Kokemukseni helluntaiseurakunnista Suomessa.

Wilkersohn

Helluntaiseurakunnassa sain hengellisiä kokemuksia Jumalan läsnäolosta, kasvoin positiivisesti ajattelevaksi ja sosiaalisesti taitavaksi ihmiseksi. Toisaalta helluntaiyhteisö oli ahdistava, ristiriitainen ja leimaava joukko hyvin erilaisista lähtökohdista olevia ihmisiä. Seurakunnassa oli todella hankalaa puhua vaikeista asioista. Mielestäni seurakunnat ovat lähinnä sellaisisa näyttäytymispaikkoja uskovaispiireissa kulkeville ihmisille. Tässä kokemukseni Suomen helluntaiseurakunnista:

Helluntaiseurakunnissa seurakunnan pastorina toimi yleensä tylsä keski-ikäinen perheenisä, jonka oma isä oli ollut joskus lähetystyöntekijä tai saarnaaja. Seurakunnan päätöksistä vastasivat eläkeläiset vanhimmistoveljet, jotka haikailivat Niilo Ylivainion aikoja takaisin. He käyttivät puheissaan mustavalkoisista suomifilmeistä tuttua kieltä.

Helluntaiseurakunnan tehtävissä toimi myös seurakuntahierarkiassa korkealle noussut pastorin luottamusta nauttiva pieni eliittiryhmä. Erilaiset julkkikset ja rikolliset nousivat nopeasti uskoontulokokemuksen jälkeen maallikkosaarnaajiksi. Osa heistä tuli pysyvästi uskoon.

Seurakuntalaisia villinneet karismaattiset puhujat hiljennettiin yleensä leimaamalla heidät harhaoppineiksi menestysteologeiksi. Seurakuntalaisia pyrittiin kontrolloimaan pelottelemalla siunausten kadottomisella elämästä. Myös sosiaalinen eristäminen oli tavallista.

Nuorten toiminta nähtiin uhkana ja se oli eriytetty muun seurakunnan toiminnasta lähes kokonaan. Sukupolvien välinen kuilu oli valtava. Sunnuntaikokouksiin osallistumisesta tuli mieleen mummolakäynnit. Seurakunnan nuorten piirissä oli muotia hankkia esimerkiksi tatuointeja, mutta sunnuntaikokouksissa ne piti peittää. Musiikki ja saarnat olivat myös hyvin erilaisia. Toisaalta seurakunnissa nuorina pidettiin vanhimmistoveljiä nuorempia jäseniä.

Nuorten toiminnassa oli paljon tunteisiin vetoavia ja provosoivia puheita. Maailma oli ahdistava huumepiikkien, kuoleman, esiaviollisen seksin, pornon ja alkoholin täyttämä paikka, josta vain Jeesus voisi pelastaa. Etenkin leirien iltatilaisuuksissa jokainen leiriläinen lopulta murtui ja teki parannusta synneistään. Nuorisopastori sitten raportoi seuraavassa sunnuntaikokouksessa, että kaikki leiriläiset tulivat uskoon. Olen itsekin tullut uskoon varmaan 20 kertaa. Pidin ylistysmusiikista. Ylistysmusiikkia soitettiin joka paikassa. Myös rap-musiikki oli suosittua.

Toisaalta koin nuorten toiminnassa paljon huippukokemuksia, puhuin kielillä ja täytyin monta kertaa Pyhällä hengellä. En voi kiistää kokemuksiani. Nuorilla ei ollut syntilistoja, mutta kaikki tiesivät, että esiaviollinen seksi, masturbaation synnyttämät ajatukset, alkoholikokeilut, pokemon, harry potter, maailmallinen musiikki ja ei uskovien kanssa hengailu johtivat eroon Jumalasta.

Monet uskovaiset korostivat sitä, että heidän tuli elää maailmassa, mutta ei olla maailmasta. He eivät halunneet myöskään lukeutua helluntailaisiksi, vaan uudestisyntyneiksi kristityiksi, joka tarkoitti käytännössä aivan samaa asiaa.

Seurakunnassa ei kannustettu ajattelemaan, vaan ongelmia ratkottiin ylistämällä ja rukoilemalla Herraa. Nuorten elämäntapa matkittiin Hillsong- kirkosta tai yhdysvaltalaisista muodikkaista seurakunnista. Näiden seurakuntien tilaisuuksia seurattiin internetin välityksellä ja niiden toimintaa pyrittiin jäljittelemään vaatetuksesta, musiikkiin ja elämäntapaan. Seurakunnassa suositut tyypit matkustelivat jatkuvasti, puhuivat montaa kieltä ja elivät ns. vaihtoehtoelämää. Oikeastaan helluntaiseurakunnan nuorten toiminta oli lähempänä internetin seurakuntia kuin paikkakunnan helluntaiseurakunnan toimintaa.

Itse elän tällä hetkellä seurakunnan ulkopuolella. Seurakunnassa olin ahdistunut. Näin on helpompi. Mitä mieltä itse olet?

17

1654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarvittaisiin ulkopuolista vainoa puhdistamaan kaikki seurakunnat saastasta. Todellisissa vainoissa päästäisiin eroon tapakristityistä ja seurakunnat puhdistuisivat ja alkaisivat suorittaa paremmin Jeesuksen antamaa tehtävää. Länsimaiset mukavuudenhaluiset seurakunnat eivät kasva, vainottuna seurakunnat sen sijaan kasvavat sekä määrällisesti että laadullisesti. Sitten alkaa muotomenot ja epäraamatulliset opitkin katoamaan kun vain Jumalan Sanan nälkäiset ihmiset kokoontuvat keskenään.

      No tulevaisuudessa asiat tulevat menemään tähän suuntaan...

    • helluntailainen

      Kylähän sitä eletään luopumuksen aikaa, ja eiköhän kaikissa uskonyhteisöissä se ilmiö ole vaanimassa. Jos on suhde Jumalaan kunnossa ja rauha Kristuksessa, niin mikä siinä ahdistaa vaikka kaikki ei elä Jumalan tahdon mukaan. Pelottaako ja ahdistaako sinua, että luovut ja etäännyt itsekin uskosta, jos käyt seurakunnassa. Eikä meillä ole sittenkin kilvoittelu, että pysytään henkilökohtaisesti uskossa.
      Minun seurakunnassa ei ihan kuvaamaasi menoa ole, mutta ollaanhan me täällä pohjoisemmassa.
      Jumalan sana kuitenkin opettaa, että ei ole hyvä jättää seurakuntakokousta niin kuin muutamien on tapana. Ei edes ole ehtona se että seurakunta on huono. Ollaanhan me jokainen osa seurakuntaa.
      Tietenkin asia on sinun oma valinta ja ratkaisu. Vastasin kun sitä kysyit. Pääasia ette uskoa ja Jeesusta jätä.

      • USKOVIEN.yhteys.Hengessä

        sanaa 'seurakunta' ei ole. Rkäännös puhuu 'pyhien keskinäisestä kokoontumisesta yhteen', sitä ei pitäisi jättää!


      • Setä.neuvoo

        "sanaa 'seurakunta' ei ole. Rkäännös puhuu 'pyhien keskinäisestä kokoontumisesta yhteen', sitä ei pitäisi jättää! "

        Seurakunnasta puhuu jopa Vanha Testamentti, joidenkin käännösten mukaan. Kun Israel vaelsi erämaassa jumalanpalvelusmenoinensa, sitä nimitetään 30-luvun käännöksessä seurakunnaksi. Mutta Uudessa testamentissa, alkutekstiversioissa, seurakuntaa tarkoittaa ekkleesia, uloskutsutut.

        http://biblehub.com/greek/1577.htm

        Heb 10 puhuu asiasta, jota voidaan verrata 2. Tess 2 -lukuun. Projektista, että Jumala kokoaa valittujaan (Ef 1) maailmasta ylösnousemukseen. Tällä tavalla nähtynä, vajavaisesti käännetty "älkäämme laiminlyökö seurakunnankokoustamme", voidaan ymmärtää vaikkapa evankelioinniksi ynnä muuksi uskovien yhteistoiminnaksi, joka tähtää tuohon Herran paluun jouduttamiseen. Että laumaa kootaan, uskoviksi ja ylösnousemukseen. Episynagoojee -sana liittyy mm. ennaltamääräämisoppiin tällä tavalla.

        http://biblehub.com/multi/hebrews/10-25.htm

        http://biblehub.com/pr38/2_thessalonians/2.htm

        http://biblehub.com/greek/1997.htm


    • kärsimysrakkaus

      Raamattu kehottaa Meitä uskovia kärsimään toinen toisiamme rakkaudessa. Joudumme siis kärsimään toisia uskovia. Se on mahdollista Jumalan antamassa ja vaikuttamassa rakkaudessa. Ja Jumala antaa rakkauttaan Hengen täyteydessä.

      Rakkaus kärsii kaiken

      1 Kor 13:7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

      Ef 4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa

      Kolossalaiskirje 3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.

    • Sale70

      Helluntailaisuudessa on pohjimmiltaan kyse kaikki lahkon tunnusmerkit täyttävästä uskonyhteisöstä. Liikkeessä on paljon äänekkäitä, yksinkertaisia ihmisiä. Heidän "aivoitusten" kautta ei saa kovin hyvää kokonaiskuvaa, mutta hengellinen väkivalta seurakunnissa on arkipäivää. Usein kontakti muuhun maailmaan jää, kun seurakuntaan liittyy. Seurakunnasta on vaikea lähteä, kun heti tuomiona Helvetti ja yhteisön menetys. Silloin tällöin katselen televisiosta tv7 ja saatan käydä jossain naapuripaikkakunnan tilaisuuksissa. "Omaan" helluntaiseurakuntani kierrän kyllä kaukaa.

    • Setä.neuvoo

      Mitkä mielestäsi ovat lahkon tunnusmerkkejä? Nämäkö?
      - väärä käsitys kolminaisuudesta tai Jeesuksen ihmisyyden /jumaluuden kieltäminen
      - väärä pelastusoppi, jossa puuttuu armo tai laki tai molemmat
      - vahva saarnamies / johtaja, jota ei saa arvostella
      - väärät maailmanlopun päivämäärien ennustelut
      - väärä seurakuntanäkemys, että pelastus vain meidän yhdistyksessä /lahko pelastaa?
      - Tai jotain muuta, kuten väärää pelottelua itsekeksityillä säännöillä?

      • Velu76

        Helluntailaisuudessa epäterveet ("lahko") tunnusmerkit:
        - Pastoria/Vanhimmistoa ei saa arvostella
        - Hyvin hajanainen opetus, joka mahdollistaa hengellisen kiusanteon.
        - Monissa helluntaiseurakunnissa etenkin pienemmillä paikkakunnilla ja Pohjois-Suomessa käsitys omasta kotiseurakunnasta ainoana oikeana.
        - Maailman ja seurakuntayhteisön eron korosta<minen
        - Pelon kautta opettaminen
        - Välittäminen ehdollista.
        Sinä tiedät!


    • italobro

      Tämäkin kirjoitus todistaa sen, että seurakunnat ovat yhtä myrkyllisiä paikkoja kuin huonot työyhteisöt. Helluntaiseurakunnat ovat aina olleet narsististen johtohahmojen temmellyskenttä. Seurakuntalaiset eivät halua nähdä metsää puilta, kun monet ovat rakentaneet koko elämänsä seurakuntayhteisön ja uskon varaan. Mitään luopumusta ei ole tapahtunut, vaan ihmisten tulisi herätä näkemään ihmisten itsekkyys ja pahuus myös seurakunnissa.

    • Hiram.Abiff

      Oletko kuullut Vapaamuurariveljistä ja heidän ritualistisesta toiminnastaan?

    • mikkelinmies1

      Mielestäni helluntalaisissa ei ole mitään muuta vikaa kuin omanvoitonpyynti. Muutoin ovat ykkösrivissä Taivaassa. Tämä on tietenkin minun tulkintani. Minä haluaisin jotakin iloa ja rempseyttä näin loputtomiin akateemisiin keskusteluihin, mitä kaste on, mitä on Pyhä Henki, parantaako tänäänkin Herra Jeesus, voiko käyttää alkoholia, entä tupakoida, jotkut ovat alkaneet polttaa sikaria (maksaa kyllä maltaita) kukin tasonsa mukaan, entä avioero. RV:ssa oli koko sivun juttu jo aikoja sitten tapahtuneen saarnaja Niilo Mäenpään erosta/jättämisestä. Mitä näitä jauhetaan? Eletään tässä ja nyt. Tulevaisuus maailmankaikkeuden Herran Kristuksen kanssa, eikö se ole aikamoinen visio? Uskon näin, muta lukijoista uskoo?

    • mikkelinmies1

      Luin tarkemmin aloittajan näkemyksiä. Olit/olet selkeästi urbaanin helluntaisrk:n jäsen. Kaikki on ympärilläsi srk:n pastori, nuorisotyöntekijä ja akateemista väkeä, osaavat kieliä ja matkustelevat. Siinä ei ole mitään pahaa, sillä me ihmiset olemme ympäristömme tuote. Myös hellarit, joita on Jumala siunannut valtavalla menestyksellä. Tietäisitpä 1950-60 luvun köyhät ja "oppimattomat" hellarit, jotka taistelivat lähinnä lapsikastetta vastaan, seurakuntatotuudesta ja "oikeasta" uudestisyntymisen puolesta. Elokuvat, tanssit, alkoholi, tupakointi , kiharat, urheilukilpailut, iskelmämusiikki radiossa jne. olivat suurin piirtein syy erottamiseen (sinänsä huonoja elämäntapoja) TV- vastaanotinkin pysytteli kauan pahimpana syntiluukkuna. Nyt kaikki ylistävät sitä mediana, jonka JUmala on meille antanut.

      Nyt on toisin. Erottamisen syytä ei löydy seurakunnista. OLet itse ilmeisesti eronnut vai puhutko omiasi? Ylistämme loputtomasti, naisilla pakanallisia koruja bodit täynnä ja miehet soittavat rumpuja värinän ja valoekstaaseissa ja siskot tanssivat huntuineen jopa Tampereen Saalemissa. Kävin siellä joku vuosi sitten lauantaiehtoona. En uskonut olevani rakkaassa Saalemissa Tampereella. Lue sosiaalipsykologi M. Järvisen "Luokkaretkellä", niin saat kuvaa helluntaisuudesta Tampereella 1960-luvulla. Hän itse on luopunut kokonaan uskosta. Järkyttävää. Saarnaajan tytär. En moiti ketään, vaan olen surullinen, jos nuoret oppineet ihmiset eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan myös hellsrk:ssa.


      Puhuit kielillä, täytyit Pyhällä Hengellä, mutta srk:ssa ei kannustettu ajattelemaan. Huh ..huh Jumala antoi järjen ja me jokainen ajattelemme itsenäisesti eikä jonkun nuorisoplantun yli-innostuneen iltayön johdattamana. Ajattele itse. Saat voiman. Jumala asuu tässä ja nyt.

    • Niilo.Yli-Vainio

      Muutama voltti vielä niin kuolleet herää!

    • timisvaan

      Minä helluntai srk:ssa olen saanut oppia tuntemaan Jumalan sanaa , kiitos Jumalan että srk: samme on ollut hyviä sanan opettajia. Olen koko uskossa olo ajan kuulunut samaan, yhdestä Suomen suurimpaan helluntaiseurakuntaan. Muuten olen vieraillut pohjoisesta, etelään eri helluntaiseurakunnissa, myös muissa vapaissa suunnissa. Tämän 36v. uskossa olo ajan menee kyllä ISON plussan puolelle , puhuttaessa helluntaiseurakunnista, ja tässä ei ole yhtään kotiin päin vetoa.
      Olen siis vieraillut myös pienissä, maalaiskuntien helluntai srk:ssa. Helluntaiseurakunnista arvostan sitä, että pastorit, evankelistat jne. ovat itse uskossa Jeesukseen, ts. uskovat siihen mitä opettavat, julistavat l. Raamattuun.
      Suurin osa heistä on lempeitä, Jumalan rakkauden kokeneita ja sen täyttämiä ja haluavat vilpittömästi jakaa eteen päin sitä, mitä itse ovat Jumalalta saaneet.

      Seurakuntalaisista, hm se on värikästä porukkaa, eikä kaikki seurakunnissa kävijöistä ole täysillä mukana eikä ole srk:n jäseniä, siellä käy kaikenlaista porukkaa, kuka mistäkin syystä, koko yhteiskunnan kirjo ja näin pitää ollakin.

    • Raquel2

      Loistava avaus. Juuri näin!

    • taivaaseen

      Olen ottanut Jeesuksen vastaan pelastajanani noin 8-vuotiaana. Siitä lähtien olen uskonut Jeesukseen pelastajanani. Jumalan armosta voin sanoa, että en joutunut koskaan siihen tilaan, että en olisi Jeesuksesta välittänyt. Olen jo lähempänä seitsemää kymmentä.
      Jeesus opetti, että hänen sanansa on valkeus meidän tiellämme. Jumalan san ohittaa kaikki muut ohjeet ja mielipiteet. Paavali opetti, että vaikka enkeli taivaasta julistaisi muuta oppia hän olkoon kirottu. Neuvoni on tämä lue Jumalan sanaa ja opi tuntemaan se hyvin. Kun tunnet Jumalan sanan voit arvioida kaikkea kuulemaasi ja toimintoja sanan opetusta vasten. Tottakai myös omaa toimintaasi. Kaikki tottelemattomuus ja synti on vahingollista eikä siitä ole muuta kuin vahinkoa.
      Tärkein tavoitteeni on olla kerran taivaassa pelastettujen joukossa ja että nimeni löytyy sieltä elämän kirjasta.

    • oikeusvirrat

      Kyllähän helluntaiseurakunnissa pääsääntöisesti toimitaan ja opetetaan jumalan sanaa oikein. Jeesushan opetti, että ei poisteta rikkaruohoja, ettei sen mukana poisteta viljaakin. Jeesuksen opetus on sietää kaikkia ihmisiä ja varjella itsensä niin, ettei saastu.
      Ensisijaisesti meidän jokaisen tulee tehdä itse oikein. Emme voi vedota siellä viimeisellä tuomiolla, että seurakunnan saarnaaja toimi Jumalan sanan vastaisesti.
      Kyllähän seurakunnassakin voi olla kaikenlaista, mutta meidän tulee aina valvoa oma tilamme.
      Viimeisinä päivinä laittomuus pääsee valtaan ja useiden rakkaus kylmenee. On hyvä tietää, että haureuden harjoittajat ja avionrikkojat sekä muut synnin harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Kaikesta synnistä on tehtävä parannus ja jumala armahtaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1801
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe