Hei, aloituspaino oli 104 yli vuosi sitten ja juuri huomasin alle 85 kg lakkarissa. Vielä olisi tavoite 73 ehkä (tai ainakin alle 80 kg), pituus on 163 cm ja en ikinä ole ollut lintumainen rakenteeltani, joten ei ole tarkoitus hävittää kaikkea lihaskudosta. Onko muita vastaavia? Olen kokeillut useita konsteja, ja aivan ihmeellistä on, että parhaiten auttoi ammattiauttajan antama terapia, jonka vuoksi syön vähemmän. En yritä olla ilman ruokaryhmiä (valkuaista, rasvoja, hiilareita), mutta pystyn ehkä nyt vähentämään ahmimista, josta kärsin koko ikäni. Ihan oikeasti, ahmiminen on monella kuin minulla todellakin automaattinen reaktio stressiin ja elämän yleiseen rasitukseen. Pahaa oloa on aina, sitä ei voi välttää, mutta ruoka tai alkoholi ei poista pahaa oloa. Siihen tarvitaan muita keinoja, joilla selviää eteenpäin. En ole tekopyhä enkä yritä väittää, että kaikki syövät samasta syystä, mutta stressin välttäminen voi olla todella tehokas keino pudottaa painoa.
Kaksikymmentä kiloa kevyempi
3
172
Vastaukset
- 15kgpoissa
Lueppa taohtori Phillin kirja "painonpudotushaaste". Löytynee kirjastoista. itselleni oli tästä apua. Laihtuminenhan on kiinni pääkopasta. Kirjassa on hyviä työkaluja elämäntavan muuttamiseen, siitähän on kyse jos haluaa pitää kilot pois ja olla terveempi. Opin kirjasta mm sen että täytyy todella tehdä suunnitelma miten selvitä kauppareissusta tuomatta kotiin vääriä ruokia tai likaa ruokaa ja että on tärkeää kuunnella sisäistä puhettaan. Sehän esim kehoittaa "palkitsemaan" itsesi huonolla ruualla, herkuilla jne stressaavan päivän päätteeksi ja onnistumisen johdosta! Kun kauppaan mennessä tiedostaa tämän voi tehdä päätöksen: kävelen yksinkertaisesti herkkuhyllyjen ohi välittömästi ne nähdessäni ja suuntaa täyttämään ostoskorin vihanneksilla ym. Järjetönhän on ajatus että rasva ja sokeri joka tuhoaa terveyden olisi palkinto, ennemmin se sopisi rangaistukseksi. Herkkujen ahmimisen voi vaihtaa johonkin muuhun ahmintaan.
Itse joskus ahmin joten voin ajatella että se on asia monelle josta ei välttämättä pääse kokonaan eroon, mutta senkin voi tehdä terveellisemmin. makeanhimoni takia ostan sokerittomia pastilleja. Sitten voi ostaa vihanneksia esim parsaa ja kukkakaalia voi syödä kattilakaupalla. Näitä voi maustaa jos eivät muuten maistu. esim valkosipulilla tai pippureilla. Kasvisten kanssa raejuustoa pari desiä täyttää myös mahaa. Sokerittomat keitot ja eri teelajit sopii myös. Kuntoillut en ennen, mutta PÄÄTIN että olen ihminen joka käy kävelylenkillä usein. Kun pää sanoo että ei huvita, ei ole kavereita tähän,yms haastan vain ajatukseni ja sanon itselleni että "joopa joo laiskuri" "äläpä nyt yritä". Tajusin että minä ne ole ajatukseni vaan tietoisuus joka voi arvostella ja muutaa ajatuksiaan, tehdä päätöksiä ja pysyä niissä. Pikkuhiljaa olen siis muuttanut tottumuksiani tällä periaatteella. En esim pysähdy kaupassa vehnäshyllyjen eteen ollenkaan vaan kävelen suoraan näkkäriosastolle. Jos tekee mieli makeaa ostan mansikoita ja rasvatonta rahkaa tai pastilleja. Oikeita valintoja kun tekee EI VOI epäonistua. Mutta jos ostaa esim keksipaketin muka vieraille, on uskonut petollisia ajatuksiaan jotka on ennenkin johtaneet siihen että kuitenkin syö itse koko paketin puolessa tunnissa! Hah! Myös ajatus dieetistä pitää unohtaa ja ehdottomuus, sillä jos on liian jyrkkä heti lähtöön langetessa lyö läskiksi kun muka koko dietti on pilalla! tämäkin on vain mielen tuottama älytön uskomus, joka täytyy kyseenalaistaa. Tavoitepaino ja terveys on liikkuva maali. Sitä kohden vain käydään tuli mitä tuli. Jos maa on sodassa ei se lopeta sotimista ja antaudu heti viholliselle jos häviää yhden taistelun! - asianydin2
Siis miten vältät stressiä?
- Mayja-70
Dr. Phil McGrav ja hänen poikansa Jay McGrav ovat kirjoittaneet useita
painonhallintaan auttavia kirjoja. Minulla on 3 hyllyssä - luettuja, sovellettujakin.
Käytän usein kirjaa: "Käytännöllinen ohjaus painonpudotukseen läpi elämän".
"7-askel metod, Pudota painosi ja pidä se". Pojun "The ultimate Weight Solution".
Pojan kirja on tarkoitettu lähinnä nuorisolle. Samat neuvot sopivat kaiken ikäisille.
Psygologina niissä on juuri nykyajan ihmisille sopivia ohjeita stressin vähennykseen.
Filosofia, ongelmien ratkaisu ja käytännön sovellutus, ovat heidän alaansa.
Deepak Chopra "Oikea paino" on toinen hyvä kirja, joka ottaa huomioon ihmisten erilaisen tempperamentin ja kehonrakenteen. Mainio itsensä ymmärtämiseen ja
tapojensa oikaisuun ja parannukseen. Voimisteluliikkeitä kullekin 3:lle ryhmälle.
Nämä tosin ovat ikääntyneitä kirjoja, mutta niissä tuodaan sille mielen ja tunteiden
vaikutusta painonhallinnassa, eikä vain liikuntaa, kuntosaleja ja diettejä.
Jos on kiinnostusta lukea omaan tahtiin, niin saa kirjastosta parempaa ohjausta kuin ne henkilökohtaiset valmentajat, jotka hönkyvät korvaan tunnin ajan - pakottaen, häiriten. Minusta on parempi kuunnella oman kehon signaaleja kuin ulkopuolista.
Kurssien hyödyt jäävät useimmilta lyhytaikaisiksi, koska sitä palautuu vanhoihin uomiin kotiin tullessaan. Siksi pidän itselleni sopivana muokata olosuhteeni kotona
terveisiin elämäntapoihin ja kirjat, CD:t, DVD:t ovat olleet mainio apu minulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1808316
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264518- 504088
- 513365
- 513106
- 502860
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262546- 312139
Anteeksi kun käyttäydyn
niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv382003- 291996