Onko mummomuori saanut ilmasta viinaa piispoilta

Ilmeisemmin.
Ei täällä kukaan muuten käyttäisi tuntikausia päivässä.

Huomioikaa muuten ettei muorilla ollut halaistua sanaa piispojen viinavarkauksista sanottavanaan.
15131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Muori on sätkynukke joka ei liikuttavaa kättänsä pure

Äänestä
  • Mutta myös Loot. Nooa ja Jeesus olivat viinin ystäviä. Kaksi ensimmäistä joivat känniin, kolmas teki sitä tynnyrillisen lisää.

    Ehkä Jeesus tekisi viiniä myös Suomen piispojen juhlameininkiin.

    Äänestä

  • Mummo on kirkon juoksupoika. Nyt selvisi, että tekeenin sitä viinapalkalla!

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Mutta myös Loot. Nooa ja Jeesus olivat viinin ystäviä. Kaksi ensimmäistä joivat känniin, kolmas teki sitä tynnyrillisen lisää.

    Ehkä Jeesus tekisi viiniä myös Suomen piispojen juhlameininkiin.

    Ja käski ostaa sitä vastoin kirkonsääntöjä omaankäyttöön kirkonpiikkiin?

    Äänestä

  • jankutijankuti kirjoitti:

    Ja käski ostaa sitä vastoin kirkonsääntöjä omaankäyttöön kirkonpiikkiin?

    Niinkö? Sittenhän muissakin Pohjoismaissa tehdään varmaan vastoin kirkon sääntöjä, koska sielläkin edustusrahoja käytetään vieraiden kestitsemiseen. Onko tästä siis olemassakaan mitään sääntöä?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Niinkö? Sittenhän muissakin Pohjoismaissa tehdään varmaan vastoin kirkon sääntöjä, koska sielläkin edustusrahoja käytetään vieraiden kestitsemiseen. Onko tästä siis olemassakaan mitään sääntöä?

    "Sittenhän muissakin Pohjoismaissa tehdään varmaan vastoin kirkon sääntöjä, koska sielläkin edustusrahoja käytetään vieraiden kestitsemiseen"
    Kyllä, mutta ei pappien ja piispojen omaan ryyppäämiseen työaikana!

    Äänestä

  • mitä.se.tähän.kuuluu kirjoitti:

    "Sittenhän muissakin Pohjoismaissa tehdään varmaan vastoin kirkon sääntöjä, koska sielläkin edustusrahoja käytetään vieraiden kestitsemiseen"
    Kyllä, mutta ei pappien ja piispojen omaan ryyppäämiseen työaikana!

    Jaa, en ole ihan sitten ollut perillä. Vai ryyppäävät he työaikana! Hyvin ovat osanneet peittää.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Jaa, en ole ihan sitten ollut perillä. Vai ryyppäävät he työaikana! Hyvin ovat osanneet peittää.

    Olen eri mieltä! Jos viinalaskut on kirkon kokouksista.
    Ja eikös Irjan naama kerro paljon.

    Äänestä

  • Hoojrf kirjoitti:

    Olen eri mieltä! Jos viinalaskut on kirkon kokouksista.
    Ja eikös Irjan naama kerro paljon.

    Kertoo! Ja tehdyt päätökset kertovat, että ei niitä selvinpäin ole tehty!

    Äänestä

Palstan homottajat ja Räyhikset; Repe Ruttotollo, mummomuori, MrMorden_, sage, torre, Pe.ku, qwerty, he-ma ja monet muut ovat täällä vain päätäänaukomassa ja solvaamassa uskovia. Antaa heidän räyhätä keskenään eikä vastata heille niin rauhoittuvat ja saadaan palstasta asiallisempi!

Äänestä
  • Paitsi toisilla nikeillä kuten multinikin käytäntöön kuuluu.

    Äänestä

  • heitä.homo.voltti kirjoitti:

    Paitsi toisilla nikeillä kuten multinikin käytäntöön kuuluu.

    Joo, huomattu!

    Äänestä

Onko mummo viinapalkalla kirkon lähettinä tällä palstalla?

Äänestä
  • On hik!

    Äänestä

Sekundaporukka on näköjään vallannut saitin - otan osaa menetyksiinne sp. :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerropeitenikki kirjoitti:

Ilmeisemmin.
Ei täällä kukaan muuten käyttäisi tuntikausia päivässä.

Huomioikaa muuten ettei muorilla ollut halaistua sanaa piispojen viinavarkauksista sanottavanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu