Rukous Orlandon uhrien ja omaisten puolesta

Armollinen Taivaallinen Isä.

Lähestymme sinua sen suuren tragedian ja inhimillisesti mittaamattoman surun johdosta jonka aiheutti tuo Orlandon ampumiskohtaus. Me tunnustamme olevamme syntisiä ihmisiä, meidät on synnissä siitetty ja isämme ovat synnissä eläneet. Niin olemme myös me kaiken elinaikamme aina hamasta kasteen hetkestä niin tähän asti sinun pyhän tahtosi ajatuksin, sanoin ja kätten töin rikkoneet.

Taivaallinen Isämme; suo lohdutusta ja voimia sureville omaisille ja tämän katoavaisuutemme rajun muistutuksen keskellä lohduta surevia iankaikkisen elämän toivolla. Isä, me tiedämme sinun kädessäsi olevan elämän ja kuoleman, me tiedämme myös että rakkaan Poikasi sovintovereen turvaaville ei kuolemalla ole viimeistä sanaa. Suo meillekin oikea mieli sinun snansi edessä että omassa elämässämme ottaisimme vaarin armostasi ennenkuin oma kuolinretkemme päivä koittaa.

Opeta meitä myös rakastamaan toinen toistamme niin ettei viha saisi meissä sijaa. Auta että rakastaisimme kaikki toisiamme ikään, sukupuolen, rotuun seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan tai mihinkään muuhun katsomatta sillä me olemme Sinun kättesi työ.

Sulje hellään huomaasi nyt uhrien omaiset ja anna gheille voimaa jatkaa tätä elämää. Armahda meitä kaikki, rakkaan Poikasi Jeesuksen, kaikkien syntisten Vapahtajan nimessä.

Aamen.
128756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 128

Vanhimmat

Jotta ei unohtuisi mitä oikeasti ajattelet, tässä kopio siitä mitä kirjoittelet toisessa ketjussa homoudesta. Jokainen sitten voi miettiä miten "aito" tuo rukouksesi on.

Aikas kornia rukoilla kun on juuri pitänyt homoja Saatanan riehumisen osoituksena.

"Jumala sallii Satanan riehua näinä viimeisinä aikoina maan päällä ja pitää vihaa uskovaisia vastaan ja siitä osoituksena on homojen irstaat ja rienaavat kulkueet sekä provosoiva käytös, sukupuoliroolien uhmakas murtaminen ja kaikkinainen pahuus ja pimeys ihmisten kesken."

"Homokulkueet ovat kuin jokin Jumalaa rienaava torvisoittokunta joka liput liehuen kulkee avoimesti julkisilla paikoilla julistamassa julki syntejään ja röyhkeyttään. Kaiken huippu on että yhteiskunta on saastunut tiedotusvälineiden kautta niin että ei tarvitse katsoa kuin 10 minuuttia tv:tä niin törmää ensimmäiseen "kiintiö"homoon. Homoudesta yritetään tehdä tällä järjestelmällisellä aivopesulla hovikelpoista ja "normaalia"."

Äänestä
  • En minä peruuta sanaakaan tuosta minkä olet lainannut. Enkä sanakaan rukousestani jonka kirjoitit.

    Homous on syntiä ja jumalattomuutta, mutta homot ovat ihmisiä joita vastaan ei saa osoittaa vihaa eikä väkivaltaa.

    Homojen ihmisarvon tunnustaminen ei ole synonyymi homouden synnin hyväksymiselle. En hyväksy sitä väärää toimintapaa että uskoa levitetään väkivallalla. Sinä sen sijaan tunnut tanssivan ja iloitsevan heidän haudallaan, saithan taas kerran aiheen syytellä tästäkin Jumalan lapsia. Ihmettelen eikö sinulle mikään ole pyhää kun tällaiseenkin ketjuun suollat vihaasi ja röyhkeää jumalattomuuttasi käyttäen keppihevosena toisten kokemaa tragediaa.

    Äänestä

  • Armahdettusyntinen kirjoitti:

    En minä peruuta sanaakaan tuosta minkä olet lainannut. Enkä sanakaan rukousestani jonka kirjoitit.

    Totesin vain että ei unohdeta mitä olet kirjoittanut, se ei ole syytös.
    Eikä myöskään seuraava lause missä totean oman mielipiteeni.

    Mitä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?

    Missä kohtaa tanssin hadalla?

    Missä kohtaa suollan vihaa?

    Kerrohan.

    Äänestä

  • Jokainen voi myös ihan itse miettiä onko tuo kirjoitus esim. Jeesuksen vuorisaarnan opetuksen mukaista:

    "Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. 40 Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. 41 [i] Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan* matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. 42 Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.
    43 "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 [i] Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? 48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."

    Käskikö Jeesus muuten rukoilla julkisesti?:

    ""Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. 6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut."

    Miten helppoa onkaan huomata se rikka toisen silmässä (esim. homojen pride -kulkueet), mutta mitä Jeesus sanoikaan tästä:

    "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. 3 Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? 4 Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? 5 Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."

    Äänestä

  • MuistutusMitäKirjoitat kirjoitti:

    Totesin vain että ei unohdeta mitä olet kirjoittanut, se ei ole syytös.
    Eikä myöskään seuraava lause missä totean oman mielipiteeni.

    Mitä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?

    Missä kohtaa tanssin hadalla?

    Missä kohtaa suollan vihaa?

    Kerrohan.

    Kyllä sinulla tietty likainen tarkoituksesi oli mustamaalata hyvä aikomus. Tärkeintä kaltaisillesi on se että kaikista maailman epäkohdista saa syyttää Jeesuksen seuraajia. Sen ilon tuntemiseksi olet jopa valmis halpamaisesti tanssimaan tragedian uhrien haudalla, minkä juuri teit. Käytit surullista onnettomuutta keppihevosena katkeruutesi ja pahan mielesi suoltamiseen. Siinä näkee miten paljon tunnet itse myötätuntoa heitä kohtaan kun et saa suljettua suutasi edes tällaisen kirjoituksen edessä.

    Äänestä

  • Armahdettusyntinen kirjoitti:

    En minä peruuta sanaakaan tuosta minkä olet lainannut. Enkä sanakaan rukousestani jonka kirjoitit.

    Homous on syntiä ja jumalattomuutta, mutta homot ovat ihmisiä joita vastaan ei saa osoittaa vihaa eikä väkivaltaa.

    Homojen ihmisarvon tunnustaminen ei ole synonyymi homouden synnin hyväksymiselle. En hyväksy sitä väärää toimintapaa että uskoa levitetään väkivallalla. Sinä sen sijaan tunnut tanssivan ja iloitsevan heidän haudallaan, saithan taas kerran aiheen syytellä tästäkin Jumalan lapsia. Ihmettelen eikö sinulle mikään ole pyhää kun tällaiseenkin ketjuun suollat vihaasi ja röyhkeää jumalattomuuttasi käyttäen keppihevosena toisten kokemaa tragediaa.

    Mitä rienaat tuolla "rukouksellasi"?

    Äänestä

  • mitä tarkoitat tuolla rukouksella?

    Äänestä

  • Armahdettusyntinen kirjoitti:

    Kyllä sinulla tietty likainen tarkoituksesi oli mustamaalata hyvä aikomus. Tärkeintä kaltaisillesi on se että kaikista maailman epäkohdista saa syyttää Jeesuksen seuraajia. Sen ilon tuntemiseksi olet jopa valmis halpamaisesti tanssimaan tragedian uhrien haudalla, minkä juuri teit. Käytit surullista onnettomuutta keppihevosena katkeruutesi ja pahan mielesi suoltamiseen. Siinä näkee miten paljon tunnet itse myötätuntoa heitä kohtaan kun et saa suljettua suutasi edes tällaisen kirjoituksen edessä.

    Edelleen, missä kohtaa siis teen näitä asioita:

    Mistä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?

    Missä kohtaa tanssin halpamaisesti haudalla?

    Missä kohtaa suollan vihaa?

    Miten mustamaalaan hyvän tarkoituksen? Kopioimalla sinun omaa tekstiäsi siihen kirjoituksesi alle?

    Missä kohtaa suollan katkeruutta ja pahaa mieltäni? Siinä että kopion sinun tekstisi?

    Syytät minua kovin monesta asiasta, mutta et pysty vastaamaan missä teen niin kuin väität.

    Huomioithan mitä vuorisaarna sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan"

    Armahdettusyntinen, kirjoitit: >>Sen ilon tuntemiseksi olet jopa valmis halpamaisesti tanssimaan tragedian uhrien haudalla, minkä juuri teit.>>

    Kielenkäyttösi ja syytöksesi ovat niin törkeitä, etten osaa kuvailla kuin esittämällä omat sanasi. Kun mietit, tajuat itsekin, että kirjoitit, mitä vihollinen neuvoi. Tee parannus.

    Äänestä

  • MuistutusMitäKirjoitit kirjoitti:

    Edelleen, missä kohtaa siis teen näitä asioita:

    Mistä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?

    Missä kohtaa tanssin halpamaisesti haudalla?

    Missä kohtaa suollan vihaa?

    Miten mustamaalaan hyvän tarkoituksen? Kopioimalla sinun omaa tekstiäsi siihen kirjoituksesi alle?

    Missä kohtaa suollan katkeruutta ja pahaa mieltäni? Siinä että kopion sinun tekstisi?

    Syytät minua kovin monesta asiasta, mutta et pysty vastaamaan missä teen niin kuin väität.

    Huomioithan mitä vuorisaarna sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan"

    Jeesus sanoi sinun kaltaisillesi ateisteille, julkihomoille ja liberaalikristityille: "Minä en tunne teitä. Menkää pois luotani, vääryydentekijät." Ja minnehän Jeesus teidät näillä sanoillaan toivottaa.

    Äänestä

  • MenkääSinneMinneKuulutte kirjoitti:

    Jeesus sanoi sinun kaltaisillesi ateisteille, julkihomoille ja liberaalikristityille: "Minä en tunne teitä. Menkää pois luotani, vääryydentekijät." Ja minnehän Jeesus teidät näillä sanoillaan toivottaa.

    Heh, eihän Jeesus sanonut tuota ateisteille ja julkihomoille, ei edes liberaalikristityille.

    Sanat "vääryydentekijöistä" oli niille, jotka Herra nimessä profetoivat, karkoittivat pahoja henkiä ja tekivät monta voimallista tekoa.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Torre taitaa tietää mitä Raamatussa lukee kuin omat taskunsa, ulkomuistista? :)

    Äänestä

  • kui22 kirjoitti:

    Noiden kanssa on hyvä tuntea Raamattu jotta saadaan vääristelyt pois. Osan kyllä tarkistan, vaikka muistan monet jutut hyvin.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Heh, eihän Jeesus sanonut tuota ateisteille ja julkihomoille, ei edes liberaalikristityille.

    Sanat "vääryydentekijöistä" oli niille, jotka Herra nimessä profetoivat, karkoittivat pahoja henkiä ja tekivät monta voimallista tekoa.

    Täällä on tullut jo monia samankaltaisia väärinymmärryksiä esiin. Olisi todella hvyä ensin ottaa se Raamattu esiin ja sitten vasta laittaa joku väite - kun ensin on tarkastanut mitä se meinaa...

    Äänestä

Milloin rukoillaan Afganistanin Irakin Pakistanin Libyan Lähi-Idän Jemenin
ja monen muun uhrien puolesta.

Äänestä
  • Tuhannet ja taas tuhannet uskovaiset ja lähetyssaarnaajat ja heidän tukijansa ympäri maailmaa rukoilevat myös näiden asioiden puolesta jokainen päivä, ilta ja aamu.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    Tuhannet ja taas tuhannet uskovaiset ja lähetyssaarnaajat ja heidän tukijansa ympäri maailmaa rukoilevat myös näiden asioiden puolesta jokainen päivä, ilta ja aamu.

    Onko mitään auttanut?

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    Tuhannet ja taas tuhannet uskovaiset ja lähetyssaarnaajat ja heidän tukijansa ympäri maailmaa rukoilevat myös näiden asioiden puolesta jokainen päivä, ilta ja aamu.

    Eikä Jumalanne tee asialle mitään vaikka kuinka rukoilette?

    Äänestä

  • mitääneitapahdu kirjoitti:

    Eikä Jumalanne tee asialle mitään vaikka kuinka rukoilette?

    Ainahan voi kuvitella, että asiat olisivat ilman rukouksia vielä huonommin.

    Äänestä

Kyllä näitä saattaa tulla lisääkin. Jos yhteiskunta ei löydä homouteen parannusta niin huonosti taitaa käydä näille. Onhan noita tiputeltu katolta ja muuta tuolla islamistien porukoissa ja maissa. Islamistien ja muslimien matu joukot on jo arkipäivää. Sitä ovat tuottaneet juuri ne samat, jotka hyysäävät homokulttuuria. Kone yskähtelee. Rukous ? Eikö synti aina tuhoa ihmisen? Sisäisesti-ulkoisesti-yhteiskunnallisesti. Jokainen voi itse valita tekeekö syntiä ja kannustaako syntiä. Se tuhoaa. Pakottaako joku? Ei!

Äänestä
  • USASSA tapetaan siis 33 000 ihmistä vuodessa. Monelle käy huonosti. Uutisissa näkyi, että omaiset olivat mustaihoisia (ja uhrit), joten ymmärrämme miksi poliisin tulo kesti KOLME tuntia.

    Äänestä

  • Se parannus, mikä yhteiskunnan on löydettävä, on ihmisoikeuksien kunnioitus, suvaitsevaisuus ja vihapuheen kitkeminen. Esimerkiksi tältä palstalta.

    Äänestä

"En minä peruuta sanaakaan tuosta minkä olet lainannut. Enkä sanakaan rukousestani jonka kirjoitit.

Homous on syntiä ja jumalattomuutta, mutta homot ovat ihmisiä joita vastaan ei saa osoittaa vihaa eikä väkivaltaa."

Näinhän se on! Homous ja Pride-marssit ovat rienausta ja ihmisten tahallista ärsyttämissä kaikessa ylpeydessään. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrillä Hän antaa armon. Amen

Mutta myös homoille kuuluu rakkauden evankeliumia Jeesuksesta ja myös homoille tulee julistaa Jumalan tahto kuten kirjoitettu on. On rakkautta julistaa homoille pelastusta Jeesuksessa, mutta on vihaa valehdella homoille Jumalan tahto.

Äänestä
  • Homojen marssit eivät ärsytä ihmisiä noin yleensä.
    Ne ärsyttävät vain pientä ääriuskovien joukkoa.

    Minua ärsyttää kirkonkellojen soitto ja herätysjuhlat sekä uskonnon tyrkyttäminen niille ketä aihe ei kiinnosta. Koen monien muiden kanssa nuo asiat vakaumukseni rienaamiseksi.

    Kunnioitatko sinä minun vakaumustani vai pelkästään omaasi?

    Äänestä

  • "Minua ärsyttää kirkonkellojen soitto ja herätysjuhlat sekä uskonnon tyrkyttäminen niille ketä aihe ei kiinnosta. Koen monien muiden kanssa nuo asiat vakaumukseni rienaamiseksi."

    Tätä muuten muslimit käyttävät perusteena että heille tulee myös länsimaissa suoda lupa huutaa rukouskutsut mahtavien kovaäänisten kautta viisi kertaa päivässä aina aamu viidestä lähtien.

    Koska muuten olet kuullut kirkonkellojen soittoa? Koska ja kuinka monta kertaa olet ollut herätysjuhlissa ja miksi?

    En kunnioita vakaumustasi, koska se johdattaa sinua helvettiin.

    Äänestä

  • Eikö YLPEYTTÄ ole julistaa toiset rienaajiksi, kun samalla pitää itseään pyhänä? Nöyrille se armo annetaan, ei tuomitsijoille.

    Äänestä

  • MinuaKinÄrsyttää kirjoitti:

    Homojen marssit eivät ärsytä ihmisiä noin yleensä.
    Ne ärsyttävät vain pientä ääriuskovien joukkoa.

    Minua ärsyttää kirkonkellojen soitto ja herätysjuhlat sekä uskonnon tyrkyttäminen niille ketä aihe ei kiinnosta. Koen monien muiden kanssa nuo asiat vakaumukseni rienaamiseksi.

    Kunnioitatko sinä minun vakaumustani vai pelkästään omaasi?

    "Homojen marssit eivät ärsytä ihmisiä noin yleensä.
    Ne ärsyttävät vain pientä ääriuskovien joukkoa."

    Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Amen

    Äänestä

  • MinuaKinÄrsyttää kirjoitti:

    Homojen marssit eivät ärsytä ihmisiä noin yleensä.
    Ne ärsyttävät vain pientä ääriuskovien joukkoa.

    Minua ärsyttää kirkonkellojen soitto ja herätysjuhlat sekä uskonnon tyrkyttäminen niille ketä aihe ei kiinnosta. Koen monien muiden kanssa nuo asiat vakaumukseni rienaamiseksi.

    Kunnioitatko sinä minun vakaumustani vai pelkästään omaasi?

    "Homojen marssit eivät ärsytä ihmisiä noin yleensä.
    Ne ärsyttävät vain pientä ääriuskovien joukkoa."

    Kyse ei ollut ärsyyntymisestä, vaan kyse oli tahallisesta ärsyttämisestä. AA-liikkeen telttojen edessä viime kesänä homot toivat esiin käytännön teoin mitä oikeasti ovat ihmisinä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Eikö YLPEYTTÄ ole julistaa toiset rienaajiksi, kun samalla pitää itseään pyhänä? Nöyrille se armo annetaan, ei tuomitsijoille.

    Mahtava asia että tämä ylpeys-asia vaivaa sinua. Uskovista älä kuitenkaan ole huolissasi. Jumala meistä kyllä tosi hyvän huolen pitää.

    Ja sitäpaitsi eivät uskovaiset julista homoja rienaajiksi. He tekevät sen ihan itse käytännön toimillaan.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    "Minua ärsyttää kirkonkellojen soitto ja herätysjuhlat sekä uskonnon tyrkyttäminen niille ketä aihe ei kiinnosta. Koen monien muiden kanssa nuo asiat vakaumukseni rienaamiseksi."

    Tätä muuten muslimit käyttävät perusteena että heille tulee myös länsimaissa suoda lupa huutaa rukouskutsut mahtavien kovaäänisten kautta viisi kertaa päivässä aina aamu viidestä lähtien.

    Koska muuten olet kuullut kirkonkellojen soittoa? Koska ja kuinka monta kertaa olet ollut herätysjuhlissa ja miksi?

    En kunnioita vakaumustasi, koska se johdattaa sinua helvettiin.

    Minun mielestäni kirkonkellojen soitto on tahallista ärsyttämistä. Samoin uskon tuputtaminen sellaiselle jota asia ei kiinnosta. Samoin herätysjuhat, niitähän oikein telkkarissa uutisoidaan.

    Mutta asia on selvä, vastustat uskonnonvapautta koska et kunnioita uskonnonvapauden antamaa oikeutta muille uskoa tai olla uskomatta omalla tavallaan.

    Mielenkiintoista että vastustat juuri sitä oikeutta (uskonnonvapaus) joka antaa sinulle itsellesi oikeuden uskoa kuten haluat. Jollei uskonnonvapautta olisi sinulla ei olisi oikeutta julistaa omia uskonnäkemyksiäsi.

    Aivan. En kestä omahyväisiä ja ylpeitä ihmisiä. Sellaisia ikävä kyllä niin monet uskovat ovat ainakin tällä palstalla.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Aivan. En kestä omahyväisiä ja ylpeitä ihmisiä. Sellaisia ikävä kyllä niin monet uskovat ovat ainakin tällä palstalla.

    Se on nyt ihan sama mitä jumalattoman ihmisen ominaisuudessa kirjoittelet Herramme omista.

    Äänestä

  • MInuaKinÄrsyttää kirjoitti:

    Minun mielestäni kirkonkellojen soitto on tahallista ärsyttämistä. Samoin uskon tuputtaminen sellaiselle jota asia ei kiinnosta. Samoin herätysjuhat, niitähän oikein telkkarissa uutisoidaan.

    Mutta asia on selvä, vastustat uskonnonvapautta koska et kunnioita uskonnonvapauden antamaa oikeutta muille uskoa tai olla uskomatta omalla tavallaan.

    Mielenkiintoista että vastustat juuri sitä oikeutta (uskonnonvapaus) joka antaa sinulle itsellesi oikeuden uskoa kuten haluat. Jollei uskonnonvapautta olisi sinulla ei olisi oikeutta julistaa omia uskonnäkemyksiäsi.

    "Mielenkiintoista että vastustat juuri sitä oikeutta (uskonnonvapaus) joka antaa sinulle itsellesi oikeuden uskoa kuten haluat. Jollei uskonnonvapautta olisi sinulla ei olisi oikeutta julistaa omia uskonnäkemyksiäsi."

    Kristityt emme ole koskaan olleet uskonvapauksien tarpeessa. Julistamme evankeliumia joka tapauksessa sallitaanko se vai ei. Rooman keisarit, Stalinit, kommunistit, muslimit, ateistit, Pol Potit, Kiinan johtajat jne jne ovat yrittäneet estää evankeliumin julistuksen ja surkeasti ovat epäonnistuneet joka kerta.

    Vastustat siis Suomen uskonnonvapauslakia?

    Äänestä

  • MinuaKinÄrsyttää kirjoitti:

    Vastustat siis Suomen uskonnonvapauslakia?

    Juuri tuollaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä tarkoitinkin.

    "Se on aivan sama mitä kirjoittelet Herramme omista".

    Äänestä

  • Tässä "pätkässä" oli itse tt11 asialla kaikessa mahtavuudessaan, kiänsi ja viensi, hi-hi. - kuin tauti.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Eikö YLPEYTTÄ ole julistaa toiset rienaajiksi, kun samalla pitää itseään pyhänä? Nöyrille se armo annetaan, ei tuomitsijoille.

    Sinun kirjoitustesi perusteella voi ajatella että olet epäuskoinen ihminen joka taistelee uskoa vastaan. Mikä sinä olet ottamaan Jumalan sanan suuhusi, joka olet pilkkaaja ja käyttämään sitä vääriin, pahoihin tarkoitusperiisi?

    Olet kovin rohkea synnin tekemisessä ja pilkkaamisessasi.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    "Minua ärsyttää kirkonkellojen soitto ja herätysjuhlat sekä uskonnon tyrkyttäminen niille ketä aihe ei kiinnosta. Koen monien muiden kanssa nuo asiat vakaumukseni rienaamiseksi."

    Tätä muuten muslimit käyttävät perusteena että heille tulee myös länsimaissa suoda lupa huutaa rukouskutsut mahtavien kovaäänisten kautta viisi kertaa päivässä aina aamu viidestä lähtien.

    Koska muuten olet kuullut kirkonkellojen soittoa? Koska ja kuinka monta kertaa olet ollut herätysjuhlissa ja miksi?

    En kunnioita vakaumustasi, koska se johdattaa sinua helvettiin.

    >En kunnioita vakaumustasi, koska se johdattaa sinua helvettiin.

    Siispä sinunkaan vakaumustasi ei tarvitse kenenkään kunnioittaa. Harvinaisen selvää.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    "Homojen marssit eivät ärsytä ihmisiä noin yleensä.
    Ne ärsyttävät vain pientä ääriuskovien joukkoa."

    Kyse ei ollut ärsyyntymisestä, vaan kyse oli tahallisesta ärsyttämisestä. AA-liikkeen telttojen edessä viime kesänä homot toivat esiin käytännön teoin mitä oikeasti ovat ihmisinä.

    >AA-liikkeen telttojen edessä viime kesänä homot toivat esiin käytännön teoin mitä oikeasti ovat ihmisinä.

    En tiennytkään, että Suomen kaikki noin 100 000 homoa olivat siellä. Ihme että olet yhä hengissä.

    Äänestä

  • Armahdettusyntinen kirjoitti:

    Sinun kirjoitustesi perusteella voi ajatella että olet epäuskoinen ihminen joka taistelee uskoa vastaan. Mikä sinä olet ottamaan Jumalan sanan suuhusi, joka olet pilkkaaja ja käyttämään sitä vääriin, pahoihin tarkoitusperiisi?

    Olet kovin rohkea synnin tekemisessä ja pilkkaamisessasi.

    Otin kantaa omahyväisyyteen ja ylimielisyyteen, ja jos koet sen osoittavan minun olevan "pilkkaaja", niin minä näen sen siten, että puolustat omahyväsyyttä.

    Äänestä

"Edelleen, missä kohtaa siis teen näitä asioita:

Mistä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?"

Tuossa edellä jokaisessa viestissäsi!

"Missä kohtaa tanssin halpamaisesti haudalla? "

Käytät tapettuja homoseksuaaleja välineitä haukkua uskovaisia.

"Missä kohtaa suollan vihaa?"

Jokaisessa viestissäsi tuossa edellä.

"Miten mustamaalaan hyvän tarkoituksen? Kopioimalla sinun omaa tekstiäsi siihen kirjoituksesi alle?"

Luot vihaa haukkumalla uskovaisia, jotka vain haluavat rukoilla vainajien omaisten puolesta, että ottaisivat vastaan uskon Jeesukseen.

"Missä kohtaa suollan katkeruutta ja pahaa mieltäni? Siinä että kopion sinun tekstisi?"

Jokainen viestisi, myös nämä loukkaavat ja vihaa pursuavat kysymyksesi suoltaa katkeruutta ja pahoittaa uskovaisten mielen. Ja myös tulevat jatkokysymyksesi sisältää tulee sisältämään vihaa ja katkeruutta.

"Syytät minua kovin monesta asiasta, mutta et pysty vastaamaan missä teen niin kuin väität."

Lues omat viestisi ja mieti mikä oli mielentilasi niitä kirjoittaessasi, niin saat kyllä vastauksen, mutta vihasi takia jatkat vain pahan mielen tuottamista, koska se on tehtäväsi.

"Huomioithan mitä vuorisaarna sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan""

Turhaan ilkut Jumalan Sanan kautta. Tässä ei sinua tuomita mutta ojennetaan kovalla kädellä niitä aikomuksiasi mitä mielessäsi liikkuu. Vihasi suorastaan pursuaa viesteistäsi esiin. Jokainen Herramme oma tunnistaa, koska viesteissä puhuu pahuus.

Äänestä
  • Miksi vastaat jonkun toisen puolesta? En ole sinulta kysynyt yhtään mitään.

    Mutta perustele sinä nyt sitten kun aloittaja ei siihen kykene.

    "Edelleen, missä kohtaa siis teen näitä asioita:

    Mistä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?"

    "Tuossa edellä jokaisessa viestissäsi!"

    MIkä kohta tekstissäni oli se syytös? Kerro millä sanoilla syytin ketään.

    "Missä kohtaa tanssin halpamaisesti haudalla? "

    "Käytät tapettuja homoseksuaaleja välineitä haukkua uskovaisia."

    Edelleen, millä sanoilla olen haukkunut uskovaisia? Siis puhut uskovaisista ryhmänä, missä haukun uskovaisten ryhmää ja millä sanoilla?

    "Missä kohtaa suollan vihaa?"

    "Jokaisessa viestissäsi tuossa edellä."

    Millä sanoilla suollan vihaa? Mikä sana tai lause ilmentää vihaa?

    "Miten mustamaalaan hyvän tarkoituksen? Kopioimalla sinun omaa tekstiäsi siihen kirjoituksesi alle?"

    "Luot vihaa haukkumalla uskovaisia, jotka vain haluavat rukoilla vainajien omaisten puolesta, että ottaisivat vastaan uskon Jeesukseen."

    Missä kohtaa haukun uskovaisia? Siis mikä kommenttini osa haukkuu uskovaisia? Kerro ne sanat joilla haukun uskovaisia. Kerro ne sanat joilla luon vihaa, ja miten nuo sanat luovat vihaa?

    "Missä kohtaa suollan katkeruutta ja pahaa mieltäni? Siinä että kopion sinun tekstisi?"

    "Jokainen viestisi, myös nämä loukkaavat ja vihaa pursuavat kysymyksesi suoltaa katkeruutta ja pahoittaa uskovaisten mielen. Ja myös tulevat jatkokysymyksesi sisältää tulee sisältämään vihaa ja katkeruutta."

    Mutta et löydä yhtään vihaan viittaavaa sanaa tai lausetta mistään kirjoittamastani? Jos löydät niin kerro mikä se viha on jonka näet kysymyksissäni?

    "Syytät minua kovin monesta asiasta, mutta et pysty vastaamaan missä teen niin kuin väität."

    "Lues omat viestisi ja mieti mikä oli mielentilasi niitä kirjoittaessasi, niin saat kyllä vastauksen, mutta vihasi takia jatkat vain pahan mielen tuottamista, koska se on tehtäväsi."

    Luen, mutta vastauksia niistä ei löydy, etkä löydä sinäkään koska et tässä vastauksessasi pysty sanomaan mikä oli esim vihaa tai haukkumista.

    "Huomioithan mitä vuorisaarna sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan""

    "Turhaan ilkut Jumalan Sanan kautta. Tässä ei sinua tuomita mutta ojennetaan kovalla kädellä niitä aikomuksiasi mitä mielessäsi liikkuu. Vihasi suorastaan pursuaa viesteistäsi esiin. Jokainen Herramme oma tunnistaa, koska viesteissä puhuu pahuus. "

    Milloin se että kerron Jeesuksen opetusta täällä on muuttunut ilkkumiseksi? Millä oikeudella sinä ojennat minua? Kuka sinut on ylentänyt asemaan missä ojennat sinulle täysin tuntematonta lähimmäistäsi?

    Ja onko siis se että kerron Jeesuksen opetusta täällä sinusta vihan pursuamista?

    Äänestä

  • ""Edelleen, missä kohtaa siis teen näitä asioita:

    Mistä minä olen siis muka syyttänyt sinua tai "Jumalan lapsia"?""

    Tämä kysymyksesi sisältää myös syytöksen kuten edellä syytit jokaisessa lauseessasi mitä toit esiin. Lue vaan omat lauseesi niin löydät syytökset ja suollat vihaasi uskovaisia kohtaan. Näin toimit myös jokaisessa lauseessasi tässä edellisessä viestissäsi.

    "Milloin se että kerron Jeesuksen opetusta täällä on muuttunut ilkkumiseksi? Millä oikeudella sinä ojennat minua? Kuka sinut on ylentänyt asemaan missä ojennat sinulle täysin tuntematonta lähimmäistäsi? "

    Käytät Jumalan Sanaa vahingoittaaksesi uskovaisia. Tämä on rienausta ja ilkkumista. Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa kuten Kristus rakastaa syntistä ihmistä. Et ole tuntematon siltä osin mitä kauheaa vihaa suollat uskovaisia kohtaan. VIestiesi perusteella ojennan sinua, koska muuta minulla ei ole. En tunne sinua ihmisenä.

    Mutta kehoitan tässä nyt että lopetat tuon vihasi suoltamista uskovien päälle ja hyväksyt tuon alustajan rukouksen homojen puolesta. Jumala nimittäin voi sitten kuulla juuri sinun rukouksesi näiden uskoa rienaavien homojen puolesta.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    ""Edelleen, missä kohtaa siis teen näitä asioita:

    Et löydä, vaikka miten etsin, kirjoittamastani kommentista tai kysymyksistä sitä mitä väität niissä olevan.

    Jos löytäisit niin kertoisit ne sanat ja lauseet.

    Kysyn nyt sinulta: Millä oikeudella sinä ojennat minua? Kuka sinut on ylentänyt asemaan missä ojennat sinulle täysin tuntematonta lähimmäistäsi?

    Miksi sinä, ja millä oikeudella tai kenen valtuuttamana, kehoitat minua johonkin? Jeesushan itse sanoi näin: "Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään"

    Opettiko Jeesus muuten näin? "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?

    "Kysyn nyt sinulta: Millä oikeudella sinä ojennat minua? Kuka sinut on ylentänyt asemaan missä ojennat sinulle täysin tuntematonta lähimmäistäsi? "

    Millä oikeudella tätä kysyt minulta?

    Mutta näihin kysymyksiisi jo annoin vastauksen. Jankuttamiseesi en nyt lähde mukaan.

    Äänestä

  • raamatunmukaan kirjoitti:

    Opettiko Jeesus muuten näin? "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?

    "Opettiko Jeesus muuten näin? "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Näin Jumala opettaa meitä Raamatussa. Jos huomaamme toisen menevän väärään emmekä häntä ohjaa ja huomauta asiasta, niin Jumala panee meidän syyksi tämä väärään meno.

    Eli missä kohdassa tämä kerrotaan Raamatussa? Jeesuksen opetuksessa?
    Siis tämä:

    Jumala opettaa näin Vanhassa Testamentissa. Etsi itse sieltä. Uskovan tulee aina ojentaa jos huomaa lähimmäisensä hukkuvan tai väärään menevän.

    MIssä kohtaa vanhassa testamentissa? En itse muista sellaista nähneeni.
    Jeesus ei kuitenkaan näin opettanut.

    Ei sitä ole VT:ssa . Aina yrittää harhauttaa.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    Jumala opettaa näin Vanhassa Testamentissa. Etsi itse sieltä. Uskovan tulee aina ojentaa jos huomaa lähimmäisensä hukkuvan tai väärään menevän.

    Taisit jäädä kiinni Raamatun ja Jeesuksen opetuksen vastaisesta kirjoittelusta :-)

    Äänestä

  • Tämä oli hyvin sanottu, Kiitos!

    Itse en viitsinyt enää vaivautua.

    Tästä näkee jumalattomien epäuskoisten mielenlaadun kun he tekevät siitäkin pahan asian että kristityt voivat rukoilla niiden puolesta jotka heitä pilkkaavat ja vihaavat. Halpamaista sen sijaan on käyttää tällaista onnettomuutta keppihevosena kristittyjen mustamaalaamiseen.

    Äänestä

  • Kyllä, katsos kun Aaamen alias tt11 saa ojentaa, sanoa ja loukata miten paljon hän vain tykkää ja sotkeutua joka juttuun, mielestään. Kato kun se on vain sitä rakkautta, ei mitään loukkaamista.

    Mutta sitä vastoin muitten ei pidä sanoa yhtäkään pikkipuolista sanaa Aamenelle sillä sehän rienausta ja Herra ties mitä pilkkaa Jumalan valittua vastaan.

    Noin se menee kun silloin ottaa kaikki valtuudet haltuunsa ja "kotiinpäin", muille jää vain osa sanoa aamen, Aaamenen puheitten päälle ja nöyrtyminen Jumalan erehtymättömän äänitorven oikeuden jakamisen alle, jona hän itseään mitä ilmeisimmin pitää.

    Tämä on niin koettua männä vuosilta.

    Äänestä

  • kui22 kirjoitti:

    Kyllä, katsos kun Aaamen alias tt11 saa ojentaa, sanoa ja loukata miten paljon hän vain tykkää ja sotkeutua joka juttuun, mielestään. Kato kun se on vain sitä rakkautta, ei mitään loukkaamista.

    Mutta sitä vastoin muitten ei pidä sanoa yhtäkään pikkipuolista sanaa Aamenelle sillä sehän rienausta ja Herra ties mitä pilkkaa Jumalan valittua vastaan.

    Noin se menee kun silloin ottaa kaikki valtuudet haltuunsa ja "kotiinpäin", muille jää vain osa sanoa aamen, Aaamenen puheitten päälle ja nöyrtyminen Jumalan erehtymättömän äänitorven oikeuden jakamisen alle, jona hän itseään mitä ilmeisimmin pitää.

    Tämä on niin koettua männä vuosilta.

    Piti sanoman: Noin se menee silloin kun ottaa..

    Äänestä

  • raamatunmukaan kirjoitti:

    Eli missä kohdassa tämä kerrotaan Raamatussa? Jeesuksen opetuksessa?
    Siis tämä:
    "Opettiko Jeesus muuten näin? "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Ei löydä Aaamen eikä näköjään kukaan muukaan raamatusta ja jeesuksen opetuksesta sitä kohtaa jossa näin opetetaan:
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Äänestä

  • EilöydyEi kirjoitti:

    Ei löydä Aaamen eikä näköjään kukaan muukaan raamatusta ja jeesuksen opetuksesta sitä kohtaa jossa näin opetetaan:
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Hes. 33:6

    Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.

    Äänestä

  • Heseb kirjoitti:

    Älä nyt sotatilanteiden toimintaa ota esimerkiksi "väärintekijän ojentamisesta".

    Jos ei voi pysyä totuudessa, niin on paras olla hiljaa.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Älä nyt sotatilanteiden toimintaa ota esimerkiksi "väärintekijän ojentamisesta".

    Jos ei voi pysyä totuudessa, niin on paras olla hiljaa.

    "Älä nyt sotatilanteiden toimintaa ota esimerkiksi "väärintekijän ojentamisesta". "

    Näin meidän tulee toimia, olemmehan nyt Jumalan asettamia vartijoita.

    Äänestä

  • Heseb kirjoitti:

    Hes. 33:6

    Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.

    No, miksi et esim. sinä tee niin? Missä varoitukset vihan nostattamisesta? Missä varoitukset ahneudesta? Missä varoituksen valehtelemisesta? ...

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Näistä varoitetaan aina siellä missä me uskovat liikumme. Ja näköjään jo tiedätkin, että ahneus, viha, hekumat, himot, ... ovat syntiä. Miksi siis toistaa? Homouden ym. synneistä käydään keskustelua, kun jotkut haluaa valehdella homoille, että homohimot eivät olisikaan syntiä. Siksi täytyy ojentaa tästä toistuvasti.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    Sekoilit pahemman kerran.

    Eihän täällä ainakaan yksikään uskova ole puhunut yhtään mitään esim. ahneuden synnistä, ja pertsakin sanoo Raamatun puoltavan ahneutta ja omaisuuden kartuttamista. Ateistit ovat kyllä pitäneet tätä syntiä esillä.

    "Varoitetaan aina", ja "Miksi toistaa?" Olet ihmiskunnan suurin valehtelija ja kieroilija. Et sitä sitten edes tiedä, että Raamattu ei sano "homohimoa" synniksi". Voihan se silti olla, kuka ties.

    Raamattu puhuu vain heterohimoista, Paavali kahdessa eri paikassa, ja Jeesus sanoo pahasti naisten katsomisesta himoiten.

    Äänestä

"Aikas kornia rukoilla kun on juuri pitänyt homoja Saatanan riehumisen osoituksena.

"Jumala sallii Satanan riehua näinä viimeisinä aikoina maan päällä ja pitää vihaa uskovaisia vastaan ja siitä osoituksena on homojen irstaat ja rienaavat kulkueet sekä provosoiva käytös, sukupuoliroolien uhmakas murtaminen ja kaikkinainen pahuus ja pimeys ihmisten kesken.""

Rukous, myös julkinen rukous kuten kirkoissa tehdään, on aina paikallaan. Erityisesti homojen puolesta tulee rukoilla, koska heitä johdatetaan isolla joukolla suoraa päätä kohti kadotusta. Homoja yllytetään rienaamaan ihmisiä ja heidän pyhinä pitämiään arvojaan erilaisissa ylvästelevissä marsseissa ja näin homoille annetaan valheellista tietoa Jumalan tahdosta. Sukupuoliroolit, himoja ja pornoa ylikorostetaan, perheet rikotaan, lapsista tehdään orpoja ja leikkikaluja, .... syntien määrä on mittaamaton nykyaikana. Tämä on sitä lopunaikaa mistä varoitetaan Ilmestyskirjasta. Nyt on viimeisiä aikoja tuoda julki Jumalan hylkääminen, koska myös homoutta vastustavat pahuuden voimat alkaa vaikuttaa tässä ajassa kuten Orlandossa nähtiin. On ihmiskunnan pelastus, että on meitä uskovaisia jotka vielä seisomme pahuutta vastaan Jumalan sota-aseita käyttäen taistellen pahuuden voimia vastaan taivaan avaruuksissa. Amen

Äänestä
  • Kysymyksessähän ei ollut julkinen kirkossa tehty rukous. Kysymyksessä oli yksityisen ihmisen rukous jonka hän julkaisi netissä.
    Eikö Jeesuksen opetus rukouksesta vuorisaarnasta sinun mielestäsi päde?

    Äänestä

  • MuistutusMitäKirjoitit kirjoitti:

    Kysymyksessähän ei ollut julkinen kirkossa tehty rukous. Kysymyksessä oli yksityisen ihmisen rukous jonka hän julkaisi netissä.
    Eikö Jeesuksen opetus rukouksesta vuorisaarnasta sinun mielestäsi päde?

    "Kysymyksessähän ei ollut julkinen kirkossa tehty rukous. Kysymyksessä oli yksityisen ihmisen rukous jonka hän julkaisi netissä.
    Eikö Jeesuksen opetus rukouksesta vuorisaarnasta sinun mielestäsi päde?"

    Mutta kyseessä oli julkinen rukous kuten kirkoissa ym. rukoillaan julkisesti.

    Jeesuksen opetus vuorisaarnassa on oikea ja hyvä ja otettava täysillä vaarin, mutta julkista rukousta Jeesus ei siinä kiellä. Vaan jopa myöhemmin ko. kohdassa opettaa meille Isä meidän - rukouksen, jota myös kirkoissa julkisesti yhteen ääneen lausuen rukoillaan. Amen

    PS. Hukkaan meni tämäkin vahingoittamisyrityksesi.

    Äänestä

  • Orlandon tekijä oli ollut väkivaltainen myös vaimoilleen. Siis sairastapaus, jolla ei ole yhteyttä Ilmestyskirjaan. Raamatun alussa tosin kerrotaan, että "maa on tullut täyteen väkivaltaa". Ei siis mikään tulevaisuuden ennuste, vaan on historiaa.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    "Kysymyksessähän ei ollut julkinen kirkossa tehty rukous. Kysymyksessä oli yksityisen ihmisen rukous jonka hän julkaisi netissä.
    Eikö Jeesuksen opetus rukouksesta vuorisaarnasta sinun mielestäsi päde?"

    Mutta kyseessä oli julkinen rukous kuten kirkoissa ym. rukoillaan julkisesti.

    Jeesuksen opetus vuorisaarnassa on oikea ja hyvä ja otettava täysillä vaarin, mutta julkista rukousta Jeesus ei siinä kiellä. Vaan jopa myöhemmin ko. kohdassa opettaa meille Isä meidän - rukouksen, jota myös kirkoissa julkisesti yhteen ääneen lausuen rukoillaan. Amen

    PS. Hukkaan meni tämäkin vahingoittamisyrityksesi.

    Jeesus taisi kehoittaa rukoilemaan nimenomaan Isä Meidän -rukouksella vuorisaarnassa? Vai mitä?

    ""Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. 8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. 9 Rukoilkaa te siis näin:

    -- Isä meidän, joka olet taivaissa!
    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
    10 Tulkoon sinun valtakuntasi.
    Tapahtukoon sinun tahtosi,
    myös maan päällä
    niin kuin taivaassa.
    11 Anna meille tänä päivänä
    jokapäiväinen leipämme.
    12 Ja anna meille velkamme anteeksi,
    niin kuin mekin annamme anteeksi
    niille, jotka ovat meille velassa.
    13 [i] Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.*"

    Äänestä

  • "Jeesus taisi kehoittaa rukoilemaan nimenomaan Isä Meidän -rukouksella vuorisaarnassa? Vai mitä?"

    Mutta Jumala ei ole hylännyt niitä monia muitakaan rukouksia joita esiintyy Raamatussa ja myös Raamatun kirjoittamisten jälkeen. Amen

    PS. Niinkauan kuin käytät Jumalan Sanaa uskovien loukkaamiseen, niin pahan motiivisi tähden turhaan tuot esiin rukouksia ja Jumalan Sanaa. Jumala ei pahuutta kuuntele. Amen

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Orlandon tekijä oli ollut väkivaltainen myös vaimoilleen. Siis sairastapaus, jolla ei ole yhteyttä Ilmestyskirjaan. Raamatun alussa tosin kerrotaan, että "maa on tullut täyteen väkivaltaa". Ei siis mikään tulevaisuuden ennuste, vaan on historiaa.

    Paha käyttää kaikkia mahdollisia hyväkseen ja Jumala sallii pahuuden, jos Hänen tahtoaan tahallaan loukataan ja rienataan.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    "Jeesus taisi kehoittaa rukoilemaan nimenomaan Isä Meidän -rukouksella vuorisaarnassa? Vai mitä?"

    Mutta Jumala ei ole hylännyt niitä monia muitakaan rukouksia joita esiintyy Raamatussa ja myös Raamatun kirjoittamisten jälkeen. Amen

    PS. Niinkauan kuin käytät Jumalan Sanaa uskovien loukkaamiseen, niin pahan motiivisi tähden turhaan tuot esiin rukouksia ja Jumalan Sanaa. Jumala ei pahuutta kuuntele. Amen

    Edelleenkään et ole pystynyt kertomaan miten ja missä loukkaan uskovia ryhmänä? Mitään mikä kirjoitin ei ole loukkaavaa. Ellette sitten koe että kun joku muistuttaa siitä mitä Jeesus on sanonut on uskovia loukkaavaa.

    Äänestä

  • MuistutusMitäKirjoitit kirjoitti:

    Edelleenkään et ole pystynyt kertomaan miten ja missä loukkaan uskovia ryhmänä? Mitään mikä kirjoitin ei ole loukkaavaa. Ellette sitten koe että kun joku muistuttaa siitä mitä Jeesus on sanonut on uskovia loukkaavaa.

    Toistan edelleen että jokaisessa lauseessasi tuossa edellä pyrit loukkaamaan uskovia ja koko ajan jatkat samaa vainoamalla nyt uskovaisia. Ensimmäisen viestisi tarkoitus oli paha ja loukkaava. Ja tästä alkoi paha kierteesi josta et näytä pääsevän nyt eroon.

    Mutta edelleenkään et pysty kertomaan mitä loukkaavaa viestissäni oli.
    Minähän vain kerroin mitä aloittaja oli aikaisemmin kirjoittanut.

    Äänestä

  • MuistutusMitäKirjoitit kirjoitti:

    Mutta edelleenkään et pysty kertomaan mitä loukkaavaa viestissäni oli.
    Minähän vain kerroin mitä aloittaja oli aikaisemmin kirjoittanut.

    "Minähän vain kerroin mitä aloittaja oli aikaisemmin kirjoittanut."

    Arvasin että itsekin huomasit loukkauksesi. Alustaja oli kirjoittanut hyvin myös aikaisemmin, mutta yritit luoda siitä pahuutta. Siinä se loukkaus oli. TIesin kyllä että tiedostat asian ja se näköjään nyt vaivaa sinua.

    Kas palastit jankkaamaan vaikka jo sanoit että poistut.
    Edelleenkään väitteesi ovat toteennäyttämättömiä :-)

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    "Jeesus taisi kehoittaa rukoilemaan nimenomaan Isä Meidän -rukouksella vuorisaarnassa? Vai mitä?"

    Mutta Jumala ei ole hylännyt niitä monia muitakaan rukouksia joita esiintyy Raamatussa ja myös Raamatun kirjoittamisten jälkeen. Amen

    PS. Niinkauan kuin käytät Jumalan Sanaa uskovien loukkaamiseen, niin pahan motiivisi tähden turhaan tuot esiin rukouksia ja Jumalan Sanaa. Jumala ei pahuutta kuuntele. Amen

    >Niinkauan kuin käytät Jumalan Sanaa uskovien loukkaamiseen, niin pahan motiivisi tähden turhaan tuot esiin rukouksia ja Jumalan Sanaa.

    Viestisi tuntuvat keskittyvän loukkaantumisen sekä kiusatuksi ja vainotuksi tulemisen tuntemustesi esittelyyn. Et juuri pysty kissaa sanomaan ilman noita. Jos uskovan elämä on noin perseestä, tule ihmeessä tälle puolelle ja luovu jo denialismistasi. Sinulla ei ole muuta menetettävää kuin kahleesi.

    1Äänestä

No niin - asia tuli loppuun käsiteltyä ja ojentaminen meni perille. En nyt lähde mukaan jatkojankkaamiseen. Tämä oli nyt tässä.

Äänestä
  • "Ojentaminen meni perille". Olet sairaalloisen omahyväinen. Ei kannatakaan jatkaa. Tämä oli nyt tässä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    "Ojentaminen meni perille". Olet sairaalloisen omahyväinen. Ei kannatakaan jatkaa. Tämä oli nyt tässä.

    Kumpa olisikin mutta täällä vaan roikut kuin paska rattailla..... :(

    Äänestä

"Armahdettusyntinen", joskus kirjoituksesi on ollut niin hyvä, esimerkiksi torjuessasi amerikkaisen evankelikaalisen hömpän ja tunnekristillisyyden, että olen ollut hilkulla kirjoittaa jotakin sinua komppaavaa.

Nyt kuitenkin osoittauduit "rukouksessasi" niin ulkokullatuksi, että kertahyi ei voi kuvata, kuinka iljettävästi olet käyttäytynyt. Ei riitä, että olet rukoillut kadunkulmissa ja synagoogissa fariseuksen rukousta näyttääksesi, kuinka hurskas olet, vaan olet tuonut saastaisen rienauksesi nähtäväksi vielä netissäkin. Hyi, hyi ja hyi!

Mene kammioosi ja pyydä anteeksi Jumalalta. Kristuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä saat syntisi anteeksi, uudistut ja puhdistut.

"Ei niin suuret syntis, että / Jeesus niit´ ei anteeks sois. / Alä kiusaajan suo pettää, / Jeesus otti syntis pois. / Tule niin kuin olet vaan, / muuta Hän ei kaipaakaan."

Äänestä

Aloittaja ja nimimerkki Aaamen (sama henkilö eri nimimerkillä?) edustavat juuri sellaista ulkokultaista ja ylpeää kristinuskoa joka on erittäin vastenmielistä. Kaikki aito empatiakyky ja muiden hyväksyminen puuttuvat. Jeesusen opetus on käännetty päälaelleen. Muiden tuskaa ja kärsimystä käytetään oman itsensä ja oman häiriintyneen uskonkäsityksen nostamiseen. Onneksi tämäntyyppisiä uskovia on vain pieni vähemmistö, vaikkakin riekkuvat tällä palstalla kovaäänisinä.

Äänestä
  • Empatiakyvyn puutetta nimitetään narsismiksi ja psykopatiaksi. Jos tämä on sitä, mitään ei ole tehtävissä, sillä kyse on eräiden hermoratojen puutteesta tai toimimattomuudesta.

    Tila on hoidolle täysin immuuni, eivät auta lääkkeet, ei psykoterapia, ei hengellisyys, eikä varaosia ole. Se on silloin selkeä synnynnäinen luonnehäiriö. Henkilöltä puuttuu totaalisesti sairaudentunto. Toivottavasti tässä ei ole kyse siitä vaan hetkellisestä hairahduksesta.

    Armo kuuluu erityisesti niille, jotka ovat syntyneet vajain kyvyin tai sairastuneet matkalla, myös luonnevikaisille. Armo kuuluu ihan kaikille.

    Äänestä

  • >Aloittaja ja nimimerkki Aaamen (sama henkilö eri nimimerkillä?)

    Varmasti.

    Äänestä

  • Tuosta täytyy olla samaa mieltä. Olen koettanut pähkiä, mistä kumpuaa tuollainen kovuus ja kylmyys joidenkin uskovien näkemykseen.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Tuosta täytyy olla samaa mieltä. Olen koettanut pähkiä, mistä kumpuaa tuollainen kovuus ja kylmyys joidenkin uskovien näkemykseen.

    Pohdi mieluummin suhdettasi siihen Jumalaan, joka ilmoittaa itsensä Raamatussa.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    Pohdi mieluummin suhdettasi siihen Jumalaan, joka ilmoittaa itsensä Raamatussa.

    Hyvä on pohtia niinkin, että miksi Jumala ja Allah ovat ilmoittautuneet vain kahdessa kirjassa?

    Ja Raamatussa Jumalasta on sanottu hänen olevan "mies", "asuu Jerusalemissa", hänelle "tuodaan kultaa ja hopeaa", joten miksi Jumalan ilmaistaan olevan ihminen?

    Äänestä

Aloittaja, Armahdettusyntinen, sekä uskovat että vielä uskoa etsivät, ovat huomanneet ulkokultaisen esiintymisesi. Kun sinäkin huomaat, elämä ei suinkaan ole lopussa.

Sinun ei tarvitse tehdä erehdyksestäsi tiliä netissä. Jumala kuulee ilman nettiä ja antaa katuvalle täydelleen uuden mielen ja syntien anteeksiannon Jeesuksen sovintouhrin kautta.

Jos sen jälkeen esiinnyt netissä, vaihda nimimerkkiä, muuten sinua aina muistutetaan. Saat aloittaa puhtaalta pöydältä. Jeesuksen veressä on voima. Hyvää kesää!

Äänestä

"Aloittaja ja nimimerkki Aaamen (sama henkilö eri nimimerkillä?) edustavat juuri sellaista ulkokultaista ja ylpeää kristinuskoa joka on erittäin vastenmielistä. "

Mikä nimenomaan todistaa, että Aloittaja on aito uskovainen. Aito Jeesuksen kautta elävä kristitty koetaan aina vastenmieliseksi. Jeesus asetti juuri tämän kriteerin perustaksi, jos halutaan todentaa onko oikealla tiellä vai ei. Pahuuden voimat taivaan avaruuksissa vihaa vain ja ainoastaan Jeesuksen omia, ei liberaalikristittyjä. Ja tämän vihan on pakko ilmetä ihmisissä jotenkin. Ja tässä ketjussa se ilmenee vastahankana ja vastenmielisyytenä. Jokainen vastaanhangoittelija käyttää omaa, hänelle tyypillistä, taktiinsa, ovelaa, peiteltyä taikka suoraa taktiikkaa. Mutta jotain vastahankaa sen vainon on aina oltava. Mutta kuten elävän kristillisyyden olemassaolo tänäänkin todistaa, niin Jeesuksen kautta tapahtuvaa kristinuskoa ei ole kyetty millään keinoilla eliminoimaan. Eli normaaliin tyyliin tässä vaan jatketaan. Jumala meitä auttakoon. Amen

Äänestä
  • Aivan näin. Voin kertoa sen että emme ole sama henkilä Aamen:in kanssa mutta olen kiitollinen hänelle että hän on jaksanut väitellä teidän epäuskoisten kanssa.

    Omasta puolestani voisin todeta että kristinusko ei kelpaa ihmisille siksi että se ei ole lihan mukaista uskontoa. Elävä aito kristillisyys tuomitsee ihmisen lihan ja saarnaa kaikkien olevan synnin ja Jumalan vihan alla. Kaikki ovat syntiä tehneet ja joutuneet pois Jumalan lapseudesta, mutta myös evankeliumia joka on elämän voima sille joka uskoo ja kasteenlittonsa uskon kautta pitää. Evankeliumi kertoo että Jeesuksen veri on vuotanut Golgatalla kaikkien ihmisten edestä että kaikilla olisi pääsö takaisin Jumalan luo.

    Niin Pyhä Henki toimii:

    "Ja kuin hän tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja vanhurskauden tähden, ja tuomion tähden.
    Synnin tähden tosin, ettei he usko minun päälleni;
    Mutta vanhurskauden tähden, että minä menen Isäni tykö, ja ettette minua silleen näe;
    Mutta tuomion tähden, että tämän maailman päämies on tuomittu." (Joh.16:8)

    Äänestä

  • >Aito Jeesuksen kautta elävä kristitty koetaan aina vastenmieliseksi.

    Sittenhän sulla on homma täydellisesti putkessa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Aito Jeesuksen kautta elävä kristitty koetaan aina vastenmieliseksi.

    Sittenhän sulla on homma täydellisesti putkessa.

    ">Aito Jeesuksen kautta elävä kristitty koetaan aina vastenmieliseksi.

    Sittenhän sulla on homma täydellisesti putkessa."

    Hyvin oivalsit asian ytimen. Näin se nyt vaan on, ja aina on ollut ja tuleva on.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    ">Aito Jeesuksen kautta elävä kristitty koetaan aina vastenmieliseksi.

    Sittenhän sulla on homma täydellisesti putkessa."

    Hyvin oivalsit asian ytimen. Näin se nyt vaan on, ja aina on ollut ja tuleva on.

    >Näin se nyt vaan on, ja aina on ollut ja tuleva on.

    Huonosti on sekin homma sitten suunniteltu.

    Äänestä

  • Armahdettusyntinen kirjoitti:

    Aivan näin. Voin kertoa sen että emme ole sama henkilä Aamen:in kanssa mutta olen kiitollinen hänelle että hän on jaksanut väitellä teidän epäuskoisten kanssa.

    Omasta puolestani voisin todeta että kristinusko ei kelpaa ihmisille siksi että se ei ole lihan mukaista uskontoa. Elävä aito kristillisyys tuomitsee ihmisen lihan ja saarnaa kaikkien olevan synnin ja Jumalan vihan alla. Kaikki ovat syntiä tehneet ja joutuneet pois Jumalan lapseudesta, mutta myös evankeliumia joka on elämän voima sille joka uskoo ja kasteenlittonsa uskon kautta pitää. Evankeliumi kertoo että Jeesuksen veri on vuotanut Golgatalla kaikkien ihmisten edestä että kaikilla olisi pääsö takaisin Jumalan luo.

    Niin Pyhä Henki toimii:

    "Ja kuin hän tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja vanhurskauden tähden, ja tuomion tähden.
    Synnin tähden tosin, ettei he usko minun päälleni;
    Mutta vanhurskauden tähden, että minä menen Isäni tykö, ja ettette minua silleen näe;
    Mutta tuomion tähden, että tämän maailman päämies on tuomittu." (Joh.16:8)

    Omahyväisyytemme ja farisealainen mielemme kiinnittää ihmisten, niin totisten uskovien kuin uskoa vielä etsivienkin, huomiota. Emme me ole vain Kristuksen takia pilkattavana, vaan myös itsemme takia.

    Selitys, että olisimme kaikessa Kristuksen takia hyökkäyksen kohteena on isästä Perkeleestä. Sillä selityksellä voimme oikeuttaa pöyristyttävimmätkin synnit, jos vain olemme tunnustavia kristittyjä. Meitä vastaan hyökätään seka Kristuksen takia että itsemme takia.

    Huomaa hyvä ihminen, etteivät sinun ulkokultaisuuttasi ole huomanneet vain uskoa vielä etsivät, vaan myös osa totisista kristityistä.

    Ulkokultaisuus on aina vaanimassa. Heti kun tulemme uskoon, alkaa vihollinen syöttää meille, että olemme jotenkin parempia kuin muut. Vihollinen toimii pikku hiljaa, varovasti, kunkin kristityn yksilölliset seikat huomioon ottaen, niin että lipeäminen farisealaisuuteen tapahtuu aivan huomaamatta ja eksyttää kristityn.

    Raamatun kuulijakuntana olivat farisealaiset, mutta kertomuksen on Jumala säilyttänyt meitä varten. Ulkokultaisuuden synti ei ole vaanimassa kristillisyyden vastustajia, miksi olisi, vaan kristittyjä.

    Et koskaan voi tietää, kuinka paljon on armonaikaa jäljellä. Tee parannus nyt. Käy Jeesuksen ristin juureen ja sano: "Tarvitsen taas anteeksiantoa. Anna pyhän veresi puhdistaa minut.

    Äänestä

  • Jeesus.uudistaa kirjoitti:

    Toivottavasti tuo helpotti oloasi.

    Äänestä

  • Armahdettusyntinen kirjoitti:

    Toivottavasti tuo helpotti oloasi.

    Kuinka se voisi helpottaa oloa, jos joutuu näkemään, miten kova toinen kristitty on? Joka tapauksessa, tie Jeesuksen ristin juureen on edelleen auki.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Näin se nyt vaan on, ja aina on ollut ja tuleva on.

    Huonosti on sekin homma sitten suunniteltu.

    ">Näin se nyt vaan on, ja aina on ollut ja tuleva on.

    Huonosti on sekin homma sitten suunniteltu."

    No Jumala toimii miten toimii. Me vain elämme siinä suunnitelmassa mukana siinä armoituksessa mikä meille on annettu.

    Äänestä

  • Aaamen kirjoitti:

    ">Näin se nyt vaan on, ja aina on ollut ja tuleva on.

    Huonosti on sekin homma sitten suunniteltu."

    No Jumala toimii miten toimii. Me vain elämme siinä suunnitelmassa mukana siinä armoituksessa mikä meille on annettu.

    Ei löydä Aaamen eikä näköjään kukaan muukaan raamatusta ja jeesuksen opetuksesta sitä kohtaa jossa näin opetetaan:
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Äänestä

  • raamatunmukaan kirjoitti:

    Ei löydä Aaamen eikä näköjään kukaan muukaan raamatusta ja jeesuksen opetuksesta sitä kohtaa jossa näin opetetaan:
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Hes. 33:6

    Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    Hes. 33:6

    Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.

    Mutta ei "ojentaa jos häntä rakastaa"

    Äänestä

  • lue.kuten.on.kirjoitettu kirjoitti:

    Mutta ei "ojentaa jos häntä rakastaa"

    Tulee ojentaa jos näkee vaaran.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    Tulee ojentaa jos näkee vaaran.

    mutta ei rakkaudesta ;-)

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    Tulee ojentaa jos näkee vaaran.

    ja missä tuossa edes puhuttiin ojentamisesta? varoittaminen on eri asia kun ojentaminen

    Äänestä

Synnissä siitettyjä?

Ei kannata rukoilla, mutta kortonkia kannattaa käyttää.

Suurin osa maanpäällisistä kusipäistä on duunattu lasittunut himo silmissä, vahvassa sekavuustilassa, vailla sen kummempaa ymmärrystä. Niitä luusereita ja loisia me verovaroistamme elätämme joka jumalan päivä, amen.

Äänestä

Rukous kannattaa aina, tavalla tai toisella.

Äänestä

huvittava lukea homofoobikon rukous uhrien puolesta kun samainen rukoilija on just toisessa ketjussa suoltanut paskaa ja vihaa ja ennakkoluuloja.

Äänestä

Ei auta kuin todeta vanhan laulun sanoin "He nyt Luojan edessä näyttävät, miten hyviä hurskaat on ja hattusi neuvoilla täyttävät, - se riittääkö Eriksson?" Ja huhhahheij..

Äänestä

"huvittava lukea homofoobikon rukous uhrien puolesta kun samainen rukoilija on just toisessa ketjussa suoltanut paskaa ja vihaa ja ennakkoluuloja."

Aloittaja suhtautuu homoihin kuten kristityn tulee. Tuodaan esiin aidosti homouden olemus ja sitten pyydetään Jumalalta apua homoille, jotka kristinuskon mukaan ovat ajautumassa kadotuksen kauheisiin olosuhteisiin iankaikkisuuden aikamääräksi. Tällaista kristillinen rakkaus nyt vaan on, täynnä rehellisyyttä ja rakkautta.

Äänestä
  • Kevyttä on - sanoisin. Kaikki voi tietysti kääntää päälaelleen..

    Äänestä

  • Kun nyt tulit uudella nimimerkillä tänne niin löydätkö uutta nimimerkkiäsi käyttäen vastauksen tähän?
    Mikä on se Raamatun kohta tai Jeesuksen opetus jossa näin sanotaan?
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Äänestä

  • UudelleNimimerkillesi kirjoitti:

    Kun nyt tulit uudella nimimerkillä tänne niin löydätkö uutta nimimerkkiäsi käyttäen vastauksen tähän?

    Tuskinpa sitä Raamatusta löytyy, mutta voi käyttää järkeäkin. Voi sanoa esimerkiksi näin: "Väärintekijää yhtä lailla kuin oikeintekijääkin, vaikkei rakastaisikaan häntä, voi netitse oikaista mistä tahansa teosta. Elävässä elämässä on varottava, ettei tule turpaan."

    Äänestä

  • Ole realisti kirjoittaa: "Tuodaan esiin aidosti homouden olemus..."

    Tunnetko todellakin homouden olemuksen, vai oletko megalomaaninen? Tutkijat ovat selvitelleet kysymystä jo kauan, eivätkä ole vielä pystyneet luomaan kiistatonta ja toteennäytettyä hypoteesia. Mutta sinäkö pystyt?

    Äänestä

  • UudelleNimimerkillesi kirjoitti:

    Kun nyt tulit uudella nimimerkillä tänne niin löydätkö uutta nimimerkkiäsi käyttäen vastauksen tähän?
    Mikä on se Raamatun kohta tai Jeesuksen opetus jossa näin sanotaan?
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Mulla ei ole mitään uutta nimimerkkiä, minä olen kui22 -kerron kyl jos vaihdan. sitä vastoin sinä taisit vaihtaa aamenesta öylättiin eli toisiksi merkeiksi Lietkö jopa alottaja koska asia näyttää sinua kismittävän.

    Raamatun mukaan "veljeä" tulee huomauttaa kerran, kaks ja sitten jättää sikseen ei, mikset malta jo noudattaa?

    Ja kenet Sinä lasket väärintekijäksi.

    Voihan toki kaikki alkaa tuohon johon Sinä eli erottelemaan oikeat vääristä, mutta kun se olisi päätöntä alkaa Jumalaa sijaistamaan. eikä sinulla mikään yksinoikeus ja monopoli tuoda R.matun tekstejä esille, vai oletko niin suuruudenhullu että mielestäsi on.

    Äänestä

  • realismia.kehiin kirjoitti:

    Ole realisti kirjoittaa: "Tuodaan esiin aidosti homouden olemus..."

    Tunnetko todellakin homouden olemuksen, vai oletko megalomaaninen? Tutkijat ovat selvitelleet kysymystä jo kauan, eivätkä ole vielä pystyneet luomaan kiistatonta ja toteennäytettyä hypoteesia. Mutta sinäkö pystyt?

    "Tunnetko todellakin homouden olemuksen, vai oletko megalomaaninen? "

    Kristinuskon kannalta tunnen!

    Ja toiseksi homojen käytös viime kesänä AA-telttojen leipeillä isoissa kaupungeissa toi myös esiin hyvinkin konkreettisella tavalla esiin homojen olemusta heidän itse esittämin performanssein.

    Äänestä

  • UudelleNimimerkillesi kirjoitti:

    Kun nyt tulit uudella nimimerkillä tänne niin löydätkö uutta nimimerkkiäsi käyttäen vastauksen tähän?
    Mikä on se Raamatun kohta tai Jeesuksen opetus jossa näin sanotaan?
    "Väärintekijää tulee aina ojentaa, jos häntä rakastaa "?"

    Hes. 33:6

    Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    "Tunnetko todellakin homouden olemuksen, vai oletko megalomaaninen? "

    Kristinuskon kannalta tunnen!

    Ja toiseksi homojen käytös viime kesänä AA-telttojen leipeillä isoissa kaupungeissa toi myös esiin hyvinkin konkreettisella tavalla esiin homojen olemusta heidän itse esittämin performanssein.

    "Kristinuskon kannalta tunnen!" Tähän juuri epäilinkin. Ajattelet, että kristillinen selitys on eri kuin tieteellinen.

    Kerrotko vielä, milloin raamatunsanaa tulkitaan kirjaimellisesti, milloin vertauskuvana.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    Hes. 33:6

    Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.

    Niin, etupäässä oman pelastuksensa takia(ko), tuommonen ajatteluhan johtaa ennen pitkää pakkomielteeseen.

    Äänestä

  • realismia.kehiin kirjoitti:

    "Kristinuskon kannalta tunnen!" Tähän juuri epäilinkin. Ajattelet, että kristillinen selitys on eri kuin tieteellinen.

    Kerrotko vielä, milloin raamatunsanaa tulkitaan kirjaimellisesti, milloin vertauskuvana.

    Näin on että homojen olemus kyllä tuodaan esiin Raamatusta ja sitten homot itse tuo esiintymisellään esiin omaa olemustaan. Viime kesän performanssit hyvin toi esiin AA- telttojen edessä mitä kaikkea kauheaa he harjoittivatkaan julkisella paikalla.

    Raamattua ei tulkita koskaan, sitä luetaan. Kirjoitettu teksti pätee.

    Sinähän itse mitään selittämättäkään panit yhtäläisyysmerkit VT:n vartijalle ja UT:n kristitylle: "Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta."

    Tämä sai minut kysymään kirjaimellisesta ja vertauksellisesta tulkinnasta. VT:ssa ei tietenkään kristityistä puhuta mitään.

    Älä narraa, tulkitsethan sinä itsekin itsesi Portinvartijaksi.

    "Sinähän itse mitään selittämättäkään panit yhtäläisyysmerkit VT:n vartijalle ja UT:n kristitylle: "Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.""

    Juuri näin! Jumalan palvelijan osa on tämä. Amen

    "VT:ssa ei tietenkään kristityistä puhuta mitään."

    Kristityt olemme Kristuksen palvelijoita ja VTssä puhutaan suoraan ja epäsuoraan Jeesuksesta koko ajan.

    Äänestä

  • kui22 kirjoitti:

    Älä narraa, tulkitsethan sinä itsekin itsesi Portinvartijaksi.

    1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
    2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
    3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
    4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
    5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

    Äänestä

  • ole.realisti kirjoitti:

    "Sinähän itse mitään selittämättäkään panit yhtäläisyysmerkit VT:n vartijalle ja UT:n kristitylle: "Uskovan (vartijan) tulee aina varoittaa vaarasta.""

    Juuri näin! Jumalan palvelijan osa on tämä. Amen

    "VT:ssa ei tietenkään kristityistä puhuta mitään."

    Kristityt olemme Kristuksen palvelijoita ja VTssä puhutaan suoraan ja epäsuoraan Jeesuksesta koko ajan.

    Näköjään käytämme eri kieltä. Yleiskielen mukaan olet tulkinnut Raamattua vertauskuvallisesti, kun selität VT:n sotilaallisen vartijan tarkoittavan UT:n kristittyjä vartijoina. Se on vähintään kielikuva, paremminkin vertauskuvallinen tulkinta.

    Sinä taas väität, että Raamattua ei tulkita, vaan luetaan kirjaimellisesti.

    Käytämme siis sanoja "vertauskuvallinen", "kirjaimellinen" ja "tulkita" aivan eri merkityksessä.

    Entas sitten tämä lausumasi: "...VTssä puhutaan suoraan ja epäsuoraan Jeesuksesta koko ajan." Jos et tulkitse Raamattua, kuinka voit sanoa, että jotkut kohdat tarkoittavat Kristusta? Ilmeisesti sinulla on sanoille "suoraan" ja "epäsuoraan" erityinen käyttö, joka poikkeaa yleisestä kielenkäytöstä.

    Tällä menetelmällähän mikä tahansa voi tarkoittaa mitä tahansa, kun on lupa valitsemissaan sanoissa poiketa tavallisesta merkityksestä, milloin tahtoo.

    Ei hengellinen kieli voi olla sellainen erikoiskieli, jossa sanat eivät olekaan yleiskielen käyttäjille tuttuja. Viesti ei mene perille, vaikka piirtäisit samalla.

    Äänestä

  • Kristillinen rakkaus ei todellakaan ole tuollaista kaksinaismoraalia!

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Kristillinen rakkaus ei todellakaan ole tuollaista kaksinaismoraalia!

    Jumalalleko tässä kiukuttelet noiden Raamatun jakeiden vuoksi? Miksi?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Kristillinen rakkaus ei todellakaan ole tuollaista kaksinaismoraalia!

    Mikä sinä olet kristillisestä rakkaudesta puhumaan ja vielä "opettamaan" toisia leuka pystyssä?

    Ensin pitäisi itse tulla uskoon ja senkin jälkeen esiintyä oppilaana eikä muiden opettajana.

    Äänestä

  • kuorimummo kirjoitti:

    Mikä sinä olet kristillisestä rakkaudesta puhumaan ja vielä "opettamaan" toisia leuka pystyssä?

    Ensin pitäisi itse tulla uskoon ja senkin jälkeen esiintyä oppilaana eikä muiden opettajana.

    Voi, voi sitä korskaasi, mikäs sinä ole luokittelemaan uskovat ja ei uskovat oman mutusi mukaan?

    Äänestä

Rakas Jeesus,
Suojele ja varjele homoseksuaaleja ja vähemmistöjä uskovien vihalta, kuten suojelit omaisuuskansaasi synkkinä, pimeinä historian hetkinä ajoista asti. Sinä Rakas Jumala, ilmaiset tahtosi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöissä, kuten olemassaolon omaisuuskansassasi, Adonai, Elohim.

Varjele häväistykseltä myös näiden lähimmäisten rakkaita ja perheenjäseniä. Vahvista heidän keskinäinen rakkautensa siunaamalla heidän avioliittoaan. Anna anteeksiantosi ja armosi heidän ylleen. Amen.

Äänestä
  • Totisesti, Amen.

    Äänestä

  • Herkkä ja runollinen rukous. Soi mielessä kuin kaunis melodia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Armahdettusyntinen kirjoitti:

Armollinen Taivaallinen Isä.

Lähestymme sinua sen suuren tragedian ja inhimillisesti mittaamattoman surun johdosta jonka aiheutti tuo Orlandon ampumiskohtaus. Me tunnustamme olevamme syntisiä ihmisiä, meidät on synnissä siitetty ja isämme ovat synnissä eläneet. Niin olemme myös me kaiken elinaikamme aina hamasta kasteen hetkestä niin tähän asti sinun pyhän tahtosi ajatuksin, sanoin ja kätten töin rikkoneet.

Taivaallinen Isämme; suo lohdutusta ja voimia sureville omaisille ja tämän katoavaisuutemme rajun muistutuksen keskellä lohduta surevia iankaikkisen elämän toivolla. Isä, me tiedämme sinun kädessäsi olevan elämän ja kuoleman, me tiedämme myös että rakkaan Poikasi sovintovereen turvaaville ei kuolemalla ole viimeistä sanaa. Suo meillekin oikea mieli sinun snansi edessä että omassa elämässämme ottaisimme vaarin armostasi ennenkuin oma kuolinretkemme päivä koittaa.

Opeta meitä myös rakastamaan toinen toistamme niin ettei viha saisi meissä sijaa. Auta että rakastaisimme kaikki toisiamme ikään, sukupuolen, rotuun seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan tai mihinkään muuhun katsomatta sillä me olemme Sinun kättesi työ.

Sulje hellään huomaasi nyt uhrien omaiset ja anna gheille voimaa jatkaa tätä elämää. Armahda meitä kaikki, rakkaan Poikasi Jeesuksen, kaikkien syntisten Vapahtajan nimessä.

Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu