Mistä sen tietää tai sen onko jotain tehtävissä? Onko tämä vaan se "vastamäki"?
Riitaa tulee jatkuvasti. Mies menee usein henkilökohtaisuuksiin haukkumalla ja häipyy sitten kavereilleen. Joskus tulee vasta seuraavana päivänä.
En itsekään osaa aina olla rakentava riidoissa. Mutta tuntuu että mies ottaa kaikesta sanomastani itseensä. Tuntuu että hän päättää etukäteen mitä mieltä on eikä ole kiinnostunut kuulemaan sanottavaani. Joskus onnistutaan puhumaan ja keskustelemaan leppoisasti ilman riitaa, ne hetket on ihania, mutta harvinaisia.
Ei tehdä miehen kanssa kahdestaan tai perheenä mitään yhdessä. Arkiaskareet hoidetaan erillään. Ennen tehtiin mutta riideltiin.
Pidemmillä lomareissuilla mies vietti osan ajasta itsekseen ja minä lasten kanssa. Asiasta puhuttiin tuloksetta. Nyt mies reissaa yksin kavereiden kanssa ja minä teen juttuja lasten kanssa.
Illalla lasten mentyä nukkumaan tehdään omia juttuja itsekseen. Yhteisten juttujen tekeminen on minun ehdotusteni varassa eikä minuakaan innosta. Seksi sentään on alkanut toimia paremmin kun olen jollain tasolla lakannut suremasta suhteen tilaa ja hyväksynyt asiat sellaisina kuin ne ovat.
Yritän pitää arjen mahdollisimman toimivana ja perheen koossa. Koen että niin on lapsillekin parempi ja jaksan paremmin kun mies hoitaa osan asioista. Tosin mies viettää yhä enemmän aikaa kodin ulkopuolella. Välillä tuntuu että olen yksin suhteessa.
Mikä on tarpeeksi? Miten kauan on yritettävä ja onko joku löytänyt hyviä keinoja lähentyä uudelleen? Entä jos eroaa, saako mistään apua arkeen tai lasten hoitoon tarvittaessa jos ystävät ja sukulaiset eivät ole asiasta innostuneita? Pelkään miten pärjään yksin.
Riitaa tulee jatkuvasti. Mies menee usein henkilökohtaisuuksiin haukkumalla ja häipyy sitten kavereilleen. Joskus tulee vasta seuraavana päivänä.
En itsekään osaa aina olla rakentava riidoissa. Mutta tuntuu että mies ottaa kaikesta sanomastani itseensä. Tuntuu että hän päättää etukäteen mitä mieltä on eikä ole kiinnostunut kuulemaan sanottavaani. Joskus onnistutaan puhumaan ja keskustelemaan leppoisasti ilman riitaa, ne hetket on ihania, mutta harvinaisia.
Ei tehdä miehen kanssa kahdestaan tai perheenä mitään yhdessä. Arkiaskareet hoidetaan erillään. Ennen tehtiin mutta riideltiin.
Pidemmillä lomareissuilla mies vietti osan ajasta itsekseen ja minä lasten kanssa. Asiasta puhuttiin tuloksetta. Nyt mies reissaa yksin kavereiden kanssa ja minä teen juttuja lasten kanssa.
Illalla lasten mentyä nukkumaan tehdään omia juttuja itsekseen. Yhteisten juttujen tekeminen on minun ehdotusteni varassa eikä minuakaan innosta. Seksi sentään on alkanut toimia paremmin kun olen jollain tasolla lakannut suremasta suhteen tilaa ja hyväksynyt asiat sellaisina kuin ne ovat.
Yritän pitää arjen mahdollisimman toimivana ja perheen koossa. Koen että niin on lapsillekin parempi ja jaksan paremmin kun mies hoitaa osan asioista. Tosin mies viettää yhä enemmän aikaa kodin ulkopuolella. Välillä tuntuu että olen yksin suhteessa.
Mikä on tarpeeksi? Miten kauan on yritettävä ja onko joku löytänyt hyviä keinoja lähentyä uudelleen? Entä jos eroaa, saako mistään apua arkeen tai lasten hoitoon tarvittaessa jos ystävät ja sukulaiset eivät ole asiasta innostuneita? Pelkään miten pärjään yksin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eipä tuohon ole yksiselitteistä vastausta, vaan vastaus löytyy sinusta itsestäsi. Siitä tietää, että avioliitto on lopussa, kun ei jaksa enää ja on valmis lähtemään omilleen, vaikka se pelottaisikin aluksi. Suurempi pelko ja turhautuminen on jäädä toimimattomaan liittoon ja näin se lähtöpäätös vahvistuu. Liitosta ei enää saa yhtään mitään ja lähteminen toisi sentään oman elämän takaisin, vaikka siihen omat haasteensa liittyykin.
Hei Neuvotonnainen.
Kerrot parisuhteeseesi läheisyyden tilalle saapuneesta erillisyydestä ja etääntymisestä. Riidat ja kummankin vetäytyminen pois yhteisestä olemisesta maustavat nyt arkeanne kitkerästi.
Hyvin usein parisuhteeseen tulee tämän tapainen vaihe, jossa ikään kuin punnitaan, päteekö sitoutuminen enää. Jotkut päätyvät eroon, mutta toiset taas löytävät kriisin jälkeen kuitenkiin suhteessaan pohjan, jolle haluavat elämänsä rakentaa. Sitoutuminen tarkoittaa kummankin osapuolen halua olla yhdessä. Pelkkä halu ei vielä riitä, vaan tarvitaan tekoja. Yksi tällainen teko voisi olla, että ryhdytte määrätietoisesti opettelemaan vuorovaikutustaitoja riitatilanteissa. Esim. parisuhde Kataja järjestää Solmuja parisuhteessa - viestintäkursseja, joissa opetellaan uusia tapoja viestiä ongelmatilanteissa. Pääpointti on se, että opitaan kuuntelemaan toista, antaudutaan siis dialogiin eikä paapateta omaa asiaa monologina, ja opitaan puhumaan omista oikeista tunteista syyttävien sinä-viestien ja tulkintojen sijaan. Nämä ovat vaikeita taitoja, siksi kursseilla opetellaankin niitä erilaisten harjoitusten avulla. Toisista pareista saa hyvää tsemppiapua ja vertaistukea.
Parisuhdeasioita voi hoitaa ja luodata myös pariterapiassa, jota saa yksityisiltä pariterapeuteilta tai esim, seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksista.
Parisuhteen etääntyminen, riitely ja läheisyyden puute näivertävät ja tuhoavat suhdetta. Hyvä juttu kuitenkin on se, että niille asioille voi jotain, ja voi paljonkin jos perimmäinen tahto jostain löytyy. Lähes kaikki pitkään yhdessä olleet parit ovat kokeneet jotain samantapaista, mutta päässeet sen yli. Haluatteko vielä koettaa?
Merja, diakoni
Miehesi vaikuttaa ikävä kyllä kakaralta joka on jäänyt osin sinne poikamies / sinkku asteelle. Täytyy vain toivoa että kasvaisi aikuiseksi. Mitäpä jos sinäkin joskus reissaisit tms ihan itseksesi ja jättäisit miehen harteille hetkeksi kaiken vastuun kodista ja lapsista. ?
Avioliitto ei ole koskaan automaattisesti lopussa. Aina voi alkaa jakaa asioita, joita ei ehkä itsekään kaikkia etukäteen tiedä. Kysyä, vaikka mitä tunteita erilaiset jaettavat asiat toisessa herättävät. Vaihdetaanko aihetta. Jakaa niitä asioita, joista todella pitää: musiikkia, harrastuksia, ohjelmia, ... näistä voisi löytää yhteisiä mielenkiinnon aiheita.
Katsoa väliin Monty Python juttuja tai muuta, josta molemmat pitävät.
Yhteinen kävely tai lenkkeily auttoi itseäni yllättävän hyvin. Kunto parantui ja jaksan helpommin muutakin.
Niin kauan kuin jotain voi vielä sanoa, jotain voi vielä sanoa.
Joskus voi myös alkaa ajatella, että avioliitto on vasta alussa. Kaikkea ei voi millään tietää etukäteen.
Oma puoliso on oma puoliso. Muut ovat parhaimmillaan lisäenergiaa avioliitolle. Ja pahimmillaan valtaavat avioliiton muiden tarkoitusten mukaiseksi. Tässä ei auta riidellä vaan toimia ikäänkuin ruuhkaliikennesuunnistuksessa, harkiten, etsien, ehdottaen. Tarvittaessa päämäärää vaihtaen. Sopivan miljöön etsintään yhdessä.
Niin kuin eräs tunnettu (= joidenkin tuntema) (joogaseksi)guru aikoinaan sanoi:
Yrittäkää enemmän.
Tämän olen havainnut toimivan monessakin asiassa hyvin.