Miten tässä näin kävi?

Mun ala-asteen alku puolisko sujui suht normaalisti, vaikka kotona olikin tiettyjä ongelmia, sain kavereita ja vietin niiden kanssa aikaa. Sillon kun kavereita kävi mun kotona, vanhemmat osas olla riitelemättä ja esittää mukavaa, ei kaverit voinu arvata minkälaista meillä aina välillä muuten on... Silti välillä tuntu että kaverit vaistos etten mä ihan normaali oo ja mun perhe. Se ei tuntunut kauheen kivalta, koin erilaisuudesta häpeää. Ukki ja mummo aina jakso muistuttaa että kodin ongelmista ei pidä puhua sitten kavereille tai koulussa, varmaankin just sen takia ettei lastensuojelu puuttuis.. Tekivät siinä just ehkä mulle karhunpalveluksen ja jos lasu ois puuttunu mun elämään, oisin päässy asumaan normaaliin perheeseen ja saanut ehkä myös sisaruksia. Vaikka mun isovanhempien mielestä mun piti kestää kotona olevaa epätasapainoa ja sairasta meininkiä, he silti väittivät rakastavansa mua ja että mun vanhemmat rakastaa myös mua. Musta se tuntuu vähän ristiriitaselta, jos laittovat mut kestämään vuosien ajaksi tuollasta perhe helvettiä. Muisti nämä isovanhemmat myös ilmaista rakastamisensa ja välittämisensä välillä läppäsemällä mua kasvoille, antamalla tukkapöllyä tai luunappia ja raivoomalla naaman edessä punasena, jos en jossakin asiassa totellut ja menin oman tahdon mukaan... Et sellasta rakkautta. Isä ja äiti jos ois oikeesti myös rakastanu mua, ne ois eronnu, kun selvästi varmasti vuosien aikana nähneet etteivät sovi enää toisilleen, yhteiselo usein riitaa, ei nukuta enää edes samassa sängyssä tai käytetä sormuksia... Niiden ois pitäny tajuta mitä lapselle tekee se usein riitely.

5-6 luokalla kun murrosikä alkoi, niin alkoi mun elämässä myös syöksykierre. Meidän luokalle tuli uus tyttö, jonka kanssa aloin viettämään paljon aikaa ja josta tuli yks mun bestiksistä. Aloin meikkaamaan ja pukeutumaan paljastavasti, alotin seurustelemaan. Muut kaverit joita mulla oli koulun alusta lähtien, sano että mä oon muuttunu, enkä mitenkään hyvään suuntaan... Nykypäivänä kun mietin sitä mun meikkaamis ja pukeutumis käsitystä 11-12vuotiaana seksikkyydestä ja naisellisuudesta, tuntuu tosi nololta ja sotkuselta. :D Olin myös mun parisuhteissa sellanen kukasta kukkaan lentäjä, mun tunteet ja ihastuksen kohteet vaihteli tosi nopeasti ja aina kun oli jotain poikaa kohtaan tunteita, piti aloittaa suhde. Pojille oli tiettyyn pisteeseen asti joku saavuttamisen kohde, jos mun kanssa oli yhdessä niin sillä oli hyvä aina kehua ja ne kehu myös mun kroppaa, esim. rintoja mitkä oli siihen aikaan isommat kun muilla tytöillä. Se tuntu hyvälle kun pojat piti kauniina ja seksikkäänä, se kehuminen sokaisi mut, enkä tajunnut mitä kuoppaa kaivan koko ajan itselleni seurustelemalla usean pojan kanssa ja tuolla tyylillä ja sillä että latasin nettiin myös paljastavia kuvia, kun ihailin kaikkia jenkki julkkiksia, esimerkiks Britney Spearsia. Halusin tulla samanlaiseksi! . Yhden pojan kaverit kenen kanssa seurustelin silloin, kuvas musta videon ollessani 12v kun suutelin sen mun poikaystävän kanssa peiton alla ja peitto liikku ja näyttivät sen videon kaikille, väittivät että me oltais nussittu siellä, mitä ei todellakaan tapahtunut ja se video oli aikoinaan kova juttu, kaikki puhu siitä.. Mulle se tuotti ahdistusta .

Tuosta pitäisi päästä eteenpäin ja ottaa vastuu omasta itsestään. Tuo selittää sen että taustalla on isompia ongelmia. Hyvää on että tuot ajatuksia esiin. Jos vielä saisit kerrottua näitä oikeassa paikassa. Lapsuudessa ei voi elää aikuisena. Ainakaan täysin työkykyisenä ja tasapainossa itsensä kanssa.

Ylä-asteelle mennessä löin viimesen naulan mun arkkuun. Se uusi tyttö joka tuli mun luokalle ala-asteelle, vaihto koulua, koska häntä kiusattiin mm. ylipainon takia ja hän kertoi mulle näistä kiusaajista, näytti näiden kuvia netistä.. Se pisti mulla todella vihaksi, että mun bestistä kohdeltiin niin. Tein sinne kuvasivustolle tunnuksen ja rupesin haukkumaan näitä kiusaajia, sain armottomasti paskaa niskaan sitten ite. Puolustin silti mun parastaystävää henkeen ja vereen. Lopulta tilanne alkoi näyttää siltä, että minusta uhkaa tulla se uusi kiusattu ja tulikin, alkoivat sillon jo huoritella mua. Sitten saatiin sovittua ne meidän riidat ja seuraavaksi halusinkin liittyä siihen porukkaan joka oli kiusannu tätä mun bestistä, pidin heitä suosittuina ja hain suosiota myös sitä kautta itselle. Olin väsynyt siihen että mua pidettiin aina jotenkin outona, erilaisena, hylkiönä... Sillon 5-6 luokalla yks meidän luokan toinen tyttö jonka piti olla paras aina kaikessa ja jos ei ollut, niin veti herneen nenukkaan, hän oli myös ylipainoinen ja koki ilmeisesti jotain kateutta mua kohtaan kun musta alkoi murrosiässä kehittyä kaunis, hoikka ja muodokas, niin pisti sellasta juorua liikkeelle että mä oisin puhunu kaikista meidän luokan tytöistä paskaa seläntakana. Tuli aika jolloin mulla ei ollu yhtään kaveria ja se oli tosi nöyryyttävää olla välitunneilla aina yksin, muut kulki siitä ohi ja pilkkasi, jäädä paritehtävissä yksin tai tulla viimeisenä valituksi... Lopulta joutui tämä ämmä kuitenkin myöntämään että oli valehdellut ja sain ystäväni takaisin. Tämän jälkeen tuli aika jolloin janosin suosiota ja kunnioitusta!

Lähdin kuitenkin hakemaan sitä väärin keinoin ja niin sanotusti ahneella tuli olemaan paskanen loppu, ois pitäny olla vaan tyytyväinen siihen pieneen ja hyvään mitä mulla aikasemmin oli, eikä lähteä tavottelemaan ja pelaamaan liian suuria kuvioita ja pyörimään väärissä porukoissa! Lähdin hakemaan suosiota esittämällä näiden kiusaajien ystävää, puhuin heistä seläntakana paskaa, levittelin salaisuuksia, iskin heidän poikaystäviä. Aika kyseenalaiset ja tyhmät oli mun keinot suosion saamiselle sillon, en tiedä nykypäivänä edes miksi menin toimimaan noin, kun järkevintä ois ollu olla sotkeutumatta koko porukkaan. Ehkä olen jollakin tavalla mielisairas?

Ylä-asteella päädyin näiden kiusaajien kanssa sitten samaan kouluun ja alkoi raju kiusaaminen mua kohtaan. Huutelua, haukkumista, uhkailua, perättömien juorujen levittämistä, tönimistä, lyömistä, netissä haukkumista, pilasoittoja. Minun kiduttamisessa oli paljon porukkaa mukana, niin tyttöjä kuin poikia, enimmäkseen kuitenkin tyttöjä. Se aika oli yhtä helvettiä ! . Peruskoulu aika tuntui elinkautiselta, joka ei pääty ikinä. Nämä kiusaajat oli minua hieman vanhempia. Yleisimmät haukkumissanat oli huora, ruma, nolo . Se kiusaaminen on ollu hirvein kokemus mun elämässä ja rikkoi minut täysin, vei henkisen terveyden ja liian kova stressi vei myös fyysisen terveyden. Aloin eristäytymään.

Peruskoulu kun vihdoin päättyi, huokasin syvästi. Päätin etten ota tälläistä paskaa ja henkistä helvettiä elämääni enää ikinä ! Siis kiusaamista ja huonoja ihmissuhteita. Isän kanssa hommattiin mulle läheisestä kaupungista vuokra yksiö, kun kotona ja sillä paikkakunnalla missä mua oli kiusattu, ei elämä enää onnistunut. Äidin kanssa välit oli menny myös tosi huonoksi, syyllistin äitiä sen sekopäisestä käytöksestä ja siitä ettei mulla koskaan ollu mitään rajoja, aina sain kaiken minkä halusin, tavallaan olin hyvin lellitty kakara ja sen takia musta tuli ehkä liikaa semmonen omaan napaan tuijottaja ja tein tyhmyyksiä... Vaikka toki oma luonne myös vaikuttaa, vaik oon ystävällinen, kiltti, herkkäkin.. osaan olla myös erittäin itsepäinen, tempperamenttinen ja kiero. En tiedä olenko enemmän hyvä vai paha ihminen, varmaan molempia, enkelin sisällä elää paholainen.

Tutustuin yhteen itseäni muutaman vuoden vanhempaan jätkään sitten joka asu kans samassa kaupungissa. Kaikki meni aluksi hyvin, mutta sen käytös muuttu mua kohtaan heti sen jälkeen kun jotkut sepitti sille miten vihattu ihminen oon ja että mulla on huoran maine. En tajua miksi piti tehdä mulle noin, kun varmasti jo tiesivät että kadun virheitäni ja uuden alun toivossa muutin myös muualle?. Halusin enemmän kuin koskaan sen kiusaamisen jälkeen että joku jätkä rakastais mua oikeesti, suojelis ja pitäis huolta, koska minä olin niin rikki. Olin aikuistunut 13-vuotiaasta, 16-vuotiaaksi asti sen verran että halusin ensimmäistä kertaa aloittaa vakavan seurustelusuhteen ja olin valmis antamaan tälle jätkälle myös neitsyyteni. Mutta tämä haukku mut maasta taivaisiin, vittuili melkeen jatkuvasti, sit taas esitti tykkäävänsä, pahimmillaan uhkas hakata ja tappaa. Sairas paskiainen, joka oli myös sekakäyttäjä, väkivaltainen, rikollinen. 2 vuotta kidutin itseäni olemalla sen ihmisen kanssa tekemisissä, ennen kun tajusin ettei sen käytös oikeesti tuu muuttumaan, se vaan leikittelee mun tunteilla ja pitää mua pellenä, olin liian heikko ihminen irrottautumaan heti.

Mun yks kaveri kuoli 4 vuotta sitten huumeiden yliannostukseen. En tuntenut sitä kauhean hyvin, joskus tavattiin oikeassa elämässä kun pyörittiin samassa kaveriporukassa, viesteillä ja netissä juteltiin sit enemmän ja mä kiinnyn tosi helposti ihmisiin ja kun se kuoli, mulle sanottiin etten mä sais surra ees sitä, koska en tuntenu sitä oikeesti... Se tuntu tosi pahalle ja mä vieläkin nykypäivänä joskus itken Harrin perään. Nimi muutettu Harriksi, koska en kehtaa kirjottaa henkilön oikeella nimellä.

Se omillaan asuminen ei sitten sujunutkaan masennuksen vuoksi, mä en jaksanu siivota mun kotia, siellä oli monen kuukauden jätteet sisällä haisemassa ja jouduin takas asumaan porukoille, jossa oli se oma helvettinsä..

Taistelin 19-vuotiaana sieltä uudestaan itseni pois ja muutin paljon kauemmas. Viimeiset ajat oli hirveitä, raivosin ja sekoilin mun pahaa oloa vanhempia kohtaan, äidin kanssa otettiin etenkin todella pahasti yhteen, äiti heitti lautasella jopa mua ohtaan ja isää löin nyrkeillä selkään. Vanhempien rakkaus mua kohtaan myös loppui, jos sitä aidosti ikinä olikaan, ne ajatteli että mä laiskuuttani sotkin kämpän siihen kuntoon ja kun koulunkäynnin lopetin myös sen takia ettei kiusaaminen pääsisi enää toistumaan, en kestäisi sellasta enää, niin mun traumatisoitumisen vanhemmat pisti laiskuuden piikkiin. Vihasin tuota ymmärtämättömyyttä. Katkaisin välit lopulta vanhempiinkin ja kovat yhteenotot äidin ja isän kanssa, viimeisteli minun rikkonaisuuden.

Isovanhempiin katkasin välit jo 12-vuotiaana kun en jaksanut enää sitä naama punasena huutamista ja fyysistä kurittamista.

Nyt oon 21-vuotias ja mulla ei ole ammattia, ei töitä, ei ystäviä, ei perhettä, ei sukulaisia... Ei mitään. Kiusaajat menny varmasti paljon elämässään eteenpäin. Haluaisin joskus vielä mun terveyden kuntoon, oon valmis kokeilemaan kaikki maailman hoidot, haluaisin miehen, lapsia, uusia ystäviä, ammatin ja menestyä mun työssä, ajokortin, auton, kauniin yhteisen kodin mun oman kullan kanssa. Tavallinen ja rauhallinen elämä on mun unelma. Tuntuu että tuo elämä mitä halusin elää, on multa varastettu! . Välillä mietin itsemurhaa, yritän hakea järkevää syytä kaikille näille kärsimyksille mitä mulle on käyny. Itsemurhallani haluaisin järkyttää mun kiusaajia ja vanhempia, saada heidät kokemaan elinikäistä tuskaa ja huonoa omaatuntoa mikä ei helpota koskaan, siitä kaikesta mitä tekivät mua kohtaan.

Nykyään mun mieli on niin turtunu, et en oikeen osaa pelätä enää mitään. Edes kuolemaa. Jotenkin ymmärrän myös murhaajien ja tappajien sairaita mieliä, monet heistäkin on rääkätty pilalle epänormaalin perheen ja kiusaamisen takia. Tiedän myös yhen toisen ihmisen joka on kuollu huumeiden seurauksena nuorena, koen hänet hyvin samanlaisena mitä itse olen ja molemmat kun oltiin herkkiä tunneihmisiä, niin sellaisille kehittyy helposti myös päihdeongelmat.. Minä ymmärrän rikkinäisiä ihmisiä. Pelkään että hän oli mulle se oikea, tulen kuolemaan nuorena, lähtemään hänen luo taivaaseen, jos sellaista nyt on ees olemassa.. Ja kiusaajien mielestä mä en enää varmaan ois huora, vaan sekopää huora, nätti lisäliite tohon eteen. :) Se huoran maine on jotain niin tuhoisaa psyykkeelle, että en pysty sitä ees sanoiksi purkamaan jumalauta, se aiheuttaa niiiin kovan itseinhon ja tuntemaan itseni likaiseksi ja vialliseksi ja vaikka kuinka hinkkaisit sitä likaa irti pesusienellä suihkussa, niin ei lähe... ! Mutta nyt mä yritän vielä nousta tästä suosta ja skarpata. :)) avautuminen helpottaa kummasti .

"Haluaisin joskus vielä mun terveyden kuntoon, oon valmis kokeilemaan kaikki maailman hoidot, haluaisin miehen, lapsia, uusia ystäviä, ammatin ja menestyä mun työssä, ajokortin, auton, kauniin yhteisen kodin mun oman kullan kanssa. Tavallinen ja rauhallinen elämä on mun unelma. "

Yksi asia kerrallaan. Terveys on tärkein. Ensin pääkoppa kuntoon, unohda päihteet ja itsemurha (joskus täältä lähdetään kuitenkin jokainen). Etsi ammattiapua. Olisit tarvinnut jo ajat sitten! Sitten voit hakeutua opiskelemaan. Siitä se lähtee.

Sitten tuo huoran maine. Pöh. Se on sinun päässäsi. Mikäli ajattelet olevasi huora, niin olet. Mikäli et ajattele olevasi huora, et ole. Näin yksinkertaista ;). Pätee muuten kaikkeen muuhunkin. Ajatuksilla on voimaa enemmän kuin ihmiset tajuaa.

Jos joku kehtaa haukkua, se on hänen häpeänsä. Älä ole yhteyksissä.

mitä ikinä teetkin älä missään nimessä hanki lapsia,olet aivan liian rikkinäinen siihen, hoida itsesi kuntoon! hanki ystäviä,töitä, ei niitä sinulle tuoda kotiovelle. rakenna itse elämäsi uudestaan, ja yritä olla erillainen kuin äitisi,monesti lapset jotka kärsineet vanhemmistaan toistavat samaa käytöskaavaa omissa suhteissaan.

Sitten on myös sellanen asia mitä en tajua, ulkopuolisten ihmisten suhtautuminen toisten parisuhteiden ikäeroihin ja strippaamiseen.

Tuo toinen ihminen joka kuoli huumeiden seurauksena myös nuorena ja kenestä kirjoitin viimeisessä viestissäni, oli mua 12-vuotta vanhempi mies. Olin häneen ihastunut myös 16-vuotiaana, silloin tämä mies oli 28-vuotias. Tunsin muutaman näistä miehen ystävistä, he olivat sillon 27v ja 26v, oletin heidän olevan myös mun ystäviä kun oltiin juteltu vähän kaikesta. Satuin kertomaan heille sitten että oon kiinostunu tuosta heidän kaveristaan ja silloin nämä rupesivat jauhamaan minusta seläntakana paskaa ja sanovat sille miehelle, että jos hän on millään tavalla musta kiinostunu nii hän on pedofiili ja miehen ei pitäis olla missään tekemisissä mun kanssa! . En kyllä ollut mikään pedofiilian kohde, olin 16-vuotiaana käynyt jo läpi pahimmat teini-iän sekoilut ja tunnemyllerrykset koska mulla alko murkkuikä varhain, olin tuossa vaiheessa jo nuori naisen alku joka asui omillaan. Miehen kanssa oltiin luonteeltamme hyvin samanlaisia ja vaikeiden asioiden takia mitä mulla on ollu elämässä, ymmärsin häntä myös hyvin siinä kun äitinsä oli alkoholisti, miehen vanhempien rakkaus loppunu myös kesken ja he olivat eronneet, enkä kokenut tarpeelliseksi tuomita miestä narkkaamisesta ja rikoksista, pidettiinhän minuakin huorana ja oon tehny paljon virheitä elämässäni, joten ymmärsin miehenkin nuoruudessa tehtyjä vääriä valintoja, kykenin ymmärtämään sitä tunnetta mitä on olla henkisesti syvällä suossa ja pohjalla. Narkkari, Rikollinen ja muiden parisuhteita rikkova Huora, ollaan yleensä yhteiskunnan halveksunnan kohteita, ihan sama minkä ikäisenä ollaan virheemme tehty, on vain kivempi haukkua ja tuomita, kuin anteeksi antaa ja ymmärtää !

Sairaan kiero maailma.

Ettekä arvaa miten pahalta tuntuu, kun on ollut jo kiusaamisen ja perheen kanssa ongelmia, se on rikkonut jo paljon mieltä, sitten jotkut tulee vielä siihen päälle sanomaan teini-ikäiselle tytölle että, sä et oo tolle vanhemmalle miehelle muuta kuin pelkkä pillu... Ei tuon ikäisellä aivottomalla kanalla voi olla muuta annettavaa.

Arvatkaa paljon tuommonen syö psyykettä?

Kun se ei ole todellakaan totuus ja raskasta on taistella vastaan, jotta sais rauhassa elää omannäköistään elämää! Te ette tienneet mitään minun ja tuon miehen väleistä, kaipaan häntäkin. Enkä mä koskaan oo ollu kellekään pelkkä pillu, vaan mä oon ollu myös kypsä ikäisekseni ja vaikka mä alotin 13-vuotiaana alkoholin juonnin, mulla on aina ollu itseäni vanhempia kavereita, ei kotiintuloaikoja, ei mitään rajoja, niin ylä-asteella mulla oli kaks 19-20vuotiasta miespuolista kaveria joiden kanssa vietin viikonloput, niin nämä miehet eivät pakottaneet mua koskaan seksiin tai muuhunkaan, päinvastoin, olivat tukena kun mua kiusattiin.

Aikuisiällä en enää riko muiden parisuhteita tai levittele salaisuuksia, mutta huomattavasti vanhemman miehen voisin edelleen ottaa kumppanikseni ja mulla tulee aina olemaan nuorempia ja vanhempia ystäviä, voisin edelleen poseerata seksikkäissä kuvissa, rakastan pukeutua seksikkäästi, voisin vaikka stripatakkin koska pidän erotiikasta ja sen voi tehdä myös kauniisti ja hyvin. Miksi tälläisen naisen pitää olla muiden sylkykuppina???