Päätin tänään aloittaa laihdutuksen. En ole määrittänyt kalorirajaa, mutta lasken silti kalorit. Joka päivä pitää kuitenkin syödä vähemmän kuin kuluttaa. 8/16 dieettiä ajattelin noudattaa. Eli saan syödä vain klo 10-18 välisenä aikana. Olen 162cm pitkä nainen ja painan 66.3kg. Bmi siis on 25.26. Tiedän, että tuo on vain lievästi ylipainon puolella. Tavoitepainoni on 58kg. Ja se pitäisi olla elokuun alussa eli viimeistään 1.8.2016. Tiedän, että tuo on aika paljon, mutta motivaatiota löytyy.
Laihdutusprojekini
1
155
Vastaukset
- McQueen
Tuota.. ei tuollaisessa ole kyllä mitään järkeä. Kalorien lasku aluksi hyvä, niin opit hahmottamaan mitä tuotteita kannattaa vältellä.
Syö mieluummin tasaisesti päivän mittaan pieniä annoksia, niin aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Myöskään pelkkiä kaloreita ei kannata tuijottaa, vaan myös sitä mistä ne koostuvat. Rasvaa ja proteiinia painotetummin tietty, mutta hiilareita kyllä tarvitsee jos aikoo harrastaa vähänkin kävelyä raskaampaa liikuntaa.
Tämän lisäksi lisää salaattia niin paljon kuin mahdollista aterioiden mukaan. Lautasmalli on ihan hyvä lähtökohta syömiselle. Perunaa ei tarvitse oikeastaan kukaan, hiilarit saa mukavasti tummasta riisistä ja pastasta kun niitä tarvitsee.
Juo vettä. Reilusti. Jätä kaikki mehut, limut, jogurttijuomat yms yms pois, niillä saa huomaamatta paisutettua itsensä muodottomaksi.
Muutenkin, nämä "laihdu 10kg kahdessa kuukaudessa sexiwau" -dieetit on hyvä jättää omaan arvoonsa. Vai mitä arvelisit tapahtuvan kun lopetat dieetin ja palaat normaaliin ruokarytmiisi? Tarkoitus varmaan olisi myös pysyä siinä ihannepainossa sen saavutettuasi. Jos haluat laihtua pysyvästi, muuta ruokailutottumuksesi sellaisiksi, joiden kanssa pystyt elämään jatkossakin. Pahoittelut jos kuulosti kärkkäältä, nämä on oman kantapään kautta opittu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1267130Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam904937Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk733791Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,273024Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni452596Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t281989Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei2091515Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3251334Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1671133Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on471126