Erosin pari vuotta sitten, ex puhui noihin aikoihin minusta rankasti pahaa kaikille läheisilleen. Nyt olemme asiallisissa väleissä, mutta minua vaivaa se, että kaikki exän kautta tulleet tuttavamme ja sukulaiset ovat hylänneet minun lisäkseni teini-ikää lähestyvät lapsemme, ei koskaan terveisiä joulu- tai syntymäpäivätervehdyksistä puhumattakaan eikä halua tavata, vaikka exän kanssa tapaavatkin ja pitävät jatkuvasti yhteyttä. Onko lähipiirin käytös tavallista? Ymmärrän suhtautumisen minuun, mutta että lapset siinä samassa kuin olisivat vain osa minua?
Exän läheiset hylkäsivät myös lapseni
Erolapset
38609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
luulen, että lapsillasi on omat kännykät joita he käyttävät päivittäin ystäväsuhteittensa hoitamiseen. Puhelin toimii kahteen suuntaan ja sillä voi soittaa ja lähetellä tekstareita myös aikuisille ihmisille.
Mitenkä nämä sinun teini-ikäiset lapsesi eivät osaa itse omin pikkukätösin soittaa omalle tädilleen, mummolleen, ukilleeen, sedille tai enoille, serkuille, entisille tutuilleen ja kysyä heiltä suoraan, mitä kuuluu, olisi kiva nähdä jne jne, jos kerran haluja yhteydenpitoon on.
Minun lapseni ovat osanneet soittaa esim. minun veljilleni ja siskolleni jo 3 vuotiaasta saakka, alussa sanoivat, että haluan jutella enon kanssa ja minä näpyttelin numeron, nyt kun ovat 7 ja 9 vuotiaita, soittavat omalla puhelimellaan aina kun juttelun tarvetta tulee, minulta sen kummemmin lupaa kysymättä ja aina on puhelut olleet tervetulleita sinne toiseen päähän. Ja toki se puhelin heidän tapauksessaan toimii myös toisin päin, kummitäti soittelee viikottain jne.
Luultavasti näillä sinun teineilläsi ei edes ole mitään omaa tarvetta hoitaa suhteita näihin ihmisiin eikä jutella heidän kanssaan, tämä kommunikaatiotarve on sinun omassa päässäsi ei lastesi.
Sama pätee siihen etävanhempaan.
Ei nykyään lapsi tarvitse enää lähivanhempaa välitystehtävään, jos on asiaa kotoa ulkoistuneelle vanhemmalle niin silloin soitetaan itse suoraan, sitä vartenhan se kännykkä lapselle on ostettu ja puheajasta maksetaan, että sillä saa soittaa niille ihmisille jotka on lapselle tärkeitä ja silloin kun lapsella on heille asiaa.
Vai onko sinun lapsesi niin vieraantuneita etävanhemmasta ettei tämä onnistu tai niin toistaitoisia ettei puhelimella soittaminen onnistu?
Ja sen verran vielä, että sinullehan ei kuulu tipan vertaa kenen kanssa exäsi pitää yhteyttä tai ei pidä. Eksäsi elämään kuuluvat ihmiset ovat hänen asiansa eivätkä ole kytköksissä myöskään sinun lapsiisi. Eksä huolehtii omat ihmissuhteensa ja sinä hoidat omasi.
JJa nyt olisi viimeistään se aika jolloinkai sinun esiteini-ikäiset lapset opettelevat huolehtimaan itse omista ihmissuhteistaan ilman sinun apuasi. Muutenhan ne tarvitsevat sinut välittäjäksi loppuikänsä ihmisisuhteisiinsa.
Sinä kerrot tässä yhteydenpidosta omaan sukuusi, ei liity ap kysymykseen mitenkään. Jos toinen puoli vain katoaa lasten elmästä? Iso ongelma lasten kannalta. Älä sotke ketjuja vastaamalla puuta heinää ja herjaamalla ap.
voi rakas Ällötys kuten sanoin lapseni osaavat käyttää puhelinta.
Mitä puutaheinää se on jos kysyy, eikö ne teini-ikäiset osaa itse käyttää puhelinta, vai eikö niillä ressukoilla sellaisia ole!!
Ihan samalla tapaa minun lapseni soittavat isänsäkin sukulaisille.
Mutta nyt tulee taas asian vierestä juttua ja kuitenkin täyttä asiaa tähän aloitukseen liittyen. Ensin aluksi pitkähkö alustus, mutta tätä ei voi lyhyesti kertoa.
Meidän vanhin lapsi, tämä 9 v, on erittäin innokas kalamies. Hän istui jo 3 vuotiaana mökkirannassa mato-ongella hamaan tappiin saakka. Pojan isää, siis miestäni, ei kalastaminen kiinnosta tippaakaan, ei koske kaloihin, ei syö kalaa, joten se olin minä joka tapitin pojan kanssa rannassa tuntikaudet, enkä minäkään mikään kalaihminen ole, en todellakaan. Mutta poika on geeneistään huolimatta, ukkiinsa tullut, kalaan pitää päästä joka ikinen päivä mökillä ollessa.
Mökkinaapurimme on maatalo, ei enää viljelystoimintaa. Naapurin emäntä on hyvin innokas kalamies, siis -nainen. Hänen omat lapsensa ovat jo isoja, ei ole lapsenlapsia. Kerran tuskailin hänelle, että ei millään jaksaisi istua kalalla...
Ja kuule, tämä naapurin emäntä, ei niin mitään sukua minulle eikä pojan isälle, on ottanut poikamme mukaansa kalalle, siitä päivästä alkaen jo 3 vuoden ajan.
Kun menemme sinne, poika soittaa että heippa täällä taas ollaan.
Poikamme pistää kellon soimaan aamu viideltä, on sovittu että herättelee minut, katsotaan vaatteet kelin mukaan, keitellään tee termariin, eväät on tehty jo illalla valmiiksi ja niin vaan poika seistä napottaa mökkimme rappusilla valmiina kun naapurin emäntä autollaan klo. 5.30 kurvaa pihaan. Siitä ajelevat yleensä 30 km päähän joelle, kun sieltä saa kaikkein isoimmat ahvenet sun muut ja ovat kalassa yleensä puoleen päivään.
Emäntä, jo päälle 70v, sanoo että hänestä on tosi mukavaa kun on juttukaveri ja on turvallisempaakin mennä kaksin, jos hän kaatuu metsässä tai jotain, niin on toinen soittamassa apuja. Poikamme on tosi rauhallinen, osaa tehdä esim. tulet ja käyttää puukkoa, naapurin emäntä on opettanut. En pelkää enkä ole tippaakaan huolissani etteivätkö he pärjäisi kahdestaan. Turva ja tuki löytyy puolin ja toisin.
Näin se homma pelaa kun lapset saavat pienestä pitäen itse pitää huolta suhteistaan muihin ihmisiin, myös aikuisiin, vanhempiensa valvonnassa tietysti :), eikä ole isät ja äidit siinä välissä sähläämässä ja hoitamassa lapsen puolesta asioita. Lapsista tulee myös huomattavasti itsenäisempiä ja taitavampia kun kaikkea ei tehdä valmiiksi eteen.
joten sanon uudelleen, niin sinulle kun ap:llekin.
päästäkää irti niiden teineistänne ja antakaa niiden hoitaa itse yhteydenpitonsa niihin kunnollisiin ihmisiin joiden kanssa he haluavat olla tekemisissä.
Ei tarvitse enää apn eikä etävanhemman välittäjänä toimia. Jos lapsia ei ole siihen opastettu aiemmin, niin nyt olisi jo korkea aika opettaa!
Se tästä.
Olet suuri ja kaunis ja täydellinen, ehkä tosin erosi johtui juuri siitä.
jos heittosi oli minulle, niin sori, mutta en ole eronnut.
Hienoa kun on niiiiiin täydellinen itse....
Sama tulee mieleen kuin edellisellä, melko usein näissä tilanteissa odotetaan lapselle tulevia kortteja, synttärilahjoja ynnä muuta, vaikka teini tai pienen lapsen vanhempi (lapsen puolesta, jos tämä ei osaa ja ymmärrä) ei itse vastaavasti lähetä kortteja tai kiitä saamistaan lahjoista. Siksi ensimmäisenä minunkin mieleeni tulee, että oletteko itse lähettäneet joulukortit, kutsuneet syntymäpäiville, soitelleet kuulumisia ja kiittäneet (jo aikaisemmin, kun olitte tekemisissä) lahjoista vai onko tuo yhteydenpito ollut yksipuolista? Hyviin tapoihin ei kuulu lähettää syntymäpäivälahjaa, ellei kutsuta syntymäpäiville ja jos ei ole kutsuttu, niin olette itse lähettäneet viestin, ettette halua olla tekemisissä. Lapsillekin voi opettaa hyviä tapoja, joihin kuuluu vastavuoroisuus, lahjoista kiittäminen jne.
Nämä palsrat onn ikäviä, aina on " päästä ne irti kahleista" -tyyppejä, joitten perimmäinen halu on runtata ap kysyjä epäkelvoiksi ja epäillä hänen kysymyksensä aitoutta ja nälviä ap:ta. Olet vastenmielinen Pnik.
Samat sanat! Itse eronsa ottaneet näyttäytyvät tällä palstalla hirvittävinä ihmiskuvatuksina, joiden suurin huvi on litistää hylätty mahdollisimmat pieneksi. Oksennus meinaa lentää, kun noita kahden yrjötyksen päsmäröintejä luen. Omalta kohdaltani tiedän, miten raastavaa yhteysien katoaminen lapsiin on.
Ei eron jälkeen ole enää helppoa pitää yhteyksiä. Kaikki vierastavat uusi ympäristöjä, mielet on matalalla, on jouduttu etäälle, tilanteet on luonnottomia, kaikkiin sattuu, vaikka muuta yritetään esittää toisillemme.
Kaikki muut kärsivät, paitsi jättäjät ja pettäjät, joiden suurin vitutuksen aihe on, etteivät muut ole onnellisia, eikä tilanne tule muuttumaan, ja että heidän tekonsa johtivat kaikki heidän läheisensä siihen tilaan.
minä olen eronnut, mutta en ole ikinä pettänyt ketään eikä eksä pettänyt minua!
Ero ei hetkauta ystävyyssuhteita suuntaan eikä toiseen silloin kun ystävyys on oikeaa ystävyyttä, eikä ole väliä kenelle kukakin on sukua tai mistä se ystävyys alunperin alkoi.
Kyse on ihmisten välisestä kanssakäymisestä, saako molemmat ystävyydestä itselleen jotain niin hyvää, että toisen kanssa haluaa olla tekemisissä vaikka hän eroaisi sun omasta sukulaisesta tai kaverista.
Harva jaksaa pelkästään kohteliaisuussyistä jonkun hyvänpäiväntutun tai "pakkoystävän" kanssa suhteita ylläpitää, jos hänen kanssaan ei mitään oikeaa asiaa, yhteistä tekemistä tai mielenkiinnon kohdetta ole. Mitä sitä turhaan soittelemaan ihmisille joiden kuulumiset ei tippaakaan kiinnosta.
Jos kaipaat jotain ihmistä tai haluat tietää mitä sille kuuluu, niin silloin otat puhelimen käteen ja soitat hänelle etkä vittuile kiertoteitse muiden ihmisten kautta, että eipä ole siitäkään mitään kuulunut!
Kyllä se on niin, että jos se ystävyys on ollut perheystävyyttä suhteen alkuajoista lähtien ja hyvin läheistä, niin se kärsii yhtä paljon kuin se parisuhde erossa. Siinä on valittava puolia, eikä sekään ole loppupeleissä hyvä, kun ne molemmat ihmiset on olleet YHDESSÄ sitä jotakin. Ja toinen ei enää HALUA sitä, mut toinen ei VOI enää yksin olla sitä. Siksi vain verisuhteet säilyvät. Jotkut harvat muut jostakin muista syistä, kuin SIITÄ OIKEASTA YSTÄVYYDESTÄ.
Noo palstan tyypillisin kysymys on myöskin sellainen missä kaikki vika on toisessa osapuolessa (exän sukulaiset hylänneet lapset) mutta ei kerrota miten itse ollaan toimittu, koska asioilla on aina kaksi puolta.
Erotilanteessa jos sukulaislasten exä ei pidä yhteyksiä niin silloin sukulaiset totta kai ajattelevat etteivät halua pitää yhteyttä, sillä nykyään olisi yhteydenpito valtavan helppoa vaikkapa facebookin välityksellä. En itsekään kysele kuulumisia, lähettele tervehdyksiä, syntymäpäivälahjoja ja valmistujaislahjoja sukulaislapsille, jotka eivät pidä mitään yhteyttä, isoon sukuun näitäkin mahtuu. Mahdoton olisi lasten synttäreistä lukuakaan pitää, kun eivät ole kummilapsiakaan ja lapsia on niin monta.
Jos taas olet varma siitä että olet itse pitänyt yhteyksiä ja siitä huolimatta ei tule vastakaikua, niin ehkä sinä voisit toivoa heitä kylään ihan muuten vain kotiisi tai ainakin itse lähettää tervehdyksiä, kysyä kuulumisia jne. Vieraantuminen lasten kanssa tapahtuu aika nopeasti eivätkä teinit välttämättä ole yhtään kiinnostuneista vanhoista sukulaisistaan sitten siinä vaiheessa kun ei ole vuosiin oltu yhteydessä.
Ellei kyläilykutsun ja tervehdystenkään jälkeen tule yhteyksiä, niin sitten ei kai auta kuin hyväksyä ettei lapsilla ainakaan nyt ole paljon sinne yhteyksiä. Voihan tilanne siitä muuttuakin kun lapset aikuistuvat. Onhan se aina mahdollista, että heillä on jotain äitiä vastaan ja yhteydenpidon jääminen johtuu siitä, mutta ei niin tarvitse heti luulla. Eron jälkeen tällainen tietysti helposti tulee mieleen hylkäävätkö toiset vai ei, koska kaikki suhteet muihin järjestyvät uudelleen.
Meilläkin lasten suvun toinen puoli ja ystävät toisen vanhemman puolelta katosivat kokonaan lasten puolelta, ex käy yksin heidän luonaan, mutta koskaan ei tuo terveisiä lapsilleen eikä heille meiltä soittaessaan kukaan tunnu ikinä kysyvän mitään lapsista.... Ja he ovat kuitenkin myös osa enää, ei pelkästään minua... Mielestäni on kyllä kaikkien aikusten tehtävä pitää edelleen yhteyttä js osoittaa välittämistä lapsille, miksi eivät ole enää kiinnostuneita edes heistä?
kai se on exän vastuulla huolehtia myös lapsistaan ja niiden sosiaalisista kontakteista omaa sukuunsa päin! Kersojen isähän tuossa täysidiootti on eikä sun eksän typeryys yhtään parane täällä valittamalla!
Mun eksä petti ja sen myötä ero tuli niin miehestä kuin sen sukulaisistakin.
Itse olen nähnyt eksäni sukulaisia about 10 kertaa ja en todellakaan ikinä ole ollut heidän kanssaan paitajaperse-tasolla.
Mulla ainakin on kädet täynnä velkaa uudesta kodista ja takia teen töitätöitä ja töitä helvetisti ja se loppu aika on pienten lasten kanssa olemista. En todellakaan rupea soittelemaan exän kumminkaimoille, sedille ja tädeille joita olen nähnyt muutaman kerran elämäni aikana, että olkaapa kilttejä ja ottakaa yhteyttä meidän lapsiin!
Mulle riittää kun sanoin ex-appivanhemmille, että he ovat aina tervetulleita luokseni lapsia katsomaan ja saavat halutessaan pitää lapsia myös luonaan silloin kun heille sopii ja jos voimia on. Sanoin, että voivat soittaa minulle koska tahansa ja ovat soittaneetkin ja jutelleet lasten kanssa. En todellakaan lähde soittelemaan exän muiden sukulaisten ja ystävien perään.
Ps.Ap taisi ihmetellä muitten aikusten kuin exänsä käytöstä...lasten hyvinvointi kun tulisi mielestäni olla KAIKKIEN vastuulla...
Vieraannuttaako ex lapset omasta puolestaan? Kyllä miehetkin sen osaavat!
Lapseni, jotka ovat siis kohta murrosiässä, osaavat kyllä käyttää kännykkää. Ovat lähettäneet myös kortteja. Ongelma vain on, että exän puolen aikuiset eivät ole enää olleet olemassa lapsille, edes syntymäpäivänä ei tule onnittelusoittoa kuten naimisissa ollessamme. Meidänkin elämässä on samantyyppisiä onnistumisia kuten päästä-ne-irti-kahleista -kirjoittajalla. Kysymykseni oli vain, että onko tavallista, onko muilla kokemusta siitä että myös lapset ovat menettäneet puolet elämässään olleista aikuisista. Exän puolelta isovanhempia ei enää ole, enkä usko että tätä ongelmaa olisi heidän taholtaan tullut.
On se erittäin tavallista. Erot hajottavat kaikkien osallisten elämän. Täällä pätijät hsluavat vaan päteä. Todellisuus on toista. Yleensä kaikki kärsii erosta, paitsi se jättäjä... joka loistaa täällä erinomaisuuttaan essee-teksteineen.
Buahahhhaaa.... Opi vajakki nyt edes kirjoittamaan.
ja kenellehän tämä kommentti oli tarkoitettu?
Otitko huomioon, ettei kaikissa suvuissa edes juhlita syntymäpäiviä? Mulla itsellä oli vain yhdet synttärit ja nekin oli kovan mankumisen takana. Lapsilleni pidin (lapsivieras)synttärit ala-asteiässä.
Toisen lapseni kummit ovat eronneet. Silloin joskus kutsuin heitä synttäreille tyyliin "olisiko Teillä aikaa käväistä kahvilla sunnuntaina?" Siinä jo tuli sellainen (lahjan)kerjäämisen maku. Mielestäni aikuiset saavat pitää yhteyttä sen verran lapsiin kuin haluavat! Silloin ei lapsilla vielä ollut kännykkää soitella. Jossain vaiheessa tuli ilmi, ettei kummirouva muistanut lapsen nimipäivää, koska en kutsunut kiireistä rouvaa nimipäiville! Lopetin kutsumisen synttäreillekin.
Ripille päästessä kutsuin eronneet kummivanhemmat ja sanoin miehelle kaksikin kertaa, että vain toinen menisi alttarille (koska näin oli pappi ohjeistanut ja tyttökummi oli varmasti menossa siunaamaan). Eropari meni molemmin alttarille ja seisoivat siinä sitten vierekkäin, kun eivät tunteneet kummilastaan!
"vain toinen menisi alttarille (koska näin oli pappi ohjeistanut ja tyttökummi oli varmasti menossa siunaamaan"
Siis häh? Tuohan on syrjintää! Itse olen ollut ex-mieheni kanssa kummitytön kanssa alttarilla konfirmaatiossa, jossa pappi kutsui kummien lisäksi tulemaan myös isovanhemmat. Kyllä siihen kummilapsen pään päälle mahtuu useampikin käsi. Kirkko oli vielä suosituimmasta päästä pk-seudulla, todella ahdasta oli, mutta mahtui silti.
Miksi vain toinen kummi pääsi alttarille? Koskiko tämä outo käytäntö vain eropareja vai kaikkia kummeja? Minun kummitytöllä on 4 kummia ja kummipojalla 5.
Tällä kertaa rippipappi sanoi, että vain kaksi kummia/rippinuori menisi siunaamaan. Pari vuotta aiemmin oli toinen rippipappi ja häneltä tuli toisenlainen ohje. Tyttökummi oli menossa siunaamaan ja hän oli aiemmin muistanut kaikki s-päivät ym. ilman muistutusta. Hänen suvussaan muistettiin kaikki mahdolliset merkkipäivät aina.
Tämä eronnut kummipariskunta ei sitten mennyt siunaamaan lainkaan vaan seisoivat siinä alttarin tienoilla kunnes seremonia loppui! Eikä tämä eropari ottanut osaa isovanhemman kuollessa, vaikka eivät silloin vielä olleet eronneetkaan. Taisi olla erokähinät pahimmillaan!
Toisaalta se helpottaa myös paljon itseä, kun ymmärtää ja hyväksyy sen, ettei koskaan pysty vaikuttamaan toisten ihmisten tekoihin ja puheisiin. Varmasti on paljon odotusarvoja ja toiveita, miten asiat voisivat mennä, ne eivät vaan aina mene niin.
Vaikuta niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa ja sulje muuta pois mielestä häiriköimästä.
Mitäköhän tähän nyt sanoisi? Oliko exäsi läheiset ennen eroanne lastenne kanssa paljon tekemisissä? Entä sinä itse? Soittelitko (itse) yhteisille ystävillenne, exän sukulaisille ja soittelivatko he sinulle ennen eroa?
Itselläni eron jälkeinen yhteydenpito on jatkunut exän sukulaisiin ja yhteisiin ystäviimme normaalisti, eli paljon kai sitä on keskimäärin ollut. Mutta ellei olisi jatkunut, niin mitä sitten? Kannattaako ihan hirveästi murehtia asiaa, jolle ei voi mitään? Ja miksi sille pitäisi voida? Ellei toisia kiinnosta pitää yhteyksiä, niin parempi pysyäkin loitolla. Miksi pitäisi olla tekemisissä vain muodon vuoksi, vaikkei huvita? Samaa voisin sanoa lapsillekin. Vain aidot, molemminpuoliset ihmissuhteet ovat elämän rikkaus. En pidä omiin sukulaisiinkaan yhteyttä sen vuoksi, että he ovat sukulaisia, vaan siksi, että he ovat todella hyviä tyyppejä, joiden kanssa viihtyy. Osaan sukulaisista ei millään ehdi pitää yhteyksiä alvariinsa (paitsi Facebookissa). Mutta kun tapaamme, pitkänkin ajan jälkeen, niin on hienoa jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäimme.
Kun erosimme 3 vuotta sitten muksuilla säily periaatteessa kaikki ennallaan, ainoostaan isä mutti vähän matkan päähän. Nyt nuorimmalle on tullut kaveriksi isän kavereitten lapsia, käyvät yhdessä pelaamassa fudista sun muuta.
Meillä on 3 muksua, nyt 7, 9 ja 14v. Nuorimmat saivat puhelimet 6 veenä, vanhin 8 vuotiaana. Joka muksu soitti innoissaan läpi kaikki lähipiirin aikuiset ja kaverinsa kysy saako tallentaa noiden ihmisten numeron omaan puhelimeensa ja voisiko tää ihminen laittaa hänen numeron muistiin, voisko he joskus soitella toisilleen. Kukaan ei sanonu ei. Siitä saakka muksut on pitäny yhteyttä itse kavereihinsa ja niihin aikuisiin jotka kokee ittelleen läheisiks.
Muksut on kutsunut esm synttäreilleen kaikki itte. Tosin meillä synttärit on järjestetty vähän miten sattuu. Toissa vuonna vanhimman synttärit pidettiin iskän luona. Viime vuonna keskimmäisen synttärit oli mun kotona ei mitään ongelmaa. Nuorimmalla oli kahdet synttärit, yhdet isän luona jossa kävi sukulaiset, minä en ollut mukana olin reissussa mut mun sukulaiset oli juhlimassa, kaverisynttärit pidettiin mun kodissa.
Tosin me erottiin täysin sovussa ja isä huolehtii lapsistaan siinä kun minäkin. Meillä ei oo tarvinnu riidellä tapaamisista, on yhteishuoltajuuus jossa muksut kulkee meidän väliä hyvin vapaasti. Lomatkin ollaan saatu sovittuu niin ettei osu päällekkäin, on jompi kumpi vanhemmista kotona läpi kesän. Varmaan tää on auttanu näissä ihmissuhteissa kun ei kenenkään tartte valita kenen puolella on.
Meillä oli parisuhteen aikana miehen kanssa aika eri ystävät, mies on mua reilusti vanhempi, sen kaverit olivat pääosin eronneita tai muuten vapaita, mulla taas samat ystävät on kulkenut mukana päiväkodista saakka läpi mun elämän, joten eipä siinä mitään eroprosessia tarvinnu ystävienkään suhteen potea vaan kummallakin säily entiset kuviot.
Let it be. Älä mieti sellaista mihin et voi vaikuttaa. Silti toteaisin, ettei exälläsi ja hänen läheisillään varmasti mitenkään helppoa ole, ei tasapainoiset ihmiset käyttäydy noin. Jotain exälläsi on hampaankolossa yhä.
Onko lähipiirin käytös tavallista?
Kun erotaan pahasti riidellen (esim pettämisen seurauksena) näyttää olevan yleistä, että sukusuhteita katkeaa erolapsiltakin. Miksi sinulla on kuin latentti odotus, että muiden pitäisi olla yhteydessä sinuun tai lapsiin päin? Voitko itse yrittää avata hyviä välejä lasten sukulaisiin, osaltasi? Onko mahdollista oikaista valheita, jos niitä puhuttiin, ja mistä edes tiedät, että tämmöisiä olisi sinusta puhuttu?
Ymmärrän suhtautumisen minuun, mutta että lapset siinä samassa kuin olisivat vain osa minua?
Miten ja miksi ymmärrät nuivan suhtautumisesi itseesi? Aikuiset yleensä käyttäytyvät erohuoltajiin päin asiallisesti, jos ero tai tuo hlö ei aiheuttanut heille, heidän sukulaisilleen tai sukulapsille ihan tietoisella toiminnalla pahaa. Yleensä sukulaisten toive on saattaa välit hyviksi omiin sukulapsiin. Tältä näkökulmalta suosittelen, että pohdit, mitä itse voisit tehdä hyvien välien edistämiseksi.
Juuri näin, fiksusti ajateltu. Ap:n pitää miettiä mitä voisi tehdä, mihin voisi vaikuttaa omalla toimillaan, eikä vaan valittaa, ettei mene hyvin.
Lähisukulaisiin vaikuttaa ero aina ( vaikka eronneet muuta yrittävät vakuuttaa) ja jos on kysymys uskottomuudesta niin voi olla varma, että sitä ei tulla hyväksymään. Jos on itse ollut pettäjä niin on täällä turhaa itkeä jos ex-sukulaiset eivät halua pitää yhteyttä. Lapset siitä kärsivät eniten, mutta pettäjän olisi tämäkin pitänyt intohimoissaan ottaa etukäteen huomioon.
Mikä hemmetti se on, että lapset maksavat huikentelevaisen vanhemman laskun?
Veri on aina vettä sakeampaa ja siksi suku valitsee puolensa!
Lainauksia tähänkin:
"Epiktetos: “Älä toivo, että asiat tapahtuvat niin kuin sinä tahdot, vaan tahdo niiden tapahtuvan siten kuin ne tapahtuvat.”
"Väistämätöntä ajatellessaan kannattaa pitää mielessä, että tässä elämässä tietää harvoin, mikä on lopulta hyväksi ja mikä pahaksi (Platon). Se mikä aluksi näyttää pahalta, saattaa paljastua hyväksi, ja suurimmat siunaukset saattavatkin olla myöhemmin taakkoja"
Avioero, ehkä toisen uskottomuuksineen on juuri tuo väistämätön. Sitä ei voi miksikään muuttaa. Jokainen voi ihan itse valita siihen suhtautumistapansa, ja käytöksensä.
Omassa lähipiirissä on liittoja ja eroja joka lähtöön. Jotkut liitot ovat (tiedettävästi) päättyneet MYÖS kumppanin uskottomuuteen. Ei niistä ole sen kummemmin nostettu haloota eikä ketään ole hylätty. Eikä liitot automaattisesti pääty uskottomuuteen. Monet jatkavat yhdessä. Jotkut paremmassa liitossa kuin koskaan. Lisäksi on koko joukko liittoja ja eroja, joissa ei puolison uskottomuudesta tiedetä.
Kummasti tässäkin ketjussa ap on todistettu pettäjäksi ja syylliseksi siihen, että hänen ja exänsä lapsille ei enää lähetetä synttärikortteja ym! Todistettu pn sekin, että ap on tehnyt tai jättänyt tekemättä asioita, jotka tähän ovat johtaneet. Mihin kallista oikeuslaitosta enää tarvitaan?!! Palstan vastaajat kun näkevät paatuneimmankin ap:n läpi!
Jos äiti tekee kaiken lastensa eteen valmiiksi, ei opeta miten muiden ihmisten kanssa ollaan, käy just näin, eron tullessa, kun aikuisten välit katkeavat, niin katkeavat ne välit automaattisesti vieraiksi jääneisiin lapsiinkin.
Kyllä sosiaalisuus opitaan molemmilta vanhemmilta. Valitettavasti isät harvoin sitä opettavat lapsilleen. Edes lapsiinsa isä ei pidä välejä kunnossa, ei liiton aikana eikä sen jälkeen.
"Eivät ole tärkeitä" : tarkoitatko että jos lapset opettaa sosiaalisiksi niin aikuisetkin käyttäytyvät eron jälkeen paremmin? Eli mitä lapset edellä sitä aikuiset perässä? Vai onko näille aikuisille jäänyt lapsena opettamatta sosiaalisuutta? Ap tekstistä ymmärtää, että lapset kyllä olisivat jatkaneet yhteydenpito mutta aikuiset isän puolelta siihen haluttomia sen enempää kuin äitiinsäkään😢
Vai pitäisikö tästä ymmärtää että äidin vika tälläinenkin, totta kai?! Äitinä mietin mihin kaikkiin virheisiin sitä tuleekaan syyllistyttyä ja mitkä niistä paljastuvat mahdollisesti vaikka tulevan eron jälkeen...osaanko tehdä minäkään mitään oikein?😳
Täällä on paljon keskustelua kommunikoinnista ja yhteistyöstä joka tulisi toimia eron jälkeen. Eniten sitä vastivat jättäjät, jotka todellisuudessa ovat jättäneet kaiken parisuhteeseen liittyvän yhteistyön. Miten muka toimisi sukujen välinen yhteistyö, jos se puolison kautta oleva linkki on haluttu kstkaista, eikä entistä puolisoa haluta uusien kuvioiden sotkijaksi? Kyllä se vastuu on jättäjällä, mutta sellaiseen haluttomalla. Ymmärrettävää kyllä, mutta lapset kärsivät aina vanhempien erosta, koska se eroaminen vaan on sellaista. Kaikki tosiasiassa kärsii, paitsi se jättäjä joka ei uhraa ajatuksiaan sille.