Ei kai tämä ole normaalia parisuhteessa, että mies juoksee harrastuksissa ennemmin kuin viettäisi aikaa vaimon kanssa?
Olen ehdottanut yhteistä tekemistä tai harrastuksia mutta miestä ei kiinnosta muu kuin omat harrastukset kavereiden kanssa.
Jos ei kaverit pääse niin menee yksin tai joskus kysyy minua mukaan, mutta tietää etten ole siitä kiinnostunut niin en halua mukaan lähteä.
Joskus olen ollutkin kun ajattelin, että mies sitten lähtisi mukaan minun ehdottamiin juttuihin, mutta ei...
Olen ehdottanut yhteistä tekemistä tai harrastuksia mutta miestä ei kiinnosta muu kuin omat harrastukset kavereiden kanssa.
Jos ei kaverit pääse niin menee yksin tai joskus kysyy minua mukaan, mutta tietää etten ole siitä kiinnostunut niin en halua mukaan lähteä.
Joskus olen ollutkin kun ajattelin, että mies sitten lähtisi mukaan minun ehdottamiin juttuihin, mutta ei...
Vastaukset 42
Vanhimmat
Eläpä sido sitä ukkoasi omiin vaatimuksiisi. Kysyyhän hän suakin mukaansa eikä sua kiinnosta, miksi häntä sitten kiinnostaisi sun harrrastukset? Voisit olla kiinnostunut ukkosi harrastuksista. Ihminen joka saa viettää hetkensä mieleisten asioiden parissa on onnellisempi ja tuottaa hyvää oloa muillekin.
Sinua ei kiinnosta mitä "miehesi" harrastaa ja oletat, että miestä sitten pitäisi kiinnostaa sinun eli yhteiset tekemiset..
Tajuatko miten ristiriitaista ja typerää tuo asennoitumisesi on?
Siis ehdotin hänelle, että keksisimme yhdessä jonkun yhteisen harrastuksen mutta häntä ei kiinnostanut.
Johtunee siitä, että itse olet sanonut hänelle, ettei hänen harrastukset kiinnosta sua. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Mikä estää sua harrastamasta yksin tai kavereidesi kanssa? Ei parisuhteessa tarvitse olla kuin paita ja peppu.
Monestikko muuten olit miehen harrastuksissa mukana ennenkuin sanoit ettei ne kiinnosta sua? Annas kun arvaan, et edes vaivautunut lähtemään mukaan vaan torppasit asian heti.
Voi kuule, kaks kesää kuljin mukana ja sitten aloin ehdottelemaan, että jos keksittäis sellainen harrastus joka kiinnostaa kumpaakin.
Vaikutat ihan minun ex tyttöystävältäni.
Mikä sinua estää keksimästä sitä yhteistä tekemistä ja ehdottaisit sitä sitten miehellesi.
Kai sä nyt itsekkin osaat jotain tehdä ja tekemistä keksiä?
miehesi on päässyt irti läheisriippuvuudesta.
Onnittelut ja tsemppiä vaan miehellesi. Toivottavasti pitää jatkossakin oman päänsä ja harrastaa just sitä mikä häntä itseään kiinnostaa.
"Tsempit_" huom. Ko. mies ei ole päässyt eroon läheisriippuvuudesta kavereihinsa ja ilmeisesti siis dissaa (avo?)puolisoaan. Tämähän tosin on nykyinen käytäntö. Hankitaan parisuhde, koska niin on tapana, mutta eletään muuten kuten sinkkunakin. Parisuhde edellyttää mielestäni jotakin yhteistä toimintaa ja tavoitetta. Vai onkohan sekin liikaa vaadittu...
Niin minunkin puolisoni harrastaa kaikenlaista, mutta ei se estä meitä silti elämästä myös onnellista parisuhde-elämää. Minusta se on sekä järjestely- että asennekysymys. Kaksi ihmistä sopii keskenään asiat niin, että molemmat voivat olla onnellisia. Se on vain yksi niistä haasteista, joita parisuhteessa tulee eteen.
Sepä se kun ei hänelle merkitse parisuhde ja sen ylläpito mitään.
Ei mikään parisuhde toimi niin, että toinen käy vaan kotona syömässä ja nukkumassa.
Tuo on ihan totta. On taas nämäkin vastaukset olleet fiksuja, hohhoijaa! Toki on tervettä parisuhteessa että on myös sitä omaa elämää ja omia harrastuksia, mutta jos ne vie kaiken ajan eikä parisuhteelle anneta mitään niin ei voi olla onnellista parisuhdetta. Tasapaino pitäisi olla. Laitatko sinä ruuan ja mies tulee valmiiseen pöytään? Josko vastaisit niin kuin metsä huutaa. Hanki paljon omaa tekemistä ja menoja, katso sitten miten kumppanisi suhtautuu kun jätät olematta paikalla kun hän on kotona ja huomioi vain oma elämäsi. Katso onko asialla vaikutusta, jos ei niin en tulevaisuutta alkaisi sen koommin sellaisen ihmisen varaan rakentamaan. Meillä on pitkä suhde takana ja omia menoja ja harrastuksia. Mutta kyllä sitä yhteistäkin täytyy olla ja toisen huomioimista, ei sitä muuten lähes 30 v yhdessä olisi oltu.
No eiköhän se tuosta aloittajan kertomuksesta hyvin tullut ilmi ettei se toinen osapuoli pistä tikkua ristiin asian eteen. Milläs sille toiselle selität että se on "vain asenne- ja järjestely kysymys". Parhaimpia neuvojia täällä aina näkyy olevan ne joilla se kysytty asia toimii ja ei ole ongelma niin kuin sille kysyjälle. !!!
Lopeta se ruuan valmistus ja jos tulee sanomista niin miksi sinä teet miehellesi ruokaa jos hän ei satsaa parisuhteeseen ollenkaan niin helpottaa. Lopeta se huoltajana toiminen ja ruuan laitto ja pyykin pesut ja muutkin ja laitat miehesi tekemään niin voi tahti muuttua tai sitten ei .
Kyllä se on aivan normaalia!
Mennessäni naimisiin olin jo etukäteen päättänyt, etten anna siviilisäädyn muutoksen vaikuttaa tärkeiksi kokemiini harrastuksiini.
Kävin edelleenkin kolmena iltana viikossa puttitreeneissä. Oli jaoston kokouksia jotka poikkeuksetta päättyivät kaljakuppilaan. Oli kortti-iltoja kotiviinin parissa. Myös muita kissanristijäisiä joissa josku juopottelu sai turhankin roimat mittasuhteet. Olin varautunut, että jos nuorikkoni alkaa jäkättämään niin minä lisään vauhtia. Lasten hankkimista olimme päättäneet siirtää kunnes näemme miten yhteiselomme sujuu.
Nuorikko ei jäkättänyt. Krapula-aamuina oli huolestunut mitä voisin syödä tai juoda. "Käviskö greippi? Mite ois vaniljajäätelö? Puoluukahilloo? Nuo olivat minulle tavallista ensiapua.
Hiljalleen alkoi huoni omatunto kaivelemaan sisikuntaani ja aloin palaamaan jaoston- ja muista kokouksista suoraan kotiin. Ylimääräiset kuviot jäivät hilalleen pois. Viimeinen muutos oli kortti-iltojen muuttuminen kiertäviksi koiti-illoiksi joissa toki maisteltiin alkoholia eri muodoissa mutta hillitysti.
Vaimollani oli omia menojaan vähemmän mutta hyvä, että oli sentään jotain. Yhteisiä kiinnostuksen kohteitamme olivat urheilu, kesäisin viikonlopputelttailu ja mahdollisuuksien mukaan matkustaminen.
Alle puolen vuoden totesin siirtyneeni hyvin konservatiivisen nuoren aviomiehen rooliin.
Hankkiessamme ensimmäisen lapsemme 2:n vuoden jälkeen oli elämäntapamme vakiintunut lapsen asettamiin rajoituksiin.
Yritin vain sanoa, että kärsivällisyyttä ilman painostusta ja urputusta ja yritä antaa kuva, että olet kiinnostunut miehesi harrastuksista. Saattaisi kannattaa!
Jos oon 2v tätä katsonut ja ukko on vaan vähemmän ja vähemmän kotona, niin kauanko pitää vielä olla kärsivällisyyttä??
Minusta sinun olisi korkea aika tehdä ratkaisu. Minun vaimoni ei olisi taatusti ollut noin kärsivällinen. Minulla alkoivat nuo omat menot lipsumaan jo parin kuukauden jälkeen.
Tämä vahvistaa käsitykseni, ettei sivullisen kannattaisi viisastella!
Ajatella että jotkut pikkupojan tasolle jääneet miehet todellakin päättävät kasvaa aikuisiksi!!
Se onkin tarpeen sillä se nuori pikkuvaimo joka huolehtii ja tarjoaa krapulaiselle äijälle jäätelöä, havahtuu vuosien päästä ja ihmettelee että mitä olenkaan antanut itselleni tapahtua.... Ja ottaa eron. Päättää aloittaa oman elämän. Sitten pikkupoika jää ilman ''äitiä'' joka tarjoaa jätskiä.
Joo. Kyllä pikkupojan kannattaa kasvaa aikuiseksi.
Hengentuotteesi on tyypillinen elämässään pettyneen henkilön katkera, pahansuopa purkaus.
Myönteistä siinä on sentään se, että se ottaa huomioon muitakin vaihtoehtoja mutta miksi tuo pahansuopaisuus?
Mitä pahaa siinä on jos mies tai nainen huolehtii elinkumppaninsa hyvinvoinnista?
Voi olla että ne harratukset ovat jotain muuta mitä sanoo vain onko toinen nainen kuvioissa mutta jos tahti ei muutu niin joko tulee ero tai miehesi vähentää harrastukset normaaliin ettei se vaikuta parisuhteeseen ja yhteiseen aikaan niin helpottaa. En ymmärrä tuollaisia miehiä jotka haluavat harrastaa niin kannattaisi pysyä sinkkuna niin ei tulisi noita parisuhdeongelmia. Miehenä harrastan kaikkea naisni kanssa yhdessä mutta moottoripyöräilyä yksin kun naiseni ei kyyriin tule mutta vain parisuhteen ehdoilla.
Nykyään sitä katsotaan lähes yhtenä pahimmista paheista, jos puolisoaan "paapoo" tahi huomioi. Siksipä monet muuttuvatkin liitoissaan vihollisiksi kun kaikessa oma etu & itsekkyys menee edelle.
Puolisolle ei saisi muka mitään hyvää tehdä vapaasta halustaan (eikä muuten sitten missään herrannimessä miestä tyydyttää mut se onkin toinen aiheensa) ja kauhistus jos passaa yhtään toista. Vaikka usein se metsä vastaa kuten sinne huutaa ja vastavuoroisuus tulee asiaan. Kun kumpikin haluaa toisestaan huolehtia niin hyvä liitto siitä kehkeytyy ilman suurempia karikoita! On kausia kun ykspuoleisesti voi mennä tilanteista johtuen vaan meillä on koko loppuelämä tasoitella huolenpitojamme. :)
Juuri tuollainen Niitti333:n kitkerä kiukuttelu se vasta syövyttääkin rakkautta ja monesti muut naiset opastavat toisiaan ettei miestään kohtaan saa yhtään lempeä olla.. Sitten valitetaan kun ei mieskään loputtomiin viitsi huomioida eikä tule lahjuksia jne. Miksi se yksisuuntaisesti menisi.. Kummasti sitä naisella pysyy ne toiveensa ja vaateensa mutta mies nähdään vain niiden "velvollisuuksien" hoitajana, pitäisi vaan olla ilman mitään arvoa ja tehdä mitä vaimo tarvii ilman vaatavuoroisuutta. Näitä tapauksia on liikaa nykyään.
Milloin on miehen suusta kuultu toiselle miehelle vastaavaa? "Kyllä pikkutytön pitää kasvaa aikuiseksi eikä se tarvitse mitään huolenpitoa. Vaihtakoo itse ne renkaansa ja kantakoot ostokset! Maksakoot talouden kulut omineen! Ei se hellyyttäkään tai suklaalevyään (tai kukkia, mitä nyt on kenenki mieliteot) kaipaa pentu kasva kasva". Jne..
Eilen aamuna tarjoilin muuten juurikin jäätelöä. Miehen iltamat olivat venähtäneet. Näin käy muutaman kerran vuodessa. En kokenut häntä pikkupojaksi lainkaan, varsinkaan virkistyttyään.. Jaksoipahan myös hoitaa erinäiset ostokseni paikallisesta puutarhaliikkeestä mukisematta tyytyväisenä kaikinpuolin. Tiedä sitten jos olisin nalkuttanut ja pojitellut aamun ilman "paapomisia" niin olisiko iltapäivämme ollutkaan yhtä mukava..
Asioita olisi hyvä osata pohtia molempien kannalta. Hyvinvointia kummallekin :)
Se mitä jotkut kokee pahana toisen huomioimisessa ja hyvänä pitämisessä on väärä suunta ajatella.
Aivan loistavasti pohdittu. Itse jätin tyttöystäväni juurikin siksi, että suhteessamme ei ollut mitään vastavuoroisuutta olemassa. Ei parisuhteessa toinen voi olla toisen palvelija. Jos toiselle haluaa tehdä hyvää, toivoisi saavansa sitä hyvää joskus takaisinkin.
En saanut hyvää takaisin, pelkkää haukkumista ja nalkuttamista siitä mitä teen ja en tee. Olen onnellinen siitä, että en ole enää kitumassa ja kärsimässä siinä huonossa suhteessa.
Ex nasellasi oli lapsuuden kodista opittu malli ja hänen äitinsä oli varmaan samankaltainen.
Mä aikoinani pelasin kirjeshakkia ja tuijotin päivät pitkät shakkilautaa keittiön pöydän ääressä analysoiden peliasemaa. Analysoini kannnati. Nousin virallisesti mestariehdokas luokka (ME). Toinen asia meni puolestaan täysin pieleen. Se avioliitto. Ero tuli. Olin kuulemma shakkilaudan lumoissa puoliksi hereillä ja vastailin vaimon avioeroa koskeviin kysymyksiin tuijottaen shakkilautaa.
Shakki on vihoviimeinen harrastus naisen kanssa parisuhteessa ollessa. Psykiatri sanoi mulle, että "siinä vaimosi tuho on varma asia, kun olet tilanteessa fyysisesti
läsnä, mutta et tee muuta kuin katselet shakkilautaa."
Kuitenkin mikä tahansa harrastus voi muodostua parisuhteen terveen kehityksen esteeksi, jos siihen menee liikaa resursseja.
Viimeinen pisara vaimolle oli se, kun ostin tuliaisiksi Espanjasta hänelle syntymäpäivälahjaksi kauniin shallikaudan ja keskiaikaiset koristeelliset shakkinappulat.
Ja psykiatri pääsi jälleen sanomaan, että "sinulla on nyt lievähkö pakkomielle!"
https://www.amazon.com/Keres-Best-Games-Chess-1931-1948/dp/0486205932
Tuliko miehesi harrastaminen sinulle yllätyksenä. Halusitko ensin parisuhteen ja sitten ruveta muuttamaan miestä.
Neuvoksi parisuhteilijoille. Jos sinulla on tärkeä harrastus, niin jatka sitä sitkeästi myös sen parisuhteen alkuhuuman aikana. Silloin (nainen) tietää, mitä on saamassa.
Olen törmännyt ilmiöön...Vaimo alkoinaan kitisi kun kävin salilla ja itsepuolustuslajissa, puhti oli usein illalla pois ja en jaksanut paneskella. Totesin että ei jaksa ja sitten se kuuluisa herne meni vaimolla nenään. Piti vähän karsia menoja ettei saa hepulia...
Koittaa se aika toinenkin! Vaimoni on ottanut kantaa saliharrastukseeni vasta 6-kymppisenä tapahtuneen uusheräämiseni jälkeen. Välissä 38 rappiovuotta.
Kotona ollessa käyn salilla 6krt/vko.
Jos jostakin syystä tulee välipäiviä niin viimeistään kolmantena vaimoni kysyy "et sie meinaa sinne salilles mennäkkää"?
Viikon sisäinen kuormitussuunnittelu riittää pariin viikottaiseen "kotiponnistukseen".
Muutaman viikon "virkistäytymisjaksot" vaimo tervehtii tyydytyksellä sanoen silloin viettävänsä lomaa. Ko. elämäntapa verottaa energiastani puolet.
Urheiluopistolla vietetyíllä jouluviikoilla vedin 2 päivätreeniä mutta jo neljäs päivä osoitti, että liika on liikaa näin vanhalle ukolle. Toipuminen vaati saman verran aikaa.
Kaikkinensa, vaimoni kannustaa minua vilpittömästi.
Harvoin pariskunnan harrastukset käy yksiin...minä käyn salilla ja vaimokin on jo käynyt jonkin aikaa, ei kuitenkaan halua että minä käyn samaan aikaan...haluaa treenata ilman huomautuksia ja omalla tyylillä. Kävely lenkkejä tehdään ja käydään välillä tuulettamassa nuppia (tanssimassa) ja kesäisin terassilla. On vaan parmpikin ettei aina tehdä samoja asioita tai roikuta mukana vaan "pakosta" vaan fiilis pohjalta. Vaimo tykkää historiasta ja kulttuurista ja ne ei sitten taas ole mun heiniä sellaisenaan kun vaimo pitää.
On myös harrastuksia ja "harrastuksia". Joillekin ne harrastukset on enemmänkin elämäntapa ja tasona puoliammattilaisuus... voi olla, että silloin kumppani olisi parempi etsiä samoista piireistä, jos ei halua suhteen kärsivän. Näissä harrastuspiireissä on myös asenne, että "kumppanit tulee ja menee, harrastus pysyy. "
Onhan sinulla omat harrasteet, koska olet p. Et voi itsellesi mitään.
Kunhan pysytään laillisuuden puolella. Eikös siihen kuulu po: n katselukin.
Tuossa oli aika hyvä tuo yksi kirjoitus, jossa kaveri oli päättänyt, että ei luovu mistään menoistaan avioiduttuaan. Ilmeisesti asia oli keskusteltu myös tulevan puolison kanssa, koska kirjoitti, että tämä ei jäkättänyt, vaan oli enemmän huolissaan miten bile illan jälkeen aamulla pystyisi toinen syömään.
Ja kuinka ollakaan, alkoi kaverista kasvaa vastuullinen mies, on jäänyt jo monta harrastusta ja ainakin niistä palataan ajoissa ja jopa otetaan vastuuta kotiasioista.
Kun näin olisikin, että asioista keskustellaan ennen yhteen muuttoa, sillä silloin toinen on tietoinen, että näin mennään ja varmaan monelle käyt kuten kirjoittajalle, kun mäkätystä ei tule, alkaa pian itsekin viihtyä kotosalla peremmin, eikä kaverit vedäkään enää samalla tavalla mukaan.
Mutta alkaako naiset nyt olla liian keskenkasvuisia parisuhteeseen, kun pitää päästä bilettämään yhtenään, jätetään lapset ja mennään. Usein kyllä siihen sotkeutuu vielä vieras mies mukaan.
Voihan sitä joskus yhdessäkin
" voi olla, että silloin kumppani olisi parempi etsiä samoista piireistä, jos ei halua suhteen kärsivän. " Näin muuten on. Eikä saman harrastuksen valinnut nainen ole välttämättä huonompi ollenkaan.
Pelasin aikoinani epävirallisen pelin shakissa unkarilaista Judith Polgaria vastaan, joka on ihan eritasoinen shakinpelaaja (suurmestari), kuin mä. Turpiin tuli jo keskipelissä, ilman mahdollisuutta päästä loppupeliin.
Tekoselitykseksi itselleni tappiosta ajattelin, että hänen ulkoinen olemus nuorena intelligenttinä naisena häiritsi mua pelatessa. Katselin toisinaan shakkilautaa ja välillä johonkin muuallekkin.
Judith Polgar: https://fi.wikipedia.org/wiki/Judit_Polgár
https://www.google.fi/search?q=judith polgar pictures&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b&gfe_rd=cr&ei=5sdfV53WIIOr8weTy4GIDw
Siinä vaiheessa, kun naisen ELO-luku nousee pitkälle päälle 2600, niin silloin mies jo voi ilman shakkialoitustakin heittää pyyhkeen jo valmiiksi kehään.
Lahjakkuudet ovat harvinaisia. Toisaalta Judith Polgar osasi olla samanaikaisesti matemaatikkö, shakinpelaaja, ystävällinen, nero ja myös ulkoisesti hyvin kaunis ihminen.
Elämä on valintatilanteita täynnä.
Mun mies pelaa futista puulaakisarjan pohjamutatasolla ja käy 2-3 krt viikossa harjoituksissa. On pelannut liki samojen kavereiden kanssa pikkunassikasta saakka ja hankala siihen väliin on naisen itseään tunkea.
Meillä ei lapsia ole eikä siis niitä velvoitteita, joten enpä ole futista pahana pitänyt. Mieheni kun ei hyppää kavereittensa kanssa kaljalla tms. vaan on muuten kotosalla, poissa himasta ainoastaan töissä ja näissä futiskuvioissa.
Jos minä alkaisin marmattaa ja veetuilla miehelleni, niin voisihan olla, että mies vähentäisi futishommat, kun riittävän pitkään raivoaisin, mutta en usko, että itkupotkuraivarit yhteenkuuluvuutta ja rakkautta meidän välillämme lisäisi, luultavasti kävisi päinvastoin.
Tulin siihen tulokseen jo paljon ennen vihillä käymistä, että meillä on yhteistä aikaa enemmän kun järjestän omat harrastukseni ja menoni samoille illoille miehen futistreenien kanssa. Ne meinaan ovat kalenterissa hyvissä ajoin näkyvillä.
Näin me molemmat ollaan kotona yhtäaikaa ja sitä yhteistä aikaa on riittävästi näinkin.
Ennakointi, yllätyksettömyys tärkeitä. Ainakin meille.
Koko avioliiton ajan, 46 vuotta, olemme suunnitelleet tekemisemme ja menemisemme pitemmälle tai lyhyemmälle ajalle eteen päin. Sekä yhteiset, että henkiläkohtaiset.
Ei tule yllätyksiä eikä tunnetta, että toinen sanelee ratkaisuja.
Henkilökohtaisten menojen suunnittelussa kysymysmuotoinen ilmoitus varmistaa, että jos toinen on alustavasti suunnitellut siihen ajankohtaan jotain yhteistä, niin asia on soviteltavissa ja vältetään vastakkainasettelu.
"Mitä mieltä olet jos"? Tai "minä sitten lähden - -"! Hieman eri asia.
Vaimoni tietää, etten ole hirveän kiinnostunut esimerkiksi oopperasta ja rättien hypistelyä kammoksun. Vaikka hän tietää etukäteen, ettei minulle ole mitään sitä vastaan niin kuitenkin asia hoituu tuolla ensimmäisellä vaihtoehdolla.
Vakiomenothan ovat tiedossa. Vaimolla vakituiset aamulenkit kaverin kassa. Viikottaiset kaksi kerhokousta. Tuttavien tapaamiset tilanteiden mukaan jne.
Vaimon ollessa tyttöjen matkoilla on yksin olo hyvä muistutus minulle sen olotilan kolkkoudesta. Vasta muutama päivä sitten hän kotiutui 10:n päivän reisusta.
Muutama viikon, kahden yksinäinen jakso vuosittain saattaa arvostamaan kahden eloa.
Omalla kohdallani tuo tarkoitti sitä, että olin alkanut etääntyä puolisostani. Hain avioeroa nyt keväällä, kun ei vaan enää homma toiminut niin ei toiminut.
Ja mies teki meidän suhteessa ihan samaa kuin sinä. Ehdotti jonkin yhteisen aloittamista. Kun sitten kysyin, mitä, niin ei niitä ehdotuksia tullutkaan (tai jos tuli, niin kaikki sellaisia, jotka kiinnosvat vain häntä ja hän tiesi sen).
Miten sen nyt ottaa. Omassa suhteessani kyllä vietetään aikaa yhdessä, mutta välillä siitä saa sitten kuulla vähän sellaista kitkerää mutinaa, kuinka mies taas "uhrautuu" vuokseni. Olen kyllä sanonut, ettei ole mikään pakko, saa tehdä niitä omia juttujaan ja harrastaa kavereiden kanssa, jos haluaa, mutta että olis kiva, jos kertoisi siitä minullekin, eikä vain huikkaa ovenraosta kun on jo menossa. Osaisin suunnitella oman iltani sitten sen mukaan ja järjestää itselleni tekemistä - voinhan minäkin mennä harrastuksiin tai kylään tai jotain, jos tiedän hyvissä ajoin varata sellaista.
Pidän kuitenkin melko itsestäänselvänä asiana, että parisuhteessa kuuluisi haluta viettää vapaa-aikaa ensisijaisesti sen kumppaninsa kanssa. Ei se tarkoita omien harrasteiden ja kavereiden totaalista unohtamista ja syrjään heittämistä ja kaikesta omasta luopumista. Kummeksun todella ihmisiä, jotka hankkivat suhteen, mutteivat välitä olla kumppaninsa kanssa vaan pitävät tätä lähinnä taakkana ja riesana, jonka kanssa TÄYTYY?! viettää aikaa "ettei se hermostu". Siis mitä helvettiä? Jos ei halua viettää aikaa kumppaninsa kanssa, miksi ylipäänsä seurustelee tämän kanssa?
Tuo itsekkäästi itsensä ja omat tarpeensa kaiken edelle laittava mies on minullakin. Olin niin typerä, että lapsenkin hankin tämän kanssa. Herran harrastukset menevät jopa lapsen edelle! Ennemmin lähdetään kaverien kanssa kalaan tms kuin lapsen kanssa johonkin, missä lapsi viihtyy. Herra kun ikävystyy semmoisissa paikoissa. Ja hänellähän on oikeus tehdä vain sitä, mikä häntä itseään huvittaa.
Vaikka kaikki varmaan kivittävät minut nyt, niin kyllä minä silti sanon, että jos lapsen on hankkinut, niin se lapsi tulisi pistää omien juttujen edelle. Ei lapsen pidä tietenkään hallita vanhempansa elämää, mutta onhan se muksu nyt sen verran avuton tekemään mieleisiään asioita itse, että tulisi vanhemman ajatella, että haluaa tarjota lapsellekin jotain kivaa. Sitähän vanhemmuus on: haluaa, että omalla lapsella on asiat hyvin. Millainen vanhempi ajattelee "no mitä väliä, kunhan MINULLA on asiat hyvin! Lapsi ja/tai puoliso on vain tiellä!"
.... Tai, no.... minun isäni on aina ollut just sellainen. Äiti jos halusi viettää aikaa isäni kanssa, äidin oli alettava tehdä niitä asioita, joita isä teki jo valmiiksi (rassata autoja). Siinä sitten sai olla "apurina" tai vain katselemassa vieressä, kun mies harrasti. Se oli isän mielestä "yhdessä olemista". Koskaan isä ei suostunut tekemään mitään, mitä äiti olisi ehdottanut. Kaikki aikataulutkin elettiin isän mukaan: jos heidät oli kutsuttu kylään, sinne ei menty, ellei isää huvittanut, tai sinne mentiin vasta sitten, kun isä uhrautui lopettamaan harrastamisen siltä päivältä.
Kun minä olen ollut olemassa, isä ei useinkaan viitsinyt hakea minua päivähoidosta, sillä harrastukset olivat kiinnostavampia - sitä paitsi, olisihan se tarkoittanut tylsää olemista lapsen kanssa.... Hän ei myöskään ole ollut kiinnostunut kuskaamaan minua minnekään, missä olisi lapsen mielestä voinut olla kivaa, sillä ne paikat olisivat olleet tylsiä hänelle. Nyt kun olen aikuinen, isä ei edelleenkään ole kiinnostunut asioistani. Lisäksi hän pitää kummallisina ihmisiä, jotka pistävät perheensä (vaimo, lapset) etusijalle: päivittelee usein, kun joku kaveri on sanonut, ettei HALUA tulla harrastamaan, koska haluaa olla perheensä kanssa viikonlopun tms. Isän mielestä sellaiset ihmiset ovat "nahjuksia" ja naisystävät "tyranneja, jotka kieltävät mieheltään harrastamisen".
Että joo. Siitä en tiedä, jos miehen harrasteet menevät naisystävän edelle, mutta jos ne menevät lapsenkin edelle, siitä ei välttämättä tule kauhean hyvää jälkeä lapsen mielenterveydessä. Lapsihan ei ole mikään tyhmä, kyllä se vaistoaa, ettei isä välitä.
Itse olen ollut elämässäni muutamassa pidempiaikaisessa suhteessa ja asunut sekä yhdessä että erillään eli seurustellut etänä. Jos tulee tunne siitä, että on suhteessa yksin ja yrittää vain yksin eikä joustoja tai kompromisseja tule sekä toinen vähät välittää eikä huomioi, niin ne ovat sellaisia hälytysmerkkejä, että on aika nostaa kissa pöydälle ja jutella tilanne halki. Jos muutosta ei tule, niin kannattaa lähteä eri teille. Jos toinen aina vaan lupaa sitä yhteistä aikaa ja tehdään sitten sitä ja tätä, ja sitä vain odottaa ja odottaa eikä ihminen pidä lupaustaan, vaan tekee juuri päinvastoin, niin miksi jäädä sellaiseenkaan suhteeseen. Ei kukaan halua jäädä sinne viimeiseksi, jonka kanssa ollaan yhdessä vasta sitten, jos jotain ylimääräistä aikaa sattuu jäämään. Jokainen ihminen haluaa kuitenkin kokea itsensä toiselle tärkeäksi ja että toinen toistaan arvostetaan sekä kunnioitetaan. Ehkäpä sinäkin ap koet myös noita tuntemuksia, mutta kannattaa ottaa ennakkoluuloton asenne ja käydä edes kokeilemassa miehesi ehdottamia juttuja, että jospa hänkin sitten puolestaan innostuisi sinun ehdottamistasi.
Niinkuin tuolla jo aiemmin kommentoin, olen ollut miehen harrastuksessa mukana.
Hänellä on vain yksi harrastus ja se vie kaiken vapaa-ajan.
Kotonakaan ei saa tehtyä mitään ja yrittää vihjailla että minun pitäisi tehdä ne hänenkin hommat.
No minkä hiton takia olet hänen harrastuksessaan mukana? Mies joka ei saa kotonaan tehtyä mitään on kyllä suoraan sanoen täysi vätys. Josko tekisit selväksi ettet ole hänen äitinsä! Aikuisen pitää osata hoitaa asiansa ja parisuhteessa ollessa yhdessä sen toisen kanssa. Älkää nyt hyvät naiset itse mahdollistako tuota puolison "lusmuilua"!