Mitkä asiat ovat ehdottoman
tärkeitä juttuja
parisuhteessa mitä kummankin pitää muistaa ja pitää parisuhteessa?
tärkeitä juttuja
parisuhteessa mitä kummankin pitää muistaa ja pitää parisuhteessa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minusta tärkeintä on, että kummankin osapuoli voi olla teeskentelemätön oma itsensä!
Siihen kuuluu tietenkin aito, kumppanin hyvinvoinnista välittäminen.
Edellä mainittujen lisäksi täydellinen luottamus ja yhteenkuuluvuuden tunne.
Jos ei voi luottaa, se hiertää ja vaivaa. Nakertaa pohjaa suhteelta pois, jos aina epäilyttää voiko luottaa tässä tai tuossakaan asiassa. Se myös rasittaa ja uuvuttaa elää epäilyksen ja epävarmuuden kanssa.
Jos ei ole yhteenkuuluvuuden tunnetta tulee tunne, ettei ole oikean ihmisen kanssa ja me-henki kärsii. Jos ei ole me-henkeä, onko se silloin mikään parisuhdekaan?
No ainakin se, että vaikka ollaan pariuhteessa, niin molemmat ovat edelleen itsenäisiä ihmisiä ja yksilöitä. Parisuhde ei oikeuta ketään muokkaamaan toista joksikin muuksi. Parisuhde on vain extraa oman onnellisen minuuden lisäksi, eikä sen tarkoitus ole alkaa syömään kenenkään persoonaa ja ihmisyyttä.
Valitettavan moni käsittää parisuhteen omistussuhteeksi ja sit kaikki hyvä menee päin hel.vettiä!
Juurikin näin, ei mitään lisättävää!
Seksi.
Ilman sitä ei ole parisuhdetta vaan kaveruussuhde.
Tämän omin kyllä
Se, että molemmat voivat olla juuri sellaisia kuin ovat, arvostavat toisiaan ja seksi.
Itsestäänselvää, että parisuhteessa
1. ei ole väkivaltaa, ei henkistä, ei fyysistä (toisen nimittely on väkivaltaa)
2. ei ole päihdeongelmia
3. osataan keskustella asioista asioina
4. osataan riidellä oikein
5. siisteys ja raha-asioissa ollaan samoilla aalloilla
Ohhoh, ei todellakaan ole itsestään selvää - kyllä joku nyt katselee maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi tai sitten ei oikeasti ymmärrä elämästä yhtikäs mitään.
Vai että on itsestään selvää, että osataan keskustella asioista asioina ja osataan riidellä oikein? Sinultako tämä onnistuu? Entä siisteys ja raha-asioilla ollaan samoilla aalloilla? Huhheijaa. Väkivallattomuuden ymmärrän muttei sekään mikään itsestään selvyys kaikille ole.
Juuri tuota tarkoitin!
Muutama havainto. Emme oikeastaan ole riidellet. Näkemyserot ovat selvinneet riitelemättä.
Siisteydessä olisi kehitettävää. Vuosikymmentenkään jälkeen vaimoni ei ole tottunut satunnaisiin pusiieni kohenteluihin ja nenäni kaiveluun. En onnistu aina paittämään tapojani ja vaimoni osoittaa ilmeellään mielipiteensä.
Itsestäänselvää, ettei kaikkien suhteissa samat asiat ole itsestäänselviä.
Kaikki sujuu nykyisen mieheni kanssa.
Ex-miehenkin kanssa kaikki sujui ensimmäiset 18 vuotta. Sitten alkoi alamäki, ja lopulta erosin. Meidän suhteemme alamäki johtui siitä, että mies muuttui. Ei puhunut, oli vain, ei osallistunut mihinkään, ei mitään. Ennen tätä kaikki nuo mainitsemani kohdat täyttyivät. Muuttuminen vaikutti kohtiin 3-5. Sitä kautta myöskin arvostukseni väheni. Sitten seksi. Jos olisi vaikuttanut kohtiin 1-2, olisin eronnut todella nopeasti ja reippaasti.
Ex-miehestä viisastuneena, eroaisin herkemmin nykyisestä miehestä. On turha jatkaa ihmissuhdetta, josta on liikaa taakkaa.
Mitäpä jos ottaisit itse laput silmiltä... ?
Aika monet pitävät itsestäänselvyytenä noita edellä lueteltuja asioita. Ne on NIIN itsestäänselviä, ettei niitä edes tule ajatelleeksi normi elämässä, ne hoituu täysin huomaamatta. Itsekään en voisi edes ajatella sellaista mahdollisuutta, että olisin parisuhteessa miehen kanssa, joka harjoittaisi minkäänlaista väkivaltaa, millään tasolla. Tällaisia miehiä olenkin aina löytynyt. Minua puistattaa, kun kuulen parisuhteista, joissa perheväkivalta rehottaa. Kysyn vain MIKSI? Miksi ihmeessä joku sietää fyysistäkin väkivaltaa, ja toinen ei siedä edes haukkumista, tai haistattelua? Miettikääpä ihmiset tätä. On meinaan todella kovin paljon ihmisestä itsestään kiinni millaisessa suhteessa elää.
Ottaa rakkaansa etusijalle useimmin kuin itsensä, mutta silti ei unoda itseään.
Kunnioittaa yhtäläillä itseä kuin rakastaan.
Ei halveksi rakastaan.
Ei puhu väärää todistusta rakkaistaan muille ihmisille ja taas rakkalle väärää mitä muut muka olsi sanonut.
On aito ei valehtele ja kiertele asioita rakkaalle.
Ei unoda toistuvasti toista.
No ei. Ei aseteta kumppania etusijalle. Ollaan tasaveroisia, yhdenvertaisia, eikö niin. Jos ylentää toisen, alentaa itsensä ja toisinpäin.
Arvostaa aitoa rakkautta .eikä tinttaaja naista.
Ap kohdalla näyttää olevan puhumattomuus ja suunnittelu yhdessä. Toinen on olettanut ja toinenkin on olettanut. Lapsellisuutta molemmilla aimo annos.
Toinen odotteli kai romanttista yhdessäoloa, matkustelua ja koko ajan täysin yhteen liimautuneena ja toiselle loma onkin veljen kanssa autojen rassailua eli pitää siitä.
Jossakin tuolla välimaastossa saattaisi löytyä se oikea parisuhde.
Ei ette ole ainoita joilla on jäänyt tilanne yhdessä keskustelamatta. Hieman joustoa puolin ja toisin ja kaikki onnistuu.
Jos vielä osaisit jotenkin osallistua tuhon autojen rassailuun vaikka huoltojoukkona ja joo miehenä, saattaisi se lomakin yhdessä irrota lopulta.
Ne liian suuret odotukset, mistä tulevat, onko syyllinen tämä nykymaailma kun kaikki vuotaa yksityiset asiat eri kanavien kautta ulos ja kehuvat joskus varmasti asioilla, jotka eivät edes ole totta.
Kun osattaisiin elää sitä omaa elämää ja niissä puitteissa kun mahdollista, eikä yritettäisi matkia muiden elämää.