Ajattelinpa kirjoittaa ajatuksiani tänne, jos jollakin vaikka olisi hyviä vinkkejä tilanteeseeni. Tai vaikkei olisikaan :)
Vast' ikään nimittäin sain taas huomata sen, että sopivan kumppanin löytäminen on aika vaikeaa. Tai sellaisen suhteen "muodostaminen", jossa molemmat tuntisivat vetovoimaa toisiinsa. (sehän toki on toimivan suhteen edellytys) :)
Itse olen akateemisen koulutukseni loppusuoralla, sen jälkeinen elämä "sopivasti" avoinna, mutta toisaalta selkeät päämäärät siitä, mihin pyrkiä.
En ole erityisen urheilullinen, saati "treenattu"
mutta pidän mielestäni ulkonäöstäni muutoin ihan hyvää huolta. Osaan pukeutua -ja myös käyttäytyä-tilanteen mukaan. Pidän mm. musiikista, elokuvista ja matkustelusta.
Naisessa arvostan tietynlaista päämäärätietoisuutta ja avoimuutta, mutta myös, sanoisiko nyt, lämminhenkisyyttä: sitä, että osaa ottaa myös muut huomioon ja on empaattinen.
Näiden ominaisuuksien uskoisin kuvaavan aika hyvin myös itseäni.
No, löysin erään seuranhakupalstan kautta tällaisen naisen. Mailailtiin, vähän aikaa tekstailtiin, ja viimeiset pari kuukautta soiteltiin. Luonnollisesti kiinnostuin hänestä, kun kaikki tuntui sujuvan hyvin. Ja ajattelin, että olisikohan tässä nyt sellainen helmi, jonka voisin saada omakseni... niin toivoin.
Tapasimme, kun menin muissa asioissa käymään hänen asuinpaikkakunnallaan. Aikaa oli siis tuossa vaiheessa kulunut neljä kuukautta siitä, kun yhteydenpito alkoi. Ilta jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, jonka perusteella aloin epäillä, että ajatuksemme jutun jatkosta eivät ehkä ole samansuuntaisia.
Kun asiaa häneltä kysyin sain vastaukseksi, että hänen mielestään meillä ei ollut tarpeeksi samoja kiinnostuksen kohteita, jotta suhteemme
-jos sellaista olisi syntynyt- olisi voinut
toimia.
Ymmärrän häntä kyllä, onhan tuo yksi tärkeä osa suhdetta. Ja ymmärrän myös sen, että tunteita nyt vain joko on tai sitten ei :) Nehän ovat aina oikeita ja oikeutettuja, eikä niitä tarvitsekaan sen kummemmin pystyä selittämään.
Pettymys, jota tunnen, ei oikeastaan kohdistu henkilökohtaisesti häneen. En vain oikein tiedä, mistä tuollaisia ihmisiä yleensäkään voi löytää? Baarista? En usko, enkä pidä sitä muutenkaan itselleni mieluisana seuranhakupaikkana.
Periaatteessa on kai niin, että ihmisiä voi tavata lähes missä hyvänsä... mutta eipä sitä nyt oikein lähikaupassa tai kirjastossakaan kehtaa ruveta mitään yrittämään... (liikun minä kyllä muuallakin, mutta...) :)
En tiedä. Tuntuu vain joskus niin masentavalta, kun elämäänsä ja siinä tapahtuvia asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. Tuntuu, että olisi niin paljon annettavaa, mutta....
Vast' ikään nimittäin sain taas huomata sen, että sopivan kumppanin löytäminen on aika vaikeaa. Tai sellaisen suhteen "muodostaminen", jossa molemmat tuntisivat vetovoimaa toisiinsa. (sehän toki on toimivan suhteen edellytys) :)
Itse olen akateemisen koulutukseni loppusuoralla, sen jälkeinen elämä "sopivasti" avoinna, mutta toisaalta selkeät päämäärät siitä, mihin pyrkiä.
En ole erityisen urheilullinen, saati "treenattu"
mutta pidän mielestäni ulkonäöstäni muutoin ihan hyvää huolta. Osaan pukeutua -ja myös käyttäytyä-tilanteen mukaan. Pidän mm. musiikista, elokuvista ja matkustelusta.
Naisessa arvostan tietynlaista päämäärätietoisuutta ja avoimuutta, mutta myös, sanoisiko nyt, lämminhenkisyyttä: sitä, että osaa ottaa myös muut huomioon ja on empaattinen.
Näiden ominaisuuksien uskoisin kuvaavan aika hyvin myös itseäni.
No, löysin erään seuranhakupalstan kautta tällaisen naisen. Mailailtiin, vähän aikaa tekstailtiin, ja viimeiset pari kuukautta soiteltiin. Luonnollisesti kiinnostuin hänestä, kun kaikki tuntui sujuvan hyvin. Ja ajattelin, että olisikohan tässä nyt sellainen helmi, jonka voisin saada omakseni... niin toivoin.
Tapasimme, kun menin muissa asioissa käymään hänen asuinpaikkakunnallaan. Aikaa oli siis tuossa vaiheessa kulunut neljä kuukautta siitä, kun yhteydenpito alkoi. Ilta jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, jonka perusteella aloin epäillä, että ajatuksemme jutun jatkosta eivät ehkä ole samansuuntaisia.
Kun asiaa häneltä kysyin sain vastaukseksi, että hänen mielestään meillä ei ollut tarpeeksi samoja kiinnostuksen kohteita, jotta suhteemme
-jos sellaista olisi syntynyt- olisi voinut
toimia.
Ymmärrän häntä kyllä, onhan tuo yksi tärkeä osa suhdetta. Ja ymmärrän myös sen, että tunteita nyt vain joko on tai sitten ei :) Nehän ovat aina oikeita ja oikeutettuja, eikä niitä tarvitsekaan sen kummemmin pystyä selittämään.
Pettymys, jota tunnen, ei oikeastaan kohdistu henkilökohtaisesti häneen. En vain oikein tiedä, mistä tuollaisia ihmisiä yleensäkään voi löytää? Baarista? En usko, enkä pidä sitä muutenkaan itselleni mieluisana seuranhakupaikkana.
Periaatteessa on kai niin, että ihmisiä voi tavata lähes missä hyvänsä... mutta eipä sitä nyt oikein lähikaupassa tai kirjastossakaan kehtaa ruveta mitään yrittämään... (liikun minä kyllä muuallakin, mutta...) :)
En tiedä. Tuntuu vain joskus niin masentavalta, kun elämäänsä ja siinä tapahtuvia asioita ei voi jakaa kenenkään kanssa. Tuntuu, että olisi niin paljon annettavaa, mutta....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samanlaisen ihmisen löytäminen on todella kun etsisi neulaa heinäsuovasta. Baareista on turha toivo ketään löytää, netinkin olen jo periaatteessa luovuttanut, kauppareissut ja kirjastot yms. olisi niitä paikkoja, mutta tosiaan, miten sitä osoittaa kiinnostus ventovierasta kohtaan, ihmistä jota ei edes todella tunne (ei ulkonäkö voi niin paljon vaikuttaa) Tai mistä sitä tietää, ehkä se tuntuu jossakin jos se OIKEA ihminen on lähettyvillä :)
Opiskelen yo:ssa naisvaltaisella alalla joten koulustakaan ei elämänkumppania löydy...
Kai meitä etsiskelijöitä on paljon, mutta ehkä se neula vielä joskus löytyy siitä suuresta heinäsuovasta ;) ainakin toivoa kannattaa pitää yllä.
Samanlaisen löytäminen on vaikeaa, jos harrastaa keskiajan ranskalaista lyriikkaa, orkidea-jalostusta ja sisilialaisia punaviinejä...
Joten ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto on ryhtyä tavalliseksi. Naura Speden leffoille, juo Koffia ja Karjalaa, lue Seiskaa... Siitä se lähtee, tie kohti parisuhdetta.
Kiitos sinullekin mielipiteestäsi. Vaikka en mielestäni ole missään sanonutkaan, että tuollaisia asioita harrastaisin :)
Lähinnä kai tarkoituksena on löytää omia toiveitaan vastaava kumppani (ja päinvastoin).
Menee aika hankalaksi, jos lähtökohtana on, miten itseään muuttaisi miellyttävämpään suuntaan. Kannattaa myös muistaa se, että mikä miellyttää yhtä, ei päde automaattisesti toiseen.
Todellakin hyvä kannanotto tuo kommenttisi.:) Kieltämättä mullekin tulee joskus korkeasti koulutettujen ihmisten kanssa vähän vaivautunut olo, jotenkin sivistys tuntuu pursuavan välillä yli reunuksien... Toisaalta osaan puhua itse asiasta kuin asiasta, ei se sillä lailla haittaa mutta kieltämättä on mukavampi jutella vaikka arkisesta ihmiselämästä, lähellä olevista asioista kuin jostain espanjalaisesta taiteesta. Jos keskustelukumppanilla on ajatus mukana niin hyvin pienestä asiasta saadaan aikaan syvällinen ja perusteellinen keskustelu, ei siihen Dalia tarvita mukaan.
Vaikka tämä ei ollutkaan viestini alkuperäinen tarkoitus, niin...
Minusta olisi mukavaa vaihtaa kanssasi lisää ajatuksia aiheesta. Saisinko mailiosoitteesi? Voin kyllä antaa omanikin, jos...
Jos vaikka laitat oman emailisi, niin ainahan juttuseura kelpaa :)
Kiva juttu :)
Se on: [email protected]
Kirjoittelemisiin!