Lervo asuntovaunuilee jälleen!

kiljukassu

Kaikkien tuntema LERVO hankki hobby -vaunun ja ajelee sillä kolitsihousut jalassa pikku seipäissä. Aina välillä menee hobbyn sisälle ja istahtaa lattialle ja vääntää kovan ähellyksen saattelemana ison kasan tuoretta ja mehevää paskaa lattialle. Sitte huikka kossua ja taas baanalle. Huoltamoilla kulkee niin että persvakoa näkyy sen kuus tuumaa. Mylvii ÄLLAAssa ja krillillä syö ison annoksen rasvaista makkarapannua aina ja mylvähtelee kuin kiimainen hirvi. Sitte menee vaunuunsa ja vääntää mahtavan kasan lattialle. Tuossa vaiheessa kolitsihousutkin on jo ihan ruskeana tuoreesta vetelästä rekkakuskin paskavellistä. Tämä tarina on tosi. Ainut hyvä Lervon juttu oli se tuolla jossakin ketjussa kun Lervo meni anoppilaansa ja polkaisi anoppiaan heti kättelyssä. Sekin oli suht mukavaa luettavaa kun Lervo huoltikalla niittasi tyttöä aisallaan ja söi ison jätti höyriksen ilman salaattia ja joi sumpit ja lähti mantereelle pohjoissuomeen ajuun. Brojo ajoi siihen aikaa kiilakeikkoja teurasmulleja vinttikosken f12:sella ja kuunteli La-radiosta söödertäljen patarumpuorkesterin sävelmiä. Paska haisi ja banjot halkeili! Tossa kuulin Seonmäellä baarihuoltiksella että Lervon suuri unelma on aina ollut se että jonain päivänä hän komeilee trattalistojen kärkisijoilla, ja pitkään. Lerskan harran toive täyttyikin tässä taannoin kun tuo ajumölli oli ajanut ajua kunnolla persnetolla ja norria katkeili ja banjoja halkeili, myös kanjan motti sylki öljyt pihalle ja fullerista meni rattaat sileäksi. Voi sitä mylvinnän riemun kiljahduksia vai oliko se maksa joka Lervolla kiljui kun sai virallisen tiedon pääsystään protestilistoille. Lefro otti heti tavanomaista tuimemman aamukännin ja meni huoltikalle asiasti ilmoittamaan kaikille asianosaisille, olivathan kaikki jollain lailla osallisia Lervon onnen päivässä. Monilla oli nimensä Lervon värkkäämissä vekseleissä ja tratoissa. Nimeä oli poikittain joka paikassa. Voi sitä mylvintää kun Lerffo makkarapannua syödessään ja lämmintä kaljaa juodessaan asiaa teki selväksi. Turhapuromainen, vekselimiehelle ominainen jatkuva irvistys ja renginvirne naamallaan. Oli se mahtavaa. Kyllä trattalistoille pääsy on juhlan paikka, on se niin hieno juttu että kannattaa vaikka ryypätä pari kolme viikkoa heti alkuun ja onhan Lerska lepuppainen aina trattalistojen ykkösnimi ja ehdoton voittaja jo vuosikausia. Keikkuu listoilla ja urheilusivuilla jatkuvasti. Cemtti, saudikeikat, kalanaju ja sannanaju, niillä tehdään bisnestä. Karmivat naurunpyrskeet vaan kaikuu huoltikanmäellä rekkapaarisa kun Lerska lukee trattalistaa. Oman nimen kohille osuessa pärskähtääkin jo sontavelliä kolitsiin kivasti ja käsi hakeutuu kossupullolle, jos nyt hervottomalta naurultaan juomaan pystyy. On se kovaa touhua, rahrin aju meinaan...Sitä kimakampi mylväisy ja räväkämpi turhapuromainen kuskinauru kun oman nimensä trattalistoilla näkee. Jaksaa tuo kojoottisonnin ajomulli vielä LA:ssakin karjua yhtäsoittoa tuota ilosanomaansa ja antaa "hyvän" tulla isoihin kolitseihinsa tuttuun ja turvalliseen, hyväksi havaitsemaansa tapaan.

Lerska otti juhannukseks vekselin ettei akseli katkee ja mylvi koko jussin ja mylvii seom paarimmäellä vieläki. Päivähyttäne 111 kaania louksuttaa joutokäyntiä siellä kesoilion pihalla nii että söödertäljen patarummut paukuttaa paviaanimusiikkia ja kärpäset pörrää Lervon ajouran eli persvaon ympärillä, se on varma kesän merkki aina.

8

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • transingotrans

      Huva juttu ,pitkä kuin tidning!

    • lervofan

      Lervoilun taso jälleen korkealla! Pointsit siitä!

    • kikikikillllh

      Lisää juttuja ja just tollasii, joissa puhutaan paskantamisesta.

    • transingotrans

      Enemmän tasakatto 111 41:sestä jossa Lervon omin käsin rakentama hytin sisustus.Södelteljen patarummut rummuttaa että Lervo kiertää Roottin rekkafestarit tänä kesänä sillä.
      Ajukonna ajaa kuormat ja mällit.

    • prrmaahh

      Enemän, enemän ehdottomasti paskast kusest oksennuksest ja permast ketsei.

    • Kolitsiinsontija

      Paska, kusi, perma ja uloste ovat lähellä rahti mullikan ajatus maailmaa

    • Anonyymi

      lervo ajoi isopataSISULLA julmetussa tumussa läjää kollaribyysassa niin puntissa kun toisessakin santaa minne tarvitiin ja vei aina toisella siivulla raitista ilmaa ja pari wunterin vihreetä joulutuoksupuuta hiekkakuopalle, kun aloittelevat kuormaajakuskit valitteli raavaista brojontuoksuista. osaa se lervvo muitakin ajatella kun omaa mullipersettään. konna se on ja kova luinen. mutta totta on tämäkin ajustoori

    • Anonyymi

      Rovastin hienorouva oli kuullut hurjia tarinoita LERVON rahti-aisasta, ja päätti seom paarila Lervon nähtyään kainosti kysyä "saiskos sitä herra trukerin maanmainiota rahti-parrua kokeilla", johon Lervo, kunnon hutikoissa toki, "MÖÖÖÖHH, katsoa saa muttei koskea! RÖYYHH!" Rouvan teki niin mieli tuota "vetoaisaa" että koskupa kumminkin ja siitä Lervo kun yllytyshullu on niin nosti vähäsen rouvan hametta ja astui perusteellisesti rovastin hienonrouvan ja mylväis vaan lopuksi "NÄIN KÄVI KU KOSKEMAAN MENIT"!

      On se jumalavit konna!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3220
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1952
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1920
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      81
      1791
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1522
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1418
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1356
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1319
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1212
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1168
    Aihe