Muonion kirkonkylässä on nykyään jatkuvasti poroja. Porojen harrastajat p×××××vat ja k××××vat niitä muiden asukkaiden pihaliittymiin ja tietä lähellä olevien asumusten ikkunoiden alle. Asukkaat joutuvat siivoamaan jätöksiä sitten pois. Eikä jatkuva porojenvirtsaaminen mukavaa ole. Poro haitta varsinkin metsän omistajia taimikkotuhoina.
Ehdotan, että Muonion alueella ruvettaisiin perimään poroveroa ja summalla hyvitettäisiin Muoniolaisten kiinteistöveroa. Näin jollakin tavalla korvattaisiin osa poroista aiheutuvasta haitasta.
Porot verolle
13
677
Vastaukset
- 1948vm
Koirat ovat kytkettyinä,mutta porot ovat vapaina. Ilmeisesti nää cityporot ei ole yksityisten omistuksessa kun keskustassa käyskentelee. Poronhoito kaava-alueella on kiellettyä,joten kyllä nää sarvipäät voi poistaa kuten villikissatkin. Asiallinen ilmoitus viranomaisille ja eläinlääkäri piikittää pois. Näin säästytään kiinteistöveron korotuksilta. Mahdolliset tukirahat tulee ohjata eläinlääkärikuluihin.
- Taitojamääräpuuttuu
Moni kyläläinen varmasti samaa mieltä, kun tulee töistä kotiin iltapäivällä saattaa poro tai pari nukkua verannalla. Sini-mustia paskaläjiä pitkin pihaa.
Joku tolkku niillä muutaman poron omistajillakin pitäisi olla. Hoitasivat kotipihassaan noin pienen poroelon. Suuret ovat puheet ja valheet porojenhoitotaidoista mutta eivät alle kymmentä poroakaan pysty pitämään poissa kirkonkylän keskustan alueelta.
Kolarin alueen ja samalla Suomen suurimat tokat omistavatkin hoitavat poronsa omilla maillaan.
Muoniolaisilla poromiehillä vain puheet ovat suuria.
- minun-pihalle
jos kisurat tullee, ne tapethaan. turha on tulla vaatimhaan korvauksia.
- Orop
Kyllähän tosi on,että Porot eivät kuulu yksityisten pihoille,perunamaille,kasvitarhoihin ja kylän keskustanparkkipaikoille ja jos poronomistajat eivät hoida asiaa niin olikohan virkavallan puututtava?
- lyhytonmuisti
kolarilaiset hoisivat porojansa muoniolaisten mailla yli puolivuosisataa kunnes mouniosta nousi semmonen suku poronhoitajiksi että uskalsit antaa lähöt kolarilaisille , nyt muoniossa porot omistaa muoniolaiset ja aivan sama vaikka ei olisko kaks poroa ei ole kolarilaisten eikä lompololaisten ne on muoniolaisten.
- Poronpaskojakeräämässä
Vaikka vain ne kaksi poroa on ne osattava hoitaa itse. Jos on kerta muka poromies!
Ei ne kakskaan saa maata kyläläisten verannoilla ja olla pihoilla sotkemassa.
Taijat olla vain katheellinen Kolarin puolen suurimmalle poro-omistajalle. Heillä ei syö kotipihojen kukkia porot. Niillä on OMAA. Mitä muoniolaisilla suuripuheisilla "poromiehillä" ei ole. - Taijatpuhuapotaskaa
Mistähän ne pelottavat muoniolaiset poromiehet on kotosin. En ole kuullu kuin huutavista muoniolaisista parin poron omistajista jotaki siepin periltä. Ääni ei pelota kethään.
- vaionniilläomaa
kyllä täällä ylläsjärvessä on samat ongelmat pihaporojen kanssa, syö pihalta kukat ja muutkin istutukset mutta pihojen omistajat ovat eteläläisiä jotka eivät taida tällä foorumilla näkyä. Että ei tarvitse ollenkaan sukulaisten ja muiden puolustella äkäslompololaisia, ja ovat omat ja perintömaansa jo aikaa myyneet turisteille
- Niinistö
Jeps,Haitta on melkoinen. Mut sitte se hyöty,on isompi kunnankannalta.Onpa mitä kuvata. Saattavat tulla takasinki tai ainaki levittää sanaa poroista,kylilä.
- Anonyymi00010
fgf
- Anonyymi00013
bvbv
- Anonyymi00014
cvxcvx
- Anonyymi00015
cvvcv
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671