Kittilän tutkinta

Tuomiotulossako

KRP:

Valtakunnansyyttäjänviraston avaama tutkinta kunnan enemmistöomistaman hissiyhtiön Oy Levi Ski Resort Ltd:n toimitusjohtajan Jouni Palo­saaren toiminnasta hissihankinnassa.
Kuntapäättäjien toiminta hissiyhtiön tapahtumavyyhdissä.
Kuntapäättäjien toiminta kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisasiassa.
Lapin poliisilaitos:

Vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornbergin päätös salata Eilavaara-asiakirjat. Tutkintapyynnön tehnyt Suomen Kuvalehti.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus:

Valtuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen saamat moitteet toimivallan ylittämisestä Yrityksen pidätettyä syksyllä 2014 osittain päätöksenteosta kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet niistä asiakokonaisuuksista, joita poliis­tutkinta koski jo tuolloin.
Hallintojohtaja Esa Mäkisen siirtäminen syrjään kunnanhallituksen sihteerin ja kunnanjohtajan sijaisen tehtävistä epäasiallisin perustein.
Vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornbergin päätös salata Eilavaara-asia­kirjat. Valittajina Suomen Kuvalehti ja Yle Lappi.
Korkein hallinto-oikeus:

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanominen. Kunnanvaltuusto päätti valittaa helmikuussa 2016 äänin 12–10 hallinto-oikeuden ratkaisusta, jolla valtuuston suorittama lainvastainen irtisanominen kumottiin. KHO hylkäsi 3.6.2016 Kittilän kunnan valituksen ja piti hallinto-oikeuden ratkaisun ennallaan.

Oulun syyttäjänvirasto, syyteharkinnassa:

Kuntapäättäjien varjovalmistelu: niin sanotut Eilavaara-asiakirjat ja niihin liittyvä lasku kunnanhallitukselle.

Lähde: http://www.lakimiesuutiset.fi/artikkelit/2016/4-2016/kittilassa-haetaan-kuntapaattajien-virkavastuun-rajoja/

Eikö olisi aika jo siirtyä syrjään jäävit henkilöt?

21

1901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakaistaansivuun

      Olisi aika, ne vain ei siirry. Lex Kittilä siirtää ne sivuun, ja sitäkin vastaan yritettiin lobata surullisin seurauksin.

      Laki voikin siirtää sivuun koko joukon nykyistä päättäjistä.
      Mitä enemmän, sen parempi

    • tohtoritietää

      Ja oikeustieteen tohtorimme vt. kunnanjohtaja Tornberg pitää kunnan tilaa marginaalivähemmistön aiheuttamana. Melkoinen väite.

      Tämä sakki vielä pyrkii vaikuttamaan ministereihin ja kansanedustajiin, että lakivalmistelut valtiovallan puuttumisoikeuteen tulisi keskeyttää.

      Tämä kaikki osoittaa, että lakiuudistus on todellakin tarpeen.

      Onneksi Suomen Kuvalehti huolehtii Kittilän kunnan laillisuuden valvojana seuraamalla kunnan päätöksentekoa. Demokraria ei siihen valitettavasti Kittilässä kykene.

    • Kertokaa_äänestäjille

      Oma Pravda voisi terhakoitua ja esittää oikeita kysymyksiä.
      Aluksi nyt vaikka 23 valtuutettua voisi vastata.
      Miksi äänestitte erottamisen puolesta vaikka tiesitte että se on lain vastaista.?
      Uskoitteko että voitte joutua maksamaan seuraukset, teille se kyllä kerrottiin?
      Olette puhunut muunneltu totuutta, siis valehdellut miksi teitte sen asiassa 1.2.3.4.....
      Onko ryhmänne painottanut teitä äänestämään tietyllä tavalla?

    • PPHT

      Tekijöille koittaa maksun aika tavalla tai toisella.

      • Kittiläntyyliin

        Maksuista yritetään luistaa jos joku on muuta mieltä niin kosto elää.


    • Hallaviehillat

      Heti kun päässään asiaan niin pieru- ja hyttysketjua pukkaa. On sekin tapa haudata asiat laittomalle kaatopaikalle.

    • Lyydia1936

      Ihmeellistä, että Kittilän kunnan asiat ovat päässeet näin huonolle tolalle vaikka siellä on ikuisuuden huseerannut mukana oikeusoppineitakin kuten Torsti Patakangas.

      Sama Patakangas oli yhtenä innokkaimmista valitsemassa Anna Mäkelää kunnanjohtajaksi, mutta hetken päästä erottamassa valintaansa. Se siitä valitsijoiden tuesta uudelle kunnanjohtajalle.

      Olisi mielenkiintoista kuulla Patakankaalta, että myöntääkö hän tehneensä virheen valitessaan Mäkelää vai eikö Mäkelä suoraryhtisenä ja lakia tuntevana henkilönä suostunutkaan toimimaan valitsijoittensa mielihalujen mukaan.

      • helppovastata

        Eiköhön se ole toi jälkimmäinen eli Mäkelä oli kunnanjohtajana nykyaikainen ja suoraselkäinen. Ei lähtenyt politiikkojen henkilökohtaisia asioita ajamaan. Valitettavasti Mäkelän työ jäi kesken.

        Kyllähän tämä kunnan nykytila kertoo kunnan oikeusoppineiden laintuntemuksesta. Se ei kestä päivänvaloa.

        Aika näyttää kuinka paljon politiikot kuppaavat kuntalaisten rahoja omien töppäyksiensä hoitamiseen. Ja laittavat vielä varavaltuutetut päätöksentekijöiksi ja vastuunkantajiksi.

        Melkoista sakkia.


      • miepätiiän

        Samainenkin Patakangas huuserasi jo A. Nikan aikana ja olivat toisiaan haastamassa käräjille jos jonkinlaisista kissanristiäisistä, mitkä eivät menneet jomman kumman mielen mukaan.
        Todellisuudessa Patakangas ei osannut täyttää edes veroilmoitusta siten, että se olisi ollut veroilmoituksen tekijän (asiakkaan) edun mukainen.
        Siellä hän on istunut iät ja ajat kunnanhallituksessa ja -valtuustossa nuoleskelemassa milloin kenenkin p....ttä.
        Miten sellainen henkilö voi tehdä mitään kauaskantoisia ratkaisuja vastuuntuntoisesti ja oikein.


    • Älyloppuu

      Henkikirjoittaja elää kepulandian vuosia, kuten moni muu tekariporukasta

    • Vääryydellätienattu

      Kukas se oli Levi etelän maakauppoja touhuamassa oliko sama. Nikka siitä kirjoitti.
      Sisäpiiritietoa on aina käytetty ja se on väärin.
      Tottahan maan arvo nousee kun siihen tulee kaava ja kunnallistekniikka.

      • miepä-tiiän

        Juuri sama Patakangas. Oli myös Nikan toimeksiannosta poliisin tutkittavana mm. kyseisistä maakaupoista.
        Myös Nikka silloin sekaantui yksityisasioihin, sillä verukkeella, että se on kunnan etu.
        No silloin meni kovaa ja välillä piti olla laatamassa akkuja hoitolaitoksissa.


    • nainonhommat

      Kannattaa ottaa huomioon sellainen seikka, että tämä henkikirjoittaja on valmistunut yliopistosta vuonna nakki ja toiminut sen jälkeen Suomen perällä hikisen kunnan henkikirjoittajana. Siinä ehtii vuosikymmenien aikana juristin työ muuttua ja jos ei jatkuvasti kouluttaudu, kuten vähän epäilen, niin junasta jää aika nopeaan. Toisekseen sellainen juristi, joka on heti lähdössä käräjille asiasta kuin asiasta, ei ole juristi lainkaan.

    • Minäkinmuistan

      Asiantuntija tilapäisessä valiokunnassa joka teki raportin AM luottamuksesta.
      Yksi tunari muiden joukossa, "hei me päätetään" vallanhimon sokaisema kuten muutkin.
      On kuitenkin ollut vuonna kivi ja kuokka myös hissiyhtiössä tj, sai kai lähteä.

    • saatanarvata

      Työsyrjintäjutut ilmeisesti saman tutkinta kakun alla kuin Mäkelän potkut? On ainakin kaksi jotka ovat epäasiallisesti kohdeltuja, tätäkin tutkitaan joten aloittajan kattava listaus on niiltäosin puutteellinen.
      Saatamme saada yllättävän nimen esille, yhtiöstä tuttu.

    • faktojatulee

      Eeva-Maria Maijala LS:ssa: "– Ei kunnan julkisuuskuva olisi muita kummempi, ellei media tekisi asiasta jatkuvasti kaoottista ja sekavaa.

      – On aivan tavallista, että kunnallisessa toiminnassa tapahtuu menettelyvirheitä ja että asiat tulevat niiden takia uudelleen käsittelyyn. Aion tulla Kittilän asian kanssa enemmän julkisuuteen, kunhan kaikki faktatiedot ovat kasassa, Maijala vihjaili."

      Jaahas, mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Kuvaavaa on että faktojen kerääminen kestää vaikka jokainen voi niitä lukea pöytäkirjoista. Pöytäkirjojen mukaan menettelyvirheitä tehtiin tarkoituksella estämään laillisuusvalvonta ja poistamaan asioita listalta. Siis tietoisesti. Etenkin näihin kaipaisin vastauksia: miksi luottamus menetettiin, miksi hissiyhtiötä ei saa tutkia, ja miksi kaikki laillisuusvalvonta estetään?

    • sirkanpuolesta

      "Siis tietoisesti" Tämä tekee oman asiansa. Joskus voi erehtyä, nyt erehdyttiin ryhmissä. Julkisiuuskuva, kuka sen tekee sekavaksi? Toiminta vai näyttö

    • voihanmaijala

      Maijalan mielestä media on syypää kunnan sotkuihin. Melkoinen väite. Fakta on että media on seurannut kunnan päätöksentekoa tiiviisti. Jään mielenkiinnolla odottamaan Maijalan faktoja. Toivottavasti Keskustan puoluejohtokin ottaa vihdoin pääministerin suulla kantaa Kittilän keskustan toimiin. Tästähän tulee jo politiikan valtakunnan ykkösasia.

      Toivottavasti Maijala antaa jatkossa kommenttejaan faktoistaan myös Suomen Kuvalehdelle. Jäädään mielenkiinnolla odottelemaan.

      • Uskomeni

        Oliko Maijala mukana Helsingin delegaatiossa?
        Jos oli niin faktat tulevat olemaan "mielenkiintoiset"


      • Kannattaisvaroa

        Eikös se Maijalakin ole juristi koulutukseltaan, tosin kouluttautui aikuisiällä? Eikö olisi viisasta olla leimautumatta K T:hen ym. muihin sotkuun sekaantuneisiin juristeihin?


    • Anonyymi

      Voi miten väärässä kaikki olitte...pitää näin lopuksi kommentoida. Kun ei ole ollut mukana paikan päällä eri tilanteissa ja ei ole lukenut kaikkia kuulustelupöytäkirjoja, ylläolevat kommentit ovat ymmärrettäviä. Ei mulla muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      126
      4140
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2992
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      113
      2514
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      46
      2091
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      254
      1688
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      45
      1613
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1557
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1426
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1410
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1201
    Aihe