Karppaamisen taustalla liha- ja meijeriteollisuus

Puustisen_Veku

Tämä on hyvä pitää mielessä eli pelkkää valhetta taitaa olla kaikki karppausta tukevat tutkimukset.

Ruotsin radio selvitti kahden karppausta tukevan ruotsalaislääkärin hyödyntämiä vähähiilihydraattista ruokavaliota tukevia tutkimuksia, ja totesi suuren osan niistä olevan ruokavaliosta hyötyvien tahojen rahoittamia.

Tukijoiden joukossa on muun muassa Yhdysvaltain lihakarjan kasvattajien yhdistys, meijeriyhtiö Swissmilk ja Atkinsin dieettiin yhteydessä olevia yrityksiä.

Lääkärit Andreas Eenfeldt ja Annika Dahlqvist ovat julkaisemissaan kirjoissa ja blogikirjoituksissa vedonneet 11:een karppaamisesta tehtyyn tutkimukseen, jotka todistavat vähähiilihydraattisen ruokavalion eduista. Eenfeldt ja Dahlqvist ovat aiemmin painottaneet karppaamisen eroavan muista ruokavalioista siinä suhteessa, ettei elintarviketeollisuus ole vaikuttanut siihen.

http://yle.fi/uutiset/ruotsin_radio_karppaamisen_taustalla_liha-_ja_meijeriteollisuus/5415231

15

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lkjdfiowejvto

      Karppaus voi tarkoittaa monenlaista asiaa, esim. munien, pekonin, punaisen lihan, kerman ja voin syöntiä vähäisin kasviksin, tai esim. kasvis- ja kalapainotteista viljoja ja sokeireita välttelevää monipuolista ravintoa. Kukin noudattakoon sitä, mikä toimii ja on kohtuuden rajoissa. Selvää on, että monet vitamiinit ja hormonit eivät toimi liian vähillä rasvoilla. Haittaa ei todellakaan ole, jos karppaajan rasvat ovat paljolti tyydyttymättömiä: pähkinöistä, siemenistä, avokadosta, camelinasta, oliiveista, kaurasta ja kalasta. Joku osuus esim. kananmunan keltuaisen, voin ja maitotuotteiden rasvasta ei haitanne, jos määrät pysyvät kohtuullisina ja proteiineja ja kuituja tulee suhteessa tarpeeksi. Itse karppailen, mutta esim. vältän punaista lihaa tyystin. Korkeammilla hiilihydraateilla laihtuminen ei yksinkertaisesti onnistu.
      Nuorempana toki riitti pieni skarppaus makeiden poisjättämisellä, leipää, perunaa, riisiä ym. pystyi syömään mielinmäärin, ja silti laihtui.

      • 0987654

        kuinka se menikään? mulla paino laski 4kiloo kuukauden aikana vaihdettuani keijun raakaan voihin. huomautettakoon notta liikunta ei lisääntynyt eikä mikään muukaan touhu. uskoisin siemenöljyjen olevan itsestään perkeleestä.


      • mitähähtäh
        0987654 kirjoitti:

        kuinka se menikään? mulla paino laski 4kiloo kuukauden aikana vaihdettuani keijun raakaan voihin. huomautettakoon notta liikunta ei lisääntynyt eikä mikään muukaan touhu. uskoisin siemenöljyjen olevan itsestään perkeleestä.

        Söitkö keijua 4kg kuussa ja nyt vota 100 g kuussa?


      • 0987654
        mitähähtäh kirjoitti:

        Söitkö keijua 4kg kuussa ja nyt vota 100 g kuussa?

        keijua sipaisu paksun viipaleen päällä kuten heitin säädyllinen ohje kuuluu ja voi politiikkaan siirryttyäni ohut leipäviipale ja reilusti voita. mitä sitä säästämään sillä voi on kilohinnaltaan halavempi kuin leipä.


    • lkjdfiowejvto

      Itse en sipaise rasvoja yhtään mihinkään, kun en syö leipää tällä hetkellä. Leipää syödessänikään en sipaise yhtään mitään leivälle: salaatti, tomaatti ja kurkku riittävät. Kovin ollaan herkkähipiäisiä, kun sanotaan, että itsestään perkeleestä olisi siemenöljyt; ehkä siitä lähteestä on tuo agressiivinen hyökkäävyys ja epäluulo. Syön siemenet kaikkineen, kokonaisina (auringokukan-, pellavan-, chian- ja kurpitsansiemenet). Ainoastaan camelinaa käytän öljynä paistamiseen: se kestää hyvin kuumia lämpötiloja ja sisältää mm. omega3:a runsaasti. Salaattiin lorautan oliiviöljy: sitäkin tavataan yleensä kehua terveelliseksi. Italialaiset kastavat muuten leipänsä oliiviöljyyn.

    • 0987654

      " Ainoastaan camelinaa käytän öljynä paistamiseen: se kestää hyvin kuumia lämpötiloja ja sisältää mm. omega3:a runsaasti. "

      Puukkosepät käyttääpi puukojen karaisun jälkeiseen päästöön rypsiöljyä kun se kestää parhaiten kuumuutta. Minä käytän voita paitoon ja kookosrasvaa uppopaistoon. En tietenkää käsitä miksi ihmeessä pitää rasvan kuumuuttaa niin maan perskeleesti.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      295
      4804
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      11
      1036
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1011
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe