Hei, olen 36 vuotias mies ja pienen rakkaan 1 vuotiaan tytön isä. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 15 vuotta, niistä 5,5 naimisissa. Myönnän täysin, etten ole pystynyt kahden työn ja todella aikaa vievän harrastuksen johdosta huomioimaan vaimoani kuten olisi pitänyt hänen arvonsa mukaisesti, mutta silti hänen ilmoituksensa halustaan erosta romahdutti minut. Huoli on suuri, miten tyttäreeni vaikuttaa tuleva tilanne kun molemmat vanhemmat eivät olekaan läsnä jatkossa. Näiden eropuheiden ilmoituksen yhteydessä kiinnostuin vaimoni jatkuvasta puhelimen näppäilystä, kävi ilmi että hänellä on ollut työnsä kautta ihastus. Tällä ihastuksella on myös päättynyt parisuhde, jossa myös lapsi mukana kuvioissa. Koitan parhaani mukaan saada jäsenneltyä asioita mielessäni, mutta silti tunnen osittain jopa vihaksi luokiteltavia tunteita tätä toista miestä kohtaan, vaikka vaimoni onkin todennut että päätös erosta on syntynyt jo ennen ihastusta. Nyttemmin tämä viestittely on jo päättynyt, mutta minä en tahdo päästä yli siitä ajatuksesta mitä ja miten nuo ihastuksen tunteet ovat kokonaisuuteen vaikuttaneet. Asia on niin tuore, että asumme edelleen saman katon alla ja tämä aika on kovin raskasta. Pyrin pitämään kodista huolta, toista osapuolta ei liiemmin enää nämä arkiset teot kiinnosta jonka toisaalta ymmärrän kun hänen tulevaisuuden suunnitelmansa eivät enää ole näissä nykyisissä raameissa. Syy tähän erohaluun on tunteiden loppuminen minua kohtaan, kuten sanoin jo aluksi myönnän etten ole ollut läsnä kuten olisi pitänyt, nyt on kuulemma liian myöhäistä. Vaimoni on näistä varoitellut jo aiemmin, mutta silti tämä tuli minulle yllätyksenä koska osin olen kuvitellut että välillä menisi ihan hyvin. olemme aina jakaneet yhteisen ajatus- ja arvomaailman, vaimoni ei ole koskaan halunnut mitään lässytystä ja lepertelyä joten olen itsekin koittanut mukautua siihen, vaikka suoraan sanottuna itse olisin sellaista joskus kaivannut. Siksi minut yllätti tämän ihastuksen kanssa käytyjen viestien sävy, koska se oli täysin muuta mitä olisin vaimoltani odottanut.
En edes tiedä miksi tästä tänne foorumille kirjoitin, osaltaan ehkä toivon toista anonyymiä vastaajaa joka samoissa vesissä kahlaa.
Minä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tottakai toivon että parisuhteemme vielä kestäisi ja jatkuisi mutta vaikealta tuntuu. Osaltaan haluaisin, että vaimoni ottaisi ja muuttaisi omilleen edes hetkeksi, jotta varsinainen eropäätös syntyisi relevantissa tilanteessa. Samalla myös pelkään, että jos suhteemme jatkuisi kuinka tämä kaikki vaikutti minuun ja suhtautumiseeni häneen jatkossa.
En edes tiedä miksi tästä tänne foorumille kirjoitin, osaltaan ehkä toivon toista anonyymiä vastaajaa joka samoissa vesissä kahlaa.
Minä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tottakai toivon että parisuhteemme vielä kestäisi ja jatkuisi mutta vaikealta tuntuu. Osaltaan haluaisin, että vaimoni ottaisi ja muuttaisi omilleen edes hetkeksi, jotta varsinainen eropäätös syntyisi relevantissa tilanteessa. Samalla myös pelkään, että jos suhteemme jatkuisi kuinka tämä kaikki vaikutti minuun ja suhtautumiseeni häneen jatkossa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Voimia. Miten pariterapia?
Ajoitus on tärkein, kuten varmaan tässä teidänkin suhteessa. Jälkeenpäin huomaa mikä meni vikaan, mutta sille ei voi tehdä enää mitään. Tuossa tilanteessa olisi tärkeintä erota mahdollisimman sopuisasti. Kannattaisi käydä ammattiauttajan pakeilla keskustelemassa erosta. Se auttaisi varmasti molempia. Lapsenne on onneksi niin pieni, että hän selviytyy erosta paremmin kuin te aikuiset. Mikään 50/50 asuminen ei noin pienen lapsen kohdalla ole suositeltavaa. Yrittäkää säilyttää välinne sellaisina, että pystytte tapaamaan ja tekemään asioita yhdessä.
Miten niin vasta nyt iski huoli lapsesta? Ethän sä oo ollut kovin paljon muutenkaan läsnä, kun sun aikas on menny niiden "kahden työn ja todella aikaavievän harrastuksen parissa". Ja sun tapaukses se "aikaa vievä harrastus" on veiny sun vaimos paikan teidän parisuhdeasettelussa. Ja tärkeeks sun vaimos alko muuttuu vasta nyt taas, kun alko eroa pukkaa. Mikä ihme on, ettei osa miehistä osaa kuunnella kun vaimolla on asiaa. Ja et mielummin kuvitellaan omia.
Tottakai vaimos saa jutella asioista muidenkin kanssa - varsinkaan kun sun kanssa hän ei oo päässyt oikein niin tekemään. Ehkä vaimos on saanu siltä yh-isukilta hieman perspektiiviä siihen, että miten yh toimii ja miten muut hommat toimii. Parempihan niistä on varmaan ottaa etukäteen selvääkin. Ja tottakai sun vaimollas saa olla muitakin kavereita kuin sä.
No hui, kai nyt yhdellä jos toisella ihmisellä on takana joku päättyny parisuhde. Noh, pian on sullakin.
"Mikä ihme on, ettei osa miehistä osaa kuunnella kun vaimolla on asiaa."
Entäs jos vaimo ei osaa selkeästi ilmaista itseään, ei osaa keskustella, ei osaa kommunikoida.
Ajatuksella vaan, että kukaan ihminen kun ei oikein voi toisen ajatuksia lukea.
Ja yleensä jos nainen ei ole selkeästi osannut puhua tunteistaan, on sitten sulkeutunut, katkeroitunut ja kostoksi sitten ero.
Ei mitään parisuhteen ongelmia voi toinen yksin ratkoa. Kostona voidaan ihan tahallaankin toinen jättää yksin miettimään tyyliin, "ajatelkoon äijä sitten itsekseen, mikä meidän suhteessa ei toimi"
Sellaisiakin ihmisiä on, joille ei edes anteeksipyyntö kelpaa, kun ovat oman vajavaisen kommunikointinsa takia tarpeeksi katkeroituneita.
On väärin olettaa, että toinen ymmärtäisi jonkin asiakokonaisuuden, jostakin ohimenevästä "kiukuttelusta"
Todella nappiin osunut kirjoitus!!! Noin se menee, että perhe huomataan vasta kun sen menettää.
"Huoli on suuri, miten tyttäreeni vaikuttaa tuleva tilanne kun molemmat vanhemmat eivät olekaan läsnä jatkossa."
Ethän ole ollut ennenkään läsnä tyttärellesi (ja vaimollesi), joten huolesi takana on nyt jotain aivan muuta, kuten esim. huoli itsestäsi, miten selviät ilman parisuhteen kulisseja.
Juuri näin, turha ruikuttaa jälkikäteen, jos toinen on jo varoitellut pitkin matkaa asioiden tilasta, mutta olet sulkenut korvasi. jos harrastus on kerta niinntärkeä, että vaimo jää kakkoseksi, niin sitten vaan jatkossa nautit siitä harrastuksesta ilman vaimoa. Kyllä perhe-elämässä kumppani ja lapset on etusijalla ja sen jälkeen, jos jää aikaa, tulee harrastukset, ystävät ja kaverit. Kuinka paljon sitä saa lukea jälkiviisauksia miehiltä, jotka työlle ovat uhranneet kaiken aikansa, kun lapsi ovat olleet pieniä, sitten pappana itketään ja yritetään korvata vahingonteot lapsenlapsia huomioimalla...se on vaan sitä oman huonon omantunnon hiljentämistä, kun tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Hei Surunmurskaama.
Kerrot tilanteestanne, jossa vaimosi haluaakin erota sinusta, vaikka itse et haluaisi. Suhteessanne on ollut etäisyyttä mm. töittesi ja harrastustesi tiimoilta ja emotionaalinen läheisyys ei ole ollut ilmeisestikään vaimollesi riittävää. Hän on suunnannut sitä kolmanteen henkilöön.
Eroilmoitus on sinulle selvästi kriisi. Kriisiin jokainen reagoi omalla tavallaan. Kun kyseessä on pieni, teistä vanhemmista täysin riippuvainen lapsi, olisi tärkeää, että kriisinkin aikana kykenisitte vanhemmuuuteen lasta kohtaan eikä tilanteenne horjuttaisi lapsen hyvinvointia. Minusta jo ehdotettu pariterapiaan hakeutuminen voisi tarjota teille tarvitsemaanne tukea. Terapiasta on hyötyä silloinkin, kun päädytään eroon; asiat kuitenkin tulee kohdattua ja käsiteltyä eikä jää väärintulkintoja ilmaan, kun asiat puhutaan suoraan.
Voitte halutessanne etsiä tilanteeseenne apua seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusesta paikkakunnallanne tai myös kaupungin perheneuvoloista, tosin niissä ilmeisesti varsinaista pariterapiaa ei ehkä voida tarjota. Yksityisiä pari/perheterapeutteja löytyy mm. Parisuhde Katajan kautta.
Toivottavasti saatte tukea, jolla voitte tehdä päätöksiä tulevaisuudesta ja lapsen hoidosta, yksin tai yhdessä
Merja, diakoni
Kiitos kaikista kommenteista, kuten pyrin alkuperäisessä viestissäkin tuomaan esiin tunnen itse isointa syyllisyyttä tapahtuneesta mutta mennettä en voi korjata mitenkään. Ainoastaan tulevaisuus on se, mihin voin vaikuttaa. Toivon myös, että joku muu ottaisi opiksi tästä omasta kirjoituksestani. En myöskään pyrkinyt tekemään tästä itkumuuria jossa minä saisin sympatiaa osakseni.
Erittäin hyvältä ja tärkeältä tuntuu tällä hetkellä se seikka, että riitelyä ja tappelua ei ole ilmoilla joten sopuisasti mennään eteenpäin. En taida jaksaa nähdä vaivaa perustella läsnäoloni tasoa, töitäni tai harrastuksiani jokainen tulkitkoon ja reagoikoon niihin haluamallaan tavalla.
Täällä toinen mies samankaltaisessa tilanteessa. Vaimo tosin ei kertonut syytä eron hakemiseen, mutta luulen sieltä löytyvän joku vanha ihastus kenelle alakerta lämpenee. Naisille ei vain yksinkertaisesti riitä mikään, mies painaa töitä rahanpuutteen vuoksi ja nainen valittaa lähes kaikesta. Ei huomioi miestä mitenkään ja valittaa huomion kaipuusta. Jos sellaista antaisi, käskettäisiin painua mäkeen. Vaimo sai kauan kaipaamansa lapsen ja heti raskaaksi tultuaan alkoi tunteet viilentyä minua kohtaan.
Kaksi vuotta olen odottanut pommin kaatumista niskaan ja tulihan se avioeroilmoitus sieltä. Jos tämän kaiken olisin tietänyt, en olisi ikinä lasta vaimolleni siittänyt. Voi suoraan rivienvälistä lukea, että naiseni tarkoitus oli vain saada lapsi ja laittaa mies kiertoon. Että me miehet ollaan tyhmiä!
Tyhmyytesi on toisen sorttista kuin luulet. Jos töitä on, niin niillä elää... jos joutuu tavallista enemmän painamaan töitä rahanpuutteen vuoksi, on mitoittanut menonsa yli varojen ja tulojen.
Toinen juttu on että ei pidä mennä niihin naisten vaatimuksiin vaan jos nainen jotain haluaa niin tienatkoon rahat itse eikä miehen velvollisuus ole naisen töiveitä materiaalisesti täytää niin pääsee helpommalla ja muistakaa että avioehto aina kun naimisiin menee niin helpotaa.
enpä osta tätä aloitusta.
Mitenkä se vaimo on ehtinyt mennä töihin, viestitellä jonkun työkaverin??? kanssa ja jopa jo lopettaakin sen viestittelyn jos teillä on vasta 1 vuotias lapsi?
Normaalisti kun tuossa vaiheessa jompikumpi vanhemmista on kotona sen lapsen kanssa!
Ja tämä, että vaimoa ei kotityöt kiinnosta joten mies joutuu ne kahden duunipaikan aikaavievän harrastuksen lisäksi vielä tekemään. Ja eikä se vaimo tykkää edes lepertelystä, just joo, kaikki mahdolliset ja mahdottomat jauhot samassa sopassa. Keittää jo niin pahasti yli tämä keitos, että provo mikä provo.
Ketä tämä viestini sitten provosoisi ja eritoten miksi, enemmän näyttää että vastauksissa alkaa sitä esiintymään. Noihin esittämiisi kysymyksiin, minä olen viettänyt 3kk isyys-/vanhempainvapaata tyttäremme kanssa kotona, jotta vaimo pääsi töihin selvittämään päätään.
Klassinen tapaus. Pienten lasten vanhemmat eroavat usein. Työn/ homman määrä on mieletön, omaa taikka yhteistä aikaa ei ole. Siihen hukkaa helposti itsensä ja parisuhteen, kun nainen ja mies muuttuvat "vain" äidiksi ja isäksi. Parisuhteen vaaliminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Itse olisin toivonut että isovanhemmat olisivat ottaneet lapsia hoitoon, että olisimme päässeet joskus kahdestaan pitämään hauskaa. Tähän moni kuitenkin kommentoi, että itsepä lapsenne olette hankkineet. No, parisuhde ei kestänyt, erosimme ja nyt on välillä sitä omaa aikaa:-) En syytä erosta tietenkään isovanhempia, ei ei ei, mutta apu olisi tullut tarpeeseen.
No, mennyt mikä mennyt, minusta tuli puoliholtiton sinkkunainen:D
Ei sitten tullut mieleen palkata hoitajaa hauskanpidon ajaksi? Nykyään isovanhemmat ovat yleensä vielä työelämässä, en tiedä miten teillä oli. On kyllä huonoa tuuria, jos ei sitten löytynyt yhtään ystävää, tätiä, setää, kummia jelppimään. Usein vastavuoroisuusperiaatteella onnistuu.
Kotihoidon tuki on niin pieni, että muutenkin oli taloudellisesti tiukkaa. Kaikilla (oikeesti) ystävillä myös pieniä lapsia, joten eivät ottaneet, kumpikaan kummeista ei ottanut. Toisaalta sitten... enpä tule minäkään kummien mahdollisia jälkeläisiä hoitamaan.
Nyt kuulostaa pahasti selittelyltä. Veri vain veti radalle ja näin sille saatiin hyvä syy. Ja lapset..niin, noh, mitäpä niistä.
puoliholtittomalle sinkulle.
1) parisuhteessasi ei ollut yhteistä aikaa koska yksi ainoa lapsi söi kaiken ajan.
2) parisuhteessasi ei ollut omaa aikaa koska yksi ja ainoa lapsi söi kaiken ajan.
ai, mitenkäs sitä omaa aikaa nyt eron jälkeen löytyy, jos kerran parisuhteessa ollessa ei edes kaksi, siis kaksi (2), ihmistä kyennyt yhtä (1) pientä lasta hoitamaan!!!
Pienet lapset vetelevät sellaiset 12-14h sikeitä vuorokaudessa aina tuonne 1-3 ikävuoteen saakka. Jos tuossa ajassa ei kykene viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa puolison kanssa ja tekemään kotitöitä, niin aika helvetin huonossa hapessa on nykynuoriso!
"ai, mitenkäs sitä omaa aikaa nyt eron jälkeen löytyy, jos kerran parisuhteessa ollessa ei edes kaksi, siis kaksi (2), ihmistä kyennyt yhtä (1) pientä lasta "hoitamaan!!!
Näin esimerkiksi:
Kun lapsi on
1) isällään, jää äidille kosolti omaa aikaa
2) äidillään, jää isälle kosolti omaa aikaa.
Ei samassa osoitteessa asuminen tarkoita, että molemmat vanhemmat osallistuisivat lapsen/lasten hoitoon. Usein se on niin, että äiti hoitaa lapset ja kaiken kotiin liittyvän. Isä tekee mitä huvittaa. Myös työskentely, ylityöt ovat perheen ajasta pois. Yleensä tästä ei parisuhteessa neuvotella, vaikka pitäisi. On huisin tärkeää, että puoliso hyväksyy toisen jatkuvan poissaolon.
Lasten hoitaminen eron jälkeen - vaikka lapset olisivat siinä 24/7 - on paljon helpompaa oikeasti yksin, kuin avioliitossa yksin.
Kotihoidontuella olemisen sijaan olisi voinut mennä töihin... niin teki naiset 70-luvulla, nyt ollaan kotona ja luodaan itse se tilanne, että sosiaalisia verkostoja ei ole.
Tässä olen niin samaa mieltä. Ja lisänä vielä tähän, että kun "työn uuvuttama" puoliso on paikalla, hän vetäytyy omiin maailmoihinsa ja käyttäytyy kuin pahin murkku joka ei edes siivoa jälkiään. Ja Huom, kumpikin siis käyvät töissä.
En oikeesti jaksa uskoa, että olisi ollut niin tiukkaa, jos mies teki töitä yötä päivää. Kai siihen hoitajan rahoitukseen olisi myös mies osallistunut? Toisaalta kotihoidontuelle jääminenkin on oma valinta. Jotenkin en vaan usko selityksiä. Sen kyllä uskon, että työnjako perheen sisällä on ollut epätasapainossa, mutta toinen on mahdollisesti kokenut sen olevan ok, kun ei toinen kerran käy töissä. Ei sitä kotona olevan pieniä ympyröitä ymmärrä, jos ei siinä ole itse ollut. Mutta en kyllä vaan pystykykene millään uskomaan, ettei kukaan sitä lasta voi yhtä iltaa vaikka kuukaudessa katsoa. No ei voi mitään. Olen pahoillani.
Siitä, että teit paljon töitä, ei voi kukaan syyttää. Mutta tuo aikaavievä harrastus ikävä kyllä taisi viedä todellakin aikaa perheeltä. Vaikket sitä varmaan ymmärrä, niin se oli hylkääminen. Hylkäämistä on monenlaista; yksinjättäminen ja omiin kivoihin juttuihin keskittyminen on yksi niistä.
Varmaan vaimo usein ajatteli että jospa käytöksesi muuttuu. Silloin olisi ollut vielä toivoa, mutta sitten hän luovutti ja alkoi etääntyä sinusta. Kun sitten etääntyy tarpeeksi kauas, kaikki on mennyttä.
Liika työntekokaan ei ole puolusteltavissa.
Minun mielestäni siitä, että "että teit paljon töitä" voi ihan hyvin syyttää, etenkin jos tämä on yksnomaan miehen tekemä päätös. Työn tekemisestä tulevaa rahaa toki tarviaan, mutta kohtuu kaikessa. Kaikkea ei ole pakko saada ja omistaa, voi opetella tulenmaan toimeen myös vähemmällä. Ja ehkäpä aloitajan "paljon aikaa vevä harrastus" on haukannut ison osan myös tuloista, ei pelkästään ajasta. Oisko pitänyt varata aikaa myös yhdessäololle ja keskustelulle.
Vaimon erohalun ei pitäisi tulla tässä tapauksessa yllätyksenä, tai miehellä ei ole alkeellisintakaan tietoa parisuhteen edellytyksistä!
Itse en vaihtaisi pois niitä lasten täyttämiä pikkulapsivuosia, vaikka raskaita olivatkin niin iloineen ja suruineen. Kyllä sitä hammasta kannattaa sitkeästi purra ja kannattaa suhteessa pysyä, vaikka huonosti menisikin ja sitä omaa aikaa tulee, kun lapset ovat isompia. Sitten sitä voi hyvinkin huomata ja lähteä huonosta suhteesta ei ole enää mitään tekosyitä lähtemättömyydelle. Ehtii sitä silloinkin, jos ehtii.
Klassinen tarina pikkulapsiperheen erosta, joka valitettavasti osui myös omalle kohdalle. Yhteistä taivalta takana reilu 8 vuotta, lapsia kolme, iät 7v, 5v, 1v. Erolle ei mitään selvää yksittäistä syytä, vain (minun mielestä) pieniä käsittelemättömiä ongelmia, jotka kasaantuivat sen verran isoksi, että vaimo ei enää nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Erosta on nyt kulunut 5kk ja eroahdistus, tuska ja ikävä kaikkea kohtaan on valtava.
Pettymystä tapahtunutta kohtaan ei voi sanoin kuvailla. Sitä kuvitteli, että ydinperhe ei voi rikkoutua ilman painavia syitä ja siinä luvatussa myötä- ja vastoinkäymisissä eletään, mutta toisin on asiat. Eron syyt tuntuvat niin heppoisilta, että en tiedä miten tästä tulee ikinä pääsemään yli kun siihen lisää vielä sen, että tunteet vaimoa kohtaan on niin syvät.
Yksi syistä on (yllättäen) ajankäytön haasteet perheen ja siinä olevien yksilöiden kesken. Käyn normaalissa päivätyössä, ylitöitä ei ole, matkustuspäiviä vuodessa kertyy n.10-20. Olen aina osallistunut kotitöihin, hoidin meillä kauppareissut, tein talossa ns. miesten työt huoltoineen ja sisustusremontteineen ja olen aktiivisesti lastenhoitoon osallistuva isä. Omaa aikaa minulla ei ollut muuta kuin liikuntaharrastukset, joihin meni toisen lapsen syntymän kohdalla n.8h viikossa. kolmatta lasta kun ruvettiin odottamaan, tiputin määrän puoleen puolison pyynnöstä ja myös omasta tahdosta koska halusin aikaa enemmän perheelle. kavereita en nähnyt juuri koskaan (kerran kaksi vuodessa istuttiin iltaa), jos työkavereita ei lasketa. Vaimolla oli omaa aikaa myös liikuntaharrastuksissa, mutta käytti sitä vähemmän kuin minä. yhteistä kahdenkeskeistä aikaa oli hyvin vähän, koska ainoa hoitoapu oli anoppi, joka on työelämässä kiireinen ja ei aina edes jaksa hoitaa. suurimmat riidat ajankäytön suhteen oli minun urheiluharrastukset, joihin meni liikaa aikaa ja se, että vaimo olisi halunnut nähdä enemmän kavereita. kavereiden näkeminen tarkoitti aina sitä, että mennään baariin. mä en tästä tykännyt, koska viikonloppu meni perheeltä aina siihen, että äiti makaa sängyssä. ikinä en kuitenkaan suoraan kieltänyt menemästä.
Toinen syistä on yleisesti riidat, joita valitettavasti lapset joutuivat näkemään paljon. Ollaan molemmat aika omapäisiä, minä selvästi kuitenkin sovittelevampi. Riidat paisui aina turhista asioista isoiksi ja vaimo herkkänä ihmisenä muisti aina kaiken, vaikka riidoissa molemmat osapuolet puhuivat sitä mitä sylki suuhun tuo. mä kävin vihanhallintaterapiassa eropäätöksen jälkeen jonkin aikaa ja sain tosi hyvät eväät riitatilanteisiin. Nykyään kun meillä on erimielisyyksiä, huomaan, että vaimo käyttäytyy samalla tavalla kuin ennen, mutta mun käytöksen muuttuminen on johtanut siihen, että meille ei tule riitoja, vaan vaimo aikansa räyhää, mutta sen jälkeen saadaan puhuttua asioista kuin aikuiset.
Muita syitä erolle ei ole. toki tämä on vain minun versio erosta ja siihen johtaneista syistä. vaimo koki jäävänsä parisuhteessa yksin, vaikka meillä oli hyviäkin asioita ja tehtiin yhdessä asioita kun sitä aikaa ja jaksamista milloin vain oli. seksiä oli paljon ja se oli hyvää. oli myös muuta läheisyyttä, mutta vaimon mielestä ei tarpeeksi, hän on todella hellyydenkipeä ihminen. tällä hetkellä vaimo on tyytyväinen elämäänsä yksin, veikkaisin siksi, että lapset ovat vahvasti läsnä hänen elämässään (lasten vakituinen asuinpaikkka on hänen luonaan) ja että hänellä on nyt myös rutkasti aikaa itselleen. välillä ajattelenkin, että oliko tämä nyt vain sitä, että perhe-elämä sitoi häntä niin paljon, että päätyi tähän ratkaisuun niin itsekkäistä syistä, että saa nyt vapaa-aikaa silloin kun lapset ovat minulla. ne viikonloput kun lapset ovat minulla, hän viettää pääosin baareissa, joihin ei aiemmin "päässyt".tarkoitus ei ole kuulostaa katkeralta, mutta pettynyt olen.
vaimo on toisaalta sanonut olevansa välillä tosi yksinäinen, vaikka hänellä on paljon kavereita. on pyytänyt mua lenkille ja syömäänkin. nyt viime aikoina muutamana päivänä meillä on ollut läheisyyttä, joka on ollut hyvinkin intiimiä, mutta seksiin asti ei olla menty, enkä mä haluakaan. hän on sanonut, että kaverina on pyytänyt lenkille ja läheiset hetket ovat olleet sitä läheisyydenkaipuun täyttämistä. vaimo on ailahtelevainen luonteeltaan ja koko eron ajan olen ajatellut, voiko tämä tilanne veilä muuttua. tämäkin on tehnyt oloni niin hankalaksi, että olen joutunut käymään vuodelevossa asti. lopullinen eropäätös tuli osittain yllätyksenä, koska vaimon luonteeseeen kuuluu se, että vaikka on hän voimakastahtoinen, hän ei osaa kertoa omaa mielipidettään selkeästi. erosta hän on puhunut aiemmin, mutta ne hetket ovat olleet silloin, kun on riidelty kovaa.
mulla on kaiken kaikkiaan vain niin pettynyt olo siitä, että eropäätös oli niin turha ja tietysti mitä tämä tekee lapsille. pariterapiaa vaimo ehdotti pari vuotta sitten, mutta minä tein sen virheen etten halunnut, koska koin, että asiat olisi ollut meidän välillä ratkaistavissa.
terapiassa käytiin pari kertaa eron jälkeen, mutta ilmeisesti liian myöhään. vaimo sanoo, että tunteet ovat jo kuolleet. mä taas olen aivan pohjilla siitä, että moni asia olisi varmasti ollut muutettavissa terapian ja mun oman käytöksen myötä.
Todella usein tuntuu olevan niin, että terapia tulee sitten kuitenkin liian myöhään. Meillä vähän vastaava tilanne kuin yllä, tosin minä kirjottaja olen nainen. Eroilmoitus tuli ikävänä yllätyksenä minulle. Ja mielestäni ihan aiheettomasti.
Ilmeisesti kuitenkin mies oli jo katsellut valmiiksi toisen, vaikka väittääkin ettei sillä ole mitään vaikutusta tähän asiaan. Ja tuskinpa se absurdi juttu kauaa kestääkään.
Mutta siis juuri se, että koen että mies tuli vain muodon vuoksi terapiaan, eikä enää edes yrittänyt korjata tilannetta ja paikata välejä. Oli mielestäni vain "kostoksi" jostain jo etäännyttänyt itsensä. Itse jopa uskon, että hän hiukan "viileänä" tai miesten tapaan jäyhänä ja tunnekylmänä ihmisenä oli jättänyt surematta ja käsittelemättä tietyt asiat (liittomme ulkopuolelta...ihan muita perhetragedioita jne.) ja tuon surun vain kääntänyt joksikin ihme vihaksi, ja etääntymiseksi, vaikka minulla ei noihin asioihin ole osaa eikä arpaa. Mutta niin se vain on kummallinen ihmismieli.
Tosin nyt kuvittelen että alkaa jo tulla järkiinsä (erosta jo yli vuosi) ja haluaisi ehkä jopa palata, mutta ylpeys ei anna myöden. Tyhmänylpeä ei kannattaisi olla. Siinä menettää niin paljon. Vaan aidosti sitten pyytää anteeksi törttöilyjään, ja selvittää olisiko vielä tilanteet korjattavissa. Ja mielestäni se joka eroa on ensisijaisesti halunnut, ja vielä toisen syliinkin kapsahtanut, on velvollinen olemaan aloitteellinen, jos kerran toivoisi välien vielä paikkaantuvan.
Aloittajan tekstistä näin naisena sain käsityksen, että sinä oletat/oletit vaimostasi paljon. Ihmissuhteet menee mönkään, jos luulee tietävänsä millainen toinen on, mistä tykkää, ei tykkää ja mitä haluaa. Toisaalta tekstisi on yksipuolinen, sinun näkemyksesi. Ehkä puolisosi yritti puhua sinulle? Kuuntelitko tai siis oliko sinulla edes aikaa kuunnella? Kiinnostuitko korjaamaan asioita vasta kun toinen haluaa lähteä? Mitä jos korjaisitkin, toinen jää. Helpotuksen huokaus ja vähän ajan päästä samaan tilanteeseen paluu.
Itse myönsit ettet ole antanut vaimollesi hänen ansaitsemaansa huomiota, joten tulos näkyy. Ihastumisia tapahtuu, varsinkin silloin kun jätät vaimon huomiotta.
Sun kuuluu tuntea vihaa itseäsi ja maailmaa kohtaan. Maailma, eikä elämä ei kysele ihmisiltä mitä he haluavat.
Kinkkisiähän nämä erojutut ovat erityisesti silloin, jos on lapsia. Itse jo alkuvaiheessa eroa miettiessäni surin lasten puolesta ja olin huolissani heidän pärjäämisestään eron myötä, sillä kyllähän asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että isä tai äiti on lapselle hyvin rakas, vaikka olisi rappioalkoholisti. Neuvoisinkin kaikkia eroavia/eroa suunnittelevia menemään perheneuvontaan. Se ei välttämättä parisuhdetta ja perhettä pelasta, mutta ainakin meillä siitä on ollut lapsille suuri apu. Lapset ovat saaneet purkaa tuntojaan, joita lapsilla kodeissa joissa vanhemmat eron parissa pyöriskelee on varmasti. Ei niitä asioita kavereille ym. pureta. Hakekaa apua, jos ei itsenne takia niin lasten vuoksi. Lasten etu kannattaa muistaa erotilanteissakin ja muistaa, että eronkin voi hoitaa monella tapaa.
"kyllähän asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että isä tai äiti on lapselle hyvin rakas, vaikka olisi rappioalkoholisti"
Hmm. Ei kyllä nyt ihan pidä paikkaansa. Tosielämässä monet lapset viis veisaavat, jopa inhoavat vanhempiaan, yrittävät kaikin keinoin välttää. On ihan luonnollista, ettei vanhemmalla, joka loukkaa, kohtelee kaltoin, väärin, ei näe lastaan, ei tämän tarpeita, ei osaa eläytyä lapsen asemaan, kiusaa ym. ei ole paikkaa lapsen sydämessä.