Tein kesäkuussa abortin omasta tahdostani. Mieheni ei tullut mukaan sairaalaan ja oli muutenkin hyvin vähän tukenani, koska häntä ahdisti tilanne sanojensa mukaan. Hän halusi myös abortin ja painostikin minua siihen ennen päätöstäni. Yritin ymmärtää. Hän oli muutenkin outo käytökseltään. Sanojensa mukaan oli veljensä raksalla tuona abortin tekopäivänä, mutta sanoi olevansa koko ajan puhelimen päässä jos minulle tulee hätä niin voin soittaa.
Eilen mies tunnusti, että on tapaillut koko kesäkuun toista naista ja he ovat olleet sängyssäkin monesti, myös tuona päivänä kun olin sairaalassa.
Olen niin järkyttynyt, vihainen, oloni on niin nöyryytetty. Hän ei ole lisäksi reagoinut mitenkään, kun jo aiemmin pyysin maksaa oman osuutensa aborttikuluista. Miten tästä voi päästä yli?
Eilen mies tunnusti, että on tapaillut koko kesäkuun toista naista ja he ovat olleet sängyssäkin monesti, myös tuona päivänä kun olin sairaalassa.
Olen niin järkyttynyt, vihainen, oloni on niin nöyryytetty. Hän ei ole lisäksi reagoinut mitenkään, kun jo aiemmin pyysin maksaa oman osuutensa aborttikuluista. Miten tästä voi päästä yli?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samaa epäilen mutta kakkonen kyseessä. Mies teki päätöksen ja Toisaalta akka vaan kuvioissa mukana. Joten epäilen käyneen köpelösti ja nyt sitten kiristää miestäni. Ei muutoin selity tuo miehen käytös sitä akkaa kohtaan. Miksi edelleen vaan pitää yhteyttä siihen? Kysynyt olen kiristääkö niin sanoo vain ettei kukaan häntä kiristä mistään. Näen kuitenkin kuinka kärsii ja joutuu valehtelemaan minulle lisää. Ei mikään muu selitä tätä tilannetta.
Voimia sinulle keiju--. Itselläni vähän samankaltainen kokemus. Suosittelen että käyt puhumassa asiasta ulkopuolisen ihmisen kanssa, psykiatrisen sairaanhoitajan tms. Jos et ole aiemmin käynyt, kysy apua vaikka omalta terveysasemalta. Nyt joudut käsittelemään kahta isoa asiaa samaan aikaan.
Hei keiju--
Olen pahoillani raskaista asioista, joiden keskellä olet. Abortti ja miehen uskottomuus, siinä on murhetta kerrakseen. Olet syystä järkyttynyt. Ole nyt itsesi puolella. Toivottavasti sinulla on lähellä joku ystävä, jonka kanssa voit jakaa pahaa oloasi. Jokatapauksessa Rohkaisen sinua samaan kuin nimimerkki, mattojalkojenalta, hae itsellesi ammatti-ihmisen apua; terveyskeskus, työterveyshuolto, perheasiain neuvottelukeskus, seurakunta... Mene ulkopuolisen kanssa puhumaan, se auttaa. Lepää ja anna itsellesi lupa kaikkiin tunteisiin mitä eteesi tulee. Luota kuitenkin, että tämän kurjuuden jälkeen tulee parempi vaihe, tämä on nyt yksi kamalan ikävä vaihe elämässäsi, mutta menee ohi.
Voimia sinulle,
Pirkko-pappi
Paha paikka. Voimia Keiju. Itsekin olen ollut tilanteessa, että odotin lasta miehelle, joka oli sängyssä toisen kanssa. Kesti kauan, että toivuin ja pystyin uuteen suhteeseen. Nyt minulla on lapsiakin, joilla on rakastava isä. Arpi jäi sydämeen, mutta selvisin. Jätä tuo mies niin pian kuin suinkin äläkä katso taaksesi.
P**ka äijä. Unohda se sika. Löydät vielä paremman, joka haluu sun kanssa muksun.