Olen löytänyt söpön tytön... mitä seuraavaksi?

apua.please

Olen noin 25-vuotias nuori mies ja tutustunut viimeisen vuoden aikana pari vuotta nuorempaan yliopistotyttöön (tai pitäisikö jo sanoa naiseen...). Olen todennut, että olemme suurilta osin samalla aallonpituudella, pidämme samoista asioista, kummatkin olemme silleen kilttejä ihmisiä ja aika romanttisia. Tyttö on (ehkä?) osoittanut kiinnostusta meikäläiseen tulemalla paljon juttusille ja kyselemällä jatkuvasti. Kerran jopa kysyi teelle kotiinsa mutta en uskaltanut lähteä. Vaikka olemme tavanneet usein erinäköisissä porukoissa (kavereiden kanssa ollessa, erilaisissa pelitapahtumissa jne.) niin hän tuntuu erityisesti aina huomioivan meikäläisen siitä koko isosta porukasta, joka on mielestäni aika häkellyttävää. Onkohan se jonkinlaisen kiinnostuksen osoitus? En ole koskaan ollut aidossa parisuhteessa eikä minulla ole juuri käsitystä siitä miten naiset yleensä kiinnostustaan osoittavat. Tämä tyttö kuitenkin on minulle hyvin mieleinen ja haluaisin tutustua häneen paremmin, mutta vaikeaa se on kun jännittää ja pelottaakin hieman.

Kysymys kuuluu, jatkanko siis tällä tavalla ja näen häntä samaan tyyliin pari kertaa viikossa niissä tapahtumissa joissa molempien on ollut tapana käydä ja ihmettelen sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai vaihtoehtoisesti odotan tytön tekevän jossain vaiheessa jonkinlaisen aloitteen johon pystyn vastaamaan myöntävästi, vai pitäisikö minun itseni olla aktiivinen? Tyttö on aika sanavalmis ja reipas joten tuskin hänelle tuottaa ongelmia jos kokee hetken sopivaksi.

7

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdgdrgrdg

      Hän luultavasti odottaa sinun pyytävän häntä ulos, ei nainen huvikseen noin käyttäydy.
      Yleensähän naisten (typeränä) taktiikkana on pelkästään näyttää kiinnostuneelta mutta sitä lopullista siirtoa he eivät (pelkuruuden takia) tee.

    • nainen22v

      Jos vielä kutsuu kotiin teelle, niin sanothan kyllä. Voi olla että ehdotus oli ihan ystävyysmielessä, mutta entä jos ei.
      Riskihän on se, että luet merkit väärin ja hän halusi oikeasti olla vain kaveri (ns. Friendzone). Tuolloin hyväksyt asian ja jatkat ystävyyttä ystävyytenä. Pikkuisen aloitetta kuitenkin! Pyydä hänet jonnekkin. Tapaatte pari kertaa viikossa, mutta pyydä hänet erikseen kolmannelle kerralle. Haluat kutsua juuri hänet jonnekkin (esim. elokuviin leffaan josta molemmat pidätte, tai ravintola/kahvila jota haluat kokeilla). Ei suoranaisesti treffeille, mutta vähän niin kuin. Riippuen miten hän tulkitsee ja suhtautuu (treffit vai ei),saat ehkä vihiä siitä, mitä hän sinusta toivoo.
      Vaikka tyttö olisi sanavalmis ja ulospäinsuuntautunut voi hän toivoa "perinteistä" romanttisista leffoista tunnettua miehen aloitetta.
      Onnea matkaan!

      • a.p

        Niin itselläkin on käynyt mielessä tuo että hän voi olla vain kiinnostunut minusta henkilönä koska olen aika persoonallinen kaveri kuten tavallaan hänkin. Mutta mistä sen tietää. Melkein pahin asia mitä minulle elämässäni voisi tapahtua olisi se, että olisin kiinnostunut jostakin ihmisestä ja luulen hänenkin olevan minusta, vaikkei olisikaan, ja sitten häpäisisin itseni kun yrittäisin lähestyä :) En pääsisi varmasti koskaan yli tuollaisesta.


    • Jonskuna

      Kyllä naisia riittää jos pakit joltain saa. Sitten toista etsimään.

    • 34534

      Kuulostat vätykseltä. Kukaan nainen ei tuollaista miestä haluaa. Naiselle on pääasia että mies huoltaa autot ja tietokoneet, ostelee naiselle mitä nainen haluaa ja hoitaa naisen myös sängyn puolella.

    • pyydäteelle

      Mitä jos nainen odottaa, että sä teet aloitteen? Jos oot kieltäytynyt teekutsusta, hän saattaa ajatella sen torjuntana. Sinuna pyytäisin häntä kahdestaan (kavereina) jonnekin (esim johonkin kahvilaan teelle?), jotta hän ei kuvittele sinun torjuneen häntä. :)

    • locloc

      Älä hukkaa tilaisuutta. Tunnut pitävän löytämästäsi naisesta ja hänkin ilmeisesti on ainakin jollain tavoin kiinnostunut sinusta. Elämässä ei välttämättä monta kertaa törmää ihmiseen joka on ns. ''täydellinen'' sinulle. Täydellistä ei toki ole olemassakaan, mutta on tärkeintä yrittää löytää se joka ei ala tympimään heti parin viikon tai kuukauden jälkeen. Ainakaan liiallinen aloitteellisuus tai liian nopea eteneminen ei koidu sinulle kohtaloksi, mutta voisit hieman yrittää itsekin osoittaa mielenkiintoa tyttöä kohtaan kyselemällä häneltä itseltään ja pyytämällä erilaisiin tapahtumiin, jos tämä on ollut aiemmin vain tytön ehdottelua. Muista ainakin jatkossa, ettet torju mitään ehdotuksia jos pyytää kahville tai jonnekin muualle ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      92
      7200
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7129
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      121
      6765
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      64
      6285
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5618
    6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      5564
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5434
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      65
      5275
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      43
      5148
    10. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4656
    Aihe