Sinkkuna elämisessä on paljon hyviä puolia, mutta lopun ikääni en tässä tilassa haluaisi elää. Olen lapseni kasvattanut, elän ja asun mukavasti, on aikaa ja toimeentulokin hyvä, eikä olemuksenikaan ole hassumman näköinen. Mikä siis neuvoksi? Missä ovat ne kaltaiseni miehet, sillä deitti-ilmoituksista en heitä ole löytänyt ja kapakoissa en jaksa käydä. Ukkomiehet ovat aktiivisia molemmissa sarjoissa, deiteissä vastailevistakin n. 80% on naimisissa olevia "säpinän" etsijöitä. Toistaiseksi en ole erikoisemmin innostunut pikapanoista kelloon vilkuilevan perheenisän kanssa, joten heidät jätän rauhaan ja kärvistelen puutteessa... :) Harrastuksissa toki tapaa ihmisiä, mutta lenkillä, uimahallissa tai kesäisin viheriöillä harvemmin syvennytään silmäpeliin ja flirttiin..
Hyvät neuvot ovat todella tervetulleita.
Hyvät neuvot ovat todella tervetulleita.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voisikohan kyse olla elämäntilanteesta?
Itsellä on ero takana pari vuotta sitten, pari nuorta pyörii jaloissa, joihin tahtoo elinvoimansa keskittää. Vielä erokin kärvistää, eikä taatusti ole valmis kovin sitovaan suhteeseen. Jos naiset eroaa 40 -vuotiaina, niin kaipa niitä miehiäkin jää"yli".
Ja pakko sanoa, ihan kiva baarissakin joskus on käydä, jos ei muuta, niin silmiään lepuuttamassa, joskus vähän huulta heittämässä, jopa flirttailemassa. Hellyyttäkin on saatu sen verran, kuin on ollut tarvis.
Mutta kun enempää ei kaipaa, ainakaan vielä. Ehkäpä senkin aika tulee, mutta harjoitellaan nyt rauhassa sitä "toista kierrosta" varten, ettei enää tulisi vikavalintoja.
Ehkä niinkin. Omasta erosta on muutama vuosi aikaa ja ajattelin silloin laillasi vain harjoittelevani ja tutkailevani tätä uutta vapauden vaihdetta! Kiintyä ei osannut kehenkään, suhteissani hain lähinnä ystävyyttä, johon mausteena tuli myös erotiikka ja seksi. Tuo vaihe meni nopeasti ohi, ja nyt tyhjä olo kaipaa täyttämistä. En ole ripustautuvaa tyyppiä, annan tilaa ja haluan sitä itsekin, omaa elämää ei pidä kummankaan heivata uuden suhteen unohtaa.
Mutta sitä "jotain" siinä on oltava, sillä en halua unohtaa mitä on oikeasti rakastaa, millaista on ikävöidä toista! Niitä tunteita alkaa kaivata, kun aikaa kuluu ja kepeästi unohdettavia ihmisiä on ohittanut tarpeeeksi.
Mä olen seuraillut 24:n treffien "viimeeksi kirjautuneita", ja havaintoni tukee näkemystäsi ukkomiesten aktiivisuudesta. Virka-aikaan suurin osa on-linessa olevista aikamiehistä on varattuja.Vähäsen sitä miettii millaista näitten seikkailua hakevien elämä mahtaa ollakaan, mikä onkaan syy mikseivät panosta omaan liittoonsa, tai eroa, jos kerran on kylmää kuin napajäätiköllä. Mikä ihme näitä miehiä vaivaa, kun mielummin haaveilevat jostain petinlämmittäjästä, ja ovat valmiita järjestelemään mitä kummallisimpia kuvioita työpäiväänsä, jotta saisivat varastettua itselleen palan haaveista, jotka lupasivat jakaa vaimojensa kanssa. Miten on niin vaikea pysyä yhden kanssa, tehdä kaikkensa, että suhde pysyisi lämpimänä ja toiveitten mukaisina. Miten miehet /vaimot unohtavat seikat ja piirteet, joihin joskus rakastuivat, ja etsivät niitä nyt jostain muualta.
Miltähän mahtaisi tuntua jos oman puolison ilmoitus sattuisi eteen ?
sanon että naiset ovat myös liian usein varattuja. Tai kun tapaa jonkun niin
vauhti ei pysähdykkään, vaan pidetään siinä rinnalla "varalla" suhteita. Eikä vaan varalla.
Semmonen satuttaa syvästi.
On vielä kunnon miehiäkin olemassa :)....ja vapaita.
Erosin 33 vuotiaana ja oli mahtava päästä eroon piinaavasta liitosta joka imi voimat eikä antanut mitään.
Pari ensimmäistä vuotta kuljin ahkeraan tansseissa ja rafloissa, kyllä muutamia sopivan tuntuista naista sitten osui kohdallekin mutta olin kyllä avioliiton jälkeen possa tolaltani eikä mitään pysyvää pystynyt aloittamaan, ehkä oikeanlaista naista ei osunut kohdalle?
Nyt ei enää huvita lähteä minnekkään, tuntuu turhauttavalta koko parinhakutouhu.
Viimeksi kävin tansseissa kesällä, naisia on muttei tuntunut olevan ketään sellaista josta innostuisin.
Elämää on kehittänyt siihen suuntaan että on mielekästä puuhaa, talous on kunnossa, talo ja kesämökki on tullut hankittua ja elämä on jokseenkin seesteistä, ei ole ongelmia ja kaikki sujuu kuin itsestään, tekee vain sitä mikä tuntuu hyvältä ja on oppinut tuntemaan itsensä ja tarpeensa.
Harmillista on kuitenkin tuo rutistamisen tarve, tytärtä hoivaan joka toinen viikonloppu ja se lohduttaa pikkusen, muttei se ei anna sitä mitä parisuhde.
Huomaan että pohjimmiltani olen luovuttanut, ei enää huvita iskurepliikit, täytyy kyllä kolahtaa todella kovaa ennenkuin jotain tekisi.
Luulen ettei nelikymppiset naiset enää ala parisuhteeseen rakkaudesta, vaan he laskelmoivat ja alkavat parisuhteeseen hyötyilytarkoituksessa, he eivät anna mitään sydämmestään vaan touhu kaiken kaikkiaan on hyvin pinnallista.
Toteaisin sinulle N-45 että suurin osa nelikymppisistä miehistä ovat luovuttaneet jossain suhteessa, he haluaisivat rakkautta eivätkä pornoa, ja nämä miehet eivät useinkaan liiku rafloissa eivätkä tansseissa.
Koskahan olen muuten viimeksi suudellut naista...taisi olla vuonna 2000....
Hei, Tom!
Olet sikäli väärässä, että nelikymppiset olisivat luovuttaneet. Kerron kokemuksesta, että kun laitan netin deittipalstalle tai tekstarideittipalstalle ilmoituksen, vastauksia tulee ihan mukavasti. VAIKKA olenkin nelikymppinen ja kahden lapsen yksinhuoltaja. Vastaajina on niin lapsettomia sinkkuja, vkl-isiä kuin yh-isiäkin. Todella miehiä, joiden "asiat ok" eli kaikki perusjutut ihan mallillaan. Sittenhän sen näkee ensitapaamisilla, onko mahdollisuuksia jatkoon. Kemiathan siinä sen osoittavat. Jonkun kanssa on luontevaa jutella heti alkuunsa, jonkun ehkä ei. Joku on ulkoiselta olemukseltaan omaan makuun, joku ei. Mutta tarjontaa on. Eli jos miehiä on vapaana, niin onhan meitä naisiakin. Ei auta kuin etsiä aktiivisesti eikä lannistua, vaikka 10 sokkotreffit olisivat takana eikä Sitä Suurta Pamausta olekaan tapahtunut!!
Yksin en aio elää (tai siis lasteni kanssa keskenämme) kovin montaa vuotta. Uskon, että aktiivisuuteni kyllä palkitaan. Ravintoloissa käyn vain muutaman kerran vuodessa, johtuen elämäntilanteestani. Joten netti on oikein hyvä keino tutustumiseen.
Tsemppiä, toivotaan, että toiveemme toteutuvat ja uusi vuosi toisi sen uuden rakkaudenkin!!
Ero oli helpotus aikanaan minullekin, sen jälkeinen 'yksinäisyys' silti yllätys. Lapset eivät täytä aikuisen ihmisen läheisyyden tarvetta, kyllä siihen toinen aikuinen tarvitaan rinnalle, vaikka vain silloin tällöinkin.
Nyt olen omillani, lapset kasvatettuna ja olisi aikaa kumppanille ja yhteisille asioille, mutta mistäs sellaisen löytäisi. Onhan noita koekäytössä olleita, mutta kun ei tunnu miltään, tai ei sellaiselta kuin pitäisi..
Laskelmoiva olen sen verran, ettei minua tarvitse kenenkään elättää, enkä ketään ala elättämään. Kyllä miehetkin osaavat ynnätä naisen hyviin puoliin omakotitalon, oman yrityksen ja ylipäätään taloudellisen tilanteen..
Olen ollut jollain tapaa aina täydellisyyteen pyrkivä, siksi haen kumppanikseni miestä joka osaa olla määrätietoinen ja tinkimätön asioissa joihin uskoo ja joita tosissaan haluaa. Haluan kumppanikseni minulle parhaiten sopivan, en vain muodollisesti pätevää. ;)
Elämä on kuitenkin seesteistä ja onnellista. Kaikki on hyvin, vain se tyhjyyden tunne saa joskus vallan.. ja tekee heikoksi vahvankin naisen.
meitä miehiäkin löytyy,,
Tiedän, että teitä on olemassa, mutta missä?
Miksi uuden suhteen aloittaminen on vaikeaa? Eihän se sitä kaikille ole.. jotkut pariutuvat uudelleen todella nopeasti, mitä itse ihmettelen. Olen hidas etenijä, en kiirehdi asioiden edelle, vaan annan ajan tuoda valinnat eteen ja katson/päätän vasta sitten.
Omat lapset kasvattaneena tiedän ettei ole helppoa tuoda kotiin (omalle reviirilleen) uutta ihmistä. Joskus on vain otettava riskejä, pantava se omakin tahto muiden tahdon ja halujen edelle.
Yhteispelillä suhde sujuu, kunhan vain ensin kohtaamme toisemme! :)
Tämä väite ainakaan kohdallani..
"Luulen ettei nelikymppiset naiset enää ala parisuhteeseen rakkaudesta, vaan he laskelmoivat ja alkavat parisuhteeseen hyötyilytarkoituksessa, he eivät anna mitään sydämmestään vaan touhu kaiken kaikkiaan on hyvin pinnallista. "
Olen eronnotu vuosi sitten yli 20v liitosta ja lapset jo aikuisa/murkkuja ei siis enään tarvitse olla heitävarten 24h/vrk, joten kyllä olen nyt ajatellut elää "vain" itselleni ( toki lapset huomioiden) joten kyllä haen ns. "rakkaus" suhdetta itselleni ja Hänelle. Onhan noita kokeiluja ollut ei vain ole se oikea kolahtanut kohdalle.
Kun aikuisellanaisella on oma talous,pää ja muut asiat kunnossa ei hän tarvitse enään miestä niissä asioissa turvakseen.. vain kumppanin rinnalleen jonka kanssa on hyvä jakaa elämän juhla ja arki..
Näin ainakin minä yritän tavoitella uuttaelämääni
vaikka näin, mailaile minulle. :)
terv [email protected]