En tiedä onko tämä oikea palsta, mutta nyt alkaa olla mitta täynnä. Kun tytär opiskeli viimeistä vuotta, hän tapasi 19 vuotiaana viitisen vuotta vanhemman miehen. Sain tietää että kaverilla oli hämärä menneisyys, ja hän eli ns. sosiaalipummina. Tyttären viimeinen kouluvuosi meni nipin napin, mutta hän kuitenkin valmistui. Valmistumisesta on jo reilu vuosi. Pikkuhiljaa tytön yhteydenpito kotiin jäi minimiin, ja alansa töitä hän ei enään halua tehdä, koska silloinhan joutuisi muuttamaan pois paikkakunnalta. Ja ei kai tämä sosiaalipummi sitä halua myöskään.
"Vävy" ei tule mihinkään sukujuhliin, eikä mielellään meillekään , joten ei tietenkään tytärkään. Joululahjat kävivät toki hakemassa, mutta ei pikkusisarilleenkaan ollut tyttö ostanut edes karkkipussia.
Tunnen tulleeni jollakin tapaa petetyksi, koska me maksoimme tyttären opiskelun, ajokortin ja avustimme muutenkin. Joskus hän ei edes vastaa puhelimeen kun yrittää soittaa. Tytär on jo täysi-ikäinen, joten aika vähissä tuntuu olevan keinot, vaikka olen yrittänyt järkeä hänelle tolkuttaa. Yhteyttä hän ottaa silloin kun jotakin tarvii. Nyt olen tehnyt kylmästi sen, että minulla "ei ole rahaa", "auto ei jouda", ja mitään materiaalista ei kotoonta enään riitä "lainaksi".
Olisko parasta lopettaa itsekin kaikki yhteydenpito yritykset, ja antaa neitosen vaan elää työttömyyskorvauksella, eikä edes kysellä miten menee.
"Vävy" ei tule mihinkään sukujuhliin, eikä mielellään meillekään , joten ei tietenkään tytärkään. Joululahjat kävivät toki hakemassa, mutta ei pikkusisarilleenkaan ollut tyttö ostanut edes karkkipussia.
Tunnen tulleeni jollakin tapaa petetyksi, koska me maksoimme tyttären opiskelun, ajokortin ja avustimme muutenkin. Joskus hän ei edes vastaa puhelimeen kun yrittää soittaa. Tytär on jo täysi-ikäinen, joten aika vähissä tuntuu olevan keinot, vaikka olen yrittänyt järkeä hänelle tolkuttaa. Yhteyttä hän ottaa silloin kun jotakin tarvii. Nyt olen tehnyt kylmästi sen, että minulla "ei ole rahaa", "auto ei jouda", ja mitään materiaalista ei kotoonta enään riitä "lainaksi".
Olisko parasta lopettaa itsekin kaikki yhteydenpito yritykset, ja antaa neitosen vaan elää työttömyyskorvauksella, eikä edes kysellä miten menee.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Anna vaan tyttären hieman opetella elämään itse ja teet oikein kun et enää lainaile ja anna rahaa. Onhan kaikki mitä olet maksanut niin kalliita rahallisesti, mutta kunhan hieman opettelee elämään niin viimeistään kantapään kautta oppii arvostamaan mitä on saanut, jos ei vetäydy enemmän pummipuolelle elämisessä. Voithan kuitenkin hieman tarkkailla tilannetta ja kysellä kiertäen ja kaartaen miten menee.
Älä anna mitään taloudellista tukea, silloin sinä mahdollistat tilanteen jatkumisen. Oletettavasti rakkauskin loppuu, kun oikein tiukka paikka tulee.
Vähennä yhteydenotot minimiin, soita vaikka kerran kuussa, älä tao järkeä, se ei auta mitään, kysele vain kuulumisia.
Jos sieltä tulee surkeita pyyntöjä, häätö uhkaa, niin sano, että sinulla on mies, jonka pitäisi hoitaa tuollaiset asiat, mutta älä sorru, vaikka kuinka sydäntä särkisi.
Kyllä siellä aikuistutaan vaikka kantapään kautta.
rakastat varmaan lastasi, joten yritä kestää ja pitää suhde häneen hyvänä. mutta älä vaan anna rahaa tai muuta mitä hän pyytää!!! jos kerrankin annat, kannustat häntä jatkamaan samaa rataa.
tyttäresi on nuori, ja taitaa olla henkisesti riippuvainen miehestään. olisiko mitään keinoa joko saada heidät eroamaan tai miestä parantamaan tapansa? mies varmaan juokin?
jospa yrittäsit jutella miehelle, että haluaisit tukea ja kannustaa heitä elämässä eteenpäin, että haluaisit heidän olevan onnellisia. alussa älä kommentoi heidän elämäntyyliään, äläkä anna neuvoja. vasta vähitellen kun olet saanut heidän luottamuksensa, voit alkaa vihjailemaan asioista, kannustavasti. paras tapa on yleensä sellainen, jossa toteat miehen esim olevan taitava jossain asiassa ja sanot siitä kannustaen häntä kehittämään taitoaan (esim nikkarointitaito kirvesmiehellä). näin voit vaivihkaa ohjata häntä kohti työelämää tms.
anna heille myös unelmia: oma talo, auto, perhe, lomamatkat... niihin tarvitaan rahaa eli työ. haaveet kun voivat kannustaa pitkällekin.
mutta älä arvostele suoraan. se vain tuhoaa kaiken.
jos pari kuitenkin jatkaa elämäntapaansa, anna olla. toisia on vaikea muuttaa, silloin tulee vain hyväksyä ihmisten erilaisuus.
Kiitos vastauksistanne, sain niistä voimaa luottaa omaan itseeni ratkaisussani. Enään en ole "pankki" jonne voi soittaa kun on viimeinen hätä kädessä. Ja ehkä hän vielä joskus tajuaa, että vanhempiin voi ottaa yhteyttä muutenkin kuin tarpeessa. Ja tuo oli hyvä pointti, että voi sanoa tiettyjen asioiden hoidon kuuluvan omalle miehelle, eikä esimerkiksi pyytää isältä apua kun joku paikka menee rikki.
Sanot tätä miestä "sosiaalipummiksi". Se tarkoittaa mitä?
Ja että hän on vanhempi kuin tyttäresi jne.
Miten on, voiko olla, että he eivät viihdy luonasi, eivätkä halua ottaa yhteyttä siksi, että he vaistoavat ettet hyväksynyt alunalkaenkaan heidän suhdettaan, ja että et pidä miehestä?
Tyttäresi varmaan ainakin omalla tavallaan rakastaa miestään, ja sinun pitäisi antaa hänelle mahdollisuus elää kuten haluaa.
Ja ennenkaikkea.. Niin. Koita olla kärsivällinen, koita oppia hyväksymään tyttäresi ja hänen miehensä elintapa, sillä epähyväksynnällä teet hallaa eniten itsellesi ja tyttärellesi.
Niin, olet varmaan oikeassa sinäkin, mutta jos kaveri on tuomittu yhdyskuntapalveluun (onkohan tuo se oikea sana linnan korvikkeelle), päässyt sieltä, ja kulkee yhä 26 vuotiaana verkkareissa, risa toppatakki päällä ja "hamppuhuivi" päässä, eikä työ maita. Sossusta se hakee jokapäiväisen leipänsä, niin tunnen olevani oikeutettu olemaan huolissani.
On vain niin kurja seurata sivusta, kun nuori koulutettu nainen jää tavallaan siihen samaan pisteeseen "rakkaansa" kanssa. Toki tytär töitä tekee, asunto on hänen nimissään, joten vuokra on saatava maksettua. Paikkakunnalta saa tosin vaan pätkätöitä, mutta onhan sekin jo jotakin.
Nyt tosiaan päätin että minulta ei heru rahallista apua esim. vuokraan. Ilmoitan että onhan mies, jonka pitäisi nämä asiat huolehtia.
Koska kyseessä on täysi-ikäiset ihmiset, niin pakottamaankaan ei voi ruveta. Täytyy vaan toivoa että tyttärelle tulee joskus järki päähänkin sieltä vyön alta:)
Sun tytär saisi tosiaan olla kiitollinen siitä mitä saa, mä en voisi kuvitellakaan rakastuvani renttuun edes siksi etten halua loukata mun vanhempia arvostelukyvyttömyydelläni.
Mulle maksetaan opiskelu, muttei ajokorttia, koska ei ole varaa. Suoraan sanoen ottaa pannuun tuollainen kiittämättömyys, muakin. Eihän raha kasva puussa!
Voi että! Halin ansaitset. Ihanaa että joillakin vanhemmilla on noin ajattelevainen tytär. Kyllä minäkin rakastan tytärtäni, enkä hylkää häntä, mutta soisin todella järjen ujenen menevän hänen päähänsä. Ja kyllä varmasti joskus meneekin, kunhan nyt ensilemmen huuma tasaantuu ja pää tulee pois pilvistä. Toivon sinulle onnellista elämää!
Juuri itse sen sanoit, kyseessä on täysi-ikäiset ihmiset... Täysi-ikäiset, täysijärkiset ihmiset kyllä kykenevät itse pitämään itsestään huolen. Jos ei muuta, niin kantapään kautta oppivat ainakin.
Petetyksi? Miksi tytön pitäisi teidän pillin mukaan pomppia? Jos haluaa sellaisen pummin kanssa elää niin omahan on asiansa.
Yleensä tuntuu tuo järjen puhuminen tuntuu olevan vanhemmilla paremminkin moittimista kuin rakentavaa keskustelua. Kokeileppa vähän vähemmän arvostelevaan ja määräilevään tyyliin keskustella ja yritä saada se itse tunnistamaan tilanne.
kyllä routa porsaan kotiin ajaa..eläkä syytä toisia tyttäresi käyttäytymisestä..itse olet hemmotellut lapsesi kuten kerroit maksamalla kaiken.. itse hän päätökset tekee onhan hän aikuinen, ei se miehen vika ole jos tytär ei viihdy enää kotona. hän tekee omat ratkaisunsa ja olen varma että kannattaa ottaa kova linja muuten ei kermaperse tyttäresi opi koskaan arvostamaan vanhempiaan.
Ja taas ei voi sanoa kuin että oikeassa on myös kaksi viimeisintä kirjailijaa. Tosin hemmottelusta ei meillä ole ollut kysymys noissa maksuasioissa. Koulutus ja ajokortti on luvattu jokaiselle muksulle. Siis peruskoulutus ammattiin. Sen jälkeen tulee pärjätä omillaan. Minusta se oli reilua siinä mielessä, että ei heti koulusta lähtiessä ole opintolainoja roikkumassa. Niitä ainakin itse sai maksella monta vuotta opiskelun jälkeen. Tämä kyseinen "kakara" opiskeli vieraalla paikkakunnalla kolme vuotta, ja teki kouluaikanaan siivoushommia saadakseen rahaa. Kotoa hän sai kirjat, pienehkön vellirahan ja mahdollisiin opintomatkoihin tukea. Nyt kun pitäisi pärjätä omillaan, niin alkoi tuo "tarviminen". Ja valitettavasti jopa vanhempien äly riittää siihen, miksi tyttö ei pärjää omilla ansioillaan. Ei sitä kahta jaksa noin nuorikaan pätkätöillä elättää. Ja silloin jos kotoa sai rahaa, tai auton joka palautettiin tankki tyhjänä, niin oli tietenkin mukava hurailla ympäri pitäjiä kullan kanssa. Nyt tietenkin loukkaannutaan, jos ei rahaa heltiä. Ja kysely että eikös sulhon pitäisi mennä töihin tai opiskelemaan, on kuin punainen vaate härälle. Joten tiedät luultavasti miltä vanhemmista tuntuu. Ja mitäs sitä kotiin yhteyttä pitämään kun ei sieltä mitään heru.
Yleensähän jossakin vaiheessa nuo sulhot tuodaan näytille "pahojen sukulaisten eteen", mutta tämä tapaus tuntuu pelkäävän tytön sukua. Hyvin vastenmieliseltä näytti tuntuneen hänestä ne muutamat kerrat riiauksen alkuaikoina, jos sulho kävi kylässä. Jotta aavistat varmaan miltä vanhemmista tuntuu. Ja sille ei voi mitään että äitinä kannan huolta ja tavallaan säälin tytärtäni. Ja melkein voisi sanoa, että ei nuo retkujen kanssa liitot ole loppuikää onnellisia olleet. Tuota en tietenkään sano ääneen:)
Lapsellasi/lapsillasi näyttää olleen turvallinen ja mukava lapsuus ja opiskelut on saanut suorittaa myös turvallisissa merkeissä=ei rahapulaa.
Onko tyttäresi saanut kapinoida? vai...kun on vedottu siihen että "me kun niin kauheasti teitä aina yritetään auttaa", niin tytär on niellyt kiukkunsa ja opiskellut kiltisti ja jättänyt bailaamiset tulevaisuuteen.
Meidän perhe oli toisenlainen kuin teidän. Meillä oli alkoholiongelma, jonka takia minusta tuli ns. "näkymätön lapsi", kuten ne "kirjaoppineet" lasta nimittävät, joka on kiltti eikä aiheuta LISÄÄ hämminkiä vanhemmilleen.
No kas, "Murrosikäni" tuli sitten paljon myöhemmin. Ja kävin seurustelemaan ensimmäisen kundin kanssa joka edes vähän oli minusta kiinnostunut, vaikka olisi ollut sitten vain seksistä kanssani kiinnostunut. Kyllä minä(kin) näin ensimetreillä että metsään menee ja kuviot on kuin lapsuudenkodissani=alkoholiongelmaa. Mutta en vaan osannut hypätä suhteesta pois. Ja jossain vaihessa se muuttui kapinoinnin muodoksi.
Hölmö minä...oman elämäni siinä vaan pilasin.
Poikaystäväni vanhemmat toimivat kuten sinä. Pullaa tuotiin ja autoa lainattiin (mutta ei rahaa)....kunnes kundi ajoi kännissä auton kasaan. Jotkut viisaat sanovat että auttamisella monesti mahdollistetaan alkoholistisen elämän jatkaminen ja näinhän se on. Mutta kuten sinä, itsekin ihmettelen että missä se menee se pyyteettömän auttamisen raja, joka auttaa lapsia elämässä eteenpäin (rahaa ulkonäön siistimiseen, että pääsee työhaastatteluun, rahaa ruokaan, rahaa vuokrien takuumaksuihin..nämä vain "kärjistettyjä" esimerkkejä) ja mikä auttaminen on auttajan "oman egon" pönkittämistä, jotta voi tarpeen tullen sanoa kuin minun ex-avokin vanhemmat "me kuin niin yritettiin teitä auttaa".
Tyttäresi kapinoi....ja varmaan 30-40 vuotiaana tulee katumaan rilluttelu vuosiaan tai viisaana ottaa opikseen. hope so.
Meillä oli vähän samanlaista kuin alkup.kirjoittajalla. Nimesin tämän tyttären kaverin peikonpojaksi, sillä kun ei kampaa ikinä ollut omistuksessa eikä paljon muutakaan. Koulut kesken ja töitä teki joskus viikon pari, mutta pimeesti.
Äitinsä kanssa asusti, äiti hoiti sossun paperit suun muut, kaikesta 1/3 ulosotossa. Sinne meidän neiti sitten muutti kun riitaantui isäänsä. Ensin makseltiin sähkölaskuja sun muita, mutta jossain sitten lopetettiin.
Tytär päätti jatkaa opintojaan, alkoi iltalukion. Peikonpoika sanoi, ettei ehdi iltaisin koiraa vahtia, hankkikoon likka muualta koiravahdin. Likan silmät aukenivat, hän kertoi minulle ettei aio minkään kausityöttömän eukoksi ja tämän lasten äidiksi. Että lähtee nyt kun voi ja hankkii oman pikku kodin itselleen&koiralleen.
Arvatkaa maksoinko mielelläni yksiön takuuvuokran. Nyt neiti asuu itsekseen koirineen, tekee kyllä pätkäisiä töitä aina kun saa ja käy iltalukiota. Se hyvä siinä sosiaalihuushollissa oli, että tyttö oppi tulemaan pienellä rahalla toimeen ja laittamaan halvoista aineista ruokaa.
Noin 4 vuotta meni tähän kuvioon ja kyllä rassasi vanhempiakin.
Joo aloin aikanaan seurusteleen yhden tapaamani tytön kanssa, koulut oli kesken ja töitä oli miten sattui (lama aikaan). Joka päivä sai kuulla suoranaista vittuilua omasta asemastaan ja ulkomuodostaan 5 vuoden ajan. Lopulta sain sen verran töitä että pystyin maksamaan luvut ja suorittamaan sen lopullisen nimellisen tutkinnon jota vailla olin ollut monta vuotta. Tuo melkein -valmistunut oli sellainen ettei kukaan koskaan uskonut että "se oikeasti valmistuu".
Tukea en saanut keneltäkään (olisin saanut jos olisin mennyt "minulle kuuluviin hommiin") vaan yritettiin aina kampittaa.
Nyt olen isossa kansainvälisessä firmassa töissä, asema on hyvä ja palkka paranee vuosi vuodelta.
Nyt ollaan niin saatana mielinkielin, kieli rullalla ja pitäis käydä appivanhempien luona esittäytymässä joka kissanristiäisissä jollekin ihme uunoille pikkukylän nappikauppiaille ja suvun hulluille.
Peikkomaisesta ulkonäöstä : vaimoni on muuttunut vuosien varrella tyyliltään barbista björkiksi ja pikkukaverillakin on hiukset kuin hullulla tiedemiehellä vanhoissa filmeissä.
Olin itse aikoinani vähän saman tapaisessa suhteessa. Mies oli melkein saman verran vanhempi ja "sosiaalipummi". Koulu ei jaksanut enää kiinnostaa minua ja kaikki muukin jäi, kun kaikki tarmo meni miehen perään katsomiseen. Miehellä oli alkoholiongelma ja muutenkin moniongelmainen tapaus.
Vanhempien perään soittelu ja kysely sai vain ottamaan enemmän etäisyyttä heihin. Tavallaan häpesin tilannettani ja yritin salata sitä. Olin tavallaan koukussa, enkä suuresta tuntemastani tuskasta huolimatta pystynyt lähtemään suhteesta.
Olin liian heikko silloin.
Näin jälkeen päin kaduttaa koko juttu. Sain paljon tuhoa aikaan, niin perhesuhteissa, opinnoissa kuin kaverisuhteissakin. Olen onnellinen, että se on mennyttä ja nyt minulla on taas asiat kohdallaan. Suhteetkin kotiin ovat parantuneet.
On hyvä ettet anna rahaa. Ainakin minun tilanteessa rahat menivät vain miehen elämisen ylläpitoon. Yhteydenpitokin on vaikeaa, jos tyttö ei ole lainkaan yhteistyöhaluinen. Omassa tilanteessani ainakin vanhempien moralisointi sai vain enemmän ottamaan etäisyyttä heihin.
Ainoa, joka voi parhaiten tytärtäsi auttaa on hän itse. Hänen tulisi tajuta itse mihin elämäänsä hukkaa, muuten muitten puhe menee ohikorvien. On varmasti raskasta katsoa vierestä, mutta älä pode huonoa omaa tuntoa asiasta!
Voimia vielä sinulle:)
Kiitos. Olen saanut itsekin paljon ajatttelun aihetta tässä asiassa. Ja ymmärrän tytärtäni paremmin. Tuossa murrosikä asiassa on varmasti perää. Ihmettelin joskus miten hänen kanssaan päästiin aika vähällä. Tietenkin oli kiukkuamista yms. mutta mitään valtavia tunnekuohuja ei ollut. Jospa uhma ja oman itsen etsiminen tuli vasta nyt.
Uskon että järkikulta todellakin palaa hänen päähänsä, ja ns. oikea elämä tulee eteen sieltä pumpulista.
Rahallisen avustuksen todellakin jätän väliin, toki hän henkistä tukea saa jos sitä itse pyytää, ja jos elämäntilanne muuttuu, niin voi toki auttaa myös sen "takuuvuokran" kanssa:)
Oma sievä tyttäreni vaihtoi myös fiksun poikaystävänsä juoppoperheen sosiaalipummiin, raha kelpasi, maksoimme vuokrat ja opiskelun pari vuotta , mutta oli pakko pistää välit poikki ja rahvirta kiinni- kolme kuukautta meni kun tämä pummi jätti tyttäreni. Siinä ajassa oli tosin menetetty terveys, mielenterveys , maine ja entiset ystävät, ja suhteet kotiin ja sisaruksiin.
Nyt tästä on kulunut 7 vuotta, hän ei oikein ole saanut elämästään kiinni , poikaystävät vaihtuvat , samoin opiskelu. Nyt vuoden on ollut liki tasaista.
Sen olemme oppineet, että teimme parhaamme, mutta elämän tuulet veivät lapsemme ja mitään mikä eteen tulee enää , emme varmaan kauhistu. Hyvää on , ettei ole hänelle lapsia tähän sotkuun tullut.
Tänä päivänä taas pistämme tilille rahaa ja hän käy joskus , en pyri hänen ajatusmaailmaansa muuttamaan , annan hänen oppia kantapään kautta ja osoitan lähimmäisen rakkauteni anteeksiannolla ja hyväksymisellä , hän on tervetullut vaikka paljon kärsimystä onkin tuottanut.
Olemme pienituloisia töissä koko ajan käyneitä ja siksi nämä sosiaalipummit harmittavat.
Pidä yhteys tyttäreesi niin, että käyt vaikka joskus vaate ostoksilla, ostat ruokakassin , mutta ei silkkaa rahaa.
Toivotaan, ettei vauvoja tule.
...
......
On jotenkin sääli kun ihmiset eivät osaa arvostaa vanhempiaan.Ihailen vanhempien rakkautta joka näyttää todella kestävän kaiken.
Tunnen paljon ikäisiäni 27v jotka heti visa-laskun saatuaan soittavat vanhemmilleen ja sitten muuten valitetaan kun "ne" häiritsee..
Itse en ole kertaakaan 9 vuoteen rahaa kotoani pyytänyt ja tiedän sitä tarvittaessa saavani,mutta olen mieluummin itse rahani tehnyt.Haluan vanhempieni nyt nauttivan esim.matkoista tai jostain muusta mitä rahalla saa.Ei niiden minua tarvitse enään elättää,saatikka miestäni.Enkä silti vanno,ettenkö ikinä rahallista apua joutuisi kotoani pyytämään,huominen kun on arvaamaton.
on ollut vanhemmat joita arvostaa. Monella ei sellaisia vanhempia ole.