden tai hirven kaataisin ja sen nahkasta vaatteen tekisin. :)

        Se on kuule perkeles sisu mikä pittää lämpösenä kylmälläkkii. :D

        Huuatan sua päivät pitkät niin et jaksa liueta karkuteille. :D
        Tai tappaa susia/hirviä.

      • Eräkettu kirjoitti:

        Huuatan sua päivät pitkät niin et jaksa liueta karkuteille. :D
        Tai tappaa susia/hirviä.

        Et sää ehdi, sulla on Nainen28 ja Marrrrnie (sähäkämpiä ja vie siksi huomiota enempi) ja mä olen niin viekas, että tiedän koska livahtaa ovesta ulos. :D

      • Vai semmosia suunnitelmia sulla on..! Se vois vähän aikaa toimiakin, kunnes huomaisit, että sähköpanta killuisikin omassa kaulassasi. ;)

      • Eräkettu
        Marrrnie kirjoitti:

        Vai semmosia suunnitelmia sulla on..! Se vois vähän aikaa toimiakin, kunnes huomaisit, että sähköpanta killuisikin omassa kaulassasi. ;)

        Oishan sillä ihan kiva antaa tälliä jos et oo hiljaa. :D

      • Eräkettu
        sönkkö kirjoitti:

        Et sää ehdi, sulla on Nainen28 ja Marrrrnie (sähäkämpiä ja vie siksi huomiota enempi) ja mä olen niin viekas, että tiedän koska livahtaa ovesta ulos. :D

        Päästää yhen kerrallaan ulos häkistä..

        Kyllä se homma lähtee sujumaan. :D

      • Eräkettu kirjoitti:

        Päästää yhen kerrallaan ulos häkistä..

        Kyllä se homma lähtee sujumaan. :D

        Sitä on niin kun suunniteltu jo kaikki valmiiksi? :E

        Minä kuitenkin luotan siihen, että oon niin kauhian ruma jotta ja huono saalis, että etit nopeasti uuden tilalle. :)

      • Koppoti...kloppoti...koppoti...kloppoti...........täältä rientää valkoritari neitoja pelastamaan miekka uljaasti pystyssä ;D

        #shaha#

      • Eräkettu
        super-ytm kirjoitti:

        Koppoti...kloppoti...koppoti...kloppoti...........täältä rientää valkoritari neitoja pelastamaan miekka uljaasti pystyssä ;D

        #shaha#

        Meikä ottaa mun miekan ja katkasen valkoritarin ratsulta kaulan.. :D

      • Eräkettu
        sönkkö kirjoitti:

        Sitä on niin kun suunniteltu jo kaikki valmiiksi? :E

        Minä kuitenkin luotan siihen, että oon niin kauhian ruma jotta ja huono saalis, että etit nopeasti uuden tilalle. :)

        Joo rupesin suunnitelemaan heti kun rupes kiinnostamaan ja piti funtsia miten saisin vaimon lemmikiksi. :D

        Kyllä sie kelpaat ihan hyvin. :D

      • Eräkettu

        Yks kun rupee panttaamaan niin voi siirtyä sitten toiseen vaimoon.

      • Haha! Mistä lähtien lemmikki on ollut yhtä kuin seksiorja?!

      • Eräkettu

        Kyllä ne toimii..

        Haisunäätä olis kiva lemmikki.

      • Eräkettu kirjoitti:

        Kyllä ne toimii..

        Haisunäätä olis kiva lemmikki.

        Skunkki? Oikeastiko? Minkä tähen skunkki? :)

      • Eräkettu

      • Eräkettu kirjoitti:

        No se on aika erikoinen lemmikki..
        Tulee mieleen se Väiski Vemmelsääri skunkki.. Henri.

        Ohan ne kivan näkösiäki.

        http://www.gutbilder.com/reimg/image.php?src=http://www.gutbilder.com/images/duelling-skunks-skunk-smell-5246-background-wallpapers.jpg&h=350&w=804

        On ne kyllä kivan näköisiä, vaan haisevat sen verran että ulkona tarttisi asua jomman kumman, isännän tai skunkin. Tai sitten pitäisi olla hajuaisti mennyt. :)

        Henry Haisuli. :)

        Joskus oli kolme mäyrän pentua toista vuorokautta hoivissa, mutta ei ne selvinneet. Olivat liian pikkusia pärjätäkseen ilman emoa ja varaemosta ei ollut tarpeeksi hengissä pitämään. Isoisällä oli joskus supikoiria, nekin on nättejä. Mutta tosi sähäköitä, jos meni liian lähelle pesää. Isällä on ollut kettu lemmikkinä, nukkui sängyllä. Kunnes äitini tuli sotkemaan ketun kuvioita. :/

        Ei kait ne haise muutakuin silloin kun niitä uhkaa..

        Kettu olis kiva lemmikki..

        Vähän kuumottaa nuo petoeläimet lemmikkeinä.. Ne on liian villejä ja epäluotettavia.

    • Mulla on jo kaksi elätettävää, ihmislapsi ja eläinlapsi, se riittää ainakin toistaiseksi. :P

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      405
      8869
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      172
      3288
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1764
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      77
      1146
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1068
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1055
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1011
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      985
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      973
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      920
    Aihe