Taukoilevat työkaverit

MikäMättää3

Työskentelen sosiaalialalla kunnalla. Työpaikalla on muutama työntekijä, kenet näkee jatkuvasti istumassa tauolla. Räplätään kännyköitä, ollaan Facebookissa, ryystetään kahvia ym. Eräs päivä yksi istui valehtelematta ekat 1,5 tuntia kahvihuoneessa, eikä kyseessä ollut mikään palaveri. Asiakkaille tarkoitetut kahvileivät katoavat välillä henkilökunnan suihin, niin että asukkaat jäävät ilman. Osa asukkaista jätetään toistuvasti ilman päiväkahvia ja kahvileipää. Hommat mitä ei ole jaoteltu kenellekään erityisesti kuuluvaksi, jätetään sijaisille.

Pidetään ylipitkiä ruoka-, kahvi-, ja tupakkataukoja, kaikki henkilöt tietysti samaan aikaan syömässä. Suurin osa asukkaista on käytännössä tuon ajan täysin ilman valvontaa. Soittokelloihin vastataan pitkillä viiveillä ja tietysti kirosanojen kanssa. Siinä vaiheessa kun paikalle mennään, on sijainen yleensä jo hoitanut asian.

Vuoronvaihdossa, kun on tuplamiehitys, luulisi saavan apua esim.juuri asiakkaiden kahvitukseen, wc-käynteihin ym. Mutta jos paikalla on vakkari ja sijainen, niin se on se sijainen joka laitetaan yksin tekemään ja puurtamaan, kun itse ei ehditä, kun on "kaikkea muuta".

Jääkaappiin tilataan kaikenlaisia ruokia yllin kyllin, niistä vain osa ei päädy koskaan asiakkaiden maistettavaksi. Missään en ole nähnyt näin erikoista touhua. Oikein pahaa tekee kun tietää miten toisaalla jotkut taas raatavat itseään hengiltä. Noilta lusmuilijoilta pitäis palkkaa vähentää ja siirtää palkkiona niille, ketkä oikeasti hommansa tekevät.

7

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brownskin

      Ne on näitä vasemmistolaisia, joilla ei ole mitään moraalia. Tärkeintä on sulautua massaan, olla samaa mieltä kuin muu porukka, oma ajattelu On pahasta. Käytännössä tämä johtaa siihen, että tällaisella työporukalla on vain yhdet mädäntyneet aivot ja meno on sitten sen mukaista.

      • MikäMättää3

        Arvostan monia työkavereitani, mutta kieltämättä pienen paikan ongelmia on juuri tuo liika samanmielisyys ja toistensa peesaaminen. Paljoo ei vaadita, että pääsee omituisten ihmisten listalle ja kahvipöydän jutustelujen kohteeksi.


    • mummomaa

      Just!!! Ymmärrän täysin koska sama ilmiö nähty meilläkin. Puhelinta räpläävät tupakkatauoilla ramppaavat työtoverit on niiiin sietämättömiä. Jos Joku ei hommia hoitaisi niin paljon jäisi tekemättä ja se Joku on yleensä se Joku Muu kuin vakkari. Työmoraali on kadonnut mystisesti jonnekkin kaukaisuuteen ja kunnioitus hoidettavia kohtaan sen myötä. Liekö syynä se että yksinkertaisista asioista on tehty niin per....n monimutkaisia eikä ketään enää jaksa kiinnostaa ... muu kuin oma napa ja facebook sun muut somet.Turhauttaa ja masentaa.

      • MikäMättää3

        Tuo turhautumisen tunne on kyllä totta. Mitä ideaa on myöskään kirjallisilla tavotteilla ja palv.suunnitelmilla, kun niitä käytännössä ei tarvitse noudattaa. Ulos haluavalle asiakkaallekin saatetaan huutaa, ettei ole aikaa ulkoiluttaa, vaikka mikään muu kuin kaverin kanssa juoruilu ei ole kesken. Toisaalta sanotaan että pyydä apua, jos tarvitset, mutta käytännössä kun sellainen tilanne tulee, ketään ei ole lähettyvillä.


    • KaikkiValmistuvat

      Onko työntekijöiden ammattinimike lähihoitaja?

      • MikäMättää3

        Töissä työskentelee ihmisiä eri nimikkeillä, suurin osa lähäreitä tai siihen verrattavia vanhempia tutkintoja. Osa työntekijöistä ihanaa porukkaa, jotka kunnioittavat hoidettaviaan, mutta osan käytös kuin teini-ikäisillä. Löhötään sohvalla, tuijotetaan kännykkää, pihistetään asiakkaiden herkkuja ym samalla ku toinen työntekijä tekee yksin hommia. Kaikki kunnioitus niille ihanille hoitajille, jotka tekevät parhaansa.


    • alanvaihtaja1975

      kaikki tällainen yksi syy, miksi minä lähihoitaja, en ole enää töissä enkä mene!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe