Kun Saksan energiakäänne -ketju on taas puhdistettu kriittisistä puheenvuoroista, avataan niille oma ketju.
Saksan energiakäänteeseen on kulunut 188 miljardia euroa sähkönkuluttajien maksamaan tukea eikä loppua näy. Mitä tuolla on saatu aikaan:
* EUn toiseksi korkein kuluttajasähkön hinta, noin 29 snt/kWh
* Sosiaalinen tulonsiirto köyhiltä rikkaille, joilla on tontteja joille viritellä tuuli- ja aurinkoenergialaitteita
* Hiilidioksidipäästöjen laskeva trendi on taittunut ja viimeiset viitisen vuotta päästöt ovat pysyneet jokseenkin samana; vuodelle 2020 asetettu tavoite jää saavuttamatta
* Sähköverkon vakaus on vaakalaudalla, lisää sähkön siirto- ja varastointikapasiteettia tarvittaisiin vaihtelevatehoisen uusiutuvan sähkön jakelun hallitsemiseksi
* Perinteistä teollisuutta, työpaikkoja ja osaamista on kaikonnut maasta.
Saksan energiakäänne, Energiewende tulee ajautumaan umpikujaan, josta on vaikea perääntyä. Tästä on nyt esimakua kun Liittokansleri Merkel on hiljattain sopinut osavaltioiden kanssa uusiutuvan energian hankkeiden voimakkaasta rajoittamisesta. Toivoa sopii, että moni ei ota mallia Saksan ratkaisuista; varoittavaksi esimerkiksi se sen sijaan sopii hyvin. Enemmän aiheesta blogissa https://planeetta.wordpress.com/2014/11/03/saksan-energiavallankumous-mahdottoman-edessa/
Totuus Saksan energiakäänteestä
268
7649
Vastaukset
- Asiaaan
Miksi tähän ketjuun yritetään tunkea täysin ketjun aiheeseen kuulumatonta sääntämafia-mutinaa?
Täältä lisää asiaa ketjun aiheesta;
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218051-saksan-energiakaanne-–-mita-sille-tatanykya-kuuluu - Asiaaan
Tämä keskustelu on avattu tänään ja sen aihe sopii hyvin palstalle.
stuxnet, jos haluat osallistua tämän ketjun keskusteluun, yritä pysyä valitussa aiheessa. Mutinasi sääntömafiasta, nimimerkeistä ym. on ketjun aihepiirin ulkopuolista keskustelun häirintää.Suomi24 virallisissa säännöissä ei taida olla kohtaa, joka kieltäisi keskustelun avaamisen jo käynnissä olevassa aiheesta - aikaisemmin se oli kielletty. Netiketin vastaisena sellaista yleensä pidetään. Se on myös ollut Sääntömafian eräs terrorikeino - avataan mielellään keskusteluita jo avatuista aiheista. Se todistaa vain keskustelukyvyttömyyttä asia-aiheista.
Siis sen sijaan että pyrit tuomaan totuuttasi itse avaamissasi ketjuissa, voisit yrittää osallistua käynnissä oleviin keskusteluihin puhumalla vaihteeksi ihan tottakin ja vähemmällä erimielisten nimittelyllä.- Vihreä.valhe.haisee
Hyvän aiheen olet avannut. Säännöt eivät kiellä avaamasta useita ketjuja aiheesta. Kiellosta olisi kyllä hyötyäkin, koska silloin jäisi typerät sääntömafiajankutuksetkin pois vihreinen valheineen.
- Asiaaan
Pikku vilkaisulla voi todeta, että Tsernobyl-aiheesta palstalla on menossa useita keskusteluketjuja, vieläpä saman kirjoittajan avaamina.
stuxnet, voisitko kunnioittaa netikettiä ja rajoittaa tsernobyl pälätyksesi yhteen ketjuun, kiitos! - TottakinMukaan
Aloittajan viestiä kunnioittaen pysyn ketjun aiheessa. Saksan energiakäänne oli riemuvoitto hiilivoimalle. Uusia ruskohiilikaivoksia avattiin ja vanhoja laajennettiin jopa niin että läheinen kylä tyhjennettiin asukkaista ja talot purettiin. Ylen toimittaja oli paikalla tuolloin ja raportoi asiasta. Siitä on muutama vuosi, mutta on täällä vuosikymmeniäkin vanhoja juttuja jankutettu. Siinä se todellinen vastaus aloittajan aiheeseen.
- Tuotanto.kasvaa
Totuutta ei saa kertoa. Tuo kasvava ruskohiilen tuotanto on väärää uusiutuvaa.
- Asiaaan
ja takaisintämän ketjun aiheeseen...
http://www.talouselama.fi/lehti/saksan-jarkyttavan-kalliin-energiakaanteen-loppuhinta-on-viela-kalliimpi-paastot-eivat-vahene-odotetusti-6060150
""Energiewenden hinta alkaa olla käsittämätön. Uusien voimaloiden ja sähköverkkojärjestelmän rakentaminen maksaa saksalaisille noin 50 000 euroa joka minuutti. Se tarkoittaa 25 miljardia euroa vuodessa, mikä vastaa lähes puolta Suomen valtion ensi vuoden budjetista.
Hintaakin suurempi ongelma on, että Saksan kasvihuonekaasupäästöt eivät ole kuuteen vuoteen vähentyneet. Kallis panostus ei ole tuottanut tavoiteltuja tuloksia."Tuolla on kerrottu jo kauan sitten saksalaisten oma kanta asiaan (siis ei nimimerkkiisi): http://keskustelu.suomi24.fi/t/14369912/energiavallankumous-(energiakaanne)#comment-85406742
Sääntömafia on siivonnut Energiakäänteestä kertovaa faktatietoa niin raivokkaasti, että etsimäni selkeät saksalaisten kannatusluvut ovat jääneet uudelleenkirjoittamatta , joten tyydytään nyt vain tuon viestin sisältöön:
" stuxnet
8.7.2016 22:50
Miksi saksalaiset hyväksyvät kalliin energiakäänteen? Sitä selvitetään artikkelissa /1/. Pääselitys on se, että energiakäänne käynnistyi kansalaisista itsestään, ei ylhäältä ohjattuna.
Pienenä lisänä taas aiheeseen "milloin Saksan energiavallankumous alkoi?" artikkelin alussa kerrotaan mm. näin:
"In 1980, a book entitled Energiewende was published. Written by a group of researchers funded with donations from the public, the book came out of protests that have gone down in history as the beginning of Germany’s anti-nuclear movement."
Eli suunnilleen näin: vuonna 1980 julkaistiin kirja nimeltä Energiewende, jonka kirjoitti joukko tutkijoita. Rahoitus kirjaan saatiin lahjoituksena yleisöltä. Kirja jäi historiaan Saksan ydinvoiman vastaisen liikkeen alkuna.
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 5.3.2016 13:25 "
Etsin vielä sitä etsimääni Sääntömafian siivousterrorisoimaa viestiäni.
Tiedoksi @Suomi24 @Aller
- Asiaaan
"Miksi saksalaiset hyväksyvät kalliin energiakäänteen? Sitä selvitetään artikkelissa /1/. Pääselitys on se, että energiakäänne käynnistyi kansalaisista itsestään, ei ylhäältä ohjattuna."
Pälätät jostain artikkelista /1/, mutta et kerro, mistä artikkelista ?
Totuus Saksan energiakäänteestä on karu: Energiakäänne on epäonnistunut pahasti. Saksalaisten hyväksyntä ei epäonnistumista muuksi muuta. - FaktaaKehiin
http://www.thegwpf.com/climate-plan-endangers-germany-cdu-leaders-warn/
Saksan demariministeri Hendricks on laatinut hyvin radikaalin tiekartan hiilidioksidipäästöistä eroon pääsemiseksi vuoteen 2050 mennessä. Sisältää hiilen käytön lopettamisen, liikenteen sähköistämisen 2030 mennessä, maakaasu- ja öljylämmityksen kieltämisen uusissa taloissa, polkupyöräilyn kannustamista, luomumaatalouden edistämistä ja lihan kulutuksen puolittamista.
Opposition piirissä suunnitelmaa kutsutaan komentotalouteen siirtymiseksi ja sen katsotaan järkyttävän saksalaisten hyvinvointia ja sosiaalista rauhaa. Kanslerinvirasto tulee tarkastamaan suunnitelman ennen kuin se annetaan Parlamentin käsiteltäväksi.- FaktaaKehiin
Niin ja tietysti suunnitelma sisältää veronkorotuksia.
- Asiaaan
"Opposition piirissä suunnitelmaa kutsutaan komentotalouteen siirtymiseksi"
Muistaakseni Saksa siirtyi komentotalouteen myös 1930-luvulla - tuhoisin seurauksin. Miten käynee täällä kerralla?
http://www.thegwpf.com/climate-plan-endangers-germany-cdu-leaders-warn/
" The CDU politicians Georg Nüßlein (CSU), Gitta Connemann (CDU), Michael Fuchs (CDU) and Arnold Vaatz (CDU) claim that the plan is “basically wrong”, that it would have “a massive impact on the future competitiveness of the business location Germany” and was likely to “jeopardise the economy, prosperity and social peace in our country.”
- K.Late
"Saksan energiakäänne, Energiewende tulee ajautumaan umpikujaan, josta on vaikea perääntyä. "
Oli etukäteen tiedossa, että enegiakäänteestä tulee vaikea ja kallis. Toisaalta - se nyt on ehkä ihmiskunnan tärkeimpiä projekteja ja siinä torjutaan uhkakuvaa, jonka ainakin ydinblokki on onnistunut maalaamaan infernaaliseksi maailmanlopuksi. Pitäisikö se sitten tehdä ilman uhrauksia - tai saada siitä jopa voittoa? Pitäisikö uhkaa torjua markkinatlouden ehdoilla, vai aidolla tarmolla, johon kaikki osallistuvat ja josta kaikki maksavat osansa?
Tämä ruikutus Saksan osalta voisi jo loppua, koska se ei ole älyllistä. Saksa on Euroopan teknologiajohtaja, sen suurin talous ja se tekee päätöksensä itse.- Totta.kokonaankin
Sano se kaikille selvästi. Uutta kopiota vanhan tilalle kun Saksaa pukkaa tänne. Ranska se vaan oli parempi ja se on fakta.
- FaktaaKehiin
Saksalaiset tehkööt omat ratkaisunsa ja maksakoot niistä. Mutta kun tuota energiakäännettä markkinoidaan esimerkillisenä, jota muiden tulisi seurata,silloin on kritiikki paikallaan ja oikeutettua.
- Valheenpoistoa
Totta pitää myös puhua eikä sortua vihreään valheeseen.
- faktoja.m
Valheenpoistoa kirjoitti:
Totta pitää myös puhua eikä sortua vihreään valheeseen.
Kaikki kun tuota noudattaisivat.
- itävaltalainen
Suomi ei ole Euroopan teknologiajohtaja, mutta tekee ydinvoimapäätöksensä itse. Itävallan ydinvoimapäätöksistä ei ole älyllistä ruikuttaa, kun keskustellaan Suomen päätöksistä.
- FaktaaKehiin
https://www2.deloitte.com/content/dam/Deloitte/global/Documents/Energy-and-Resources/gx-er-market-reform-germany.pdf
Deloitte-katsaus tekee seuraavat kriittiset havainnot Saksan energiakäänteestä:
* Saksan energiapolitiikka on johtanut Euroopan halvimpiin sähkön markkinahintaan mutta kalleimpiin kuluttajahintaan
* Uusiutuvan energian lisä jakautuu epätasaisesti eri kuluttajaryhmien kesken, minkä korjaaminen olisi tärkeätä energiakäänteen hyväksyttävyyden ylläpitämiseksi
* Sähköverkon laajentamiselle olisi löydettävä nopea ja taloudellinen ratkaisu
* Maakaasun ja hiilen asema energiapaletissa olisi määriteltävä kiireesti jotta hiilidioksidipäästötavoitteet voitaisiin saavuttaa ja "vihreä" imago ylläpitää
* Taloudellisten energiavarastojen kehittäminen on kriittistä jotta voidaan tasapainottaa uusiutuvien energioiden tuotanto ja kulutus
* Energiamarkkinoita pitää kehittää niin että investoijat voivat saada tuottoa pitkällä tähtäyksellä huolimatta ajoittaisesta hintojen laskusta joka aiheutuu uusiutuvien energioiden ylituotannosta. - FaktaaKehiin
Jopa Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Leo Stranius on epäileväinen Saksan energiakäänteen suhteen ja esittää seuraavat kysymykset http://leostranius.fi/2014/09/saksan-energiakaanteen-monet-kasvot-uusiutuvia-kovalla-hinnalla/
1. Alenevatko kasvihuonekaasupäästöt? Kasvihuonekaasupäästöt eivät ole Saksassa vähentyneet, vaan ovat samalla tasolla kuin 15-vuotta sitten. Kivihiilen käyttö on lisääntynyt. Osin tämä johtuu kivihiilen halvasta hinnasta ja EU:n päästökaupan ongelmista.
2. Ovatko kustannukset kohtuuttomia? Saksan energiakäänteen kustannukset ovat noin 20 miljardia euroa vuodessa. Kumulatiivisten kustannusten arvioidaan kasvavan 1000 miljardiin euroon. Vaikka Saksa on iso maa, tämä on paljon rahaa. Toisaalta investoinnin alkuvaiheessa kustannukset ovat isot, myöhemmin hyödyt suuremmat. Ja joka tapauksessa Saksa joutuisi uusimaan energiajärjestelmäänsä.
3. Kasvaako kuluttajien sähkölasku liikaa? Energiakäänteen myötä kuluttajien sähkölasku on noussut merkittävästi. Takuuhinta, joka taataan uusiutuvien energialähteiden tuottajille, lisätään kuluttajien sähkölaskuun. Tällä hetkellä se on koko laskusta noin viidennes eli 5,27 c/kWh. Kun samaan aikaan energiaintensiivinen teollisuus on vapautettu lisämaksusta, tarkoittaa se suurempaa taakkaa kuluttajille.
4. Toimivatko sähkömarkkinat? Eniten lisääntyneet tuuli- ja aurinkovoima eivät vastaa kysyntäpiikkeihin. Tarvitaan suuria investointeja sähkön varastointiin ja siirtoverkkoihin sekä paljon varakapasiteettia. Hajautetun uusiutuvan energian lisääntyminen on häirinnyt perinteisiä sähkömarkkinoita.
5. Miten sähköverkko sopeutuu? Saksan sähköverkko kaipaa hajautetun mallin myötä uusia suuria investointeja. Ongelmana on, että suurin osa hajautetusta uusiutuvasta energiasta tuotetaan maaseudulla samaan aikaan kun energiantarve on suurinta kaupungeissa.
6. Onko tukipolitiikka onnistunut? Tukipolitiikan myötä on tehty paljon kannattamattomia investointeja uusiutuviin energialähteisiin. Tuuli- ja aurinkovoimaa on rakennettu sinne, missä sillä ei ole välttämättä markkinalähtöisiä edellytyksiä toimia. Toisaalta tukipolitiikalla on saatu luotua ennennäkemättömät markkinat ja alennettua investointikustannuksia. - Asiaaan
Ettei totuus Saksan energiakäänteestä unohtuisi:
Asiaaan
10.7.2016 13:52
http://www.talouselama.fi/lehti/saksan-jarkyttavan-kalliin-energiakaanteen-loppuhinta-on-viela-kalliimpi-paastot-eivat-vahene-odotetusti-6060150
""Energiewenden hinta alkaa olla käsittämätön. Uusien voimaloiden ja sähköverkkojärjestelmän rakentaminen maksaa saksalaisille noin 50 000 euroa joka minuutti. Se tarkoittaa 25 miljardia euroa vuodessa, mikä vastaa lähes puolta Suomen valtion ensi vuoden budjetista.
Hintaakin suurempi ongelma on, että Saksan kasvihuonekaasupäästöt eivät ole kuuteen vuoteen vähentyneet. Kallis panostus ei ole tuottanut tavoiteltuja tuloksia." - FaktaaKehiin
Uusiutuvien polttoaineiden osuus kotimaisessa sähköntuotannossa oli viime vuonna 45 prosenttia ja Suomi on EU:ssa toiseksi suurin uusiutuvien energiamuotojen käyttäjä. Viime vuonna Suomessa tuotettu sähkö oli 79 % hiilidioksidineutraalia. Aika hyvin energiapolitiikan takapajulassa (Lundin proffaryhmän luonnehdinta). Ihannemaissa Saksassa ja Tanskassa kun vastaava lukema on alle 50 %.
Uusiutuvan energian osuus kaikessa energian käytössä on Suomessa 3. sijalla EUssa kun taas Saksan sijaluku on 18. - Maisteri4
"Totuus" on epäilyksiä herättävä sana keskustelun otsikossa. Kun kertoo totuuden niinkuin sen on ymmärtänyt, ei ole tarpeellista vakuuttaa kertovansa totta. Niin tekee usein Totuudentorvena toimivat usein patologiset valehtelijat, jotka eivät kestä totuutta.
- FaktaaKehiin
Tuo totuus viittaa siihen, että palstalla on toinen ketju Saksan energiakäänteestä, jossa on vain yksisilmäistä viherhöpinää aiheesta.
Ja noin yleensäkin, kannattaa keskittyä viestien sisältöön ja arvioida niitä. Jos siihen ei kykene, on parasta olla kirjoittamatta mitään.
- Asiaaan
Takaisin ketjun aiheeseen;
Saksassa on meneillään tavoitteissaan surkeasti epäonnistunut energiavallankumous (energiakäänne).
Syynä epäonnistumiseen on ollut ydinvoiman käytön vähentäminen ja menetetyn tuotannon korvaaminen satunnaissähkön tuotannolla. Sitä on seurannut pakko rakentaa lisää hiilivoimaloita säätö- ja varavoimaksi. Niinpä Saksan CO2-päästöt eivät olekaan vähentyneet viimeisten kuuden vuoden aikana.
Tässä ilmastonmuutoksen taustatiedoksi havainnollinen linkki, josta näkyy ilmastonlämpenemisen syyt. Pääsyyllinen on fossiilisten polttoaineiden käytön kasvu. Saksalaistenkin kannattaisi tutustua linkin havainnolliseen esitykseen.
http://www.bloomberg.com/graphics/2015-whats-warming-the-world/- Uusiutuva.maakaasu
Saksan seuraavat liittopäivävaalit ratkaisevat monta asiaa. Uusi liittokansleri, järkiintyvä energiapolitiikka ja maahanmuuttoasiat, joka tosin vaikuttaa koko EU.n alueella. Lähteekö Merkel ennen vaaleja on yksi ratkaisevista kysymyksistä.
- FaktaaKehiin
http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2015/12/15/suomen-energiapolitiikka-on-maailman-karkea-petrattavaa-liikenteessa/201516619/12
Maailman Energianeuvosto (World Energy Council) on mitannut viiden vuoden ajan 130 maan energiapolitiikan onnistumista kolmen mittarin avulla. Energiatrilemmaksi nimetty työkalu mittaa maiden kykyä tasapainoilla energianturvallisuuden (huolto- ja toimitusvarmuus), ympäristönäkökohtien sekä hinnan välillä.
WECin vuoden 2015 selvityksessä Suomen sijoitus on 9. Energian saatavuus ja hinta varsinkin ovat Suomen vahvuuksia. Eli Suomen energiapolitiikkaa kohtaan esitetty kritiikki (mm. "professoriryhmä) ei saa ainakaan WECiltä tukea. Listan kärjessä on länsimaita joilla omia energiavaroja vesivoiman, öljyn tai kaasun muodossa. TOP 10 joukossa on kuusi ydinenergiamaata. Ympäristöväen ihannemaa Saksa jää sijalle 13. - FaktaaKehiin
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1469504534213?jako=478dca02b1431366a23bb432e6f954ce
HS:n pääkirjoitus sähkömarkkinoista on täyttä asiaa. Esim. seuraava teksti:
"Uusien tuotantomuotojen seurauksena tukkusähkön keskimääräiset hinnat ovat romahtaneet historiallisen alas. Niin alas, että sähkönhintojen tarkoituksenmukaisuus on miltei hävinnyt: hinnat eivät enää heijasta kysynnän ja tarjonnan tasapainoa saati ohjaa investointeja.
Romahduksen on mahdollistanut järjestelmän kustannusten läikkyminen tukkuhintojen ulkopuolelle. Saksassa jo noin kolmannes sähköstä tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, joita tuetaan 23 miljardilla eurolla vuodessa. Verkon vakauttamisen hinta on noussut miljardiin euroon vuodessa, ja tukkuhinnat ovat jatkaneet syöksyään. Kuluttajat ja yritykset – saastuttavimpia lukuun ottamatta – maksavat.
Tukipolitiikalla ei ole juuri syntynyt päästövähennyksiä, sillä työntäminen tuotantopaletin toisesta päästä ei puske pois saastuttavinta tuotantoa. Kuin groteskina sivujuonteena sähköverkon tasapainottamiseksi on hiljattain synnytetty kapasiteettimarkkinat, joilla julkisia tukia ulotetaan myös hiilivoimaan." - FaktaaKehiin
Saksassa on tarkoitus siirtyä pikkuhiljaa sähköautoihin. Sillä ei ole kuitenkaan suurta vaikutusta hiilidioksidipäästöihin sillä Saksan sähköstä tuotetaan suurin osa fossiilisilla polttoaineilla. Sähköautojen, erityisesti niiden akkujen valmistus tuottaa enemmän päästöjä kuin polttomoottoriautojen valmistus. Tilanne heikkenee edelleen kun loput ydinvoimaloista suljetaan.
- amiovnidy
Kyllä minä ainakin vahvasti uskon, että Saksa jatkaa ydinvoiman käyttöä vielä pitkään ja tulee myös rakentamaan uusia ydinvoimaloita. Saksalaisilla ei kertakaikkiaan ole muuta järkevää vaihtoehtoa.
- FaktaaKehiin
http://www.bloomberg.com/news/articles/2016-08-02/germans-hesitate-on-coal-phase-out-target-in-merkel-policy-paper
Saksassa on ehdotettu tavoitteeksi päästä eroon hiilivoimasta vuoteen 2050 mennessä mutta nyt sekin näyttää hyvin vaikealta ja tavoitteen asettaminen on siirretty yli vaalien. Saksa on luvannut leikata hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2020 mennessä 40 % vuoden 1990 tasosta. Tähän mennessä on leikattu 27 % ja tavoitteen saavuttaminen on käytännössä mahdotonta. 2020 jälkeen on ohjelmassa jäljellä olevien ydinvoimalaitosten sulkeminen mikä tulee lisäämään hiilidioksidipäästöjä.
Vihreän kilven takaa paljastuu hiilenmusta totuus. - FaktaaKehiin
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1324918420852490&set=p.1324918420852490&type=3&theater
Pylväitä Saksan sähkö- ja lämpösektorin CO2-päästöistä 12 vuoden ajalta. Päästöt olivat laskussa vuosikymmenen vaihteessa mutta ydinvoimalaitosten sulkeminen käänsi ne nousuun ja nyt ollaan hieman korkeammalla tasolla kuin 2001. - FaktaaKehiin
https://www.technologyreview.com/s/601514/germany-runs-up-against-the-limits-of-renewables/
Hyvä analyysi Saksan energiakäänteestä. "Saksa on antamassa muulle maailmalle oppituntia siitä, miten kaikki menee pieleen kun hiilidioksidipäästöjä yritetään vähentää pelkästään tuuli- ja aurinkovoimaa lisäämällä". Uusiutuvien energioiden jakelua helpottamaan on ehdotettu eurooppalaista superverkkoa, joka maksaisi jotain 100 ja 400 miljardin väliltä; todennäköisesti lähempänä ylärajaa.*Yritettiin* vähentää. Tietysti tuon serauksena piti lisätä myös hiilivoimaa ja tuontia. Ei siis hirveän onnistunut ratkaisu tuo yritys.
- FaktaaKehiin
http://www.energiauutiset.fi/etusivu/epaonnistunut-energiakaanne
Ja tuossa erinomainen analyysi Saksan energiakäänteestä suomenkielellä. Sen voi jo nyt nähdä epäonnistuneen keskeisissä tavoitteissaan: hiilidioksidipäätöt eivät vähene, energiatehokkuus ei parane, liikenteeseen ei ole uskallettu koskea lainakaan. Vain ydinvoimasta luopuminen on edennyt poliittisilla päätöksillä. Saksan hallitus on hiljattain päättänyt jarruttaa uusiutuvien rakentamista jotta kustannukset eivät karkaa järjettömyyksiin ja sähköverkon vakaus turvataan.
Tuosta epäonnistumisesta huolimatta viheruskovaiset levittävät Saksan energiakäänteen ilosanomaa. Poliitikoilla ei ole aikaa perehtyä asiaan ja moneen tuo sanoma menee täydestä. Pohjoismainen sähköverkko on jo nyt hyvin vähäpäästöinen ja hyvin toimiva mutta 100 % uusiutuvaa vaatimuksilla yritetään saada täälläkin asiat sekaisin.Vieläkään et tajua: Sakasan ydinvoimaloiden sulkeminen on vuoden 2011 jälkeen vähentänyt Saksan ydinonnettomuusriskiä yli 50%, ja jos vähän kaempaa otetaan... en nyt muista, katson joskus.
Kansalaisten turvallisuus ja ydinvoiman epäeettisyys oli saksalaisten perussyyt energiakäänteeseen. Hyvät syyt ja hyvät tavoitteet - mukaan vain muitakin, kukin itselleen sopivin keinoin!- Uusiutuva.maakaasu
Tuo on täysin totta ja voimakas hiilivoiman lisääntyminen käytössä on todellinen ongelma Saksassa.
- FaktaaKehiin
http://notrickszone.com/2016/05/03/unsustainable-folly-cost-of-germanys-energiewende-to-soar-to-e31-billion-in-2016-alone/#sthash.8m0HXHgI.dpbs
Saksan energiakäänteen arvioidaan maksavan tänä vuonna 31 miljardia euroa, yli 1000 euroa jokaista saksalaista taloutta kohden. Lukemassa on otettu huomioon syöttötariffien lisäksi muut kustannukset kuten sähköverkoston rakentaminen ja varavoiman ylläpito. Väistä joudutaan estämään aurinko- ja tuulisähkön pääsyä verkkoon ylikuormituksen vuoksi; tuo käyttämätön sähkö maksaa syöttötariffeina puoli miljardia.
Vaikka uusiutuvien rakentamista jarrutetaan, korkeat kustannukset säilyvät sillä syöttötariffit ovat yleensä 20 vuoden sopimuksella. Verkoston vahvistaminen jatkuu ja myös sähkövarastoja on perustettava jos uusiutuvia halutaan lisätä.- NoinSeMenee
Energiakäänteen kustannukset eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti kotitalouksien kesken. Voittajia ovat rikkaammat, joilla on tontteja aurinko- ja tuulisähkölaitteiden asentamiseen. Vanhimmat aurinkosähkön syöttötariffit ovat jopa 50 snt/kWh mikä takaa mukavia lisätuloja. Energiakäänteen maksajia ovat puolestaan köyhemmät kotitaloudet. Energiakäänne on käänteistä robinhoodismia, käännetään köyhien rahoja rikkaille!
- FaktaaKehiin
http://www.talouselama.fi/uutiset/saksa-antoi-laittomia-yritystukia-6550051
Saksa on antanut laittomia yritystukia subventoidessaan avokätisesti uusiutuvia energioita, joista paljon sähköä kuluttava teollisuus on kuitenkin vapautettu, ja joka on siten saanut kilpailuetua EUn sisällä. Näin on todennut EUn yleinen tuomioistuin. Saksa onkin muuttamassa tukijärjestelmäänsä, syöttötariffeista luovutaan ja tilalle saattaa tulla huutokauppajärjestelmä. - PinkkiPantteri
"Kun Saksan energiakäänne -ketju on taas puhdistettu kriittisistä puheenvuoroista".
Viimeinen Saksan energiakäänne-ketjun puhdistus kriittisistä puheenvuoroista on sen aloitusviestin perusteella tehty ennen 16.7.2016 10:51- tykoko
Vihreä valheko ollut kyseessä.
- FaktaaKehiin
http://www.climatechangenews.com/2016/03/14/german-co2-emissions-rise-10-million-tonnes-in-2015/
Saksa ei ole onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään lainkaan kuluneen puolen vuosikymmenen aikana. Esim viime vuonna päästöt olivat suuremmat kuin vuonna 2009. - Aikavelikultia
Hätääntyneenä energiakäänteensä surkeasta etenemisestä, Saksasssa aiotaan ottaa käyttöön plan K rakentamalla uusi kaasuputki Venäjältä ja lisäämällä sitä kautta venäläisen maakaasun käyttöä . Venäjän ja Saksan kaverina maakaasuputkiprojektissa on tietysti mukana myös ydinvoimavapaa Itävalta, kuinkas muuten.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/poliittista-kaasua-itameren-toinen-kaasuputki-hiertaa-eussa-venajan-valtapolitiikkaa/?shared=937688-922da492-500- Uusiutuva.maakaasu
Haluavat lisää puhdasta energiaa.
- FaktaaKehiin
http://www.talouselama.fi/uutiset/pohjolan-voima-ja-iea-kehottivat-maailman-energiajohtajia-ottamaan-mallia-pohjoismaista-ydinvoima-pitaa-palauttaa-energiatuotannon-pelipoydalle-6589490
Saksan energiakäänne on ajautunut umpikujaan. Parempi ottaa mallia Pohjoismaista.- Uusiutuva.maakaasu
Saksan kalliit tukiaiset ja maan taloudellinen tilanne muutoinkin pakoittaa uusimaan energiapolitiikkaa ja paljon muutakin. Suurin pankkikin on kaatumassa noiden takia.
- FaktaaKehiin
http://www.hs.fi/kotimaa/a1477985706150
Suomen hallitus suunnittelee kivihiilen käytön kieltoa 2030 lähtien.
http://www.bloomberg.com/news/articles/2016-08-02/germans-hesitate-on-coal-phase-out-target-in-merkel-policy-paper
Energiakäänne-Saksassa on suunniteltu kivihiilen käytön lopettamista 2050 mutta siitäkin tavoitteesta ollaan lipsumassa. - Vihervirhe
Suomen sähköntuotannosta 45% tuotettiin uusiutuvilla vuonna 2015.
Ydinvoimala tuotettiin 34%. Ydinvoima oli suurin yksittäinen sähköntuotantolähde.
Uusiutuvien osuus 45% ja hiilineutraalin sähköntuotannon yhteisosuus 79% (= uusiutuvat ydinvoima) on huippuluokkaa, ja paljon korkeammat osuudet kuin esim. energiakäänne-Saksassa.
http://www.tilastokeskus.fi/til/salatuo/2015/salatuo_2015_2016-11-02_tie_001_fi.html - FaktaaKehiin
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2015/01/28/mielikuvaenergiaa/
"Saksa tuottaa puolet energiastaan aurinkoenergialla", noin otsikoitiin Saksassa viime kesänä. Todellisuus oli että yhden tunnin aikana tuotettiin aurinkoenergiaa Saksassa hieman yli 50 % kulutuksesta. Kokonaisuudessaan aurinkoenergian osuus koko energiantuotannosta on alle puoli prosenttia (sic). Uusiutuva energia on varsin pitkälle mielikuvaenergiaa, jota suurennellaan harhaanjohtaville otsikoilla. - FaktaaKehiin
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/hiilineutraalin-sahkon-osuus-vahenee-maailmassa/?shared=909571-2a08c5b6-500
Tuossa Suomen Kuvalehden artikkeli hiilidioksidineutraalin sähköntuotanon osuuden vähenemisestä viimeisen 20 vuoden aikana. Hiilineutraali sähkön tuotanto on kyllä absoluuttisesti kasvanut, mutta hitaammin kuin fossiilisen sähkön tuotanto. Puhtaan sähkön tuotannon kasvukin on tällä vuosituhannella perustunut suuremmalta osin vesivoiman laajenemiseen kuin tuuleen ja aurinkoon. Ydinvoiman osuus on vähentynyt, mikä johtuu Shellenbergerin mukaan ydinvoiman vastaisesta liikkeestä, joka on päässyt vaikuttamaan hallitusten energiapolitiikkaan. Ääriesimerkki tästä on Saksa, joka pyrkii nopeasti ydinvoimasta eroon.- EiYdinvoimaa
Toivotan saksalle menestystä ydinvoimasta luopumis yrityksessään.
- NoinSeOn
Eiköhän se onnistu. Toinen kaasuputki tulossa ja nopeasti säätyvää hiilivoimaa rakennetaan kaiken aikaa.
- aurinkoinen.paistaa
ja aurinkovoimaakin rakennetaan maailmalla lisää,
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/aurinkokennotiesta-tuli-pannukakku-3-4-miljoonalla-saatiin-sahkoa-yhdelle-omakotitalolle-6596814 - FaktaaKehiin
https://electricityasia.wordpress.com/2016/10/17/germany-energiewendes-e520-billion-cost-by-2025/
Saksan energiakäänteen arvioidaan maksavan yli 500 miljardia euroa yksinomaan sähkösektorilla vuoteen 2025 mennessä. Merkitsee noin 25 000 euron laskua tyypilliselle saksalaiselle taloudelle. Suurin osa tulee sähkön hintaan sisältyvästä uusiutuvan energian lisästä, joka ensi vuonna kipuaa jo yli 70 euroa/MWh. Sen lisäksi sähköverkon vahvistamisesta aiheutuu jatkuvasti eneneviä kustannuksia. Suurimpia hyötyjiä ovat ne joilla on mahdollisuus rakentaa tuuli- ja aurinkovoimaa ja monet poliitikot ovat mukana bisneksessä. Häviäjiä ovat puolestaan muutenkin köyhemmät perheet. Jättimäinen epäsosiaalinen tulonsiirto siis. - FaktaaKehiin
https://www.theguardian.com/environment/2016/oct/11/germany-takes-steps-to-roll-back-renewable-energy-revolution
Suurten ongelmien takia Saksan on pakko hidastaa energiakäännettään. Uusiutuva sähkö voi kasvaa vastaisuudessa vain 1 % vuodessa tähänastisen noin 3 % asemesta. - FaktaaKehiin
https://electrek.co/2016/06/14/all-new-cars-mandated-electric-germany-2030/
Saksassa tavoitteeksi on asetettu että kaikki uudet myytävät autot ovat sähköautoja vuonna 2030. Vähentävätkö sähköautot hiilidioksidipäästöjä? Ei, ainakaan aluksi. Nykyisin Saksas hiilidioksidineutraalin sähkön osuus on noin 50 % (uusiutuvat hieman yli 30 %, ydinvoima 17 %). Mutta jos ydinvoimalat suljetaan vuonna 2022, romahtaa hiilidioksidineutraali tuotanto jonnekin 35-40 % välille (uusiutuvien osuuden ei uskota kasvavan enemmän kuin 1 % vuodessa). Jos sähköautot ladataan sähköllä joka on tehty yli 60 % fossiilisella lauhdesähköllä, on hiilidioksidipäästöjen vähennys käytännössä olematonta, kun otetaan huomioon valmistuksen osuus. Sähköautoihin kannattaa siirtyä vasta kun sähköverkko on riittävän puhdas (esim. Suomessa 80 %).
Suurempi motiivi sähköautohin siirtymisessä näyttäisi olevan vaihtelevatuottoisten uusiutuvien energioiden ongelmat. Sähköautoja joidaan ladata aikoina jolloin uusiutuvaa sähköä tulee runsaasti, esim. kesäpäivinä aurinkosähköllä ja tuulisina aikoina tuulisähköllä. Eli tuuli- ja aurinkosähkön ongelmia hoidetaan valtavain kustannuksin mutta vaikutukset hiilidioksidipäästöihin ovat vähäiset. Hauska maa tuo saksa. Nyt kielletään polttomoottorit, vaikka vw ja audi tunnetusti olivat vähäpäästöisiä.... Milläpä ne sähköautojen akut sitten ladataa, tietysti kiviliilellä, hiilet kätketään arvatenkin vihreisiin varastoihin, jolloin saadaa "vihreää" energiaa. Kunhan asiat vain näyttävät hyviltä, ei totuudella ole väliä :(
- Aaasiaan
Tilastototuus
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Share_of_renewables_in_gross_final_energy_consumption,_2014_and_2020_(%)_YB16.png
Viitteen taulukossa on uusiutuvien osuudet kokonaisenergian kulutuksessa EU-maissa, toteutuneet osuudet vuonna 2014 ja asetetut tavoitteet vuodelle 2020.
Suomi sijoittuu uusiutuvien osuudellaan erinomaisesti, samoin Ruotsi. Saksa sijoittuu taulukon häntäpäähän.
Energiakäänne-Saksan uusiutuuvien osuuden tavoite vuodelle 2020 on puolet siitä uusiutuvien osuudesta, minkä Suomi jo saavutti vuonna 2014 ! - FaktaaKehiin
http://www.the-american-interest.com/2016/06/01/germany-moves-to-slow-its-out-of-control-energiewende/
Hyvä analyysi Saksan energiakäänteestä:
"Germany didn’t reform its energy mix with any half measures, but unfortunately its bold new course has landed it in something of a sour spot, where power is more expensive, renewables are threatening its grid stability, and its emissions aren’t nose-diving as envisioned thanks to its snubbing of nuclear power. In that context, the only thing surprising about Berlin’s new plan to curb the growth of renewables is that it took this long."
Eli ainoa yllättävä seikka Berliinin kabinetin suunnitelmasta hillitä uusiutuvien kasvua on että sen tekeminen kesti niin pitkään. - Energiaosaaja
Onneksi Suomessa on järkeviä ja fiksuja päättäjiä hallituksessa. Kun aamulla kuunteli aamu.tv.n haastattelussa ministeri Mykkästä ja hallituksen energiasuunnitelmista tuleville vuosille niin voi todeta että järkipäätöksiä. Sähköntuotannon osalta kivihiilituotanto loppuu vuoteen 2030 mennessä ja kaikissa energiaan liittyvissä CO2 päästöiset vähenee vuoteen 2050 mennessä. Tosin kivihiilivoimaa jää reserviin ns. pahan päivän varalle. Ja todellisuudessa diesel-generaattoreille ei ole löytynyt korvaavaa eli ne tuottavat vielä vuosikymmeniä sähköä. Oli paljon muutakin mm. tuulivoima nykyiset tukiaiset poistuu ym.
- kylläkansatietää
Saksassa poliitikot päättivät luopua ydinvoimasta. Poliittisen päätöksen tulos on ollut surkea. Suljettujen ydinvoimaloiden sähköntuotanto on jouduttu suurelta osin korvaamaan saastuttavalla hiilisähköllä.
Poliitikkojen päätös ns. energiakäänteestä on maksanut saksalaisille veronmaksajille jo lähes 200 miljardia eikä kasvihuonepäästöt ole Saksassa vähentyneet energiakäänteen aikana.
Sveitsissä kansa äänesti ydinvoimaloiden ennenaikaista sulkemista vastaan.- Vihernatsi
Kyllä siellä ruskohiiltä riittää avolouhittavaksi. Valtaisat kaivurit sitä louhii ja asumuksia puretaan tieltä pois. Se on sitä Saksan uusiutuvaa.
- NoinhanSeOn
https://global.handelsblatt.com/companies-markets/how-to-kill-an-industry-479057
Aikamoinen jeremiadi Saksan energiakäänteen pimeästä puolesta. Perinteinen teollisuus on kärsinyt pahoin, suuret sähköyhtiöt ovat vaikeuksissa, sähkön hinta on euroopalaista huippuluokkaa, ja verkon valaus on vaakalaudalla. Ja päästötavoitteet kusevat.- Noinkohan
Saksan energiakäänne alkaa olla aikamoinen "keisarin uudet vaatteet" -satu. Julkisuudessa kehutaan ja kaikki on muka hyvin mutta kun vihreää pintaa raaputtaa, paljastuu hiilenmusta ydin.
- NoinhanSeOn
http://www.wartsila.com/fi/media-fi/uutinen/19-12-2016-wartsila-toimittaa-saksaan-100-megawatin-joustavan-lammon-ja-sahkon-yhteistuotantolaitoksen
Wärtsilä hyötyy Saksan energiakäänteestä; toimittaa nopeasti verkon tarpeisiin mukautuvan maakaasulaitoksen. - FaktaaKehiin
https://energytransition.org/2016/11/grid-prices-in-germany-rise-faster-than-renewables/
Uusiutuvan energian maksu on Sakassa tavalliselle perheelle on 241 euroa vuodessa. Lisämaksua on tullut siirtomaksujen nopeasta kohoamisesta sillä vaihtelevatehoinen tuuli- ja aurinkonergia edellyttää sähköverkon vahvistuksia. Siirtomaksu on nykyään 273 euroa vuodessa tavalliselle perheelle. - Toteamus
Jopa Oras Tynkkynen (vihr.) ymmärtää, että hiilivoima pitää ajaa alas ensin ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Valitettavasti saksalaiset eivät ole sitä ymmärtäneet;
hiilipeikko
1.1.2017 19:18
"Saksalaiset aloittivat energiavallankumouksensa sulkemalla hyvin toimineita, päästöttömiä ydinvoimaloita. Sen seurauksena Saksassa on jouduttu rakentamaan lisää hiilivoimaloita korvaamaan suljettujen ydinvoimaloiden energiatuotanto. Josta tuloksena on ollut, että kasvihuonekaasupäästöt eivät ole Saksassa vähentyneet.
Sitä saksalaiset eivät ymmärtäneet, että ensin pitää ajaa alas hiilivoimalat, jos halutaan merkittävästi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. "
Oras Tynkkynen,
" ydinvoimasta kannattaa Suomessakin luopua ajan oloon. Se on kuitenkin paljon vähemmän kiireellistä kuin hiilivoiman alasajo, joka pitää mieluiten tehdä eilen."
http://www.vihreatuuma.fi/1026-2/ - FaktaaKehiin
https://actinideage.com/2016/12/31/how-much-longer/
* Viime vuonna Saksa sai aurinkosähköä 3 % vähemmän kuin 2015 ja paneelien asentaminen on tyrehtynyt
* Viime vuonna Saksassa saatiin tuulisähköä 1,5 % vähemmän kuin 2015
* Jokin on sentään kasvanut: välttämättömän siirtolinjakapasiteetin lisäämisen kustannus on noussut 15 miljardiin. - Toteamus
Jokin muukin on kasvanut: Kasvihuonekaasupäästöt jatkoivat Saksassa kasvuaan vuonna 2016.
The Federal Environment Agency (UBA), which collects Germany's official emissions data, estimated in March 2016 that emissions increased again by 6 million tonnes, or 0.7 percent, in 2015 to 908 million tonnes. In December 2016, AG Energiebilanzen (AGEB) estimated that energy-related CO₂ emissions rose yet again in 2016 (by 0.9 percent, compared to 2015).
https://www.cleanenergywire.org/factsheets/germanys-greenhouse-gas-emissions-and-climate-targets- TsekkaVäitteesi
Onko tässä ketjussa muillakin kuin aloittajalla oikeus valehdella?
- FaktaaKehiin
Tuolla oli aiemmassa linkissäni kuva jonka mukaan primäärienergian käyttö lisääntyi pari prosenttia 2016 verrattuna vuoteen 2015. Joten veikkaanpa että hiilidioksidipäästöt kokonaisuudessaan kasvoivat.
- NoinhanSeOn
Saksa toimii hyvänä mallina maailmalle: miten energia-asioita ei pidä hoitaa!
- NoinhanSeOn
Ilman kahdeksan ydinvoimayksikön alasajoa 2011 Saksa olisi voinut vähentää ruskohiilen käyttöä kymmeniä prosentteja ja olisi hiilidioksidipäästöissä 2020 tavoitteeseen vievällä uralla. Energiakäänne on karhunpalvelus ilmastonmuutoksen hillinnälle!
- TsekkaVäitteesi
TsekkaVäitteesi
2.1.2017 20:01
Toteamus kirjoitti:
"TsekkaVäitteesi" etkö ymmärtänyt englanninkielistä tekstiä ?
https://www.cleanenergywire.org/factsheets/germanys-greenhouse-gas-emissions-and-climate-targets
"In December 2016, AG Energiebilanzen (AGEB) estimated that energy-related CO₂ emissions rose yet again in 2016 (by 0.9 percent, compared to 2015)."
konekielinen käännös:
"Joulukuussa 2016 AG Energiebilanzen (AGEB) arvioi, että energiaan liittyvät CO₂ päästöjä nousi jälleen vuonna 2016 (0,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2015)."
— Näytä lisää
1) Arvioidut CO2/KHK-päästöt ei välttämättä ole toteutuneet CO2/KHK-päästöt
2) Energiaan liittyvät CO2/KHK-päästöt ei ole sama kuin (kokonais-) CO2/KHK-päästöt.
Viite1:
"Toteamus
2.1.2017 18:57
Jokin muukin on kasvanut: Kasvihuonekaasupäästöt jatkoivat Saksassa kasvuaan vuonna 2016.
The Federal Environment Agency (UBA), which collects Germany's official emissions data, estimated in March 2016 that emissions increased again by 6 million tonnes, or 0.7 percent, in 2015 to 908 million tonnes. In December 2016, AG Energiebilanzen (AGEB) estimated that energy-related CO₂ emissions rose yet again in 2016 (by 0.9 percent, compared to 2015).
https://www.cleanenergywire.org/factsheets/germanys-greenhouse-gas-emissions-and-climate-targets
Viite2:
"TsekkaVäitteesi
2.1.2017 19:26
Onko tässä ketjussa muillakin kuin aloittajalla oikeus valehdella?"
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-88122668 - FaktaaKehiin
http://energypost.eu/energiewende-running-limits/?utm_campaign=shareaholic&utm_medium=twitter&utm_source=socialnetwork
Hyvä yhteenveto Saksan energiakäänteen "saavutuksista". Vuoteen 2010 verrattuna ruskohiilen/kivihiilen käyttö on pysynyt ennallaan (43 % sähköntuotannosta). Tii
Tuuli/aurinko on noussut arvosta 8 % tasolle 21 % ja on korvannut ydinvoimaa ja kaasuvoimaa. Eli vähähiilisellä on korvattu pääasiassa toista vähähiilistä. Vuoteen 2025 mennessä uusiutuvien tavoitteeksi on asetettu 40-45 % sähköntuotannosta, mutta kun loput ydinvoimalaitokset suljetaan 2022, hiilidioksidipäästöt pysyvät ennallaan. Käytössä olevat ydinvoimalaitokset ovat etelässä ja niiden sulkemisen myötä pahenisi sähkönsiirto-ongelma entisestään, sillä uudet pohjoinen-etelä siirtolinjat eivät ehdi valmistua. Voi olla että Tshekeistä joudutaan tuomaan ruskohiilisähköä.- hiilipeikko
Tiesittekö, että maailman vaarallisimman energiantuotannon, hiilivoiman alasajo on kaikista kiireellisintä.
Oras Tynkkynen,
" ydinvoimasta kannattaa Suomessakin luopua ajan oloon. Se on kuitenkin paljon vähemmän kiireellistä kuin hiilivoiman alasajo, joka pitää mieluiten tehdä eilen."
http://www.vihreatuuma.fi/1026-2/ - Ydinsula2011
stuxnet kirjoitti:
Minkä verran maailman vaarallimman jätteen tuotanto on vähentynyt?
kai jotain reilut 50%, koska suunnilleen sen verran on ydinreaktoreita otettu pois käytöstä.
- Toteamus
Toteamus Saksan energiakäänteestä:
Saksan energiavallankumous on väsähtänyt.
CO2-päästöt kasvoivat 0,9% viime vuonna (v. 2016). Aurinkosähkön tuotanto pieneni 3,3% edellisestä vuodesta ja tuulisähkön tuotanto pieneni 1,5%.
https://www.ise.fraunhofer.de/en/downloads-englisch/pdf-files-englisch/data-nivc-/power-generation-from-renewable-energies-in-germany-2016.pdf- mitense-tolleen
Eikös aurinko- ja tuulisähkön pitänyt kasvaa oikein räjähdysmäisesti?
- FaktaaKehiin
Niin ja vielä yksi Saksan energiakäänteen saavutus vuonna 2016: joulukuussa maassa avattiin uusi ruskohiilikaivos.
- NoinhanSeOn
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1264927843550412&set=p.1264927843550412&type=3&theater
Saksan sähköntuotantoa kahden viikon ajalta joulukuussa. Lähes puolet ajasta (7 päivää) tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto on aika olematonta. Vaikka niiden osuus kaksinkertaistettaisiin, silti tuotto olisi vähäistä. Toisaalta silloin kesällä tulisi ajoittain sähköä runsaasti yli tarpeen. Sähkövarasto useiden päivien ajalle puolestaan tulisi varsin kalliiksi. - NoinhanSeOn
http://energypost.eu/end-energiewende/
Saksan valtionvarainministeriön entinen valtiosihteeri tohtii rikkoa omertan lakia ja kritisoi energiakäännettä. - FaktaaKehiin
http://www.euronews.com/2017/01/11/poland-germany-and-estonia-are-eu-s-worst-power-polluters?utm_medium=Social&utm_campaign=Echobox&utm_source=Twitter&utm_term=Autofeed#link_time=1484157052
Euroopan suurimpia "sottapyttyjä" ovat ydinvoimaton Puola ja energiakäänne-Saksa. Siisteimpiä ovat 100 % vesivoimaa-Norja, ydinvoima-Ranska ja ydinvoima-vesivoima-Ruotsi. - skenaario
Mikähän on syynä, että energiakäänne-Saksan ympäristöpäästöt C02ekv/kWh ovat kaksinkertaiset ydinvoima-Suomen päästöihin verrattuna ?
- skenaario
Mikähän on syynä, että energiakäänne-Saksassa sähkön hinta on kaksinkertainen ydinvoima-Suomessa kuluttajien maksamaan sähkönhintaan verrattuna ?
- TotuusEsille
Sielläkin maksetaan tukiaisia muutamalle tuotantomuodolle.
- FaktaaKehiin
http://www.environmentalprogress.org/big-news/2017/1/13/breaking-german-emissions-increase-in-2016-for-second-year-in-a-row-due-to-nuclear-closure
Madonlukuja Saksan energiakäänteelle. - FaktaaKehiin
http://wol.iza.org/articles/employment-effects-of-green-energy-policies.pdf
Tuossa analyysiä Saksan energiakäänteen työllisyysvaikutuksista. Todetaan että vaikka uusia työpaikkoja syntyy, niitä toisaalta menetetään perinteisessä teollisuudessa. Nettotyöllisyysvaikutukset jäävät verraten vähäisiksi, joten satsausta, tähän mennessä noin 200 miljardia, ei kannata perustella työllisyyden lisääntymisellä. - K.Late
"Mikähän on syynä, että energiakäänne-Saksassa sähkön hinta on kaksinkertainen ydinvoima-Suomessa kuluttajien maksamaan sähkönhintaan verrattuna ? "
Jos tämä olisikin vain hintkysymys, niin en olisi lainkaan huolissani. On selvää, että noin iso käänne, suorastaan mullistus energiapuolella tulee maksamaan ja sen ovat saksalaiset saaneet tietää jo hyvissä ajoin. Jos joku nyt sanoo, että ilmastonmuutoksen torjunta tulee liian kalliiksi, niin se vain osoittaa, ettei mitään halua olekkaan korjaaviin toimenpiteisiin, vaan raha ratkaisee.
Ydinkysymys on kyllä siinä, että onnistuuko energiakäänne, vaikka sitten maksaisikin. Jos se onnistuu, Saksa teknologiajohrajana näyttää ruikuttajille mallia ja luo toisiin rohkeutta, tekee merkittävän kestävän kehityksen mallin koko maailmalle. Voi olla ettei se myöskään onnistu, tai tulee niin kalliiksi, ettei poliittinen tahto enää riitä. Mutta silloinkin voitaisiin sanoa, että on edes yritetty ja ehkä jonkinlainen siemen kylvetty.
Se, että ydinvoiman kannattajat ympäri maailmaa ovat hyvin loukkaantuneita ja itkevät Saksan valintoja, ei kuitenkaan onneksi riitä vielä pysäyttämään kehitystä. - FaktaaKehiin
Jos kiteytetään Saksan energiakäänteen saavutukset: tuuli- ja aurinkosähköllä on korvattu ydinvoimaa. Eli on korvattu lähes hiilidiksidipäästötöntä toisella, siksi päästöt eivät ole vähentyneet, eikä myöskään fossiilisten polttoaineiden käyttö oleellisesti. 200 miljardia on kulunut mutta ilmaston kannalta saavutukset ovat olleet vähäiset.
Tästä eteenpäin homma vaikeutuu, koska nykyinen sähköverkko ei salli vaihtelevatuotantoisen merkittäviä lisäyksiä. Uusia siirtolinjoja ja sähkön varastointijärjestelmiä pitäisi rakentaa. Mikä merkitsisi lisääntyviä tukia sillä entisetkin juoksevat jatkuvasti. Siksi Saksassa on painettu jarrua.
Saksassa on tarkoitus siirtyä sähköautoihin suuressa mitassa ensi vuosikymmenellä. Koska sähköntuotannosta on reilusti yli puolet fossiilista (Suomessa noin 20 %), on hyöty ilmastollisesti vähäinen.
Uusiutuvien tuet ovat merkittävä epäsosiaalinen tulonsiirto. Perheet joilla on suuria taloja ja tontteja, ovat voineet asentaa tuottoisia aurinkopaneeleja, ja maanviljelijät tuulimyllyjä. Maksajia ovat puolestaan olleet köyhemmät perheet jotka asuvat kaupungeissa.
Joten enpä mainostaisi Saksan energiakäännettä suureksi menestystarinaksi. - K.Late
"Uusiutuvien tuet ovat merkittävä epäsosiaalinen tulonsiirto. "
Tulonsiirrot ovat poliittinen päätös ja niille on aina tehtävissä jotakin. Itsekkään en ole kutsunut Saksan päätöstä menetystarinaksi, vaan sellaisen yritykseksi, rohkeaksi suunnanmuutokseksi, joka maksaa paljon. Mutta jos se onnistuu, teidän mustamaalaamisesta huolimatta, niin se on suurteko, todellinen menestystarina. Nyt se on jo luonut merkittäviä uusia markkinoita ja uutta asennetta siihen, että kehitys ei ole lakannut kehittymästä. - skenaario
http://www.environmentalprogress.org/big-news/2017/1/13/breaking-german-emissions-increase-in-2016-for-second-year-in-a-row-due-to-nuclear-closure
Totuus Saksan energiakäänteestä on toisenlainen kuin viherhaaveilijat uskovat. - FaktaaKehiin
http://www.handelsblatt.com/unternehmen/industrie/datteln-4-gruenes-licht-fuer-umstrittenes-kohlekraftwerk/19275100.html
Saksassa on Datteln 4 hiilivoimalaitoksen jatkorakentamiselle näytetty vihreää valoa. Laitos tulee käyttöön 2018 alkupuolella. Laitoksen omistaja mainostaa, että se hyvä kumppani uusiutuville koska se on erittäin joustava. Eli tämä on sitä vihreiden peräänkuuluttamaa sähkömarkkinoiden joustavuutta. Aurinko&tuulisähkö ovat kuin paita ja peppu fossiilisten kanssa! - FaktaaKehiin
https://www.energy-charts.de/power.htm
Saksassa on ollut kylmä ja vähätuulinen viikko. Uusiutuvaa sähköä on tuotettu parhaimmillaankin vain noin 10 % kulutuksesta ja vähimmillään muutama prosentti. Jäljellä oleva ydinvoima on ollut tarpeeseen. Vaikea kuvitella miten 100 % uusiutuvaa -Saksa selviäisi. - FaktaaKehiin
https://energytransition.org/2017/01/renewable-energy-production-stagnates-in-germany-in-2016/
Saksan energiakäänne hyytyy pahoin. Viime vuonna tuotettiin vähemmän aurinkosähköä kuin 2015 vaikka kapasiteetti kasvoi jonkin verran. Nykyinen tariffi ei houkuttele tuottamaan verkkoon sähköä, vain tuotanto kotikäyttöön on kannattavaa korkean kuluttajahinnan takia. Maatuulivoiman tuotanto putosi rajusti, vaikka uusia laitoksia valmistui: 70,9 TWh vuonna 2015, 66,8 TWh viime vuonna. Ilmeisesti myllyjen ikääntyminen alkaa näkyä tuulivoiman tuotannossa.
Jokin sentään kasvoi: hiilidioksidipäästöt 0,9 %, kuten tuolla aiemmin on todettu. - FaktaaKehiin
http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-se-on-taas-todistettu-saksan-malli-kohti-paastotonta-yhteiskuntaa-on-susi-6617395
Nyt se on taas todistettu: Saksan malli kohti päästötöntä yhteiskuntaa on susi. Energiateollisuuden uusimmat tilastot paljastavat karun faktan: Saksan hiilidioksidipäästöt tuotettua sähkön kilowattituntia kohden olivat viime vuonna lähes neljä kertaa korkeammat kuin Suomessa ja 20 kertaa korkeammat kuin Ruotsissa. jopa Iso-Britannia on parissa vuodessa mennyt Saksan ohi päästöjen vähentämisessä. Tanskassakin yksikköpäästöt ovat yli kolminkertaiset Suomeen verrattuna.
Saksan suuri energiamurros – energiewende – on toiminut vain sen suhteen, että maa on rakentanut mielettömän määrän ja kalliisti tuuli- ja aurinkovoimaa. Maapallon ilmaston kannalta olennaisinta asiaa eli hiilidioksidipäästöjä maa ei ole saanut kuriin.- Uusiutuva.maakaasu
Miksi Saksassa kesti näin kauan huomata selvä asia. Salattiinko siellä ruskohiilikaivokset?
Kokonais-CO2-päästöt ratkaisee - Talouselämäkin tietää sen. Yksinkertaistan:
CO2-päästöjä syntyy muustakin kuin energiantuotannosta. Jos ne muut vähenee enemmän kuin energiantuotannosta kasvaa, CO2-päästöt laskee. Eihän ollut liian vaikeaa?
"Salattiinko siellä ruskohiilikaivokset"
Heh, Mikä olikaan ketjun otsikko: "TOTUUS Saksan energiankäänteestä"! .D Olette veikeitä kavereita :)
Ahaa - etsitte varmaan totuutta kyselemällä sitä! Oikein! No tuota... selvittäkää ensin mitkä hiilivoimalat oli päätetty rakentaa jo joskus tämän vuosituhannen alkupuolella. Ei ne ainakaan ole salaisia suunnitelmia.
- FaktaaKehiin
http://energypost.eu/end-energiewende/
Tunnettu saksalainen ekonomisti Heiner Flassbeck on liittynyt energikäänneskeptikkojen joukkoon. Kuinkahan kauan keisari vielä saa kulkea ilman vaatteita? - NoinhanSeOn
http://eetukinnunen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230087-saksan-vihrea-energiakaanne-on-sysimusta
"Saksan vihreä energiavallankumous on epäonnistunutta, sysimustaa politiikkaa jota ohjaavat faktojen sijaan fanaattinen ideologia ja katteeton optimismi. Saksa on rakentanut kustannuksista piittaamatta valtavan määrän tuuli- ja aurinkovoimaa julkisten tukien avulla, vaikkei niiden vaihtelevan tuotannon tasaamiseen ole muita keinoja kuin polttaa valtavia määriä kivi- ja ruskohiiltä talvisin, öisin ja silloin kun ei tuule. Samaan aikaan vaarallisina pidetyt ydinvoimalat on ajettu alas."
Vain eräs proffajoukko jaksaa enää ihannoida Saksan energiapolitiikkaa.Kerro lisää siitä ainoasta proffajoukosta, joka vielä jaksaa ihannoida Saksan energiapolitiikkaa. Muuten joku voi luulla tuota vain epämääräiseksi mummmussutukseksi.
- ceeookaks
Onko Helsingin kaupunki matkimassa Saksan surullisenkuuluisaa energiakäännettä ? CO2-päästöt kasvussa sekä Saksassa että Helsingissä..
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/kivihiilen-käyttö-kasvoi-kolmanneksen-helsinki-suurin-tupruttaja-1.177084Tiedoksesi: Helsingissä EI ole vielä ydinvoimalaa. Niistä luopuminen on Saksan energiakäänteen 1. vaihe. Helsingillä ei ole ydinvoimalaa mistä luopua, mutta ydinvoimalaosuuksista se saisi luopua.
Tätä nykyä Saksassa on vielä käytettävissä 8 ydinreaktoria:
https://www.iaea.org/PRIS/CountryStatistics/CountryDetails.aspx?current=DE
- NoinhanSeOn
http://www.platts.com/latest-news/coal/london/german-coal-gas-plant-output-at-5-year-high-in-26654502
Energiakäänne-Saksassa saavutetaan jälleen uusia ennätyksiä. Tammikuussa kivihiililaitosten teho oli keskimäärin 17,3 GW, korkein lukema sitten vuoden 2012. Kivihiili sitten ohitti ruskohiililaitosten tehon, sillä niillä ei ole enää pelivaraa, käyvät täydellä teholla. Vuoden alun ennätykset ennakoivat että hiilidioksidipäästöissä saatetaan tänä vuonnakin päästä selvään nousuun. - FaktaaKehiin
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10155859432389278&set=gm.775058132650686&type=3&theater
Pylväikössä on fossiilisen energian osuus energian kulutuksesta EU-maissa. Kärjessä ovat ydinvoimamaat Ruotsi (30 %), Suomi (46 %) ja Ranska (49 %). Energiakäänne-Saksa on sijaluvulla 21. (81 %). Tuulivoima-Tanska yltää sentään kahdeksannelle sijalle (68 %). - FaktaaKehiin
http://www.turunvihreat.fi/index.php/component/content/article/25-ajankohtaista/298-vihreiden-energiavisio-tunnustaa-tosiasiat
Turun vihreät ovat järkiintymässä ja tunnustavat ydinvoiman välttämättömyyden ilmastonmuutoksen torjunnassa. Saksan energiakäänteestä heillä on selvä kannanotto: "Saksan Energiewendeä voi käyttää surullisena esimerkkinä siitä, miten voi käydä, jos ideologia on tärkeämpää kuin todellisuus. Saksan päätös purkaa ydinvoimalat on johtanut siihen, että uusiutuva energia on korvannut ydinvoiman, ei fossiilista energiaa. Lopputuloksena päästöt ovat vähentyneet marginaalisen vähän." - FaktaaKehiin
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2017/03/09/kun-koyhat-ei-kiinnosta/
Eija-Riitta Korholakin kirjoittaa keisarin uusista vaatteista, eli Saksan energiakäänteestä. - Toteamus
Toivottavasti Suomessa päättäjät osaavat oppia Saksan surkeasti epäonnistuneesta energiakäänteestä. Suomessa pitäisi kiireesti luopua tuulivoimahömpötyksestä.
- Vihervirhe
Ikävänä poikkeuksena hiilidioksidipäästöjen kehityksessä oli Saksa, jossa päästöt kasvoivat viime vuonna. Perussyy päästöjen kasvuun Saksassa on epäonnistunut energiapolitiikka, ns. energiakäänne (Energiewende).
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/maailman-hiilidioksidipaastojen-kasvu-pysahdyksissa-jo-kolmatta-vuotta-6634102
"Uusiutuvaa ja ydinvoimaa
Yli puolet maailman sähköntuotannon lisäyksestä tehtiin uusiutuvilla energianlähteillä. Uusiutuvien kasvusta puolet oli vesivoimaa.
Myös ydinvoiman kasvu oli suurinta sitten vuoden 1993. Kiina avasi viisi uutta ydinvoimalaa, ja myös Yhdysvalloissa käynnistyi ensimmäinen uusi ydinvoimala sitten vuoden 1996. Uusia ydinvoimaloita avasivat myös Intia, Pakistan, Venäjä ja Etelä-Korea.
Euroopan maista Saksan hiilidioksipäästöt kasvoivat viime vuonna. Maa työnsi ilmaan 906 miljoonaa tonnia hiilidioksidia eli neljä miljoonaa tonnia enemmän kuin edellisvuonna.
Saksan merkittävin energianlähde on edelleen ruskohiili, jonka käyttö on kasvanut Energiewenden myötä samalla kun ydinvoimaloita on suljettu." - NoinhanSeOn
http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2017/03/09/kun-koyhat-ei-kiinnosta/
"Saksalainen Welt-lehti uutisoi kuluneella viikolla arvovaltaisen McKinseyn raportista, jonka mukaan Saksan Energiewende, suomalaistenkin poliitikkojen usein ylistämä energiakäänne, on osoittautumassa taloudelliseksi katastrofiksi. Siinä missä Saksan hallitus yhä edelleen kutsuu energiakäännöstä ”menestystarinaksi”, McKinsey luukuttaa aivan toista viestiä: seitsemäntoista vuoden jälkeenkään siitä ei ole tullut kannattavaa. Kannattavuus on perustunut pelkkiin tukiaisiin, jonka kuluttajat maksavat sähkölaskussaan. Työpaikkoja menetetään.
Eikä tämä ole yllätys. Siitä on kirjoitettu vuosia, minäkin muiden mukana. Mutta kun laskun maksajat ovat köyhiä, vihreitä ei vain kiinnosta. Koko Energiewende oli tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Kerrostalojen ihmiset joutuvat maksamaan syöttötariffit, omakotitalojen asukkaat ja maanomistajat voivat hyödyntää tuet, joita asennetut aurinkopaneelit ja tuulimyllyt takaavat." - Toteamus
Saksan energiakäänne on surkeasti epäonnistunut, sen myöntävät jo monet vihreätkin,
FaktaaKehiin
9.3.2017 22:41
http://www.turunvihreat.fi/index.php/component/content/article/25-ajankohtaista/298-vihreiden-energiavisio-tunnustaa-tosiasiat
Turun vihreät ovat järkiintymässä ja tunnustavat ydinvoiman välttämättömyyden ilmastonmuutoksen torjunnassa. Saksan energiakäänteestä heillä on selvä kannanotto: "Saksan Energiewendeä voi käyttää surullisena esimerkkinä siitä, miten voi käydä, jos ideologia on tärkeämpää kuin todellisuus. Saksan päätös purkaa ydinvoimalat on johtanut siihen, että uusiutuva energia on korvannut ydinvoiman, ei fossiilista energiaa. Lopputuloksena päästöt ovat vähentyneet marginaalisen vähän." - NoinhanSeOn
https://sandbag.org.uk/2016/04/01/top-10-european-polluters-still-dominated-by-german-lignite/
Saksa dominoi vahvasti EUn eniten saastuttavien laitosten listalla. Vaikka ykkössijan vei harmittavasti Puolan Belchatowin hiililaitos, miehittivät saksalaiset ruskohiililaitokset listan neljä seuraavaa sijaa. - NoinhanSeOn
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tuulivoiman-rakentaminen-vastatuulessa-saksassa-jopa-ymparistovaki-jarruttaa/6411710
Tuulivoiman vastustus alkaa olla suurta Saksassa, jopa ympäristöväki alkaa vastustaa uusien tuulivoimaloiden rakentamista. Kansa on kahtia jakautunut: ne jotka hyötyvät tuuli- ja aurinkovoimasta, kannattavat sitä, ja monet muut vastustavat. Vapun aikaan sähkön hinnat putosivat alimpiin lukemiin sitten joulun 2012, eli keskiarvo noin -24 euroa/MWh, ja alimmat tunnit jotain -67 EUR/MWh. Sähkön tukkuostajille suorastaan tyrkytettiin rahaa, syynä juhlapäivän melko alhainen kulutus ja tuuli- ja aurinkovoiman suuri tuotanto. Tuuli- ja aurinkosähkön tuottajille on etuoikeus verkossa, eli he saavat tariffihintaa markkinahinnasta riippumatta. Samaan aikaan tavalliset kuluttajat maksavat Euroopan toiseksi korkein sähkön hintaa. Ei ihme että aika moni alkaa olla tyytymätön energiakäänteeseen ja kahtiajako syvenee. "Tämä on posketonta rahan tuhlausta. Energiapoliittinen uudistus ei koskaan tule toimimaan, eläkkeellä oleva insinööri puhisee ja esittelee pellon laidalla omia laskelmiaan." - toteamuksia
Pistetään Tshernobyl-toistoviestien sekaan vähän asiaakin,
Saksan energiapolitiikka on valinnut erikoisen, epäonnistuneen tien.
Viimeisten 10 vuoden aikana (vuodet 2006-2016) Saksan ydinsähkön vuosituotantoa on vähennetty noin 77 TWh. Fossiilisähkön vuostuotanto samalla ajalla on alentunut vain noin 17 TWh , kun aurinko tuulisähkön vuosituotantoa on lisätty yhteensä noin 83 TWh/vuosi.
Sillä aikaa kun muu Eurooppa on pyrkinyt alentamaan CO2-päästöjä, Saksa on korvannut hiilineutraalia ydinsähköntuotantoa aurinko-tuulisähköllä säilyttäen hiilisähköntuotantonsa korkean määrän lähes ennallaan.
Saksan s. energiakäänne on epäonnistunut tärkeimmässä tavoitteessaan; ilmastopäästöjen alentamisessa. - NoinhanSeOn
http://instituteforenergyresearch.org/analysis/france-germany-turn-coal/
Saksan energiakäänteen paljolti vaiettuna kääntöpuolena on turvautuminen kivihiileen ydinvoiman korvikkeena. Viimeisen viiden vuoden aikana Saksa on rakentanut noin 10 GW uutta hiilivoimaa ja rakentaminen jatkuu, kun loppukin ydinvoima suljetaan 2022 mennessä.
Ranskassa on suunnitteilla ydinenergian osuuden vähentäminen sähköntuotannossa 50 %:iin vuoteen 2025 mennessä (tuota aikarajaa tullaan todennäköisesti myöhentämään). Linkkiartikkeli kertoo että Ranskassakin tämä todennäköisesti merkitsee hiilivoiman määrän kasvattamista - ja hiilidioksidipäätöjen lisääntymistä. Mutta viheruskovaiset aplodeeraavat! - Lakineuvos
Saksan epäonnistuneeseen Energiakäänne-sekoiluun liittyy monia kummallisia seikkoja, yhtenä niistä laiton ydinvoimavero.
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005243888.html?ref=rss
Perustuslakituomioistuin päätti: Saksan ydinvoimavero on laiton
Vero oli osa Saksan politiikkaa, joka tähtää siirtymiseen uusiutuviin energianlähteisiin. Vero oli voimassa vuosina 2011–2016 ja sen tarkoituksena oli leikata ydinvoimayhtiöiden kannattavuutta. - NoinhanSeOn
Ydinvoimaholokausti on osuva nimitys Saksan energiakäänteelle. Sen arkkitehteja ovat Vihreät, jonka juuret johtavat vanhoihin natseihin ja turhautuneisiin kommunisteihin. Tässäkin tapauksessa ydinvoiman hävittäminen on päätarkoitus ja esim. kasvihuonekaasujen päästöjen vähentäminen on varsin toissijaista. Massiivisella propagandalla varmistetaan etteivät kansalaiset nouse vastarintaan ja toisinajattelijat vaiennetaan. Mitkään uhraukset suuren päämäärän saavuttamiseksi eivät ole liiallisia.
- NoinhanSeOn
Kuva ei valehtele. Vihreiden perustajilla oli natsijuuret. http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220951-kuva-jonka-maailman-vihreat-haluaisivat-havittaa
So what? Sekö on totuutesi Saksan energiakkäänteestä? Kohta kai täytyy pyytää jo nimimerkkiä FaktaaKehiin, keskustelun avajaa, sietämään hölmöytesi.
Viite:
"NoinhanSeOn
16.6.2017 21:39
Kuva ei valehtele. Vihreiden perustajilla oli natsijuuret. http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220951-kuva-jonka-maailman-vihreat-haluaisivat-havittaa "
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-90224356
- K.Late
"Vihreät, jonka juuret johtavat vanhoihin natseihin ja turhautuneisiin kommunisteihin. "
Älä viitsi mennä näin alas. Suomalaisten myötähäpeävarastoillakin on rajansa.
Saksan päätökset tehdään demokratian puitteissa. Siellä ei ole tapahtunut mitään vallankumousta, eikä vihreä diktatuuri(natsit, stalinistit jne) ole ottanut valtaa. Saksa on Euroopan teknologiajohtaja, jonka rinnalla Suomi on lähiinnä vain piipertäjä. koettakaa nyt tajuta, että te ette olisi parempia Saksan johtajia, eikä teiltä kysymään yhtään mitään.
Saksa hakee uutta linjaa ja voihan siinä mennä asiat myös pieleen. Se on sitten Saksan päätös tehdä ne lopulliset johtopääkset.
Kameata katsoa tätä teidän uikutusta. - K.Late
Ensin heität todistamattmia syytöksiä natsi-yhteyksistä (jotka jo sinällään riittäisi oikeussaliin asti) ja sitten vielä jostakin kummalisesta ajatuksenkieltolaista, joka ei edes liity aiheeseen ja joka jo sinällään kuullostaa sadulta tai vainoharahaisen mielen ajelehtimiselt. Tämäkö on asiakeskustelua? Jos se sitä, ainakin surkeinta mihin olen koskaan törmännyt. Kyllä nyt on eväät pahasti loppu.
- NoinhanSeOn
Tottahan tuo on. Itse kukin voi tarkistaa Saksan Vihreiden ensimmäisen puheenjohtajiston taustat.
Ja Ruotsin ajatuksenkieltolaki, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, on totta. Ja on ihmeellistä ettei Ruotsin lehdistö nostanut siitä hälyä, sillä niin vastoin se on perusoikeuksia. Ruotsissa vallitsi melkoinen itsesensuuri ja ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvat vaiennettiin tehokkaasti.
Sama pätee Saksassa nykyään. Energiakäänteestä saa esittää vaain myönteisiä asioita ja ydinvoimasta kielteisiä. Ydinvoimaan myönteisesti suhtautuva tiedemies huomaa joutuvansa sivuraiteelle ammattiuralla. Kansainvälisissä kokouksissa saksalaiset "asiantuntijat" esittävät systemaattisesti ydinvoimakielteisiä kannanottoja.
Stuxnet taasen näköjään hermostuu näistä totuuksista ja tehtailee ilmiantoja. Ruohonjuuritason vihersensuuria. - NoinhanSeOn
Ruotsin ajatuksenkieltolaki oli voimassa lähes 20 vuotta. Se kumottiin vasta 2006, saman vuonna, jolloin Forsmarkin ydinvoimalaitoksella tapahtui kaksi käyttöhäiriötä, joista toisella oli ainekset kehittyä huomattavasti vakavammaksikin. Ruotsissa varmaan herättiin huomaamaan, että ajatuksenkielto esti ydinvoimalaitosten turvallisuuden ylläpitoa analyysien, suunnittelun ja uusien laitteiden hankinnan kautta. Siten Ruotsin ydinvoiman vastustajat itse asiassa heikensivät merkittävästi kansalaisten turvallisuutta.
Mutta tarkoitus pyhittää keinot, sanoivat jo jesuiitat aikoinaan. Sama ilmiö on nykyään nähtävissä energiakäänne-Ssksassa. Yhteistä netseille, kommunisteille ja vihreille on kuvitelma oman aatteen ylemmyydestä. - NoinhanSeOn
Vihersensuuri iskee. Ruotsin ajatuksenkieltolaki on pala ydinvoiman vastustajien häpeällistä menneisyyttä, eikä siitä keskustelemista näköjään sallita.
- hehehhei
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-90236212
"Vihersensuuri iskee. Ruotsin ajatuksenkieltolaki on pala ydinvoiman vastustajien häpeällistä menneisyyttä, eikä siitä keskustelemista näköjään sallita."
Tietoa Ruotsin Ajatuksenkieltolain "äidistä":
https://sv.wikipedia.org/wiki/Birgitta_Dahl
Under sin tid som energiminister blev Birgitta Dahl upphovsman till Lagen om kärnteknisk verksamhet, som trädde i kraft 1984 och bland annat förbjöd såväl uppförande som planering av nya kärnreaktorer i Sverige, men som inte innebar några restriktioner mot forskning och utveckling eller export av kärnkraft.
Mielestäni palstan ja ketjun aihepiiriin sopii hyvin vertailu myös Ruotsin ydinenergialinjauksista. Sekä Saksan Energiakäänne (Energiewende) että Ruotsin Ajatuksenkieltolaki (Tankeförbudet) vaikuttivat ydinvoiman asemaan energiantuotannossa. - NoinhanSeOn
http://notrickszone.com/2017/05/19/germanys-energiewende-an-economic-social-and-ecological-disaster-writes-top-german-socialist/#sthash.KRzY1FM4.dpbs
Saksan energiakäänne on ollut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti tuhoisa. Näin varoittaa omaa energiakäännettään suunnittelevia sveitsiläisiä Otto Georg Schily, joka on yksi Saksan vihreän puolueen perustajista mutta siirtyi myöhemmin sosialisteihin. Perusteluina on seuraavaa.
* Energiakäänne maksaa kuluttajien sähkölaskuissa nykyään 25 mrd€ ja kustannukset nousevat vuosi vuodelta
* Energiakäänne on sosiaalisesti epäoikeudenmukainen sillä matalan tulotason ihmiset siirtävät rahaa varakkaiden tuulivoimaloiden ja aurinopaneelistojen omistajille
* Energiakäänne on pilannut saksalaista maisemaa
* Energiakäänne on todennäköisesti tuhonnut enemmän työpaikkoja kuin synnyttänyt
* Energiakäänne on kääntänyt hiilidioksidipäästöjen ennen laskevan suunnan tasaiseksi ja jopa nousuun
* Sähkönsiirtoverkon vakaus on heikentynyt merkittävästi. - K.Late
"Mielestäni palstan ja ketjun aihepiiriin sopii hyvin vertailu myös Ruotsin ydinenergialinjauksista. "
Totta kai. Ja tuo "ajatuksenkieltolakikin" oli aivan normaali toimenpide sen jälkeen, kun parlamnetaarisesti oli päätetty, ettei uusia ydinvoimaloita enää rakenneta. Se rajoitti vain uusien projektien aloittamisen, ei tutkimusta eikä kehittämistä ja ennenkaikkea se ei rajoittanut turvallisuuden parantamista. Olet siis johdattanut keskustelijoita harhaan. Ja muista, että laista voi päättää vain kansanedustuslaitos, ei mikään yksittäinen puolue tai taho.
Se että Ruotsissa rajoitettiin uusien hankkeiden käynnistämistä on ymmärettävää tai ainakin meidän suomalaisten pitäisi se ymmärtää. Esimerkiksi Suomen viides ydinvoimala oli jo vuoteen 1986 mennessä niellyt 500-600 miljoonaa pelkästään esivalmisteluihin, pöytälaatikkosuunnitelmiin ja mainoskampanjoihin (mm ydinvoimanuoret ja perusvoimakampanja). Siis nuo rahat valuivat hiekkaan Tsernobylin jälkeen (no ei kokonaan, perusvoimakampanjasta jäi tietty pakkomielle kansaan).
On täysin älytöntä ja epärehellistä väittää, että ydinvoimaloiden turvallisuus vaarantuu, jos päätetään, ettei uusia voimaloita rakenneta. Todellakin propagandistinen väite mutta kun se tulee samalta taholta, joka hakee vihreiden natsiyhteyksiä, niin se on jopa ymmärettävä. Fanaattinen usko synnyttää fanaattisen katkeruuden ja pettymyksen - asiatieto korvautuu loanheitolla ja valheilla..- NoinhanSeOn
Faktaa on, että Ruotsin ydinvoimalaitosten kunto ja ydinvoimien käyttäjien pätevyys jäivät huimasti jälkeen Suomesta kansanäänestyksen jälkeen, ja yksi syy siihen oli mainittu ajatuksenkieltolaki.
- K.Late
"Faktaa on, että Ruotsin ydinvoimalaitosten kunto ja ydinvoimien käyttäjien pätevyys jäivät huimasti jälkeen Suomesta kansanäänestyksen jälkeen, ja yksi syy siihen oli mainittu ajatuksenkieltolaki. "
Päätös luopua ydinvoimasta johti Ruotsissa luonnollisesti siihen, että alasta tuli epäseksikäs, sillä ei nähty olevan erytyistä tulevaisuutta. Mutta ydinvoimaan panttivakeuteen ei saisi liittyä ajatusta, että ydinvoimasta ei voida koskaan enää luopua, koska se vaarantaa ydinturvallisuuden.
Ehkä Ruotsi vain mokasi, kun se ei luopunut ydinvoimasta vaan jättäytyi pantivankitilanteeseen. Jos ydinturvallisuusresursseja vähennettiin, niin silloin varmaan toimittiin vastoin omaa ydinenergialakia.
Otit esiin Forsmakissa tapahtuneet läheltäpititilanteet. Väittäisin, että vbuoden 2006 tapahtumalla ei ollut mitään tekemistä lainsäädännön kanssa. Turvatoimet oliva alunperinkin väärin suunniteltu ja UPS-varasyöttöjen asetukset olivat virhelliset ja jääneet testaamatta, yli kymmenen vuoden ajan. Sama olisi voinut tapahtua Suomessa, jossa sisarvoimalat ovat nekin ilman passiivista jäähdyysjärjestelmää (joka nyt tänä vuonna on tulossa).- NoinhanSeOn
Olkiluodon tilanne selvitettiin Ruotsin tapauksen jälkeen ja todettiin, että Suomessa ei ollut vastaavaa ongelmaa.
- K.Late
"Olkiluodon tilanne selvitettiin Ruotsin tapauksen jälkeen ja todettiin, että Suomessa ei ollut vastaavaa ongelmaa. "
Tiedän. Kyse oli ups-syöttölaitteista, joiden tehtävänä oli tuottaa jännite hätädieselgeneraattoreiden takometreille. Niissä oli väärä asetus, jonka johdosta ylijännitetilanteessa myös lähtöpuoli kytkeytyi pois päältä. Forsmarkin suojelusenkelistä tuli jo käsite, kun kaksi EDG:tä käynnistyi jostakin syystä väärästä asetuksesta huolimatta.
Hyvällä tuurilla mennään. - hiilipeikko
Hyvä kysymy: Millä tuotetaan sähkö silloin kun ei tuule tai paista”
Viitejutussa Fortumin Saksan maajohtajan ajatuksia Saksan energiakäänteestä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/vattenfallin-saksan-maajohtaja-tuomo-hatakka-seuraavaksi-kyse-on-siita-milla-tuotetaan-sahko-silloin-kun-ei-tuule-tai-paista-6658103 - hiilipeikko
Hyvä kysymy: Millä tuotetaan sähkö silloin kun ei tuule tai paista”
Fortumin Saksan maajohtajan ajatuksia Saksan energiakäänteestä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/vattenfallin-saksan-maajohtaja-tuomo-hatakka-seuraavaksi-kyse-on-siita-milla-tuotetaan-sahko-silloin-kun-ei-tuule-tai-paista-6658103 - K.Late
"Hyvä kysymy: Millä tuotetaan sähkö silloin kun ei tuule tai paista”
Luonnollisesti se tuotetaan silloinkin jollakin menetelmällä ja nyt siihen haetaan vain puhtaanpaa ja energiatehokkaampaa mallia.
Hei, te hyvien kysymysten einsteinit, kysymys teille valopäille: uskotteko, että mikään teollinen valtio antaisi sähkönsä loppua aika ajoin?- FaktaaKehiin
http://dailycaller.com/2017/02/28/germany-facing-mass-blackouts-because-the-wind-and-sun-wont-cooperate/
Eräällä teollisuusvaltiolla oli hilkulla viime tammikuun 24 päivänä.
- Walopää
K.Late, "Luonnollisesti se tuotetaan silloinkin jollakin menetelmällä "
Pistäs Late viestillä näkyviin oma konkreettinen vastauksesi, millä tuotetaan sähkö silloin kun ei tuule tai paista? - K.Late
"Pistäs Late viestillä näkyviin oma konkreettinen vastauksesi, millä tuotetaan sähkö silloin kun ei tuule tai paista? "
Suomen kaltaisessa teollisuusvaltiossa, jossa on suhteellisen hyvin vesivoimaa, uskotaan että aurinko- ja tuulivoiman osuus voi olla yhteensä noin 20% kokonaiskapasiteetista. Enin osa tästä olisi tuulivoimaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi 20% mahdollisesta kapasiteetista. Se tarkoitta vain yksinkertaisesti sitä, että silloin kun tuulee ja paistaa käytetään näitä ja säädetään muuta voimaa alas. mutta jos ei tuule tai paista niin silloin käytetään muuta helposti säädettävää voimaa, kuten Suomessa vesivoimaa, bioenergiaa jne.
Ymmärrän kyllä, että tämä on teille mitä-sitten-jos ei-paista-einsteineille vaikea yhtälö nieltäväksi. Mutta eiköhän se siitä, kun muutama vuosi menee, tai ehkä muutama vuosikymmen.- NoinhanSeOn
Suomessa yön ja päivän välinen kulutusero on noin 2000 MW, eli suunnilleen sam kuin vesivoiman määrä. Kotimainen vesivoima tarvitaan aika suuressa määrin tuohon säätöön. Kun olen katsonut tuulivoiman tuotantograafeja Fingridin sivuilta, ei ole kovinkaan harvinaista että tuulivoiman tuotanto kasvaa yöhön siirryttäessä. Kun vesivoimalaitosten patoluukut on suljettu kulutuksen vähetessä ei niitä voi sulkea toista kertaa tuulivoman tuotannon kasvaessa. Eli vesivoimaa ei voi korvamerkitä tuulimyllyjen varavoimaksi.
Kun lauhdevoimalaitokset ovat hävinneet ydinvoimalaitoksia lukuunottamatta, meillä on aika vähän muuta helposti säädettävää voimaa. Tietysti on pohjoismainen vesivoima, joka pystyy ainakin vielä huolehtimaan pohjoimaisen tuulivoiman heilahteluista, joka voi olla yli 8 GW vuorokauden sisällä. - Uusiutuva.maakaasu
NoinhanSeOn kirjoitti:
Suomessa yön ja päivän välinen kulutusero on noin 2000 MW, eli suunnilleen sam kuin vesivoiman määrä. Kotimainen vesivoima tarvitaan aika suuressa määrin tuohon säätöön. Kun olen katsonut tuulivoiman tuotantograafeja Fingridin sivuilta, ei ole kovinkaan harvinaista että tuulivoiman tuotanto kasvaa yöhön siirryttäessä. Kun vesivoimalaitosten patoluukut on suljettu kulutuksen vähetessä ei niitä voi sulkea toista kertaa tuulivoman tuotannon kasvaessa. Eli vesivoimaa ei voi korvamerkitä tuulimyllyjen varavoimaksi.
Kun lauhdevoimalaitokset ovat hävinneet ydinvoimalaitoksia lukuunottamatta, meillä on aika vähän muuta helposti säädettävää voimaa. Tietysti on pohjoismainen vesivoima, joka pystyy ainakin vielä huolehtimaan pohjoimaisen tuulivoiman heilahteluista, joka voi olla yli 8 GW vuorokauden sisällä.Saksassa asia hoidetaan edelleen ruskohiilellä ja maakaasulla, eikä päättäjien ihme värähdä vähääkään. Suuret tekee ja pienet vikisee.
- Walopää
"Suomen kaltaisessa teollisuusvaltiossa, jossa on suhteellisen hyvin vesivoimaa, uskotaan että aurinko- ja tuulivoiman osuus voi olla yhteensä noin 20% kokonaiskapasiteetista. Enin osa tästä olisi tuulivoimaa. Mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi 20% mahdollisesta kapasiteetista. Se tarkoitta vain yksinkertaisesti sitä, että silloin kun tuulee ja paistaa käytetään näitä ja säädetään muuta voimaa alas. mutta jos ei tuule tai paista niin silloin käytetään muuta helposti säädettävää voimaa, kuten Suomessa vesivoimaa, bioenergiaa jne. "
Jokin tuossa mättää?
Oletetaan, että Suomessa aurinko- ja tuulivoiman osuus voi olla 20% sähkön vuosikulutuksesta.
Muilla tavoilla pitäisi siis tuottaa 80%. Vesivoiman osuus voi olla maks. 15%.
Sen jälkeen pitäisi muilla tavoilla kattaa vielä 65% sähkön vuosikulutuksesta Suomessa.
Kertokaa K.Late ja kumpp., miten tuon 65% Suomen sähkön vuosikulutuksesta katetaan , ilman ydinvoimaa?Asiasta on tutkimuksia ja visioita tyyliin "Suomi 100% ydinvoimavapaaksi", myös suomenkielisiä. Kuka osaisi sanoa toteutuuko niistä mikään? Tsekkaa uutuvat energiat palstaa. Tässä keskustelussa on aiheena Saksan energiakäänne.
- Walopää
Kertokaa K.Late ja kumpp., miten tuon 65% Suomen sähkön vuosikulutuksesta katetaan , ilman ydinvoimaa?
Stuxnet ehti jo vastaamaan. K.Laten vastausta odotellaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-90265231 - K.Late
"Kertokaa K.Late ja kumpp., miten tuon 65% Suomen sähkön vuosikulutuksesta katetaan , ilman ydinvoimaa? "
Taas pikkuisen outo kysynys, johon sinun pitäisi tietää vastaus. Nyt kun tehty nämä valinnat, niin mennään nykyisillä, ei siinä sen kummempaa ole. Ydinvoimaan jää panttivangiksi ja siitä on vaikea luopua ilman todella isoja ponnistuksia ja panostusta. - Walopää
"Kertokaa K.Late ja kumpp., miten tuon 65% Suomen sähkön vuosikulutuksesta katetaan , ilman ydinvoimaa? "
K.Late, "Taas pikkuisen outo kysynys, johon sinun pitäisi tietää vastaus. "
Jep, tiedän vastauksen, kun mennään nykyisillä (kotimaisen ydinvoiman osuus kolmasosa Suomen sähköntuotannosta).
En tiedä vastausta, jos ydinvoimasta luovutaan. Etkä tunnu Late sinäkään tietävän. - saksak
Uusiutuvien palstalta Totuus Saksan energiakäänteestä aiheeseen liittyvä linkki tännekin;
http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-se-on-taas-todistettu-saksan-malli-kohti-paastotonta-yhteiskuntaa-on-susi-6617395?utm_source=UusiSuomi&utm_medium=ohjausboksi&utm_campaign=Ohjausboksi&utm_content=uutisartikkeli - NoinhanSeOn
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10154523329399527&set=gm.1429805797051552&type=3&theater
Linkissä graafeja hiilivoimalaitoksista. Niiden aikakausi alkoi 60 vuotta sitten. Määrä lisääntyi nopeasti, kunnen kääntyi laskuun noin 30 vuotta sitten. Sattumoisin samaan aikaan kun ydinvoimalaitosten määrä kasvoi nopeasti.
Noin 10 vuotta sitten hiilivoimaa ei rakennettu lainkaan, kunnes niiden määrä alkoi taas nopeasti lisääntyä. Sattumoisin samoihin aikoihin kun myös uusiutuvaa energiaa alettiin lisätä. Ja uusia hiilivoimalaitoksia näyttää olevan erityisesti energiakäänne-Saksassa. - TottakinMukaan
Energiakäänne on usein pelkkää puhetta olettamuksista. Käytännön todellisuudessa pelkällä uusiutuvalla ei sähköntuotanto joissakin valtioissa ei onnistu. Tarvitaan vähintään CO2-vapaata tuotantoa, kuten ydinvoimaa. Nyt Suomen ympäri vuoden toimivaa ns. bioenergiaa uhkaa EU.n byrokratia. Vaikka puunkasvu Suomessa ylittää vuosittaisen kaiken hakkuun niin se ei ehkä riitä EU.lle. Tulee 2 mahdollisuutta, eli puhua faktat EU.lle tai lähteä pois koko byrokratiajärjestöstä. Saksahan on nykyään hiilivoiman renki, mutta Suomi haluaa pysyä kilttinä mallioppilaana.
- Luki-laki
Missä EU siellä ongelma on legendaarinen sanonta menneiltä vuosilta. Jos hakkuista tulee jotain ongelmia Suomelle, niin lobbaus on mennyt pieleen. Metsää kasvaa joka vuosi hakkuita enemmän, mutta on asiaa osattu kertoa päättäjille selvästi?
- NoinhanSeOn
http://www.spiegel.de/wissenschaft/mensch/fuenf-millionen-tonnen-mehr-treibhausgase-a-1161374.html
Saksan hiilidioksidipäästöt ovat kuluvan vuoden alkupuoliskolla lisääntyneet 1,2 % vuodentakaisesta. Ja ne lisääntyivät viime vuonnakin. Merkel yhä havittelee vuodelle 2020 asetetun tavoitteen saavuttamista ja ehdottaa pikaputsausta. Mutta taitaa olla myöhäistä rypistää, kun on jo housuissa. - NoinhanSeOn
https://www.odi.org/sites/odi.org.uk/files/resource-documents/11494.pdf
Linkkiraportin taulukossa 1 on esitetty hiilivoimalaitosten aiheuttamat ennenaikaiset kuolemat Euroopassa, hiilivoimaa tuottavien maiden mukaan jaoteltuina. Puola johtaa, mutta hyvänä kakkosena tulee energiakäänne-Saksa, 4350 ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Nousisi hirveä metakka, jos ydinvoima aiheuttaisi edes prosentin noista kuolemista, mutta Saksan viherlehdistö suhtautuu stoalaisen tyynesti hiilivoimakuolemiin. Sehän on välttämätöntä tukivoimaa vaihtelevatehoisille uusiutuville!Tiesitkö, että ydinjäte säilyy vaarallisena satoja tuhansia vuosia? Ja että ydinjäte sisältää radioaktiivisia aineita, joiden vaikutusaika on satoja miljoonia vuosia. Kukaan ei tietää kuinka paljon ne tulee tappamaan tai tekemään mutaatioita kaikille eläville. Siinä yksi perusteltu syy saksalaisille luopua ydinvoimasta - ennen hiilivoimasta luopumista, koska ydinvoimalat tarvitsevat hiilivoimaa säätövoimakseen, eikä Saksalla ole vielä tarpeeksi uusiutuvia energioita siihen tarkoitukseen.
- Syitäonmonia
stuxnet kirjoitti:
Tiesitkö, että ydinjäte säilyy vaarallisena satoja tuhansia vuosia? Ja että ydinjäte sisältää radioaktiivisia aineita, joiden vaikutusaika on satoja miljoonia vuosia. Kukaan ei tietää kuinka paljon ne tulee tappamaan tai tekemään mutaatioita kaikille eläville. Siinä yksi perusteltu syy saksalaisille luopua ydinvoimasta - ennen hiilivoimasta luopumista, koska ydinvoimalat tarvitsevat hiilivoimaa säätövoimakseen, eikä Saksalla ole vielä tarpeeksi uusiutuvia energioita siihen tarkoitukseen.
Uusiutuvat tarvitsevat hiilivoimaa ja siis tappavat tuhansia heti. Ydinvoima mahdollisesti pari joskus tuhansien vuosien kuluttua. Ihmisten nopea tappaminen on välitön seuraus ydinvoimasta luopumiselle.
- kunhanoikaisin
"Tiesitkö, että ydinjäte säilyy vaarallisena satoja tuhansia vuosia? "
Väärä väite!
Suurin osa ydinjätteestä säilyy vaarallisena ikuisesti (muuttuu lyijyksi, joka on myrkyllinen raskasmetalli).joo, olet oikeassa - noinhan olen usein itsekin sanonut. Paitsi että koko ydinjäte on aikanaan lyijyä.
Nyt jäi yksi tärkeä sana pois, näin piti kirjoittaman.
"Tiesitkö, että ydinjäte säilyy radioaktiivisesti vaarallisena satoja tuhansia vuosia?"
- AiheellinenEpäilys
"...hyvänä kakkosena tulee energiakäänne-Saksa, 4350 ennenaikaista kuolemaa vuosittain"
Luulisi, että tuo tieto koskettaa saksalaisia paljon enemmän kuin se, kuinka monta kuolemaa ydinjäte mahdollisesti aiheuttaa satojen tuhansien vuosien kuluessa. - NoinhanSeOn
http://www.hs.fi/paivanlehti/28082017/art-2000005342728.html?share=b1d8a91684b9333fa295a9396b92e2d1
http://www.hs.fi/paivanlehti/28082017/art-2000005342729.html?share=bbc78bf99ac3efb787c85ebd522ae776
Tämän päivän Hesarissa on hyvät jutut Saksan energiakäänteestä otsikolla Energiakäänne viekin väärään suuntaan. "Totuus kuitenkin on, että vaikka Saksa yhtenä päivänä puolustaa näyttävästi kansainvälisiä ilmastositoumuksia ja Pariisin ilmastosopimusta, seuraavana päivänä se on jo lisäämässä fossiilisten polttoaineiden käyttöä omassa energiantuotannossaan." Toimittajatkin alkavat pikku hilaa huomata, että keisarilla ei ole vaatteita. - Walopää
Poliittinen päätös luopua ydinvoimasta johti hiilenpolton lisäämiseen Saksassa. Energiakäänne-Saksa on Euroopan pahin ilmaston saastuttaja.
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/hiilidioksidipaastojen-kasvu-pysahtyi-saksa-on-paradoksi-6673877
EU-maiden suurin päästölähde Saksa on yhdenlainen kummajainen. Paljon puhuttu Energiewende ei näy puhtaampana energiantuotantona, pikemminkin päinvastoin.
Siinä missä esimerkiksi Isossa-Britanniassa energiantuotannon päästöt ovat vähentyneet kymmeniä prosentteja, Saksassa ne ovat pysyneet ennallaan vuodesta 2010 lähtien ja viime vuonna ne jopa kasvoivat.
”Saksa on paradoksi. Kun se luopuu ydinvoimasta, ei ole muuta korvaavaa tuotantotapaa kuin hiilivoima. Maahan kyllä rakennetaan paljon uusiutuvaa tuuli- ja aurinkosähköä, mutta varastointi on edelleen ratkaisematta. - NoinhanSeOn
https://beta.oikeamedia.com/o1-18959
Saksan Vihreiden kannatus on romahtamassa ja puolue saattaa menettää kaikki paikkansa liittopäivillä ja liittoneuvostossa, maanantaina julkaistun artikkelin mukaan Der Spiegelissä.
Äänestäjät saattavat rankaista vihervasemmistopuolueita, koska Saksan sähköntuotanto ja jakelu lähestulkoon romahtivat tammikuussa huonosti tuottavien tuulimyllyjen ja aurinkopanelien vuoksi. Poikkeuksellisen pilviset säät ja epänormaalit tuulet aiheuttivat pitkiä sähkökatkoja. Koko valtakunnan verkko olisi pimentynyt tammikuun 24. ellei koko maan kaikkia varavoimaloita olisi otettu käyttöön, viimeisenä epätoivoisena keinona, kertoi Michael Vassiliadis, energialaitosten yhdistyksen johtaja.
Saksalaisille alkaa lopultakin paljastua totuus energiakäänteestä!Ottamatta kantaa itse viestiin, tuo lähde vaikuttaa äärimmäisen epäilyttävältä. Tulee mieleen MV-tasoinen sonta.
En luonnollisestikaan klikkaa.- Noinkohan
Artikkeli perustuu Der Spiegel -nimiseen valemediaan ja siksi saattaa olla epäluotettava.
- NoinhanSeOn
https://www.cleanenergywire.org/news/germany-set-widely-miss-climate-targets-env-ministry-warns
Keisarilla ei ole vaatteita, Saksan energiakäänne on epäonnistunut pahoin, sen myöntävät jo valtaapitävätkin, vain vannoutuneimmat vihreät jaksavat enää pitää hypetystä yllä!
Saksan ympäristöministeriön raportti paljastaa, että hiilidioksidipäästöjen vähennykset tulevat jäämään kauas tavoitteesta, joka oli 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Nyt havitellaan 31,7-32,5 % vähennyksiä ja saatetaan jäädä jopa 30 % tasolle. Eli kuluvana vuosikymmenenä päästöt eivät vähenisi käytännössä lainkaan.
Energiakäänteeseen kulutetuilla noin 200 mrd eurolla on siis käytänössä poistettu puolet ydinvoimasta päästöjen pysyessä ennallaan. Osoitus ydinvoiman tehokkuudesta päästöjen vähentämisessä. 2022 mennessä pitäisi sulkea loput ydinvoimasta. Mikä merkitsee päästöjen kasvua. Ja vuoden 2030 tavoite, 55 % päästövähennykset, on suorastaan utopistinen.
Ja Fortumin hiilivoimalakaupat näyttävät entistäkin paremmilta. - NoinhanSeOn
https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-06-09/macron-said-to-push-for-franco-german-c02-emissions-price-floor
Ranskan presidentti Macron on ehdottanut eurooppalaista pohjahintaa hiilidioksidipäästöille, 30 €/tCO2, mikä olisi noin kuusinkertainen nykyhintaan verrattuna. Ajatuksen myyminen Saksalle näyttää vaikealta, sillä Saksan mielestä Ranska noudattaa vääränlaista (vähähiilistä) energiapolitiikkaa. - COkaksi
Saksan CO2- päästöt ovat koko 2010-luvun pysyneet tasolla n. 900-950 Mt /vuosi. Energiakäänne ei ole tuonut Saksan CO2-päästötasoon olennaista muutosta.
Ranskan presidentin ehdotus hiilidioksidipäästöille 30 e/t CO2 merkitsisi saksalaisille noin 27 miljardin euron kustannusta/vuosi eli suunnilleen saman verran kuin Saksassa uusiutuvan energian tukiin on mennyt vuosittain energiakäänteen aikana.Todistaa sen että ydinvoima on surkea päästövähentäjä (noin puolet Saksan ydinvoimaloista alasajettu). Ydinvoima oikeastaan vain kiihdyttää ilmastonmuutosta, välillisesti talouden kautta. Näihin päiviin asti talous on ollut suurin ilmansaasteiden aiheuttaja.
- NoinhanSeOn
https://energytransition.org/2016/11/grid-prices-in-germany-rise-faster-than-renewables/
http://www.powerengineeringint.com/articles/2016/10/german-power-link-to-treble-in-cost-to-16-7bn.html
Uusiutuvan energian puolestapuhujat mielellään kertovat, miten uusiutuva energia mahdollistaa paikallisverkot, ja kallista sähkön siirtoa pitkien etäisyyksien yli tuskin edes tarvitaan. Tuossa kaksi linkkiä, jotka kertovat ihan toista. Runkoverkkomaksut ovat nousemassa 80 %. Ja siirtolinja Pohjanmeren tuulivoima-alueelta Etelä-Saksaan tulee maksamaan tuollaiset 15 mrd€. Vaihtelevatehoisen uusiutuvan energian valtavat järjestelmäkustannukset Sakasassa ovat pikku hiljaa realisoitumassa, vaikka vataa ollaan 20 % tasolla. - NoinhanSeOn
http://polet.network/blog/2015/11/7/is-the-nuclear-lobby-against-renewables-or-against-coal
Linkissä on mielenkiintoinen vertailu Japanin ja Saksan sähköntuotantosuunnitelmista ennen ja jälkeen Fukushiman onnettomuuden. Se osoittaa pääsääntönä, että ydinvoima korvautuu hiilellä, eikä uusiutuvilla energioilla. - Uniperi
heh heh Saksan energiakäänne rules,
https://www.talouselama.fi/uutiset/kaikki-vaittavat-pyrkivansa-siita-eroon--mutta-hiilesta-onkin-taas-pula-ja-sen-hinta-nousee/1278a5ab-65db-3d06-9282-cec0a6c224ed?ref=ampparit:3ab0
"Markkinoille iskenyt hiilipula on surkuhupaisaa maailmassa, jossa kaikki väittävät kilvan pyrkivänsä eroon hiilen polttamisesta – mutta polttavat sitä yhä käytännössä vanhaan malliin.
Euroopassa esimerkiksi hiilen suurkuluttaja Saksa ei ole pystynyt hiilenkulutustaan vähentämään.
Fortumin tavoittelema saksalainen energiayhtiö Uniper on jopa rakentamassa Saksaan upouutta tuhannen megawatin hiilivoimalaa, joka käynnistyy ensi vuonna.
Saksa tahtoo ennen kaikkea sulkea ydinvoimalansa. Jollain sähköä pitää tehdä kuitenkin myös silloin kun ei tulle tai paista – kuten Uniper mainoslauseessaankin toistaa." - NoinhanSeOn
http://pipa01.blogspot.fi/2016/09/energiakaanne-ja-sahkokatkos-day-after.html
Hyvä blogi Saksan energiakäänteestä ja suuren sähköpimennyksen mahdollisuudesta saksalaisen asiantuntijan kirjoitelman pohjalta. - NoinhanSeOn
http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/sahkon-kuluttajille-maksettiin-taas-saksassa-sahkon-kaytosta-6685929
Saksan sähköpörssissä sähköntuottajat joutuivat maksamaan sähkönostajalle sähkön kulutuksesta jälleen lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun Keski-Euroopassa tuuli rajusti. Leipzigin sähköpörssissä megawattitunnin hinta painui negatiiviseksi 27. lokakuuta. Sen jälkeen kahden päivän ajan tuottajat maksoivat keskimäärin 52 euroa sähköpörssissä sähkönostajille, hetkittäin jopa 80 euroa megawattitunnilta.
Kansalaiset, yritykset ja muut kuluttajat maksavat kuitenkin viime kädessä negatiiviset hinnat maan uusiutuvan sähkön tukijärjestelmän kautta. Kuluttajat maksavat sähkölaskun yhteydessä uusiutuvan sähkön tukimaksua, joilla taataan sähköntuottajille tietty tuotto. 2000 sähköä käyttävällä teollisuuslaitoksella on etuoikeus olla maksamatta maksua. EEG-maksulla on kerätty yhteensä 25 miljardia euroa vuosittain. - NoinhanSeOn
http://www.reuters.com/article/us-germany-politics/greens-fdp-make-concessions-in-german-coalition-talks-idUSKBN1D70YF
Saksan vihreät lähtivät hallitusneuvotteluihin kovilla vaatimuksilla hiilivoiman käytön Ja polttomoottoriautojen käytön lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Taisi olla teatteria, sillä nyt kaikista aikarajoista on luovuttu ja tavoitteet ovat lähinnä toiveiden tasolla. - K.Late
Saksalainen UNIPER on tehnyt hyvä voittoja, kun Ranskan ydinvoimalat ovat lähinnä lepäilleet. Ostetusta hiilivoimasta ei jää paskasia jalanjälikiä omalle parketille.
http://www.ts.fi/uutiset/talous/3720421/Fortumin havittelema Uniper teki vakaan tuloksen yhtio vie sahkoa Ranskaan jonka ydinvoima seisoo- NoinOn
Toissa viikonloppuna, jolloin myrskysi, voitot eivät olleet niinkään sievoisia, sillä Saksa vei sähköä enimmillän 10 GW negatiiviseen hintaa.
- Realisti5
Ranskan ydinsähkön tuotannossa "hirvittävä romahdus". Ydinsähkön tuotanto laskenut peräti 1,3 prosentilla viime vuodesta.
Eipä ihme, että sähkön hinta on Saksassa noussut, kun halvan varasähkön saatavuus Ranskasta on huonontunut.
EDF, which has lowered its 2017 nuclear generation target to 385-392 terawatt hours (TWh) from 390-400 TWh, said on Monday its cumulative nuclear output so far this year was down 1.3 percent compared with same period last year.
- Fossiilinen
K.Late, "Ostetusta hiilivoimasta ei jää paskasia jalanjälikiä omalle parketille."
Saksa paskantaa muiden maiden parketeille viemällä niihin hiilisähköä,
by exporting electricity generated by fossil fuels, Germany is significantly increasing the CO2-intensity of neighbouring countries’ electricity consumption.
http://energyforhumanity.org/en/news-events/news/climate/climate_leadership_2017/ - K.Late
Joo, Ranskalla on ollut jo kahtena vuonna ongelmia ydinvoiman kanssa. Nytkin 20 ydinvoimalaa seisoo ja se ostaa sähköä ulkomailta. Fotum haistaa bisneksen, ydinvoiman panttivakien "siitymävaihe" tulee kestämään vuosikymmeniä ja silloin valitettavasti ei ole muuta tarjolla, kuin hiiltä ja kaasua. Ja Uniper on tarjomassa lääkettä tähän sairauteen. Tämä myönnettiin ihan julkisesti.
Mutta ketä tästä pitäisi syyttää? Onko ydinvoiman panttivankivaltio uhri vai syyllinen? Hyviä kysymyksiä, joita jokainen voi kohdallaan miettiä.
Ranskan riippuvuus on sitä luokkaa, ettei se pääse eroon edes vanhimmista ydinvoimaloistaan, joissa on selkeitä turvallisuuspuutteita. Sen lisäksi sille on tulossa ydinvoimasta jättiläislasku, ehkä 150-200 miljardia, alasajosta ja jälkihuollosta.
Saksan likainen sähköbisnes on nyt se apteekki, jossa ydinvoimavaltiot käyvät ostoksilla. Ei tarvitse olla mikään Nostradamus, voidakseen ennustaa, että tilanne tulee pahenemaan jopa merkittävästi. Lisäksi se aiheuttaa paineita jatkaa huonokuntoisten ydinvoimaloiden elinikää ja ydinvoimalaonnettomuuksien riski kasvaa merkittävästi. - Ranskasta
"Nytkin 20 ydinvoimalaa seisoo ja se ostaa sähköä ulkomailta."
Jokin tuossa mättää. Ranskan sähköntuotannosta on nyt 70% ydinsähköä (normaalisti 75%). Miten 70% on mahdollista, jos 20 ydinvoimalaa 58:sta seisoo ? - K.Late
"Jokin tuossa mättää. Ranskan sähköntuotannosta on nyt 70% ydinsähköä (normaalisti 75%)."
Onko sinulla reaaliaikaisia tuotantotehoja käytössä? On eri asia puhua vuoden tuotanto-odotuksista. Viime vuonna seisoi pitkään yli 20 voimalaa, mutta vuosituotanto pääsi kuitenkin yllättävän korkealle tasolle, vaikka Ranskassa oli pitkään sähköpula.
Tieto seisovista voimaloista oli Reutersilta. Itse löysin van muutaman seisovan voimlan, joihin tehdään vaaditut parannukset maanjäristyskeston suhteen. Oliskohan tässä väärinkäsitys? - Ranskasta
Katso viitteestä sähkön tuotanto Ranskassa ( esim. 8.11. ydinsähkön osuus 71%).
http://www.rte-france.com/en/eco2mix/eco2mix-mix-energetique-en - NoinhanSeOn
http://www.tekniikkatalous.fi/puheenvuorot/energiakeisarilla-ei-ole-vaatteita-saksa-on-lisannyt-kaasua-ei-pysty-hyodyntamaan-aurinkovoimaa-6686733
Järjen ääntä Aalto-yliopistostakin Saksan energiakäänteestä. Tilastot osoittavat, että kalliilla syöttötariffilla ylläpidetty aurinkosähkö menee paljolti vientiin. Naapurit kiitävät. Ja ydinvoima on paljolti korvattu fossiilisella. - VoikoOllaHölmömpää
Saksassa aurinkosähkön tuotantoa tuetaan miljardeilla euroilla joka vuosi. Turhaan, tuotettua aurinkosähköä ei Saksassa tarvita. Se menee suurelta osin vientiin jopa negatiivisella hinnalla eli muiden maiden sähkönkäyttäjille maksetaan siitä, että ottavat vastaan aurinkosähköä Saksasta.
http://www.tekniikkatalous.fi/puheenvuorot/energiakeisarilla-ei-ole-vaatteita-saksa-on-lisannyt-kaasua-ei-pysty-hyodyntamaan-aurinkovoimaa-6686733
"Vientipiikit ajoittuvat aurinkosähkön tuotantopiikkeihin, mikä kertoo sen, että aurinkosähköä ei voida hyödyntää.
Näitä lukuja vasten on hämmentävää, että mediassa julkaistaan arvioita, joiden mukaan jopa Suomessa merkittävä osa sähkötuotantoa voitaisiin hoitaa aurinko- ja tuulienergialla." - Ruskohiili
Saksan Energiakäänne on surkeasti epäonnistunut.
Tässä palstan viherjäärille luettavaa
(muiden ei tarvitse juttua lukea, koska heille asia on jo tiedossa):
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.213907
" Saksan suuri energiakäännös, jossa luovutaan ydinvoimasta, ei ole juuri vähentänyt rusko- ja kivihiilen tai maakaasun käyttöä.
Maan valtavissa ruskohiilikaivoksissa riittää raaka-ainetta ja sitä myös käytetään, kun ydinvoimaa pitää korvata jollakin.
Maan energiavarannoista yli 40 prosenttia on ruskohiiltä.
Myös tuuli- ja aurinkovoiman määrä on kasvanut Saksassa, mutta se on kattanut lähinnä energiantarpeen kasvua. Aurinkosähköä viedään, koska siitä on kesällä ylijäämää. Sähkön hinta painuu aurinkoisina ja tuulisina päivinä nollaan, tai valtion pitää jopa maksaa energiayhtiöille, että ne käyttäisivät sähköä.
Sen sijaan tavalliset kuluttajat maksavat sähköstä kalliisti. Hinta on moninkertainen Suomeen nähden.
Ruskohiiltä louhittiin vuonna 2010 sähköntuotantoon 130 terawattitunnin verran. Viime vuonna määrä oli kasvanut 135 terawattituntiin." - K.Late
Saksan energiakäännettä vastustavat kaikki muut paitsi saksalaiset. Asiaan kuuluu myös sekin, että kaikki muuta kuin saksalaiset tietävät asian paremmin ja muut kuin saksalaiset ovat varmoja siitä, että homma epäonnistuu.
- Käänne.Vastatuulessa
"Saksan energiakäännettä vastustavat kaikki muut paitsi saksalaiset"
Kasvava määrä saksalaisia vastustaa Saksan energiakäännettä :
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tuulivoiman-rakentaminen-vastatuulessa-saksassa-jopa-ymparistovaki-jarruttaa/6411710#gs.gArNYjA - NoinhanSeOn
http://www.fennonen.fi/artikkelisivu/saksan-energiapolitiikka-ajoi-umpikujaan.html
Saksan energiapolitiikka alkaa olla aika pahassa umpikujassa. Jo nykyisen uusiutuvan energian hinta on valtava pitkälle tulevaisuuteen. Vuoden 2020 päästötavoitteista jäädään rutkasti. Lopun ydinvoiman sulkeminen vuonna 2022 olisi lopullinen niitti. - NoinhanSeOn
https://www.vihrealanka.fi/reportaasit/ydinvoima-roskakoriin-–-onko-saksan-energiapolitiikka-käännös-harhaan
Otetaanpa vastapainoksi Vihreän langan pitkää jaaritusta samasta aiheesta. Yllättäen jo otsikossa lehti kysyy, oliko Saksan energiakäänne käännös harhaan. Alkaakohan vihersokeus hälvetä tosiasioiden edessä? - hölmöä.touhua
" Silti joka vuosi saksalaisilta kerätään yli 25 miljardia euroa eli noin 300 euroa jokaista kansalaista kohti pelkästään olemassa olevan uusiutuvan energiatuotannon tukien rahoittamiseksi. Jos tämä jyvitetään auringolle, tuulelle ja biomassalle (yhteensä noin 150 TWh:a), tulee uusiutuvalla energialla tuotetun megawattitunnin tuen hinnaksi noin 170 euroa. Tämä miljardisumma kuluu siis pelkästään nykyisen tuotannon tukemiseen eli sillä ei edistetä kaivatun lisäkapasiteetin rakentamista.
Samalla rahalla saisi laskennallisesti noin kolme TVO:n Olkiluoto 3:n kaltaista EPR-ydinreaktoria joka vuosi tai neljä Fennovoiman Hanhikivi 1:een tulevaa VVER-1200 reaktoria. Tämän suuruisella ydinvoimakapasiteetin lisäyksellä vuotuinen vähähiilisen energian tuotannon lisäys olisi noin 35 TWh:a. Tällaisilla panostuksilla Saksan sähköntuotanto olisi laskennallisesti kokonaan päästötön 15 vuodessa."
Kylläpä on kolkkoa luettavaa. Miten järkevinä pidetyt saksalaiset ovat sortuneet moiseen jättimäiseen hölmöilyyn ?
Eräs selitys sille;
"Saksalaisten on kuitenkin hankala kääntyä jo valitsemaltaan tieltä, sillä ydinvoiman pelko, inho ja vastustus on vuosikymmenten saatossa istutettu syvälle saksalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Poliittisesti tilannetta on käytännössä mahdoton kääntää, sillä sanomalla mitään positiivista ydinvoimasta poliitikko voi ainoastaan hävitä."
tekstilainaukset; http://www.fennonen.fi/artikkelisivu/saksan-energiapolitiikka-ajoi-umpikujaan.html - Niinköhän
Tapaninpäivän ratoksi pohdiskeltavaa Saksan Energiakäänteestä ja muustakin;
http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2017/12/vihrea-tyrannia.html
"Saksan suuri energiamurros, Energiewände, heittäytyminen tuulimyllyjen ja aurinkopaneelien varaan, maksaa arvioiden mukaan tuhat miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä eikä ”murros” vähennä lainkaan hiilidioksidipäästöjä (ns. Das CO2 Paradox; Saksa on edelleen riippuvainen kaikkein pahimmasta saastuttajasta, ruskohiilestä). " - NoinhanSeOn
https://climatechangedispatch.com/major-blow-top-german-economist-shows-energiewende-can-never-work/amp/
Jälleen yksi arvostettu saksalainen asiantuntija todistelee energiakäänteen mahdottomuutta. Mutta saksalaisille energiakäänne on exodus, jonka järkevyyttä ei sovi epäillä, uhrauksista ja vastoinkäymisistä huolimatta. - NoinhanSeOn
https://uk.reuters.com/article/uk-germany-politics/german-coalition-negotiators-agree-to-scrap-2020-climate-target-sources-idUKKBN1EX0OW
Saksan hallitusneuvotteluista kerrotaan, että vuoden 2020 hiilidioksidipäästötavoitteesta luovutaan. Mielenkiintoista, että syyksi laitetaan talouskasvu ja maahanmuutto. Ei ole vieläkään kanttia myöntää, että syynä on energiakäänteen epäonnistuminen. - Toteamuksia
Totuus ei pala tulessakaan; Saksan energiakäänne ei saavuta saavuta vuodelle 2020 asetettua päästöjen vähennystavoitettaan.
Myös suunniteltu uusi tavoite; päästöjen vähennys 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä tulee epäonnistumaan. Eikä vähiten siksi, että loputkin Saksan ydinvoimalat ajetaan alas vuoteen 2030 mennessä.
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/cf25f078-826c-39d9-850e-e38218af0e38?ref=ampparit:9a3f
Reutersin lähteiden mukaan Angela Merkelin konservatiivien sekä sosiaalidemokraattien (SPD) suunniteltu koalitio olisi alustavissa neuvotteluissa sopinut hylkäävänsä suunnitelmat, joiden mukaan Saksan piti pudottaa hiilidioksidipäästöjään 40 prosenttia vuoden 1990 tasoista vuoteen 2020 mennessä.
Osapuolten mukaan päästöjen leikkaaminen tavoitteiden mukaisesti ei ole enää mahdollista. Sen sijaan uutena tavoitteena on päästä 40 prosentin pudotukseen 2020 alkupuolella. Reutersin lähteiden mukaan osapuolet pitävät silti kiinni toisesta tavoitteestaan, jonka mukaan Saksa leikkaa päästöjään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. - FaktaaKehiin
https://www.cleanenergywire.org/factsheets/climate-and-energy-germanys-government-coalition-draft-treaty
Saksan uuden hallituksen energiapoliittinen ohjelma ei tiedosta energiakäänteen ajautumista umpikujaan vaan jatkaa entisellä linjalla. Hiilivoimaloiden sulkemiselle ei mitään tavoitetta vaan perustetaan erityiskomissio pohtimaan asiaa. Sen sijaan pyritään estämään ydinvoiman rakentaminen muissa EU-maissa. - NoinhanSeOn
http://www.france24.com/en/20180324-down-earth-germany-coal-garzweiler-mine-relocate-villages-immerath-church
Saksan energiakäänne etenee. Sehän merkitsee ydinvoiman korvaamista uusiutuvilla ja hiilellä. Kylät joutuvat väistymään laajenevien hiilikaivosten tieltä.- CoalOnCoolia
35 000 hiilikaivosevakkoa. Se on suunnilleen yhtä paljon kuin on jäljellä Fukushimaevakkoja.
- yksinkertaista
Saksa sulkee ydinvoimalansa, tilalle fossiilienergiaa .
Suomi toimii päinvastoin: lisää ydinvoimaa, vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä,
https://www.talouselama.fi/uutiset/saksa-sulkee-viimeisen-ydinvoimalansa-2022-ja-nesteytetyn-maakaasun-kysynta-kasvaa-voimme-taata-toimitukset/34541a4c-242c-3e18-a6e6-ff2aeaaa21ae - NoinhanSeOn
https://www.electricitymap.org/?page=map&solar=false&remote=true&wind=false
Eipähän Saksan hiilidioksidipäästöt alene edes kesällä:
* Energiakäänne-Saksa 442 gCO2/kWh
* YdinvoimaRanska 31 gCO2/kWh
* Tuulivoma-Tanska 280 gCO2/kWh
* Ydinvoima-Ruotsi 36 gCO2/kWh
* Ydinvoima-Suomi 129 gCO2/kWh. - NoinhanSeOn
http://www.spiegel.de/wissenschaft/mensch/bundesregierung-bericht-weist-grosse-luecke-bei-klimaschutzzielen-aus-a-1211907.html
Nyt se on jokseenkin varmaa, että Saksassa jäädään 20 % (kahdeksan prosenttiyksikköä) vuodelle 2020 asetetusta CO2-päästötavoitteesta. Ja takapakkia otetaan, kun loput ydinvoimalaitokset suljetaan muutaman vuoden päästä. Siinä viheruskovan silmä lepää, kun katsoo linkkikuvassa olevaa Brandenburgin ruskohiililaitosta! - NoinhanSeOn
https://www.agora-energiewende.de/fileadmin2/Projekte/2017/EW_Deutschland_Frankreich/Agora_IDDRI_French_German_Energy_Transition_2030_Study_Summary_EN_WEB.pdf
Agora Energiewende on Saksan energiakäännettä tukeva ajatushautomo, joka sei ole vieläkään tunnustanut Saksan energiakäänteen täydellistä mahalaskua. Päinvastoin, se yrittää levittää energiakäänteen ilosanomaa muihinkin maihin. Tuossa raportissa se asettaa hiilidioksidipäästöjen laattiahinnan ehdoksi, että Ranska vähentää ydinvoimaansa. Jos ei, Saksassa palaa rusko- ja kivihiili iloisesti hamaan tulevaisuuteen. Hyvä uutinen Fortumille, sen ruskohiilivoimalat Saksassa tulevat tuottamaan rutosti. - NoinhanSeOn
https://www.forbes.com/sites/michaelshellenberger/2018/06/26/with-pollution-on-the-rise-will-europe-finally-resist-germanys-dirty-war-on-nuclear-power/#4bfa80986769
Saksa on ristiretkellä Euroopan ydinvoimalaitoksia vastaan. Ei riitä, että se on sulkenut tai sulkemassa omat ydinvoimalaitoksensa, ja tehnyt sitä kautta tyhjäksi tavoitteet hiilidioksidipäästöjen alentamiseksi maassaan. Muiden maiden pitäisi seurata Saksan kallista ja tuloksetonta energiakäännettä. Saksalainen ylemmyydentunne nostaa taas päätään, kuten 80 vuotta sitten.- Noinkohan
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220951-kuva-jonka-maailman-vihreat-haluaisivat-havittaa
Ketkä lienevätkään Saksan vihreiden oppi-isiä ja esikuvia?
- Kukkuu6490
Totuus energiakäänteestä? Ei totuuksia ole, on vain erilaisia mielipiteitä, tosin toiset niistä ovat parempia kuin toiset. Paremmuus puolestaan ratkaistaan kriteereillä. Niistä toiset on parempia kuin toiset...
- NoinhanSeOn
Esitetäänpä joitakin faktoja Saksan energiakäänteestä.
* Energiakäänne on maksanut tähän mennessä kuluttajien sähkölaskuissa noin 200 mrd€ ja maksut jatkuvat, koska tukisopimukset ovat 20 vuoden jaksolle
* Energiakäänne on sosiaalisesti epäoikeudenmukainen sillä matalan tulotason ihmiset siirtävät rahaa varakkaiden tuulivoimaloiden ja aurinopaneelistojen omistajille
* Energiakäänne on monien mielestä pilannut saksalaista maisemaa tuulimyllyviidakoilla
* Energiakäänne on todennäköisesti tuhonnut enemmän työpaikkoja kuin synnyttänyt ja aurinkopaneeliteollisuus on hävinnyt taistelun kiinalaisille
* Energiakäänne on kääntänyt hiilidioksidipäästöjen ennen laskevan suunnan eivätkä päästöt ole vähenneet tällä vuosikymmellä; tavoitellun 40 % päästövähennyksen asemesta jäädään 32 %:iin
* Sähkönsiirtoverkon vakaus on heikentynyt merkittävästi. Ilmiantoilmoituksia viestistä https://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-94253145
perustelulla "Loukkaavaa sisältöä"stuxnet kirjoitti:
Ilmiantoilmoituksia viestistä https://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-94253145
perustelulla "Loukkaavaa sisältöä""Loukkaava sisältö" oli se ilmiantoon valittava perustelu
stuxnet kirjoitti:
Ilmiantoilmoituksia viestistä https://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-94253145
perustelulla "Loukkaavaa sisältöä"Ilmiantoilmoituslähti taas. Lähetä sinäkin - se on todella helppoa.
Viesti: https://keskustelu.suomi24.fi/t/14371892/totuus-saksan-energiakaanteesta#comment-94253145
- ilmiannon perusteluksi valitse "Loukkaava sisältö"
Kiitos kun haluat osallistua palstan siivoamiseen sääntöjen vastaisista viesteistä. Tiedoksi @Aller
- NoinhanSeOn
https://www.bloomberg.com/graphics/2018-germany-emissions/
Bloombergiltä jälleen madonluvut Saksan energiakäänteelle. - hiilipeikko
Totuuksia Saksan energiakäänteestä:
- ydinvoima alas, fossiiliset ylös
Saksan viranomaiset häätävät ilmastoaktivisteja ikivanhasta Hambachin metsästä, jonka energiayhtiö RWE haluaa hakata päästäkseen käsiksi sen alla oleviin ruskohiilivarantoihin.
RUSKOHIILESTÄ tuli Saksalle tärkeä energianlähde sen jälkeen, kun se päätti luopua ydinvoimasta. Saksa yrittää päästä eroon hiilienergiasta, mutta se on yhä maailman suurin ruskohiilen tuottaja ja käyttäjä. Saksa on myöntänyt jäävänsä kauas vuoden 2020 päästötavoitteistaan.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005830072.html?ref=rss - Lisää
Saksan surkean energiakäänteen seurauksista;
Tuhansien poliisien joukko hajotti hiilikaivosta vastustaneiden mielenosoittajien leirin Saksassa
Mielenosoitus on saanut viime aikoina paljon huomiota Saksassa, sillä maa pyrkii eroon hiilivoimasta ilmastonmuutosta hillitäkseen. Tästä huolimatta maa on edelleen hyvin riippuvainen fossiilisista polttoaineista, esimerkiksi vuonna 2022 voimaan astuvan ydinvoimakiellon vuoksi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201809162201201818_ul.shtml - Jos.Jos
Saksan tolloa energiakäänettä ihmetellään yleisesti;
https://www.forbes.com/sites/michaelshellenberger/2018/09/11/had-they-bet-on-nuclear-not-renewables-germany-california-would-already-have-100-clean-power/#1ddb0cbe0d44
Had Germany spent $580 billion on nuclear instead of renewables, and the fossil plant upgrades and grid expansions they require, it would have had enough energy to both replace all fossil fuels and biomass in its electricity sector and replace all of the petroleum it uses for cars and light trucks.
google-konekäännös:
"Jos Saksa käytti ydinvoimaloihin 580 miljardia dollaria uusiutuvien energialähteiden sijasta ja tarvitsisi fossiilisten laitosten parannuksia ja verkkojen laajennuksia, sillä olisi ollut riittävästi energiaa korvaamaan kaikki fossiiliset polttoaineet ja biomassa sähköalallaan ja korvaamaan kaikki sen käyttämät öljyt ja kevyet kuorma-autot."- PysytäänTotuudessa
Totuus Saksan energiakäänteestä, erityisesti niille, jotka eivät totuutta tiedä tai ovat sen unohtaneet;
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/kumpi-on-parempi-ydinvoima-ranska-vai-hiili-saksa-saksalle-rokaletappio-sahkon-co2-paastoissa-6744372
" Saksan ja Ranskan sähköntuotannon hiilidioksidipäästöjen vertailun tulos on tyly Saksalle.
Ranskan sähköverkkoyhtiön mukaan Ranskassa tuotetun sähkön co2-päästöt olivat 74 grammaa kilowattituntia kohden vuonna 2017.
Saksalaistilastojen mukaan Saksan vastaava lukema on peräti 489 grammaa kilowattitunnilta alustavien vuoden 2017 tietojen mukaan. "
- NoinhanSeOn
https://stopthesethings.com/2018/08/15/germanys-renewable-energy-disaster-part-3-wind-solar-deemed-economic-nonsense/
Tuossapa on harvinaisen perusteelliset madonluvut Saksan energiakäänteelle! - NoinhanSeOn
https://www.politico.eu/article/europe-car-emissions-pollution-how-germany-lost-battle/
Umpisurkeasti sujuneen energiakäänteen takia Saksa on toiminut jarrumiehenä autojen päästöjen vähentämisessä EUssa. Saksassa sähkön CO2-ominaispitoisuus on niin korkea, että sähköautot eivät juurikaan ole siellä ilmaston kannalta edullisempia kuin fossiiliautot. - OnnetonSaksa
Saksan energiakäänteen surkeita seurauksia:
Saksassa on Euroopan korkein sähkönhinta kaikille sähkönkäyttäjille (sekä kotitalouksille että muille).
https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=File:Electricity_prices_for_non-household_consumers,_second_half_2017_(EUR_per_kWh).png
https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Electricity_price_statistics - UusiutuvaRuskohiili
Saksa avaa lisää ruskohiilikaivoksia, mutta jotkut höpöttävät käänteistä. Fossiilisten osuus vain kasvaa , eikä mikään valtio voi mitään. Puola seuraa perässä.
- NoinhanSeMenee
https://www.cleanenergywire.org/factsheets/what-german-households-pay-power
Energiakäänne-Saksa ja Tuulivoima-Tanska käyvät kovaa kilpailua siitä, kummassa maassa on korkeampi sähkön kuluttajahinta. Viime vuonna Saksa näytti pääsevän niskan päälle.- huomioitavaa
Saksassa pelkästään Uusiutuvan energian lisämaksu on 6.79 ct/kWh, eli suutempi kuin suomalaisen tukkusähkön hinta. Ja sen kotialous maksaa kaikesta sähkönkulutuksestaan, ei ainoastaan uusiutuvan sähkön osuudesta.
Pienenenä lohdutuksena olkoon suomalaiselle veronmaksjalle että Suomessa joutuu tuulisähkön takuuhintaa maksamaan ainosataan tuulisähkön määrästä.
- SuomiParempi
Lukuja Saksan sähköntuotannosta viime vuodelta (v. 2018):
- uusiutuvien osuus yhteensä 40,4%
- hiilen osuus yhteensä 38,0 % (ruskohiili 24,1%, kivihiili 13,9%)
- maakaasun osuus 7,3%
. ydinvoiman osuus 13,3%
- hiilivapaan tuotannon osuus yhteensä 53,7%
Vertailu Suomen sähköntuotantoon v. 2018
- uusiutuvien osuus yhteensä 79%
- hiilivapaan tuotannon osuus yhteensä 47% - SuomiParempi
korjataan sekaannus Suomen luvuissa, oikeat luvut:
- uusiutuvien osuus oli yhteensä 47%
- hiilivapaan tuotannon osuus oli yhteensä 79% - NoinhanSeMenee
https://web.facebook.com/photo.php?fbid=10215317490842750&set=gm.2282350415130415&type=3&theater&ifg=1
Saksa on EUn hiilenkäyttäjien aatelia yhdessä Puolan, Tsekin ja Bulgarian kanssa. Suomi aivan häntäpäässä. - MitenLie
https://oilprice.com/Latest-Energy-News/World-News/Germany-May-Need-Longer-Coal-Phase-Out-Timeline.html?fbclid=IwAR05yHtPWQQFubM1HsNGBDs2yboX-bmbaz96pLuTGn_FzGeAbVGxSGsheH8
Saksassa asiantuntijaryhmä arvioi, ettei rusko- ja kivihiilen käytöstä päästä eroon ennen kuin ehkä joskus 2035-2040. - K.Late
"Saksassa asiantuntijaryhmä arvioi, ettei rusko- ja kivihiilen käytöstä päästä eroon ennen kuin ehkä joskus 2035-2040."
Hyvin toimittu, jos jo tuolloin päästään eroon. Silloinhan moni katkera fanaatikko joutuisi vasten tahtoaan myöntämään, että energiakäänne onnistui.
Laittaisi tuohon toteutumiseen kuitenkin 10 vuotta lisää.2050 on minunkin muistaakseni tavoitteena 100% uusiutuvilla energialähteillä toimivasta Saksasta. Suomella ei ole toivoakaan päästä samaan .... sataan vuoteen?
- OnnetonSaksa
stuxnet kirjoitti:
2050 on minunkin muistaakseni tavoitteena 100% uusiutuvilla energialähteillä toimivasta Saksasta. Suomella ei ole toivoakaan päästä samaan .... sataan vuoteen?
"Euroopassa on jo usea maa miettimässä ja tehnyt osittain päätöksiäkin kivihiilestä luopumisesta. Suomessa ollaan asiasta tehty jo laki vuodesta 2029. Ranskassa puhutaan vuosista 2021–2022, Britanniassa 2025, Hollannissa 2029 ja Saksassa on esitys vuodesta 2038."
Saksalla on "esitys" vuodesta 2038, Suomella laki vuodesta 2029. On siinä vissi ero Suomen hyväksi.
Saksa ei pääse koskaan eroon fossiilista. Tarvitsee ainakin maakaasua tuulisähkön varavoimaksi.
Suomi on jo paljon ennen vuotta 2050 fossiilivapaa.
lainauksen lähde:
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/7a52bec4-fff4-3b49-8b83-2df580334240?ref=ampparit:c49b
- NoinhanSeMenee
https://www.forbes.com/sites/michaelshellenberger/2019/02/08/the-only-green-new-deals-that-have-ever-worked-were-done-with-nuclear-not-renewables/?fbclid=IwAR2CIJw5_y4X8wdBVWfDHznLtVRZmxEalJ5oEGKIYTwVB6tS7LufJ3VivxI#39316a8f7f61
Energiakäänne, joka on toiminut, ja vieläpä ilman veronmaksajien tukia, aloitettiin Ranskassa 40 vuotta sitten. Katsokaapa kuvassa keltaista aluetta ja miettikää, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä se on vähentänyt! - NoinhanSeMenee
https://www.euractiv.com/section/climate-strategy-2050/news/summit-leak-reveals-eu-rift-on-climate-change/?fbclid=IwAR2QA7TpFaAeQL9PGfmmEdK68SrNPl4UFPR_g9cCW8N0MqgH73qdA6iv3zU
EUn ilmastosopimusneuvotteluissa on revennyt kuilu suhtaumisessa hiilineutraaliuden tavoittelemiseen 2050 mennessä. Toisella puolella on "kivihiiliblokki", jonka johdossa on energiakäänne-Saksa ja muina jäseninä Puola, Tshekki ja Unkari. He eivät hyväksy hiilineutraaliustavoitetta eivätkä että 1,5 asteen tavoite mainitaan neuvotteluyhteenvedossa. Kuilun toisella puolella ovat Ranska, Hollanti, Luxemburg, Espanja, Portugali, Suomi, Ruotsi ja Tanska, joilla on kunnianhimoisemmat ilmastovaoitteet. - NoinhanSeMenee
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006043856.html?share=8ebae6e927eda951d1e5807f7b0f523c&fbclid=IwAR14Z4IcfuN47X3yN6WXn5BG9AvQByiffH8k1DpLmG6eDjfD_R5XEWcrUUQ
Tuossa saman suomeksi.
Pari vuotta sitten ympäristöjärjestöt antoivat Ranskalle vuoden fossiilli-"palkinnon". Saksaa ympäristöjärjestöt sen sijaan ovat ylistäneet. - NoinhanSeOn
https://www.cleanenergywire.org/factsheets/polls-reveal-citizens-support-energiewende?fbclid=IwAR3fH0yITVWyJZnmnOp3BNx2bHKEUE-hxNZ_1kBAaKjeJmCrVpNEhdXvEgs
Saksan energiakäänteellä on suuri kannatus. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että energiakäänteellä katsottaisiin vähennetävän hiilidioksidipäästöjä. Kyselyn mukaan vain 18 % on sitä mieltä ja heidän käsitystään tukee tilastot: energiakäänne ei ole vähentänyt päästöjä viimeisen 10 vuoden aikana. 43 % mielestä energiakäänteen päätarkoitus on ydinvoiman alasajo. Ja 28 % mielestä energiakäännettä tarvitaan, koska fossiiliset polttoaineet ovat ehtymässä. Eli saksalaiset eivät ota ilmastonmuutosta kovin tosissaan ja maan johtokin on liittoutunut eräiden Itä-Euroopan maiden kanssa jarruttamaan ilmastonmuutosta hillitseviä toimia. - NoinhanSeOn
http://www.satuhassi.net/2011/saksa-nopeuttaa-ydinvoiman-alasajoa/
Linkissä on Satu Hassin Saksan energiakäännettä ihannoiva ja Suomen energiapolitiikkaa suomiva kirjoitelma muutamien vuosien takaa. Samanlaista ihannoivaa tekstiä stallari-Satu kirjoitteli Neuvostoliitosta vuosikymmeniä sitten. - OnnetonSaksa
Saksan surkealla energiakäänteellä on monia ikäviä seurauksia. Yksi niistä on Saksan hidas luopuminen hiilivoimaloista. Ydinvoima-Suomi on siinäkin asiassa paljon Saksaa edellä.
"Euroopassa on jo usea maa miettimässä ja tehnyt osittain päätöksiäkin kivihiilestä luopumisesta. Suomessa ollaan asiasta tehty jo laki vuodesta 2029. Ranskassa puhutaan vuosista 2021–2022, Britanniassa 2025, Hollannissa 2029 ja Saksassa on esitys vuodesta 2038."
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/7a52bec4-fff4-3b49-8b83-2df580334240?ref=ampparit:c49b - Voi.onnetonta
"Saksan surkealla energiakäänteellä on monia ikäviä seurauksia. "
Eräs ikävistä seurauksista on Saksan kasvava riippuvuus Venäjän maakaasusta. Maakaasua Saksa tarvitsee tuulivoimaloidensa säätö- ja varavoimaksi.
Energiakäänne-Saksan kompurointi jatkuu, kun Nord Stream maakaasuputkihanke törmäsi vaikeuksiin Tanskassa.
https://yle.fi/uutiset/3-10714857 - Anonyymi
https://katternodigital.fi/fi/article/onnistuuko-saksa-mahdottomassa-tehtavassa/?fbclid=IwAR1AIRVB2vesQs19Mj3FTPF3rYjxXIBCz9Oxs-rr7Z1-lfsjAq4S6zneQZw
Onnistuuko Saksa mahdottomassa tehtävässä, kysytään linkin artikkelissa. Media kertoo mielellään, miten tuuli- ja aurinkovoima kattoivat niin ja niin suuren osan Saksan sähköntuotannosta. Vähemmän kerrotaan viime tammikuun kaltaisista tilanteista, jolloin niiden osuus oli pienimmillään pari prosenttia. - Anonyymi
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/teknologia-tarjoaa-jo-keinot-ilmastonmuutoksen-pysayttamiseen-aurinkovoima-voi-jopa-kolminkertaistaa-maapallon-sahkontuotannon/?shared=1074393-0b302381-500
Pitkä linkki, pitkä artikkeli vahvistukseksi niille, jotka ovat vaipumassa epätoivoon. Saksa on kärkimaita tuulessa ja auringossa, mutta nyt myös niiden sähkön varastoinnissa, eli synteettisissä polttoaineissa. Tuotantokustannukset putoavat koko ajan.
Tiukkaan aikatauluun Saksa on sitoutunut ja vaikeaa se tulee olemaan. Mutta jos se onnistuu, niin ydinvoiman panttivankeuskin loppuu samalla. Ei tarvitse joka vuosi miettiä, että vieläköhän noita ikiaikaisia reaktoreita uskaltaa käyttää .
Toisaalta, Saksan naapurimaissa hyrisee ja louskuttaa yli 40 vuotta vanhat reaktorit, joissa pannutkin jo haurastuvat ja rutisevat. Ehkä Saksa pystyy joskus tulevaisuudessa myymään naapureilleen puhdasta sähköä, jotta ne voivat laittaa happanevat ydinvoimalansa naftaliiniin?- Anonyymi
Olipa kerran maa, jossa päätettiin tehdä energiakäänne...
Kerropa, mikä on tuulen ja auringon osuus energian loppukäytöstä Saksassa? Entä paljonko tuotetaan tuota synteettistä polttoainetta vuosittain?
- Anonyymi
Saksan surkea energiakäänne kovassa vastatuulessa!
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/tuulivoima-romahti-saksassa-uusien-hankkeiden-maara-alimmillaan-2000-luvulla-6764445 - Anonyymi
Saksan epäonnistuneen energiakäänteen seurauksia on fossiilisen maakaasun käytön kasvu Saksassa. Onneksi Yhdysvallat on nyt puuttumassa Saksan energiahullutukseen ja asettamassa pakotteet Nord Stream2-kaasuputken rakentamiselle . Hyvä niin.
- Anonyymi
https://www.project-syndicate.org/commentary/germany-nuclear-power-by-hans-werner-sinn-2019-05?fbclid=IwAR2re0Lc-mUzjsYdYVZcQHFzoDtYFID-BgTJAQUBzx_fKX8rOLA0mzLcunU
Taas yksi naula lisää Saksan onnettomaan energiakäänteeseen. Jopa Saksassa uskalletaan puhua julkisesti ydinvoimapäätöksen perumisesta. - Anonyymi
https://www.hs.fi/talous/art-2000006173039.html?fbclid=IwAR1-8L2KUXQPHr-En4f-dZsqK-C-PMWitbTpTqjfA-43rMPnRJ5o-fb975Y
Eturivin taloustieteilijätkin arvioivat Saksan ilmastopolitiikan (energiakäänteen) kalliiksi ja tehottomaksi. - Anonyymi
Hiilidioksidipäästöt vähenee, kun 90-95% depopuloidaan.
Maintain humanity under 500,000,000. - Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-10981635?fbclid=IwAR05p2hHwlKwHd5ft7ETp40u5-3t5OptGs7gZkYQIj-cyssS5kpzHQUofgk
Saksan hallitus on julkistanut uuden energiapaketin. Samaa vanhaa uudessa kääreessä. Uusiutuvaa pyritään lisäämään ja ydinvoimaa ajamaan alas. Hintalappu kuluttajille vain 50 mrd€ (energiakäänne on tullut maksamaan tähän mennessä yli 200 mrd€), koska heidän pinnaansa ei uskalleta kiristää liikaa.
Vuoden 2020 päästövähennystavoitteesta jäädään selvästi. Vuodelle 2030 asetetaan tavoite 55 % vähennyksestä 1990 verrattuna, mikä on utopistinen.
Vaihtelevatuottoisten uusiutuvien lisäämisen esteenä on siirtoyhteyksien ja energiavarastojen puute. Lisäksi maatuulivoiman uudistamisen esyteenä on voimakkaasti lisääntynyt kansalaisvastustus. - Anonyymi
https://www.suomenuutiset.fi/tuulivoima-vastatuulessa-saksassa-ilmaston-ja-luonnonsuojelun-tavoitteiden-valilla-paha-ristiriita/
Erinomainen madonluku taasen Saksan energiakäänteestä:
*Saksa jää pahasti päästötavoitteistaan; 4/5 energiasta on yhä fossiilista
* Sähkö on tuulivoima-Tanskaan ohella Euroopan kalleinta tukipolitiikan takia
*Parin viime vuoden aikana metsien hiilielu on romahtanut hyönteistuhojen takia
* Luonnonsuojelijatkin ovat heräänneet vastustamaan tuulivoimaa lintukuolemien takia, ja maatuulivoiman rakentaminen on pysähtynyt
* Mutta ydinvoiman lahtaaminen jatkuu järkähtämättä, vaikka se merkitsee jatkoaikaa hiilivoimalle ja vuoden 2030 päästötavoitteiden saavuttamattomuutta. - Anonyymi
https://www.hs.fi/talous/art-2000006173039.html?fbclid=IwAR1IDdMBDkq-zF_v-Jnx8e5QCbATEllGS8TArtg3Y8SGJk0xkiQJ6hq3tBE
Saksan ilmastopolitiikka on kallista, hajanaista ja tehotonta. Näin toteavat eturivin taloustieteilijät. Ja Saksan ilmastopolitikkaan kruununjalkivi on energiakäänne, jonka johtoteemana on ydinvoimasta luopuminen. - Anonyymi
"*Saksa jää pahasti päästötavoitteistaan; 4/5 energiasta on yhä fossiilista"
Koeta päättää kummasta puhutaan: enegiasta vai sähköstä
"* Sähkö on tuulivoima-Tanskaan ohella Euroopan kalleinta tukipolitiikan takia"
Täällä oli taulukko EU:n sähkön hinnoista. Lue se ensin.
"*Parin viime vuoden aikana metsien hiilielu on romahtanut hyönteistuhojen takia"
Tämäkö johtuu energiakäänttestä?
"* Luonnonsuojelijatkin ovat heräänneet vastustamaan tuulivoimaa lintukuolemien takia, ja maatuulivoiman rakentaminen on pysähtynyt"
meilläkin näitä donkey hotteja on riittänyt
"* Mutta ydinvoiman lahtaaminen jatkuu järkähtämättä, vaikka se merkitsee
jatkoaikaa hiilivoimalle ja vuoden 2030 päästötavoitteiden saavuttamattomuutta"
Saksa sentäs jotakin ytrittää. Muissa maissa vanhat ydinvoimalarotiskot saa lisäaikaa, kun mitään muuta ei ole tilalle.- Anonyymi
* 4/5 Saksan energiasta on yhä fossiilista. Noin on. Suomessa vastaava lukema on 2/5 (vaikka turve lasketaan mukaan). Sähkössäkin Saksan ominaispäästöt ovat paljon suuremmat kuin Suomessa.
* Kulttajasähkö on ollut pitkään Tanskassa ja Saksassa EUn kalleinta. On yhä, vaikka Belgiassa sähkön hinta on lähestymässä uusiutuvan energian tukipolitiikan takia.
* Saksan metsäpolitiikkaa suosii metsien pitkäikäisyyttä, mikä on johtanut hyönteistuhoihin.
Piotää paikkansa, mitä Seppo Räty totesi Saksasta.
- Anonyymi
https://www.spiegel.de/international/germany/german-failure-on-the-road-to-a-renewable-future-a-1266586.html
Hyvä artikkeli Saksan epäonnistuneesta matkasta uusiutuvaan tulevaisuuteen. - Anonyymi
Merkel siirtymässä eläkkeelle ja uusi kansleri aloittamassa. Nähtävästi vuosien aikana kasvanut ruskohiilen osuus tulee vähenemään ja tuonti Puolasta kasvaa. Uusiutuvien varaan ei kukaan vastuullinen uskalla jättää, mutta tuleeko ydinvoimaloille lisäaikaa? Tosin Puolasta sitä saavat kuitenkin. Yksi vaihtoehto on Ruotsin malli, joilloin päätetään ydinvoiman käytön lopettamisesta esim. 2010 tyyliin.
- Anonyymi
Ei ydinvoiman jatkaminen Saksassa ole enää mahdollista. Laitosten käyttö on suunniteltu loppuvaksi 2022 mennessä ja laitosten omistajille on tulossa siitä korvaus. Eli tuonti tulee kasvamaan, myös Pohjoismaista.
- Anonyymi
https://www.forbes.com/sites/michaelshellenberger/2019/05/06/the-reason-renewables-cant-power-modern-civilization-is-because-they-were-never-meant-to/?fbclid=IwAR3gdvvbUnheQMtM1qf0f1XpjnNoBGesypymhz9fj2wTccnRvC5mouVr4JQ#7c0a507eea2b
Saksan energiaveivaus tulee maksamaan 520 mrd€ vuoteen 2025 mennessä. Sillä hinnalla olisi saanut liki 100 ydinvoimalaitosta, ja olisi voinut putsata pois Saksan omien päästöjen lisäksi monen naapurimaankin päästöt.- Anonyymi
Aivan, ellei sitten maksa vaikka sanokaamme tuhat-, tai kymmenentuhatta kertaisesti sen mitä arvioit? Ehkä ollaan tulossa tilanteeseen jossa Saksa oli 20- 30- lukujen vaihteessa, infaation ollessa sellaisissa lukemissa kuin 100- ja tuhatkin prosenttia.
Saksan energiaveivaus maksaa paljon itse Saksalle ja vielä enemmän esim. pienelle nöyrälle kuppikunnalle nimeltään., oliko se joku Suomi...…..
- Anonyymi
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/eun-hurmahenkisen-ilmasto-ohjelman-suurin-ongelma-ei-ole-puola-vaan-saksa/8489e478-53ed-422b-a9d1-0678f55ae4c3?ref=twitter:9909&fbclid=IwAR2Dpxw8kYMHgK-Os1SBJqJD4rNk0Bn8VNyyVYTKd8OhuizXv0QPYXpHvdI
EUn hurmahenkisen ilmasto-ohjelman pahin kompastuskivi ei ole Puola vaan Saksa, jonka typerä energiakäänne on johtanut päämäärättömään energiapolitiikkaan. - Anonyymi
https://www.nber.org/papers/w26598?utm_campaign=ntwh&utm_medium=email&utm_source=ntwg40&fbclid=IwAR1SKbAS9kZSIijiF96ICQXUppvGC2N5pddwjpNJzzNFB7Frqio2aRmCYlU
Tutkimuksen mukaan Saksan päätös vuonna 2011 ydinvoimalaitosten alasajosta on tuulut maksamaan 12 mrd$ vuodessa. Suurin osa kustannuksista aiheutuu ilmansaasteista. Ilmastonmuutoksen edistämisestä aiheutuneita kustannuksia ei ole yritetty arvioida.- Anonyymi
Saksassa näyttää olevan ny noin 83.5 miljoonaa ihmistä. Jokainen saksalainen vauvasta vaariin maksaa kuukaudessa 12 euroa pelkästään siitä ideologisesta ilosta että sähkö tehdään seisovien ydinvoimaloiden sijaan ruskohiiltäkin polttavilla saastevoimaloilla. Vuodessa lärviä kohti siis ideologiaveroa 144 euroa ja ilmansaasteet siihen päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saksassa näyttää olevan ny noin 83.5 miljoonaa ihmistä. Jokainen saksalainen vauvasta vaariin maksaa kuukaudessa 12 euroa pelkästään siitä ideologisesta ilosta että sähkö tehdään seisovien ydinvoimaloiden sijaan ruskohiiltäkin polttavilla saastevoimaloilla. Vuodessa lärviä kohti siis ideologiaveroa 144 euroa ja ilmansaasteet siihen päälle.
Nyt siellä vastustetaan uusia, vasta avattavia ruskohiili-avokaivoksia energiapulan takia. Ei uskoisi saksalaisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saksassa näyttää olevan ny noin 83.5 miljoonaa ihmistä. Jokainen saksalainen vauvasta vaariin maksaa kuukaudessa 12 euroa pelkästään siitä ideologisesta ilosta että sähkö tehdään seisovien ydinvoimaloiden sijaan ruskohiiltäkin polttavilla saastevoimaloilla. Vuodessa lärviä kohti siis ideologiaveroa 144 euroa ja ilmansaasteet siihen päälle.
Ja nykyään siellä vastustetaan myös maatuulivoimaa.
- Anonyymi
Nyt on nähty totuus Saksan energiakäänteestä !!! Valtavat vaikeudet ensi talvena edessä. Vuosien jankutus ja nesteet housuissa päättäjillä. Moni ihmetteli moista hölmöyttä vuosien ajan, mutta Suomessakin tätä höpötystä riitti. Tosin täällä maakaasu ei ole kuin osin teollisuuden käytössä. Onneksi sähköntuotannosta päättävät ovat ammattilisia ja osasivat poliitikkojakin opastaa asiassa.
- Anonyymi
Pitkin ketjua näkee ettei teoreettinen haahuilu ja käytännön todellinen toteutuma ole läheskään sama asia. Miten saksalaiset olivat noin harhautettavissa vuosien ajan? Eikö missään vaiheessa tullut mieleen että voiko tämä vihreä käänne olla käytännössä mahdollista?
Ketjusta on poistettu 44 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1351636Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill541540Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671362Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1501305
- 521218
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761163- 591158