Kovakallot

Kittilän kovakallot valittavat taas turhasta. Jos kj on sanonut että Mäkinen siirretään pois kun on hoitanut virkaansa niinkuin rehellisen virkamiehen pitääkin niin ei siinä jälkiselittelyt auta.

Kyllä nyt viimeistään valtio tämän porukan laittaa kuntoon vaikka kähmintäporukka yrittää vesittää ja venyttää asiaa. Ei auta lahkolaisetkaan
211168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat
  • Jos Ylen juttu pitää paikkansa, niin voi, voi. Näin alas ei suomalaisessa päätöksenteossa ei ole taidettu koskaan vajota. Valtion väliintulo on välttämätön.

    Äänestä

Kunnanhallitus, tai oikeammin törnberg ja posse, aikovat käynnistää uudelleen hallintosäännön muutoksen. Selittävät edelleen että kyse on ollut vain 'menettelytapavirheestä' ja nyt hoidetaan niin että hallintojohtaja ulos pelistä. Kauhea hinku päästä eroon Mäkisestä, tai viivytellä asiaa hänen eläköitymiseensä. Vieläkö joku kehtaa väittää että normaalia toimintaa on. Kittilä on nyt virallisesti Suomen mätämuna.

Äänestä

Hallintosääntö kumottiin joten olisiko pitänyt noudattaa vanhaa hallintosääntöä?

Äänestä

Mikä tässä on takana. Yritetäänkö jotakin peitellä ja rikoksia vanhennuttaa ettei syytteitä pystytä nostamaan? Jostakin asiasta tällä touhulla yritetään saada mielenkiinto pois. Vedetään huomio pois siitä toisesta asiasta mikä on vielä törkeämpi. Siitäkö tässä pelissä on kysymys?

Äänestä
  • Ei ne ennää vanhene tutkintapyynnöt on tehty. Vanhenemisajoista huolehtii kyllä syyttäjä.

    Äänestä

No mitä luulet

Äänestä

Syyttäjältä tulee aikamoinen uutispommi. Kittilä taitaa päästä iltauutisiin.

Äänestä

Tornberg esittelee, Tornberg pitää pöytäkirjaa, lammaslauma päättää mitä ohjeistetaan ja Tornberg käyttää viikon pöytäkirjan viilaamiseen sopivaksi. Ironista on että jälkikäteisenä perusteena hallintojohtajan syrjäyttämiselle käytettiin sitä, että hän ei suostunut menettelyyn jossa pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

Valtuutetut voisivat pikkuhiljaa alkaa ajatella omilla aivoillaan. Kittilälehdessä lisää huumoria: "hallituksen varajäsen ei uskaltanut kommentoida ennen kuin näkee, mitä pöytäkirjassa lukee." Myöskään puheenjohtaja ei kommentoi mitään. Eikö valtuutetut tiedä mitä kokouksessa päätettiin?

Näin meitä kuntalaisia sumutetaan.

Äänestä

Varamieslista hymyilyttää, Velmatti ja Kantola...

Äänestä
  • Riittääkö varavaltuutetut?
    Syytetyn penkillä istuvia valtuutettuja löytyy sen verran monta.

    Äänestä

Osaako joku kertoa mitkä ovat KoHoon valittamisen perusteet? Ilmeisesti huippusalaiset kun päättäjille ei voi kertoa ennen kokousta, eikä merkitä pöytäkirjaan. Jopa kokouksen koollekutsuja paljastettiin vasta kokouksessa. :-D

Tarkoituksena on varmasti yllättää Korkein hallinto-oikeus timanttisesti perustellulla valituksella jonka jälkeen kaikki oikeusprosessit päättyvät ja taivaan pilvet muuttuvat hattaraksi

Äänestä

Perusteet: Huttua,huttua, khallitus on juristien leipäauto jonka kulut maksaa jokainen kuntalainen.
Yritys varmasti hakee oikaisua ja ehkä Nevalainenkin uskaltaa valittaa HaO:lle.

Kokouksen laillisuudesta tulee HaO:n nopeutetun "Kittilä" päätöksenteon kautta pikapätös ja samalla vt:n värkkäämän valituksen legitimiteetti raukeaa.
Politiikka ei näytä ajavan yhteisiä asioita, eikä vt toimi sovittelevasti vaan provosoiden oikeastaan koko kunnallista päätöksenteko kulttuuria vastaan. Miksi tuo Mikki Hiiri saa häärätä valituksia jotka ovat turhia?

Äänestä
  • Hyviä kysymyksiä, samoin se miksi pieruketjut virkistyvät aina kun keskustellaan näistä kunnan päätöksistä?

    Äänestä

  • Kaikki muutkin ketjut aktivoituvat jotka eivät koske Kittilän valtuuston toimintaa. Kokous on laiton puhelin soitto ei vaihda kokouksen kutsujaa. Virhe olisin pitänyt korjata aikaisemmin.

    Kittilässä pelataan aikaa. Epäilen että yrittävät tehdä sopimista Mäkelän kanssa mutta se ei poista syytteitä.

    Kittilän veroprosentti tulee nousemaan. Epäilen että lakikulut eivät pysy myöskään budjetissa.

    Äänestä

Eikö sopiminen Mäkelän kanssa tarkoita, että Mäkelälle maksetaan Kittilän veronmaksajien pussista reilusti enemmän kun mitä oikeus määräisi? Muutenhan Mäkelän ei kannata sopia! Syyteitä kai ei voi perua sopimalla?

Äänestä

Kummastuttaa tuo Kittilän outo into saaha hallintojohtajalta valtaa pois. Luulis että hallintojohtajalla juuriki on virkansa puolesta just eniten tietämystä tuosta surullisen kuulusasta kuntalakikirjasta jota heilutethin telkkarissaki.

Ainaki meilä Rovaniemellä hallintoihmiset tarkistaa kaikki maholliset asiat että toimithaan oikein ja että sitte on ne päätöspykälät veenpitävät. Nehän pittää etukätheen jo enne esityslistojen tekemistä valmistella ne valtuuston ja kaupunginhallituksen asiat ja sitte hallintoihmiset esittelee. Valtuutetut sitte päättää mitä tehhään.

Luulis että Kittilässä kannattis tuon hallintojohtajan olla se valmistelija ja sihteeri kunnahallituksessa ja valtuustossa eikä niinkhän kunnajohtaja tai joku tiedottaja/elinkeinojohtajan, ko luulis heillä olevan omissa töissäki tekemistä. Hallintojohtaja voipi sitte olla kokouksessa se joka neuvoo mitä laki sanoo tai sitten se selvittää työnsäki puolesta lakipykälät.

On teilä Kittilässä omituista tuo tehtävien jako ko nykki kesken kokouksen soitethan jolleki joka on kotona, että siekö se olet kokouksen kuttunu koolle. Tällälailla se oli ko luin justiinsa tuon kunnahallitukse uuen pöytäkirjan. Eihä se ny sillä lailla voi olla.

Pistäkää hyät ihmiset nyt sielä asiat kuntoon. Miten teilä nyt näitä ongelmia on tällä valtuustokauella niin mahottomasti ku ei ole enne kittilässä tämmösiä ollu? Palakkaa äkkiä siihen miten oli eellisellä valtuustokauella. Hopusti otatta varavaltuutetut loppukaueksi ja pois äkkiä nuo nykyset.

Äänestä

Tolkun puhetta

Äänestä

Joko joku moni on ehtinyt tunnustaa? Ettei jää viimetppaan.

Äänestä

Käykää hyvät kittiäläiset tyhjentämässä jo päänne.
Eli menkää paskalle.
Se helpottaa paineitanne.
Pieru ei riitä näköjään.

Äänestä

Pieruko?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Valtiotuloo kirjoitti:

Kittilän kovakallot valittavat taas turhasta. Jos kj on sanonut että Mäkinen siirretään pois kun on hoitanut virkaansa niinkuin rehellisen virkamiehen pitääkin niin ei siinä jälkiselittelyt auta.

Kyllä nyt viimeistään valtio tämän porukan laittaa kuntoon vaikka kähmintäporukka yrittää vesittää ja venyttää asiaa. Ei auta lahkolaisetkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu