Erilaiset tekstiviesti chatit esim. Nelosen kääntyvät usein yh-äitien parjaamiseksi. Herää kysymys ovat nämä naispuoliset yh-äitien haukkujat sittenkin sisimmässään vaan kateellisia, omaan ukkoonsa kyllästyneitä naisia.
Yh-äityis ja kateus
****
212579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
No chatit on mitä on. turha siellä roikkua. eivät varmaankaan ole kateellisia, eivät luultavasti vain ymmärrä sitä elämäntapaa. itsekin joskus ärsyynnyn, jos näen jossain yh:n etsivät miestä. tuntuu niin vastuuttomalta, en tarkoita, että on, mutta usein tulee sellainen kuva. lapselle kuitenkin hyväksi, jos on oikea perusperhe, isä ja äiti. ei lapsi tykkää, että äiti ettii uutta miestä. ei kannata tehdä lapsia, jollei ole varma suhteesta.
No jopas jotakin! Pitäskö äiskän sitten olla yksin siihen saakka, kun tenavat lentävät pesästään?! Ohhoh! Ja lapset on varmaankin tehty rakkaudesta silloin, kun asiat vielä oli niin hyvin. Ethän voi koskaan tietää etukäteen tulevaa. Ja entäs se etäisä, joka asuu jo uuden ystävättärensä kanssa. Tuomitsetko hänetkin?
Mielenkiintoinen näkemys, mutta jos ajatellaan et täytyy olla varma suhteesta jos aikoo tehdä lapsia.
Jokainen niitä tehnyt on varmasti ajatellut silloin sen olevan ikuista. Tässä elämässä mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.
Ihmissuhteissa ei ole milloinkaan sataprosenttista varmuutta, kaksi ihmistä, kaksi maailmaa...
Toi sun viimeinen kommenttisi on jokseenkin naurettava ja toiseksi ei lapsia tehdä, niitä saadaan..
Haloo, lapsia tehdään! Vai luuletko että joulupukki tuo lapsia lahjaksi vai?
on kasvattanut minut enemmän tai vähemmän yksin. Isäänikin olen kyllä yhteydessä, mutta he erosivat minun ollessani 3-vuotias. Äidille oli aikanaan sanottu, ettei hän voisi saada lapsia jouduttuaan auto-onnettomuuteen. Sitten kuitenkin hän tuli raskaaksi ja päätti pitää minut. Minä olen siis ainoa lapsi hänelle, olen nyt aikuinen 25-vuotias nainen. Silloin isäni oli 19-vuotias, kun minä synnyin, eli todella nuori. (äitini oli 24-vuotias).Voinko siis syyttää häntä, että hän kuitenkin päätti synnyttää minut, jotta saisin elää?En todellakaan, elämä on mitä ihmeellisin lahja, enkä minäkään tekisi aborttia mistään hinnasta, jos vahingossa tulisin raskaaksi vaikka isä ei olisikaan varmalla pohjalla. Toisaalta en harrasta irtosuhteita, nytkin elän onnellisessa parisuhteessa jo yli toista vuotta. Minä en osaa tuomita yksinhuoltajia, koska se on vaikeaa ja raskasta työtä kasvattaa lapsi yksin. Kyllä yksinhuoltajakin kaipaa toisen ihmisen rakkautta.
Eli ottakaa huomioon, että ihmisiä on monista eri syistä yksinhuoltajina. Ei se minusta ole yhtään sen säälittävämpää olla yh, kuin joku kaikkien kanssa paneskeleva ikisinkku!Sille ei voi mitään, että omien vanhempieni suhde ei lopulta kestänyt vaan oli riitoja ja ilkeyksiä täynnä. Kyllä varmasti sain vakaamman kasvatuksen äidiltäni ilman sitä hälinää ympärilläni!
katselen nelosen idioottichattia. Mielestäni pahimmat yh-äitien parjaajat ovat niitä masa pystyssä olevia 15-18-vuotiaita, joilla omien kuvitelmien mukaan on aivan ihmeellisen ihana parisuhde ikäiseensä pojuun. Siinä rakkauden huumassa ei tule mielee, että siinäpä sitä ollaan itsekin yh-äitejä parin vuoden sisällä, kun se pikkupoju saa tarpeekseen kotileikistä liian nuorena. Niinhän se menee, miehen varsinkin nuoren ja kypsymättömän on helppo lähteä ajattelematta seurauksia sen enempää ja jättää äiti lapsineen yksin.
Miksi joku olisi kateellinen yh-äidille?
Pitää olla vaan kiitollinen ettei itse ole sellainen.
missään nimessä olla. Voihan olla niin, että nainen on hyvässä uskossa (ja toivossa) alkanut perhettään perustamaan, mutta todennut myöhemmin, että jos haluaa oman ja lapsen hengen säilyttää, on paras lähteä, niin kauan kun voi!! Varmasti tällaiselta ihmiseltä monet unelmat, sekä tulevaisuus murskaantuneet, mutta pakko mikä pakko. Tloudellisesti eikä henkisestikään yh:n elämä ole todellakaan helppoa. Mutta hengissä kuitenkin. Toisaalta, siitä saattaa myös seurata, että yh:t ovat käyneet läpi elämässään niin kovan myllytyksen, että ovat kasvaneet henkisesti metrin jos toisenkin... Joten kateellinen tuskin kukaan on.
itseasiassa täytyy todeta, että en ole vielä persaukista yh muijaa vielä nähnyt. Valtaosa yh:sta on eronnot ihan tuikitavallisesta miehestä vailla väkivaltaa tai muutakaan uhkatekijää, joten säästä meidät noilta paskapuheilta. Ei jokainen yh ole mikään pelastustarinan sankaritar vaan ihan tavallinen muija joka haluaa vaan elämältään jotain muuta..
omasta puolestani, tuodakseni esiin sen, että meitäkin on monenlaisia...
kuitenkin siitä sankarittaresta ;-)
Kateuttahan se on. Ai mistäkö....ne jotka parjaavat, kokevat tyytymättömyyttä omaan elämäänsä JA pelkoa, kykenemättömyyttä vaikuttaa elämäänsä. Vihan tunteet projisoidaan niihin, joiden elämä vaikuttaa "pelottavalta" eli yksin(näiseltä) vastuunkannolta. Takertuvat ihmiset pelkäävät kaikkea elämän vastoinkäymistä ja erillisyyttä, siksi suoranainen viha. Jokainen järjellinen olento ymmärtää, että näin suureen joukkoon mahtuu erilaisia ihmisiä, menestyviä, luusereita, rikkaitä, köyhiä, kauniita ja vähemmän kauniita, jaksavia ja periksiantajia, absolutisteja ja rapajuoppoja. Moittijoiden kuvittelen olevani nuoria naisia, keski-ikäisiä miehistään riippuvaisia naisia ja sitten niitä miehiä, joita maailma (lue naiset) ovat porkineet päähän ja jotka yleensäkin näkevät kaiken pahan itsensä ulkopuolella.
Kyllä minäkin nuorempana jonkin verran kärsin ihmisten asenteista. Mutta ei enää kiinnosta typerysten mahdolliset "ajatukset". itse olen aina omillani toimeen tullut, ja meillä menee mukavasti.
Tyhjentävästi ja hyvinsanottu. Kiitoksia siitä. En ole itse yh, mutta nyt on helpompi asettua näiden parjaajienkin asemaan.
kiitos sinulle. Tässä oikeassa elämässäni en ole kokenut mitään omituista suhtautumista, kuin niiltä ehkä hiukan yksinkertaiselta parilta naapurin naiselta, eikä heiltäkään kovin pahasti. Olen kuitannut asian ajattelemalla, että he ovat pikkaisen yksinkertaisuuteen kallellaan, eikä heillä ole itsellään hyvä olo. Vanhentumisessa on kumminkin se hyvä puoli, että piirun verran se viisaus kasvaa ja nahka paksuuntuu.
Olen minäkin kumminkin nähnyt ne chat-jutut, ja sen verran paljon ko. kaltaisia juttuja tulee, että se panee ihmettelemään niiden kirjoittajia, millaisia he ovat. Yksinhuoltajien nuorten ja lasten vuoksi olen hieman mieltäni pahoittanut: nuorethan niitä lukee kai enemmän. Aika ronskia moittia niinkin töykeästi. Jokaiselle se oma äiti ja isä on yleensä rakas, oli sitten eronnut tai ei.
...että elämän on saatava jatkua, vaikka ero olisi tullutkin. Itse olen entinen yh-isä ja puolitoista vuotta sitten pistin hynttyyt yhteen erään yh-äidin kanssa ja meistä tuli onnellinen kuuden hengen perhe. :-)
...olla sanomatta, että onnea teille, ja että rohkea rokan syö. : )
Yh-äitejä sorretaan samoin kuin niin monet ovat valmiit kiusaamaan vaikeasti vammaisia jne. Tätä ikävää porukkaa on olemassa niin paljon, että on ollut helppoa filosofoida, että vittumaisuudesta tapettaisiin tai että saisin itse tapettua yhdenkin tällaisen ikävän tyypin niin se olisi kaiken linnareissun ja minkä tahansa arvoista. Mikään ei voisi enempää lämmittää mieltä, kuin että "maailmassa on yksi vittumainen tyyppi vähemmän". En puhu väkivallasta vaan siitä, miltä huonossa jamassa olevan kohtaama sorto tuntuu.
Nelosen chatin pennut ei ymmärrä, että aviomies ja perheenisä on sellainen tai sellaiseksi muuttunut jonka kanssa ei voi olla.
Jossakin kivikaudella elävässä maassa voidaan odottaa naisen sietävän millaista miestä tahansa.
(muka) läheisiä ystäviä, jotka yksinhuoltajaksi jäätyäni osottautuivat pahimmiksi selkäänpuukottajiksi, ja oman elämäni arvostelijoiksi.
No, tiedänpähän nyt, että olivat sen verran huonoja ystäviä, etteivät enää tule millään tavalla minun elämääni kommentoimaan, koska vähitellen lakkasin pitämästä yhteyksiä.
Nyt jälkeenpäin, kun lapseni on jo iso, ja elämäni on hänen kanssaan mitä parhaimmalla mallillaan, tajuan, että ystäväni olivat todellakin vain kateellisia, koska näkivät, millainen sitkeä sissi ja pärjääjä minä yksinhuoltajana olin, ja heillä itsellään sitten olikin pahoja ongelmia omissa suhteissaan.
En enää ota nokkiini yhtään yksinhuoltajia arvostelevia juttuja. Jätän ne omaan arvoonsa, koska tiedän tasan tarkkaan, kuinka arvokasta työtä olen tehnyt kasvattaessani lapsen yksin ilman vieraissa juoksevaa juoppomiestä.
Kommentit ettei lasta kannata tehdä jos ei ole ihan varma suhteesta.. Hahhah mitä potaskaa. Sittenhän lapsia ei olisi kenelläkään, jos näin on. Kaikki lapset ovat yhtä arvokkaita, ovat he sitten yksinhuoltajaperheestä tai ei.
näin se on - kaikki mihin itsekin "voi" joutua negatiivisessa mielessä ahdistaa ja syvältä.
..että kun oma elämä ei miellytä niin täytyyhän sitä johonkin purkaa pahaa oloaan..ei yh;t taida olla ainoa kohde..itse olen yh ja kyllä tuo toimeentulo on kovan työn takana..vaan en valita.miulla on suurin aarre maailmassa,ikioma suloinen poikanen.sen eteen tekisin..hmm..vaikka voltin *nauraa räkättää*
Eka mies oli juoppo ja älysin jäädä heti yksinhuoltajaksi. Kitkuttelua pienellä palkalla. Kasvatin lapsen täysi-ikäiseksi ja aattelin, että sitten alkaa "elämä" kun lapsi on omillaan. Pääsi taas kulkeen ravintoloissa ja silleen, jee! Ravintolasta löytyi ihana mies ja ehkäisy petti puolen vuoden seurustelun jälkeen. Siis oikeesti petti, ilman omaa syytä (ja abortti ei käy). Nyt vuosi takana ilman miestä, tämäkin nääs "sattui" olemaan juoppo. Äitiysloma loppuu kohta, ollaan beibin kans onnellisia. Oon kuuskymppinen kun se on täysi-ikäinen, sitten ei enää pääse sattuun vahinkoa. Ekan kasvatin kunnialla, toinen menee jo rutiinilla. En tosiaankaan kadehdi toisten perhe-elämää, meillä on aina ollut onnellinen miniperhe ilman miestä. Ehkä sitten parinkymmenen vuoden päästä olen vaarana muille naisille...