Onko väärin tuntea helpotusta toisen kuollessa?

En oikein ymmärrä miksi kokisit itsesi hirviöksi, kun sairas ja iäkäs pääsee täältä pois. Kristittynä ainakin iloitsen kun iäkäs ja sairas kilvoittelija saa kotiinkutsun. Tottakai on haikeus ja ikävä, kun ei täällä saada tavata, mutta tapaammehan sitten kerran.

Tuo helpotuksen tunne tosiaan aiheuttaa syyllisyyttä. Tuttu juttu minullekin. Kun on katsonut toisen kärsimystä sivusta ja se vihdoin on ohi, minusta on luonnollista olla helpottunut.

Vaikea asia, jossa tuntee olevansa voimaton ja avuton, kun läheinen on vakavasti sairas, eikä ole enää mitään parannuskeinoa.
Tuskin kukaan toivoo läheiselleen siinä tilanteessa muuta, kuin, ettei hänellä olisi kipuja, eikä kärsimystä.
Siltikään läheisestä ei haluaisi luopua, luopumisen tuska on hyvin raskas asia.

Kuoleman joudumme jokainen kohtaamaan jossakin vaiheessa elämää. Vakavasti sairaan vierellä miettii, että onko hänelle parempi saada lähteä, vai yrittää pitää väkisin hengissä, kun häntä ei voi kuitenkaan ikuisesti pitää täällä.
Avuttomuus nousee monta kertaa, jos on tilanne, ettei ihmistä enää voida parantaa, niin kyllä siinä on vain avuton olo, kun sairaus etenee ja uusia vaivoja ilmenee, vaikka edellispäivänä ihminen olikin vielä tajuissaan ja liikkui, mutta seuraavana päivänä ei enää pystynyt liikkumaan ja vain nukkui syvässä unessa.
Helpostusta tuossa tilanteessa kokee ehkä vain siinä, että läheisellä ei ole enää sairauden aiheuttamia tuskia, toisaalta kaipausta, ettei olisi sairaudesta huolimatta läheisestä luopua.
Syyllisyyttä myöskin, että jos olisi tehnyt toisin, jos sairaus olisi todettu aiemmin ja ehkä voitu parantaa.
Nämä ovat elämän raskaimpia, vaikeimpia ja surullisimpia asiota, joiden eteen jokainen voi joutua jossakin vaiheessa elämäänsä.

Hei.

Otan osaa teille, jotka olette menettäneet läheisiänne. Voimia suruun <3 Onko väärin tuntea helpotusta toisen kuollessa, siinäpä kysymys jota monikin pohtii. Ensiksi sanon, että meillä kaikilla on erilaisia tunteita, tunteet eivät ole vääriä tai oikeita. Helpotuksen tunne ei ole väärin. Jos läheinen on ollut sairas ja kärsinyt, niin on normaalia, että kokee helpotusta, ettei hänen enää tarvitse kärsiä kipua jne. Läheisen kuollessa on paljon erilaisia tunteita ja tuo helpotuksen tunne voi olla siellä joukossa. On surua ja kaipausta, on ehkä huolta tulevasta ja voi olla pelkoakin, voi olla syyllisyyden kokemusta jostain asiasta... ym. Tunteet tulevat jossain hetkessä voimakkaana päälle, toisena hetkenä on levollisempi olo. Tämä kaikki kuuluu asiaan, kun joutuu luopumaan läheisestään. Se on suuri kriisi elämässä. Mutta ajan kanssa siitä toipuu. Kannattaa antaa itselleen aikaa ja mahdollisuus rauhassa käydä näitä tunteitaan läpi. Seurakunnissa on sururyhmiä, joissa omaisensa menettäneet kokoontuvat ja antavat ohjaajan tuella vertaistukea toisilleen. Siellä puhutaan mm.näistä monista tunteista. Vertaistuki on ihan parasta tukea. Suosittelen kysymään omasta seurakunnasta sururyhmää, josko sellainen alkaisi syksyllä ja rohkeasti mukaan vaan.

Ystävällisesti,
Pirkko-pappi

Olen itkeskellyt viime aikoina. Syy; entäs jos sinä kuolet.
Ihan hullua. Syitä siihen voi olla monia. Kyllä tulisin surulliseksi.