Kun mies lyö

Hei. Teinkö jotakin typerää kun ensimmäistä kertaa löin miestäni? Onneksi olemme kaksin kotona, lapset muualla. Jotakin vaan napsahti. Olen selitellyt mustelmiani ihan riittävästi töissä ja ystäville. Olen harrastanut kuntopainia ja nyrkkeilyä ja ajattelin että nyt lähtee. En kestä enää. On mies minua varmaan 30 kg painavampi mutta huomasin että pärjään. Jätti rauhaan kun löin etuvasemnan ja oikean nyrkin. Ja uhkasin heittää niskalenkistä maahan. Nyt nukkuu humalaansa pois. Onko muilla kokemuksia?
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos pahoinpitely on räyhäviinan ansiota niin kannattaa se lopettaa ettei satu pahempaa.Humalassa kun ihminen yleensä muuttuu ihan toiseksi ja se on huono juttu.

Äänestä

Minä tiedän joitakin tapauksia joissa nainen on lyönyt kerrankin takaisin. Nainen on hakattu kerta toisensa jälkeen vuosien ajan, ja sitten yhtäkkiä hän lyökin takaisin. Eräskin sukulaiseni kertoi, että mies meni aivan hämmennyksiin, perääntyi ja meni pois paikalta.
Jälkeenpäin mies oli kertonut että vaimon alistuminen lyönteihin oli ärsyttänyt ja suututtanut miestä. Sitten kun nainen puolustautui, tuo tunne katosi.
Tulee mieleen, että jospa se on niin, että jos miestä on hakattu pienenä, niin lyönteihin alistuva vaimo muistuttaa miestä lapsuuden nöyryytyksestä? Tiedä häntä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Piskuinenqw kirjoitti:

Hei. Teinkö jotakin typerää kun ensimmäistä kertaa löin miestäni? Onneksi olemme kaksin kotona, lapset muualla. Jotakin vaan napsahti. Olen selitellyt mustelmiani ihan riittävästi töissä ja ystäville. Olen harrastanut kuntopainia ja nyrkkeilyä ja ajattelin että nyt lähtee. En kestä enää. On mies minua varmaan 30 kg painavampi mutta huomasin että pärjään. Jätti rauhaan kun löin etuvasemnan ja oikean nyrkin. Ja uhkasin heittää niskalenkistä maahan. Nyt nukkuu humalaansa pois. Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu