Tässä pieni tarina. Kertokaahan (Huom! Asiallisia vastauksia, vittuilijat älkööt vaivautuko), miten minun pitäisi suhtautua/käyttäytyä tällaisessa tilanteessa:
Hyvä ystäväni (jo yläasteelta lähtien, nyt olemme parikymppisiä) seurusteli aikoinaan miehen kanssa noin viisi vuotta. Parin taloudellinen tila oli koko seurustelun ajan heikko. Heille oli syntymässä lapsi, mutta valitettavasti ystäväni ollessa viidennellä kuukaudella pari erosi. Ystäväni synnytti yksinhuoltajana. Koko raskauden ajan (myös ennen eroamista) ystäväni surkutteli minulle ja muille ystävilleen jatkuvasti huonoa taloudellista tilannetta. Olimme ymmärtäväisiä, kuuntelimme ja tuimme. Kun ero tuli, ystäväni valitteli sekä taloudellista tilannetta että eroa. Olimme luonnollisesti jälleen tukena.
Kun vauva oli n. parin kuukauden ikäinen, ystäväni tapasi uuden miehen. Taloudellinen tilanne ei parantunut ja hän valitteli sitä meille jatkuvasti. Ystäväni oli jättänyt opiskelunsa kesken ja kun kysyin aikooko hän jatkaa sitä joskus, vastaus oli kielteinen. Ystävälläni ei siis ole mitään koulutusta tai ammattia. Hän myös sanoi, että mikään opiskelu/ala ei kiinnosta.
Jokin aika sitten ystäväni kertoi, että hän odottaa toista lasta. Lasketusta ajasta laskin, että lapsi oli ns. "saatettu alulle" noin seitsemän kuukautta siitä päivästä, kun ystäväni oli tavannut tämän uuden miehen. Uusi mies ja ystäväni eivät olleet ennestään tuttuja.
Olen järkyttynyt. Itse olen ns. järki-ihmisiä ja ajattelen monia asioita järjen, en tunteen, avulla. Minusta vain on outoa, että joku voi tehdä lapsen ihmisen kanssa, jonka on tuntenut hieman yli puoli vuotta. Herää kysymys, onko toiseen ehtinyt edes kunnolla tutustua... En tunne tätä uutta miestä täysin, mutta hänellä on tapana sairaslomalla lähteä kaupungille kaljoille.
Ystäväni elämä tai hänen päätöksensä eivät tietenkään suoranaisesti kuulu minulle, mutta haluaisin vain hänen parasta. Pelkään, että hän on pian taas yksinhuoltaja. Toisaalta alan olla jo väsynyt jatkuvaan tukemiseen ja kuuntelemiseen. Kuunteleminen kun on toispuoleista: minun on aina kuunneltava hänen rahahuoliaan ja "vauvanvaippajuttujaan". Olen itse enemmän ns. uraihmisiä: minulle opiskelu ja tuleva ura ovat olennaisia. Huoleni liittyvätkin opiskeluun. Tiedän, että oma taloudellinen tilani ja mitättömät kouluhuoleni sekä urasuunnitelmani eivät kiinnosta ystävääni, mutta olisi joskus mukavaa, että hänkin tukisi minua omissa "murheissani".
Kaipaisin vinkkejä, miten itse käyttäytyisitte tässä tilanteessa. Pitäisikö minun vain kuunnella ja tukea, vai mitä? Myös kokemukset vastaavanlaisista tilanteista ovat tervetulleita. Mutta kuten alussa totesin: vittuilijat, älkööt vaivautuko!
Hyvä ystäväni (jo yläasteelta lähtien, nyt olemme parikymppisiä) seurusteli aikoinaan miehen kanssa noin viisi vuotta. Parin taloudellinen tila oli koko seurustelun ajan heikko. Heille oli syntymässä lapsi, mutta valitettavasti ystäväni ollessa viidennellä kuukaudella pari erosi. Ystäväni synnytti yksinhuoltajana. Koko raskauden ajan (myös ennen eroamista) ystäväni surkutteli minulle ja muille ystävilleen jatkuvasti huonoa taloudellista tilannetta. Olimme ymmärtäväisiä, kuuntelimme ja tuimme. Kun ero tuli, ystäväni valitteli sekä taloudellista tilannetta että eroa. Olimme luonnollisesti jälleen tukena.
Kun vauva oli n. parin kuukauden ikäinen, ystäväni tapasi uuden miehen. Taloudellinen tilanne ei parantunut ja hän valitteli sitä meille jatkuvasti. Ystäväni oli jättänyt opiskelunsa kesken ja kun kysyin aikooko hän jatkaa sitä joskus, vastaus oli kielteinen. Ystävälläni ei siis ole mitään koulutusta tai ammattia. Hän myös sanoi, että mikään opiskelu/ala ei kiinnosta.
Jokin aika sitten ystäväni kertoi, että hän odottaa toista lasta. Lasketusta ajasta laskin, että lapsi oli ns. "saatettu alulle" noin seitsemän kuukautta siitä päivästä, kun ystäväni oli tavannut tämän uuden miehen. Uusi mies ja ystäväni eivät olleet ennestään tuttuja.
Olen järkyttynyt. Itse olen ns. järki-ihmisiä ja ajattelen monia asioita järjen, en tunteen, avulla. Minusta vain on outoa, että joku voi tehdä lapsen ihmisen kanssa, jonka on tuntenut hieman yli puoli vuotta. Herää kysymys, onko toiseen ehtinyt edes kunnolla tutustua... En tunne tätä uutta miestä täysin, mutta hänellä on tapana sairaslomalla lähteä kaupungille kaljoille.
Ystäväni elämä tai hänen päätöksensä eivät tietenkään suoranaisesti kuulu minulle, mutta haluaisin vain hänen parasta. Pelkään, että hän on pian taas yksinhuoltaja. Toisaalta alan olla jo väsynyt jatkuvaan tukemiseen ja kuuntelemiseen. Kuunteleminen kun on toispuoleista: minun on aina kuunneltava hänen rahahuoliaan ja "vauvanvaippajuttujaan". Olen itse enemmän ns. uraihmisiä: minulle opiskelu ja tuleva ura ovat olennaisia. Huoleni liittyvätkin opiskeluun. Tiedän, että oma taloudellinen tilani ja mitättömät kouluhuoleni sekä urasuunnitelmani eivät kiinnosta ystävääni, mutta olisi joskus mukavaa, että hänkin tukisi minua omissa "murheissani".
Kaipaisin vinkkejä, miten itse käyttäytyisitte tässä tilanteessa. Pitäisikö minun vain kuunnella ja tukea, vai mitä? Myös kokemukset vastaavanlaisista tilanteista ovat tervetulleita. Mutta kuten alussa totesin: vittuilijat, älkööt vaivautuko!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itte miettisin haluanko olla osallinen aika 1 puoliselta kuulostavassa ystävyyssuhteessa. Ja jos hän on vauva ihminen ja sinä uraihminen on ihan luonnollista että etsitte vähitellen omanlaistanne seuraa.
Et voi vaikuttaa ystäväsi päätökseen tossa asiassa ja vahinkohan(/päätös ystäväsi elämästä) on jo tehty(ja sen teki juuri ystäväsi itse).
Voi jestas. Luit kirjoituksen ja päällimmäisenä ajatuksena on, että tämä kyseinen ystävä on vauvaihminen? Ja kirjoittaja uraihminen? Saanko arvata, olet kotiäiti...
Eiköhän pointti ollut siinä, että miksi ihminen on valmis "perustamaan perheen" (lainausmerkeissä siksi, että siitä ei ihan ole kyse) puolituntemattoman ihmisen kanssa ja täysin vailla vastuuta.
Ja kuka tahansa valmiiksi alkoholisoitunut reppana, lähikapakasta otettu kelpaa siittäjäksi.
Missä on tytön vanhemmat? Ystävät tekevät väärin tukiessaan noin vastuuntunnottoman ihmisen toimia. Hänhän jatkaa vaan eikä viisastu mistään. Tälläisissa tapauksissa on monelle käynyt niin että ennen pitkää ne kaikki lapset huostaanotetaan. Äidistä ei ole huoltajaksi lasten kasvaessa ja vähiten vielä niistä (juopoista) miehistä keiden kanssa ne lapset on tehty.
Jos rahat on jo nyt tiukalla, mitä se tulee oleen lasten kasvaessa ja kulutuksen lisääntyessä?
Eikö sieltä paikallisesta sosiaalitoimistosta saa perhetukipalveluja ja ohjausta? Ystävät voivat tehdä auttamisinnollaan ennemmin karhunpalveluksen ja yllyttää häntä entistä vastuuntunnottomaan elämiseen.
Itseasiassa en ole yh-äiti ja jos katsot nicciäni huomaat miksi.
En missään nimessä sanonut että se kaveri tekee oikein vaan sitä että kyseinen ihminen tekee mitä katsoo oikeaksi itselleen ja siinä vieressä voi yrittää hienovaraisesti ohjata, mutta jos se tekee omasta mielestään oikein ei sun mielipiteellä asiaan ole mitään merkitystä
"...Missä on tytön vanhemmat?..."
Tytön vanhemmat asuvat samassa kaupunginosassa, itse asiassa samalla kadulla. Vanhemmat ovat uskovaisia ja hyvin vanhoillisia. Vielä vanhoillisempi on tytön isosisko, joka on päälle kolmikymppinen. Hänellä ei ole miesystävää, eikä lapsia. Sisko on voimakkaasti uskonnollinen. Myös sisko asuu samassa kaupunginosassa. Ystäväni kuuluu kirkkoon, mutta ei ole voimakkaasti uskonnollinen.
Ystäväni vanhemmat ja sisko eivät taatustikaan ymmärrä tytön valintoja. He ovat kuitenkin väleissä ystäväni kanssa ja tarjoavat silloin tällöin mm. lastenhoitoapua. Sitä en tosin tiedä, mitä he ovat ystäväni elämänvalinnoista sanoneet ystävälleni henkilökohtaisesti. Julkisesti tytön vanhemmat, sisko ja monet tädit antavat sellaisen kuvan, että kaikki asiat ovat kunnossa. Ystäväni tädit ovat erityisen hillittysti käyttäytyviä ja hienovaraisia.
"...Jos rahat on jo nyt tiukalla, mitä se tulee oleen lasten kasvaessa ja kulutuksen lisääntyessä? "
Niinpä. Tätä asiaa olenkin miettinyt useasti ja ollut siitä huolissani. Ehkäpä hän ajattelee elävänsä ja sinnittelevänsä Kelan tuilla. En tiedä juuri mitään Kelan tuista, mutta epäilen, että hän saa / tulee saamaan niitä jonkun verran.
"Eikö sieltä paikallisesta sosiaalitoimistosta saa perhetukipalveluja ja ohjausta? Ystävät voivat tehdä auttamisinnollaan ennemmin karhunpalveluksen ja yllyttää häntä entistä vastuuntunnottomaan elämiseen."
Kyllä hän varmasti paikallisesta sosiaalitoimistosta apua saa. Olet siinä kyllä oikeassa, että ystävät voivat heposti tehdä karhunpalveluksen. Asiaan pitäisi toki jollain tavalla puuttua. Kysymys on vain miten? Jos kyseessä olisi esim. sisko tms. lähisukulainen, sanoisin asiasta suoraan. Ystäväni on luonteeltaan sellainen, että hän suuttuu / loukkaantuu jos asioista puhutaan suoraan...
Hän keinottelee lapsien tehtailemisen avulla, koska mikään muu ei kiinnosta. Hän ei ota vastuuta omasta elämästään. Saat olla ikuisesti antajana toisen vaan ottaessa. Olet sosiaali ihminen hänelle. Se sopii hänelle niin kauan kun hyväksyen nyökkyttelet hänen touhuilleen.
Minä järki- ihmisenä jättäisin tuollaisen "ystävyyden". Sillä hänen ongelmat eivät vähene vaan tulevat pahenemaan. Hänen pitäisi kääntyä sosiaalipuolen ammattiauttajien puoleen. Jotka osaavat auttaa mutta joita hän ei pysty hyväksikäyttämään.
"...Toisaalta alan olla jo väsynyt jatkuvaan tukemiseen ja kuuntelemiseen. Kuunteleminen kun on toispuoleista: minun on aina kuunneltava hänen rahahuoliaan ja "vauvanvaippajuttujaan"...
...Tiedän, että oma taloudellinen tilani ja mitättömät kouluhuoleni sekä urasuunnitelmani eivät kiinnosta ystävääni, mutta olisi joskus mukavaa, että hänkin tukisi minua omissa "murheissani"...."
Minun mielestäni ystävyyden ja toisen tukemisen pitäisi olla vastavuoroista. Periaatteessa sinäkin voisit sanoa, että ystäväsi huolet ovat mitättömiä. (Hänhän on ne jopa itse aiheuttanut toiminnallaan)
Itse tietyllä tavalla samanlaisen yksipuolisen tukijan roolissa olleena uskon, että tilanne ei tule muuttumaan (ellet ajatuksistasi kertomalla saa häntä ymmärtämään ystävyytenne "tilaa").
Ystävän ongelmia voi ja pitääkin kuunnella mutta liian syvälle niihin ei kannata koskaan upota. Kannattaa muistaa, että olet ensisijaisesti vastussa omasta jaksamisestasi.
Tulipa vielä mieleen, että onko teillä yleensäkään enää mitään yhteistä? Puhutteko mistään muusta kuin ystävättäresi ongelmista?
"Tulipa vielä mieleen, että onko teillä yleensäkään enää mitään yhteistä? Puhutteko mistään muusta kuin ystävättäresi ongelmista?"
Yhteiset asiat ovat vähentyneet huomattavasti ensimmäisen vauvan odottamisen aikana ja syntymisen jälkeen. Ennen juttelimme ns. mistä tahansa, mistä nuoret naiset yleensä juttelevat (muoti, vaatteet, harrastukset, koulu-/työelämä, televisiosarjat, elämän-/maailman asiat, jne…) Ystäväni ei koskaan ole ollut urheilullinen, joten yhteisiä urheiluharrastuksia meillä ei ole ollut. Sen sijaan muita yhteisiä harrastuksia meillä on ollut. Nämä harrastukset ovat vähentyneet ensimmäisen vauvan odottamisen ja syntymisen jälkeen lähes olemattomiin.
Nykyisin puhumme todellakin pääasiassa ystäväni elämästä ja ongelmista. Toisinaan hän saattaa kysäistä jotain kouluasioistani samaan hengenvetoon todeten, ettei hän niitä ymmärrä. Ensimmäisen vauvan odottamisen aikana hän puhui usein vakavissaan, että toivoisi, että vauvakuume tarttuisi minuun. Kerroin hänelle, että haluan suorittaa opintoni loppuun, matkustella, katsella maailmaa ja luoda uraa, joten vauvat eivät ole lähitulevaisuuttani. Tätä hän piti epäitsekkäänä.