Kunnallislaista tietäville / oikaisuvaatimuksesta

LakimiestäTarvittas

Nyt tulee pitkä teksti jossa paljon kysymyksiä, toivottavasti jollakin asiasta ymmärtävällä on aikaa lukea ja neuvoa minua, kiitos.

Hain kunnallista vakituista tointa. Täytin kaikki haettavan vaatimukset. Tilalleni valittiin äänestyksen jälkeen (äänet 6-1) toinen henkilö naapurikunnasta (jossa asuu myös valittua esittänyt tekninen johtaja). Mietin onko minulla perusteita oikaisuvaatimukseen (joka ilm. tehdään suoraan valinnan tehneelle lautakunnalle, ja jos asiaa käsittelyn jälkeenkin haluaa oikaista, sitten valitetaan kunnalliseen hallinto-oikeuteen, jos olen oikein ymmärtänyt?)

Hakuilmoitus oli tällainen: "Kiinteistönhoitaja vastaa kunnan omistamien kiinteistöjen ylläpidosta. Hän tuntee kiinteistön rakennus-, LVIA- ja sähköjärjestelmät niin, että pystyy tekemään itse yksinkertaiset säädöt, pienet huollot, korjaukset ja mittaukset. Kiinteistönhoitaja osallistuu päivystykseen vuorollaan muiden kiinteistönhoitajien ja laitosmiesten kanssa sekä osallistuu myös kunnan keskuskeittiön ruuanjakeluun tarvittaessa ja muihin teknisen toimen tehtäviin. Valinnassa tulee ottaa huomioon myös vesihuoltolaitoksen tarpeet." Kuuluin vesihuoltolaitoksen päivystysrinkiin sijaisuuteni aikana.

Olen toiminut kunnassa reilun vuoden, kesäloman ja vuorotteluvapaan sijaisena (en kylläkään kohteessa johon valittu sijoitetaan, mutta olen saanut siellä käyttökoulutusta kiinteistötekniikkaan ja kokemusta työharjoitteluajoiltani). Minulla on AT suoritettu ja työkokemusta reilut 2 vuotta nimenomaan paikkakunnnalla. Tein sijaisuuden aikaan myös sivutoimista työtä toisessa kiinteistöhuoltofirmassa, kerran viikossa kunnan työajan jälkeen tarkastin tekniikan, lisäksi muita hommia silloin tällöin ja aina tietenkin kunnan sijaisuuden työajan jälkeen. Asiasta myös ilmoitin kirjallisesti tekn.johtajalle jossa mainitsin mm. että kunnan työt menee tietenkin etusijalle, jolla tarkoitin mahd. ylitöitä ym. Nyt valintakokouksessa johtaja oli keksinyt että tämä sivutoimen tekeminen olisi kertonut SITOUTUMATTOMUUDESTA kuntaan, ja että olisi ollut haitaksi mm. ylitöille (joita ei ollut kertaakaan, ja jos olisi ollut, ne olisivat menneet edelle kuten kerroin). Tottakai minun piti ajatella aikaa kunnan sijaisuuden jälkeen ja siksi hain sivutoimeen (jotka hakivat kiinteistöhuoltajaa) ja jossa luvattiin töiden jatkuvan kunnan sijaisuuden jälkeen. Tämä on selvää valhetta semminkin kun olin kirjallisesti vakuutellut ettei tämä tule haittaamaan mahd. kunnan homman ylitöitä. Soitin lautakunnan jäsenelle jolta kuulin mm. tämän väitteen ja lisäksi sen, että valitulla oli niin paljon pidempi ja monipuolisempi työkokemus, että se ratkaisi.

Pitäisikö minun kysyä todelliset valintaperusteet esim. haastatteluryhmän jäseniltä tai tältä tekniseltä johtajalta, ennenkuin kannattaisi alkaa miettiä oikaisuvaatimuksen tekoa? Vai saanko kummempaa perustelua mitä lautakunnan pöytäkirjassa oli: "Perustelu: Henkilö X on toimeen kelpoinen koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta. Haastattelussa X on osoittanut olevansa motivoitunut ja sitoutunut tehtävään (kuten itsekin vakuuttelin). Henkilö X:llä on myös rakennusmiehen tutkinto. Suosittelijoiden lausumat henkilöstä olivat myönteiset".
Saisinko perustelussa myös väitteen tuosta johtajan keksimästä tarinasta minun sitoutumattomuudestani?

Saako muuten tätä suurempaa työkokemusta painottaa valinnassa? Työkokemusta ko. kunnassa valitulla ei ole päivääkään, toisinkuin minulla, kuten myös vesihuoltolaitoksen päivystyksestä. Ja voisinko oikaisuvaatimuksessa käyttää päätöksen kumoamisen perusteena mm. tuota teknisen johtajan valheellista väittämää sitoutumattomuudestani kuntaan, jonka kuulin puhelimitse lautakunnan jäseneltä? Hakuilmoituksessa ei mainittu mitään rakennusmiehen tutkinnosta, joka valitulla oli, minulla ei, kylläkin kokemusta itse rakentamisesta minulla on.

Eli summa summarum: mitkä olisivat mahdolliset perusteluni oikaisuvaatimukseen, ja olisiko niillä mahdollisuuksia mennä läpi? Mitä sen jälkeen tapahtuu kun valitus on tehty, etenkin jos se menee läpi? Päätös kumotaan äänestyksellä ja järjestetäänkö uusi haku, vai pidetäänkö lautakunnassa uusi äänestys minun ja valitun kesken?

Oikaisuvaatimuksessa olisi mainittava
-Päätös, johon haetaan muutosta (joka siis tämä valintapäätös)
-Miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (Käykö esim.Haen muutosta valintapäätökseen ja päätöksen kumoamista/uudelleenkäsittelyä?)
-Muutosvaatimuksen perusteet (Oliko niitä riittävästi ja tarpeeksi painavia?)

2

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zend

      Kirjoita oikaisuvaatimukseen, että vaadit valintapäätöstä kumottavaksi, koska sinut on syrjäytetty ansioituneempana hakijana, ja jos on mahdollista, niin väitä, että sinua on myös syrjitty ikäsi tai sukupuolesi tai muun seikan perusteella. Sitten luettele ja perustele kaikki ne seikat, joiden perusteella pidät itseäsi parempana kuin valittua. Käytä pohjana lautakunnan pöytäkirjassa mainittuja valintaperusteita sekä hakuilmoituksessa mainittuja vaatimuksia sekä muita, mitä vaan keksit, mutta älä ala valehdella. Käy kunnassa katsomassa kaikki pöytäkirjan liitteet, jos niitä on, ja valitun hakupaperit.
      Ei ehkä kannata ruveta soittelemaan lautakunnan jäsenille. Lautakunta perustelee valintaansa käsitellessään oikaisuvaatimustasi. Voit lukea ne sitten pöytäkirjasta.
      Varaudu siihen, että oikausvaatimuksesi ei tuota tulosta. Työnantajalla on laaja harkintavalta valita kenet tahansa, kunhan ketään ei syrjitä eikä livetä kelpoisuusvaatimuksista. Varaudu myös siihen, että vaikka oikaisuvaatimuksesi menisi läpi, niin siitä seuraa vain, että toimi menee uudelleen hakuun ja voit taas jäädä toiseksi.
      Jos olet liittynyt liiittoon, saat sieltä ohjeita ja neuvoja.

      • LakimiestäTarvittas

        Kiitos vastauksesta ja vinkeistä. Vaikuttaa mahdollisuuteni sen verran ohuilta, että taitaa jäädä tekemättä. Se vaan korpeaa, kun pitää keksimällä keksiä valheita saadakseen lautakunnan vakuutettua. Onneksi minulla töitä riittää muutenkin, vaikkakin osa-aikaisena. Tämäkin saattoi olla yksi syy valintaan, saatiin kuppakylään uusi veronmaksaja ja minustakaan ei työllisenä koidu kuluja kunnalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2382
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe