Mihin me ollaan oikein menossa?

flowersreally

Luin joku aika sitten, että kantaaottava sukupuolineutraalius on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime aikoina. Siis se, että ihmiset tietoisesti pukeutuvat, käyttäytyvät mahdollisimman sukupuolineutraalilla tavalla. Tai että antavat lapselleen nimen, jonka perusteella on mahdotonta sanoa, onko kyseessä tyttö- vai poikalapsi.

Lähteen (jota en muista, sorge) mukaan ihmiset ovat yhä enenevässä määrin tympääntyneitä seksuaalisuutta korostavaan nykyaikaan sekä perinteisiin sukupuolirooleihin, ja haluavat androgyynisellä tyylillä tai muilla toimillaan irtisanoutua muiden määrittelemistä ahtaista roolimalleista, millainen on oikea nainen, tai oikea mies.

Mitä mieltä, eiks se ois hyvä jos kaikki palstalaisetkin sais olla ihan vapaasti omia itsejään?

16

287

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 222333

      Ai ettäkö kaikki saisivat olla p/s-asioita koskien minkälaisa tai minkälaisessa asemassa hyvänsä, ja että ei siksi ketään kielteisesti leimattaisi ja demonisoitaisi, ja että ei olisi mitään tabuja näissä asioissa. Se on naivi ajatus. Ihmiset nyt vaan ovat juuri näissä p/s-asioissa sellaisia, että aina ollaan joitain halveksimassa ja tuomitsemassa ja demonisoimassa, ja tabuja aina on, mitkä tabut ja demonisoinnit voivat olla toisilleen ihan käänteisiäkin valtakulttuurin arvoineen ajassa heilahdellessa ääriltään . Yleensä aina tuomitaan niiden käyttäytymistä ja asemaa p/s-markkinoilla, jotka poikkeavat omista vastaavista tavoista ja asemista. Näin se menee ihan yhtä hyvin niillä jotka sanovat olevansa vapaamielisiä, kuin mitä niillä jotka tunnustautuvat ahdasmielisiksi.

      • flowersreally

        No minkälaisia tahansa haluaisivat, jolleivät lakeja riko.

        Mutta minkälaisessa asemassa tahansa ei varmaan onnistuis, koska asema ei riipu pelkästään itsestä.

        Meinaatko, että ihminen ei koskaan pysty olemaan tuomitsematta, leimaamatta, demonisoimatta?

    • Tuo "räjähdysmäisyys" koskee vain pientä cityvihreää hipsterikuplaa, joka edustaa häviävän pientä osaa väestöstä.

      • flowersreally

        No olisko hyvä jos räjähdys laajenisi, vai pitäiskö se tukahduttaa?

    • Harvoja on hetket ja tilanteet, joissa on tehtävä asioita vasten tahtoa vain koska olisi mies. Joku varmaan ajattelisi ja huutelisi ikävästi jos kulkisin kukkamekossa ja korkokengissä, mutta ei sellaisissa kulkeminen huvittaisi muutenkaan.

      Se sorretun olo tulee lievänä silloin kun joku iskee vaikka rakennuspiirustukset kouraan tutkittavaksi ja kommentoitavaksi, vaikka ne olisi yhtä hyvin voinut työntää jonkun naisen käteenkin. Mutta ei, kivesten laskeutuessa tulee samalla taito ja vastuu hoitaa kaikenlaisia teknisiä asioita, kuten myös mennä likaisiin tai meluisiin tai vaarallisiin paikkoihin ja pitää huolta ympäristönsä turvallisuudesta.

      Olisi se hyvä jos palstan naiset saisi vapaasti antaa kainalo- ja säärikarvojensa kasvaa.

      • flowersreally

        No mutta ajattele jos just tänään olisit halunnut sen kukkamekon päälle laittaa, kun on niin kuumakin?

      • flowersreally kirjoitti:

        No mutta ajattele jos just tänään olisit halunnut sen kukkamekon päälle laittaa, kun on niin kuumakin?

        Ehkä kukkamekosta ja kukkahatusta olisi se hyöty, että sellaisessa kulkeva mies ei vaikuta potentiaaliselta raiskaajalta. Mutta muuten, tuo ei ollut kovin hyvä esimerkki koska asu on korostetun feminiini ja siten koominen. Mutta entä jokin sukupuolettomampi: college-asu tai boyfriend-farkut tai unisex-tuulipuku tai mitä nyt joku butch pitäisi yllään...

        Jotenkin luulen että naiset olisi hämillään tuollaisenkin edessä, koska miehet pitää saada kuitenkin jotenkin lokeroitua.

        Onko tuon sukupuolineutraaliuden tarkoitus sitten lopulta hävittää myös heterosuhteet, tai ainakin niiden erityisasema? Eli parisuhde syntyy jos kaksi ihmistä tuntee niin ja sitten vasta tsekataan että millaiset pissavehkeet kummallakin on ja mitä kivaa näiden kanssa voidaan tehdä.

      • flowersreally
        scrg kirjoitti:

        Ihmiset tykkää lokeroista.

        En mä ainakaan osaa tuossa mitään uhkaa heterosuhteille nähdä (ei sillä että olisit niin väittänyt). Kärjistetysti ajatellen vois ajatella suhteen olevan syvempi jos se on kahden ihmisen välinen eikä kahden roolipelaajan välinen.

        Tietyllä tavalla ymmärrän noita sukupuolen häivyttäjiä vaikkei se omalta jutulta tunnukaan.

        "Tietyllä tavalla ymmärrän noita sukupuolen häivyttäjiä vaikkei se omalta jutulta tunnukaan."

        Siis lasten suhteen vai aikuisen omalle kohdalle, kun ne on aika eri asioita. Mä luulen että lasten osalta se sukupuolirooli tulee joko "luontaisesti" vaikka kasvattaisi tynnyrissä tai sitten hyvin pienistäkin signaaleista jostain. Koska niin vaan yleensä alle kouluikäisesti aina pojat haluaa ampua tai ajaa kauhakuormaajalla ja tytöt järjestää kakkukestejä tai olla prinsessana. Ja jos tuota käytöstä yrittää väkisin muuttaa tai neutralisoida, niin kylvää vaan vaikeuksia lapselle.

        Aikuisena sitten voi häivyttää rauhassa, jos siltä tuntuu ja pidän ihan fiksuna sitä, että irtautuu rooleista ja niihin liittyvistä odotuksista.

        Aikuisten kohdalla tarkoitin.

        Lasten luontaisten vaistojen tukahduttaminen on mun mielestä sadismia. Ja sitähän tapahtuu paljon, nimenomaan sukupuolirooleihin vedoten.

    • sukupuoliajoo

      80-luvulla miehet kulki ptkät kiharatukat hulmuten, silkkihuivit kaulassa ja kajalia silmissä.

      90-luvulla naiset käytti miesten pukuja (housut, kauluspaita, liivi, pikkutakki) ja se oli muotia.

      Et mikä on niin uutta?

      • flowersreally

        Ehkä ei mikään. Puhuttiinko jo silloin yliseksualisoituneesta yhteiskunnasta?

      • HulluusOnUutta

        Kulki kyllä. Mutta eivät he kuitenkaan eri sukupuolta yrittäneet olla. Ihan oikeasti. Eivät yrittäneet olla. Siinä se ero nykyaikaan. Tämän hetkiset touhut on täysin eri asia.

      • Historiatietoa
        flowersreally kirjoitti:

        Ehkä ei mikään. Puhuttiinko jo silloin yliseksualisoituneesta yhteiskunnasta?

        Sanooko seksuaalinen vallankumous mitään? 60-luvulta alkaen hippiliikkeen ja ehkäisypillerien myötä levisi seksuaalisen vapauden ilosanoma eli kaikki saivat (ja kaikkien vähän pitikin) panna ristiin rastiin ja siitä välistä vastalauseena sodanjälkeiselle tiukan moraalin ajalle. Aids sitten lopetti nuo orgiat 80-luvulla.

        Toki meno kaupungeissa oli vapaampaa kuin maaseudulla, mutta 1960-luvullla Suomessa suuri osa muutti maalta kaupunkiin.

        Uuskonservatiivisuuden nousu alkoi kunnolla vasta 2000-luvulla patriotismin nousun USA:ssa ja jatkuvien talouskriisien myötä.

        Mitä tuohon sukupuolineutraaliuteen tulee, niin katsokaapa 70-luvun vaatetusta, kun unisex-muoti löi kunnolla läpi. Miehillä ja naisill samanlaiset oranssit villapuvut.

        Sukupuolen lääketieteellisiä korjaushoitoja tehdään toki nykyään enemmän kun osataan, mutta ihan jo agraari-suomessa voi ottaa toisen sukupuolen vaatteet ja työtehtävät jos osasi ja pystyi ja sellaisena sai sitten elää.

    • Selvää hihhulointia

    • jo.on

      se on bi pariskuntien ja homo ja lesbo parien touhua kulissiksi ollaan yhdessä mutta eivät tiedä itsekkään mitä ovat mutta sen tietävät että ovat outoja ja epänormaaleja eli homostelut ja lesbostelut eläinseksi pedofilia yms niin normaalien ihmisten täytyisi hyväksyä se ja lopettaa heterona olemisen ja halveksia naisia ja mennä ja panna eläintä perseeseen sit ois hyvä neutraali

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      217
      2186
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1312
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1157
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      822
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      730
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      721
    Aihe