apua tarvitsen kipeästi

mitäpä jos kasvaisit aikuiseksi ja ottaisit järjen käteen. Olet aikuinen mies ja sinulle on annettu kyky ajatella ominkin aivoin, vai mitä?

Ensinnäkään et kerro miksi aiotte erota.
Onko tämä eropäätös yhteinen ja sovussa vaimon kanssa yhdessä päätetty vai vain sinun tai vaimon puolelta yksipuolinen päätös jota toinen vastustaa?

Toiseksi: kuka niin sanoo, että äiti saa lapset erotilanteessa automaattisesti itselleen?
On muitakin vaihtoehtoja, kuten esim. yhteishuoltajuus.

Kolmanneksi: miksi vain sinun pitäisi kertoa erosta yksin lapsillesi, eikö se ole pikemminkin molempien vanhempien yhdessä kerrottava asia?

Neljänneksi: miksi vaimosi ei voisi muuttaa toiseen asuntoon ja sinä jäädä lasten kanssa nykyiseen?

Viidenneksi: mitä ihmeen tekemistä vaimosi sukulaisilla on teidän eronne kanssa?oletteko romaneja tai jotain uskonlahkoa tms. kun on noin tarkkaan säädeltyä tuo kuka milläkin paikkakunnalla saa asua tai ei voi asua?

Kuudenneksi: lapsilla on eron jälkeenkin yhä isä ja äiti jotka voivat sovussa hoitaa heitä ja olla heidän kanssaan esim. vuoroviikoin. Voitte aivan hyvin asua sen verran lähekkäin, että lapset pystyvät olemaan koska tahansa jomman kumman kanssa.
Ei ole mitään muuta estettä kuin teidän kahden, sinun ja vaimosi, keskinäiset välit.

Toistan tämän. Mitäpä jos kasvaisitte, te molemmat, aikuisiksi ja alkaisitte ajatella lastenne parasta myös eron hetkellä. Ja se lastenne paras ei ole riita, tora eikä tappelu.

vastaus halooaikuiset ihmiset: En viitsi ruveta julkisesti kertomaan eromme syitä, mutta masennus on eräs asia mikä siihen vaikutti.Hän ei voi elää masentuneen ihmisen kanssa.Siis se yhteishuoltajuus on ainoa asian mihin tyydyn ja siitä olen valmis taistelemaan, mutta kaikki pienet asiat vaikuttavat siihenkin.Tottakai yhdessä kerromme lapsillemme. Tämä nykyinen asuntomme on liian kallis yksin asuttavaksi. Lähes koko hänen puoleinen sukunsa on syyttänyt minua jostakin tai mitä olen tehnyt väärin. Näitäkään asioita en oikein viitso julkisesti tässä kirjoitella, nämä mitä olen kokenut,eivät välttämättä toisten mielestä ole mitään

Asioilla on tapana järjestyä ja uskon että ihan turhaan mietit liian pitkälle eteentulevia asioita. Tietysti iso muutos pelottaa ja tuntuu vaikealta kertoa niille kaikkein rakkaimmilleen eli omille lapsilleen. Erohan on iso asia ja vaikuttaa niin moneen juttuun - siinä menee koko arki ihan uusiksi. Yleensä kuitenkin lapset selviytyvät näistä yllättävän hyvin ja ainakin omalla kohdallani eroa tuli liiankin kauan pitkitettyä juuri lasten vuoksi. Matkalla on ollut isoja ylämäkiä (ja tulee vielä olemaan) mutta aina niistä on selvitty. Rohkeasti vain asia esille ja käytännön asioita järjestelemään. Valtavasti tätä helpottaa tietenkin se jos teidän aikuisten välit ovat asialliset ja voitte toimia ns. yhtenä rintamana. Jaksamista Sinulle :)

"Ainoat ystävät minulla olivat vaimon kautta"

Sinun kannattaisi nyt panostaa ennen kaikkea omaan elämääsi. Tärkeää olisi luoda ympärilleen edes jonkinmoisia sosiaalisia suhteita. Näin pystyt myös olemaan parempi isänä. Ihmisen hyvinvoinnin kolme tärkeintä asiaa: sosiaalinen, psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi. Tämä oli kohta 1. eli sosiaalisuus.

"Hän ei voi elää masentuneen ihmisen kanssa"

Koska olet masentunut, on hyvä muuttaakin erilleen. Masennus nimittäin "tarttuu" helposti läheisiin, ja muutoinkin mm. vaikeuttaa vuorovaikusta, viestintää, lisää tunne-elämän häiriöitä. Tämä on tutkittu juttu. Pyri pitämään huolta henkisestä hyvinvoinnistasi. Hakeudu terapiaan,ellet jo ole sellaisessa. Kohta 2. Henkinen hyvinvointi.

Kohta 3: Fyysinen hyvinvointi: liiku paljon, kuuntele kehoasi, ja toimi, jos on kremppoja. Syö terveellisesti, nuku riittävästi.

Etävanhempi tapaa yleensä lapsiaan joka toinen viikonloppu ja ehkä yksi ilta viikossa sovittuina aikoina. Tietysti vain, jos etävanhempi kykenee hoitamaan lapsiaan. En tiedä minkäsorttista masennusta podet. Mutta voisin kuvitella, että jos masennusjaksot ovat rankkoja sinulle itsellesi, niin lapsista huolehtiminen siinä "sivussa" on vähän riskibisnes.

"Jotenkin vain pelottaa,että he häätävät minut sinne mistä olen perinkotoisin. "

No ei todellakaan voi ketään häätää toiselle paikkakunnalle! Mutta pystyäksesi olemaan nykyisellä paikkakunnalla, tarvitset asunnon! Onko sellanen jo katsottuna? Jääkö vaimosi ja lapset nykyiseen asuntoonne?

Pidä huolta itsestäsi. Kun sinä voit hyvin, lapsetkin voivat. Hae apua masennukseesi. Kyllä sinä tulet pärjäämään. Yrittäkää pitää hyvät välit keskenänne. Se on lasten kannalta tärkeää, mutta myös itsenne kannalta. Asioilla on tapana järjestyä.

Lapset selviytyvät vanhempiensa erosta yleensä hyvin. Mitä paremmin vanhemmat henkisesti voivat, sitä paremmin lapsillakin menee. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että olet hakenut masennukseesi apua. Ellet ole, hae.

Vanhempien, olivat yhdessä tai eronneet, tärkeimpiä ominaisuuksia on opettaa lapsille miten vaikeuksista, muutoksista ja ongelmista selvitään. Kirjoitit "kun ei ole omaa turvarengasta", tuo yksinäisyytesi on hälyttävää, ja haitallista myös suhteellesi lapsiin. Siinä käy helposti niin, että alat pitää lapsia pelastusrenkaanasi, ja koko elämäsi sisältönä. Kertaan vielä, hae apua itsellesi, pistä oma elämäsi kuntoon.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mitä pienemmät lapset, sitä "helpompaa" on asiasta heille kertoa, koska he eivät vielä ole oppineet elämän nurjista puolista. Murrosikäisten kanssa se onkin astetta haastavampaa. Välitkin voivat mennä vuosiksi. Pienten lasten kanssa näin ehkä harvemmin käy, jollei entinen puoliso käytä lapsia sinua vastaan. Olen äskettäin toisesta liitostani eronnut nainen. Olemme exäni kanssa käyneet suhdettamme läpi jo ero aikana ja menneet pienin askelein eteenpäin. Emme ole halunneet riidellä koskaan lapsemme nähden. Toki hän on kuullut tiukkojakin keskusteluita erimielisyyksien ilmaantuessa, mutta mitään ovien paiskomista tai kurkku suorana huutamisia ei ole koskaan ollut. Nyt asumme erillämme. Lähellä toisiamme mikä helpottaa lapsemme mahdollisuutta tavata molempia vanhempiaan vaikkapa päivittäin (ja tätä onkin paljon tapahtunut) . Me nauramme ja keskustelemme arkisista ja muistakin asioista exän kanssa kuten ennenkin. Itse aloitimme erosta kertomisen tyttärellemme jo n puoli vuotta ennen kuin harkinta-aika päättyi. Näin hänellekin jäi aikaa omaksua pienissä palasissa tulevaa. Itse kehoitin lastani aina puhumaan asioista joita tulee mieleen eroa pohtiessa. Lämminhenkinen jutustelu auttoi todella paljon. Sen neuvon annan, että älä koskaa moiti toista vanhempaa lapsellesi. Lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaa vaikka mikä olisi.