Erosin juuri miehestäni, ja tiedän että toipumiseen menee oma aikansa. Minulla ei ole enää hoppu minnekään...Mielessä kuitenkin pyörii, että kuinka ihmeessä löydän uuden ihmisen, jonka kanssa pääsen yhtä pitkälle. Meidän piti juuri ruveta perustamaan perhettä jne ja luulin sen olevan vuosisadan rakkaustarina. Olimme yhdessä pienen ikuisuuden, yli seitsemän vuotta.Tiedän, että olen "vasta" kolmekymmentä, mutta vähitellen olen kypsynyt ajatukseen omasta perheestä= myös lapsista. Nyt sitten suren eron lisäksi noiden tulevaisuuden suunnitelmien menemistä sirpaleiksi. te, jotka olette eronneet samanikäisenä, miten ja millä aikavälillä asianne ovat järjestyneet?
tulevaisuus auki
ero
71228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla on aika samanlainen tilanne: ikää vähän päälle kolmekymmentä ja ero kahdeksan vuoden suhteen jälkeen. Erosta on nyt kulunut parisen kuukautta. Alkuvaihe oli tosi raskasta.Surun, pettymyksen, vihan ja pelon tunteet vuorottelivat. Tuntui siltä, että elämästä on pudonnut pohja pois. Olen yrittänyt tehdä surutyötä juttelemalla ystäville, lukemalla sopivia kirjoja, pitämällä päiväkirjaa, seuraamalla näitä keskustelupalstoja jne. Suremista kun on paljon: menetetty tulevaisuus, johon olisi kuulunut perhe, lapset, oma rakas. Ja tietenkin pelottaa se, että biologinen kello tikittää koko ajan lasten saamisen suhteen.
En kuitenkaan vielä pysty ajattelemaan ketään uutta ihmistä, sillä tuntuu että kahdeksan vuoden suhteen jälkeen puitavaa on paljon. Sen olen kuitenkin päättänyt, että en halua jäädä roikkumaan vanhaan suhteeseen ja sen muistoihin. Siksi olen yrittänyt tehdä aktiivista surutyötä. Sekasortoisin vaihe on onneksi ohi, tosin yhtäkkiä iskee kauhea suru ja masennus. Kaikista ohjeista olen ottanut onkeeni sen, että itsestään täytyy pitää hyvää huolta. Nyt yritän keskittyä itseeni ja sellaisiin asioihin, jotka tuottavat hyvää mieltä minulle. Ja vähitellen olen tehnyt suunnitelmia tulevaisuutta varten kuten lisäkoulutuksen hankkiminen. Olenkin jo yhdelle lyhyelle kurssille menossa. Jossain vaiheessa toivottavasti löytyy uusi kumppani.
Tietenkin tuntuu kauhealta, että elämästä on kulunut kahdeksan vuotta jonkun kanssa, mutta nyt se kaikki katoaa kuin savuna ilmaan. En kuitenkaan halua ajatella niin, että olisin tuhlannut kahdeksan vuotta elämästäni, vaan että tämä on ollut harjoitusta sitä oikeaa suhdetta varten. Tosin olin kyllä sitä mieltä, että päättynyt suhde oli minulle se oikea. Toivotan sinulle onnea ja rohkeutta uuden elämän rakentamiseen!
Kiitos, kun jaksoit kertoa omasta tilanteestasi. Sinulla ei sitten ole pienintäkään toivoa enää palata yhteen?Olitko itse eron hakija vai ns.jätetty?Itse olen päättänyt nyt jatkaa eteenpäin, mutta pidän yhä edelleen kaiken jälkeen häntä elämäni miehenä. Tuntuu niin vaikealta kuvitella, että joku ihanan ihana "normaali" mies olisi vapaa.Mutta tietenkin muillakin tilanne vaihtelee.Meillä ero oli yhteinen päätös, mutta taustalla oli halu selvittää asiat. Nyt sitten minä jäin yksin miettimään paluuta, kun toinen löysikin jo uuden.
Minä olin jätetty, sillä mies päätti ettei haluakaan yhteistä tulevaisuutta kanssasi. En usko,että on hirveästi toivoa palata yhteen, vaikka miehellä ei ketään toista olekaan. Toisaalta olen erittäin loukkaantunut jättämisestä ja tavasta millä se tehtiin, joten en luultavasti ottaisikaan miestä takaisin. Nyt jälkikäteen ajateltuna ei kaikki asiat olleet täysin kunnossa meidän suhteessä, mutta olin kuitenkin siinä uskossa, että asiat voidaan puhumalla selvittää.
Olen ihan samasta asiasta huolissani kuin sinä: mistä löytää ihana ja vapaa mies. Vaikka miehiä vapautuu suhteesta koko ajan, niin en halua sellaista miestä, jolla on eron jälkeinen kriisi meneillään ja ajatukset vielä vanhassa elämässä ja perheessä.
On hyvä olla yksin eron jälkeen jonkun aikaa, eikä suinpäin rynnätä uuteen suhteeseen. Huomaan itsestäni että nyt kun olen ollut noin pari vuotta yksin, käy ronkeliksi : )Ei sillä etteikö tulijoita olisi ollut mutta parempi odottaa sitä oikeea, ei onni tuli etsien vaan eläen,,,kaikkea hyvää sinulle...
paitsi olen kyllä vasta 25...mutta seitsemän vuoden suhde takanapäin..Olen aina halunnut perustaa perheen nuorena, ja tässäkin suhteessa olisin jo ehkä ollut äiti jos mies vain olisi näyttänyt vihreää valoa. Kaikki kaatui lopulta siihen että mies rällästi yhä enemmän baareissa kolmekin päivää putkeen ja lopulta petti. Ilmeisesti hän koki että menetti nuoruutensa jotenkin minun kanssani, tai että parisuhde estää nauttimisen jne..eli varhaisemmassa elämänvaiheessa todellakin kuin minä. Nyt eron myötä olen pystynyt myöntämään itselleni, että mieheni halusi kuitenkin eri asioita, vaikka olikin muuten ihana kumppani. Rakastin häntä ja rakastan edelleen, vaikka tekikin minulle todella julmasti. Minultakin rikkoutui nyt unelmat..tuntuu että kaiken aloittaminen alusta jonkun muu kanssa on todella vaikeaa..mahtaakohan sitä edes löytää sopivaa ihmistä rinnalleen...Minulla ei onneksi vielä biologinen kello tikitä, mutta sopivan miehen löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Siis sellaisen jota myös sydämensä pohjasta rakastaa. Toivotan teille kaikille onnea, pitää vain uskoa hyvään, vaikka onkin raskasta.
Erosin viime talvena 10v kestäneestä suhteesta. Olimme naimisissa 3 vuotta. Viimeiset pari vuotta oli raskasta aikaa, tunteet heitteli edes ja takas. Jotenkin tiesin ja en pystynyt näkemään meitä enää yhdessä vanhenemassa vanhempina.Keskustelimme asiasta ja olimme molemmat samaa mieltä. Emme riidelleet tai mitään muuta dramatiikkaa meidän suhde vain kuivui kasaan, jossain vaiheessa se kai muuttui pelkäksi ystävyydeksi. Elimme molemmat omaa elämää, näimme kotona harvoin. Molemmilla oli omat menot ja aikataulut. Aika oli tosi turhauttavaa koska mieheni on ihana ihminen mutta emme vain olleet hyviä toisillemme. Oli vaikea päästää irti ja hypätä tuntemattomaan yksinäisyyteen. Olen 29 vuotias ja myös minun biologinen kelloni tikittää. Eron myötä haaveet perheestä pirstaloituvat. Erosimme ystävinnä ja meillä on edelleen hyvät välit. Olemme molemmat jo löytäneet uuden rakkauden, vaikken ikinä sitä olisi uskonut. Ajattelin että vapaata ihanaa hyvää miestä ei vain voi löytää enää tässä iässä. Toisin kävi, en ole koskaan ollut näin onnellinen. En edes tiennyt että rakkaudesta voi mennä näin sekaisin. Nyt jälkeen päin ajattelen mietin että kaikella on tarkoituksena, ilman ex-miestäni en olisi se ihminen joka olen nyt ja myöskään en olisi tavannut nykyistä poikaystävääni. Ex-miestäni en unohda koskaan hän on hyvä mies ja olen äärettömän iloinen ja onnellinen hänen puolestaan kun myös hän löysi ihanan ihmisen vierellensä.
Minäkin toivoin, että olisimme pysyneet ystävinä, mutta hän ei halua. On vihainen ja katkera, ja ihan kuin kostoksi on pelehtinyt jo uuden kanssa!Ja kuitenkin on viimeksi pari viikkoa sitten kertonut rakastansa minua.Tietenkin suhteessa oli ongelmia (paljon)ja intohimo oli kadonnut, mutta silti toivon jotain ihmettä yhteenpalaamiseen!Tosin mitä enemmän ajattelen hänen kykyään heti hypätä uuteen, niin kuvottaa. Minä tyhmä luulin hänen olevan se oikea. Miten ihmeessä pystyn enää ikinä löytämään sitä uutta oikeaa?Voimat on vähissä, kun sydän on säröillä.Tunnen itseni petetyksi, vaikka meilläkin ero oli alunperin yhteinen päätös, kun tapeltiin vaan jatkuvasti ja kaikki oli niiiiin vaikeaa.